Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.

Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.

Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.

Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.

Ap

Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.

Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂

Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.

En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.

Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.

Ap

Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!

Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.

Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.

Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.

Ap

Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?

"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)

Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.

Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.

P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.

Ap

Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä.  Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut. 

Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.

Ap

Eli siis tarkoitatko että yhden hassunhauskan ruokailutilanteen näkeminen on sinulle tehokkain ehkäisykeino?

En. Vaan kymmenien samalaisten hassunhauskojen tilanteiden näkeminen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.

Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.

Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.

Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.

Ap

Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.

Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂

Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.

En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.

Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.

Ap

Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!

Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.

Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.

Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.

Ap

Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?

"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)

Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.

Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.

P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.

Ap

Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä.  Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut. 

Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.

Ap

Eli siis tarkoitatko että yhden hassunhauskan ruokailutilanteen näkeminen on sinulle tehokkain ehkäisykeino?

Pitääkö nyt tahallaan käsittää asioita väärin? Olen itse sanonut kanssa monta kertaa suoraan kavereille että on tehokas ehkäisykeino. Ne on ottanut sen huumorilla, kuten se oli tarkoitettu.

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, joten tietysti lapsiarjen näkeminen vahvistaa sen etten halua lapsia.

Ihmiselle jolla on vauvakuumetta, tuollainen tilanne ei häiritse yhtään.

M36

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.

Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.

Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D

Ap

Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.

Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.

Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.

Ap

Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?

No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?

Ap

Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.

Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?

Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.

Ap

No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.

Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?

Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.

Ap

Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.

Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.

Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.

Rakkaus ja kiintymys on 100% aivokemiaa ja hormonien tekoa, oli sitten kyse minkätyyppisestä rakkaudesta tahansa.

Ap

Toki, mutta tässä hämää tuo 100%. Laita 100% faktaa kehiin, kiitos.

Enpä taida nyt jaksaa etsiä ja kirjoittaa puhtaaksi kuuden vuoden psykologian opintoja. :D 

Mutta ihan kaikki mitä teet lähtee aivokemiasta. Kaikki tunteesi ja ajatuksesi ovat 100% aivokemiaa, välittäjäaineiden ja hormonien säätelemää. Mitään mystistä, ihmisen aivoista ulopuolista rakkautta ei ole olemassa, ei mitenkään voisi olla.

Mutta tämä menee nyt pahasti ohi aiheen.

Ap

No tuohan on vain yksi tieteenala ja sen näkemys asiasta, ei mikään 100% absoluuttinen totuus. Voi kultapieni. 

Ohis, mutta ei kukaan kunnioitettavaa psykologian alan tutkija ajattele, että alan ilmiöt ovat redusoitavissa "aivokemiaan". Tietenkään mitään psykologista ei tapahdu ilman että aivoissa tapahtuu jotain, mutta se ei tarkoita että mitään muuta ei tapahtuisi tai että meillä olisi selkeä kausaaliketju aivoista käyttäytymiseen ja tunteisiin. Älkää tuomitko psykologiaa ap:n "kuuden vuoden psykologian opintojen" annin takia.

Ole kiltti ja kerro joku esimerkki, mikä muu vaihtoehto on olemassa kuin suora kausaaliketju aivoista käyttäytymiseen ja tunteisiin. Olen oikeasti kiinnostunut. Luulin että tämä asia on selvää pässinlihaa kaikille, olin pahasti väärässä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mäkin voin sanoa, että olisin suurella todennäköisyydellä hyvä äiti, vaikken lapsia ole halunnut (ikää päälle 30 v). Olen korkeakoulutettu, pystyn omaksumaan tietoa ja soveltamaan sitä arjessa. Minulla on hyvä taloudellinen tilanne, hyvät työllisyysnäkymät ja olen mm opiskelu- ja työelämässä osoittanut, että pystyn pitkäjänteiseen työhön ja siedän myös epävarmuutta ja -mukavuutta. Suoriudun arjen pyörityksestä ongelmitta, hoidan laskut ajallaan, pidän vakuutukset kunnossa jne. Minulla on hyvinvoivia ja terveitä lemmikkejä, joten pystyn myös huolehtimaan avuttomista ja puolustuskyvyttömistä olennoista ja hoivaamaan muita sekä kasvattamaan ainakin koirista yhteiskuntakelpoisia ja mukavia otuksia. Ennen kaikkea minulla ja puolisollani on pitkä, tasainen ja onnellinen parisuhde, jossa voidaan keskustella asioista avoimesti ja vastuiden jako sujuu. Tiedostan oman persoonani heikkoudet ja osaan ottaa aikalisän, ennen kuin huonot puoleni vaikka konfliktitilanteessa ottavat vallan.

Jos tulisin vahingossa raskaaksi, voi hyvin olla, että pitäisin vauvan. Ja olisin hyvä äiti ja varmasti rakastaisin lastani. Silti en aktiivisesti lasta halua. Jatkuvasti tähän maailmaan syntyy suunnittelemattomia vauvoja - toisaalta myös vauvoja, jotka ovat haluttuja mutta ihan epärealistisin tai väärin perustein. Iso osa vanhemmista kasvaa ihan hyviksi, kun lapsi on syntynyt. Toisaalta se lapsen etukäteen haluaminen ei ole mikään autuaaksi tekevä asia.

Niin ja näille pösilöille, jotka jankkaavat, että miksi tätä lasten hankkimatta jättämisaihetta nostetaan keskusteluun. No, ehkä teidän aivonne ovat lapsiarjessa sulaneet niin pahasti, että ette seuraa ajankohtaisia aiheita. Koska kukaan, joka on lehtiä viime aikoina lukenut, ei ole voinut välttyä tältä keskustelulta - syntyvyys on Suomessa ennätysalhaista ja sille haetaan kissojen ja koirien kanssa syitä. Yksi toistuva väite on, että nuoret aikuiset eivät näe lapsiperhe-elämää kun kavereilla tai sisaruksillakaan ei ole lapsia, joten se ei näyttäydy oikein vaihtoehtonakaan. No, ap ja mm minä olemme kyllä lapsiperhe-elämää sivusta seuranneet eikä se ole ainakaan lisännyt lastentekohaluja. Mutta joo, kun meistä veloista nyt valtakunnan tasolla jatkuvasti jauhetaan, niin kai me itsekin saamme osallistua keskusteluun?

Vakuuttelusta huolimatta tyylisi särkyy viimeisessä kappaleessa, kun hermo ei pidä, vaan täytyy ruveta inisemään lapsiarjen sulattamista aivoista.  Lapsellista.

Ai sekö tekee kyvyttömän äidiksi? Aika monta lasua sitten vetämään, jotta saadaan näiltä tähänkin ketjuun täysin asiattomia kirjoittaneilta mammoilta mukelot veks. :'D On vaan kummallista, että jokaisen suuren median viime viikkojen pääaihetta eivät saisi asianomaiset kommentoida tai alkaa hirveä haukkuminen ja itku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mäkin voin sanoa, että olisin suurella todennäköisyydellä hyvä äiti, vaikken lapsia ole halunnut (ikää päälle 30 v). Olen korkeakoulutettu, pystyn omaksumaan tietoa ja soveltamaan sitä arjessa. Minulla on hyvä taloudellinen tilanne, hyvät työllisyysnäkymät ja olen mm opiskelu- ja työelämässä osoittanut, että pystyn pitkäjänteiseen työhön ja siedän myös epävarmuutta ja -mukavuutta. Suoriudun arjen pyörityksestä ongelmitta, hoidan laskut ajallaan, pidän vakuutukset kunnossa jne. Minulla on hyvinvoivia ja terveitä lemmikkejä, joten pystyn myös huolehtimaan avuttomista ja puolustuskyvyttömistä olennoista ja hoivaamaan muita sekä kasvattamaan ainakin koirista yhteiskuntakelpoisia ja mukavia otuksia. Ennen kaikkea minulla ja puolisollani on pitkä, tasainen ja onnellinen parisuhde, jossa voidaan keskustella asioista avoimesti ja vastuiden jako sujuu. Tiedostan oman persoonani heikkoudet ja osaan ottaa aikalisän, ennen kuin huonot puoleni vaikka konfliktitilanteessa ottavat vallan.

Jos tulisin vahingossa raskaaksi, voi hyvin olla, että pitäisin vauvan. Ja olisin hyvä äiti ja varmasti rakastaisin lastani. Silti en aktiivisesti lasta halua. Jatkuvasti tähän maailmaan syntyy suunnittelemattomia vauvoja - toisaalta myös vauvoja, jotka ovat haluttuja mutta ihan epärealistisin tai väärin perustein. Iso osa vanhemmista kasvaa ihan hyviksi, kun lapsi on syntynyt. Toisaalta se lapsen etukäteen haluaminen ei ole mikään autuaaksi tekevä asia.

Niin ja näille pösilöille, jotka jankkaavat, että miksi tätä lasten hankkimatta jättämisaihetta nostetaan keskusteluun. No, ehkä teidän aivonne ovat lapsiarjessa sulaneet niin pahasti, että ette seuraa ajankohtaisia aiheita. Koska kukaan, joka on lehtiä viime aikoina lukenut, ei ole voinut välttyä tältä keskustelulta - syntyvyys on Suomessa ennätysalhaista ja sille haetaan kissojen ja koirien kanssa syitä. Yksi toistuva väite on, että nuoret aikuiset eivät näe lapsiperhe-elämää kun kavereilla tai sisaruksillakaan ei ole lapsia, joten se ei näyttäydy oikein vaihtoehtonakaan. No, ap ja mm minä olemme kyllä lapsiperhe-elämää sivusta seuranneet eikä se ole ainakaan lisännyt lastentekohaluja. Mutta joo, kun meistä veloista nyt valtakunnan tasolla jatkuvasti jauhetaan, niin kai me itsekin saamme osallistua keskusteluun?

Vakuuttelusta huolimatta tyylisi särkyy viimeisessä kappaleessa, kun hermo ei pidä, vaan täytyy ruveta inisemään lapsiarjen sulattamista aivoista.  Lapsellista.

Ai sekö tekee kyvyttömän äidiksi? Aika monta lasua sitten vetämään, jotta saadaan näiltä tähänkin ketjuun täysin asiattomia kirjoittaneilta mammoilta mukelot veks. :'D On vaan kummallista, että jokaisen suuren median viime viikkojen pääaihetta eivät saisi asianomaiset kommentoida tai alkaa hirveä haukkuminen ja itku.

Tämä on nyt tosiaan tullut selväksi. :D Mediassa on rummutettu syntyvyyden laskusta ja sen oletetuista syistä viikkotolkulla. Mikä sen aiheuttaa? Miksi lapsia ei haluta? Olko nyt TS vai HS joka piti jopa gallupin, jossa kysyttiin ihmisiltä minkä he arvelevat olevan vapaahetoisen lapsettomuuden syy. Siis kadulla tallaavilta ihmisiltä! Kenellekään ei tullut mieleen pitää gallupia velojen itsensä keskuudessa. :D Siinähän se vastaus olisi tullut suoraan.

Tätä aihetta saa tosiaan repostella joka paikassa mielin määrin ja se nostattaa keskustelua ja kiinnostusta, mutta velat, pitäkää turpanne kiinni. Juuri te siellä ilmiön kuumimmassa ytimessä, olkaa hiljaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.

Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.

Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.

Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.

Ap

Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.

Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂

Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.

En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.

Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.

Ap

Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!

Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.

Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.

Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.

Ap

Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?

"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)

Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.

Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.

P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.

Ap

Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä.  Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut. 

Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.

Ap

Ap:n aloituksesta: "Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.

Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.

Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia."

He-he-he.

Siis ei "näyttäydy kaoottisena" vaan "on kaoottinen käynnissä".

Ymmärrän kyllä, että lasten vanhemmat nauroivat mukanasi, vaikka todennäköisesti eri syystä kuin kuvittelet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.

Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.

Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D

Ap

Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.

Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.

Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.

Ap

Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?

No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?

Ap

Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.

Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?

Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.

Ap

No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.

Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?

Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.

Ap

Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.

Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.

Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.

Rakkaus ja kiintymys on 100% aivokemiaa ja hormonien tekoa, oli sitten kyse minkätyyppisestä rakkaudesta tahansa.

Ap

Toki, mutta tässä hämää tuo 100%. Laita 100% faktaa kehiin, kiitos.

Enpä taida nyt jaksaa etsiä ja kirjoittaa puhtaaksi kuuden vuoden psykologian opintoja. :D 

Mutta ihan kaikki mitä teet lähtee aivokemiasta. Kaikki tunteesi ja ajatuksesi ovat 100% aivokemiaa, välittäjäaineiden ja hormonien säätelemää. Mitään mystistä, ihmisen aivoista ulopuolista rakkautta ei ole olemassa, ei mitenkään voisi olla.

Mutta tämä menee nyt pahasti ohi aiheen.

Ap

No tuohan on vain yksi tieteenala ja sen näkemys asiasta, ei mikään 100% absoluuttinen totuus. Voi kultapieni. 

Ohis, mutta ei kukaan kunnioitettavaa psykologian alan tutkija ajattele, että alan ilmiöt ovat redusoitavissa "aivokemiaan". Tietenkään mitään psykologista ei tapahdu ilman että aivoissa tapahtuu jotain, mutta se ei tarkoita että mitään muuta ei tapahtuisi tai että meillä olisi selkeä kausaaliketju aivoista käyttäytymiseen ja tunteisiin. Älkää tuomitko psykologiaa ap:n "kuuden vuoden psykologian opintojen" annin takia.

Ole kiltti ja kerro joku esimerkki, mikä muu vaihtoehto on olemassa kuin suora kausaaliketju aivoista käyttäytymiseen ja tunteisiin. Olen oikeasti kiinnostunut. Luulin että tämä asia on selvää pässinlihaa kaikille, olin pahasti väärässä.

Ap

No, siis. Kaikki psykologian alan tutkimus ei ole pystynyt selvittämään yhtään tunteisiin tai käyttäytymiseen johtavaa kausaaliketjua (luotettavasti) aivotoiminnasta lähtien. Sen sijaan tutkimalla ajatusten, tunteiden, tilanteiden, taipumusten ja motiivien yhteyksiä saadaan tieteellistä, perusteltua tietoa. Psykologisia säännnönmukaisuuksia on järkevää kuvata psykologisella tasolla ja siten pystytään selittämään ihmisen toimintaa paljon paremmin kuin aivotiloilla. Ja esimerkiksi sama aivotila tai sama välittäjäaineen taso tai horminin taso voi olla yhteydessä täysin eri asioihin eri yksilöillä. Sori, en vaan jaksa tämän enempää. Tätä on lähes mahdotonta selittää ihmiselle, jolla ei ole tutkijakoulutusta (ja myönnän etten ole paras selittämään), tai jos olet alan tutkija niin suosittelen hieman enemmän nöyryyttä ja ymmärrystä tieteenfilosofian tilasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.

Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.

Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.

Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.

Ap

Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.

Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂

Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.

En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.

Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.

Ap

Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!

Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.

Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.

Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.

Ap

Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?

"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)

Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.

Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.

P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.

Ap

Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä.  Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut. 

Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.

Ap

Ap:n aloituksesta: "Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.

Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.

Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia."

He-he-he.

Siis ei "näyttäydy kaoottisena" vaan "on kaoottinen käynnissä".

Ymmärrän kyllä, että lasten vanhemmat nauroivat mukanasi, vaikka todennäköisesti eri syystä kuin kuvittelet.

Okei, me ei nyt tosiaankaan ymmärretä toisiamme. :D Ollaan niin eri aaltopituudella kuin olla voi, joten ehkä jätetään tämä tähän. Sinä olet loukkaantunut ystäväni puolesta vaikka hän ei loukkaantunut itse. Siitä ei nyt pääse mihinkään ja asia tuskin tulee muuttumaan vaikka mitä sinulle selvittäisin.

Mukavaa sunnuntai-iltapäivän jatkoa sinulle.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.

Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.

Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.

Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.

Ap

Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.

Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂

Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.

En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.

Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.

Ap

Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!

Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.

Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.

Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.

Ap

Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?

"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)

Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.

Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.

P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.

Ap

Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä.  Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut. 

Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.

Ap

Eli siis tarkoitatko että yhden hassunhauskan ruokailutilanteen näkeminen on sinulle tehokkain ehkäisykeino?

Pitääkö nyt tahallaan käsittää asioita väärin? Olen itse sanonut kanssa monta kertaa suoraan kavereille että on tehokas ehkäisykeino. Ne on ottanut sen huumorilla, kuten se oli tarkoitettu.

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, joten tietysti lapsiarjen näkeminen vahvistaa sen etten halua lapsia.

Ihmiselle jolla on vauvakuumetta, tuollainen tilanne ei häiritse yhtään.

M36

Minua ei kiinnosta pätkääkään haluatko sinä lapsia vai et. Mutta on todella epäkunnioittavaa puhua toisten lapsista noin. Se on ihan niitä lapsia itseään ja heidän elämää kohtaan epäkunnioittavaa, vaikka niiden isä tai äiti kohteliaisuuttaan sun törkeälle vitsille nauraisikin. Jokainen ihminen on arvokas ja moni vela ei selvästi kunnioita lasten ihmisarvoa. Se on asian ongelma, ei vapaaehtoinen lapsettomuus itsessään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.

Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.

Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.

Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.

Ap

Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.

Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂

Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.

En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.

Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.

Ap

Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!

Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.

Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.

Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.

Ap

Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?

"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)

Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.

Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.

P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.

Ap

Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä.  Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut. 

Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.

Ap

Eli siis tarkoitatko että yhden hassunhauskan ruokailutilanteen näkeminen on sinulle tehokkain ehkäisykeino?

Pitääkö nyt tahallaan käsittää asioita väärin? Olen itse sanonut kanssa monta kertaa suoraan kavereille että on tehokas ehkäisykeino. Ne on ottanut sen huumorilla, kuten se oli tarkoitettu.

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, joten tietysti lapsiarjen näkeminen vahvistaa sen etten halua lapsia.

Ihmiselle jolla on vauvakuumetta, tuollainen tilanne ei häiritse yhtään.

M36

Toinenkin humoreski palstalla ap:n lisäksi!

Huumori on vaikea laji. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.

Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.

Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D

Ap

Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.

Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.

Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.

Ap

Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?

No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?

Ap

Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.

Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?

Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.

Ap

No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.

Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?

Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.

Ap

Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.

Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.

Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.

Rakkaus ja kiintymys on 100% aivokemiaa ja hormonien tekoa, oli sitten kyse minkätyyppisestä rakkaudesta tahansa.

Ap

Toki, mutta tässä hämää tuo 100%. Laita 100% faktaa kehiin, kiitos.

Enpä taida nyt jaksaa etsiä ja kirjoittaa puhtaaksi kuuden vuoden psykologian opintoja. :D 

Mutta ihan kaikki mitä teet lähtee aivokemiasta. Kaikki tunteesi ja ajatuksesi ovat 100% aivokemiaa, välittäjäaineiden ja hormonien säätelemää. Mitään mystistä, ihmisen aivoista ulopuolista rakkautta ei ole olemassa, ei mitenkään voisi olla.

Mutta tämä menee nyt pahasti ohi aiheen.

Ap

No tuohan on vain yksi tieteenala ja sen näkemys asiasta, ei mikään 100% absoluuttinen totuus. Voi kultapieni. 

Ohis, mutta ei kukaan kunnioitettavaa psykologian alan tutkija ajattele, että alan ilmiöt ovat redusoitavissa "aivokemiaan". Tietenkään mitään psykologista ei tapahdu ilman että aivoissa tapahtuu jotain, mutta se ei tarkoita että mitään muuta ei tapahtuisi tai että meillä olisi selkeä kausaaliketju aivoista käyttäytymiseen ja tunteisiin. Älkää tuomitko psykologiaa ap:n "kuuden vuoden psykologian opintojen" annin takia.

Ole kiltti ja kerro joku esimerkki, mikä muu vaihtoehto on olemassa kuin suora kausaaliketju aivoista käyttäytymiseen ja tunteisiin. Olen oikeasti kiinnostunut. Luulin että tämä asia on selvää pässinlihaa kaikille, olin pahasti väärässä.

Ap

No, siis. Kaikki psykologian alan tutkimus ei ole pystynyt selvittämään yhtään tunteisiin tai käyttäytymiseen johtavaa kausaaliketjua (luotettavasti) aivotoiminnasta lähtien. Sen sijaan tutkimalla ajatusten, tunteiden, tilanteiden, taipumusten ja motiivien yhteyksiä saadaan tieteellistä, perusteltua tietoa. Psykologisia säännnönmukaisuuksia on järkevää kuvata psykologisella tasolla ja siten pystytään selittämään ihmisen toimintaa paljon paremmin kuin aivotiloilla. Ja esimerkiksi sama aivotila tai sama välittäjäaineen taso tai horminin taso voi olla yhteydessä täysin eri asioihin eri yksilöillä. Sori, en vaan jaksa tämän enempää. Tätä on lähes mahdotonta selittää ihmiselle, jolla ei ole tutkijakoulutusta (ja myönnän etten ole paras selittämään), tai jos olet alan tutkija niin suosittelen hieman enemmän nöyryyttä ja ymmärrystä tieteenfilosofian tilasta.

Voi ei. Ymmärsit kommenttini tyystin väärin. Meille on vuosien aikana tehty selväksi, että neurotiede on kuin sateenvarjo, jonka alle kaikki psykologian tutkimussuuntaukset asettuvat. Ihan kaikki psykologinen toiminta ja aktiivisuus tapahtuu aivoissa, ja kaikki mitä tapahtuu aivoissa on aivokemiaa.

Se on kuitenkin totta, että nuo asiat ovat vaikeasti tutkittavissa nykymenetelmillä. Nyt tiedetään vasta murto-osa noista kausaliteeteista, aivoalueista ja välittäjäaineista, mutta kuvantamismenetelmät onneksi kehittyvät kokoajan.

Psykologiaa ei siis todellakaan ole mahdollista tutkia vain aivoja tuijottamalla. Ei vaikka menetelmä olisi mikä. Siitä huolimatta ihan jokainen psykologian ala (sosiaalispykologia, kehityspsykologia, mielenterveyden tutkimus) perustuu ajatukseen siitä, että kaikki tapahtuu aivoissa. Ilmiöitä itsessään on tutkittava toisin, esimerkkeinä nyt vaikka kyselyt ja haastattelut.

Mutta yhden ainutta varteenotettavaa psykologia et tältä maapallolta löydä, joka olisi sitä mieltä että psyykkiset ilmiöt voivat olla myös aivojen ulkopuolella. Et vaikka hänen alansa psykologiassa olisi mikä.

Nyt en jaksa tästä enempää, keskitytään aiheeseen. :)

P.S. Olen tutkija, mutta en psykologian alalla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mäkin voin sanoa, että olisin suurella todennäköisyydellä hyvä äiti, vaikken lapsia ole halunnut (ikää päälle 30 v). Olen korkeakoulutettu, pystyn omaksumaan tietoa ja soveltamaan sitä arjessa. Minulla on hyvä taloudellinen tilanne, hyvät työllisyysnäkymät ja olen mm opiskelu- ja työelämässä osoittanut, että pystyn pitkäjänteiseen työhön ja siedän myös epävarmuutta ja -mukavuutta. Suoriudun arjen pyörityksestä ongelmitta, hoidan laskut ajallaan, pidän vakuutukset kunnossa jne. Minulla on hyvinvoivia ja terveitä lemmikkejä, joten pystyn myös huolehtimaan avuttomista ja puolustuskyvyttömistä olennoista ja hoivaamaan muita sekä kasvattamaan ainakin koirista yhteiskuntakelpoisia ja mukavia otuksia. Ennen kaikkea minulla ja puolisollani on pitkä, tasainen ja onnellinen parisuhde, jossa voidaan keskustella asioista avoimesti ja vastuiden jako sujuu. Tiedostan oman persoonani heikkoudet ja osaan ottaa aikalisän, ennen kuin huonot puoleni vaikka konfliktitilanteessa ottavat vallan.

Jos tulisin vahingossa raskaaksi, voi hyvin olla, että pitäisin vauvan. Ja olisin hyvä äiti ja varmasti rakastaisin lastani. Silti en aktiivisesti lasta halua. Jatkuvasti tähän maailmaan syntyy suunnittelemattomia vauvoja - toisaalta myös vauvoja, jotka ovat haluttuja mutta ihan epärealistisin tai väärin perustein. Iso osa vanhemmista kasvaa ihan hyviksi, kun lapsi on syntynyt. Toisaalta se lapsen etukäteen haluaminen ei ole mikään autuaaksi tekevä asia.

Niin ja näille pösilöille, jotka jankkaavat, että miksi tätä lasten hankkimatta jättämisaihetta nostetaan keskusteluun. No, ehkä teidän aivonne ovat lapsiarjessa sulaneet niin pahasti, että ette seuraa ajankohtaisia aiheita. Koska kukaan, joka on lehtiä viime aikoina lukenut, ei ole voinut välttyä tältä keskustelulta - syntyvyys on Suomessa ennätysalhaista ja sille haetaan kissojen ja koirien kanssa syitä. Yksi toistuva väite on, että nuoret aikuiset eivät näe lapsiperhe-elämää kun kavereilla tai sisaruksillakaan ei ole lapsia, joten se ei näyttäydy oikein vaihtoehtonakaan. No, ap ja mm minä olemme kyllä lapsiperhe-elämää sivusta seuranneet eikä se ole ainakaan lisännyt lastentekohaluja. Mutta joo, kun meistä veloista nyt valtakunnan tasolla jatkuvasti jauhetaan, niin kai me itsekin saamme osallistua keskusteluun?

Vakuuttelusta huolimatta tyylisi särkyy viimeisessä kappaleessa, kun hermo ei pidä, vaan täytyy ruveta inisemään lapsiarjen sulattamista aivoista.  Lapsellista.

Ai sekö tekee kyvyttömän äidiksi? Aika monta lasua sitten vetämään, jotta saadaan näiltä tähänkin ketjuun täysin asiattomia kirjoittaneilta mammoilta mukelot veks. :'D On vaan kummallista, että jokaisen suuren median viime viikkojen pääaihetta eivät saisi asianomaiset kommentoida tai alkaa hirveä haukkuminen ja itku.

Tämä on nyt tosiaan tullut selväksi. :D Mediassa on rummutettu syntyvyyden laskusta ja sen oletetuista syistä viikkotolkulla. Mikä sen aiheuttaa? Miksi lapsia ei haluta? Olko nyt TS vai HS joka piti jopa gallupin, jossa kysyttiin ihmisiltä minkä he arvelevat olevan vapaahetoisen lapsettomuuden syy. Siis kadulla tallaavilta ihmisiltä! Kenellekään ei tullut mieleen pitää gallupia velojen itsensä keskuudessa. :D Siinähän se vastaus olisi tullut suoraan.

Tätä aihetta saa tosiaan repostella joka paikassa mielin määrin ja se nostattaa keskustelua ja kiinnostusta, mutta velat, pitäkää turpanne kiinni. Juuri te siellä ilmiön kuumimmassa ytimessä, olkaa hiljaa.

Ap

Jokainenhan katselee aihetta omasta viiteryhmästä.

Voi olla tietenkin lapsiarjen sulattamien aivojen vika mutta musta tuntuu, että keskustelu koskee kaikkia lisääntymisiässä olevia ihmisiä eikä vain veloja. Jotenkin siis koen yleisesti käydyn keskustelun vauvapulasta tavallaan painostavana vaikka mulla onkin jo lapsia (toki vain kaksi joten ollaan vasta +-0 tilanteessa).

Tilannehan on ihan naurettava, että toisaalla huudetaan, että lisää lapsia ja toisaalla taas, että töihin pitäis mennä eikä hoitaa niitä omia lapsia. Ei tässä tilanteessä oikeen viitti edes lisää tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mäkin voin sanoa, että olisin suurella todennäköisyydellä hyvä äiti, vaikken lapsia ole halunnut (ikää päälle 30 v). Olen korkeakoulutettu, pystyn omaksumaan tietoa ja soveltamaan sitä arjessa. Minulla on hyvä taloudellinen tilanne, hyvät työllisyysnäkymät ja olen mm opiskelu- ja työelämässä osoittanut, että pystyn pitkäjänteiseen työhön ja siedän myös epävarmuutta ja -mukavuutta. Suoriudun arjen pyörityksestä ongelmitta, hoidan laskut ajallaan, pidän vakuutukset kunnossa jne. Minulla on hyvinvoivia ja terveitä lemmikkejä, joten pystyn myös huolehtimaan avuttomista ja puolustuskyvyttömistä olennoista ja hoivaamaan muita sekä kasvattamaan ainakin koirista yhteiskuntakelpoisia ja mukavia otuksia. Ennen kaikkea minulla ja puolisollani on pitkä, tasainen ja onnellinen parisuhde, jossa voidaan keskustella asioista avoimesti ja vastuiden jako sujuu. Tiedostan oman persoonani heikkoudet ja osaan ottaa aikalisän, ennen kuin huonot puoleni vaikka konfliktitilanteessa ottavat vallan.

Jos tulisin vahingossa raskaaksi, voi hyvin olla, että pitäisin vauvan. Ja olisin hyvä äiti ja varmasti rakastaisin lastani. Silti en aktiivisesti lasta halua. Jatkuvasti tähän maailmaan syntyy suunnittelemattomia vauvoja - toisaalta myös vauvoja, jotka ovat haluttuja mutta ihan epärealistisin tai väärin perustein. Iso osa vanhemmista kasvaa ihan hyviksi, kun lapsi on syntynyt. Toisaalta se lapsen etukäteen haluaminen ei ole mikään autuaaksi tekevä asia.

Niin ja näille pösilöille, jotka jankkaavat, että miksi tätä lasten hankkimatta jättämisaihetta nostetaan keskusteluun. No, ehkä teidän aivonne ovat lapsiarjessa sulaneet niin pahasti, että ette seuraa ajankohtaisia aiheita. Koska kukaan, joka on lehtiä viime aikoina lukenut, ei ole voinut välttyä tältä keskustelulta - syntyvyys on Suomessa ennätysalhaista ja sille haetaan kissojen ja koirien kanssa syitä. Yksi toistuva väite on, että nuoret aikuiset eivät näe lapsiperhe-elämää kun kavereilla tai sisaruksillakaan ei ole lapsia, joten se ei näyttäydy oikein vaihtoehtonakaan. No, ap ja mm minä olemme kyllä lapsiperhe-elämää sivusta seuranneet eikä se ole ainakaan lisännyt lastentekohaluja. Mutta joo, kun meistä veloista nyt valtakunnan tasolla jatkuvasti jauhetaan, niin kai me itsekin saamme osallistua keskusteluun?

Vakuuttelusta huolimatta tyylisi särkyy viimeisessä kappaleessa, kun hermo ei pidä, vaan täytyy ruveta inisemään lapsiarjen sulattamista aivoista.  Lapsellista.

Ai sekö tekee kyvyttömän äidiksi? Aika monta lasua sitten vetämään, jotta saadaan näiltä tähänkin ketjuun täysin asiattomia kirjoittaneilta mammoilta mukelot veks. :'D On vaan kummallista, että jokaisen suuren median viime viikkojen pääaihetta eivät saisi asianomaiset kommentoida tai alkaa hirveä haukkuminen ja itku.

Kommentoida saa, totta kai.  Mielenkiintoista vaan se, että ensin nähdään kauheesti vaivaa sen perustelemiseen, että on niin hyvä ja kypsä ja aikuinen ja aikaansaava, ja lopuksi  turauttaa ilmoille sen, miten oikeasti ajattelee: vanhemmilta on lapsiarki sulattanut aivot.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.

Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.

Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.

Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.

Ap

Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.

Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂

Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.

En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.

Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.

Ap

Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!

Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.

Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.

Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.

Ap

Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?

"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)

Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.

Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.

P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.

Ap

Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä.  Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut. 

Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.

Ap

Ap:n aloituksesta: "Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.

Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.

Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia."

He-he-he.

Siis ei "näyttäydy kaoottisena" vaan "on kaoottinen käynnissä".

Ymmärrän kyllä, että lasten vanhemmat nauroivat mukanasi, vaikka todennäköisesti eri syystä kuin kuvittelet.

Okei, me ei nyt tosiaankaan ymmärretä toisiamme. :D Ollaan niin eri aaltopituudella kuin olla voi, joten ehkä jätetään tämä tähän. Sinä olet loukkaantunut ystäväni puolesta vaikka hän ei loukkaantunut itse. Siitä ei nyt pääse mihinkään ja asia tuskin tulee muuttumaan vaikka mitä sinulle selvittäisin.

Mukavaa sunnuntai-iltapäivän jatkoa sinulle.

Ap

Et todellakaan pysty sanomaan ystäväsi puolesta, ettei hän loukkaantunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.

Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.

Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D

Ap

Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.

Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.

Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.

Ap

Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?

No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?

Ap

Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.

Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?

Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.

Ap

No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.

Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?

Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.

Ap

Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.

Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.

Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.

Rakkaus ja kiintymys on 100% aivokemiaa ja hormonien tekoa, oli sitten kyse minkätyyppisestä rakkaudesta tahansa.

Ap

Onpas sinulla suppea käsitys rakkaudesta. Itselleni rakkaus on kaikki hyvä mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.

Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.

Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.

Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.

Ap

Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.

Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂

Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.

En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.

Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.

Ap

Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!

Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.

Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.

Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.

Ap

Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?

"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)

Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.

Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.

P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.

Ap

Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä.  Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut. 

Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.

Ap

Eli siis tarkoitatko että yhden hassunhauskan ruokailutilanteen näkeminen on sinulle tehokkain ehkäisykeino?

Pitääkö nyt tahallaan käsittää asioita väärin? Olen itse sanonut kanssa monta kertaa suoraan kavereille että on tehokas ehkäisykeino. Ne on ottanut sen huumorilla, kuten se oli tarkoitettu.

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, joten tietysti lapsiarjen näkeminen vahvistaa sen etten halua lapsia.

Ihmiselle jolla on vauvakuumetta, tuollainen tilanne ei häiritse yhtään.

M36

Minua ei kiinnosta pätkääkään haluatko sinä lapsia vai et. Mutta on todella epäkunnioittavaa puhua toisten lapsista noin. Se on ihan niitä lapsia itseään ja heidän elämää kohtaan epäkunnioittavaa, vaikka niiden isä tai äiti kohteliaisuuttaan sun törkeälle vitsille nauraisikin. Jokainen ihminen on arvokas ja moni vela ei selvästi kunnioita lasten ihmisarvoa. Se on asian ongelma, ei vapaaehtoinen lapsettomuus itsessään. 

Ymmärrän pointtisi tässä, mutta kannattaisiko löysätä nutturaa vähäsen? Kyllä jokainen ihminen ja ihmisen mielipide on arvokas, mutta AP:n mielipidettä on vähätelty aika rankasti tässä ketjussa. Tämä vähättely mitä ketjussa esiintyy heijastaa yhteiskunnan ilmapiiriä esim veloja kohtaan. 

Tottakai puolustan AP:n mielipidettä koska se menee aika yksi-yhteen omani kanssa, ja tässä ketjussa hyökätään mutulla ja yritetään vähätellä ja ns. lyödä vyön alle.

M36 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.

Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.

Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.

Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.

Ap

Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.

Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂

Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.

En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.

Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.

Ap

Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!

Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.

Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.

Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.

Ap

Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?

"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)

Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.

Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.

P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.

Ap

Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä.  Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut. 

Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.

Ap

Eli siis tarkoitatko että yhden hassunhauskan ruokailutilanteen näkeminen on sinulle tehokkain ehkäisykeino?

Pitääkö nyt tahallaan käsittää asioita väärin? Olen itse sanonut kanssa monta kertaa suoraan kavereille että on tehokas ehkäisykeino. Ne on ottanut sen huumorilla, kuten se oli tarkoitettu.

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, joten tietysti lapsiarjen näkeminen vahvistaa sen etten halua lapsia.

Ihmiselle jolla on vauvakuumetta, tuollainen tilanne ei häiritse yhtään.

M36

Minua ei kiinnosta pätkääkään haluatko sinä lapsia vai et. Mutta on todella epäkunnioittavaa puhua toisten lapsista noin. Se on ihan niitä lapsia itseään ja heidän elämää kohtaan epäkunnioittavaa, vaikka niiden isä tai äiti kohteliaisuuttaan sun törkeälle vitsille nauraisikin. Jokainen ihminen on arvokas ja moni vela ei selvästi kunnioita lasten ihmisarvoa. Se on asian ongelma, ei vapaaehtoinen lapsettomuus itsessään. 

Ymmärrän pointtisi tässä, mutta kannattaisiko löysätä nutturaa vähäsen? Kyllä jokainen ihminen ja ihmisen mielipide on arvokas, mutta AP:n mielipidettä on vähätelty aika rankasti tässä ketjussa. Tämä vähättely mitä ketjussa esiintyy heijastaa yhteiskunnan ilmapiiriä esim veloja kohtaan. 

Tottakai puolustan AP:n mielipidettä koska se menee aika yksi-yhteen omani kanssa, ja tässä ketjussa hyökätään mutulla ja yritetään vähätellä ja ns. lyödä vyön alle.

M36 

Mitä voi odottaa, kun aloitus on mutuilua, vähättelyä ja ns. lyömistä vyön alle? 

Niin joo, sehän oli huumoria. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.

Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.

Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.

Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.

Ap

Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.

Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂

Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.

En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.

Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.

Ap

Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!

Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.

Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.

Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.

Ap

Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?

"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)

Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.

Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.

P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.

Ap

Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä.  Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut. 

Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.

Ap

Eli siis tarkoitatko että yhden hassunhauskan ruokailutilanteen näkeminen on sinulle tehokkain ehkäisykeino?

Pitääkö nyt tahallaan käsittää asioita väärin? Olen itse sanonut kanssa monta kertaa suoraan kavereille että on tehokas ehkäisykeino. Ne on ottanut sen huumorilla, kuten se oli tarkoitettu.

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, joten tietysti lapsiarjen näkeminen vahvistaa sen etten halua lapsia.

Ihmiselle jolla on vauvakuumetta, tuollainen tilanne ei häiritse yhtään.

M36

Minua ei kiinnosta pätkääkään haluatko sinä lapsia vai et. Mutta on todella epäkunnioittavaa puhua toisten lapsista noin. Se on ihan niitä lapsia itseään ja heidän elämää kohtaan epäkunnioittavaa, vaikka niiden isä tai äiti kohteliaisuuttaan sun törkeälle vitsille nauraisikin. Jokainen ihminen on arvokas ja moni vela ei selvästi kunnioita lasten ihmisarvoa. Se on asian ongelma, ei vapaaehtoinen lapsettomuus itsessään. 

Ymmärrän pointtisi tässä, mutta kannattaisiko löysätä nutturaa vähäsen? Kyllä jokainen ihminen ja ihmisen mielipide on arvokas, mutta AP:n mielipidettä on vähätelty aika rankasti tässä ketjussa. Tämä vähättely mitä ketjussa esiintyy heijastaa yhteiskunnan ilmapiiriä esim veloja kohtaan. 

Tottakai puolustan AP:n mielipidettä koska se menee aika yksi-yhteen omani kanssa, ja tässä ketjussa hyökätään mutulla ja yritetään vähätellä ja ns. lyödä vyön alle.

M36 

Sitä ap:n aloituskin oli. 

Jos haluaa asiallista keskustelua aiheesta, sen olisi voinut aloittaa vaikka näin:

" En halua lapsia, koska en jaksaisi huolehtia toisen ihmisen tarpeista ja kaipaan melko paljon rauhaa ja hiljaisuutta ympärilleni."

Sen sijaan että käyttää esimerkkinä ystävän lapsia, kuinka he saa omat stressihormoonit nousemaan pilviin ja toimii itselle kaikkein tehokkaimpana ehkäisykeinona. Ja sitten kun todetaan ettei tuo ole asiallista sitä ystävää, lapsiperheitä tai lapsen ihmisarvoa kohtaan, niin kuitataan se haa-haa-huumorilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.

Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.

Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.

Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.

Ap

Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.

Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂

Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.

En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.

Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.

Ap

Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!

Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.

Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.

Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.

Ap

Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?

"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)

Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.

Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.

P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.

Ap

Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä.  Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut. 

Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.

Ap

Ap:n aloituksesta: "Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.

Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.

Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia."

He-he-he.

Siis ei "näyttäydy kaoottisena" vaan "on kaoottinen käynnissä".

Ymmärrän kyllä, että lasten vanhemmat nauroivat mukanasi, vaikka todennäköisesti eri syystä kuin kuvittelet.

Okei, me ei nyt tosiaankaan ymmärretä toisiamme. :D Ollaan niin eri aaltopituudella kuin olla voi, joten ehkä jätetään tämä tähän. Sinä olet loukkaantunut ystäväni puolesta vaikka hän ei loukkaantunut itse. Siitä ei nyt pääse mihinkään ja asia tuskin tulee muuttumaan vaikka mitä sinulle selvittäisin.

Mukavaa sunnuntai-iltapäivän jatkoa sinulle.

Ap

Et todellakaan pysty sanomaan ystäväsi puolesta, ettei hän loukkaantunut. 

Pystyn toki. Tunnen hänet. En tiedä millaisia sinun ystävyyssuhteesi ovat, mutta omani eivät ole mitään kissa ja hiiri-kyräilyä jossa loukkaannutaan toisen sanomisista ja esitetään että kaikki on ok.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.

Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.

Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D

Ap

Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.

Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.

Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.

Ap

Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?

No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?

Ap

Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.

Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?

Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.

Ap

No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.

Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?

Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.

Ap

Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.

Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.

Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.

Rakkaus ja kiintymys on 100% aivokemiaa ja hormonien tekoa, oli sitten kyse minkätyyppisestä rakkaudesta tahansa.

Ap

Toki, mutta tässä hämää tuo 100%. Laita 100% faktaa kehiin, kiitos.

Enpä taida nyt jaksaa etsiä ja kirjoittaa puhtaaksi kuuden vuoden psykologian opintoja. :D 

Mutta ihan kaikki mitä teet lähtee aivokemiasta. Kaikki tunteesi ja ajatuksesi ovat 100% aivokemiaa, välittäjäaineiden ja hormonien säätelemää. Mitään mystistä, ihmisen aivoista ulopuolista rakkautta ei ole olemassa, ei mitenkään voisi olla.

Mutta tämä menee nyt pahasti ohi aiheen.

Ap

No tuohan on vain yksi tieteenala ja sen näkemys asiasta, ei mikään 100% absoluuttinen totuus. Voi kultapieni. 

Voitko mainita yhden tieteenalan, joka ei ole sitä mieltä että kaikki psykologiset ilmiöt ovat aivokemiaa?

Ap

Olen eri, mutta halusin vain tuoda sen esiin, että se että sinä, tai vaikkapa miljardiihmistä pitävät rakkautta toista elävää olentoa kohtaan aivokemiana, tai tutkimuksilla selitettävissä olevana tieona ei tarkoita sitä rakkaus olisi sitä mitä te sanotte sen olevan. Tutkiakseen yleensäkään yhtään mitään, täytyy ensin kyetä määrittelemään se mitä tutkitaan.  Eli olet määritellyt rakkauden. Tämä on kuitenkin sinun keksimäsi määritelmä, eivätkä kaikki ole samaa mieltä määritelmän mielekkyydestä. On olemassa lukemattomia tapahtumia, joille ei ole sanoja. Niitä ei voi nimetä, koska tapahtuma pitää itse kyetä kokemaan. Laimeasti voi yrittää kuvailla, mutta kuten huomaamme jo tästä, että joku luulee pystyvänsä selittämään rakkauden, niin kuvailut menevät aina pieleen.