Jos mies sanoo, että "side kavereihin on ikuinen, kumppaneita saattaa mennä ja tulla" niin mitä ajattelisit?

Jos on tunnettu muutama viikko tai kuukausi ja seurustellaan, miten ihmeessä silloin voisi tietää mitä tästä tulee ja ollaanko tässä nyt loppuelämän sielunkumppaneita vai ei. Tuskin vuodessa tai parissakaan vielä voi. Kavereiden kanssa takana on pitkä historia ja yhteisiä kokemuksia, on kasvettu ja kehitetty yhdessä ja opittu tuntemaan ja luottamaan syvällisesti. Joten sikäli tuntuu että mies näkee tilanteen oikein ja puhuu siitä rehellisesti.

Tosin minun on vaikea kuvitella tilannetta, jossa tämä asia on tullut puheeksi. Ehkä ap on koettanut vaikuttaa kumppaninsa ja tämän ystävien väleihin? Silloin suhtautuisin lausumaan niin että mies haluaa osoittaa naiselle paikkansa - ja toistaiseksi se ei vielä ole niin vakaa kuin nainen ehkä toivoisi. Aika kyllä yleensä parantaa tämän vaivan.

Pashkaa. Itselle myös mies on kaveri ja toisaalta mikä tahansa kaverisuhde voi päättyä milloin vain. Mikään ei ole ikuista.

Itsellä ainakin kaverit myös menee ja tulee. Etenkin kun elämäntilanteet muuttuu saattaa sitä kautta tulla uusia kavereita ja vanhoja myös mennä. Toisaalta on minullakin muutama ystävä, joiden uskon olevan läpi elämän läsnä. Itselle kuitenkin oma puoliso on tärkein. Olisin loukkaantunut, jos miehelleni kaverit olisivat tärkeempiä kuin minä. Ainakin, jos hän tätä minulle mainostaisi. Vaikka ero on mahdollinen parisuhteessa, en olisi kenenkään kanssa josta uskoisin, että eroamme varmasti joskus. 

Kynnys kainalossa. Lähtee heti kun huuma on ohi tai toinen vakihöylättävä katsottuna. Ei suostu viettämään vapaa-aikaa kumppanin kanssa, ja poikien ryyppyreissuilla helposti tapahtuu asioita joista ei kumppanille kerrota.

Olen samaa mieltä, mutta outoa sanoa tuo kumppanilleen ääneen. Miksi pahoittaa toisen mieli? Sitten jos ollaan avioliitossa, niin aviopuoliso on prioriteetti numero yksi, tulisi olla pysyvämpi kuin kaverit.

Olen samaa mieltä, mutta outoa sanoa tuo kumppanilleen ääneen. Miksi pahoittaa toisen mieli? Sitten jos ollaan avioliitossa, niin aviopuoliso on prioriteetti numero yksi, tulisi olla pysyvämpi kuin kaverit.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän oikein hyvin. Joku aika sitten tavattiin yhdellä nuoruuden porukalla. Siihen kuuluu minä ja bestikseni. Bestis on mies, minä oon nainen. Siinä sitten illan mittaan yksi otti esille, että miksi minä ja "Pekka" ei olla pari, kun me aina oltiin kuin paita ja peppu ja kaikessa yhtä. Ja että tunnutaan olevan edelleen.

Niin eipä siinä tarvinnut kuin katsoa Pekkaa silmiin ja heti oli sama vastaus molemmilla mielessä. Että parisuhteet tulee ja menee, mutta meidän ystävyys on ikuista. Kyllä. Ollaan toisillemme rakkaat ja tärkeät. Eri tavalla kuin romanttisen rakkauden jakava kumppani. Ja molemmat kyllä ollaan erottu, toinen muutamaankin kertaan... Mutta se vaan on niin, että en koe "Pekkaan" minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa eikä hän minuun. Aikuisuuden aikainen ystävyys on lähinnä, että tavataan pari kertaa vuodessa, yleensä joulun seutuun ja kesälomilla lapsuuden kotikonnuilla. Muuten joskus soitellaan ja viestitellään. Joskus perheiden kanssa tapaamisia. Mutta silti. Ystävyys on, ja erittäin syvä keskinäinen rakkaus ja kunnioitus. Minä rakastan aviomiestäni ja jaan arjen ja elämän hänen kanssaan. Mutta "Pekka" on se, jolle aina soitan, jos minulle tapahtuu jotain kivaa. Koska "Pekka" tuntee minut ja tietää, miksi se asia on juuri minulle kauhean merkityksellinen. No okei puhun lähinnä työhön ja ammatillisuuteen liittyvistä jutuista. Toki järisyttävät perheasiat kuten vaikka raskaudet, on ensimmäisenä kerrottu puolisolle. Mutta puoliso on atk-alan asiantuntijatehtävissä, minä ja "Pekka" ollaan molemmat humanistisilla aloilla. 

Että ymmärrän kyllä mitä miehesi tarkoittaa. Ja sanon sulle, että ei tuollaisesta kannata olla mustasukkainen.

Vaikka sinällään ymmärrän mitä tarkoitat, en silti oikein ymmärrä miten kaveri jonka kanssa nähdään pari kertaa vuodessa ja soitellaan silloin tällöin voisi olla tärkeämpi kuin puoliso jonka kanssa jaetaan jokainen päivä ja yö. Kaveri voi olla todella rakas ja tärkeä mutta puoliso on se tärkein. Hän on se johon pitää voida turvautua jos elämä koettelee. Ei se paraskaan kaveri ole siihä vuoteesi vieressä joka päivä jos sairastut tai hoida koko huushollia jos masennut. Mutta puoliso on.

Olen ollut naimisissa pian 15 vuotta. Tutustuin mieheeni jo nuorena. Ensimmäiset vuodet opiskelimme kumpikin tahoillamme, matkustelimme usein erikseen ja asuimme välillä eri maissa. Lopulta muutimme yhteen. En mitenkään pysty sanomaan, missä vaiheessa aloin ajatella että hän olisi yhtään enemmän kuin tämänhetkinen seurustelukumppanini. Ehkä joskus viidennen yhteisen vuoden kohdalla? Seitsemäntenä menimme kihloihin ja yhdeksäntenä naimisiin. Ja samat ystävät olivat rinnallani silloin kuten ovat edelleen.

Siksi tuntuu oudolta, kun joku ketjussa väittää ettei edes voisi olla ihmisen kanssa, josta ajattelisi mahdollisesti eroavansa. Miten sen voi tietää niin varmasti ja kuinka pian?

Kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen voin jo sanoa, että tämä parisuhde on jollain tavalla ikuisesti osa minua - vaikka mieheni ottaisi ja lähtisi yllättäen - koska meillä on lapset, talo, hänen sukulaisensa ovat monet minulle läheisiä jne.

Mutta nuorena olisin todennut ihan samoin kuin ap:n miesystävä, ainakin siinä tapauksessa että mieheni olisi esimerkiksi vaatinut minua olemaan tapaamatta ystäviäni tai muuten koettanut rajoittaa yhteydenpitoani heihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän oikein hyvin. Joku aika sitten tavattiin yhdellä nuoruuden porukalla. Siihen kuuluu minä ja bestikseni. Bestis on mies, minä oon nainen. Siinä sitten illan mittaan yksi otti esille, että miksi minä ja "Pekka" ei olla pari, kun me aina oltiin kuin paita ja peppu ja kaikessa yhtä. Ja että tunnutaan olevan edelleen.

Niin eipä siinä tarvinnut kuin katsoa Pekkaa silmiin ja heti oli sama vastaus molemmilla mielessä. Että parisuhteet tulee ja menee, mutta meidän ystävyys on ikuista. Kyllä. Ollaan toisillemme rakkaat ja tärkeät. Eri tavalla kuin romanttisen rakkauden jakava kumppani. Ja molemmat kyllä ollaan erottu, toinen muutamaankin kertaan... Mutta se vaan on niin, että en koe "Pekkaan" minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa eikä hän minuun. Aikuisuuden aikainen ystävyys on lähinnä, että tavataan pari kertaa vuodessa, yleensä joulun seutuun ja kesälomilla lapsuuden kotikonnuilla. Muuten joskus soitellaan ja viestitellään. Joskus perheiden kanssa tapaamisia. Mutta silti. Ystävyys on, ja erittäin syvä keskinäinen rakkaus ja kunnioitus. Minä rakastan aviomiestäni ja jaan arjen ja elämän hänen kanssaan. Mutta "Pekka" on se, jolle aina soitan, jos minulle tapahtuu jotain kivaa. Koska "Pekka" tuntee minut ja tietää, miksi se asia on juuri minulle kauhean merkityksellinen. No okei puhun lähinnä työhön ja ammatillisuuteen liittyvistä jutuista. Toki järisyttävät perheasiat kuten vaikka raskaudet, on ensimmäisenä kerrottu puolisolle. Mutta puoliso on atk-alan asiantuntijatehtävissä, minä ja "Pekka" ollaan molemmat humanistisilla aloilla. 

Että ymmärrän kyllä mitä miehesi tarkoittaa. Ja sanon sulle, että ei tuollaisesta kannata olla mustasukkainen.

Vaikka sinällään ymmärrän mitä tarkoitat, en silti oikein ymmärrä miten kaveri jonka kanssa nähdään pari kertaa vuodessa ja soitellaan silloin tällöin voisi olla tärkeämpi kuin puoliso jonka kanssa jaetaan jokainen päivä ja yö. Kaveri voi olla todella rakas ja tärkeä mutta puoliso on se tärkein. Hän on se johon pitää voida turvautua jos elämä koettelee. Ei se paraskaan kaveri ole siihä vuoteesi vieressä joka päivä jos sairastut tai hoida koko huushollia jos masennut. Mutta puoliso on.

Aika usein vaimo jättää jos mies jää työttömäksi.

Minua hieman epäilyttäisi miehen suhtautuminen parisuhteeseen. Oma suhtautumiseni on, että pariudun vain sellaisen miehen kanssa, joka on (tai josta voi tulla) myös paras ystäväni. Tuolla tavalla puhuva mies vaikuttaa ajattelevan enemmän niin, että naiset ovat pano-objekteja ja kaverit on sitten erikseen - jos nyt vähän kärjistetään. Miettiisin, mahdammeko sopia kumppaniksi toisillemme, jos arvomme ovat näin selkeästi erilaiset.

Käskisin painua v*ttuun. Miesvauva. Näin lähempänä viittäkymppiä haluaa sielunkumppanuutta ja absoluuttista rakkautta - symbioosia. Jäätävä turn off miehessä.

Tavallan olen miehen kanssa samaa mieltä, mutta se että hän ilmaisee asian noin on selvä osoitus hänen asenteestaan suhdetta kohtaan ja eipä hänen kanssaan sitten viitsi mihinkään vakavaan edetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän oikein hyvin. Joku aika sitten tavattiin yhdellä nuoruuden porukalla. Siihen kuuluu minä ja bestikseni. Bestis on mies, minä oon nainen. Siinä sitten illan mittaan yksi otti esille, että miksi minä ja "Pekka" ei olla pari, kun me aina oltiin kuin paita ja peppu ja kaikessa yhtä. Ja että tunnutaan olevan edelleen.

Niin eipä siinä tarvinnut kuin katsoa Pekkaa silmiin ja heti oli sama vastaus molemmilla mielessä. Että parisuhteet tulee ja menee, mutta meidän ystävyys on ikuista. Kyllä. Ollaan toisillemme rakkaat ja tärkeät. Eri tavalla kuin romanttisen rakkauden jakava kumppani. Ja molemmat kyllä ollaan erottu, toinen muutamaankin kertaan... Mutta se vaan on niin, että en koe "Pekkaan" minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa eikä hän minuun. Aikuisuuden aikainen ystävyys on lähinnä, että tavataan pari kertaa vuodessa, yleensä joulun seutuun ja kesälomilla lapsuuden kotikonnuilla. Muuten joskus soitellaan ja viestitellään. Joskus perheiden kanssa tapaamisia. Mutta silti. Ystävyys on, ja erittäin syvä keskinäinen rakkaus ja kunnioitus. Minä rakastan aviomiestäni ja jaan arjen ja elämän hänen kanssaan. Mutta "Pekka" on se, jolle aina soitan, jos minulle tapahtuu jotain kivaa. Koska "Pekka" tuntee minut ja tietää, miksi se asia on juuri minulle kauhean merkityksellinen. No okei puhun lähinnä työhön ja ammatillisuuteen liittyvistä jutuista. Toki järisyttävät perheasiat kuten vaikka raskaudet, on ensimmäisenä kerrottu puolisolle. Mutta puoliso on atk-alan asiantuntijatehtävissä, minä ja "Pekka" ollaan molemmat humanistisilla aloilla. 

Että ymmärrän kyllä mitä miehesi tarkoittaa. Ja sanon sulle, että ei tuollaisesta kannata olla mustasukkainen.

Vaikka sinällään ymmärrän mitä tarkoitat, en silti oikein ymmärrä miten kaveri jonka kanssa nähdään pari kertaa vuodessa ja soitellaan silloin tällöin voisi olla tärkeämpi kuin puoliso jonka kanssa jaetaan jokainen päivä ja yö. Kaveri voi olla todella rakas ja tärkeä mutta puoliso on se tärkein. Hän on se johon pitää voida turvautua jos elämä koettelee. Ei se paraskaan kaveri ole siihä vuoteesi vieressä joka päivä jos sairastut tai hoida koko huushollia jos masennut. Mutta puoliso on.

No, ei ollut, jätti minut... Nykyiseen puolisooni voin turvautua ja hänen uskon olevan rinnalla aina, mutta tosiasia on, että ystävän olen tuntenut viimeiset 30 vuotta ja nykyisen puolisoni 6 vuotta. 

Niin no minä en ehkä ajatellut asiaa noin, tärkeä-tärkeämpi-tärkein -ajatuksella. Molemmat on tärkeitä, eri tavoilla. Kummankaan tärkeys ei ole toiselta pois ja yhtään vähempää en rakasta kumpaakaan toisen takia. 

Ja "Pekalla" on uusi parisuhde myös aivan ihanan naisen kanssa, meistäkin on ystävät tullut. Hän myös, niinkuin minunkin puolisoni, ymmärtää aivan täysin tämän kuvion, eivätkä kehittele turhia mustasukkaisuusdraamoja aiheen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Tavallan olen miehen kanssa samaa mieltä, mutta se että hän ilmaisee asian noin on selvä osoitus hänen asenteestaan suhdetta kohtaan ja eipä hänen kanssaan sitten viitsi mihinkään vakavaan edetä.

En antaisi pildeäkään - ainakaan ilmaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän oikein hyvin. Joku aika sitten tavattiin yhdellä nuoruuden porukalla. Siihen kuuluu minä ja bestikseni. Bestis on mies, minä oon nainen. Siinä sitten illan mittaan yksi otti esille, että miksi minä ja "Pekka" ei olla pari, kun me aina oltiin kuin paita ja peppu ja kaikessa yhtä. Ja että tunnutaan olevan edelleen.

Niin eipä siinä tarvinnut kuin katsoa Pekkaa silmiin ja heti oli sama vastaus molemmilla mielessä. Että parisuhteet tulee ja menee, mutta meidän ystävyys on ikuista. Kyllä. Ollaan toisillemme rakkaat ja tärkeät. Eri tavalla kuin romanttisen rakkauden jakava kumppani. Ja molemmat kyllä ollaan erottu, toinen muutamaankin kertaan... Mutta se vaan on niin, että en koe "Pekkaan" minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa eikä hän minuun. Aikuisuuden aikainen ystävyys on lähinnä, että tavataan pari kertaa vuodessa, yleensä joulun seutuun ja kesälomilla lapsuuden kotikonnuilla. Muuten joskus soitellaan ja viestitellään. Joskus perheiden kanssa tapaamisia. Mutta silti. Ystävyys on, ja erittäin syvä keskinäinen rakkaus ja kunnioitus. Minä rakastan aviomiestäni ja jaan arjen ja elämän hänen kanssaan. Mutta "Pekka" on se, jolle aina soitan, jos minulle tapahtuu jotain kivaa. Koska "Pekka" tuntee minut ja tietää, miksi se asia on juuri minulle kauhean merkityksellinen. No okei puhun lähinnä työhön ja ammatillisuuteen liittyvistä jutuista. Toki järisyttävät perheasiat kuten vaikka raskaudet, on ensimmäisenä kerrottu puolisolle. Mutta puoliso on atk-alan asiantuntijatehtävissä, minä ja "Pekka" ollaan molemmat humanistisilla aloilla. 

Että ymmärrän kyllä mitä miehesi tarkoittaa. Ja sanon sulle, että ei tuollaisesta kannata olla mustasukkainen.

Vaikka sinällään ymmärrän mitä tarkoitat, en silti oikein ymmärrä miten kaveri jonka kanssa nähdään pari kertaa vuodessa ja soitellaan silloin tällöin voisi olla tärkeämpi kuin puoliso jonka kanssa jaetaan jokainen päivä ja yö. Kaveri voi olla todella rakas ja tärkeä mutta puoliso on se tärkein. Hän on se johon pitää voida turvautua jos elämä koettelee. Ei se paraskaan kaveri ole siihä vuoteesi vieressä joka päivä jos sairastut tai hoida koko huushollia jos masennut. Mutta puoliso on.

Ei ole tullut tilannetta vastaan, mutta epäilen, että saattaisi vaikka ollakin jos tarve olisi. Ei tunkisi kotiini väkisin, mutta jos syystä tai toisesta puoliso ei olisi tukena, niin ystävä olisi. Sama toisin päin. Jos ystäväni sairastuisi ja tarvitsisi vuoteen vierellä olijaa, itse kysyisin hänen puolisolta, että voinko olla avuksi, jaetaanko vuorot, voin tulla viikonloppuna vastuuseen kun toisen pitäisi saada levätä myös. 

Next!

Olettaisin, että mies ei halua sitoutua parisuhteeseen. Sinänsä reilua mieheltä kertoa ettei arvosta puolisoaan kovin korkealle. Ei jatkoon siis. 

Arvostan sitä, että puolisollani on pitkiä, tärkeitä kaverisuhteita ja hän panostaa niiden ylläpitämiseen järjestämällä aikaa ystävilleenkin. Mutta jos hän tokaisisi tuolla tavalla niin hämmästelisin suuresti tarvetta asettaa kaverisuhteet ja parisuhde vastakkain ja vieläpä viitata jälkimmäisten vaihtumiseen,

Niin olivat miehellekin nämä kymmenet kaverisuhteet tärkeitä aikoinaan ja minä jalkoihin jäin. Nyt 33 vuoden yhteiselon jälkeen näistä kavereista ei ole yhtään jäljellä. Pari uutta on tullut ja he satunnaisesti yhteyttä pitävät, mies ei heihin päin pidä. Sellaista ikuista kaveruutta: "kaveria ei jätetä".... Lapsellisia tarinoita.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa suoraan sanottuna vähän lapselliselta "äijäilyltä". Sellaista nousuhumalaista hehkutusta kun lätkäjengin saunaillassa kaulaillaan ja vannotaan että koskaan ei erota.

Seuraavalla viikolla yksi menee yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Hyvä kun enää edes moikataan.

Eli et ymmärrä mitään kaveruussuhteesta joka perustuu lapsuuteen ja elinikäiseen uskollisuuteen sekä luottamukseen.