"Suuri osa perheväkivallasta tapahtuu niin sanotuissa hyvissä perheissä, muilta piilossa"

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Kunpa useampi kertoisi kokemuksistaan , mikäli on tuonkaltaisessa lapsuushelvetissä kärsinyt hiljaa.

Miten he selviytyivät päivästä toiseen, aikuisuuteen?

Ehkä kokemukset auttaisivat ammattiauttajia tunnistamaan pahoinpideltyjä piilossa kärsiviä lapsia herkemmin.

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Kyllä se lapselle "selkään antaminen" lasketaan perheväkivallaksi.

Vaikka se tehtäisiin "tarvittaessa".

Kuka sellaista pienen lapsen hakkaamisen kokemusta loppu viimein tarvitsee? Ja miksi?

Avuttomaan lapseen puretaan raukkamaisesti omia paineita lyömällä.

Isän tulee suojella lastaan , eikä olla se jota eniten pelätään . Kodissa.

Kertokaa ja tulkaa esiin.

Wt

Useinhan niiden äärimmäisen urakeskeisten narsistien/psykopaattien (menestyneiden; normaalien) lapset ovat sivutuotteita, joita sitten tyrannisoidaan.

Työkaverini aikoinaan kertoi kokeneensa lapsuudessaan täysin mielivaltaisen ja arvaamattoman äitinsä taholta rajua väkivaltaa. Äiti oli ollut ammatiltaan arvostettu opettaja.

Tossun alla oleva isä katsoi asiaa läpi sormiensa, hyssytellen asiaa, että hyvän perheen kulissit pysyivät pystyssä vaikka näki kuinka lasta kohdeltiin. Koko lapsuus pilalla jatkuvan pelon ja väkivallan uhan vuoksi.

Aikuiseksi tultuaan tämä työkaveri oli itse mitä lempein ja viisain vanhempi omille lapsilleen joita kasvatti aikuiseksi keskustelemalla asioista, eli hän ei jatkanut omien lapsiensa kautta kärsimystä  tai siten että valitsisi väkivaltaisen puolison -- kiitos vuosikausien terapiasuhteen minkä aloitti heti pois kotoa muutettuaan hän saavutti tasapainon ja valitsi aikoinaan myös henkisesti terveen kumppanin itselleen ja lapsiensa isäksi.

Käsittääkseni nämä kärsivät lapset eivät kerro koska a) Peloteltu ja manipuloitu pienestä pitäen ja ovat kasvattajan armoilla täysin b) Kukaan ei ikinä uskoisi.

Minä elin lapsuuteni keskiluokkaisessa perheessä, joka näytti ulkopuolisten silmissä varmaan hyvin tavalliselta perheeltä. Meillä oli paljon ennen kaikkea henkistä ja hengellistä väkivaltaa, jota vanhemmat käyttivät sekä toisiaan että meitä lapsia kohtaan. Pikkuveljeäni myös isä pahoinpiteli muutaman kerran ihan fyysisesti.

Vanhempani ovat lestadiolaisia ja muiden aikuisten seurassa he esittivät olevansa hyviä ihmisiä ja kunnon uskovaisia, mutta totuus kotona neljän seinän sisällä oli aivan toinen. Minulla ja muilla sisaruksillani on ollut vielä aikuisena paljon traumoja lapsuudesta.

Lapsena en asiasta puhunut kenellekään, koska häpesin sitä ja tuskin kukaan ulkopuolinen olisi edes uskonut. Olimmehan ns. hyvästä perheestä. Ja toisaalta olin niin tottunut väkivaltaan, että pidin sitä jopa normaalina asiana. Vaikka huomasinkin, että kavereiden tai sukulaisten kodeissa ei käyttäydytty. samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Useinhan niiden äärimmäisen urakeskeisten narsistien/psykopaattien (menestyneiden; normaalien) lapset ovat sivutuotteita, joita sitten tyrannisoidaan.

Menestymisen vaatimuksen tuottamat paineet, suoriutuminen työelämän vaatimuksista voi johtaa siihen, että niiden tuottamat paineet purkautuvat kodin piirissä lapsiin missä koetaan "turvalliseksi" räjähdellä ja tyrannisoida omia henkisiä angstejaan - koska lapsethan ei pääse sieltä yhtään mihinkään koska ovat riippuvaisessa asemassa . Koska lasten vaatteet ja vermeet ovat asiallisia ja ruokaa pöydässä niin kukaan ei huolestu. Lisäksi jos väkivaltainen vanhempi silmäätekevässä tai jollain tasolla päättävässä asemassa tai jota arvostetaan ammattitaoisena ja osaavana ihmisenä jonka varpaille ei pikkukummassa kannata hyppiä ja asioihin sekaantua, --   niin lapsien osa on vaan kestää ja selvitä.

Minunkin vanhempani olivat uskonnollisia ja fyysistä kuritusta käytettiin. En oikein käsitä sitä ristiriitaa, sillä vanhempani eivät ole mitään sadistisia luonteita. Lastenkasvatuksesta heillä vain oli vääristynyt käsitys, johtuen heidän omista lapsuudenkodeistaan peritystä uskonnollisuudesta. Ja isäni, muuten fiksu ja elämässään pärjäävä ihminen vielä perusteli fyysistä väkivaltaa sillä raamatun lauseella, että joka "vitsaa säästää se lastaan vihaa". En tänä päivänäkään voi käsittää, miten muuten fiksut ihmiset voivat uskoa, että Jumala haluaa heidän satuttavan lapsiaan.

Parisuhdeväkivallasta puhutaan (ja hyvä niin) nykyään avoimesti ja tukiväyliä sellaisessa tilanteessa oleville tarjotaan kiitettävästi mediassa.

Olisi aika kääntää katse myös lapsiin kun puhutaan kotiväkivallan uhasta,

on jotenkin sellainen käsitys että vain muutama julkisuuteen tullut henkilö on urheasti nostanut esiin juuri naistenlehtien haastattelujen kautta tätä omakohtaisesti kokemaansa kipeää asiaa. Heitä arvostan suuresti kun ymmärtää miten vaikea aihealue on kun kyseessä on sentään se oma lapsuusperhe.

Moni ymmärrettävästi mieluummin vaikenee ja haluaa elää rauhassa aikuisena , vaiti kärsien muistoistaan siitä millaista oli alituisen pelon varjossa kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Minunkin vanhempani olivat uskonnollisia ja fyysistä kuritusta käytettiin. En oikein käsitä sitä ristiriitaa, sillä vanhempani eivät ole mitään sadistisia luonteita. Lastenkasvatuksesta heillä vain oli vääristynyt käsitys, johtuen heidän omista lapsuudenkodeistaan peritystä uskonnollisuudesta. Ja isäni, muuten fiksu ja elämässään pärjäävä ihminen vielä perusteli fyysistä väkivaltaa sillä raamatun lauseella, että joka "vitsaa säästää se lastaan vihaa". En tänä päivänäkään voi käsittää, miten muuten fiksut ihmiset voivat uskoa, että Jumala haluaa heidän satuttavan lapsiaan.

Joo, meillä uskontoa käytettiin juurikin siihen hengelliseen väkivaltaan. Peloteltiin Jumalan tuomiolla, Helvetillä, Raamatulla jne. Hoettiin, että Raamatun mukaan lasten täytyy kunnioittaa vanhempia. Vaikka se vanhempi olisi tehnyt lapselle pahaa.

Nyt aikuisena kun olen itse lestadiolaisesta yhteisöstä jo vuosia sitten eronnut, äitini vieläkin välillä muistuttaa siitä miten olen matkalla helvettiin, kun en usko samalla tavalla kuin hän. Nykyään se lähinnä huvittaa, että aikuinen ihminen uskoo oikeasti, että vain pieni joukko lestadiolaisia voi päästä kuoleman jälkeen taivaaseen.

T: se lestadiolaisperheessä kasvanut

Mietin miten aikuisena lapsuudessaan väkivaltaa kokeneet pääsevät tasapainoon?

Terapia ja ammattiapu asian käsittelyyn varmasti on hyvä väylä , mutta

myös hyvät, viisaat ja ymmärtäväiset  ystävät pelastavat paljon että syvästi kärsinyt lapsi sisällä tulee tunnustetuksi ja kuulluksi edes aikuisena etti tarvitse yksinään asioita hautoa sisimmässään.

T.Janssonin tarina näkymättömästä lapsesta on äärettömän viisas puheenvuoro (myös) väkivallan alla kasvaneiden, näkymättömiksi ja hiljaisiksi nujerrettujen lasten selvitymiskeinojen puolesta. Lapsi tulee siinä näkyväksi kun kokee turvalliseksi ja oikeutetuksi puolustaa rajojaan.

Vierailija kirjoitti:

Useinhan niiden äärimmäisen urakeskeisten narsistien/psykopaattien (menestyneiden; normaalien) lapset ovat sivutuotteita, joita sitten tyrannisoidaan.

Saavat myönteistä huomiota tai hyväksyntää vain suoriutumalla kiitettävästi jollain alueella. Tuoden kunniaa ja lisähuomiota vanhemmilleen.

Katsokaa vaikka amerikkalaisia lasten kauneuskilpailuja ja miten lapset puetaan, meikataan ja opetetaan yleisöä mahdollisimman paljon miellyttävään lavaesiintymiseen voittoa silmällä pitäen. Kuitenkaan tuontyyppistä kasvattamista ei ole kriminalisoitu vaan se on edelleen hyvin suosittua "perheen yhteistä" harrastustoimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Täytyykö se kasvatus suorittaa kurittamisella?

Kyllä ne rajat ja käytöstavat moni pystyy kummasti opettamaan ja näyttämään toteen ihan kasvattamalla rakkaudellisesti ja ilman pelkoa.

Vierailija kirjoitti:

Minunkin vanhempani olivat uskonnollisia ja fyysistä kuritusta käytettiin. En oikein käsitä sitä ristiriitaa, sillä vanhempani eivät ole mitään sadistisia luonteita. Lastenkasvatuksesta heillä vain oli vääristynyt käsitys, johtuen heidän omista lapsuudenkodeistaan peritystä uskonnollisuudesta. Ja isäni, muuten fiksu ja elämässään pärjäävä ihminen vielä perusteli fyysistä väkivaltaa sillä raamatun lauseella, että joka "vitsaa säästää se lastaan vihaa". En tänä päivänäkään voi käsittää, miten muuten fiksut ihmiset voivat uskoa, että Jumala haluaa heidän satuttavan lapsiaan.

Toinen on "Joka kuritta kasvaa , se kunniatta kuolee".  Kurilla tierysti tarkoitetaan rajojen ja käytöstapojen opettamisella kuten normaali ihminen sananlaskun mieltää automaattisesti.

Tämän tietysti vinksahtaneet vanhemmat väänsivät käytäntöön siten että on okei lyödä jälkikasvuaan kurinpidollisin toimenpiteiden vuoksi.

Espoossa on monta menestyvää perhettä jossa väkivaltaa. Miehet työssä vaativissa ammateissa. Stressi puretaan vaimoihin ja lapsiin.

Vaimot puolustelevat läpsivää miestään sillä, että on ymmärrettävä tuollaista käytöstä menestyvältä mieheltä.

Vierailija kirjoitti:

Espoossa on monta menestyvää perhettä jossa väkivaltaa. Miehet työssä vaativissa ammateissa. Stressi puretaan vaimoihin ja lapsiin.

Vaimot puolustelevat läpsivää miestään sillä, että on ymmärrettävä tuollaista käytöstä menestyvältä mieheltä.

"Kun se on niin lujilla ja sillä on paineita"

Noinko se puolustelu menee? Ja tietty asema ja elintaso painaa vaakakupissa jossa toisella puolella omien lasten lapsuus?

Täällä yksi. Kukaan ei tahtonut uskoa minua, olihan normaalit, työssäkäyvät vanhemmat, iso omakotitalo ja uudet autot. Minulla oli jo pienenä hyvin tiukka kuri. Kun olin ala-asteella, väkivalta tuli kuvioihin.

Yläasteella kerroin koulukuraattorille ja tämä tuli sosiaalityöntekijöiden kanssa kotikäynnille. Muistan kun sosiaalityöntekijä naurahti, että hän on nähnyt pahempiakin paikkoja ja eiköhän minulla ole asiat ihan hyvin.

Muistan miten vanhempani aina korostivat, kuinka hyviä he ovat kun he HUOLEHTIVAT lapsestaan ja eivät käytä päihteitä ja on varallisuutta. Ja kuinka en tajua, millaista olisi elää köyhän vanhemman kanssa kaupungin vuokratalossa.

Muistan monesti miettineeni että mieluummin menisin vaikka sinne kaupungin vuokrakämppään, kunhan saisin joskus empatiaa tai edes yhden kehun.

En tiedä lasketaanko tukasta raahaaminen tähän kategoriaan, siis jo pienen lapsen, noin 5-vuotiaan.