Missä te naiset koko ajan muka kohtaatte sitä ahdistelua ja häirintää?

Vierailija kirjoitti:

Minä taidan olla sillä tavalla vinksallani että saan ehdotteluja ja huomiota miehiltä mutta en pane sitä pahakseni.

Baareissa, kadulla ja töissä saan joko suoria tai epäsuoria ehdotuksia ja se on minulle ihan itsetuntoa kohottavaa toiminta. Kerran on minua kourittu ja se tietenkin oli liikaa.

Metoo:n alkaessa täällä oli keskustelua siitä missä menee raja. Jollain se oli taksikuski, joka katseli taustapeilistä. Toisella taas mies, joka loi puhuttelevia katseita baarissa. Minua saa kyllä katsella ja minun kanssa voi jutella ilman että laskisin sen epämiellyttäväksi ahdisteluksi tai häirinnäksi.

Minä myös pystyn itse laittamaan rajani.

Minulle saa jutella ja saa kehuakin ☺, en pahastu, mutta jos jutut hiukankaan alkavat mennä sopimattomiksi niin sanon napakasti, että tuo ei ole asiallista ja jos ei huomaa korjata juttujaan niin kävelen pois paikalta. Jätän asian omaan arvoonsa.

Kourimista ja käsiksi käymistä ei ole ollut, jos joku esimerkiksi baarissa alkaa kokeeksi halailla tai ottaa kädestä kiinni, enkä tykkää siitä niin lähden pois. En edes mieti sitä sen enempää, pärjään näissä tilanteissa enkä jää niitä murehtimaan.

Näitä en pidä varsinaisena ahdisteluina koska en ahdistu niistä.

Jos nyt aikuisena ihmisenä alkaisin niitä kaikkia miettimäån ja muistamaan niin miksi ihmeessä?

Olin ja menin aikoinani hyvinkin paljon niin väkisinhän siinä on kaikenlaisiin ihmisiin törmännyt. Mutta kun se on mielestäni normaaliin elämään kuuluvaa asiaa eikä minua ole koskaan pelottanut, etten selviäisi joko puheella tai poistumalla.

Olen sen verran sanavalmis ja reipas, kohtelen miehiä samalla tasolla oleviksi ja se on yksi asia miten he ovat kohdelleet minua.

En arkaile, kihertele tai ole ylimielinen.

Joku sanoi, että ei joku ei vaan ole tajunnut, että on ahdisteltu.

Jos ei tunne, että ahdistuu, niin silloinhan sitä ihmistä ei ole ahdisteltu, se on hänen kokemuksensa, on ehkä harmistunut, mutta ei ahdistunut.

Vierailija kirjoitti:

Olen 45, normaalin näköinen pieni nainen enkä ole kokenut ahdistelua koko elämäni aikana. Olen elänyt keskiluokkaista vaurasta ja suojattua elämää ilman kosketusta elämän varjopuoliin.

Ei tämä ole luokkakysymys. Valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat tytöt ja naiset joutuvat helpommin uhriksi, mutta mun kaverini on maistereita, DItä, tohtoreita ja lääkäreitä ja elävät reippaasti keskitulot ylittävissä talouksissa ja ihan tarpeeksi on silti tullut kohdalle.

En viitsi sanoa mistä alasta ja piireistä nimenomaisesti on kyse koska jostain syystä merkittävä vähemmistö naisista on todella omistautuneita todistamaan että mitään ahdistelua ei meillä varmasti ole. En ole koskaan ymmärtänyt mikä heitä ajaa tällaiseen, kai he kokevat hyötyvänsä siitä jotenkin. Mutta omalla alallani on jatkuvia low key ahdisteluskandaaleja jotka pysyy yleensä alan sisäisinä (pari on saanut huomiota mediassa) eikä niistä seuraa mitään. Naisverkosto tekee tiivistä yhteistyötä jotta kaikki tietäisivät mistä pitää pysyä poissa ja ketä varoa. Ei ole tarpeen sanoakaan, että tämä rajoittaa urakehityksen mahdollisuuksia, vaikka ei tietenkään yhtä paljon kuin alan yleiset asenteet naisia kohtaan. Tekijöinä nimenomaan korkeasti koulutetut, hyvätuloiset miehet.

Miltähän näistä ahdistelijoista tuntuisi, jos joku 2 metrinen lihaskimppu (mies) kyselisi yöllä autioilla kadulla heidän alushousujen väriä, tuijottaisi junassa heidän haaroja ja iskisi silmää huuliaan nuolaisten (ja ehkä vilauttaisi munaa sepaluksesta), tai puristaisi pakarasta työpaikan kahvihuoneessa ja huohottaisi korvaan takapuoleen painautuen?

Saattais vähän puntti tutista ja pelätä oman sulkijalihaksen puolesta.

Ei naiset ole mitään pelokkaita nössöjä ahdistuessaan tuollaisesta, vaan reagoivat aivan luonnollisesti vaaralliselta tai ahdistavalta tuntuvassa tilanteessa, jossa mahdollisesti oma terveys (tai pahimmillaan henki) voi olla vaarassa.

Siellä sitä yleensä kohtaa, missä on humalaisia miehiä. Toisaalta ihan lähiön kadullakin jouluaattona  kävelyllä ollessa, joku mies koki sopivaksi esitellä helikopteria. Ei tainnut olla alkoholilla osuutta show´hun, vaan ihan muuten vaan oli päästään sekaisin. Olen myös metsäpolulla joutunut ohittamaan jonkun miehen, jolla heilui lerssi esillä. Tosi ahdistavia tuollaiset. Ja tosiaan baarissa nyt aina riittää näitä idiootteja. Narikkajonossa puristetaan takamusta tai tullaan umpikännissä kysymään joskos tyttö haluais imeä munaa jne. Tuntuu että olen kunnon magneetti näille. Eikä pukeutumisella tai provoavalla käytöksellä näytä olevan mitään yhteyttä tällaiseen, koska pukeudun siveästi ja käyttäydyn ystävällisesti. Ehkä se johtuu siitä, kun olen pienikokoinen ja sellainen kiltin näköinen ja hymyilen paljon, niin ahdistelijat kokee helppona lähestyä. Toisaalta annan yleensä sitten myös heidän kuulla kunniansa todella äänekkäästi. Ahdistelijat eivät ole myöskään aina tuntemattomia. Epäasiallisuuksiin tai ihan kiinnikäymisiin olen törmännyt seuraavissa ryhmissä: kaveri, pomo, työkaveri. En tiedä missä kuplassa ketjun aloittaja tosiaan elää, koska paljon samanlaisia kokemuksia on kaveripiirissäkin, tai muuten vaan tullut sivusta todistettua. Ihan mielenkiinnosta kysynkin, millä paikkakunnalla ap asut? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taidan olla sillä tavalla vinksallani että saan ehdotteluja ja huomiota miehiltä mutta en pane sitä pahakseni.

Baareissa, kadulla ja töissä saan joko suoria tai epäsuoria ehdotuksia ja se on minulle ihan itsetuntoa kohottavaa toiminta. Kerran on minua kourittu ja se tietenkin oli liikaa.

Metoo:n alkaessa täällä oli keskustelua siitä missä menee raja. Jollain se oli taksikuski, joka katseli taustapeilistä. Toisella taas mies, joka loi puhuttelevia katseita baarissa. Minua saa kyllä katsella ja minun kanssa voi jutella ilman että laskisin sen epämiellyttäväksi ahdisteluksi tai häirinnäksi.

Minä myös pystyn itse laittamaan rajani.

Minulle saa jutella ja saa kehuakin ☺, en pahastu, mutta jos jutut hiukankaan alkavat mennä sopimattomiksi niin sanon napakasti, että tuo ei ole asiallista ja jos ei huomaa korjata juttujaan niin kävelen pois paikalta. Jätän asian omaan arvoonsa.

Kourimista ja käsiksi käymistä ei ole ollut, jos joku esimerkiksi baarissa alkaa kokeeksi halailla tai ottaa kädestä kiinni, enkä tykkää siitä niin lähden pois. En edes mieti sitä sen enempää, pärjään näissä tilanteissa enkä jää niitä murehtimaan.

Näitä en pidä varsinaisena ahdisteluina koska en ahdistu niistä.

Jos nyt aikuisena ihmisenä alkaisin niitä kaikkia miettimäån ja muistamaan niin miksi ihmeessä?

Olin ja menin aikoinani hyvinkin paljon niin väkisinhän siinä on kaikenlaisiin ihmisiin törmännyt. Mutta kun se on mielestäni normaaliin elämään kuuluvaa asiaa eikä minua ole koskaan pelottanut, etten selviäisi joko puheella tai poistumalla.

Olen sen verran sanavalmis ja reipas, kohtelen miehiä samalla tasolla oleviksi ja se on yksi asia miten he ovat kohdelleet minua.

En arkaile, kihertele tai ole ylimielinen.

Joku sanoi, että ei joku ei vaan ole tajunnut, että on ahdisteltu.

Jos ei tunne, että ahdistuu, niin silloinhan sitä ihmistä ei ole ahdisteltu, se on hänen kokemuksensa, on ehkä harmistunut, mutta ei ahdistunut.

Tule sitten leijumaan kun sinua on kourittu, ja oikeasti ahdisteltu. Käteen koskeminen on normaalia, mutta entä kun se ensikontakti on jalkovälissä , rinnoissa tai pakaroissa. Ja nämä ihan keskellä kirkasta päivää julkisella paikalla. Voit olla varma, että noista tilanteista pyrkii pois ja nopeasti. Vaikka puolustautuu sanallisesti ja fyysisesti ja pyrkii poistumaan niin se ei tilanteen ahdistavuutta vähennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helsingissä asuessani vuosituhannen alkupuolella, minulla oli metrostalkkeri. Olimme aamuisin samassa metrovaunussa ja hän tuijotti aina hyvin intensiivisesti, olo oli itselläni hyvin vaivaantunut. Aloin vaihtamaan eri vaunuun, tai että en aina mennyt samaan mihin tavallisesti. Näin pääsinkin aina välillä tästä tuijottelijasta eroon. Kerran satuimme iltapäivällä samaan metrovaunuun ja koska olin jo ehtinyt tuijottelijan unohtaa, säikähdin todella kun istuin tätä tyyppiä vastapäätä. Hän selvästi innostui kun näki ja tunnisti minut. Alkoi kysellä ja houkutella treffeille. Yritin jutustella takaisin mitä kykenin (niin, miksi en vaihtanut paikkaa tai jäänyt väärällä pysäkillä pois). Hän alkoi kosketella polveani ja olin jo ihan jäätynyt tilanteesta. Oma pysäkkini tuli ja nousin jäädäkseni pois ja hän nousi ja suuteli minua poskelle. Tuntemuksia nuoren ja ujon tytön pään sisällä on vaikea kuvailla edelleen. Tämän jälkeen en kumma kyllä häneen enää juuri törmännyt. Vilaukselta harvoin. Edelleen puistattaa.

Naiset eivät auta toisiaan ollenkaan näissä. onneksi mun luokse tulaan tällaisessa hädässä. Kerrankin kaunista tanssiystävääni oli seurannut polkupyörällä joku ulkkari monta tuntia, ja tyttö mutkitteli edellä uskaltamatta mennä kotiinsa suoraan, no tuli meille ja katsottiin miestä ikkunasta yhdessä.  On nämä ihan turhia kokea nuorena tai koskaan.

Enkä sanonut ulkkariksi siksi että suomalaiset eivät enemmänkin vielä kourisi ja muuta. Kyllä tekevät, ihan tasaväkisesti, huolimatta vielä suht varmoista olosuhteistaankin, omassa maassaan

En minäkään enää kohtaa, toivottavasti häirintä on yleisesti vähentynyt. Vähän kyllä epäilen, että se johtuu pikemminkin iästä, eniten ahdistelua tapahtui, kun olin alle 20-vuotias. Sen jälkeen ahdistelu väheni tasaisesti. 

Minua on puristettu (helvetin hyvännäköisestä) pepusta baareissa, liikennevaloissa jne. Minua on ahdisteltu lapsena. Ulkonäköäni on kommentoitu todella seksistisesti.

Onneksi työelämässä olen säästynyt pahimmalta, lähinnä tytöttelyä ja ulkonäön "kehumista". Oikea kehu on sellainen, joka on vastaanottajasta mukavaa. Nämä ovat olleet sellaisia, joilla tarkoitus osoittaa minulle oikea (alempi) paikkani. 

Vierailija kirjoitti:

Siellä sitä yleensä kohtaa, missä on humalaisia miehiä. Toisaalta ihan lähiön kadullakin jouluaattona  kävelyllä ollessa, joku mies koki sopivaksi esitellä helikopteria. Ei tainnut olla alkoholilla osuutta show´hun, vaan ihan muuten vaan oli päästään sekaisin. Olen myös metsäpolulla joutunut ohittamaan jonkun miehen, jolla heilui lerssi esillä. Tosi ahdistavia tuollaiset. Ja tosiaan baarissa nyt aina riittää näitä idiootteja. Narikkajonossa puristetaan takamusta tai tullaan umpikännissä kysymään joskos tyttö haluais imeä munaa jne. Tuntuu että olen kunnon magneetti näille. Eikä pukeutumisella tai provoavalla käytöksellä näytä olevan mitään yhteyttä tällaiseen, koska pukeudun siveästi ja käyttäydyn ystävällisesti. Ehkä se johtuu siitä, kun olen pienikokoinen ja sellainen kiltin näköinen ja hymyilen paljon, niin ahdistelijat kokee helppona lähestyä. Toisaalta annan yleensä sitten myös heidän kuulla kunniansa todella äänekkäästi. Ahdistelijat eivät ole myöskään aina tuntemattomia. Epäasiallisuuksiin tai ihan kiinnikäymisiin olen törmännyt seuraavissa ryhmissä: kaveri, pomo, työkaveri. En tiedä missä kuplassa ketjun aloittaja tosiaan elää, koska paljon samanlaisia kokemuksia on kaveripiirissäkin, tai muuten vaan tullut sivusta todistettua. Ihan mielenkiinnosta kysynkin, millä paikkakunnalla ap asut? 

Hyvä kirjoitus. Ja Viehättävästä naisesta tehdään muka "mänttimagneetti" joka aina kokee  jne...

Ja näillä puheilla kuittaillaan naiselle päälle vielä. Nämä asiat pitää nimetä siksi mitä ne ovat: ahdistaminen on ahdistamista, rajan rikkominen on sitä jne.

Viehättävyys on viehättävyyttä eikä sitä voi myöskään tehdä pahaksi ominaisuudeksi. Tätä juuri yritetään kun leimataan naisia ja tätä juuri se mies joka ei tunne rajaa yrittää: käyttää valtaansa naiseen joka on viehättävä, pätevä jne.

Olen sitten varmaan huonolla huumorintajulla varusteltu sinkkunainen, en enää niin nuorikaan, kun sanoisin, että hyvä että edes pakkanen panee nykyisin. 😁 ja nauraisin päälle.

Jos siis joku kysyisi, että paniko pakkanen.

Ei kaikkea tarvi niin ryppyotsaisesti ottaa.

Miesten "leikinlaskua" hillitsee paljon kun ei otakaan sitä niin vakavasti, kun huomaavat, että ei ole moksiskaan ja jatkaa omia juttujaan, antaa mennä kuin vesi hanhen selästä.

Härskit jutut ovat erikseen ja niihin sanon, että suu kiinni, en kuuntele tuollaista. Loppuvat yleensä siihen.

No ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole kaikille, eikä varsinkaan kun epävarmana teininä keski-ikäiset ukot ovat alkaneet kähmimään ja ehdottelemaan, mulle ainakin tuli todella likainen olo siitä. Olen aina ollut siro ja pieni muutenkin, en pärjäisi mitenkään jos mies kävisi suoraan minuun kiinni, niin kun on käynytkin. Itsepuolustuskurssillakin olen käynyt, ei auta kun mies on paljon isompi.

Ei todellakaan pitäisi kuulua normaaliin elämään tuollainen. Itse huomaan että varon vieläkin kävelemästä tietyissä paikoissa, jos näen ukkoja porukalla ryyppäämässä kierrän niitä kaukaa tai vaihdan kokonaan reittiä. Baareissa en käy, enkä itse juo alkoholia. Seuraan ympäristöä tarkasti, jos näen epäilyttävän tyypin poistun tai yritän poistua paikalta. Eli on vaikuttanut mun elämään noi ahdistelijat, enkä koe ollenkaan että olisi jotenkin mun oma vika, tai mun asenteesta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taidan olla sillä tavalla vinksallani että saan ehdotteluja ja huomiota miehiltä mutta en pane sitä pahakseni.

Baareissa, kadulla ja töissä saan joko suoria tai epäsuoria ehdotuksia ja se on minulle ihan itsetuntoa kohottavaa toiminta. Kerran on minua kourittu ja se tietenkin oli liikaa.

Metoo:n alkaessa täällä oli keskustelua siitä missä menee raja. Jollain se oli taksikuski, joka katseli taustapeilistä. Toisella taas mies, joka loi puhuttelevia katseita baarissa. Minua saa kyllä katsella ja minun kanssa voi jutella ilman että laskisin sen epämiellyttäväksi ahdisteluksi tai häirinnäksi.

Minä myös pystyn itse laittamaan rajani.

Minulle saa jutella ja saa kehuakin ☺, en pahastu, mutta jos jutut hiukankaan alkavat mennä sopimattomiksi niin sanon napakasti, että tuo ei ole asiallista ja jos ei huomaa korjata juttujaan niin kävelen pois paikalta. Jätän asian omaan arvoonsa.

Kourimista ja käsiksi käymistä ei ole ollut, jos joku esimerkiksi baarissa alkaa kokeeksi halailla tai ottaa kädestä kiinni, enkä tykkää siitä niin lähden pois. En edes mieti sitä sen enempää, pärjään näissä tilanteissa enkä jää niitä murehtimaan.

Näitä en pidä varsinaisena ahdisteluina koska en ahdistu niistä.

Jos nyt aikuisena ihmisenä alkaisin niitä kaikkia miettimäån ja muistamaan niin miksi ihmeessä?

Olin ja menin aikoinani hyvinkin paljon niin väkisinhän siinä on kaikenlaisiin ihmisiin törmännyt. Mutta kun se on mielestäni normaaliin elämään kuuluvaa asiaa eikä minua ole koskaan pelottanut, etten selviäisi joko puheella tai poistumalla.

Olen sen verran sanavalmis ja reipas, kohtelen miehiä samalla tasolla oleviksi ja se on yksi asia miten he ovat kohdelleet minua.

En arkaile, kihertele tai ole ylimielinen.

Joku sanoi, että ei joku ei vaan ole tajunnut, että on ahdisteltu.

Jos ei tunne, että ahdistuu, niin silloinhan sitä ihmistä ei ole ahdisteltu, se on hänen kokemuksensa, on ehkä harmistunut, mutta ei ahdistunut.

Mitä ihmeen sontaa mä juuri luin? Koska sinua ei ole haitannut ahdistelu niin tulit sitten tänne kevyesti mitätöimään kaikkien niiden muiden naisten kokemukset. Samalla kätevästi syyllistät kaikkia ahdistelua kokeneita. Kappas, emme olleet tarpeeksi sanavalmiita ja reippaita. Koska eihän reipasta naista kukaan ahdistele. Oikeasti, painu hiiteen täältä jos et osaa lainkaan asettua toisen asemaan ja haluat vain päteä omalla erinomaisuudellasi.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taidan olla sillä tavalla vinksallani että saan ehdotteluja ja huomiota miehiltä mutta en pane sitä pahakseni.

Baareissa, kadulla ja töissä saan joko suoria tai epäsuoria ehdotuksia ja se on minulle ihan itsetuntoa kohottavaa toiminta. Kerran on minua kourittu ja se tietenkin oli liikaa.

Metoo:n alkaessa täällä oli keskustelua siitä missä menee raja. Jollain se oli taksikuski, joka katseli taustapeilistä. Toisella taas mies, joka loi puhuttelevia katseita baarissa. Minua saa kyllä katsella ja minun kanssa voi jutella ilman että laskisin sen epämiellyttäväksi ahdisteluksi tai häirinnäksi.

Minä myös pystyn itse laittamaan rajani.

Minulle saa jutella ja saa kehuakin ☺, en pahastu, mutta jos jutut hiukankaan alkavat mennä sopimattomiksi niin sanon napakasti, että tuo ei ole asiallista ja jos ei huomaa korjata juttujaan niin kävelen pois paikalta. Jätän asian omaan arvoonsa.

Kourimista ja käsiksi käymistä ei ole ollut, jos joku esimerkiksi baarissa alkaa kokeeksi halailla tai ottaa kädestä kiinni, enkä tykkää siitä niin lähden pois. En edes mieti sitä sen enempää, pärjään näissä tilanteissa enkä jää niitä murehtimaan.

Näitä en pidä varsinaisena ahdisteluina koska en ahdistu niistä.

Jos nyt aikuisena ihmisenä alkaisin niitä kaikkia miettimäån ja muistamaan niin miksi ihmeessä?

Olin ja menin aikoinani hyvinkin paljon niin väkisinhän siinä on kaikenlaisiin ihmisiin törmännyt. Mutta kun se on mielestäni normaaliin elämään kuuluvaa asiaa eikä minua ole koskaan pelottanut, etten selviäisi joko puheella tai poistumalla.

Olen sen verran sanavalmis ja reipas, kohtelen miehiä samalla tasolla oleviksi ja se on yksi asia miten he ovat kohdelleet minua.

En arkaile, kihertele tai ole ylimielinen.

Joku sanoi, että ei joku ei vaan ole tajunnut, että on ahdisteltu.

Jos ei tunne, että ahdistuu, niin silloinhan sitä ihmistä ei ole ahdisteltu, se on hänen kokemuksensa, on ehkä harmistunut, mutta ei ahdistunut.

No anna tehdä itsellesi mitä vaan mutta älä tule vaatimaan että se sama on kaikkien vaan kestettävä edes harmitasolla. NOT!

Nainen joka esim saa tyrmäystipat lasiinsa ravintolassa , niin on ihan turha tulla inisemään hyvästä itsetunnosta ja rajantajuistaan. Eikä näitä ole yksi eikä kaksi ja muut ilmiöt päälle. Voitaisiin myöntää jo, ettei Suomessa naisten asiat ole ok. Savuverhoa pidellen on mutta kun verho repeää niin meillä on ihan esineellistetyt naiset jo. Ei muuten käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taidan olla sillä tavalla vinksallani että saan ehdotteluja ja huomiota miehiltä mutta en pane sitä pahakseni.

Baareissa, kadulla ja töissä saan joko suoria tai epäsuoria ehdotuksia ja se on minulle ihan itsetuntoa kohottavaa toiminta. Kerran on minua kourittu ja se tietenkin oli liikaa.

Metoo:n alkaessa täällä oli keskustelua siitä missä menee raja. Jollain se oli taksikuski, joka katseli taustapeilistä. Toisella taas mies, joka loi puhuttelevia katseita baarissa. Minua saa kyllä katsella ja minun kanssa voi jutella ilman että laskisin sen epämiellyttäväksi ahdisteluksi tai häirinnäksi.

Minä myös pystyn itse laittamaan rajani.

Minulle saa jutella ja saa kehuakin ☺, en pahastu, mutta jos jutut hiukankaan alkavat mennä sopimattomiksi niin sanon napakasti, että tuo ei ole asiallista ja jos ei huomaa korjata juttujaan niin kävelen pois paikalta. Jätän asian omaan arvoonsa.

Kourimista ja käsiksi käymistä ei ole ollut, jos joku esimerkiksi baarissa alkaa kokeeksi halailla tai ottaa kädestä kiinni, enkä tykkää siitä niin lähden pois. En edes mieti sitä sen enempää, pärjään näissä tilanteissa enkä jää niitä murehtimaan.

Näitä en pidä varsinaisena ahdisteluina koska en ahdistu niistä.

Jos nyt aikuisena ihmisenä alkaisin niitä kaikkia miettimäån ja muistamaan niin miksi ihmeessä?

Olin ja menin aikoinani hyvinkin paljon niin väkisinhän siinä on kaikenlaisiin ihmisiin törmännyt. Mutta kun se on mielestäni normaaliin elämään kuuluvaa asiaa eikä minua ole koskaan pelottanut, etten selviäisi joko puheella tai poistumalla.

Olen sen verran sanavalmis ja reipas, kohtelen miehiä samalla tasolla oleviksi ja se on yksi asia miten he ovat kohdelleet minua.

En arkaile, kihertele tai ole ylimielinen.

Joku sanoi, että ei joku ei vaan ole tajunnut, että on ahdisteltu.

Jos ei tunne, että ahdistuu, niin silloinhan sitä ihmistä ei ole ahdisteltu, se on hänen kokemuksensa, on ehkä harmistunut, mutta ei ahdistunut.

Tule sitten leijumaan kun sinua on kourittu, ja oikeasti ahdisteltu. Käteen koskeminen on normaalia, mutta entä kun se ensikontakti on jalkovälissä , rinnoissa tai pakaroissa. Ja nämä ihan keskellä kirkasta päivää julkisella paikalla. Voit olla varma, että noista tilanteista pyrkii pois ja nopeasti. Vaikka puolustautuu sanallisesti ja fyysisesti ja pyrkii poistumaan niin se ei tilanteen ahdistavuutta vähennä.

No, olen jo kohta kuusikymppinen, tuskin enää noita kourijoita pahemmin ilmestyy kun ei ole ollut aiemminkaan, aika ihmeellistä olisi.

Siksi kirjoitinkin minkä kirjoitin, elämää on ollut enemmän takana kuin edessä.

Toki pelästyisin jos joku käsilaukun ryöstäjä tai agressiivinen tupakan pummaaja tulisi vastaan, kokisin siis väkivallan pelkoa, mutta en nykyisin liiku ulkona paljonkaan myöhäisinä aikoina. Mutta se ahdistelu ei olisi silloin seksuaalista.

Päivällä ei niitäkään ole ollut. Onneksi.

Kun olin kaupan kassalla töissä, siel oli keski-ikäinen mies asiakas joka ihan röyhkeesti kassa jonossa vaan alko puhumaan mulle ja toisti useita kertoja kuinka seksikäs olen ja kaikkea muuta tuohon liittyen.. mua ahdisti todella paljon ja samalla mua hävetti kun muut ihmiset vaan tuijotti mua kassa jonossa. En voinut tietenkään sanoo tuolle miehelle takasin mitään, koska oisin varmaa saanu valituksia ettei asiakkaalle saa olla töykeä. Muistan niin vahvasti sen häpeän tunteen mitä tunsin.

Sitten kans kauppakeskuksessa joku ulkomaalaismies tuli hirveen lähelle juttelemaan ja halus koskettaakki mua, mutta onneks oli vartijat lähellä jotka huomas tilanteen ja sai häädettyy sen miehen pois.

Jo pelkästään otsikko on alentava, ”muka”, ihan kuin ahdistelua ei tapahtuisi ollenkaan.

No, alla mun muutamat esimerkit.

Koulussa.

Luokka”kaveri” kouraisi persettä tunnin aikana. Nauroi ja virnisteli vaan. En uskaltanut panna vastaan koska alakoulussa toinen poika tarttui kurkusta kiinni ja työnsi kohti seinää, kun olin kerran puolustanut itseäni.

Baarissa.

Istuin juttelemassa parhaan kaverini kanssa kun joku ääliö yhtäkkiä tarrasi rinnoista kiinni. En antanut minkäänlaisia signaaleja, halusin vain jutella kaverini kanssa.

Tyyppi nauroi ja virnisteli.

Kaupungissa.

Huudetaan perässä kaikenlaista ja joskus jopa lähdetty seuraamaan. Tämä keskellä päivää talvella kun on kaikenmaailman pipot ja toppatakit päällä. Kerrankin yksi tyyppi yritti houkutella autoonsa, ”kuskaisi” minut kotiin. En ollut puhunut hänelle sitä ennen sanaakaan. Odotin linja-autoasemalla omaa bussia.

Työpaikalla.

Kommentoidaan mun pukeutumista ja tytötellään. Tämän takia rupesin tahallani pukeutumaan mahdollisimman tummiin ja neutraaleihin vaatteisiin, etten vaan väreillä herätä vahingossa kenenkään huomiota. Eli pyrin olemaan niin näkymätön kuin mahdollista.

Tässä siis vain muutama esimerkki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taidan olla sillä tavalla vinksallani että saan ehdotteluja ja huomiota miehiltä mutta en pane sitä pahakseni.

Baareissa, kadulla ja töissä saan joko suoria tai epäsuoria ehdotuksia ja se on minulle ihan itsetuntoa kohottavaa toiminta. Kerran on minua kourittu ja se tietenkin oli liikaa.

Metoo:n alkaessa täällä oli keskustelua siitä missä menee raja. Jollain se oli taksikuski, joka katseli taustapeilistä. Toisella taas mies, joka loi puhuttelevia katseita baarissa. Minua saa kyllä katsella ja minun kanssa voi jutella ilman että laskisin sen epämiellyttäväksi ahdisteluksi tai häirinnäksi.

Minä myös pystyn itse laittamaan rajani.

Minulle saa jutella ja saa kehuakin ☺, en pahastu, mutta jos jutut hiukankaan alkavat mennä sopimattomiksi niin sanon napakasti, että tuo ei ole asiallista ja jos ei huomaa korjata juttujaan niin kävelen pois paikalta. Jätän asian omaan arvoonsa.

Kourimista ja käsiksi käymistä ei ole ollut, jos joku esimerkiksi baarissa alkaa kokeeksi halailla tai ottaa kädestä kiinni, enkä tykkää siitä niin lähden pois. En edes mieti sitä sen enempää, pärjään näissä tilanteissa enkä jää niitä murehtimaan.

Näitä en pidä varsinaisena ahdisteluina koska en ahdistu niistä.

Jos nyt aikuisena ihmisenä alkaisin niitä kaikkia miettimäån ja muistamaan niin miksi ihmeessä?

Olin ja menin aikoinani hyvinkin paljon niin väkisinhän siinä on kaikenlaisiin ihmisiin törmännyt. Mutta kun se on mielestäni normaaliin elämään kuuluvaa asiaa eikä minua ole koskaan pelottanut, etten selviäisi joko puheella tai poistumalla.

Olen sen verran sanavalmis ja reipas, kohtelen miehiä samalla tasolla oleviksi ja se on yksi asia miten he ovat kohdelleet minua.

En arkaile, kihertele tai ole ylimielinen.

Joku sanoi, että ei joku ei vaan ole tajunnut, että on ahdisteltu.

Jos ei tunne, että ahdistuu, niin silloinhan sitä ihmistä ei ole ahdisteltu, se on hänen kokemuksensa, on ehkä harmistunut, mutta ei ahdistunut.

Mitä ihmeen sontaa mä juuri luin? Koska sinua ei ole haitannut ahdistelu niin tulit sitten tänne kevyesti mitätöimään kaikkien niiden muiden naisten kokemukset. Samalla kätevästi syyllistät kaikkia ahdistelua kokeneita. Kappas, emme olleet tarpeeksi sanavalmiita ja reippaita. Koska eihän reipasta naista kukaan ahdistele. Oikeasti, painu hiiteen täältä jos et osaa lainkaan asettua toisen asemaan ja haluat vain päteä omalla erinomaisuudellasi.  

Siis anteeksi vaan, mutta pitäisikö minun siis olla eri mieltä kuin olen? Tämä on minun kokemukseni asiasta ja muilla on omat kokemukset. En niitä tyrmännyt tai syyllistänyt. Minä olen pärjännyt reippaudella ja sanavalmiudella, myös en ole pikkuasioista nipottaja ja turhan herkkähipiäinen, monissa muissakin asioissa elämässäni. Ei se ole mikään huono keino kokeilla muidenkaan.

Suomessa on käsittääkseni mielipidevapaus, tässäkin asiassa.

Tämän olen kertonut täällä ennenkuin mutta kerron edelleen: Olin nuori ja muutin uuteen kaupunkiin jossa minulla ei ollut ketään suojanani. Menimme juhliin ns hommien puolesta josta perääni lähti keski-ikäinen mies, ällöttävimmästä päästä. Hän seurasi kotiovelleni saakka ja alkoi vaatia päästä asuntooni. Sanoin ettei käy. Mies suuttui ja tokaisi uhkaavasti olevansa oliisi, johon minä että enpä usko ja mies näytti papereitaan jossa luki poliisi.

Tuumin että tulipa sitten tavattua poliisikin niin mies uhkasi:

-Minä voi tehdä sun elämästäsi hyvin vaikeaa täällä!

Huikkasin että mene jo tekemään siitä.

Jälkeenpäin muistellessani tuota oli se ihan helvetin esikartanomenoa, olla uudessa kaupungissa ja suojatta ja kuulla tervetuliaiseksi tuollaista. Tajusin myös ettei asiasta voinut puhua edes kenellekään ja kun yritin se tehtiin selväksi vaikka muistaakseni yritin kertoa asiaa myös toiselle poliisille. Te ette ymmärrä kaikki millaisia jälkiä luottamukseen nämä jättävätkään. Ja sitä miten nuo miehet pelaavat yhteen korkeallakin.

Vierailija kirjoitti:

Jo pelkästään otsikko on alentava, ”muka”, ihan kuin ahdistelua ei tapahtuisi ollenkaan.

No, alla mun muutamat esimerkit.

Koulussa.

Luokka”kaveri” kouraisi persettä tunnin aikana. Nauroi ja virnisteli vaan. En uskaltanut panna vastaan koska alakoulussa toinen poika tarttui kurkusta kiinni ja työnsi kohti seinää, kun olin kerran puolustanut itseäni.

Baarissa.

Istuin juttelemassa parhaan kaverini kanssa kun joku ääliö yhtäkkiä tarrasi rinnoista kiinni. En antanut minkäänlaisia signaaleja, halusin vain jutella kaverini kanssa.

Tyyppi nauroi ja virnisteli.

Kaupungissa.

Huudetaan perässä kaikenlaista ja joskus jopa lähdetty seuraamaan. Tämä keskellä päivää talvella kun on kaikenmaailman pipot ja toppatakit päällä. Kerrankin yksi tyyppi yritti houkutella autoonsa, ”kuskaisi” minut kotiin. En ollut puhunut hänelle sitä ennen sanaakaan. Odotin linja-autoasemalla omaa bussia.

Työpaikalla.

Kommentoidaan mun pukeutumista ja tytötellään. Tämän takia rupesin tahallani pukeutumaan mahdollisimman tummiin ja neutraaleihin vaatteisiin, etten vaan väreillä herätä vahingossa kenenkään huomiota. Eli pyrin olemaan niin näkymätön kuin mahdollista.

Tässä siis vain muutama esimerkki.

Töissä muakin on tytötelty, "kuules tyttö..", ne aloittaa, silloin kun ei oma tahto meekään läpi.

Vierailija kirjoitti:

Että ärsyttää tämmöiset ihmettelevät ja vähättelevät aloitukset seksuaalisen häirinnän todellisuudesta. Maailmassa tapahtuu varmaan paljon asioita mitä ei itse koe, mutta mihin silti uskoo. Vai ovatko sodat samanlainen myytti, ei niitä tapahdu kun ei ole käynyt omalle kohdalle? Perheväkivalta? Lapsien kaltoinkohtelu? Uutisointi riittää näistä aiheista, mutta jos joku nainen kertoo ahdistelusta se nyt ei voi olla totta, koska itseä ei olla tultu kourimaan?

Omasta kokemuksesta voin sanoa että 12-vuotiaana loppui lapsuus siihen kun tissit kasvoivat. Sen jälkeen oli vapaata riistaa humalaisille, teineille ja yhdelle sukulaiselle. Milloin tarrattiin rintaan kiinni koulumatkalla, milloin rinnat oli puheenaihe kahvipöydässä ja saunaan ängettiin väkisin. Olin töissä baarissa 18-25-vuotiaana ja joka päivä sai kuulla sellaista kommenttia että ällötti miehet. Noin kerran viikossa joku alkoi käpälöimään jos erehdyin poistumaan tiskin takaata tekemään muita töitä, esim blokkaamaan. Paksu nahka on tullut kasvatettua ja nyt 30+ olen jo sen verran kovettunut että enää ei lähestytä samaan tapaan. Ja jos joku käy iholle nostan sellaisen metelin nykyään, että ei jää muilta huomaamatta mitä tapahtui. Siinä saa äijät hävetä. Luultavasti minuakin pöyristellään, mutta ihan sama. Olen saanut tarpeekseni.

Mun mielestäni ei ole ihan sama asia kun sota ja perheväkivalta. Kyllä ymmärtän aloituksen koska olen sitä itteki miettinyt aika usein. Mua ihmetyttää esimerkiksi juuri se säännöllinen ahdistelu ja kun täällä aika monet sanovat miten niitä juuri julkisissa paikoissa esimerkiksi bussissa ja junassa ja kaduilla aina ahdistellaan. Koska itse en ole joudun minkään kummoisen ahdistelun kohteeksi elämän aikani. Ja ollaan käydy kavereiden kanssa paljon baarissa ja bileissä ja jotenkin vaan en ole nähnyt että joku kävis kimppuun mun kavereihin ja en ole nähnyt julkisesti mitään ahdistelua että no niin nyt tuossa juuri tämä on menossa että joku mies käy naisen kimppuun. En mä vähettele sitä ja en usko myös että ap-lla oli se tarkoitus. Mun mielestäni on tosi erikoista että jotkut naiset ei koe mitään ahdistelua ja toiset ihan säännölisesti koko elämän aikana. Ei pahalla! Vaan ajattelen että jännä mistä se johtuu.