Lue keskustelun säännöt.
Amk valintakoe ja epätoivo
30.10.2019 |
Mitä ajattelitte kokeesta?
Jos kokeesta on jo joku keskustelu, olisitko kiltti ja linkkaisit sen tähän? Itse en löytänyt kommentteja kokeesta miltään palstalta.
Otsikon epötoivo taas tulee siitä että en usko pääseväni opiskelemaan tänäkään vuonna. Koe oli niin vaikea itselleni. Olen yrittänyt käydä pääsykokeissa jo ties kuinka monta kertaa, mutta en vain pääse. Olen ihan perusfiksu omasta mielestäni, luen ja seuraan uutisia. Osaan jonkin verran vieraita kieliä. Moni nauraa, että kuka tahansa pääsee ammattikorkeakouluun ja että eihän niissä tarvitse lukea mitään. Itseäni alkaa masentaa todella. Vuosia menee hukkaan!
Kommentit (2017)
Täällä myös luokanopettaja ja uraa olisi jäljelle kevyet 35 vuotta vähintään. Olin kevään sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi ja syksyn etsinyt töitä. En yksinkertaisesti pysty enää siinä metelissä ja jatkuvassa erityislasten, käsittämättömiä vaativien vanhempien, sairaalakouluun kuuluvien väkivaltaisten lasten ja säästötoimenpiteiden keskellä enää pysymään järjissäni. Edes kirjoihin ei ole rahaa, sijaisia ei palkata ja pahimmillaan juostaan pitkin luokkatiloja vastuulla kaksi riehuvaa luokkaa erityislapsineen. Mitään et saa tehdä tai sanoa kun muuten olet netissä, iltalehdessä, oikeudessa kun meidän Nico-Iivari niin pahoitti mielensä. Alanvaihto on ainoa keino selvitä enää työkuntoisena eläkeikään ja sitä minulle on suositeltu terapeutinkin toimesta.
Vaan vaihdapa tässä sitten alaa. Älyä, taitoa, motivaatiota, tunnollisuutta ahkeruutta palavaa halua uudelle alalle ja töihin, halua oppia jne. olisi vaikka kuinka, mutta kaikki tyssää kun ei ole jotain tiettyä tutkintoa tai koulutusta. Joka hommaan on nykyään oltava tutkintotodistus tai titteli ja aina on edellä joku, jolla ne on. Millä ikinä työllistyn edes hiukan hyödyntäen aiempaa koulutusta ja kokemustani kun en pääse koskaan tällä kiintiötouhulla opiskelemaan?! Perheellisenä en pysty lähtemään tuosta vaan syrjäseudulle opiskelemaan, vaikka sinne ehkä voisi hiukan helpommin päästä. Miehen työt on täällä ja en voi myöskään olla kahden pienen päiväkoti-ikäisen lapsen luota pois opiskemassa montaa vuotta.
Ottaa älyttömästi päähän olla työttömänä, onnistua pääsykokeissa kirkkaasti yli sisäänottopisteiden rajan ja jäädä silti taas puoleksi vuodeksi, vuodeksi jne. ilman opiskelupaikkaa, koska kymmenet (!) huonommin pärjänneet otetaan ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä pääsin polkuopiskelijaksi Laurean verkkotradenomiopintoihin. Ei ole paha hinta 400e, että vuoden päästä pääsee suoraan tutkinto-opiskelijaksi, eikä tarvitse kilpailla n.1000 opiskelijan kanssa opiskelupaikasta.
Suoraan?:O Missä pääsee suoraan eikä erilllishaun kautta (vaatimuksena mm. kiitettävät arvosanat)? Hämmentävää jos käytännöt vaihtelee noin paljon eri oppilaitoksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pääsin polkuopiskelijaksi Laurean verkkotradenomiopintoihin. Ei ole paha hinta 400e, että vuoden päästä pääsee suoraan tutkinto-opiskelijaksi, eikä tarvitse kilpailla n.1000 opiskelijan kanssa opiskelupaikasta.
Suoraan?:O Missä pääsee suoraan eikä erilllishaun kautta (vaatimuksena mm. kiitettävät arvosanat)? Hämmentävää jos käytännöt vaihtelee noin paljon eri oppilaitoksissa.
Luulen, että tämä henkilö on juurikin tarkoittanut tuota erillishakua.
Onhan se stressittömämpää kun ei tarvitse valintakokeella uudelleen hakea.
Riittää kun suoriutuu polkuopinnoista kunnolla, niin pääsee melko varmasti tutkinto-opiskelijaksi.
Kaikilla ei kyvyt riitä, se on luonnon valintaa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös luokanopettaja ja uraa olisi jäljelle kevyet 35 vuotta vähintään. Olin kevään sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi ja syksyn etsinyt töitä. En yksinkertaisesti pysty enää siinä metelissä ja jatkuvassa erityislasten, käsittämättömiä vaativien vanhempien, sairaalakouluun kuuluvien väkivaltaisten lasten ja säästötoimenpiteiden keskellä enää pysymään järjissäni. Edes kirjoihin ei ole rahaa, sijaisia ei palkata ja pahimmillaan juostaan pitkin luokkatiloja vastuulla kaksi riehuvaa luokkaa erityislapsineen. Mitään et saa tehdä tai sanoa kun muuten olet netissä, iltalehdessä, oikeudessa kun meidän Nico-Iivari niin pahoitti mielensä. Alanvaihto on ainoa keino selvitä enää työkuntoisena eläkeikään ja sitä minulle on suositeltu terapeutinkin toimesta.
Vaan vaihdapa tässä sitten alaa. Älyä, taitoa, motivaatiota, tunnollisuutta ahkeruutta palavaa halua uudelle alalle ja töihin, halua oppia jne. olisi vaikka kuinka, mutta kaikki tyssää kun ei ole jotain tiettyä tutkintoa tai koulutusta. Joka hommaan on nykyään oltava tutkintotodistus tai titteli ja aina on edellä joku, jolla ne on. Millä ikinä työllistyn edes hiukan hyödyntäen aiempaa koulutusta ja kokemustani kun en pääse koskaan tällä kiintiötouhulla opiskelemaan?! Perheellisenä en pysty lähtemään tuosta vaan syrjäseudulle opiskelemaan, vaikka sinne ehkä voisi hiukan helpommin päästä. Miehen työt on täällä ja en voi myöskään olla kahden pienen päiväkoti-ikäisen lapsen luota pois opiskemassa montaa vuotta.
Ottaa älyttömästi päähän olla työttömänä, onnistua pääsykokeissa kirkkaasti yli sisäänottopisteiden rajan ja jäädä silti taas puoleksi vuodeksi, vuodeksi jne. ilman opiskelupaikkaa, koska kymmenet (!) huonommin pärjänneet otetaan ohi.
Kannattaako tuollaisen ihmisen edes haaveilla kokonaisen tutkinnon tekemisestä? Muuntokoulutus, onko päiväkoti yhtä rasittava? Tai laske rimaa ja lähde lähihoitajaksi, moniin aloihin pääsee myös oppisopimuksen kautta.
Jos on epäonnistunut yhdessä urassa johon on yhteiskunta kustantanut koulutuksen pitäisikö silloin olla oikeus mennä ohi nuorista jotka hakevat vasta ensimmäistä koulutustaan? Voisi laskea sen ensimmäisen koulutuksensa hinnan ja mitettiä tuota. Ilman muuta nuorena tekee virhevalintoja, mutta miksi tehdä kokonainen uusi tutkinto, eikö voi hankkia jotain lisää entiseen ja muokata työnkuvaa? Opesta hallintopuolelle - avoimesta hallintotieteitä? Mahdollisuuksia on monenlaisia.
Ja sitten kannattaa pohtia miksi tuo ensimmäinen ura epäonnistui ja kuinka todennäköistä olisi onnistuminen uudessa. jos on stressiherkkä, kannattaisiko ensin käsitellä tuota terapiassa ennen alan vaihtoa, tunnen kirjastonhoitajiakin jotka ovat burn outin partaalla. Jos on sulkeutunut ja ahdistunut niin kuinka se uusi koulutus tuota vähentäisi? Helppo haukkua nuoria juuri lukiosta valmistuneita. Itse omia lukioaikaisia koulukavereita seuranneena, ei se koulumenestys ole ainoa juttu joka on määrittänyt ihmisten menestystä työelämässä. Hyvä itsetunto, rohkeus kokeilla uutta, luottaa omiin kykyihinsä, verkostoitumiskyvyt, monet muut tällaiset asiat ovat auttaneet toisia eteenpäin työelämässä - ja sitten on niitä jotka kyllä kiltisti lukevat mitä käsketään ja opettelevat asiat ulkoa muttei se ura urkene millään, tupla-triplatutkinnoista huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan näihin kiintiöihin on joku tolkku tulla takaisin jossain vaiheessa. Siis katselin kevään hakuja ja ne näyttävät olevan monella alalla 80-90% ensikertalaisilla. Se tarkoittaa paria tai kourallista paikkoja muille.
Nyt jo ero alimmissa hyväksytyissä pisteissä on iso. Heikompaa porukkaa lappaa sisään ja motivoituneet ja ennen kaikkea pätevämmät/osaavammat/älykkäämmät/pääsykokeessa menestyneemmät rajataan pois. Mikä järki?! Kyseessä on kuitenkin korkeakouluopiskelu, ei mikään ihmisoikeus tai välttämättömyys, mikä pitäisi tasapuolisesti taata kaikille tontuille. Kiintiöt kun kevääksi kasvavat niin riittänee ensikertalaiselle, että osaa pyöröovista kävellä sisään.
Kohta ihmetellään kun väki ei pääse opinnoista läpi ja pitää vaatimusten ja kurssisisältöjen rimaa aina vaan laskea. Monilla amisaloilla ja etenkin peruskoulussa on jo käynyt näin. Nyt sitten väkisin halutaan heikentää korkeakouluopintojenkin tasoa. Muutenkin Suomi pärjää heikohkosti vertailtaessa korkeakoulujen tasoa maailmalla. Mahtaa laskea tutkimuksen ja opetuksen taso entisestään kun ei osaamisen ja kykyjen parhaimmistoa enää valita, vaan ohi kiilaa heikommat ettei niille tulisi paha mieli.
Tässäpä ikeä kirjoitus! Todella rumaa kieltä ja nuoria solvaavaa. Ja 7 tykkää tästä.
Ehkä Suomessakin pitäisi tehdä toisen korkeakoulututkinnon opiskelusta maksullista. Esim 30te lukuvuosi.
Näin saisimme motivaation testattua. ja nuorille edes yhden mahdollisuuden tutkintoon.
Jonkinlaisia harhoja on, jos löytää tuostakin mielipiteestä ilkeyttä ja solvaamista :D
Etkö sinä näe? "Tontusta".
"riittänee ensikertalaiselle, että osaa pyöröovista kävellä sisään."
Aika harvoin nuoria kuulee näin paljon haukuttavan kuin tässä ketjussa.
Moni on täällä pyrkimässä toiseen korkeakoulututkintoon. Ihan varmasti on koulutuksista ja työpaikousta ja elämänkokemuksesta kertynyt osaamista. Mutta ei sitä sen enempää ollut, kun itse oli nuori. Nyt ei soisi nuorille ainuttakaan tutkintoa. Minun pitää saada lisää! Nuoret on tonttuja! Koulutuksen taso laskee. Minä minä minä.
Pidän tätä törkeänä puheena ja todella arvostan nykynuoria.
T. Vanha akka
Nimimerkki "Vanha akka" on nimimerkkinsä perusteella iäkkäämpi naishenkilö, jonka olettaisi näkyvän jotenkin myös viestien sisällössä ja ajattelutavoissa. Hyvin harva aikuisiällä alaa vaihtava vaihtaa ammattia huvikseen tai etenkään nuorten kiusaksi, kuten näissä viesteissä on sanomana. Tässä keskustelussakin tullut esiin esim. terveyssyyt syynä vaihtoon, mutta silti jaksetaan jankata sokeasti nuorista ja heidän oikeuksistaan, pahimmillaan ei ole edes tutkintoa muta ensikertalaisuus menetetty opintojen jäätyä aiemmin kesken terveyssyistä kuten ainakin yksi täällä kirjoitti. Ikäkään ei selkeästi tuo kaikille sitä kykyä asettua toisen asemaan, hyvin näkee tästä keskustelusta, että hyvinkin perustellut näkökulmat on turhaa pään seinään hakkaamista koittaa asiaa selittää sokeasti fakkiutuneelle ihmiselle -jotkut ymmärtää vasta kun on itse samassa tilanteessa (esim. sairastuminen ja alanvaihto) jos silloinkaan. Kaikilla ei rahkeet riitä korkeakouluopintoihin, se on fakta eikä mitään näiden ihmisten mollaamista -SE jos mikään tulee yhteiskunnalle kalliiksi, että näille yksilöille siitä huolimatta säälipisteillä jaetaan opiskelupaikkoja ja totuus kyvykkyydestä selviää sitten myöhemmin. On muuten sille nuorellekin siinä vaiheessa karu herätys todellisuuteen, kun siihen asti on kasvatettu tuolla curling-periaatteella. Edellisen tiedän ihan jo työn puolesta ikävänä nykypäivän ilmiönä, vaikka se varmasti kohta myös leimataan nuorten vihaamiseksi. Mukavaa viikkoa kaikille tasapuolisesti.
Jos joutuu vaihtamaan terveyssyistä tuohon saa korvauksia ja varmasti löytyy hakusysteemin ulkopuoliset tavat edetä. Mutta tuo siis jos nuo terveyssyyt selkeästi todennettuja, tällaisia tapauksia tunnen kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan näihin kiintiöihin on joku tolkku tulla takaisin jossain vaiheessa. Siis katselin kevään hakuja ja ne näyttävät olevan monella alalla 80-90% ensikertalaisilla. Se tarkoittaa paria tai kourallista paikkoja muille.
Nyt jo ero alimmissa hyväksytyissä pisteissä on iso. Heikompaa porukkaa lappaa sisään ja motivoituneet ja ennen kaikkea pätevämmät/osaavammat/älykkäämmät/pääsykokeessa menestyneemmät rajataan pois. Mikä järki?! Kyseessä on kuitenkin korkeakouluopiskelu, ei mikään ihmisoikeus tai välttämättömyys, mikä pitäisi tasapuolisesti taata kaikille tontuille. Kiintiöt kun kevääksi kasvavat niin riittänee ensikertalaiselle, että osaa pyöröovista kävellä sisään.
Kohta ihmetellään kun väki ei pääse opinnoista läpi ja pitää vaatimusten ja kurssisisältöjen rimaa aina vaan laskea. Monilla amisaloilla ja etenkin peruskoulussa on jo käynyt näin. Nyt sitten väkisin halutaan heikentää korkeakouluopintojenkin tasoa. Muutenkin Suomi pärjää heikohkosti vertailtaessa korkeakoulujen tasoa maailmalla. Mahtaa laskea tutkimuksen ja opetuksen taso entisestään kun ei osaamisen ja kykyjen parhaimmistoa enää valita, vaan ohi kiilaa heikommat ettei niille tulisi paha mieli.
Tässäpä ikeä kirjoitus! Todella rumaa kieltä ja nuoria solvaavaa. Ja 7 tykkää tästä.
Ehkä Suomessakin pitäisi tehdä toisen korkeakoulututkinnon opiskelusta maksullista. Esim 30te lukuvuosi.
Näin saisimme motivaation testattua. ja nuorille edes yhden mahdollisuuden tutkintoon.
Jonkinlaisia harhoja on, jos löytää tuostakin mielipiteestä ilkeyttä ja solvaamista :D
Etkö sinä näe? "Tontusta".
"riittänee ensikertalaiselle, että osaa pyöröovista kävellä sisään."
Aika harvoin nuoria kuulee näin paljon haukuttavan kuin tässä ketjussa.
Moni on täällä pyrkimässä toiseen korkeakoulututkintoon. Ihan varmasti on koulutuksista ja työpaikousta ja elämänkokemuksesta kertynyt osaamista. Mutta ei sitä sen enempää ollut, kun itse oli nuori. Nyt ei soisi nuorille ainuttakaan tutkintoa. Minun pitää saada lisää! Nuoret on tonttuja! Koulutuksen taso laskee. Minä minä minä.
Pidän tätä törkeänä puheena ja todella arvostan nykynuoria.
T. Vanha akka
Nimimerkki "Vanha akka" on nimimerkkinsä perusteella iäkkäämpi naishenkilö, jonka olettaisi näkyvän jotenkin myös viestien sisällössä ja ajattelutavoissa. Hyvin harva aikuisiällä alaa vaihtava vaihtaa ammattia huvikseen tai etenkään nuorten kiusaksi, kuten näissä viesteissä on sanomana. Tässä keskustelussakin tullut esiin esim. terveyssyyt syynä vaihtoon, mutta silti jaksetaan jankata sokeasti nuorista ja heidän oikeuksistaan, pahimmillaan ei ole edes tutkintoa muta ensikertalaisuus menetetty opintojen jäätyä aiemmin kesken terveyssyistä kuten ainakin yksi täällä kirjoitti. Ikäkään ei selkeästi tuo kaikille sitä kykyä asettua toisen asemaan, hyvin näkee tästä keskustelusta, että hyvinkin perustellut näkökulmat on turhaa pään seinään hakkaamista koittaa asiaa selittää sokeasti fakkiutuneelle ihmiselle -jotkut ymmärtää vasta kun on itse samassa tilanteessa (esim. sairastuminen ja alanvaihto) jos silloinkaan. Kaikilla ei rahkeet riitä korkeakouluopintoihin, se on fakta eikä mitään näiden ihmisten mollaamista -SE jos mikään tulee yhteiskunnalle kalliiksi, että näille yksilöille siitä huolimatta säälipisteillä jaetaan opiskelupaikkoja ja totuus kyvykkyydestä selviää sitten myöhemmin. On muuten sille nuorellekin siinä vaiheessa karu herätys todellisuuteen, kun siihen asti on kasvatettu tuolla curling-periaatteella. Edellisen tiedän ihan jo työn puolesta ikävänä nykypäivän ilmiönä, vaikka se varmasti kohta myös leimataan nuorten vihaamiseksi. Mukavaa viikkoa kaikille tasapuolisesti.
Jos joutuu vaihtamaan terveyssyistä tuohon saa korvauksia ja varmasti löytyy hakusysteemin ulkopuoliset tavat edetä. Mutta tuo siis jos nuo terveyssyyt selkeästi todennettuja, tällaisia tapauksia tunnen kyllä.
Juu niin tunnen minäkin ihan oman ammattini puolesta ihan yksityiskohtaisesti eli tiedän kyllä mistä puhun vrt. sinun ympäripyöreä "tunnen kyllä tapauksia"-logiikkasi. Kerrompa sinulle siis samalla pari muutakin faktaa lisää: tiedoksi ensinäkin, että on hyvin harva, joka saa tukea amk-tason opintoihin kun ihmiselle mietitään uudelleenkoulutusta terveydentilan vuoksi. Ja näissäkin tapauksissa opiskelupaikka on saatava itse yhteishaussa ihan kuten kaikkien muidenkin kuolevaisten -ilman mitään erityiskohtelua. Aivan kuten täällä tuo yksi terveydentilan vuoksi aiemmin keskeyttänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös luokanopettaja ja uraa olisi jäljelle kevyet 35 vuotta vähintään. Olin kevään sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi ja syksyn etsinyt töitä. En yksinkertaisesti pysty enää siinä metelissä ja jatkuvassa erityislasten, käsittämättömiä vaativien vanhempien, sairaalakouluun kuuluvien väkivaltaisten lasten ja säästötoimenpiteiden keskellä enää pysymään järjissäni. Edes kirjoihin ei ole rahaa, sijaisia ei palkata ja pahimmillaan juostaan pitkin luokkatiloja vastuulla kaksi riehuvaa luokkaa erityislapsineen. Mitään et saa tehdä tai sanoa kun muuten olet netissä, iltalehdessä, oikeudessa kun meidän Nico-Iivari niin pahoitti mielensä. Alanvaihto on ainoa keino selvitä enää työkuntoisena eläkeikään ja sitä minulle on suositeltu terapeutinkin toimesta.
Vaan vaihdapa tässä sitten alaa. Älyä, taitoa, motivaatiota, tunnollisuutta ahkeruutta palavaa halua uudelle alalle ja töihin, halua oppia jne. olisi vaikka kuinka, mutta kaikki tyssää kun ei ole jotain tiettyä tutkintoa tai koulutusta. Joka hommaan on nykyään oltava tutkintotodistus tai titteli ja aina on edellä joku, jolla ne on. Millä ikinä työllistyn edes hiukan hyödyntäen aiempaa koulutusta ja kokemustani kun en pääse koskaan tällä kiintiötouhulla opiskelemaan?! Perheellisenä en pysty lähtemään tuosta vaan syrjäseudulle opiskelemaan, vaikka sinne ehkä voisi hiukan helpommin päästä. Miehen työt on täällä ja en voi myöskään olla kahden pienen päiväkoti-ikäisen lapsen luota pois opiskemassa montaa vuotta.
Ottaa älyttömästi päähän olla työttömänä, onnistua pääsykokeissa kirkkaasti yli sisäänottopisteiden rajan ja jäädä silti taas puoleksi vuodeksi, vuodeksi jne. ilman opiskelupaikkaa, koska kymmenet (!) huonommin pärjänneet otetaan ohi.
Kannattaako tuollaisen ihmisen edes haaveilla kokonaisen tutkinnon tekemisestä? Muuntokoulutus, onko päiväkoti yhtä rasittava? Tai laske rimaa ja lähde lähihoitajaksi, moniin aloihin pääsee myös oppisopimuksen kautta.
Jos on epäonnistunut yhdessä urassa johon on yhteiskunta kustantanut koulutuksen pitäisikö silloin olla oikeus mennä ohi nuorista jotka hakevat vasta ensimmäistä koulutustaan? Voisi laskea sen ensimmäisen koulutuksensa hinnan ja mitettiä tuota. Ilman muuta nuorena tekee virhevalintoja, mutta miksi tehdä kokonainen uusi tutkinto, eikö voi hankkia jotain lisää entiseen ja muokata työnkuvaa? Opesta hallintopuolelle - avoimesta hallintotieteitä? Mahdollisuuksia on monenlaisia.
Ja sitten kannattaa pohtia miksi tuo ensimmäinen ura epäonnistui ja kuinka todennäköistä olisi onnistuminen uudessa. jos on stressiherkkä, kannattaisiko ensin käsitellä tuota terapiassa ennen alan vaihtoa, tunnen kirjastonhoitajiakin jotka ovat burn outin partaalla. Jos on sulkeutunut ja ahdistunut niin kuinka se uusi koulutus tuota vähentäisi? Helppo haukkua nuoria juuri lukiosta valmistuneita. Itse omia lukioaikaisia koulukavereita seuranneena, ei se koulumenestys ole ainoa juttu joka on määrittänyt ihmisten menestystä työelämässä. Hyvä itsetunto, rohkeus kokeilla uutta, luottaa omiin kykyihinsä, verkostoitumiskyvyt, monet muut tällaiset asiat ovat auttaneet toisia eteenpäin työelämässä - ja sitten on niitä jotka kyllä kiltisti lukevat mitä käsketään ja opettelevat asiat ulkoa muttei se ura urkene millään, tupla-triplatutkinnoista huolimatta.
On tainnut tällä katkeroituneella henkilöllä jäädä itsellä koulutus kyvykkyydestä tai jostain muusta syystä (varsin helppoa viestit luettua kunkin omassa päässään "diagnosoida" minkä tyyppinen syy voisi olla ;)) johtuen saamatta, kun päivät pitkät ei ole muuta tekemistä kuin riehua täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös luokanopettaja ja uraa olisi jäljelle kevyet 35 vuotta vähintään. Olin kevään sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi ja syksyn etsinyt töitä. En yksinkertaisesti pysty enää siinä metelissä ja jatkuvassa erityislasten, käsittämättömiä vaativien vanhempien, sairaalakouluun kuuluvien väkivaltaisten lasten ja säästötoimenpiteiden keskellä enää pysymään järjissäni. Edes kirjoihin ei ole rahaa, sijaisia ei palkata ja pahimmillaan juostaan pitkin luokkatiloja vastuulla kaksi riehuvaa luokkaa erityislapsineen. Mitään et saa tehdä tai sanoa kun muuten olet netissä, iltalehdessä, oikeudessa kun meidän Nico-Iivari niin pahoitti mielensä. Alanvaihto on ainoa keino selvitä enää työkuntoisena eläkeikään ja sitä minulle on suositeltu terapeutinkin toimesta.
Vaan vaihdapa tässä sitten alaa. Älyä, taitoa, motivaatiota, tunnollisuutta ahkeruutta palavaa halua uudelle alalle ja töihin, halua oppia jne. olisi vaikka kuinka, mutta kaikki tyssää kun ei ole jotain tiettyä tutkintoa tai koulutusta. Joka hommaan on nykyään oltava tutkintotodistus tai titteli ja aina on edellä joku, jolla ne on. Millä ikinä työllistyn edes hiukan hyödyntäen aiempaa koulutusta ja kokemustani kun en pääse koskaan tällä kiintiötouhulla opiskelemaan?! Perheellisenä en pysty lähtemään tuosta vaan syrjäseudulle opiskelemaan, vaikka sinne ehkä voisi hiukan helpommin päästä. Miehen työt on täällä ja en voi myöskään olla kahden pienen päiväkoti-ikäisen lapsen luota pois opiskemassa montaa vuotta.
Ottaa älyttömästi päähän olla työttömänä, onnistua pääsykokeissa kirkkaasti yli sisäänottopisteiden rajan ja jäädä silti taas puoleksi vuodeksi, vuodeksi jne. ilman opiskelupaikkaa, koska kymmenet (!) huonommin pärjänneet otetaan ohi.
Kannattaako tuollaisen ihmisen edes haaveilla kokonaisen tutkinnon tekemisestä? Muuntokoulutus, onko päiväkoti yhtä rasittava? Tai laske rimaa ja lähde lähihoitajaksi, moniin aloihin pääsee myös oppisopimuksen kautta.
Jos on epäonnistunut yhdessä urassa johon on yhteiskunta kustantanut koulutuksen pitäisikö silloin olla oikeus mennä ohi nuorista jotka hakevat vasta ensimmäistä koulutustaan? Voisi laskea sen ensimmäisen koulutuksensa hinnan ja mitettiä tuota. Ilman muuta nuorena tekee virhevalintoja, mutta miksi tehdä kokonainen uusi tutkinto, eikö voi hankkia jotain lisää entiseen ja muokata työnkuvaa? Opesta hallintopuolelle - avoimesta hallintotieteitä? Mahdollisuuksia on monenlaisia.
Ja sitten kannattaa pohtia miksi tuo ensimmäinen ura epäonnistui ja kuinka todennäköistä olisi onnistuminen uudessa. jos on stressiherkkä, kannattaisiko ensin käsitellä tuota terapiassa ennen alan vaihtoa, tunnen kirjastonhoitajiakin jotka ovat burn outin partaalla. Jos on sulkeutunut ja ahdistunut niin kuinka se uusi koulutus tuota vähentäisi? Helppo haukkua nuoria juuri lukiosta valmistuneita. Itse omia lukioaikaisia koulukavereita seuranneena, ei se koulumenestys ole ainoa juttu joka on määrittänyt ihmisten menestystä työelämässä. Hyvä itsetunto, rohkeus kokeilla uutta, luottaa omiin kykyihinsä, verkostoitumiskyvyt, monet muut tällaiset asiat ovat auttaneet toisia eteenpäin työelämässä - ja sitten on niitä jotka kyllä kiltisti lukevat mitä käsketään ja opettelevat asiat ulkoa muttei se ura urkene millään, tupla-triplatutkinnoista huolimatta.
On tainnut tällä katkeroituneella henkilöllä jäädä itsellä koulutus kyvykkyydestä tai jostain muusta syystä (varsin helppoa viestit luettua kunkin omassa päässään "diagnosoida" minkä tyyppinen syy voisi olla ;)) johtuen saamatta, kun päivät pitkät ei ole muuta tekemistä kuin riehua täällä.
Itse asiassa "tämä henkilö" vasta lopettelee etäpäivää, syö illallista ja jatkaa raportin loppuun, eikä ole riehunut ketjussa koko päivää, on käynyt useamman palaverin tietokoneella ja hoitanut pari kirallista tehtävää. Eikä henkilöllä ole mitään syytä katkeroituneisuuteen, omat opinnot sujuivat ihan hyvin (laudaturin yo, sen jälkeen FM ja FT ilman ongelmia). Sen sijaan henkilö opetti aikoinaan yliopistossa niin nuoria kuin alanvaihtajia eikä mitenkään jäänyt käsitykseen vaihtajien paremmuudesta, osalla alanvaihtajista ei ura todellakaan urjennut uuden koulutuksen myötä, ei haluttu harjoittelupaikkoihin tai kesätöihin perhesyiden vuoksi ja sitten ihmeteltiin kun pelkkä opintotodistus ei tuonutkaan suoraan sitä työpaikkaa syliin. Jos työnantajalla on valittavana, nuori, innokas, opintojen ohella paljon työkokemusta ja monenlaisia kontakteja hankkinut ihminen ja vanhempi, joka hieman katkeroitunut, edelliseen työuraansa pettynyt ja jolla ei työkokemusta alalta ja paljon rajoitteita (terveyden, perheen vuoksi ei onnistu tämä eikä tuo) niin kummankohan valitsee, hm... Tuskin olisin kirjoittanut jos ei olisi alkanut ärsyttämään näiden vanhempien hakijoiden asenne nuorempia kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös luokanopettaja ja uraa olisi jäljelle kevyet 35 vuotta vähintään. Olin kevään sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi ja syksyn etsinyt töitä. En yksinkertaisesti pysty enää siinä metelissä ja jatkuvassa erityislasten, käsittämättömiä vaativien vanhempien, sairaalakouluun kuuluvien väkivaltaisten lasten ja säästötoimenpiteiden keskellä enää pysymään järjissäni. Edes kirjoihin ei ole rahaa, sijaisia ei palkata ja pahimmillaan juostaan pitkin luokkatiloja vastuulla kaksi riehuvaa luokkaa erityislapsineen. Mitään et saa tehdä tai sanoa kun muuten olet netissä, iltalehdessä, oikeudessa kun meidän Nico-Iivari niin pahoitti mielensä. Alanvaihto on ainoa keino selvitä enää työkuntoisena eläkeikään ja sitä minulle on suositeltu terapeutinkin toimesta.
Vaan vaihdapa tässä sitten alaa. Älyä, taitoa, motivaatiota, tunnollisuutta ahkeruutta palavaa halua uudelle alalle ja töihin, halua oppia jne. olisi vaikka kuinka, mutta kaikki tyssää kun ei ole jotain tiettyä tutkintoa tai koulutusta. Joka hommaan on nykyään oltava tutkintotodistus tai titteli ja aina on edellä joku, jolla ne on. Millä ikinä työllistyn edes hiukan hyödyntäen aiempaa koulutusta ja kokemustani kun en pääse koskaan tällä kiintiötouhulla opiskelemaan?! Perheellisenä en pysty lähtemään tuosta vaan syrjäseudulle opiskelemaan, vaikka sinne ehkä voisi hiukan helpommin päästä. Miehen työt on täällä ja en voi myöskään olla kahden pienen päiväkoti-ikäisen lapsen luota pois opiskemassa montaa vuotta.
Ottaa älyttömästi päähän olla työttömänä, onnistua pääsykokeissa kirkkaasti yli sisäänottopisteiden rajan ja jäädä silti taas puoleksi vuodeksi, vuodeksi jne. ilman opiskelupaikkaa, koska kymmenet (!) huonommin pärjänneet otetaan ohi.
Kannattaako tuollaisen ihmisen edes haaveilla kokonaisen tutkinnon tekemisestä? Muuntokoulutus, onko päiväkoti yhtä rasittava? Tai laske rimaa ja lähde lähihoitajaksi, moniin aloihin pääsee myös oppisopimuksen kautta.
Jos on epäonnistunut yhdessä urassa johon on yhteiskunta kustantanut koulutuksen pitäisikö silloin olla oikeus mennä ohi nuorista jotka hakevat vasta ensimmäistä koulutustaan? Voisi laskea sen ensimmäisen koulutuksensa hinnan ja mitettiä tuota. Ilman muuta nuorena tekee virhevalintoja, mutta miksi tehdä kokonainen uusi tutkinto, eikö voi hankkia jotain lisää entiseen ja muokata työnkuvaa? Opesta hallintopuolelle - avoimesta hallintotieteitä? Mahdollisuuksia on monenlaisia.
Ja sitten kannattaa pohtia miksi tuo ensimmäinen ura epäonnistui ja kuinka todennäköistä olisi onnistuminen uudessa. jos on stressiherkkä, kannattaisiko ensin käsitellä tuota terapiassa ennen alan vaihtoa, tunnen kirjastonhoitajiakin jotka ovat burn outin partaalla. Jos on sulkeutunut ja ahdistunut niin kuinka se uusi koulutus tuota vähentäisi? Helppo haukkua nuoria juuri lukiosta valmistuneita. Itse omia lukioaikaisia koulukavereita seuranneena, ei se koulumenestys ole ainoa juttu joka on määrittänyt ihmisten menestystä työelämässä. Hyvä itsetunto, rohkeus kokeilla uutta, luottaa omiin kykyihinsä, verkostoitumiskyvyt, monet muut tällaiset asiat ovat auttaneet toisia eteenpäin työelämässä - ja sitten on niitä jotka kyllä kiltisti lukevat mitä käsketään ja opettelevat asiat ulkoa muttei se ura urkene millään, tupla-triplatutkinnoista huolimatta.
On tainnut tällä katkeroituneella henkilöllä jäädä itsellä koulutus kyvykkyydestä tai jostain muusta syystä (varsin helppoa viestit luettua kunkin omassa päässään "diagnosoida" minkä tyyppinen syy voisi olla ;)) johtuen saamatta, kun päivät pitkät ei ole muuta tekemistä kuin riehua täällä.
Itse asiassa "tämä henkilö" vasta lopettelee etäpäivää, syö illallista ja jatkaa raportin loppuun, eikä ole riehunut ketjussa koko päivää, on käynyt useamman palaverin tietokoneella ja hoitanut pari kirallista tehtävää. Eikä henkilöllä ole mitään syytä katkeroituneisuuteen, omat opinnot sujuivat ihan hyvin (laudaturin yo, sen jälkeen FM ja FT ilman ongelmia). Sen sijaan henkilö opetti aikoinaan yliopistossa niin nuoria kuin alanvaihtajia eikä mitenkään jäänyt käsitykseen vaihtajien paremmuudesta, osalla alanvaihtajista ei ura todellakaan urjennut uuden koulutuksen myötä, ei haluttu harjoittelupaikkoihin tai kesätöihin perhesyiden vuoksi ja sitten ihmeteltiin kun pelkkä opintotodistus ei tuonutkaan suoraan sitä työpaikkaa syliin. Jos työnantajalla on valittavana, nuori, innokas, opintojen ohella paljon työkokemusta ja monenlaisia kontakteja hankkinut ihminen ja vanhempi, joka hieman katkeroitunut, edelliseen työuraansa pettynyt ja jolla ei työkokemusta alalta ja paljon rajoitteita (terveyden, perheen vuoksi ei onnistu tämä eikä tuo) niin kummankohan valitsee, hm... Tuskin olisin kirjoittanut jos ei olisi alkanut ärsyttämään näiden vanhempien hakijoiden asenne nuorempia kohtaan.
Siinähän selität, rivien välistä pystyy lukemaan ihan muuta ;)
Kauheita ääripäitä täällä esitetään.
Eiköhän nuorien ja vanhempien joukossa ole yhtä lailla sellaista porukkaa, jotka ovat motivoituneita ja valmiita tekemään kaikkensa opintojen ja työllistymisen eteen, sekä niitä jotka menevät siitä missä aita on matalin.
Kyse ei ole iästä eikä aiemmasta koulutuksesta, vaan ihmisestä ihan itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin tämä nuorten puolustaja, ilmeisesti yksi ainut henkilö joka huomauttelee kaikille jotka kirjoittaa hänen mielestä nuorista ilkeästi, mutta haukkuu itse muita minkä kerkeää (opettaja joka joutuu vaihtamaan alaa, sairastunut joka vaihtaa alaa jne). Räkytystä riittää, mutta kun tänne on tullut jotain faktatietoja hänen oikeana esittämiä väitteitä vastaan, ohittaa ne kokonaan. Hetken päästä sama räkytys kuitenkin jatkuu. Tosi rakentavaa keskustelua ja kauas ketjun aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös luokanopettaja ja uraa olisi jäljelle kevyet 35 vuotta vähintään. Olin kevään sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi ja syksyn etsinyt töitä. En yksinkertaisesti pysty enää siinä metelissä ja jatkuvassa erityislasten, käsittämättömiä vaativien vanhempien, sairaalakouluun kuuluvien väkivaltaisten lasten ja säästötoimenpiteiden keskellä enää pysymään järjissäni. Edes kirjoihin ei ole rahaa, sijaisia ei palkata ja pahimmillaan juostaan pitkin luokkatiloja vastuulla kaksi riehuvaa luokkaa erityislapsineen. Mitään et saa tehdä tai sanoa kun muuten olet netissä, iltalehdessä, oikeudessa kun meidän Nico-Iivari niin pahoitti mielensä. Alanvaihto on ainoa keino selvitä enää työkuntoisena eläkeikään ja sitä minulle on suositeltu terapeutinkin toimesta.
Vaan vaihdapa tässä sitten alaa. Älyä, taitoa, motivaatiota, tunnollisuutta ahkeruutta palavaa halua uudelle alalle ja töihin, halua oppia jne. olisi vaikka kuinka, mutta kaikki tyssää kun ei ole jotain tiettyä tutkintoa tai koulutusta. Joka hommaan on nykyään oltava tutkintotodistus tai titteli ja aina on edellä joku, jolla ne on. Millä ikinä työllistyn edes hiukan hyödyntäen aiempaa koulutusta ja kokemustani kun en pääse koskaan tällä kiintiötouhulla opiskelemaan?! Perheellisenä en pysty lähtemään tuosta vaan syrjäseudulle opiskelemaan, vaikka sinne ehkä voisi hiukan helpommin päästä. Miehen työt on täällä ja en voi myöskään olla kahden pienen päiväkoti-ikäisen lapsen luota pois opiskemassa montaa vuotta.
Ottaa älyttömästi päähän olla työttömänä, onnistua pääsykokeissa kirkkaasti yli sisäänottopisteiden rajan ja jäädä silti taas puoleksi vuodeksi, vuodeksi jne. ilman opiskelupaikkaa, koska kymmenet (!) huonommin pärjänneet otetaan ohi.
Kannattaako tuollaisen ihmisen edes haaveilla kokonaisen tutkinnon tekemisestä? Muuntokoulutus, onko päiväkoti yhtä rasittava? Tai laske rimaa ja lähde lähihoitajaksi, moniin aloihin pääsee myös oppisopimuksen kautta.
Jos on epäonnistunut yhdessä urassa johon on yhteiskunta kustantanut koulutuksen pitäisikö silloin olla oikeus mennä ohi nuorista jotka hakevat vasta ensimmäistä koulutustaan? Voisi laskea sen ensimmäisen koulutuksensa hinnan ja mitettiä tuota. Ilman muuta nuorena tekee virhevalintoja, mutta miksi tehdä kokonainen uusi tutkinto, eikö voi hankkia jotain lisää entiseen ja muokata työnkuvaa? Opesta hallintopuolelle - avoimesta hallintotieteitä? Mahdollisuuksia on monenlaisia.
Ja sitten kannattaa pohtia miksi tuo ensimmäinen ura epäonnistui ja kuinka todennäköistä olisi onnistuminen uudessa. jos on stressiherkkä, kannattaisiko ensin käsitellä tuota terapiassa ennen alan vaihtoa, tunnen kirjastonhoitajiakin jotka ovat burn outin partaalla. Jos on sulkeutunut ja ahdistunut niin kuinka se uusi koulutus tuota vähentäisi? Helppo haukkua nuoria juuri lukiosta valmistuneita. Itse omia lukioaikaisia koulukavereita seuranneena, ei se koulumenestys ole ainoa juttu joka on määrittänyt ihmisten menestystä työelämässä. Hyvä itsetunto, rohkeus kokeilla uutta, luottaa omiin kykyihinsä, verkostoitumiskyvyt, monet muut tällaiset asiat ovat auttaneet toisia eteenpäin työelämässä - ja sitten on niitä jotka kyllä kiltisti lukevat mitä käsketään ja opettelevat asiat ulkoa muttei se ura urkene millään, tupla-triplatutkinnoista huolimatta.
Käy itse kokeilemassa vaikka pari viikkoa peruskoulussa ja kerro sitten pitääkö ihmisen olla heikko, stressinsietokyvytön ja sulkeutunut jos ei halua olla siellä
😂 Moni kokee tulevansa hulluksi jo parin oman lapsen kanssa. Yritä kuvitella siihen päälle 25kpl kärsimätöntä 6-7v. nykymuksua mankumaan ja huutamaan viereen ja naapurin 25 samanikäistä lisäksi kun joku dumppasi nekin sun ovelle kysymättä sopiiko. Siellä menee adhd:t, aspergerit, käytöshäiriöiset ja suomea osaamattomat kaikki yhden vastuulla. Ai niin, älä vaan valita. Muuten vaikutat siltä ettet ole kykenevä enää mihinkään.
Toiseksi, kenen itse asiassa pitäisi sitä rimaa laskea jos ihan tarkkoja ollaan? Sen, joka pärjää hyvin pääsykokeissa ja osoittaa kykyjä? Vai sen, joka otetaan jonon ohi säälistä kun ei muuten pääsisi? Mielestäni lähihoitajaksi sopii paremmin ne, jotka eivät omin aivoin korkeakoulurajaa ylitä, vaan tarvitsevat 90% kiintiön päästäkseen sisään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös luokanopettaja ja uraa olisi jäljelle kevyet 35 vuotta vähintään. Olin kevään sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi ja syksyn etsinyt töitä. En yksinkertaisesti pysty enää siinä metelissä ja jatkuvassa erityislasten, käsittämättömiä vaativien vanhempien, sairaalakouluun kuuluvien väkivaltaisten lasten ja säästötoimenpiteiden keskellä enää pysymään järjissäni. Edes kirjoihin ei ole rahaa, sijaisia ei palkata ja pahimmillaan juostaan pitkin luokkatiloja vastuulla kaksi riehuvaa luokkaa erityislapsineen. Mitään et saa tehdä tai sanoa kun muuten olet netissä, iltalehdessä, oikeudessa kun meidän Nico-Iivari niin pahoitti mielensä. Alanvaihto on ainoa keino selvitä enää työkuntoisena eläkeikään ja sitä minulle on suositeltu terapeutinkin toimesta.
Vaan vaihdapa tässä sitten alaa. Älyä, taitoa, motivaatiota, tunnollisuutta ahkeruutta palavaa halua uudelle alalle ja töihin, halua oppia jne. olisi vaikka kuinka, mutta kaikki tyssää kun ei ole jotain tiettyä tutkintoa tai koulutusta. Joka hommaan on nykyään oltava tutkintotodistus tai titteli ja aina on edellä joku, jolla ne on. Millä ikinä työllistyn edes hiukan hyödyntäen aiempaa koulutusta ja kokemustani kun en pääse koskaan tällä kiintiötouhulla opiskelemaan?! Perheellisenä en pysty lähtemään tuosta vaan syrjäseudulle opiskelemaan, vaikka sinne ehkä voisi hiukan helpommin päästä. Miehen työt on täällä ja en voi myöskään olla kahden pienen päiväkoti-ikäisen lapsen luota pois opiskemassa montaa vuotta.
Ottaa älyttömästi päähän olla työttömänä, onnistua pääsykokeissa kirkkaasti yli sisäänottopisteiden rajan ja jäädä silti taas puoleksi vuodeksi, vuodeksi jne. ilman opiskelupaikkaa, koska kymmenet (!) huonommin pärjänneet otetaan ohi.
Kannattaako tuollaisen ihmisen edes haaveilla kokonaisen tutkinnon tekemisestä? Muuntokoulutus, onko päiväkoti yhtä rasittava? Tai laske rimaa ja lähde lähihoitajaksi, moniin aloihin pääsee myös oppisopimuksen kautta.
Jos on epäonnistunut yhdessä urassa johon on yhteiskunta kustantanut koulutuksen pitäisikö silloin olla oikeus mennä ohi nuorista jotka hakevat vasta ensimmäistä koulutustaan? Voisi laskea sen ensimmäisen koulutuksensa hinnan ja mitettiä tuota. Ilman muuta nuorena tekee virhevalintoja, mutta miksi tehdä kokonainen uusi tutkinto, eikö voi hankkia jotain lisää entiseen ja muokata työnkuvaa? Opesta hallintopuolelle - avoimesta hallintotieteitä? Mahdollisuuksia on monenlaisia.
Ja sitten kannattaa pohtia miksi tuo ensimmäinen ura epäonnistui ja kuinka todennäköistä olisi onnistuminen uudessa. jos on stressiherkkä, kannattaisiko ensin käsitellä tuota terapiassa ennen alan vaihtoa, tunnen kirjastonhoitajiakin jotka ovat burn outin partaalla. Jos on sulkeutunut ja ahdistunut niin kuinka se uusi koulutus tuota vähentäisi? Helppo haukkua nuoria juuri lukiosta valmistuneita. Itse omia lukioaikaisia koulukavereita seuranneena, ei se koulumenestys ole ainoa juttu joka on määrittänyt ihmisten menestystä työelämässä. Hyvä itsetunto, rohkeus kokeilla uutta, luottaa omiin kykyihinsä, verkostoitumiskyvyt, monet muut tällaiset asiat ovat auttaneet toisia eteenpäin työelämässä - ja sitten on niitä jotka kyllä kiltisti lukevat mitä käsketään ja opettelevat asiat ulkoa muttei se ura urkene millään, tupla-triplatutkinnoista huolimatta.
Käy itse kokeilemassa vaikka pari viikkoa peruskoulussa ja kerro sitten pitääkö ihmisen olla heikko, stressinsietokyvytön ja sulkeutunut jos ei halua olla siellä
😂 Moni kokee tulevansa hulluksi jo parin oman lapsen kanssa. Yritä kuvitella siihen päälle 25kpl kärsimätöntä 6-7v. nykymuksua mankumaan ja huutamaan viereen ja naapurin 25 samanikäistä lisäksi kun joku dumppasi nekin sun ovelle kysymättä sopiiko. Siellä menee adhd:t, aspergerit, käytöshäiriöiset ja suomea osaamattomat kaikki yhden vastuulla. Ai niin, älä vaan valita. Muuten vaikutat siltä ettet ole kykenevä enää mihinkään.Toiseksi, kenen itse asiassa pitäisi sitä rimaa laskea jos ihan tarkkoja ollaan? Sen, joka pärjää hyvin pääsykokeissa ja osoittaa kykyjä? Vai sen, joka otetaan jonon ohi säälistä kun ei muuten pääsisi? Mielestäni lähihoitajaksi sopii paremmin ne, jotka eivät omin aivoin korkeakoulurajaa ylitä, vaan tarvitsevat 90% kiintiön päästäkseen sisään.
On ikävää, että osassa kouluja se menee näin. Todella epäreilua opettajia ja oppilaita kohtaan.
Ei nyt liity ihan tähän ketjuun, kommentoin vain edelliseen, mutta mielestäni myös joidenkin opettajien asenteissa on vikaa.
Kun lapseni aloitti ekaluokalla, sain vain ja ainoastaan pelkkää negatiivista palautetta lapsestani. Aivan mitättömistäkin asioista.
Toisella luokalla opettaja vaihtui, palautetta edelleen tuli, mutta rakentavammin, ei syytöksiä, vaan halua ratkaista tilanne.
Lapsella diagnosoitiin asperger ja adhd (kotona nämä ei näkynyt), ja siirtyi toisen luokan puolessavälissä erityiskouluun.
Ekaluokan opettaja oli siis jo huomannut ongelman, muttei viitsinyt sitä sen enempiä kotiin raportoida kuin kertoa (valittaa/syyllistää) huonosta käytöksestä.
Tokaluokan opettaja halusi auttaa ja löytää ratkaisun.
Täällä meilläpäin asia olisi voitu ratkaista jo ekaluokalla, mutta opettajan asenne oli väärä.
Joissain kouluissa nämä erityisoppilaat ovat osana luokkaa alusta loppuun, ja se on väärin, niin opettajaa, muita oppilaita kuin itse tätä erityislastakin kohtaan.
Kouluissa ja opettajissa on eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös luokanopettaja ja uraa olisi jäljelle kevyet 35 vuotta vähintään. Olin kevään sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi ja syksyn etsinyt töitä. En yksinkertaisesti pysty enää siinä metelissä ja jatkuvassa erityislasten, käsittämättömiä vaativien vanhempien, sairaalakouluun kuuluvien väkivaltaisten lasten ja säästötoimenpiteiden keskellä enää pysymään järjissäni. Edes kirjoihin ei ole rahaa, sijaisia ei palkata ja pahimmillaan juostaan pitkin luokkatiloja vastuulla kaksi riehuvaa luokkaa erityislapsineen. Mitään et saa tehdä tai sanoa kun muuten olet netissä, iltalehdessä, oikeudessa kun meidän Nico-Iivari niin pahoitti mielensä. Alanvaihto on ainoa keino selvitä enää työkuntoisena eläkeikään ja sitä minulle on suositeltu terapeutinkin toimesta.
Vaan vaihdapa tässä sitten alaa. Älyä, taitoa, motivaatiota, tunnollisuutta ahkeruutta palavaa halua uudelle alalle ja töihin, halua oppia jne. olisi vaikka kuinka, mutta kaikki tyssää kun ei ole jotain tiettyä tutkintoa tai koulutusta. Joka hommaan on nykyään oltava tutkintotodistus tai titteli ja aina on edellä joku, jolla ne on. Millä ikinä työllistyn edes hiukan hyödyntäen aiempaa koulutusta ja kokemustani kun en pääse koskaan tällä kiintiötouhulla opiskelemaan?! Perheellisenä en pysty lähtemään tuosta vaan syrjäseudulle opiskelemaan, vaikka sinne ehkä voisi hiukan helpommin päästä. Miehen työt on täällä ja en voi myöskään olla kahden pienen päiväkoti-ikäisen lapsen luota pois opiskemassa montaa vuotta.
Ottaa älyttömästi päähän olla työttömänä, onnistua pääsykokeissa kirkkaasti yli sisäänottopisteiden rajan ja jäädä silti taas puoleksi vuodeksi, vuodeksi jne. ilman opiskelupaikkaa, koska kymmenet (!) huonommin pärjänneet otetaan ohi.
Kannattaako tuollaisen ihmisen edes haaveilla kokonaisen tutkinnon tekemisestä? Muuntokoulutus, onko päiväkoti yhtä rasittava? Tai laske rimaa ja lähde lähihoitajaksi, moniin aloihin pääsee myös oppisopimuksen kautta.
Jos on epäonnistunut yhdessä urassa johon on yhteiskunta kustantanut koulutuksen pitäisikö silloin olla oikeus mennä ohi nuorista jotka hakevat vasta ensimmäistä koulutustaan? Voisi laskea sen ensimmäisen koulutuksensa hinnan ja mitettiä tuota. Ilman muuta nuorena tekee virhevalintoja, mutta miksi tehdä kokonainen uusi tutkinto, eikö voi hankkia jotain lisää entiseen ja muokata työnkuvaa? Opesta hallintopuolelle - avoimesta hallintotieteitä? Mahdollisuuksia on monenlaisia.
Ja sitten kannattaa pohtia miksi tuo ensimmäinen ura epäonnistui ja kuinka todennäköistä olisi onnistuminen uudessa. jos on stressiherkkä, kannattaisiko ensin käsitellä tuota terapiassa ennen alan vaihtoa, tunnen kirjastonhoitajiakin jotka ovat burn outin partaalla. Jos on sulkeutunut ja ahdistunut niin kuinka se uusi koulutus tuota vähentäisi? Helppo haukkua nuoria juuri lukiosta valmistuneita. Itse omia lukioaikaisia koulukavereita seuranneena, ei se koulumenestys ole ainoa juttu joka on määrittänyt ihmisten menestystä työelämässä. Hyvä itsetunto, rohkeus kokeilla uutta, luottaa omiin kykyihinsä, verkostoitumiskyvyt, monet muut tällaiset asiat ovat auttaneet toisia eteenpäin työelämässä - ja sitten on niitä jotka kyllä kiltisti lukevat mitä käsketään ja opettelevat asiat ulkoa muttei se ura urkene millään, tupla-triplatutkinnoista huolimatta.
Käy itse kokeilemassa vaikka pari viikkoa peruskoulussa ja kerro sitten pitääkö ihmisen olla heikko, stressinsietokyvytön ja sulkeutunut jos ei halua olla siellä
😂 Moni kokee tulevansa hulluksi jo parin oman lapsen kanssa. Yritä kuvitella siihen päälle 25kpl kärsimätöntä 6-7v. nykymuksua mankumaan ja huutamaan viereen ja naapurin 25 samanikäistä lisäksi kun joku dumppasi nekin sun ovelle kysymättä sopiiko. Siellä menee adhd:t, aspergerit, käytöshäiriöiset ja suomea osaamattomat kaikki yhden vastuulla. Ai niin, älä vaan valita. Muuten vaikutat siltä ettet ole kykenevä enää mihinkään.Toiseksi, kenen itse asiassa pitäisi sitä rimaa laskea jos ihan tarkkoja ollaan? Sen, joka pärjää hyvin pääsykokeissa ja osoittaa kykyjä? Vai sen, joka otetaan jonon ohi säälistä kun ei muuten pääsisi? Mielestäni lähihoitajaksi sopii paremmin ne, jotka eivät omin aivoin korkeakoulurajaa ylitä, vaan tarvitsevat 90% kiintiön päästäkseen sisään.
Jopa täällä palstalla vuodatetaan. Ja oletetaan keskustelijoita olevan vain muutaman. Itse vastasin tänään ip noihin ensikertalaisten oikeutta halveksivien kommentteihin, kaksi kertaa, kerran tuon viestin mihin nyt vastaat ja toisen kerran siihen, kun minun epäiltiin olevan katkera, ihmettelen tosin mistä? Luin ketjua aiemmin sykysllä kun jännäsin poikani AMK hakua ja sisään hän pääsi, ensikertalaisena, toinen poika myös ensikertalaisena lukemassa oikeustiedettä. Minun näkökulmani tulee siis näiden nuorten ja heidän kavereidensa kohtaloista - ja kokemuksista yliopisto-opetuksesta sekä omien entisten luokkakavereiden työurista.
Jos ajattelee alanvaihtajaa, niin usein voi jatkaa entistä työtänsä siihen sisäänpääsyyn asti, vaikka sitten työhönsä kyllästyneenä opettajana. Millaiset mahdollisuudet noilla nuorilla lukion suorittaneilla on? Saa pestä 9 euron tuntipalkalla hotellihuoneiden wc:itä? Haluaisitteko vaihtaa paikkoja heidän kanssaan? Tehän olette jo saaneet yhden mahdollisuuden, koulutuksen joka teille ilmainen mutta yhteiskunnalle aika kallis. Yhteiskunnan kannalta olisi parempi jos ihmiset LISÄkouluttautuisivat, ja MUUNTOkouluttaisivat, eivät yhteen työhön kyllästyttyään haluaisi toista ilmaista koulutusta.
Jos haluaa sen uuden tutkinnon pitäisikö siitä olla valmis maksamaan jos alan vaihtoon ei ole mitään terveydellistä syytä? Esimerkiksi peruskoulun opettajat, yläkoulun puolella, omaavat osaamista, jota pitäisi helposti kyetä muokkaamaan muihinkin ammatteihin sopivaksi kuin peruskoulun opettajan postiin. Opettajia on myös paljon muissakin kuin peruskouluissa, alakoulun opettajakin hieman itseään kouluttamalla voi löytää töitä hyvin laajastikin (eiköhän meillä ole toimia presidentistä lähtien johon päästy opettajan pohjakoulutuksella). Ja nykysysteemillä sen koulutuksen voi saada hyvin helposti netistä - jos se älykkyys riittää kuten tuntuu riittävän, voi esimerkiksi harjoittaa itsestään huippukoodarin ihan netissä olevien yliopiston ilmaisten luentojen avulla (ainakin opetella ne alkeet ja jatkaa siitä avoimessa yliopistossa tai avoimessa AMKissa osittain lähiopetuksessa). Mahdollisuuksia on paljon. Jotenkin tuntuu, että täällä valittavat eniten nyt ne samat ihmiset jotka ylläpitävät "korkeasti koulutettuja mutta epäonnistuneet työelämässä" ketjua, ne nuoret ovat joko innoissaan aloittamassa opintojaan tammikuun tokalla viikolla, tai sitten ovat menneet takaisin pesemään niitä hotellien ja laivojen vessanpönttöjä ja keräävät sisua uuteen hakuun keväälle. Tsemppiä kaikille ja hieman suhteellisuudentajua ja myötätuntoa noita nuoria kohtaan .- ja luovempaa ajattelua oman koulutuksen ja osaamisen kehittämisestä - teille vanhemmille alanvaihtajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös luokanopettaja ja uraa olisi jäljelle kevyet 35 vuotta vähintään. Olin kevään sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi ja syksyn etsinyt töitä. En yksinkertaisesti pysty enää siinä metelissä ja jatkuvassa erityislasten, käsittämättömiä vaativien vanhempien, sairaalakouluun kuuluvien väkivaltaisten lasten ja säästötoimenpiteiden keskellä enää pysymään järjissäni. Edes kirjoihin ei ole rahaa, sijaisia ei palkata ja pahimmillaan juostaan pitkin luokkatiloja vastuulla kaksi riehuvaa luokkaa erityislapsineen. Mitään et saa tehdä tai sanoa kun muuten olet netissä, iltalehdessä, oikeudessa kun meidän Nico-Iivari niin pahoitti mielensä. Alanvaihto on ainoa keino selvitä enää työkuntoisena eläkeikään ja sitä minulle on suositeltu terapeutinkin toimesta.
Vaan vaihdapa tässä sitten alaa. Älyä, taitoa, motivaatiota, tunnollisuutta ahkeruutta palavaa halua uudelle alalle ja töihin, halua oppia jne. olisi vaikka kuinka, mutta kaikki tyssää kun ei ole jotain tiettyä tutkintoa tai koulutusta. Joka hommaan on nykyään oltava tutkintotodistus tai titteli ja aina on edellä joku, jolla ne on. Millä ikinä työllistyn edes hiukan hyödyntäen aiempaa koulutusta ja kokemustani kun en pääse koskaan tällä kiintiötouhulla opiskelemaan?! Perheellisenä en pysty lähtemään tuosta vaan syrjäseudulle opiskelemaan, vaikka sinne ehkä voisi hiukan helpommin päästä. Miehen työt on täällä ja en voi myöskään olla kahden pienen päiväkoti-ikäisen lapsen luota pois opiskemassa montaa vuotta.
Ottaa älyttömästi päähän olla työttömänä, onnistua pääsykokeissa kirkkaasti yli sisäänottopisteiden rajan ja jäädä silti taas puoleksi vuodeksi, vuodeksi jne. ilman opiskelupaikkaa, koska kymmenet (!) huonommin pärjänneet otetaan ohi.
Kannattaako tuollaisen ihmisen edes haaveilla kokonaisen tutkinnon tekemisestä? Muuntokoulutus, onko päiväkoti yhtä rasittava? Tai laske rimaa ja lähde lähihoitajaksi, moniin aloihin pääsee myös oppisopimuksen kautta.
Jos on epäonnistunut yhdessä urassa johon on yhteiskunta kustantanut koulutuksen pitäisikö silloin olla oikeus mennä ohi nuorista jotka hakevat vasta ensimmäistä koulutustaan? Voisi laskea sen ensimmäisen koulutuksensa hinnan ja mitettiä tuota. Ilman muuta nuorena tekee virhevalintoja, mutta miksi tehdä kokonainen uusi tutkinto, eikö voi hankkia jotain lisää entiseen ja muokata työnkuvaa? Opesta hallintopuolelle - avoimesta hallintotieteitä? Mahdollisuuksia on monenlaisia.
Ja sitten kannattaa pohtia miksi tuo ensimmäinen ura epäonnistui ja kuinka todennäköistä olisi onnistuminen uudessa. jos on stressiherkkä, kannattaisiko ensin käsitellä tuota terapiassa ennen alan vaihtoa, tunnen kirjastonhoitajiakin jotka ovat burn outin partaalla. Jos on sulkeutunut ja ahdistunut niin kuinka se uusi koulutus tuota vähentäisi? Helppo haukkua nuoria juuri lukiosta valmistuneita. Itse omia lukioaikaisia koulukavereita seuranneena, ei se koulumenestys ole ainoa juttu joka on määrittänyt ihmisten menestystä työelämässä. Hyvä itsetunto, rohkeus kokeilla uutta, luottaa omiin kykyihinsä, verkostoitumiskyvyt, monet muut tällaiset asiat ovat auttaneet toisia eteenpäin työelämässä - ja sitten on niitä jotka kyllä kiltisti lukevat mitä käsketään ja opettelevat asiat ulkoa muttei se ura urkene millään, tupla-triplatutkinnoista huolimatta.
Käy itse kokeilemassa vaikka pari viikkoa peruskoulussa ja kerro sitten pitääkö ihmisen olla heikko, stressinsietokyvytön ja sulkeutunut jos ei halua olla siellä
😂 Moni kokee tulevansa hulluksi jo parin oman lapsen kanssa. Yritä kuvitella siihen päälle 25kpl kärsimätöntä 6-7v. nykymuksua mankumaan ja huutamaan viereen ja naapurin 25 samanikäistä lisäksi kun joku dumppasi nekin sun ovelle kysymättä sopiiko. Siellä menee adhd:t, aspergerit, käytöshäiriöiset ja suomea osaamattomat kaikki yhden vastuulla. Ai niin, älä vaan valita. Muuten vaikutat siltä ettet ole kykenevä enää mihinkään.Toiseksi, kenen itse asiassa pitäisi sitä rimaa laskea jos ihan tarkkoja ollaan? Sen, joka pärjää hyvin pääsykokeissa ja osoittaa kykyjä? Vai sen, joka otetaan jonon ohi säälistä kun ei muuten pääsisi? Mielestäni lähihoitajaksi sopii paremmin ne, jotka eivät omin aivoin korkeakoulurajaa ylitä, vaan tarvitsevat 90% kiintiön päästäkseen sisään.
Älä nyt ainakaan sosiaali- ja terveysalalle hae. Sielläkin voi tulla vastaan millaisia ihmisiä tahansa.
Ymmärrän, että nykyajan koulu on mitä on, mutta varsinkin tuo hymiö tuolla tekstin joukossa saa minut ainakin tuntemaan, että halveksut erilaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös luokanopettaja ja uraa olisi jäljelle kevyet 35 vuotta vähintään. Olin kevään sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi ja syksyn etsinyt töitä. En yksinkertaisesti pysty enää siinä metelissä ja jatkuvassa erityislasten, käsittämättömiä vaativien vanhempien, sairaalakouluun kuuluvien väkivaltaisten lasten ja säästötoimenpiteiden keskellä enää pysymään järjissäni. Edes kirjoihin ei ole rahaa, sijaisia ei palkata ja pahimmillaan juostaan pitkin luokkatiloja vastuulla kaksi riehuvaa luokkaa erityislapsineen. Mitään et saa tehdä tai sanoa kun muuten olet netissä, iltalehdessä, oikeudessa kun meidän Nico-Iivari niin pahoitti mielensä. Alanvaihto on ainoa keino selvitä enää työkuntoisena eläkeikään ja sitä minulle on suositeltu terapeutinkin toimesta.
Vaan vaihdapa tässä sitten alaa. Älyä, taitoa, motivaatiota, tunnollisuutta ahkeruutta palavaa halua uudelle alalle ja töihin, halua oppia jne. olisi vaikka kuinka, mutta kaikki tyssää kun ei ole jotain tiettyä tutkintoa tai koulutusta. Joka hommaan on nykyään oltava tutkintotodistus tai titteli ja aina on edellä joku, jolla ne on. Millä ikinä työllistyn edes hiukan hyödyntäen aiempaa koulutusta ja kokemustani kun en pääse koskaan tällä kiintiötouhulla opiskelemaan?! Perheellisenä en pysty lähtemään tuosta vaan syrjäseudulle opiskelemaan, vaikka sinne ehkä voisi hiukan helpommin päästä. Miehen työt on täällä ja en voi myöskään olla kahden pienen päiväkoti-ikäisen lapsen luota pois opiskemassa montaa vuotta.
Ottaa älyttömästi päähän olla työttömänä, onnistua pääsykokeissa kirkkaasti yli sisäänottopisteiden rajan ja jäädä silti taas puoleksi vuodeksi, vuodeksi jne. ilman opiskelupaikkaa, koska kymmenet (!) huonommin pärjänneet otetaan ohi.
Kannattaako tuollaisen ihmisen edes haaveilla kokonaisen tutkinnon tekemisestä? Muuntokoulutus, onko päiväkoti yhtä rasittava? Tai laske rimaa ja lähde lähihoitajaksi, moniin aloihin pääsee myös oppisopimuksen kautta.
Jos on epäonnistunut yhdessä urassa johon on yhteiskunta kustantanut koulutuksen pitäisikö silloin olla oikeus mennä ohi nuorista jotka hakevat vasta ensimmäistä koulutustaan? Voisi laskea sen ensimmäisen koulutuksensa hinnan ja mitettiä tuota. Ilman muuta nuorena tekee virhevalintoja, mutta miksi tehdä kokonainen uusi tutkinto, eikö voi hankkia jotain lisää entiseen ja muokata työnkuvaa? Opesta hallintopuolelle - avoimesta hallintotieteitä? Mahdollisuuksia on monenlaisia.
Ja sitten kannattaa pohtia miksi tuo ensimmäinen ura epäonnistui ja kuinka todennäköistä olisi onnistuminen uudessa. jos on stressiherkkä, kannattaisiko ensin käsitellä tuota terapiassa ennen alan vaihtoa, tunnen kirjastonhoitajiakin jotka ovat burn outin partaalla. Jos on sulkeutunut ja ahdistunut niin kuinka se uusi koulutus tuota vähentäisi? Helppo haukkua nuoria juuri lukiosta valmistuneita. Itse omia lukioaikaisia koulukavereita seuranneena, ei se koulumenestys ole ainoa juttu joka on määrittänyt ihmisten menestystä työelämässä. Hyvä itsetunto, rohkeus kokeilla uutta, luottaa omiin kykyihinsä, verkostoitumiskyvyt, monet muut tällaiset asiat ovat auttaneet toisia eteenpäin työelämässä - ja sitten on niitä jotka kyllä kiltisti lukevat mitä käsketään ja opettelevat asiat ulkoa muttei se ura urkene millään, tupla-triplatutkinnoista huolimatta.
Käy itse kokeilemassa vaikka pari viikkoa peruskoulussa ja kerro sitten pitääkö ihmisen olla heikko, stressinsietokyvytön ja sulkeutunut jos ei halua olla siellä
😂 Moni kokee tulevansa hulluksi jo parin oman lapsen kanssa. Yritä kuvitella siihen päälle 25kpl kärsimätöntä 6-7v. nykymuksua mankumaan ja huutamaan viereen ja naapurin 25 samanikäistä lisäksi kun joku dumppasi nekin sun ovelle kysymättä sopiiko. Siellä menee adhd:t, aspergerit, käytöshäiriöiset ja suomea osaamattomat kaikki yhden vastuulla. Ai niin, älä vaan valita. Muuten vaikutat siltä ettet ole kykenevä enää mihinkään.Toiseksi, kenen itse asiassa pitäisi sitä rimaa laskea jos ihan tarkkoja ollaan? Sen, joka pärjää hyvin pääsykokeissa ja osoittaa kykyjä? Vai sen, joka otetaan jonon ohi säälistä kun ei muuten pääsisi? Mielestäni lähihoitajaksi sopii paremmin ne, jotka eivät omin aivoin korkeakoulurajaa ylitä, vaan tarvitsevat 90% kiintiön päästäkseen sisään.
Älä nyt ainakaan sosiaali- ja terveysalalle hae. Sielläkin voi tulla vastaan millaisia ihmisiä tahansa.
Ymmärrän, että nykyajan koulu on mitä on, mutta varsinkin tuo hymiö tuolla tekstin joukossa saa minut ainakin tuntemaan, että halveksut erilaisuutta.
Kuka tässä on mistään sosiaali-ja terveysalasta puhunut? Paitsi vastaaninttäjät, jotka oli passittamassa päiväkotiin tai lähihoitajaksi, jotta ensikertalaisilla riittää muiden alojen paikat. Jos hymiö tekstissä on perustelusi ja vedät siitä johtopäätökset erilaisuuden halveksimisesta niin ei kovin vankalla pohjalla ole sinunkaan tekstin analyysi. En halveksu erilaisuutta. En yksittäisiä oppilaita. Olen vain todennut, että ne olosuhteet on minulle liikaa ja aika moni jakaa saman tuskan. Käy itse kokeilemassa ja palaa sitten asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös luokanopettaja ja uraa olisi jäljelle kevyet 35 vuotta vähintään. Olin kevään sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi ja syksyn etsinyt töitä. En yksinkertaisesti pysty enää siinä metelissä ja jatkuvassa erityislasten, käsittämättömiä vaativien vanhempien, sairaalakouluun kuuluvien väkivaltaisten lasten ja säästötoimenpiteiden keskellä enää pysymään järjissäni. Edes kirjoihin ei ole rahaa, sijaisia ei palkata ja pahimmillaan juostaan pitkin luokkatiloja vastuulla kaksi riehuvaa luokkaa erityislapsineen. Mitään et saa tehdä tai sanoa kun muuten olet netissä, iltalehdessä, oikeudessa kun meidän Nico-Iivari niin pahoitti mielensä. Alanvaihto on ainoa keino selvitä enää työkuntoisena eläkeikään ja sitä minulle on suositeltu terapeutinkin toimesta.
Vaan vaihdapa tässä sitten alaa. Älyä, taitoa, motivaatiota, tunnollisuutta ahkeruutta palavaa halua uudelle alalle ja töihin, halua oppia jne. olisi vaikka kuinka, mutta kaikki tyssää kun ei ole jotain tiettyä tutkintoa tai koulutusta. Joka hommaan on nykyään oltava tutkintotodistus tai titteli ja aina on edellä joku, jolla ne on. Millä ikinä työllistyn edes hiukan hyödyntäen aiempaa koulutusta ja kokemustani kun en pääse koskaan tällä kiintiötouhulla opiskelemaan?! Perheellisenä en pysty lähtemään tuosta vaan syrjäseudulle opiskelemaan, vaikka sinne ehkä voisi hiukan helpommin päästä. Miehen työt on täällä ja en voi myöskään olla kahden pienen päiväkoti-ikäisen lapsen luota pois opiskemassa montaa vuotta.
Ottaa älyttömästi päähän olla työttömänä, onnistua pääsykokeissa kirkkaasti yli sisäänottopisteiden rajan ja jäädä silti taas puoleksi vuodeksi, vuodeksi jne. ilman opiskelupaikkaa, koska kymmenet (!) huonommin pärjänneet otetaan ohi.
Kannattaako tuollaisen ihmisen edes haaveilla kokonaisen tutkinnon tekemisestä? Muuntokoulutus, onko päiväkoti yhtä rasittava? Tai laske rimaa ja lähde lähihoitajaksi, moniin aloihin pääsee myös oppisopimuksen kautta.
Jos on epäonnistunut yhdessä urassa johon on yhteiskunta kustantanut koulutuksen pitäisikö silloin olla oikeus mennä ohi nuorista jotka hakevat vasta ensimmäistä koulutustaan? Voisi laskea sen ensimmäisen koulutuksensa hinnan ja mitettiä tuota. Ilman muuta nuorena tekee virhevalintoja, mutta miksi tehdä kokonainen uusi tutkinto, eikö voi hankkia jotain lisää entiseen ja muokata työnkuvaa? Opesta hallintopuolelle - avoimesta hallintotieteitä? Mahdollisuuksia on monenlaisia.
Ja sitten kannattaa pohtia miksi tuo ensimmäinen ura epäonnistui ja kuinka todennäköistä olisi onnistuminen uudessa. jos on stressiherkkä, kannattaisiko ensin käsitellä tuota terapiassa ennen alan vaihtoa, tunnen kirjastonhoitajiakin jotka ovat burn outin partaalla. Jos on sulkeutunut ja ahdistunut niin kuinka se uusi koulutus tuota vähentäisi? Helppo haukkua nuoria juuri lukiosta valmistuneita. Itse omia lukioaikaisia koulukavereita seuranneena, ei se koulumenestys ole ainoa juttu joka on määrittänyt ihmisten menestystä työelämässä. Hyvä itsetunto, rohkeus kokeilla uutta, luottaa omiin kykyihinsä, verkostoitumiskyvyt, monet muut tällaiset asiat ovat auttaneet toisia eteenpäin työelämässä - ja sitten on niitä jotka kyllä kiltisti lukevat mitä käsketään ja opettelevat asiat ulkoa muttei se ura urkene millään, tupla-triplatutkinnoista huolimatta.
Käy itse kokeilemassa vaikka pari viikkoa peruskoulussa ja kerro sitten pitääkö ihmisen olla heikko, stressinsietokyvytön ja sulkeutunut jos ei halua olla siellä
😂 Moni kokee tulevansa hulluksi jo parin oman lapsen kanssa. Yritä kuvitella siihen päälle 25kpl kärsimätöntä 6-7v. nykymuksua mankumaan ja huutamaan viereen ja naapurin 25 samanikäistä lisäksi kun joku dumppasi nekin sun ovelle kysymättä sopiiko. Siellä menee adhd:t, aspergerit, käytöshäiriöiset ja suomea osaamattomat kaikki yhden vastuulla. Ai niin, älä vaan valita. Muuten vaikutat siltä ettet ole kykenevä enää mihinkään.Toiseksi, kenen itse asiassa pitäisi sitä rimaa laskea jos ihan tarkkoja ollaan? Sen, joka pärjää hyvin pääsykokeissa ja osoittaa kykyjä? Vai sen, joka otetaan jonon ohi säälistä kun ei muuten pääsisi? Mielestäni lähihoitajaksi sopii paremmin ne, jotka eivät omin aivoin korkeakoulurajaa ylitä, vaan tarvitsevat 90% kiintiön päästäkseen sisään.
Älä nyt ainakaan sosiaali- ja terveysalalle hae. Sielläkin voi tulla vastaan millaisia ihmisiä tahansa.
Ymmärrän, että nykyajan koulu on mitä on, mutta varsinkin tuo hymiö tuolla tekstin joukossa saa minut ainakin tuntemaan, että halveksut erilaisuutta.Kuka tässä on mistään sosiaali-ja terveysalasta puhunut? Paitsi vastaaninttäjät, jotka oli passittamassa päiväkotiin tai lähihoitajaksi, jotta ensikertalaisilla riittää muiden alojen paikat. Jos hymiö tekstissä on perustelusi ja vedät siitä johtopäätökset erilaisuuden halveksimisesta niin ei kovin vankalla pohjalla ole sinunkaan tekstin analyysi. En halveksu erilaisuutta. En yksittäisiä oppilaita. Olen vain todennut, että ne olosuhteet on minulle liikaa ja aika moni jakaa saman tuskan. Käy itse kokeilemassa ja palaa sitten asiaan.
Kyllä mä komppaan luokanopettajaa. Olen töissä varhaiskasvatuksessa. Ollut jo yli 16 vuotta. Sama ilmiö näkyy jo sielläkin. Pienet lapset hallitsevat vanhempiaan ja tekevät mitä haluavat! Myös varhaiskasvatuslaki tuo alalle sellaisia muutoksia millä ei tähän pysty vaikuttamaan. Erityistarpeet ovat lisääntyneet huomattavasti.
Lapsi joka ei kestä isoa ryhmää on silti siellä. Pahimmillaan vuosia. Ja erityisopettajia ei ryhmissä ole vaikka erityistarpeita ryhmissä paljon.
Itsekin aion nyt vaihtaa alaa, Riittämättömyyden tunteen kanssa on uuvuttavaa tehdä työtä päivittäin. Haluaisin ja osaan tehdä työni hyvin. Nyt vaan en enää siihen pysty.
Joku kommentoi, että miksi ei alanvaihtaja lusäkouluttaudu ja muuntokouluttaudu. Anteeksi, mutta siihen tässä juuri pyritään. Maisterin tutkinnon päälle 2,5-3,5 vuoden amk-tutkinto on minulle lisäkoulutus. Se työllistää huomattavasti paremmin kuin sekalaiset kurssit opistoissa ja avoimen puolella.
Esimerkkinä oli, että miksi nuorten pitäisi tyytyä vessaa pesemään ja huonoon palkkaan lukion jälkeen. Ei kai tarvitsekaan. Etevät pääsevät opiskelemaan ja ihan yhtä lailla ne välivuodelle päätyvät voivat opistoissa ja avoimessa opiskella. Vai miksi saat tämän kuulostamaan siltä, että vain alanvaihtajalle tämä on vaihtoehto? Nuoren pitää saada töitä tekemättä kaikki? Moni voi asua kotonaan ja nuorten on myös helpompi muuttaa opiskelujen ja jopa työn perässä.
On yhteiskunnalle aika kallista ja kauhea virhe rajata koulutusmahdollisuudet näin, samalla nostaa eläkeikää ja sitten ihmetellään kun meillä korkeastikoulutetuista edellisetkin on työttömänä tai pesee vessaa. Moni on myös perheellinen ja pelissä on oman elämän lisäksi lasten elätys. Kukaan ei huvikseen varmasti siinä tilanteessa alaa vaihda!
Tässä ketjussa ei kukaan ollut eväämässä paikkoja nuorilta. Koe on jo helpotettu heitä ajatellen kun valmistautua ei tarvitse. Kyse oli ketjussa siitä, että on kohtuutonta rajata näin voimakkaasti muut opiskelupaikkaa tarvitsevat pois ja ottaa sisään heikommilla taidoilla porukkaa. Kiintiö voisi olla, mutta joku kohtuus siinä. Nuorissa on myös eteviä ja vähemmän eteviä, kaikilla ei ole potentiaalia suoriutua opinnoista. Eikä toki kaikilla akateemisia lahjoja tarvitsekaan olla. Mutta silloin paikka ei ole korkeakoulussa. Se ei siitä mihinkään muutu, vaikka miten curlingilla kannatellaan. Sen sijaan nyt menetetään valtava määrä potentiaalia kun suurella todennäköisyydellä nopeasti valmistuvilta, motivoituneilta, pääsykokeessa taitonsa osoittaneilta evätään pääsy opiskelemaan.
Mä pääsin polkuopiskelijaksi Laurean verkkotradenomiopintoihin. Ei ole paha hinta 400e, että vuoden päästä pääsee suoraan tutkinto-opiskelijaksi, eikä tarvitse kilpailla n.1000 opiskelijan kanssa opiskelupaikasta.