"Suuri osa perheväkivallasta tapahtuu niin sanotuissa hyvissä perheissä, muilta piilossa"

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan tapauksen lapsuudestani. Erään kaverini joka oli juuri ns. Kunnon perheestä. Iso hieno omakotitalo, kaksi hienoa autoa pihassa ja upea kesämökki jossa perhe vietti lähes kaikki vapaa-aikansa.

Kummatkin vanhemmista oli hyvässä ammatissa ja kävivät töissä.

Päällisin puolin kaikki näytti olevan hyvin..

Jotenkin huomasin silti, että tässä kaverissa oli jtn outoa.

Hän oli jotenkin kauhean aikuismainen käytökseltään jo ala-asteiässä. Häneltä puuttui kokonaan se lapsellisuus ja lapsen henkisyys joka lähes jokaisella on silloin vielä tallella kun kuitenkin oltiin ihan lapsia n. 9-11 vuotiaita..

Usein tää kaveri oli aamusin kouluun tullessa tosi apean oloinen joka aina katosi pikkuhiljaa koulupäivän aikana.

Myöhemmin kuulin vasta aikuisena, että tämä oli niitä perheitä joissa isä ryyppäsi ja kävi käsiksi sekä puolisoon että lapsiin.

Ja ilmeisimmin tätä tapahtui myös välillä ihan selvin päin ja arkipäivänäkin..

Kadehdin aina lapsena tätä kaveria kun minusta hänen elämänsä oli paljon kivempaa, mutta tässä sitä nähdään ettei kaikki ole sitä miltä se näyttää päällepäin.

Nyt kun mietin jälkikäteen niin kaverilla oli usein aika hiljainen ja vakava ilmapiiri (erityisesti vanhempien välillä) kotona jos olin sielä kylässä, mutta en sitä silloin tajunnut. Kaveri ei myöskään oikein vastannut isälleen ikinä mitään kun tämä yritti tulla puhumaan meille mukavia.. Tuon huomasin jo silloin..

Muistan kun joskus koulussa kysyttiin että riitelevätkö vanhemmat kotona niin tämä kaveri vastasi että ei.. Ajattelin silloin, että tuohon vaikuttaa todella kivalta tilanteelta.

T . sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Täytyykö se kasvatus suorittaa kurittamisella?

Kyllä ne rajat ja käytöstavat moni pystyy kummasti opettamaan ja näyttämään toteen ihan kasvattamalla rakkaudellisesti ja ilman pelkoa.

Meillä oli hyvä perhe, siis oikeasti, ja minä ihan tavallinen kiltti tyttö. Ja rakkautta oli eikä pelkoa. Silti käytettiin ruumillista kurittamista eli käytännössä annettiin vyöstä takapuolelle. En tiedä, miten yleistä tällainen sitten on ollut, että ei ole muuten mitään henkistä eikä fyysistä väkivaltaa tai muuta. Ei kuritusta tullut mitenkään randomisti yllättäen vaan kyllä se tavallaan oli itse aiheutettua eli olisi halutessaan voinut sen välttääkin, kun olisi tehnyt niin kuin oli jo sanottu.

Ja en todellakaan puolustele kenenkään kurittamista. Halusin vain tuoda esiin, että kurittavat perheet  ei välttämättä olleet läpeensä pahoja.

Sairastahan tuo on antaa lapselle remmiä! Aikuisena nämä samat hakatut lapset sitten jonottaa joihinkin sm-sessioihin saadakseen henkistä helpotusta omitiselle tuskalle sisällään joka muotoutuu seksuaalisen paineen valepukuun! Mistä muusta luulette että tuollaiset mielihalut aikuisena kumpuaa? On yhdistetty kurittaminen jo lapsena mukarakkauden osoitukseen.

Sillä kyllähän tuo on pelottavaa ajatuksenakin . näin aikuisenkin näkökulmasta, että joku vihastuu niin paljon että lähestyy vyön kanssa tarkoituksenaan ojentaa ruumiillisella kurittamisella -- saati sitten miltä lapsesta tuollainen on tuntunut. Sattunut varmaan ihan pirusti puhumattakaan kuinka takapuolen iho on vahingoittunut. Ja miten voi aikuinen jatkaa vaikka lapsi itkee tuskissaan? Muka kasvatuksen vuoksi ja lapsen omaksi parhaaksi? Älkää nyt viitsikö.

Täytyy olla pöljä sellaisen ihmisen joka lyö lasta. 

Ei se minusta ollut vihastumista vaan ennemmin periaate sääntöjen noudattamisesta. Jos oli sanottu, että nyt näin ja näin tai muuten tulee remmiä, niin sitten jos ei tehnyt niin, niin tuli se rangaistus, jolla oli uhattu.

Sm ei kiinnosta. Fifty shades of grayn olen nähnyt, mutta ei oikein avautunut sekään.

Miten sinä et loukkaantunut tai vahingoittunut jos remmillä lyötiin?

Ei se ollut sellaista ruoskintaa kuin jossain elokuvissa! Sellainen tavallinen leveä vyö ja sillä paljaalle takapuolelle kymmenkunta  kertaa.  Vaikka se sattui, ei siitä mitään verta tai mustelmia tullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan tapauksen lapsuudestani. Erään kaverini joka oli juuri ns. Kunnon perheestä. Iso hieno omakotitalo, kaksi hienoa autoa pihassa ja upea kesämökki jossa perhe vietti lähes kaikki vapaa-aikansa.

Kummatkin vanhemmista oli hyvässä ammatissa ja kävivät töissä.

Päällisin puolin kaikki näytti olevan hyvin..

Jotenkin huomasin silti, että tässä kaverissa oli jtn outoa.

Hän oli jotenkin kauhean aikuismainen käytökseltään jo ala-asteiässä. Häneltä puuttui kokonaan se lapsellisuus ja lapsen henkisyys joka lähes jokaisella on silloin vielä tallella kun kuitenkin oltiin ihan lapsia n. 9-11 vuotiaita..

Usein tää kaveri oli aamusin kouluun tullessa tosi apean oloinen joka aina katosi pikkuhiljaa koulupäivän aikana.

Myöhemmin kuulin vasta aikuisena, että tämä oli niitä perheitä joissa isä ryyppäsi ja kävi käsiksi sekä puolisoon että lapsiin.

Ja ilmeisimmin tätä tapahtui myös välillä ihan selvin päin ja arkipäivänäkin..

Kadehdin aina lapsena tätä kaveria kun minusta hänen elämänsä oli paljon kivempaa, mutta tässä sitä nähdään ettei kaikki ole sitä miltä se näyttää päällepäin.

Nyt kun mietin jälkikäteen niin kaverilla oli usein aika hiljainen ja vakava ilmapiiri (erityisesti vanhempien välillä) kotona jos olin sielä kylässä, mutta en sitä silloin tajunnut. Kaveri ei myöskään oikein vastannut isälleen ikinä mitään kun tämä yritti tulla puhumaan meille mukavia.. Tuon huomasin jo silloin..

Muistan kun joskus koulussa kysyttiin että riitelevätkö vanhemmat kotona niin tämä kaveri vastasi että ei.. Ajattelin silloin, että tuohon vaikuttaa todella kivalta tilanteelta.

T . sama

Hakatut lapset ei uskalla kertoa kellekään koska kotoa on liki aina uhkailtu. Mun sadisti isä sähisi silmät vihasta leimuten että jos ikinä kerron kellekään tai edes vihjaan jollekin jotain, hän tap-paa. Arvaa uskalsiko sen jälkeen kertoa. Varsinkin kun mulla oli jo kokemus siitä miktä tuntuu kun esim isä retuuttaa ja kuristaa. Kuolemanpelkokauhu oli jo tuttua. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan tapauksen lapsuudestani. Erään kaverini joka oli juuri ns. Kunnon perheestä. Iso hieno omakotitalo, kaksi hienoa autoa pihassa ja upea kesämökki jossa perhe vietti lähes kaikki vapaa-aikansa.

Kummatkin vanhemmista oli hyvässä ammatissa ja kävivät töissä.

Päällisin puolin kaikki näytti olevan hyvin..

Jotenkin huomasin silti, että tässä kaverissa oli jtn outoa.

Hän oli jotenkin kauhean aikuismainen käytökseltään jo ala-asteiässä. Häneltä puuttui kokonaan se lapsellisuus ja lapsen henkisyys joka lähes jokaisella on silloin vielä tallella kun kuitenkin oltiin ihan lapsia n. 9-11 vuotiaita..

Usein tää kaveri oli aamusin kouluun tullessa tosi apean oloinen joka aina katosi pikkuhiljaa koulupäivän aikana.

Myöhemmin kuulin vasta aikuisena, että tämä oli niitä perheitä joissa isä ryyppäsi ja kävi käsiksi sekä puolisoon että lapsiin.

Ja ilmeisimmin tätä tapahtui myös välillä ihan selvin päin ja arkipäivänäkin..

Kadehdin aina lapsena tätä kaveria kun minusta hänen elämänsä oli paljon kivempaa, mutta tässä sitä nähdään ettei kaikki ole sitä miltä se näyttää päällepäin.

Nyt kun mietin jälkikäteen niin kaverilla oli usein aika hiljainen ja vakava ilmapiiri (erityisesti vanhempien välillä) kotona jos olin sielä kylässä, mutta en sitä silloin tajunnut. Kaveri ei myöskään oikein vastannut isälleen ikinä mitään kun tämä yritti tulla puhumaan meille mukavia.. Tuon huomasin jo silloin..

Muistan kun joskus koulussa kysyttiin että riitelevätkö vanhemmat kotona niin tämä kaveri vastasi että ei.. Ajattelin silloin, että tuohon vaikuttaa todella kivalta tilanteelta.

T . sama

Tosiaa tää oli ihan jollaa uskonto tunnilla ihan yleisellä tasolla ja kaikille. Ei mitenkään erityisesti kohdistettu tälle.

T. Sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Täytyykö se kasvatus suorittaa kurittamisella?

Kyllä ne rajat ja käytöstavat moni pystyy kummasti opettamaan ja näyttämään toteen ihan kasvattamalla rakkaudellisesti ja ilman pelkoa.

Meillä oli hyvä perhe, siis oikeasti, ja minä ihan tavallinen kiltti tyttö. Ja rakkautta oli eikä pelkoa. Silti käytettiin ruumillista kurittamista eli käytännössä annettiin vyöstä takapuolelle. En tiedä, miten yleistä tällainen sitten on ollut, että ei ole muuten mitään henkistä eikä fyysistä väkivaltaa tai muuta. Ei kuritusta tullut mitenkään randomisti yllättäen vaan kyllä se tavallaan oli itse aiheutettua eli olisi halutessaan voinut sen välttääkin, kun olisi tehnyt niin kuin oli jo sanottu.

Ja en todellakaan puolustele kenenkään kurittamista. Halusin vain tuoda esiin, että kurittavat perheet  ei välttämättä olleet läpeensä pahoja.

Sairastahan tuo on antaa lapselle remmiä! Aikuisena nämä samat hakatut lapset sitten jonottaa joihinkin sm-sessioihin saadakseen henkistä helpotusta omitiselle tuskalle sisällään joka muotoutuu seksuaalisen paineen valepukuun! Mistä muusta luulette että tuollaiset mielihalut aikuisena kumpuaa? On yhdistetty kurittaminen jo lapsena mukarakkauden osoitukseen.

Sillä kyllähän tuo on pelottavaa ajatuksenakin . näin aikuisenkin näkökulmasta, että joku vihastuu niin paljon että lähestyy vyön kanssa tarkoituksenaan ojentaa ruumiillisella kurittamisella -- saati sitten miltä lapsesta tuollainen on tuntunut. Sattunut varmaan ihan pirusti puhumattakaan kuinka takapuolen iho on vahingoittunut. Ja miten voi aikuinen jatkaa vaikka lapsi itkee tuskissaan? Muka kasvatuksen vuoksi ja lapsen omaksi parhaaksi? Älkää nyt viitsikö.

Täytyy olla pöljä sellaisen ihmisen joka lyö lasta. 

Ei se minusta ollut vihastumista vaan ennemmin periaate sääntöjen noudattamisesta. Jos oli sanottu, että nyt näin ja näin tai muuten tulee remmiä, niin sitten jos ei tehnyt niin, niin tuli se rangaistus, jolla oli uhattu.

Sm ei kiinnosta. Fifty shades of grayn olen nähnyt, mutta ei oikein avautunut sekään.

Miten sinä et loukkaantunut tai vahingoittunut jos remmillä lyötiin?

Ei se ollut sellaista ruoskintaa kuin jossain elokuvissa! Sellainen tavallinen leveä vyö ja sillä paljaalle takapuolelle kymmenkunta  kertaa.  Vaikka se sattui, ei siitä mitään verta tai mustelmia tullut.

Sua piiskattiin ns kasvatuksellisesti ja piiska tai remmi oli lähinnä symbolinen, ei siis vahingoittamistarkoitusta. Mua taas piiskattiin raivolla ja karjuen, täysin vailla itsehillintää ha vammat oli sen mukaiset, ei onnistunut kävely eikä istuminen parin päivää ja jäljet oli pahat. Vissi ero onko hakkaaja kontrollissa vai täysin raivona vailla itsehilintää.

Täällä kokemuksia myös. Itseni kohdalla henkinen, veljeni kohdalla myös fyysinen väkivalta kuului kasvatukseen. Tai isäni egoismiin. Hän sai kyllä lopulta maistaa omaa lääkettään, kun veljeni lukioikäisenä nousi vastarintaan ja löi takaisin, mutta se ei johtanut kuin välirikkoon. Isäni oli paha mies, jota yhteisö arvosti näkemättä kulissin taakse. Äitini oli tyypillinen narsistin jatke, en tiedä oliko hänellä vuosien avion jälkeen enää kykyä tuntea mitään.

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Siinäpä se onkin. Miten kukin sen käsitteen "tiukka kuri" määrittelee.

Kun se  sitten joillakin lähtee lapasesta siinä määrin, että perheenjäsenet pahimmillaan elävät omassa kodissaan kuin munankuorilla varovasti ja alati varuillaan kävellen kun kurinpidollisen ja pääasiallisen kasvatusvastuun ottanut on paikalla mielivaltaisen arvaamattomasti jaellen sanktioitaan.

Ja toinen tähän liittyvä traagisuus on teeskentelemään ja valehtelemaan oppiminen psyykkisenä selvitymiskeinona ihan jokapäiväisessä arjessa pärjätäkseen.

Teeskentelemään että asuu normiperheessä ja valehtelemaan että kaikki on oikeastaan ihan hyvin, kun monella muulla on varmaankin paljon pahemmin kun joutuvat raasut asumaan vuokralla ilman autoa ja kesälomamatkoja puhumattakaan kalliista harrastuksista. Pitää vain oppia olemaan ärsyttämättä niin ollaan melkein onnellisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Täytyykö se kasvatus suorittaa kurittamisella?

Kyllä ne rajat ja käytöstavat moni pystyy kummasti opettamaan ja näyttämään toteen ihan kasvattamalla rakkaudellisesti ja ilman pelkoa.

Meillä oli hyvä perhe, siis oikeasti, ja minä ihan tavallinen kiltti tyttö. Ja rakkautta oli eikä pelkoa. Silti käytettiin ruumillista kurittamista eli käytännössä annettiin vyöstä takapuolelle. En tiedä, miten yleistä tällainen sitten on ollut, että ei ole muuten mitään henkistä eikä fyysistä väkivaltaa tai muuta. Ei kuritusta tullut mitenkään randomisti yllättäen vaan kyllä se tavallaan oli itse aiheutettua eli olisi halutessaan voinut sen välttääkin, kun olisi tehnyt niin kuin oli jo sanottu.

Ja en todellakaan puolustele kenenkään kurittamista. Halusin vain tuoda esiin, että kurittavat perheet  ei välttämättä olleet läpeensä pahoja.

Sairastahan tuo on antaa lapselle remmiä! Aikuisena nämä samat hakatut lapset sitten jonottaa joihinkin sm-sessioihin saadakseen henkistä helpotusta omitiselle tuskalle sisällään joka muotoutuu seksuaalisen paineen valepukuun! Mistä muusta luulette että tuollaiset mielihalut aikuisena kumpuaa? On yhdistetty kurittaminen jo lapsena mukarakkauden osoitukseen.

Sillä kyllähän tuo on pelottavaa ajatuksenakin . näin aikuisenkin näkökulmasta, että joku vihastuu niin paljon että lähestyy vyön kanssa tarkoituksenaan ojentaa ruumiillisella kurittamisella -- saati sitten miltä lapsesta tuollainen on tuntunut. Sattunut varmaan ihan pirusti puhumattakaan kuinka takapuolen iho on vahingoittunut. Ja miten voi aikuinen jatkaa vaikka lapsi itkee tuskissaan? Muka kasvatuksen vuoksi ja lapsen omaksi parhaaksi? Älkää nyt viitsikö.

Täytyy olla pöljä sellaisen ihmisen joka lyö lasta. 

Ei se minusta ollut vihastumista vaan ennemmin periaate sääntöjen noudattamisesta. Jos oli sanottu, että nyt näin ja näin tai muuten tulee remmiä, niin sitten jos ei tehnyt niin, niin tuli se rangaistus, jolla oli uhattu.

Sm ei kiinnosta. Fifty shades of grayn olen nähnyt, mutta ei oikein avautunut sekään.

Miten sinä et loukkaantunut tai vahingoittunut jos remmillä lyötiin?

Ei se ollut sellaista ruoskintaa kuin jossain elokuvissa! Sellainen tavallinen leveä vyö ja sillä paljaalle takapuolelle kymmenkunta  kertaa.  Vaikka se sattui, ei siitä mitään verta tai mustelmia tullut.

Sua piiskattiin ns kasvatuksellisesti ja piiska tai remmi oli lähinnä symbolinen, ei siis vahingoittamistarkoitusta. Mua taas piiskattiin raivolla ja karjuen, täysin vailla itsehillintää ha vammat oli sen mukaiset, ei onnistunut kävely eikä istuminen parin päivää ja jäljet oli pahat. Vissi ero onko hakkaaja kontrollissa vai täysin raivona vailla itsehilintää.

Sitä yritin tässä oikeastaan juuri sanoakin, että vaikka minunkin tapaus ilmeisesti luokiteltaisiin perheväkivallaksi, tuntuisi epäoikeudenmukaista rinnastaa se tuollaiseen, jota esim. sinä koit.

70-luvulla olin kaverini luona, oltin kahdestaan ja kaveri otti meille kaapista keksit. Kaverin vanhemmat tulivat kotiin ja huomasivat pöydälle jääneen keksipaketin. He raivostuivat ja äiti pieksi remmillä tytön ihan kunnolla ja raivosi hulluna, kaveri kirkui kivusta. Pelkäsin ja tärisin ja odotin, että kohta piiskaa minutkin, ei kuitenkaan niin tehnyt. Kaverini perhe oli paikkakunnan arvostetuin ja rikkain, ylivertainen meihin muihin nähden. Kokemus oli niin kamala, etten uskaltanut kertoa siitä kenellekään kuin vuosien päästä vasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Siinäpä se onkin. Miten kukin sen käsitteen "tiukka kuri" määrittelee.

Kun se  sitten joillakin lähtee lapasesta siinä määrin, että perheenjäsenet pahimmillaan elävät omassa kodissaan kuin munankuorilla varovasti ja alati varuillaan kävellen kun kurinpidollisen ja pääasiallisen kasvatusvastuun ottanut on paikalla mielivaltaisen arvaamattomasti jaellen sanktioitaan.

Ja toinen tähän liittyvä traagisuus on teeskentelemään ja valehtelemaan oppiminen psyykkisenä selvitymiskeinona ihan jokapäiväisessä arjessa pärjätäkseen.

Teeskentelemään että asuu normiperheessä ja valehtelemaan että kaikki on oikeastaan ihan hyvin, kun monella muulla on varmaankin paljon pahemmin kun joutuvat raasut asumaan vuokralla ilman autoa ja kesälomamatkoja puhumattakaan kalliista harrastuksista. Pitää vain oppia olemaan ärsyttämättä niin ollaan melkein onnellisia.

Jatk.. joidenkin lapsena pahoinpideltyjen lasten sietokyky (toleranssi) on kasvanut aikuisuuteen mennessä sellaisiin mittasuhteisiin että niellään kilttinä ihmisenä epäasiallista kohtelua ikuisena sovittelijana ettei kukaan hermostu. Säikähdetään jos joku korottaa ääntä. Vaara joutua jyrätyksi tai dominoiduksi parisuhteessa, ellei ajoissa ole saanut oikaistua käsitystä siitä, että häntä kohtaan voi käyttäytyä  miten vain koska on kasvanut sellaisen mentaliteetin keskellä jo lapsuudesta saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Siinäpä se onkin. Miten kukin sen käsitteen "tiukka kuri" määrittelee.

Kun se  sitten joillakin lähtee lapasesta siinä määrin, että perheenjäsenet pahimmillaan elävät omassa kodissaan kuin munankuorilla varovasti ja alati varuillaan kävellen kun kurinpidollisen ja pääasiallisen kasvatusvastuun ottanut on paikalla mielivaltaisen arvaamattomasti jaellen sanktioitaan.

Ja toinen tähän liittyvä traagisuus on teeskentelemään ja valehtelemaan oppiminen psyykkisenä selvitymiskeinona ihan jokapäiväisessä arjessa pärjätäkseen.

Teeskentelemään että asuu normiperheessä ja valehtelemaan että kaikki on oikeastaan ihan hyvin, kun monella muulla on varmaankin paljon pahemmin kun joutuvat raasut asumaan vuokralla ilman autoa ja kesälomamatkoja puhumattakaan kalliista harrastuksista. Pitää vain oppia olemaan ärsyttämättä niin ollaan melkein onnellisia.

Ihme syyllistävä kirjoitus, todella loukkaavaa hakatuille uhreille. Syy miksi salasin ja pilottelin oli puhdas PELKO, siis kuolemanpelko. Ei mikään ylimielinen ajatus kulisseista tai hienoista asunnoista tai autoista. Sinä et mitä ilmeisimmin tiedä mitä on puhdas kauhu kun olet pieni avuton lapsi ja aikuinen sinua potkii ja kuristaa. Kun tiedät että henkesi on tuon armoilla, kun rukoilet että selviäisin, kun saat pelätä sydän kurkussa seuraavaa väkivaltakertaa.

Miten voit olla noin ilkeä ja syyllistävä...

Itse luulen, että suuri osa tapahtuu niin sanotuissa uskonnollisissa perheissä, ihan Suomi-kulttien sekä ulkomaalaisvahvistuksien perheissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Siinäpä se onkin. Miten kukin sen käsitteen "tiukka kuri" määrittelee.

Kun se  sitten joillakin lähtee lapasesta siinä määrin, että perheenjäsenet pahimmillaan elävät omassa kodissaan kuin munankuorilla varovasti ja alati varuillaan kävellen kun kurinpidollisen ja pääasiallisen kasvatusvastuun ottanut on paikalla mielivaltaisen arvaamattomasti jaellen sanktioitaan.

Ja toinen tähän liittyvä traagisuus on teeskentelemään ja valehtelemaan oppiminen psyykkisenä selvitymiskeinona ihan jokapäiväisessä arjessa pärjätäkseen.

Teeskentelemään että asuu normiperheessä ja valehtelemaan että kaikki on oikeastaan ihan hyvin, kun monella muulla on varmaankin paljon pahemmin kun joutuvat raasut asumaan vuokralla ilman autoa ja kesälomamatkoja puhumattakaan kalliista harrastuksista. Pitää vain oppia olemaan ärsyttämättä niin ollaan melkein onnellisia.

Jatk.. joidenkin lapsena pahoinpideltyjen lasten sietokyky (toleranssi) on kasvanut aikuisuuteen mennessä sellaisiin mittasuhteisiin että niellään kilttinä ihmisenä epäasiallista kohtelua ikuisena sovittelijana ettei kukaan hermostu. Säikähdetään jos joku korottaa ääntä. Vaara joutua jyrätyksi tai dominoiduksi parisuhteessa, ellei ajoissa ole saanut oikaistua käsitystä siitä, että häntä kohtaan voi käyttäytyä  miten vain koska on kasvanut sellaisen mentaliteetin keskellä jo lapsuudesta saakka.

Tämä on niin totta. Minä olen joutunut esim anoppini todella julman kiusaamisen kohteeksi. En osaa puolustautua ja koska pienenä opetettiin että ”et ole minkään arvoinen”, niin en osaa vaatia hyvää kohtelua. Mun pitää aina huolehtia etten tuota pahaa mueltä muille (esim kiusaajilleni) niin sehän tapahtuu niin että oma mielipaha niellään ja otetaan vastaan se paska kohtelu.

Se on tavattoman väärin että kurja lapsuus ja kiusaaminen tavallaan jatkuu sitten läpi elämän. Ja siiheb ei nyt tällaisella taustalla auta sellainen ohje että reipastu ja puolusta itseäsi. Ei kuule niin vaan onnistu vaikka haluaisikin.

Olen töissä lastensuojelussa. Tietäisittepä vaan, miten meidänkin työalueella on näitä hyvien perheiden tapauksia. Viime viikolla taas yksi äiti lähti lapsineen turvakotiin pakoon, vanhemmilla huippuammatit, arvoalueella upean puitteen asunto, on kulissielämät niin kohdallaan siihen mitä lapsi oli päiväkodissa alkanut puhumaan ja siitä vyyhti taas tällä kertaa lähti purkaantumaan. 

On niiiiiiiin yleistä, mutta täysi tabu. 

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä lastensuojelussa. Tietäisittepä vaan, miten meidänkin työalueella on näitä hyvien perheiden tapauksia. Viime viikolla taas yksi äiti lähti lapsineen turvakotiin pakoon, vanhemmilla huippuammatit, arvoalueella upean puitteen asunto, on kulissielämät niin kohdallaan siihen mitä lapsi oli päiväkodissa alkanut puhumaan ja siitä vyyhti taas tällä kertaa lähti purkaantumaan. 

On niiiiiiiin yleistä, mutta täysi tabu. 

Joko te nykyään osaatte tunnistaa nämä? Kun silloin kasarilla itse jäin vaille apua ja tukea, kun ajateltiin että eihän nyt hyvässä perheessä mitään väkivaltaa ole!

Isä pahoinpiteli. Äiti pyysi anteeksi. Juuri näin. Voi tsiisus. Olisiko isä 'missään vaiheessa' voinut pyytää anteeksi?

Minua hakattiin raa`asti ja raivolla. Kaikki tiesivät asian, en sitä mitenkään salaillut kun menin silmä mustana kouluun. Kerran meillä kävi sosiaalityöntekijät, mutta mitään asiatonta ei heidän mielestään ollut tapahtunut. Tämä 80-luvulla ja isäni oli paikkakunnan silmäätekeviä. Äitiä hakkasi myös, kerran heitti äidin lattialle ja hyppi päällä niin että kylkiluut murtuivat. Sairas ja luonnevikainen paskiainen, mitään muuta en odota kuin että kuolisi pois. Silloin vasta pääsen tästä henkisestä piinasta. Miehekseni valitsin erittäin rauhallisen ja leppoisan tyypin, hänen kanssaan ei ole koskaan tarvinnut pelätä. Elämä on nyt tasaista ja pelotonta, vaikka edelleen säpsähdän nopeita liikkeitä lähelläni ja en koskaan halua olla selkä oveen päin. En edes töissä.

"Lapsena en asiasta puhunut kenellekään, koska häpesin sitä ja tuskin kukaan ulkopuolinen olisi edes uskonut. Olimmehan ns. hyvästä perheestä.

Ja toisaalta olin niin tottunut väkivaltaan, että pidin sitä jopa normaalina asiana. "

Kun on tottunut väkivaltaan, eli sen on normalisoinut , niin onko ykislöllä silloin suurempi riski/vaara  sietää eri väkivallan muotoja aikuisena? Lääkitseekö aikuisena esimrkiksi selittämättömiä ahdistustiloja vaikka alkoholilla kyetäkseen (edes joillain keinoin) rentoutumaan?

Luin kerran jonkun tutkimuksen (anteeksi etten muista tarkemmin lähdettä tähän hätään) että esimerkiksi vietnamin sodasta hengissä palanneiden joukoista selvisivät /sopeutuivat normaaliin elämään ja arkeen  parhaiten ne sotilaat jotka puhuivat kokemuksistaan jatkuvasti purkaen niitä.

Pahiten traumatisoituneet olivat joukosta he, jotka yrttivät selviytyä kokemusistaan omin voimin ja konstein, liikoja huutelematta.

Eli asioiden jakaminen , vaikka näin anonyyminä keskutelupalstalla saattaa olla ensiarvoisen tärkeää, helpottavaa ja jopa askel toipumiseen.

Nämä keskustelut ja kommentit (kokemusten jakamiset toisille ja toisten kanssa ulospäin itsestä) ovat siksi kullanarvoisia.

Yksi tuttu tuli aikuisena julkisuuteen ja kertoi lapsena kokemastaan kotiväkivallasta. Seurauksena aikuiset sisarukset raivostuivat "pesän likaamisesta" ja pistivät välit poikki.

Vanhemmat olivat siinä vaiheessa jo kuolleet, mutta heidän mielestään tämä sisarus pilasi "silmäätekevien" vanhempien maineen postuumisti ja se oli vissiin pahempi teko kuin väkivalta itse.