Lue keskustelun säännöt.
MIES: Lue tämä ennen lapsen hankintaa!
Vituttaa
16.11.2019 |
HEI MIES, HARKITSETKO LAPSENTEKOA? OLETKO URAIHMINEN TAI KIINNOSTAAKO ITSENSÄ KEHITTÄMINEN, ELÄMÄSTÄ NAUTTIMINEN JA VARALLISUUDEN HANKKIMINEN? JOS VASTAAT MIHIN TAHANSA KYLLÄ, NIIN MIETI AIVAN HELVETIN TARKKAAN LAPSENTEKOA...
Olen keski-ikäinen mies ja minulla ja avovaimollani on yksi taaperoikäinen lapsi, joka on ns. "helppo", normaali ja terve. Vaikka pidän lapsestamme paljon, niin inhoan aivan VALTAVASTI kaikkea lastenhoitoon liittyviä asioita ja ylipäänsä kaikkia muita arkeemme ilmestyneitä uusia ja jatkuvia työtehtäviä. Pidin elämääni erittäin hyvänä ja laadukkaana ennen lapsen tuloa perheeseemme. Olen työurallani erittäin ahkera, menestynyt, aikaansaava ja valmis tekemään usein töitä töissä työajalla, mutta vastapainoksi tarvitsen aina vähintään viikonloppuja ja mieluiten myös toisinaan lomaa. Nyt koen arkemme SEKÄ MYÖS lomat ja viikonloput olevan vain jatkuvaa työtä. Avovaimoni saa olla kotiäitinä omasta tahdostaan niin monta vuotta kuin haluaa ja minulla olisi varaa palkata meille myös apua, mutta sitä ei avovaimoni halua.
Suostuin avovaimoni pyyntöön, että teemme lapsen vaikka en itse ollut asiasta järin innostunut. Rakastan avovaimoani ja oli ylitsepääsemätöntä nähdä hänen tuskansa elää lapsettomana. Suhteemme on muutoinkin erinomainen, eikä erosta ole ikinä ollut tarvetta puhua.
Vaikka kuinka luin etukäteen asiaan liittyvää kirjallisuutta ja juttelin useiden henkilöiden kanssa lapsiarjesta jatkuvasti peräti YLI VUODEN ajan etukäteen ja LUULIN OLEVANI VALMIS LAPSEN TULOON, niin siitä huolimatta olin YLLÄTTYNYT NEGATIIVISESTI siitä, että kuinka ikävää on tavallinen normaali arki normaalin ja terveen lapsen kanssa. Mikään etukäteisvalmennus, asiaan perehtyminen tai mitkään valmistelut eivät minua auttaneet. Pidän LAPSIARKEA TODELLA P-A-S-K-A-N-A.
Olen uraihminen, minua kiinnostaa elämästä nauttiminen ja jatkuva kehittyminen, opiskelu, varallisuuden luominen, tieteet ja taiteet sekä hyvin moni muu asia. Rakastan myös avovaimoani ja aiemmin mielestäni erittäin hyvää parisuhdettamme. Nykyisin lapsemme käytännössä vesittää kaikki sellaiset aiemmat elämän nautinnot, joita ennen lasta pystyi toteuttamaan.
Autan avovaimoani tasapäisesti ja olen erittäin rakastava, hellä, opettavainen, kärsivällinen ja hyvä isä. En näytä pettymystäni nykyiseen elämään lapsellemme koskaan, mutta avovaimoni sen tietää. En siitä hänelle kuitenkaan nykyisin enää valita.
VIHAAN LAPSENHOITOA, KAIKKIA UUSI ARKEEN LIITTYVIÄ TYÖTEHTÄVIÄ JA UUTTA TYÖLÄSTÄ LAPSIARKEA AIVAN SAATANASTI. KUKAAN EI KOSKAAN KERTONUT KUINKA PASKAA ON LUOPUA KOKO HYVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ VAIN LAPSEN TAKIA.
USEALTA MIEHELTÄ LASTENHOITO EI TULE LUONNOSTAAN. SE ON VÄKISIN PUURTAMISTA. EIVÄT KIVIKAUTISET MIEHET HOITANEET LASTA VAAN HANKKIVAT PERHEELLE ELANNON. SE TULEE MIEHELTÄ PAREMMIN LUONNOSTAAN. OLEMME BIOLOGISESTI EDELLEEN SAMOJA KIVIKAUTISIA LUOLAMIEHIÄ.
JA KYLLÄ, YMMÄRRÄN TÄYSIN, JOS MINUT OLISI AIKOINAAN JÄTETTY TAI VANHEMPANI EIVÄT OLISI HALUNEET MINUA TEHDÄ KOSKA LAPSIARKI ON NIIN IKÄVÄÄ. Kun itse vanhenen, niin ymmärrän myös täysin että miksi lapseni ei välttämättä haluaisi minua nähdä, koska MINUSTA VOI OLLA VANHANA VAIVAA! Ymmärrän myös kaikkia niitä, jotka päättävät olla tekemättä lapsia, koska eivät halua luopua laadukkaasta elämästä ja nautinnoista! ELÄMME ITSEKKYYDEN AIKAA.
Olen kuitenkin kunnian mies ja teen velvollisuuteni. Aion myös jatkossa hoitaa lastani ja auttaa avovaimoani, MUTTA KYLLÄ VITUTTAA NIIIIIIIIIN SAATANASTI. Etenkin kun miettii, että nytkin olisimme voineet olla vaikka Karibialla Pina Coladaa maistellen (ja ei, mielestäni mikään lapsen hali tai hymy tai nauru ei korvaa vastaavia elämännautintoja). Ja kyllä, minua kiinnostaa sekä pinnalliset mutta lisäski myös SYVÄLLISET elämännautinnot, kuten esim. keskustelut.
Kommentit (308)
Teksi oli ihan pätevä siihen asti, että alettiin puhua siitä kuinka miehiä ei ole tarkoitettu lastenhoitoon vaan elättämään perhettä.
Juu. Pakoile elämääsi ihmeessä, mutta siitä kärsii sekä puoliso että lapsi.
Suurin osa tekstissä on kyllä totta. Raskaampi työpäivä alkaa kotona ja aivot ei oikein saa ladattua akkuja vapaallakaan.
Silti koen, että sun ongelma on ikä ja oman mielen ja kunnon väärin arviointi. Sulle selkeästi lapsiperhearki on huomattavasti raskaampaa kuin yleensä ottaen työssä käyvällä puolisolla. Koet lapsen taakkana, etkä elämäsi valona.
Eikä ne lapset todellakaan ole aina ihania. Arki voi toden totta olla ihan perseestä, mutta normaalisti se lapsen rakkaus pienissä hetkissä merkkaa niin paljon enemmän kuin se paska päivä.
Harmi, että sulla ei niin vissiin ole. Silloin se on aika raskasta kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin totta. Ja mä oon perheenäiti. Nyt kun ovat jo alakouluikäisiä, niin alkaa helpottamaan, joten tsemppiä siihen saakka!
Teillä on vielä murrosikä edessä. Tsemppiä siihen.
Mä oikein odotan murrosikää! Silloinhan ne vaan mykkänä mököttävät kukin huoneissaan ja välillä kulkevat mulkoillen ohi luurit korvissa. Itse saa olla rauhassa. Ihan mahtavaa!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinulta jotain puuttuu ja se on aito tunne ja rakkaus.
Miten mikään voi olla rakkaampaa ja tärkeämpää kuin oma lapsi. Pina coladaa Karibialla... se on ensinnäkin hirveetä kuraa ja mitä siinä matkustelussa muka on niin hienoa.
Pilkkopimeässä vesisateessa kunnon 15km juoksulenkki antaa enemmän kuin joku pina colada hikisessä auringossa maaten. Kasva aikuiseksi ja ala elää oikeaa elämää. Nykyään ihmiset on laiskoja ja nopeiden nautintojen perään.100 km vaellus Tunturi-Lapissa - jopa lumimyrskypäivänä - hakkaa sinun 15 km sateessa ja perhe-elämän "ilot" mennen tullen. Valitettavasti perheellistymiseni myötä tuonne Pohjoiseen pääsee säkällä ehkä kerran kolmessa vuodessa, kun ennen saattoi mennä kolme kertaakin vuodessa...
Kyllä se sieltä palailee pätkittäin lapsen kasvaessa. Me ollaan vuosittain kuukausi, toivottavasti jatkossa koko kesät Jäämerellä. Aikansa kutakin, myös perheellisenä.
Mitä pidemmälle sitä lastentekoa lykkää, sitä hankalampi siihen arkeen on sitten sopeutua kun elämä on ahdettu täyteen jo kaikella muulla.
Se lapsesi muuten aistii kyllä että olisit mielummin jossain muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vituttaa kirjoitti:
Käytännössä useampien pintapuoliset vastaukset siihen, että minkälaista on lapsiarki, on että "no, se on VÄHÄN raskasta". JA PASKANVITUT. SE ON HIRVEÄTÄ PASKAA. Olen tehnyt töitä raskaasti elämäni aikana, perustanut yhtiön JA opiskellut JA tehnyt töitä samaan aikaan eikä SEKÄÄN OLE MITÄÄN VERRATTUNA LAPSIARKEEN. Muistakaa miehet: Lapsiarkea EI PÄÄSE PAKOON VIIKONLOPPUISIN TAI LOMILLA. SE PASKA TYÖ ON A-I-N-A LÄSNÄ. KUN LAPSI SYNTYY, NIIN VIIKONLOPUT JA LOMAT KATOAVAT!!! Noin, nyt teitä on varoitettu. Minua ei varoittanut kukaan. -AP
Tämä on totta. Viikonloput ja lomat todellakin katoavat ellet vartavasten järjestä parisuhdeaikaa. Mutta muutoin elämä menee lapsen ehdoilla. Odotat kauan kaivattua lomamatkaa ja siellä odottaa helvetillinen kitinä joka asiasta kun lapsi on tyytymätön, väsynyt, nälkäinen. Jankkaa loputtomasti kun yrittää saada oman tahtonsa läpi.
Mielestäni hyvä kirjoitus ap:ltä aiheesta joka on vieläkin tabu. Ja juuri tuo että kukaan ei kerro kuinka raskasta elämä lasten kanssa on. Itse olen katunut lukuisat kerrat lapsenhankintaa ja minä alunalkaen halusin lapsen. En vain tiennyt mitä olin haluamassa. Olin hoitanut jonkinverran muiden lapsia mutta minulla ei ollut käsitystä siitä kuinka sitovaa vanhemmuus ja oman lapsen hoitaminen on.
Olen nainen ja sain lapseni melko myöhään. Sekin varmasti osaltaan vaikuttaa että sain elää niin pitkään omilla ehdoillani. Mutta vain osaltaan. Eivät kaikki koe näin vaikka ovat saaneet lapsen vanhemmalla iällä.
MIten joku voi tehdä lapsen, jos ei itse sitä halua ja sitten valittaa jälkeen päin?? En voi millään käsittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me oltiin oltu yhdessä kahdeksan vuotta ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Ennen lapsia seksielämämme oli taivaallista. Sitä oli paljon, se oli todella hyvää, molemminpuolista panostamista jne. Vaimo rakasti mm. rintojen hyväilyä. Harrastimme liikuntaa yhdessä n. 4-6 x viikossa, teimme yhdessä terveellistä ruokaa ja terveelliset elämäntavat oli meille tärkeitä. Matkustelimme yhdessä ja meillä oli niin hauskaa. Sitten tuli lapsi, josta on nyt kahdeksan vuotta aikaa. Lapsen tulon jälkeen vaimoa ei seksi ole enää kiinnostanut. Rintoihin ei ole saanut enää koskea. Liikuntaa ei ole harrastettu yhdessä ja se ei ole vaimolle enää tärkeää. Terveellinen ruoka ei ole hänelle enää tärkeää. Kampaajalla hän käy nykyisin kerran 2 vuodessa. Nyt hän panostaa uraan ja minä hoidan suurimman osan aikaa lapsia, käyn kaupassa, teen ruoat jne.
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa kirjoitti:
Käytännössä useampien pintapuoliset vastaukset siihen, että minkälaista on lapsiarki, on että "no, se on VÄHÄN raskasta". JA PASKANVITUT. SE ON HIRVEÄTÄ PASKAA. Olen tehnyt töitä raskaasti elämäni aikana, perustanut yhtiön JA opiskellut JA tehnyt töitä samaan aikaan eikä SEKÄÄN OLE MITÄÄN VERRATTUNA LAPSIARKEEN. Muistakaa miehet: Lapsiarkea EI PÄÄSE PAKOON VIIKONLOPPUISIN TAI LOMILLA. SE PASKA TYÖ ON A-I-N-A LÄSNÄ. KUN LAPSI SYNTYY, NIIN VIIKONLOPUT JA LOMAT KATOAVAT!!! Noin, nyt teitä on varoitettu. Minua ei varoittanut kukaan. -AP
Tämä on totta. Viikonloput ja lomat todellakin katoavat ellet vartavasten järjestä parisuhdeaikaa. Mutta muutoin elämä menee lapsen ehdoilla. Odotat kauan kaivattua lomamatkaa ja siellä odottaa helvetillinen kitinä joka asiasta kun lapsi on tyytymätön, väsynyt, nälkäinen. Jankkaa loputtomasti kun yrittää saada oman tahtonsa läpi.
Mielestäni hyvä kirjoitus ap:ltä aiheesta joka on vieläkin tabu. Ja juuri tuo että kukaan ei kerro kuinka raskasta elämä lasten kanssa on. Itse olen katunut lukuisat kerrat lapsenhankintaa ja minä alunalkaen halusin lapsen. En vain tiennyt mitä olin haluamassa. Olin hoitanut jonkinverran muiden lapsia mutta minulla ei ollut käsitystä siitä kuinka sitovaa vanhemmuus ja oman lapsen hoitaminen on.
Olen nainen ja sain lapseni melko myöhään. Sekin varmasti osaltaan vaikuttaa että sain elää niin pitkään omilla ehdoillani. Mutta vain osaltaan. Eivät kaikki koe näin vaikka ovat saaneet lapsen vanhemmalla iällä.
Miten niin kukaan ei kerro kuinka raskasta on? Juuri siitähän aina kerrotaan. Tuosta on syytetty Suomen vauvakatoakin, kun aina korostetaan niitä huonoja puolia ja annetaan kuva, että lasten kanssa eläminen on pelkkää kakkaa.
Just illalla puhuttiin mieheni kanssa, että onko jokin yllättänyt pahasti lapsiperhe-elämässä. Ei ollut kumpaakaan. Sitä saatiin mitä tilattiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
O kirjoitti:
😂😂 ei se enään auta valittaa
Huolestuttavan moni käyttää tuota "enääN". Antaa vajaan kuvan kirjoittajasta.
Aloitus on hyvä vaikka onkin provo. Kaikki eivät todellakaan ole koti-ihmisiä eikä pidäkään.
Lohdutukseksi niille vanhemmille joilla lapsi jo on, eivätkä pidäkään arjen pyörityksestä ja omien tarpeiden syrjään laittamiseksi sanoisin, että on normaalia että rakkaus lapseen syttyy ja kehittyy vasta vuosien saatossa.
Pikkulapsiajasta ei tarvitse nauttia eikä siitä tarvitse syyllistyä että ajasta lähinnä selviydytään. Kun lapsi kasvaa vanhempi alkaa huomaamaan miten palkitsevaa sen kanssa puuhailu on, vaikkei vielä juotaisikaan pina coladaa yhdessä. Jos vanhempi pakenee asiaa täysin reissutyöhön ja harrastuksiin jättäen perhearjen toiselle osapuolelle, hän ei pysty muodostamaan sitä yhteyttä lapseen eikä tule myöskään lapsen kasvun ja kehityksen seuraamisesta samalla tavalla nauttimaan ja lopulta lapsen ollessa aikuinen saa harmitella miten menetti elämän tärkeimmän ajan.
Missään nimessä vanhempien työnjaon ei tarvitse olla 50-50. Minustakin on luontevaa että äiti ottaa isomman vastuun pikkulapsiajasta ja kodista. Käytännössä naisilla menee myöskin usein kiinnostus kotiin jääviin äitimiehiin koska hyvin harva mies kykenee hoitamaan kotiäidin tehtäviä säilyttäen sen miehekkyyden naisensa silmissä että parisuhdepuoli kukoistaisi. Osa pystyy ja onnea heille mutta harva tosiasiassa tähän kykenee joten kannattaa myöntää realiteetit.
Tärkein oivallus asiassa on mielestäni se, että jos ei olekaan lapsiperheihminen niitä lapsia ei kannata alkaa tekemään sarjatulella. Leikkikavereiden tekeminen esikoiselle on yksinkertaisesti tyhmää ja jos ei viihdy sekaisessa lapsiperhekodissa niin siihen ei todellakaan kannata lähteä muiden esimerkin perässä, jollei organisaatiokyky ole siihen asti sillä tasolla että lapsen ja kodin hoitaminen tuntuu lomalta.
Pääpointtina että kummankaan vanhemman ei kannata pikkulapsiajan kauheudesta masentua, ne positiiviset tunteet tulevat ajallaan kun pitää pään kylmänä ja antaa ajan kulua. Se on kuitenkin hyvin lyhyt aika ihmisen elämässä ja nykyään voit halutessasi elää aivan täyttä elämää 70-80 vuotiaaksi työelämässä ja matkustaen kunhan pidät siinä ohessa myös itsestäsi huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävää vaimosi ja lapsesi kannalta ettet rakasta heitä. Olisiko vaimosi parempi päästää vapaille markkinoille ja hän löytäisi paremman miehen kenen kanssa mahdollisesti hankkisi lisää lapsia.
Sinä voisit keskittyä rauhassa siihen rahan tekoon ja itsekkääseen elämään. Voisit maksaa 500e elareita ja maksaa lapselle kaiken ja yrittää rahalla korvata sen että isä ei rakasta.
Toinen vaihtoehto on esittää että rakastat lasta. Kun lapsi on 15 voit vuokrata hänelle yksiön Hki keskustasta ja lähettää sinne hyvään lukioon. Näin kärsimystäsi ei ole enää kuin noin 14 vuotta tiedossa (en tarkalleen tiedä minkä ikäinen lapsesi on)
Eikö sinulla ole mitään intohimoa edes opettaa lapselle asioita esim. Sitä miten vaurastutaan ja miten opiskellaan sitä mikä kiinnostaa? Lapsestasi voi tulla miljonääri/presidentti/aivokirurgi tai mitä vaan mihin hänet kannustat.
Vituttaa kirjoitti:
Käytännössä useampien pintapuoliset vastaukset siihen, että minkälaista on lapsiarki, on että "no, se on VÄHÄN raskasta". JA PASKANVITUT. SE ON HIRVEÄTÄ PASKAA. Olen tehnyt töitä raskaasti elämäni aikana, perustanut yhtiön JA opiskellut JA tehnyt töitä samaan aikaan eikä SEKÄÄN OLE MITÄÄN VERRATTUNA LAPSIARKEEN. Muistakaa miehet: Lapsiarkea EI PÄÄSE PAKOON VIIKONLOPPUISIN TAI LOMILLA. SE PASKA TYÖ ON A-I-N-A LÄSNÄ. KUN LAPSI SYNTYY, NIIN VIIKONLOPUT JA LOMAT KATOAVAT!!! Noin, nyt teitä on varoitettu. Minua ei varoittanut kukaan. -AP
Ain' life a bitch? Hetken aikaa, niin muksu alkaa olla niin itsenäinen, että mietit, missä luuhaa. Koitahan nyt vähän ryhdistäytyä. Kai tiedät, että elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoitao, eikä sekään niin tärkeää. T: Useamman lapsen isä., joka myös tehnyt uraa ja kaikkea sitä pinnallista scheissea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hyvä vaikka onkin provo. Kaikki eivät todellakaan ole koti-ihmisiä eikä pidäkään.
Lohdutukseksi niille vanhemmille joilla lapsi jo on, eivätkä pidäkään arjen pyörityksestä ja omien tarpeiden syrjään laittamiseksi sanoisin, että on normaalia että rakkaus lapseen syttyy ja kehittyy vasta vuosien saatossa.
Pikkulapsiajasta ei tarvitse nauttia eikä siitä tarvitse syyllistyä että ajasta lähinnä selviydytään. Kun lapsi kasvaa vanhempi alkaa huomaamaan miten palkitsevaa sen kanssa puuhailu on, vaikkei vielä juotaisikaan pina coladaa yhdessä. Jos vanhempi pakenee asiaa täysin reissutyöhön ja harrastuksiin jättäen perhearjen toiselle osapuolelle, hän ei pysty muodostamaan sitä yhteyttä lapseen eikä tule myöskään lapsen kasvun ja kehityksen seuraamisesta samalla tavalla nauttimaan ja lopulta lapsen ollessa aikuinen saa harmitella miten menetti elämän tärkeimmän ajan.
Missään nimessä vanhempien työnjaon ei tarvitse olla 50-50. Minustakin on luontevaa että äiti ottaa isomman vastuun pikkulapsiajasta ja kodista. Käytännössä naisilla menee myöskin usein kiinnostus kotiin jääviin äitimiehiin koska hyvin harva mies kykenee hoitamaan kotiäidin tehtäviä säilyttäen sen miehekkyyden naisensa silmissä että parisuhdepuoli kukoistaisi. Osa pystyy ja onnea heille mutta harva tosiasiassa tähän kykenee joten kannattaa myöntää realiteetit.
Tärkein oivallus asiassa on mielestäni se, että jos ei olekaan lapsiperheihminen niitä lapsia ei kannata alkaa tekemään sarjatulella. Leikkikavereiden tekeminen esikoiselle on yksinkertaisesti tyhmää ja jos ei viihdy sekaisessa lapsiperhekodissa niin siihen ei todellakaan kannata lähteä muiden esimerkin perässä, jollei organisaatiokyky ole siihen asti sillä tasolla että lapsen ja kodin hoitaminen tuntuu lomalta.
Pääpointtina että kummankaan vanhemman ei kannata pikkulapsiajan kauheudesta masentua, ne positiiviset tunteet tulevat ajallaan kun pitää pään kylmänä ja antaa ajan kulua. Se on kuitenkin hyvin lyhyt aika ihmisen elämässä ja nykyään voit halutessasi elää aivan täyttä elämää 70-80 vuotiaaksi työelämässä ja matkustaen kunhan pidät siinä ohessa myös itsestäsi huolta.
Niin, että kun molemmat puolisot ovat vittuuntuneet pikkulapsiarkeen, toimiva vaihtoehto on paeta harrastuksiin tai "ylitöihin" ja jättää päävastuu lapsen äidille?
Se on valinta, joka johtaa eroon. Ratkaisu tietysti sekin.
Ei muuten ole mitään epäkiihottavampaa kuin perhevastuita pakeneva mies.
Vierailija kirjoitti:
Niin, että kun molemmat puolisot ovat vittuuntuneet pikkulapsiarkeen, toimiva vaihtoehto on paeta harrastuksiin tai "ylitöihin" ja jättää päävastuu lapsen äidille?
Se on valinta, joka johtaa eroon. Ratkaisu tietysti sekin.
Ei muuten ole mitään epäkiihottavampaa kuin perhevastuita pakeneva mies.
Ilmeisesti lukemisen ymmärtämisessä on sinulla kovia haasteita, mutta vastataan nyt kuitenkin että nimenomaan kehoitin olemaan pakenematta töihin ja harrastuksiin mutta korostin, että työnjaon ei tarvitse olla 50-50 jotta parisuhdedynamiikka toimii. Tosiasiassa naiset harvemmin jättävän uraohjusmiehiään mutta kotona jokeltelevan, vauvan puklun hajuisen äidittyneen isimiehen hylkäävät hyvinkin helposti - ja tämähän tulee vielä aina miehelle täytenä yllätyksenä. Miehellä katkeruus kasvaa koska hän koki tekevänsä niin paljon naisen ja perheen eteen, mutta unohti että biologia kuitenkin edellyttää että nainen haistaa edes kerran vuoteen miehessään puolen molekyylin verran testosteronia. Jopa näinä aikoina, puhun nyt massasta, en poikkeuksista.
Toki uraohjusmiehenkin kanssa ero tulee, mutta se tulee usein juurikin mainitsemastani syystä että mies on poissaolollaan estynyt luomasta yhteyttä lapsiinsa ja siksi vuosien saatossa salarakkaan luokse meneminen tuntuu kotoisammalta kuin omaan kotiin, jossa vieraat lapset mellastavat, meneminen.
Vierailija kirjoitti:
Se arki on aika pitkälti ja pääasiassa siitä naisesta kiinni joka asuu teillä muttei ole sukua.
Mulla on kolme lasta ex muijan kanssa 1 ja nykyisen kanssa 2. Ekan naisen kanssa arki muuttui lapsen kanssa hirveäksi, käytännössä nainen oli ns. uraohjus ja halusi nähdä maailmaa. Mulla oli vain työelämä ja lasten hoito, nainen halusi mennä ja kehittyä sen ajan kun mun ei tarvinnut tehdä töitä. Lopulta sanoin suoraan että jotta mielummin olen yh kuin jatkaisin suhdetta.
Nykyisen naisen kanssa on helppoa hän haluaa olla kotona ja vahtia lapsia, hänelle riittää myös hiusten leikkuu uransa.
Minun vinkki on kaikille miehille että miettikää tarkkaa kenen kanssa niitä lapsia teette. Nyky uraohjukset ja reissaajat on riski.
Täysin samaa mieltä. Lapsia löytyy kahden eri naisen kanssa. Kannattaa kiertää +30 vuotiaat ura naiset kaukaa
"valmis tekemään usein töitä töissä työajalla"
😂😂
Miköhän sen Karibialle lähdön nyt estää?
Kullä lapsikin voi matkustaa.
Elämä on vaikeaa kun siitä tekee vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että kun molemmat puolisot ovat vittuuntuneet pikkulapsiarkeen, toimiva vaihtoehto on paeta harrastuksiin tai "ylitöihin" ja jättää päävastuu lapsen äidille?
Se on valinta, joka johtaa eroon. Ratkaisu tietysti sekin.
Ei muuten ole mitään epäkiihottavampaa kuin perhevastuita pakeneva mies.
Ilmeisesti lukemisen ymmärtämisessä on sinulla kovia haasteita, mutta vastataan nyt kuitenkin että nimenomaan kehoitin olemaan pakenematta töihin ja harrastuksiin mutta korostin, että työnjaon ei tarvitse olla 50-50 jotta parisuhdedynamiikka toimii. Tosiasiassa naiset harvemmin jättävän uraohjusmiehiään mutta kotona jokeltelevan, vauvan puklun hajuisen äidittyneen isimiehen hylkäävät hyvinkin helposti - ja tämähän tulee vielä aina miehelle täytenä yllätyksenä. Miehellä katkeruus kasvaa koska hän koki tekevänsä niin paljon naisen ja perheen eteen, mutta unohti että biologia kuitenkin edellyttää että nainen haistaa edes kerran vuoteen miehessään puolen molekyylin verran testosteronia. Jopa näinä aikoina, puhun nyt massasta, en poikkeuksista.
Toki uraohjusmiehenkin kanssa ero tulee, mutta se tulee usein juurikin mainitsemastani syystä että mies on poissaolollaan estynyt luomasta yhteyttä lapsiinsa ja siksi vuosien saatossa salarakkaan luokse meneminen tuntuu kotoisammalta kuin omaan kotiin, jossa vieraat lapset mellastavat, meneminen.
Miksi työnjaon ei tarvitse olla 50-50? Miksi naisen tarvitsisi tehdä enemmän kuin mies? Miksei mies voisi tehdä enemmän kuin nainen? Miksi se on jotain arjen sankaruutta miehessä, että tekee vain puolet?
Luuletko, että miehen sohvalla makaaminen harrastuksissa viilettämisen sijaan vähentää naisen erohaluja? Paljon haluttavampi on lapsistaan ja kodistaa vastuunkantava mies, vaikka muuta tahdot laiskuudessasi väittää.
Mun miehelle isyys on ollut parasta ikinä. Ja hän tekee oman hommansa vanhemmuudessa eli 50%. Sen sijaan mä oon äiti ja sitä mieltä että tää pikkulapsiarki on vaan tällasta sontaa joka on kärvisteltävä läpi. Mä odotan että lasten kanssa voi tehdä asioita. Hoivaviettiä mulla ei juuri ole, mutta totta hitossa mä silti omat lapseni hoidan, hyvin.