Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mielenterveysongelmat nykyään todella yleisiä - mikä ihmisiä oikein kuormittaa?
07.11.2019 |
Keskustelin parin opiskelukaverin kanssa. Olemme kaikki korkeakoulussa opiskelevia alle 25-vuotiaita nuoria aikuisia. Hieman yllätti, että molemmat ovat psyk. polin hoidossa ja toinen käy jopa terapiassa joka viikko!
Milloin tilanne on mennyt tähän, että aivan ns. normaaleilla opiskelevilla ja työssäkäyvillä ihmisillä on näin paljon mielenterveysongelmia?
Onko täällä AV-laisilla mt-ongelmia? Mikä on ajanut teidät ongelmien partaalle? Kysyn tätä ihan vain pelkästä ihmetyksestä. Jotenkin tuntuu, että kun nykyään syntyy lapsi, niin siitä tulee lähes poikkeuksetta mielenterveysongelmainen.
Kommentit (353)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
47v erakkoäiti kirjoitti:
Onko tämä maailma sinusta terve? Minusta ihminen joka ei sairastu tästä maailmanmenosta, on enemmän vinksallaan, kuin se jonka mieli murenee tästä sairaasta ihmisten maailmasta.
Mulla ollut mt-ongelmia nuoresta asti, joihin johtaneet pahat kokemukset, ELÄMÄ. Eikä helpota asiaa kun pitää enemmän luonnosta kuin ihmismassoista, ympäristö tuhotaan ja ihmisiä kaikkialla.Milloin maailma on mielestäsi ollut terve? 500 vuotta sitten? Millä tavalla? Se mikä pitää paikkansa on, että tieto lisää tuskaa. Jos emme tietäisi näin hyvin, mitä kaikkea maailmassa tapahtuu, eläisimme vain omassa kuplassamme autuaan tietämättöminä, että maailma ei ole terve.
70- ja 80-luvuilla asiat vaikutti olevan aika hyvin ja menevän hyvään suuntaan. Oli töitä, tulevaisuus, ilmastonmuutos toki jo alkanut.
Vaikutti olevan hyvin siinä kuplassa, missä tietämättömyyttään eli. Jos katsoi kuplansa ulkopuolelle, maailma ei todellakaan ollut terve. Olen elänyt teinivuoteni 70-luvulla ja tullut äidiksi 80-luvulla. Silloin suurin osa suomalaisista ei vaan ollut kiinnostunut mistään muusta kuin omasta navastaan.
Nytkö muka on toisin? Selfie, pelfiet...
Olenko väärässä, mutta 70-80-luvuilla kyläiltiin enempi ja aidommin toisten luona. Toki varmaan jotkut tänä päivänäkin niin tekee, mutta harvempi. Nyt pitää olla itseriittoinen ja on kännykät nenässä ja kääriydytään omaan kurjuuteen helpommin ja useammissa talouksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Arvostan 1800-luvun tehdaspatruunoita. He tajusivat huolehtia työntekijöistään, sillä hyvin viihtyvä työntekijä oli tuottava, pitkäaikainen ja lojaali työntekijä. Palkka oli pieni, mutta patruuna tarjosi tehtaan ääreltä työläisilleen työterveyden, asuinpaikan, lapsille koulun ja jopa oman osuuskaupan.
Mistä IHMEESTÄ olet saanut tällaisen käsityksen? Ei tuollaista väitä edes röyhkeimmät oikeistopropagandistit. [/quote
Mm. James Finlayson Tampereella, Strömforsin ruukki Loviisassa, Fiskarsin ruukkiyhteisö Lohjalla...
Kovempina aikoina ihmiset eivät jääneet sänkyyn makaamaan, vaikka masensi, monestakin eri syystä. Ensinnäkin hengissäselviäminen on tärkeämpi prioriteetti kuin hyvät fiilikset, ja toiseksi ihmisten arvot olivat sotien jälkeen hyvin erilaiset kuin nykyään. Olot saattoivat olla kurjat, mutta ihmiset uskoivat kuitenkin omiin kykyihinsä ja jos olivat selvinneet hengissä vaikeuksistaan, he tiesivät myös kokemustasolla olevansa vahvoja ja pärjääviä. Nykyihmisellä ei tätä tietoa ole. Lyttääminen sattuu aivan eri tavalla ihmiseen, jolta puuttuu tieto omasta vahvuudestaan, kuin sellaiseen ihmiseen, joka tietää olevansa selviäjä ja tarvittaessa voimakas.
Nykyihminen on helppo tuhota, koska hänellä ei ole mahdollisuutta tuntea itseään vahvaksi tässä yhteiskunnassa. Pitäisi oikeasti muuttaa sähköttömään korpimökkiin, jotta yhteys luontoon ja itseen voimallistaisi ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jatkuva tekeminen. Nykyään ei ihmiset rauhoitu edes joulun- tai pääsiäisen ajaksi. Kaupat on auki lähes ympäri vuorokauden jne.
mies51v
Ja firman whatsapp-ryhmä laulaa yötä päivää. Myös lomilla, viikonloppuisin, jouluna ja muina juhlapyhinä. Vaikka ryhmän mykistää niin kyllä se siellä välkyttää ja viestit pakkosyötetään naamalle. Nykyään työyhteisöt on toinen perhe, vaikka ihminen nimenomaan tarvitsisi hengähdystaukoa työstä, joka päivä. Entisessä työpaikassani tehtiin koko ajan ylitöitä, ja niitä tehtiin myös viikonloppuisin kotona. Sairaslomia ei voinut pitää koska työnantajan mukaan kaikki oli niin kiireellistä ja sijaisia ei voitu palkata.
Itse otin riskin ja ryhdyin paradoksaalisesti yrittäjäksi koska en jaksanut nykyajan palkkatyöläisen (ts. orjan) elämää. Oma firma, omat luvat + tietenkin vastuut. Teen töitä omassa kodissani ja mulla ei ole vuosiin ollut näin paljoa aikaa olla perheen kanssa. Lisäksi mulla on työpuhelin erikseen ja jätän sen työhuoneeni kassakaappiin työpäivän päätyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
47v erakkoäiti kirjoitti:
Onko tämä maailma sinusta terve? Minusta ihminen joka ei sairastu tästä maailmanmenosta, on enemmän vinksallaan, kuin se jonka mieli murenee tästä sairaasta ihmisten maailmasta.
Mulla ollut mt-ongelmia nuoresta asti, joihin johtaneet pahat kokemukset, ELÄMÄ. Eikä helpota asiaa kun pitää enemmän luonnosta kuin ihmismassoista, ympäristö tuhotaan ja ihmisiä kaikkialla.Milloin maailma on mielestäsi ollut terve? 500 vuotta sitten? Millä tavalla? Se mikä pitää paikkansa on, että tieto lisää tuskaa. Jos emme tietäisi näin hyvin, mitä kaikkea maailmassa tapahtuu, eläisimme vain omassa kuplassamme autuaan tietämättöminä, että maailma ei ole terve.
70- ja 80-luvuilla asiat vaikutti olevan aika hyvin ja menevän hyvään suuntaan. Oli töitä, tulevaisuus, ilmastonmuutos toki jo alkanut.
Vaikutti olevan hyvin siinä kuplassa, missä tietämättömyyttään eli. Jos katsoi kuplansa ulkopuolelle, maailma ei todellakaan ollut terve. Olen elänyt teinivuoteni 70-luvulla ja tullut äidiksi 80-luvulla. Silloin suurin osa suomalaisista ei vaan ollut kiinnostunut mistään muusta kuin omasta navastaan.
Nytkö muka on toisin? Selfie, pelfiet...
Olenko väärässä, mutta 70-80-luvuilla kyläiltiin enempi ja aidommin toisten luona. Toki varmaan jotkut tänä päivänäkin niin tekee, mutta harvempi. Nyt pitää olla itseriittoinen ja on kännykät nenässä ja kääriydytään omaan kurjuuteen helpommin ja useammissa talouksissa.
Olet väärässä. Tutkitusti kyläily EI ole vähentynyt. Kyläily on nykyään epämuodollisempaa kuin ennen, ei haittaa vaikka vieraat näkevät tiskikasat. Aikaisemmin se olisi ollut häpeällistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
47v erakkoäiti kirjoitti:
Onko tämä maailma sinusta terve? Minusta ihminen joka ei sairastu tästä maailmanmenosta, on enemmän vinksallaan, kuin se jonka mieli murenee tästä sairaasta ihmisten maailmasta.
Mulla ollut mt-ongelmia nuoresta asti, joihin johtaneet pahat kokemukset, ELÄMÄ. Eikä helpota asiaa kun pitää enemmän luonnosta kuin ihmismassoista, ympäristö tuhotaan ja ihmisiä kaikkialla.Milloin maailma on mielestäsi ollut terve? 500 vuotta sitten? Millä tavalla? Se mikä pitää paikkansa on, että tieto lisää tuskaa. Jos emme tietäisi näin hyvin, mitä kaikkea maailmassa tapahtuu, eläisimme vain omassa kuplassamme autuaan tietämättöminä, että maailma ei ole terve.
70- ja 80-luvuilla asiat vaikutti olevan aika hyvin ja menevän hyvään suuntaan. Oli töitä, tulevaisuus, ilmastonmuutos toki jo alkanut.
Vaikutti olevan hyvin siinä kuplassa, missä tietämättömyyttään eli. Jos katsoi kuplansa ulkopuolelle, maailma ei todellakaan ollut terve. Olen elänyt teinivuoteni 70-luvulla ja tullut äidiksi 80-luvulla. Silloin suurin osa suomalaisista ei vaan ollut kiinnostunut mistään muusta kuin omasta navastaan.
Nytkö muka on toisin? Selfie, pelfiet...
Olenko väärässä, mutta 70-80-luvuilla kyläiltiin enempi ja aidommin toisten luona. Toki varmaan jotkut tänä päivänäkin niin tekee, mutta harvempi. Nyt pitää olla itseriittoinen ja on kännykät nenässä ja kääriydytään omaan kurjuuteen helpommin ja useammissa talouksissa.
Väitinkö jossain, että nyt olisi toisin?
Et ole väärässä. Kyläiltiin kyllä. Ihan siksikin, että ihmisillä ei ollut vielä vapaa-ajalleen niin paljon tekemistä kuin nykyisin. Myös siksi, että haluttiin olla väleissä muiden ihmisten kanssa. Oli paljon helpompi pyytää naapuria kastelemaan kukat loman ajaksi tai lapsenvahdiksi, jos piti lähteä nopeasti viemään toista lasta lääkäriin, kun ei oltu täysin vieraita toisilleen. Ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta vain harvalla oli isompi lapsi päivähoidossa, kun perheeseen syntyi vauva. Isommat lapset tarvitsivat leikkikaveria ikäisistään lapsista ja äideistäkin oli mukavaa, kun oli päivisin aikuista seuraa leikkipuistossa, hiekkalaatikolla tai jommankumman kotona kahvin merkeissä. Nykyisin isommat lapset pidetään päiväkodeissa ja äidit ovat vauvojensa kanssa kahdestaan kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut huomaavinani ainakin työelämässä, että ongelmia tuntuu olevan nimenomaan milleniaaleilla. Uupumusta, masennusta, henkisiä luhistumisia. Ja ei, he eivät toimi sotatoimialueella, vaan tavallisessa toimistotyössä.
Tällä haluan sanoa ihan suoraan, että osalla ne mt-ongelmat johtuvat ihan itsekurin puutteesta. Kyllä, luit oikein. Heiltä ei ole koskaan vaadittu kestokykyä, joten sitä ei sitten ole. Ei osata esimerkiksi olla yhtään itsekseen. Heti tulee ahdistus ja kriisi - pitää päästä ammattilaisen juttusille. Sitten kinutaan diagnoosi, jota kerrotaan ylpeinä kaikille. Kun töissä tulee vastaan joku ikävämpi työtehtävä, mennään työterveyteen valittamaan kuormitusta sen sijaan että edes yritettäisiin hoitaa homma. Jne.
Olisi mielenkiintoista nähdä ammattilaisten arvio tilanteesta. He eivät sitä saa ymmärrettävästi julkisesti sanoa, mutta tiedän että osa on kanssani samaa mieltä: ylidiagnosointi on ongelma. Samoin kuin asiakkaan itsensä asenne. Kaikkea ei voi toisen puolesta tehdä, kaikkea ei voi paeta.
Törmään tähän joka päivä opettajana. Olen huomannut, että vuosi vuodelta opetusta pitää muuttaa kevyemmäksi, vaatimuksia vähentää ja opetuksen oltava KIVAA. Oppilaiden asenne on se, että kaiken tulisi olla helppoa, hauskaa ja mukavaa tai sitten siitä kieltäydytään eri tekosyihin vedoten. Mitään epämukavuutta, työtä (kyllä, työ on tylsää!!!) tai vaivannäköä ei siedetä. Jos joku asia vaatii sinnikkyyttä, sitä ei löydy. Kaikki pitäisi saada heti ja helpolla tai mielenkiinto loppuu.
En tiedä, mistä tällainen lyhytjännitteisyys kumpuaa. Onko kotona kaikki ollut vain kivaa ja joustetaan heti, jollei lasta huvita? Mitään itkua tai pettymystä ei ole annettu sietää, vaan heti on hyvitelty? Mitään ei ole vaadittu?
Vai onko syynä tietokonepelit, virtuaalimaailman nopea palaute ja pikainen tyydytys?
Vaiko suuret ryhmäkoot, kiire, meteli ja jatkuva härdelli?
Laiskuus ja mukavuudenhalu?
Pelkäänpä pahoin, että Aasia tulee menemään ohitsemme kaikessa, sillä siellä on todella sinnikästä, pikkutarkkaa, ahkeraa ja työteliästä väkeä. Siellä jaksetaan tehdä ikäviä töitä vaikka väkisin. Luulisi, että heillä olisi siellä enemmän mt-ongelmia kuin täällä.
Tietokonepelienhän on tutkittu vaikuttavan aivokemiaan samalla lailla kuin huumausaineet.
Arvelen, että osut asian ytimeen tuossa 'vastoinkäymisten sietokyvyn muodostumattomuudessa'. Ja kun kaikkien pitää saada kokea olevansa hyviä (tästä kärsivät myös ne, jotka olisivat niitä hyviä - oli kyse sitten kouluaineesta, jalkapallosta tai vaikkapa kuorolaulusta: se taitavakaan ei enää saa sitä tyydytystä kyseisestä taidostaan, koska kaikkien pitää saada kokea tasa-arvoisesti olevansa hyviä).
Enkö nyt tarkoita vähätellä niitä jotka sairastuvat sadistisen vanhemman uhrina tai joiden psyyke on jollain lailla herkempi kuin muiden - mutta kun masennus on tehty 'liian hyväksyttäväksi' niin 'mullakin kuuluu olla se'
Ja helppohan sitä on löytää elämäänsä masennuksen aiheita. Riittää kun kritiikittömästi selailee somea (mihin muut päivittävät muka-arkitodellisuuttaan) - kyllähän sieltä itsekin on helppo löytää alemmuudentunnon kokemuksia: kuka on laihduttanut 50kiloa ja ryhtynyt malliksi. Kenen kesäloma kului hulppealla purjeveneellä ja kenen lomaviikon kohokohta oli upea auringonlasku Malediiveilla. Kenen bloggarin olohuone on kuin sisustuslehdestä ja joulukuusi Harrodsilta ja miten nuo kaikki mainoslehtiset kertovat millaista elämän pitäisi olla, mutta mulla vaan ei ole varaa! Oletusarvo on että jokaisen tulisi kyetä elämään oman elämänsä 'Kauniita ja Rohkeita' vaikkei kukaan pysty...
Pakko korjata ainakin tuota sun "tietämystä" nyky jalkapallosta. Tasoryhmiin (mm.harraste, haaste, kilpa, eliitti)jaetaan jo 7 v lapset osaamisen mukaan. Ennemmin näen ongelmana monessa lajissa sen, että niitä harraste ryhmiä ei ole tarpeeksi tai ollenkaan. Lapsille, jotka eivät halua olla tavoitteellisia lajissa vaan ennemmin vain pitää hauskaa ja liikkua, ei oikein ole, varsinkaan vanhemmissa ikäluokissa, mitään tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan omassa suvussani vaikka mitä tekemättömiä diagnooseja. Ennen ongelmia ei tunnistettu, koulussakin olit vain "tyhmä" jos olit vaikka lukihäiriöinen. Apua ei haettu ja ongelmia piiloteltiin. Elämä oli myös sellaista, että erilaisilla psyykeen häiriöilläkin pärjäsi paremmin kuin nykyään, jolloin porukka jakaantuu entistä selvemmin menestyneisiin ja väliinputoajiin. Aiemmin sai töitä, sosiaalisia piirejä ja perheenkin, vaikka olisi ollut täysin kyvytön useimpiin sellaisiin asioihin, joita nykyinen maailma ja työelämä vaatii.
Terveisin nainen, jonka suvussa on todennäköisesti ainakin ADHD:tä, masennusta, epävakaista persoonallisuushäiriötä, post-traumaattisia stressireaktioita jne. Kaikki tietenkin tunnistamattomina ja nimeämättöminä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Arvostan 1800-luvun tehdaspatruunoita. He tajusivat huolehtia työntekijöistään, sillä hyvin viihtyvä työntekijä oli tuottava, pitkäaikainen ja lojaali työntekijä. Palkka oli pieni, mutta patruuna tarjosi tehtaan ääreltä työläisilleen työterveyden, asuinpaikan, lapsille koulun ja jopa oman osuuskaupan.
Mistä IHMEESTÄ olet saanut tällaisen käsityksen? Ei tuollaista väitä edes röyhkeimmät oikeistopropagandistit. [/quote
Mm. James Finlayson Tampereella, Strömforsin ruukki Loviisassa, Fiskarsin ruukkiyhteisö Lohjalla...
Kyllä mielikuvasi taitavat nyt olla ihan hiukkasen sokerikuorrutettuja.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
47v erakkoäiti kirjoitti:
Onko tämä maailma sinusta terve? Minusta ihminen joka ei sairastu tästä maailmanmenosta, on enemmän vinksallaan, kuin se jonka mieli murenee tästä sairaasta ihmisten maailmasta.
Mulla ollut mt-ongelmia nuoresta asti, joihin johtaneet pahat kokemukset, ELÄMÄ. Eikä helpota asiaa kun pitää enemmän luonnosta kuin ihmismassoista, ympäristö tuhotaan ja ihmisiä kaikkialla.Milloin maailma on mielestäsi ollut terve? 500 vuotta sitten? Millä tavalla? Se mikä pitää paikkansa on, että tieto lisää tuskaa. Jos emme tietäisi näin hyvin, mitä kaikkea maailmassa tapahtuu, eläisimme vain omassa kuplassamme autuaan tietämättöminä, että maailma ei ole terve.
70- ja 80-luvuilla asiat vaikutti olevan aika hyvin ja menevän hyvään suuntaan. Oli töitä, tulevaisuus, ilmastonmuutos toki jo alkanut.
Vaikutti olevan hyvin siinä kuplassa, missä tietämättömyyttään eli. Jos katsoi kuplansa ulkopuolelle, maailma ei todellakaan ollut terve. Olen elänyt teinivuoteni 70-luvulla ja tullut äidiksi 80-luvulla. Silloin suurin osa suomalaisista ei vaan ollut kiinnostunut mistään muusta kuin omasta navastaan.
Tähän vielä lisään, että yhteisöllisyyden katoaminen ja yksinäisyyden lisääntyminen ovat seurausta päätöksistä, joita 70- ja 80- luvuilla tehtiin. Asiat, jotka ennen olivat perheen, suvun ja naapuriyhteisön tehtäviä, siirrettiin juuri noilla vuosikymmenillä yhteiskunnan tehtäviksi.
Mitäpä tarkoitat? Tarkoitatko, että ennen perheet suvut ja naapuriyhteisöt maksoivat sosiaaliturvan.
Vai sitä, että yhteiskunta jotenkin kutsuu kahville, teelle ja viettää yhteisöllistä elämää:) Eli yhteiskunta tuskin yhteisöllisyyteen liittyy, vaan enemmänkin "kulttuuri". Eli mennäänkö kuulokkeet korvissa älyluuri kädessä muita huomioimatta vai kutsutaanko kavereita esim.teelle.Kyllä valtion olemassaolo on täysin turha, ellei se kykene luomaan kunnon töitä tai pitämään huolta, myös heikommistaan. Nythän kaikin keinoin valtioita koitetaan hävittää ja seurauksena on vain kaaosta, mellakoita, lakkoja ja lopulta sotia.
Tarkoitan, että juuri noilla vuosikymmenillä rakennettiin esim paljon vanhainkoteja, jotta aikuisten lasten ei tarvinnut enää huolehtia vanhuksistaan kuten aiemmat sukupolvet olivat joutuneet tekemään. Rakennettiin lisää päiväkoteja ja subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta säädettiin 1985 päivähoitolain uudistuksessa. Eli ei ollut enää tarpeellistakaan, että isovanhempia olisi tarvinnut käyttää apuna, jotta pienten lasten vanhemmat voisivat käydä töissä. Sosiaaliturvaa kehitettiin, jotta ihmisten ei tarvinnut enää pyytää rahaa lainaksi eikä muutenkaan avuksi sukulaisiltaan. Kaikessa pyrittiin siihen, että kansalainen saa kaiken tarvitsemansa avun ja palvelun yhteiskunnalta. Tästä seurasi, ettei ollut enää tarvetta olla edes väleissä sukulaistensa kanssa. Siinä missä aiemmat sukupolvet olivat vielä joutuneet edes jollain tasolla sietämään vaikkapa anoppiaan (koska saattoivat jossain vaiheedssa tarvita anoppinsa apua), enää ei tarvinnut.
No mutta omaishoitajuus ei kyllä välttämättä kaikille sovi. Lisäksi laadukas vanhainkoti, koulu tai päiväkoti ovat hyviä asioita, jos ne on toteutettu hyvin. Esim. Ennen oppikirjatkin olivat laadukkaita ja kestivät kauan. Nykyään ne ovat täysin laaduttomia ja ne ei kestä kuin yhden lukuvuoden.
Ei ole yhteiskunnan vika, jos se tarjoaa palvelut ja ihmiset eivät siedä toisiaan. Pahintahan olisi sietää anoppia rahan takia, eikä aidosti. Kyllä nuo 70-80 luvun ratkaisut ihan ok olleet.
Mutta se kaikki mikä tapahtui rahamarkkinoiden vapauttamisen jälkeen 1987 on johtanut erittäin huonolla politiikalla höystetty palveluiden ja tehtaiden alasajoon, oman omistuksen myyntiin ulkomaille, halpapätkätyövoimaan sekä digitalisaation ja politiikan aiheuttamaan massatyöttömyyteen. Nyt diginatiivizombit koittavat selvitytyä eta-maiden ulkomaisten halpaduunareiden seassa pätkätöissä, joilla ei elä, kaikesta propagandasta huolimatta näin on käynyt.
Norjassa taas valitsivat sen, että vahva valtio voi omistaa ja sijoittaa ja suorastaan hukkuvat rahaan.
Tämä siitä huolimatta, että osaamistaso noin muutoin on siellä huomattavasti heikompi esim. Patenttien määrä per capita tai pisatutkimus.
+ Norjalla on öljyä
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut huomaavinani ainakin työelämässä, että ongelmia tuntuu olevan nimenomaan milleniaaleilla. Uupumusta, masennusta, henkisiä luhistumisia. Ja ei, he eivät toimi sotatoimialueella, vaan tavallisessa toimistotyössä.
Tällä haluan sanoa ihan suoraan, että osalla ne mt-ongelmat johtuvat ihan itsekurin puutteesta. Kyllä, luit oikein. Heiltä ei ole koskaan vaadittu kestokykyä, joten sitä ei sitten ole. Ei osata esimerkiksi olla yhtään itsekseen. Heti tulee ahdistus ja kriisi - pitää päästä ammattilaisen juttusille. Sitten kinutaan diagnoosi, jota kerrotaan ylpeinä kaikille. Kun töissä tulee vastaan joku ikävämpi työtehtävä, mennään työterveyteen valittamaan kuormitusta sen sijaan että edes yritettäisiin hoitaa homma. Jne.
Olisi mielenkiintoista nähdä ammattilaisten arvio tilanteesta. He eivät sitä saa ymmärrettävästi julkisesti sanoa, mutta tiedän että osa on kanssani samaa mieltä: ylidiagnosointi on ongelma. Samoin kuin asiakkaan itsensä asenne. Kaikkea ei voi toisen puolesta tehdä, kaikkea ei voi paeta.
Ammattilaiset ovat tismalleen tätä mieltä mutta eivät voi sanoa. Aivan kuin allala olevan ystäväni suusta. Juuri parikymppiset nuoret naiset. Kaikki on kannettu eteen eikä minkään eteen ole tarvinnut ponnistella. Sitten vaan ahistaa ja ahistaa. Itse ei mitään halua eikä kykyä tehdä asian eteen mitään, miksi ihmeessä kun ei ennenkään ole tarvinnut. Kauhulla odotan näitä työelämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Arvostan 1800-luvun tehdaspatruunoita. He tajusivat huolehtia työntekijöistään, sillä hyvin viihtyvä työntekijä oli tuottava, pitkäaikainen ja lojaali työntekijä. Palkka oli pieni, mutta patruuna tarjosi tehtaan ääreltä työläisilleen työterveyden, asuinpaikan, lapsille koulun ja jopa oman osuuskaupan.
Mistä IHMEESTÄ olet saanut tällaisen käsityksen? Ei tuollaista väitä edes röyhkeimmät oikeistopropagandistit. [/quote
Mm. James Finlayson Tampereella, Strömforsin ruukki Loviisassa, Fiskarsin ruukkiyhteisö Lohjalla...
Kai nyt hyvä ihminen ymmärrät, että vaikka olisikin millään muotoa totta että nämä tapaukset olisi olleet työolojen edelläkävijöitä jollakin oikeasti merkityksellisellä tavalla eikä vaan verrattuna 1800-luvun yleiseen 16-tuntisten tappavan myrkyllisessä ympäristössä tehtyyn lapsityöhön jossa työkuria ylläpidettiin pieksennöillä, niin on sekä riman asettamista hyvin matalalle heidän kohdallaan että 1800-luvun tehdaspatruunoiden ryhmän esittämistä hyvin vääristyneessä valossa sanoa että "1800-luvun tehdaspatruunat tajusivat huolehtia työntekijöistään" lol
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan omassa suvussani vaikka mitä tekemättömiä diagnooseja. Ennen ongelmia ei tunnistettu, koulussakin olit vain "tyhmä" jos olit vaikka lukihäiriöinen. Apua ei haettu ja ongelmia piiloteltiin. Elämä oli myös sellaista, että erilaisilla psyykeen häiriöilläkin pärjäsi paremmin kuin nykyään, jolloin porukka jakaantuu entistä selvemmin menestyneisiin ja väliinputoajiin. Aiemmin sai töitä, sosiaalisia piirejä ja perheenkin, vaikka olisi ollut täysin kyvytön useimpiin sellaisiin asioihin, joita nykyinen maailma ja työelämä vaatii.
Terveisin nainen, jonka suvussa on todennäköisesti ainakin ADHD:tä, masennusta, epävakaista persoonallisuushäiriötä, post-traumaattisia stressireaktioita jne. Kaikki tietenkin tunnistamattomina ja nimeämättöminä.
Tästä voimme päätellä, että ADHD, masennus, epävakaus, PTSD yms. eivät estä ihmistä pärjäämästä. Se, että ihmiset nykyään kuvittelevat diagnoosin määrittävän heidät ihmisinä, on kaikkien ongelmien syy. Omastakin suvustani löytyy erikoisia tyyppejä, ja mm. 1940-luvulla syntynyt isäni ajatteli niin, että oma mielenterveys on aivan liian tärkeä asia antaa jonkun psykologin ronkittavaksi. Hän oli myöskin pärjääjä, joka nousi vastoinkäymisten jälkeen aina uudestaan ja jaksoi yrittää, vaihtelevalla menestyksellä, koko ikänsä. Eikä käynyt psykologilla, vaikka varmasti oli joutunut kärsimään 100 kertaa pahempaa kohtelua niin kotona kuin työympäristöissäkin kuin useimmat nykynuoret.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
47v erakkoäiti kirjoitti:
Onko tämä maailma sinusta terve? Minusta ihminen joka ei sairastu tästä maailmanmenosta, on enemmän vinksallaan, kuin se jonka mieli murenee tästä sairaasta ihmisten maailmasta.
Mulla ollut mt-ongelmia nuoresta asti, joihin johtaneet pahat kokemukset, ELÄMÄ. Eikä helpota asiaa kun pitää enemmän luonnosta kuin ihmismassoista, ympäristö tuhotaan ja ihmisiä kaikkialla.Milloin maailma on mielestäsi ollut terve? 500 vuotta sitten? Millä tavalla? Se mikä pitää paikkansa on, että tieto lisää tuskaa. Jos emme tietäisi näin hyvin, mitä kaikkea maailmassa tapahtuu, eläisimme vain omassa kuplassamme autuaan tietämättöminä, että maailma ei ole terve.
70- ja 80-luvuilla asiat vaikutti olevan aika hyvin ja menevän hyvään suuntaan. Oli töitä, tulevaisuus, ilmastonmuutos toki jo alkanut.
Vaikutti olevan hyvin siinä kuplassa, missä tietämättömyyttään eli. Jos katsoi kuplansa ulkopuolelle, maailma ei todellakaan ollut terve. Olen elänyt teinivuoteni 70-luvulla ja tullut äidiksi 80-luvulla. Silloin suurin osa suomalaisista ei vaan ollut kiinnostunut mistään muusta kuin omasta navastaan.
Nytkö muka on toisin? Selfie, pelfiet...
Olenko väärässä, mutta 70-80-luvuilla kyläiltiin enempi ja aidommin toisten luona. Toki varmaan jotkut tänä päivänäkin niin tekee, mutta harvempi. Nyt pitää olla itseriittoinen ja on kännykät nenässä ja kääriydytään omaan kurjuuteen helpommin ja useammissa talouksissa.
Väitinkö jossain, että nyt olisi toisin?
Et ole väärässä. Kyläiltiin kyllä. Ihan siksikin, että ihmisillä ei ollut vielä vapaa-ajalleen niin paljon tekemistä kuin nykyisin. Myös siksi, että haluttiin olla väleissä muiden ihmisten kanssa. Oli paljon helpompi pyytää naapuria kastelemaan kukat loman ajaksi tai lapsenvahdiksi, jos piti lähteä nopeasti viemään toista lasta lääkäriin, kun ei oltu täysin vieraita toisilleen. Ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta vain harvalla oli isompi lapsi päivähoidossa, kun perheeseen syntyi vauva. Isommat lapset tarvitsivat leikkikaveria ikäisistään lapsista ja äideistäkin oli mukavaa, kun oli päivisin aikuista seuraa leikkipuistossa, hiekkalaatikolla tai jommankumman kotona kahvin merkeissä. Nykyisin isommat lapset pidetään päiväkodeissa ja äidit ovat vauvojensa kanssa kahdestaan kotona.
Monelle kuitenkin nykyinen tilanne sopii paljon paremmin. Pidetään hyvänä asiana, että enää ei tarvitse olla sosiaalinen ja yhteisöllinen. Ei tarvitse kyläillä, jos ei halua. Ei tarvitse miettiä isompien lasten kaverintarvetta.
Epävarmuus. Pätkätyöt, nollatuntisopparit jne. Mahdotonta tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia kun ei aina tiedä edes kuinka paljon seuraavassa kuussa saa rahaa. Stressaava työmaailma kun työntekijöitä vähennetään ja työmäärä kasvaa, älypuhelinten ym. takia työntekijän oletetaan helpommin olevan käytettävissä myös työajan ulkopuolella ja myös työntekijä itse helposti antaa töiden liukua vapaa-ajalle. Ahdistus ilmaston tilanteesta. Sosiaalinen media josta näät vain kaikkien tuttujesi onnistumiset (koska ei kukaan epäonnistumisistaan kirjoita) ja oma ikävä tilanne tuntuu vielä ikävemmältä.
Toki myös itsemurhien määrän laskeminen jonkin verran näkyy tilastoissa, sillä useampi jää hakemaan apua. Mutta kyllä silti uskallan väittää että tuo jatkuva epävarmuus on iso tekijä monien mielenterveyden ongelmissa. Kun oma äitini aikoinaan meni töihin hän suoraan käveli sisään työpaikkaan jossa sai sitten viettää koko työuransa. Siihen aikaan oli niin paljon tarjolla erilaisia suorittavan tason töitä joita automaatio on pitkälti nykyään korvannut.
Kuten moni jo aikaisemmin kirjoitti, näitä ongelmia on ollut kautta aikojen, mutta niiden tunnistaminen on nykyään helpompaa ja mt-ongelmia ymmärretään paremmin kun lääketiede on kehittynyt ja näistä asioista puhutaan enemmän.
Siihen, miksi joku sairastuu, ei ole yhtä tai yksinkertaista syytä. Yleensä mt-ongelmat ovat monen asian summa ja moni on jo listannut niistä yleisimmät. Itse sairastan nyt kymmenettä vuotta masennusta ja syömishäiriötä ja myöhemmin kuvioihin on tullut paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus. En osaa nimetä yhtä enkä edes kahta syytä sille, miksi sairastuin. Perheolot olivat pääpiirteittäin hyvät; olin rakastettu, ei ollut väkivaltaa tai hyväksikäyttöä tms. Jonkin verran eriarvoisuutta koin sisareni ja itseni välillä ja lisäksi olen perusluonteeltani hyvin herkkä ja itsekriittinen, vaativa ihminen joten nuo varmasti ainakin ovat vaikuttaneet sairastumiseeni. Niihin aikoihin kun sairastuin, tapahtui lähipiirissäni todella paljon isoja muutoksia ja ikäviä asioita, kuten sairastumisia ja menetyksiä. Olin tuolloin teini, herkimmässä mahdollisessa iässä ja tuo taakka oli ilmeisesti herkälle mielelleni liikaa. Ongelmiin ei auta se, kun ulkopuolelta ladotaan kauheasti paineita, ongelmiasi vähätellään ja käsketään joko suoraan tai kiertoteitse "ottamaan itseäsi niskasta kiinni". Jos se olisikin niin yksinkertaista.
Moni joka ei mt-ongelmia hyvin ymmärrä, ei tajua sitä, että ne todella ovat sairauksia siinä missä fyysisetkin (monesti aiheuttavat myös fyysisiä oireita ja sairauksia, ainakin pitkän ajan jälkeen). Me emme ole heikkoja yksilöitä tai sairasta omasta tahdostamme. Toipumisen avain on toki se, että tahtoo apua ja ottaa sitä vastaan, mutta se ei siltikään ole niin yksinkertaista tai mustavalkoista. Ei jokainen fyysistä sairautta sairastavakaan toivu, vaikka miten haluaisi, vaikka miten ottaisi apua ja lääkkeitä vastaan. Miksi siis mielenterveyden sairaudet olisivat yhtään eri asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan omassa suvussani vaikka mitä tekemättömiä diagnooseja. Ennen ongelmia ei tunnistettu, koulussakin olit vain "tyhmä" jos olit vaikka lukihäiriöinen. Apua ei haettu ja ongelmia piiloteltiin. Elämä oli myös sellaista, että erilaisilla psyykeen häiriöilläkin pärjäsi paremmin kuin nykyään, jolloin porukka jakaantuu entistä selvemmin menestyneisiin ja väliinputoajiin. Aiemmin sai töitä, sosiaalisia piirejä ja perheenkin, vaikka olisi ollut täysin kyvytön useimpiin sellaisiin asioihin, joita nykyinen maailma ja työelämä vaatii.
Terveisin nainen, jonka suvussa on todennäköisesti ainakin ADHD:tä, masennusta, epävakaista persoonallisuushäiriötä, post-traumaattisia stressireaktioita jne. Kaikki tietenkin tunnistamattomina ja nimeämättöminä.
Tästä voimme päätellä, että ADHD, masennus, epävakaus, PTSD yms. eivät estä ihmistä pärjäämästä. Se, että ihmiset nykyään kuvittelevat diagnoosin määrittävän heidät ihmisinä, on kaikkien ongelmien syy. Omastakin suvustani löytyy erikoisia tyyppejä, ja mm. 1940-luvulla syntynyt isäni ajatteli niin, että oma mielenterveys on aivan liian tärkeä asia antaa jonkun psykologin ronkittavaksi. Hän oli myöskin pärjääjä, joka nousi vastoinkäymisten jälkeen aina uudestaan ja jaksoi yrittää, vaihtelevalla menestyksellä, koko ikänsä. Eikä käynyt psykologilla, vaikka varmasti oli joutunut kärsimään 100 kertaa pahempaa kohtelua niin kotona kuin työympäristöissäkin kuin useimmat nykynuoret.
Itse kyllä jaan alkuperäisen kommentoijan tulkinnan: "Elämä oli myös sellaista, että erilaisilla psyykeen häiriöilläkin pärjäsi paremmin kuin nykyään, jolloin porukka jakaantuu entistä selvemmin menestyneisiin ja väliinputoajiin. Aiemmin sai töitä, sosiaalisia piirejä ja perheenkin, vaikka olisi ollut täysin kyvytön useimpiin sellaisiin asioihin, joita nykyinen maailma ja työelämä vaatii." Nykymaailma on kovin erilainen kuin isäsi nuoruudessa.
Plus, wtf? Miksi elämän pitäisi olla yhtä kärsimystä? Sehän on hyvä asia että ihmiset hakevat apua jotta elämä tuntuisi mielekkäämmältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan omassa suvussani vaikka mitä tekemättömiä diagnooseja. Ennen ongelmia ei tunnistettu, koulussakin olit vain "tyhmä" jos olit vaikka lukihäiriöinen. Apua ei haettu ja ongelmia piiloteltiin. Elämä oli myös sellaista, että erilaisilla psyykeen häiriöilläkin pärjäsi paremmin kuin nykyään, jolloin porukka jakaantuu entistä selvemmin menestyneisiin ja väliinputoajiin. Aiemmin sai töitä, sosiaalisia piirejä ja perheenkin, vaikka olisi ollut täysin kyvytön useimpiin sellaisiin asioihin, joita nykyinen maailma ja työelämä vaatii.
Terveisin nainen, jonka suvussa on todennäköisesti ainakin ADHD:tä, masennusta, epävakaista persoonallisuushäiriötä, post-traumaattisia stressireaktioita jne. Kaikki tietenkin tunnistamattomina ja nimeämättöminä.
Tästä voimme päätellä, että ADHD, masennus, epävakaus, PTSD yms. eivät estä ihmistä pärjäämästä. Se, että ihmiset nykyään kuvittelevat diagnoosin määrittävän heidät ihmisinä, on kaikkien ongelmien syy. Omastakin suvustani löytyy erikoisia tyyppejä, ja mm. 1940-luvulla syntynyt isäni ajatteli niin, että oma mielenterveys on aivan liian tärkeä asia antaa jonkun psykologin ronkittavaksi. Hän oli myöskin pärjääjä, joka nousi vastoinkäymisten jälkeen aina uudestaan ja jaksoi yrittää, vaihtelevalla menestyksellä, koko ikänsä. Eikä käynyt psykologilla, vaikka varmasti oli joutunut kärsimään 100 kertaa pahempaa kohtelua niin kotona kuin työympäristöissäkin kuin useimmat nykynuoret.
Oletko sitä mieltä, että on hyvä asia, ettei isäsi käynyt ikinä psykologilla? Että on jotenkin parempi kärsiä yksin hiljaa kuin yrittää vähentää kärsimystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan omassa suvussani vaikka mitä tekemättömiä diagnooseja. Ennen ongelmia ei tunnistettu, koulussakin olit vain "tyhmä" jos olit vaikka lukihäiriöinen. Apua ei haettu ja ongelmia piiloteltiin. Elämä oli myös sellaista, että erilaisilla psyykeen häiriöilläkin pärjäsi paremmin kuin nykyään, jolloin porukka jakaantuu entistä selvemmin menestyneisiin ja väliinputoajiin. Aiemmin sai töitä, sosiaalisia piirejä ja perheenkin, vaikka olisi ollut täysin kyvytön useimpiin sellaisiin asioihin, joita nykyinen maailma ja työelämä vaatii.
Terveisin nainen, jonka suvussa on todennäköisesti ainakin ADHD:tä, masennusta, epävakaista persoonallisuushäiriötä, post-traumaattisia stressireaktioita jne. Kaikki tietenkin tunnistamattomina ja nimeämättöminä.
Tästä voimme päätellä, että ADHD, masennus, epävakaus, PTSD yms. eivät estä ihmistä pärjäämästä. Se, että ihmiset nykyään kuvittelevat diagnoosin määrittävän heidät ihmisinä, on kaikkien ongelmien syy. Omastakin suvustani löytyy erikoisia tyyppejä, ja mm. 1940-luvulla syntynyt isäni ajatteli niin, että oma mielenterveys on aivan liian tärkeä asia antaa jonkun psykologin ronkittavaksi. Hän oli myöskin pärjääjä, joka nousi vastoinkäymisten jälkeen aina uudestaan ja jaksoi yrittää, vaihtelevalla menestyksellä, koko ikänsä. Eikä käynyt psykologilla, vaikka varmasti oli joutunut kärsimään 100 kertaa pahempaa kohtelua niin kotona kuin työympäristöissäkin kuin useimmat nykynuoret.
No joo-o, mutta maailma on myös muuttunut. Kuten viestissäni sanoin, aiemmin pikkukylilläkin oli töitä ja elämisenmahdollisuuksia, epäsosiaaliset tapaukset saattoivat jäädä pyörittämään vanhempien pientilaa tai siellä naapurikaupungin pajalla sai hengata samojen naamojen kanssa 18-vuotiaasta eläkeikään. Vaimo löytyi kotikylältä, töitä sai kun kävi kysymässä ja kouluttautua tarvitsi sen yhden ainoan kerran. Amisammatti oli riittävä. Sukulaiset asui lähellä.
Nykyään pitäisi brändätä itseään, kouluttautua ja kurssittautua uudelleen parin vuoden välein, hyppiä työn perässä pitkin Suomea, kestää työttömyyttä ja epävarmuutta, myydä itseään ja osaamistaan yhä uudelleen, kaikki tuttu ja turvallinen katoaa, uutta pitää oppia koko ajan. Moni sellainen joka oman mt-kuormansa kanssa pärjäsi aiemmin ihan hyvin pikkukylän arkielämässä olisi ja onkin nykyajassa täysin hukassa.
Alue: Aihe vapaa
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Mutta jos samaan aikaan ihannoidaan 70- ja 80-lukuja ja kuitenkin kaivataan takaisin yhteisöllisyyteen, siinä on ristiriita. 70- ja 80-luku nimenomaan vapautti suomalaiset yhteisöllisyyden tarpeesta, kun yhteiskunta palveluineen korvasi yhteisöt.