Seurustelu "tasonsa" alapuolella olevan kanssa

Korosti puheessa ulkonäköni puutteita. uskoi mitä ilmeisimmin että olisin epävarma pienistä rinnoistani ja melko usein otti ne puheeksi "vaivihkaa" huumorin varjolla. Alkusuhteessa oli onnensa kukkuroilla ja ylisti ulkonäköäni, kunnes epävarmuus voitti ja selvästi halusi minun tietävän, etten ole täydellinen. Enkä toki olekaan, mutta nätti ja timmi. Hän lyhyt ja pullea. Ei kuitenkaan osunut itsetuntooni, koska oli niin ilmeistä mihin pyrki.

Suuttuessaan itki että saan hänet tuntemaan olonsa tyhmäksi (olen korkeammin koulutettu, en koskaan itse korostanut asiaa tai yrittänyt painaa häntä alas).

Nyt olen ollut ulkoisesti ja koulutuksellisesti "saman tasoisen" miehen kanssa 8 vuotta. Ei ole koskaan yrittänyt "lyödä vyön alle " mistään piirteestäni edes suuttuessaan, kertaakaan. Kammottava ajatuskin, jos olisin saanut eksän kanssa lapsia (nykyisen kanssa 1 ja nyt raskaana) ja hän olisi päässyt kommentoimaan vartalon muutoksia...

Riippuu vähän, mitä ajatellaan tasosta. Seurustelin miehen kanssa, joka monen mielestä oli itseäni alempi. Hän oli eri kulttuurista. Minun mielestäni olimme samalla tasolla. Ulkoisesti hän oli ihan komea, minä taas nätti.

Mies oli erilainen, kuin minä. Hänellä oli iso rakastava perhe ja paljon rakkautta annettavana. Hän oli luova ja musikaalinen, tarkka kokki mm. ja paljon muuta. Koulutusta hänellä ei ollut, eikä asemaa Suomessa. Mutta ihailin hänen rohkeuttaan tulla Suomeen.

Itse en olisi uskaltanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin en ymmärrä tätä "taso"juttua. Jos henkisesti ollaan samalla tasolla ja vetovoimaa löytyy, niin mitä merkitystä siinä on ulkonäöllä, titteleillä ja muilla pinnallisilla asioilla?

Kauneus ja menestys ei vielä tee yhdestäkään naisesta miellyttävää seuraa.

N

Et todellakaan ymmärrä.

Kyllähän se noin on aina mennyt miten ap tuossa kirjoittaa. Jos otat miehen joka on ulkonäöltään tasoasi alempana, joka ei siis ole mikään oma arvio vaan tulee muilta ihmisiltä ihmettelynä, että miksi olet tuon näköisen kanssa kun saisit ihan normaalinkin näköisen tai komean miehen. Ja jos mies on vähemmän älykäs ja yhteiskunnalliseltaan statukseltaan vielä alempi, niin aika varmaa on että tapahtuu jompi kumpi tai kummatkin ilmiöt mitä ap kuvailee. Mies alkaa pahoinpidellä jollakin tavalla, eristää ja painaa naisen itsetuntoa alas hänen omalle tasolleen. Mitä parempi itsetunto naisella on sitä kovempaa väkivaltaa pitää käyttää ja valvontaa, että saa alistettua. Jotkut lopulta väsyykin ja vajoaa miehen tasolle ja menettää mielenterveytensä, työkykynsä, omaisuutensa ja sen ulkonäkönsäkin. Rakkaus on valitettavasti sokea ja ehkä tasoteoriat on siitä syystä, että minä en ainakaan ole ikinä tapaillut rumaa köyhää miestä joka ei olisi ollut väkivaltainen ja luonnevikainen alistaja. Alkujaan ihastunut lempeään ja mukavaan maanläheiseen mieheen joka turhia ei koreile ja suhteen edetessä on paljastunut Jekyll ja Hyde hirviö.

Höpö höpö! Minä olen.

Joo, tein tästä aiheesta aloituksen tänne n. vuosi sitten. Käytin siinä kuvailua, että tämmöiset miehet käyttää lopulta sitä parempaa naista ponnahduslautana vaan yhä parempaan. Eli eivät enää ole onnellisia siihen että saivat kauniin/fiksun/tms mikä tekee naisesta "erikoisen hyvän" vaan alkavat miettiä että saavat varmaan vieläkin paremman.

Silloin kun tein sen aloituksen, niin olin täysin tietämätön että minun kumppani oli juuri kysellyt ulkomaanmatkalla jonkun mallitypykän puhelinnumeroa itsetuntoboostin innostamana.

Luultavasti ei pitäisi tämmöistä miestä kannustaa näkemään miten komea voisi olla tms. Pitäisi antaa sen käyttää niitä rumia linttaan astuttuja silmälaseja, ei ikinä kertoa miten kannattaisi kasvattaa parta yms. Nyt kun nämä tein, mies puhkesi kukoistukseen ja yhtäkkiä muutkin huomaavat hänet ja sitten ääliö innostuu siitä. Ehkä tään takia ei pitäisi deittailla niitä joissa näkee esiintulematonta potentiaalia. Kun se saadaan esiin, alkaa tyoerä käytös, kuin joku mulli kevätlaitumella tai väpä temppariresortilla.

Vierailija kirjoitti:

Korosti puheessa ulkonäköni puutteita. uskoi mitä ilmeisimmin että olisin epävarma pienistä rinnoistani ja melko usein otti ne puheeksi "vaivihkaa" huumorin varjolla. Alkusuhteessa oli onnensa kukkuroilla ja ylisti ulkonäköäni, kunnes epävarmuus voitti ja selvästi halusi minun tietävän, etten ole täydellinen. Enkä toki olekaan, mutta nätti ja timmi. Hän lyhyt ja pullea. Ei kuitenkaan osunut itsetuntooni, koska oli niin ilmeistä mihin pyrki.

Suuttuessaan itki että saan hänet tuntemaan olonsa tyhmäksi (olen korkeammin koulutettu, en koskaan itse korostanut asiaa tai yrittänyt painaa häntä alas).

Nyt olen ollut ulkoisesti ja koulutuksellisesti "saman tasoisen" miehen kanssa 8 vuotta. Ei ole koskaan yrittänyt "lyödä vyön alle " mistään piirteestäni edes suuttuessaan, kertaakaan. Kammottava ajatuskin, jos olisin saanut eksän kanssa lapsia (nykyisen kanssa 1 ja nyt raskaana) ja hän olisi päässyt kommentoimaan vartalon muutoksia...

Minulla taas on kokemusta siitä, että tasokkaampi kommentoi ulkonäön puutteita. Esim. just pienistä rinnoista vihjasi, kuten myös siitä, etten ole mallin mitoissa. Ja kuitenkin korosti ettei ole pinnallinen.

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta siitä, että itse olen ollut tapailusuhteessa se alempitasoinen. En osaa edes tarkalleen selittää mikä näihin tasoihin vaikuttaa, kaikkien kanssa niitä ei vuorovaikutuksessa huomaa. Tämän miehen tavattuani ihastuin heti mutta samalla tuli kamala alemmuudentunne. Tiesin olevani hänelle liian huono. Jännitin seurassa enemmän kuin kenenkään koskaan ja omana itsenä oleminen oli käytännössä mahdotonta. Kenenkään muun seurassa en ole kokenut vastaavaa.

Mies selvästi myös tiedosti oman paremmuutensa, se tuli hänen jutuistaan ja käytöksestään selväksi. Esimerkiksi vihjaili hyvin suoraan että parempiakin mimmejä on tarjolla, haikaili eksäänsä ja minusta ei juuri kivaa sanaa sanonut. Kohtelu vaihteli hyvin paljon päivän mukaan. Seurassa oli koko ajan olo, että mies tarkkailee ja arvioi jokaista sanaani ja liikettäni.

Lopulta mies sitten laittoikin poikki ja siinä vaiheessa kertoi hyvin suoraan, että olen liian huono hänelle. Jostain syystä en yllättynyt, harmitti vaan etten ollut itse tajunnut tehdä ratkaisua jo paljon aiemmin.

Miksi kannattaa uskoa jonkun hölmön tasoteorioita? Totta kai tuntee alemmuutta jos on yhdessä sellaisen kanssa, joka painaa alas. Tuskin sinussa oli yhtään mitään vikaa. Etkä todellakaan ollut miestä "alempitasoisempi". Pikemminkin mies oli viallinen, itseään täynnä oleva pölvästi, joka nautti toisen kiusaamisesta ja alentamisesta. Sellaisen ihmisenkö mielipiteiden mukaan pidät itseäsi "alempitasoisena"? Ihan oikeasti? 

24 jatkaa. Miehelle en ole itse koskaan sanonut että olisin parempi kuin hän millään tavalla, koska en ajattele niin. Hän kuitenkin sanoo joskus kännissä tmv. avoimuuden puuskassa, että ihmettelee, mitähän minä hänessä näen, saisin jonkun menestyneemmän ja paremman, miettii välillä että joskus varmaan vielä lähden sellaisen matkaan. Aikaisemmin oli varma että en kauaa tule hänen vierellään olemaan, koska ikää on sen verran (yli 30) ja yksikään suhde ei hänellä aiemmin ole kovin pitkään kestänyt.

On myös sanonut, että olen parempaa mitä hän uskalsi toivoa ja monesti vain ihailee miten hyvältä näytän yms.

Tästä päästäänkin siihen kysymykseen, että miksi mies sitten ei suorastaan palvo minua onnellisena siitä, että sai minunlaisen, jos kerran olen niin paljon parempi kuin edes uskalsi haaveilla? Miksi ei ole onnellinen ja tyytyväinen ja tee kaikkensa pitääkseen minut tyytyväisenä ja osoita, että on parempi minulle kuin ne "menestyneemmät" joita pelkää kilpailijoikseen? Ei, sen sijaan pitää mennä pyytämään vieraan naisen puhelinnumeroa, "kokeilemaan onnistuuko" kuten selitti. Vi++u että rasittaa tällainen typeryys. Olisi iloinen siitä mitä sai, jos se kerran jo oli parempaa mitä uskalsi toivoa. Mutta ei, aina voi sössiä asiat ja alkaa haluta parempaa.

Vierailija kirjoitti:

24 jatkaa. Miehelle en ole itse koskaan sanonut että olisin parempi kuin hän millään tavalla, koska en ajattele niin. Hän kuitenkin sanoo joskus kännissä tmv. avoimuuden puuskassa, että ihmettelee, mitähän minä hänessä näen, saisin jonkun menestyneemmän ja paremman, miettii välillä että joskus varmaan vielä lähden sellaisen matkaan. Aikaisemmin oli varma että en kauaa tule hänen vierellään olemaan, koska ikää on sen verran (yli 30) ja yksikään suhde ei hänellä aiemmin ole kovin pitkään kestänyt.

On myös sanonut, että olen parempaa mitä hän uskalsi toivoa ja monesti vain ihailee miten hyvältä näytän yms.

Tästä päästäänkin siihen kysymykseen, että miksi mies sitten ei suorastaan palvo minua onnellisena siitä, että sai minunlaisen, jos kerran olen niin paljon parempi kuin edes uskalsi haaveilla? Miksi ei ole onnellinen ja tyytyväinen ja tee kaikkensa pitääkseen minut tyytyväisenä ja osoita, että on parempi minulle kuin ne "menestyneemmät" joita pelkää kilpailijoikseen? Ei, sen sijaan pitää mennä pyytämään vieraan naisen puhelinnumeroa, "kokeilemaan onnistuuko" kuten selitti. Vi++u että rasittaa tällainen typeryys. Olisi iloinen siitä mitä sai, jos se kerran jo oli parempaa mitä uskalsi toivoa. Mutta ei, aina voi sössiä asiat ja alkaa haluta parempaa.

Tekstisi luettuani en ihmettele yhtään, että miehen suhteet ovat loppuneet lyhyeen.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni tasokkaampia naisia vedän puoleeni järkkymättömällä itseluottamuksella, huumorintajulla ja sosiaalisella pelisilmällä.

En ole joutunut pettymään, eivätkä hekään.

Itse en oikein usko että "eritasoiset" voisivat edes pariutua (paitsi rahamiehet vääristävät tätä). Se minkä häviät esim ulkonäössä, voitat sosiaalisissa taidoissa, itseluottamuksessa ja huumorintajussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta siitä, että itse olen ollut tapailusuhteessa se alempitasoinen. En osaa edes tarkalleen selittää mikä näihin tasoihin vaikuttaa, kaikkien kanssa niitä ei vuorovaikutuksessa huomaa. Tämän miehen tavattuani ihastuin heti mutta samalla tuli kamala alemmuudentunne. Tiesin olevani hänelle liian huono. Jännitin seurassa enemmän kuin kenenkään koskaan ja omana itsenä oleminen oli käytännössä mahdotonta. Kenenkään muun seurassa en ole kokenut vastaavaa.

Mies selvästi myös tiedosti oman paremmuutensa, se tuli hänen jutuistaan ja käytöksestään selväksi. Esimerkiksi vihjaili hyvin suoraan että parempiakin mimmejä on tarjolla, haikaili eksäänsä ja minusta ei juuri kivaa sanaa sanonut. Kohtelu vaihteli hyvin paljon päivän mukaan. Seurassa oli koko ajan olo, että mies tarkkailee ja arvioi jokaista sanaani ja liikettäni.

Lopulta mies sitten laittoikin poikki ja siinä vaiheessa kertoi hyvin suoraan, että olen liian huono hänelle. Jostain syystä en yllättynyt, harmitti vaan etten ollut itse tajunnut tehdä ratkaisua jo paljon aiemmin.

Miksi kannattaa uskoa jonkun hölmön tasoteorioita? Totta kai tuntee alemmuutta jos on yhdessä sellaisen kanssa, joka painaa alas. Tuskin sinussa oli yhtään mitään vikaa. Etkä todellakaan ollut miestä "alempitasoisempi". Pikemminkin mies oli viallinen, itseään täynnä oleva pölvästi, joka nautti toisen kiusaamisesta ja alentamisesta. Sellaisen ihmisenkö mielipiteiden mukaan pidät itseäsi "alempitasoisena"? Ihan oikeasti? 

Alemmuuden tunne oli olemassa jo siinä vaiheessa, kun miehen käytös oli vielä kaikin puolin miellyttävää. Mutta joo, voidaan ajatella että nuo "tasot" ovat lopulta vain kiinni siitä, mitä itse pitää arvossa.

Oman kokemukseni mukaan monenkaan miehen itsetunto ei kestä, jos nainen esim tienaa enemmän ja etenee työelämässä korkeammalle.

Nuorena poikaystäväni ei kestänyt sitä kun pääsin yliopistoon opiskelemaan. Alkoi lyttäämään, että et oo yhtään parempi, älä ala kuvitella mitään, jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

24 jatkaa. Miehelle en ole itse koskaan sanonut että olisin parempi kuin hän millään tavalla, koska en ajattele niin. Hän kuitenkin sanoo joskus kännissä tmv. avoimuuden puuskassa, että ihmettelee, mitähän minä hänessä näen, saisin jonkun menestyneemmän ja paremman, miettii välillä että joskus varmaan vielä lähden sellaisen matkaan. Aikaisemmin oli varma että en kauaa tule hänen vierellään olemaan, koska ikää on sen verran (yli 30) ja yksikään suhde ei hänellä aiemmin ole kovin pitkään kestänyt.

On myös sanonut, että olen parempaa mitä hän uskalsi toivoa ja monesti vain ihailee miten hyvältä näytän yms.

Tästä päästäänkin siihen kysymykseen, että miksi mies sitten ei suorastaan palvo minua onnellisena siitä, että sai minunlaisen, jos kerran olen niin paljon parempi kuin edes uskalsi haaveilla? Miksi ei ole onnellinen ja tyytyväinen ja tee kaikkensa pitääkseen minut tyytyväisenä ja osoita, että on parempi minulle kuin ne "menestyneemmät" joita pelkää kilpailijoikseen? Ei, sen sijaan pitää mennä pyytämään vieraan naisen puhelinnumeroa, "kokeilemaan onnistuuko" kuten selitti. Vi++u että rasittaa tällainen typeryys. Olisi iloinen siitä mitä sai, jos se kerran jo oli parempaa mitä uskalsi toivoa. Mutta ei, aina voi sössiä asiat ja alkaa haluta parempaa.

Tekstisi luettuani en ihmettele yhtään, että miehen suhteet ovat loppuneet lyhyeen.

Niin, onhan se selvää että on ollut vikaa parisuhdetaidoissa ja muussakin käytöksessä tai henkisellä puolella. Hän on nyt siinä kyllä kehittynyt ja oli tavatessamme juuri aiemmin jossain tuolla kuvatun kaltainen, eli maanläheinen, mukava ja tämä on tärkeää: hyväksynyt itsensä miehenä, joka ei ole "voittaja-ainesta" eli on vaatimattoman näköinen, köyhä, ei järin fiksu jne ja tyytyi siihen. Mutta minun myötä hän muuttui. Ulkonäkö muuttui paremmaksi, kroppa ja kaikki, rahaa alkoi jäädä säästöön ja yhtäkkiä peilistä katsoikin komea mies jolla on itseluottamusta. Ja se sai sen aikaisemman nöyryyden unohtumaan.

T. 24

Vierailija kirjoitti:

Juu kyllä. Tason määritteli tämä mies itse, jonka kanssa olin. Ongelmia siitä synty. Mies oli kamalan epävarma itsestään, joka purkautui aiheettomalla mustasukkaisuudella. Muutenkin ilkeällä käytöksellä.

Eihän tämä kerro kuin YHDEN miehen toimintatavoista. Itse haluaisin naisen joka olisi sellainen, että hänellä on oma aktiivinen elämä ja kun kiireiltämme ehdittäisiin näkemään, se aika olis laadukasta. En jasa enää kituuttaa edes keskivertosuhteessa. Tasolla ei ole mitään merkitystä jos olen tyytyväinen siihen mitä meillä kahdella on. Olen kyllästynyt kannattelemaan ja tekemään alituisia palveluksia, koska olen mies. Molemmille omat kodit ja nähdään kun ehditään, ja asioista puhutaan suoraan ja SEISTÄÄN NIIDEN SANOJEN TAKANA. Moni nainen puhuu ylevästi elämästään, mutta todellisuudessa eivät tiedä edes mitä itse haluavat.

Olen tapaillut. En tapailisi enää ikinä. Ruma, lihava, huono itsetunto ja sairaalloisen mustasukkainen. Esitti että syö muka terveellisesti ja sitten meni yöllä syömään sipsejä. Oksennus lentää kun ajattelen koko ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan monenkaan miehen itsetunto ei kestä, jos nainen esim tienaa enemmän ja etenee työelämässä korkeammalle.

Nuorena poikaystäväni ei kestänyt sitä kun pääsin yliopistoon opiskelemaan. Alkoi lyttäämään, että et oo yhtään parempi, älä ala kuvitella mitään, jne

Ethän sinä siltikään ole parempi kun pääsit yliopistoon. Kaikki ei halua yliopistoon, vaikka rahkeita oliskin, he tekevät niin mikä heille sopii. Akateeminen

Kiinnostaisi tietää, miten näille miesystäville lopulta kävi? Tässä yksi esimerkki:

Itseään tasokkaamman naisen saamisesta valtavasti ylpistynyt, lihava, keski-ikäinen, varaton, hanttihommia tekevä mies alkoi kuvitella olevansa kuuminta hottia naisten keskuudessa.

Alkoi aivan mahdoton ja myötähäpeää herättävä naisten metsästys niin somessa kuin muuallakin, joka ei ole tuottanut minkäänlaista tulosta, vaikka kuinka kuvittelee löytävänsä vielä paremman kuin ex. Vuodet kuluvat ja yksin on.

Minulle tasoa on ennenkaikkea sama tai lähes sama ikä, kohtalainen ulkonäkö ja sopiva luonne ja arvot. Jos pitää valita persaukinen humanisti tai rikas automyyjä ottaisin humanistin vaikka voisin sen myyjänkin ottaa. Olen seukannut amkilaisen kanssa vaikka olen akat., ei haitannut. Myös välillä pienempituloisen, ei väliä.

Yli 5 v vanhempi mies ei ole mielestäni tasokas vaikka olisi mikä statusmies, miljönääri tai muu. Persuus ja/tai yksinkertaisuus laskee tasoa, samoin lihavuus, aggressiivisuus tai addiktiot.

Huippukauniin naisen suhteet kaatuvat usein miehen epävarmuuteen. Läheltä seuranneena tiedän.

Vierailija kirjoitti:

Joo, tein tästä aiheesta aloituksen tänne n. vuosi sitten. Käytin siinä kuvailua, että tämmöiset miehet käyttää lopulta sitä parempaa naista ponnahduslautana vaan yhä parempaan. Eli eivät enää ole onnellisia siihen että saivat kauniin/fiksun/tms mikä tekee naisesta "erikoisen hyvän" vaan alkavat miettiä että saavat varmaan vieläkin paremman.

Silloin kun tein sen aloituksen, niin olin täysin tietämätön että minun kumppani oli juuri kysellyt ulkomaanmatkalla jonkun mallitypykän puhelinnumeroa itsetuntoboostin innostamana.

Luultavasti ei pitäisi tämmöistä miestä kannustaa näkemään miten komea voisi olla tms. Pitäisi antaa sen käyttää niitä rumia linttaan astuttuja silmälaseja, ei ikinä kertoa miten kannattaisi kasvattaa parta yms. Nyt kun nämä tein, mies puhkesi kukoistukseen ja yhtäkkiä muutkin huomaavat hänet ja sitten ääliö innostuu siitä. Ehkä tään takia ei pitäisi deittailla niitä joissa näkee esiintulematonta potentiaalia. Kun se saadaan esiin, alkaa tyoerä käytös, kuin joku mulli kevätlaitumella tai väpä temppariresortilla.

Minulla oli ulkopuolisten silmin epäsuhtainen suhde. Suhde päättyi ja rakkaus kuoli, kun mies oli niin mustasukkainen, että tunsin eläväni vankilassa. Se, mikä oli uuden kulttuurin aiheuttamaa ensi ihastumista ( jota ajattelin luovuuden lähteenä erilaisuutensa vuoksi) ei sitten ollutkaan ihan niin. Koin raskaaksi ja epäreiluksi sen, että olin taloudellisessa vastuussa elämästämme, mies kuitenkin samalla vähätteli minua. Lopulta hän ei yhtään ymmärtänyt minua, mitä teen ja miksi teen sitä, mitä teen.

Sama asia on ollut muutaman rahamiehen kanssa, jotka ovat olleet pankkialalla. Koen, että he ovat ikäänkuin ihastuneet luovuuteni ja herkkyyteeni, mutta sitten suhteen edetessä eivät ole kuitenkaan arvostaneet minua ja tekemisiäni. Ovat ikäänkuin halunneet syödä kakkua molemmista päistä. Saada luovuuden ja kuitenkin tavallisuuden samaan pakettiin. Totuus on, että olen henkisesti hyvinvoiva ja vireä juuri siksi, että teen sitä, mitä teen. Käytän paljon aikaa niin, että en tee mitään. Jos tekisin samoja töitä kuin muutkin, olisin yhtä uupunut ja tyhjä kuin useimmat.

Onneksi olen pystynyt ratkaisemaan asian muulla tavalla. Senpä takia koen, että kun puhutaan tasoista, mikään koulutus tai kuukausipalkka ei ole tähän verrannollinen. Henkinen läsnäoloni vaatii aikaa ja keskittymistä minulta, joka ei näy suoraan tilipussissa.

Sitten taas joku hyväpalkkainen ihminen on minulle ”tyhjä”. Hän saattaa vielä imaista minut kuiviin, tyhjentää energiani. Usein he ovat myös vielä väsyneitä ja kuormittuneita.

Teen luovaa työtä ja henkinen hyvinvointi on minulle tärkeää. Tärkeimpänä kaikista asioista ihmisten välisessä kanssakäymisessä pidän kunnioittamista.

Minä olen naimisissa miehen kanssa joka on joka tasolla huomattavasti paljon tasokkaampi kuin minä. Mies kuitenkin teki aloitteen ja olemme olleet aika onnellisia jo 15 vuotta. Mies on komea, urheilullinen, menestynyt, pidetty, älykäs ja karismaattinen. Minä olen melko tavallinen. En kuitenkaan koe että mies on kamalan helppo match kellekään, joten sovimme aika hyvin yhteen. Ehkäpä siinä onkin se salaisuus, eikä niinkään kuvitteellisten tasojen miettimisessä?

Vierailija kirjoitti:

Olen tapaillut. En tapailisi enää ikinä. Ruma, lihava, huono itsetunto ja sairaalloisen mustasukkainen. Esitti että syö muka terveellisesti ja sitten meni yöllä syömään sipsejä. Oksennus lentää kun ajattelen koko ihmistä.

Ei tainnut hänkään sinussa paljoa menettää.