Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.
13.10.2019 |
Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.
Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.
Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.
Muita veloja joilla samankaltaisia ajatuksia?
N27
P.S. Vauvakosketuksiakin on tullut, minulla on useampi kummilapsi ja sukulaiset ovat lisääntyneet aikuisikäni aikana. Eli siis tämä ystäväni perhe ei ole ainut kokemukseni perhe-elämästä, vauvoista ja lapsista.
Kommentit (514)
Ap kirjoittaa, että ei halua lapsia sen takia kun käy kylässä lapsiperheessä ja näkee kaaoksen. Itsekin joskus jännitin, että mitä jos kokee saman olon omien lasten kanssa. MUTTA! Nyt ap ei ymmärrä sitä, että hän ei rakasta näitä kavereiden lapsia. Kun tulee äidiksi niin siitä omasta lapsesta tulee niin tärkeä ja rakas, että ei sitä samalla tavalla ajattele enää kuin ennen lapsia. Äiti kasvaa siinä lasten rinnalla. Kaaokseen väsyy toki aika ajoin, mutta väistämättä ne lapset kokee tärkeimmäksi asiaksi elämässä niin eihän siihen suhtaudu enää samalla tavalla. Ethän sinä voi katsella naapurisi miestä ja ajatella että, en halua olla miesten kanssa ollenkaan koska naapurin mies ei ole ihana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?
Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.
Ap
Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.
Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.
Mikä tämän luennon perustelu ja syy on? Ap kertoi, ettei halua lasta, vaikka todennäköisesti omaa rakastaisi, jos sellaisen saisi. Miten tämä sun alentuva selostuksesi nyt liittyy siihen?
T: sivusta seurannut
Luepa koko tämän kommentin kommenttiketju. Ap kertoi ristiriitaisen väittämän, että mielestään voisi olla hyvä äiti, vaikkei lapsia missään nimessä halua. Sen jälkeen oletus, että lapsensaamisen tuomat hormonit olisivat yhtäkuin rakkaus lasta kohtaan.
Pahoittelen, ettei koko keskustelu nyt pysynyt niissä "siis joo ei tod ikinä mitään lapsia!" - jutuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?
Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.
Ap
Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.
Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.
Rakkaus ja kiintymys on 100% aivokemiaa ja hormonien tekoa, oli sitten kyse minkätyyppisestä rakkaudesta tahansa.
Ap
Toki, mutta tässä hämää tuo 100%. Laita 100% faktaa kehiin, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?
Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.
Ap
Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.
Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.
Rakkaus ja kiintymys on 100% aivokemiaa ja hormonien tekoa, oli sitten kyse minkätyyppisestä rakkaudesta tahansa.
Ap
Toki, mutta tässä hämää tuo 100%. Laita 100% faktaa kehiin, kiitos.
Etenkin ap voisi kertoa, että miksi on äitejä, joille ei koskaan herää rakkaudentunteita lastaan kohtaan, jos hormonit automaattisesti tekevät rakastavia vanhempia.
Tämä nyt edelleen tähän väittämään, että ap mielestään voisi olla hyvä äiti, vaikkei lasta missään nimessä halua.
Miksi pitää aiheesta edes kirjoittaa? Ketä kiinnostaa lasten tekeminen tai tekemättä jättäminen?
Syntyvyys on laskussa. Sitten on. Maailma menee menojaan ja ihmisiä kiinnostavat erilaiset asiat. Kyllästyttää lukea näiden velojen juttuja jatkuvasti milloin missäkin uutisissa/artikkeleissa/palstoilla.
Minuakaan ei kiinnosta monet asiat, mutta mitä sitten?
Mitä pelleilyä se on tulla huutelemaan omista traumaattisista kyläreissuista lapsiperheissä? Pysy kotona, niin ei tarvitse marista toisten pennuista.
Minäkin tykkään monista eri asioista kuin ystäväni, mutta mitä niitä missään luettelemaan. Omituista huomiontarvetta näillä lapsettomilla. Hyvä että mukavuudenhaluiset pysyttelevätkin lapsettomina, jaksavat ehkä työnsä hoitaa kunnialla ja pitövöt baarit pystyssä.
Työpaikoilla todettua tosin, että velat jaksavat sielläkin jauhaa tuota mantraansa kyllästymiseen asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?
Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.
Ap
Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.
Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.
Mikä tämän luennon perustelu ja syy on? Ap kertoi, ettei halua lasta, vaikka todennäköisesti omaa rakastaisi, jos sellaisen saisi. Miten tämä sun alentuva selostuksesi nyt liittyy siihen?
T: sivusta seurannut
Miten alentuvaa on kertoa lapsiperhevierailujen olevan ehkäisykeino? Kyseessä vielä lähimpien ystävien luona vierailu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin nähty. Lapsia tehneet pitävät vapaaehtoista lapsettomuutta loukkauksena omaa valintaa tehdä lapsia kohtaan.
Nämä keskustelut menevät aina samalla tavalla: muut velat komppaa ja yrittää keskustella ja äipät ryntäävät ketjuun solvaamaa.n lapsettomia ja keksimään juttuja, kuten mm. että aloittaja olisi ääneen arvostellut toisen valintaa tehdä lapsia, vaikka on moneen kertaan sanottu, ettei asia ollut niin. Sitten haukutaa.n veloja epäkypsäksi ja ties miksi.
Eli lapsettomuus on uhka ja henkilökohtainen loukkaus lapsellisille, miksi?
Siksi että. Lapsen saaneet ovat tutkitusti onnettomampia ja vähemmän tyytyväisiä elämäänsä kuin lapsettomat eläkeikään asti. Ero on todella suuri. Syyt on varmasti kaikille ilmeisiä.
Niistä jotka hankkivat lapsia todella harva on oikeasti miettinyt asiaa. Niin tehdään, koska "niin kuuluu tehdä". Koska häät ja vauva on onnellinen loppu, ainoa kaikkien tuntema tapa yrittää varmistella että elämällä on merkitys. Vähintään pelosta tehdään, koska entäs jos sitten katuukin, kauheasti on iskostettu miten synkkää ja kamalaa se hylätyn, yksinäisen ikääntyvän naisen elämä on. Naiselle puoliso ja perhe on itsestäänselvä päämäärä elämässä ja sitä pitää tavoitella jo ihan sen takia että muut arvostaa. Sitten tulee juuri naisen perinteisen narratiivin mukaisten elämän huipentumien, häiden ja ensimmäisen lapsen odotuksen ja syntymän, jälkeen karu todellisuus täytenä yllätyksenä: sinua pidetäänkin nyt tyhmänä. Tyhmänä, tylsänä, banaalina, rumana, seksittömänä ja yhtäkkiä 10 vanhempana. Ja päälle se lapsiarki.
Totta kai se on katkeraa ja kurjaa. Mutta ihminen on psykologisesti resilientti ja perustelee kaiken itselleen parhain päin. Jotenkin asia käännellään mielessä semmoiseksi, että tämä oli hyvä valinta ja en kadu pätkääkään. Varmasti rakkaus lapseen auttaa tässä paljon. Mutta moni kokee päässään rakentamalle oikeutuskyhäelmälle uhkaksi sen, kun muut tekevät toisen valinnan ja ovat siihen tyytyväisiä ja puhuvat asiasta avoimesti. Ehkä vielä näyttävät ne kaikki asiat jotka ovat saaneet pitää itsellään, joista lapsen saaneet ovat joutuneet luopumaan. Tätä uhkaa vastaan sitten tunnetaan tarvetta puolustautua hyökkäämällä.
Tämä on inhimillistä enkä sano tätä pilkatakseni tai alentaakseni ketään. Monilla on tällaisia mielen puolustuksia, joista ollaan vähän herkkiä. Ja se on oikeasti väärin äitejä kohtaan miten seksistisesti ja alentuvasti heihin suhtaudutaan, veloillakin on tässä parantamisen varaa.
Täysin riittämätön näkemys. Et ota ollenkaan huomioon sitä että lasten saaminen, ja perheenperustaminen kiteytyy lopulta ihan muihin asioihin kuin pikkulapsiaikaan, tai väliaikaiseen ulkonäköön (kukaan ei pysty sanomaan 60-vuotiaasta naisesta päälle päin onko hänellä lapsia vain ei).
On myös helppo olla tyytyväinen elämään kun mikään ei ole muuttunut(mainitsemasi toisen valinnan tehneet). Muutos on ylenesä aina jollain tapaa vaikea, ainakin jossain vaiheessa. Katuminen on ihan muuta kuin se että vaikeana hetkenä miettii että olisi helpommallakin voinut päästä. En ole tavannut ketään aikuisten lasten vanhempaa joka katuisi lapsiaan. Perhe, ja omat lapset ovat tärkeät tavalla jota ei voi selittää tyhjentävästi. Omat lapset ovat 18 vuotta elämästään vanhemman huollon alaisena. Sen jälkeen on vielä aika paljon elämää jäljellä. Isoäitini kuoli 98-vuotiaana, ja tuolloin hänen vanhin lapsensa oli 78 vuotta. Eli 60 vuotta vrt siihen 18 vuoteen minkä lapsi asui kotona ja oli huollettavana. Voin kertoa että aika paljon mahtui noihin 60 vuoteen. Päättelen että kirjoittajan täytyy olla vielä aika nuori, kun käsitys lapsista ja perheestä rajoittuu pikkulapsiarkeen ja nukkumattoiin öihin.
Tunnetko useitakin lisääntymisvaiheen ylittäneitä velanaisia? Itse tiedän muutamankin 50-vuotiaan jotka eivät lasta teheet. Vaikka he ovatkin tyytyväisiä valintaansa, niin jossain vaiheessa, kun lisääntymisikä alkaa tulla tappiinsa, on jokainen miettinyt että nyt aletaan olla viimeisillä metreillä, ja että niiden metrien jälkeen sitä omaa jälkikasvua ei koskaan enää voi saada. Ei ole ilman kipuilua kukaan päässyt. PAljon enemmän tietysti tunnen niitä jotka ovat päätyneet tekemään sen lapsen kuitenkin, ja he ovat puolestaan olleet tyytyväisiä siihen päätökseen.
Tunnen useampia mutta eivät he ihan ikänsäkään takia ole kauhean vahvasti edustettuna lähipiirissäni. En tiedä heidän kipuiluistaan mutta tyytyväisiä ovat eivätkä ole ilmaisseet katumusta. Heidän sukupolvensa elämä on muutenkin ollut joka suhteessa niin erilaista kuin minun sukupolveni, esimerkiksi paine hankkia lapsia ja asenteet joita he ovat elämänsä aikana kokeneet ovat olleet ihan erilaisia, että en vetäisi siitä suoria vertauksia itseeni. Mulle henkilökohtaisesti päätös olla hankkimatta lapsia on ollut kipeä ja olen valinnut helppouden ja henkilökohtaisen onnellisuuden sijaan sen perusteella, mikä minusta on oikein. Mutta kuten sanottu, ihmiset ovat tyytyväisiä valintoihinsa tarvittaessa vaikka väkisin. Tutkitusti velat eivät kadu päätöstään vanhanakaan kuten eivät vanhemmatkaan. Minä olen suruni käsitellyt päätöksen tehdessäni enkä usko tilanteen tästä muuttuvan enää mihinkään suuntaan.
En pyrkinyt kommentissa mihinkään tyhjentävään ottoon siitä kuinka hyvä asia lapsen hankkiminen on kaikkiaan. Se oli aika suora vastaus kysymykseen, että miksi vanhemmat suhtautuvat lapsettomien valintaan defensiivisesti. En tarkoittanut ollenkaan sanoa, että vanhemmat katuisivat päätöstään. Sen tunnustaminen on harvinaista ja vaatii ajattelutavan, joka erottaa lapsen olemassaolon ja rakastamisen siitä, oliko vanhemmuus kuitenkaan hyvä päätös. Moni ei pysty pitämään noita erillisinä, ja rakastaa lastaan eikä haluaisi luopua hänestä, joten ei katso katuvansa. Tämä on oikein hyvä tapa ajatella enkä ole mitenkään eri mieltä. Mutta se jättää tilaa piileville ristiriidoille, jotka sitten voivat purkautua tuona defensiivisyytenä.
Vaikka 60-vuotiaaksi mennessä päästäisiinkin "tasoihin", niin se ei muuta miksikään sitä, että siinä välissä vanhemmilla on kurjempaa. Se voi tuoda lohtua monille ja motivoida, mutta lohtu ja motivaatio ei ole yhtä hyvä kuin tyytyväisyys. Ihmiset saavat perheestään elämäänsä merkitystä, mutta vaikka vanhemmuus on helpoin tapa löytää merkitys, se ei ole ainoa eikä kätevin tai luotettavin eikä muutenkaan muihin verrattuna mitenkään ylivoimainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mäkin voin sanoa, että olisin suurella todennäköisyydellä hyvä äiti, vaikken lapsia ole halunnut (ikää päälle 30 v). Olen korkeakoulutettu, pystyn omaksumaan tietoa ja soveltamaan sitä arjessa. Minulla on hyvä taloudellinen tilanne, hyvät työllisyysnäkymät ja olen mm opiskelu- ja työelämässä osoittanut, että pystyn pitkäjänteiseen työhön ja siedän myös epävarmuutta ja -mukavuutta. Suoriudun arjen pyörityksestä ongelmitta, hoidan laskut ajallaan, pidän vakuutukset kunnossa jne. Minulla on hyvinvoivia ja terveitä lemmikkejä, joten pystyn myös huolehtimaan avuttomista ja puolustuskyvyttömistä olennoista ja hoivaamaan muita sekä kasvattamaan ainakin koirista yhteiskuntakelpoisia ja mukavia otuksia. Ennen kaikkea minulla ja puolisollani on pitkä, tasainen ja onnellinen parisuhde, jossa voidaan keskustella asioista avoimesti ja vastuiden jako sujuu. Tiedostan oman persoonani heikkoudet ja osaan ottaa aikalisän, ennen kuin huonot puoleni vaikka konfliktitilanteessa ottavat vallan.
Jos tulisin vahingossa raskaaksi, voi hyvin olla, että pitäisin vauvan. Ja olisin hyvä äiti ja varmasti rakastaisin lastani. Silti en aktiivisesti lasta halua. Jatkuvasti tähän maailmaan syntyy suunnittelemattomia vauvoja - toisaalta myös vauvoja, jotka ovat haluttuja mutta ihan epärealistisin tai väärin perustein. Iso osa vanhemmista kasvaa ihan hyviksi, kun lapsi on syntynyt. Toisaalta se lapsen etukäteen haluaminen ei ole mikään autuaaksi tekevä asia.
Niin ja näille pösilöille, jotka jankkaavat, että miksi tätä lasten hankkimatta jättämisaihetta nostetaan keskusteluun. No, ehkä teidän aivonne ovat lapsiarjessa sulaneet niin pahasti, että ette seuraa ajankohtaisia aiheita. Koska kukaan, joka on lehtiä viime aikoina lukenut, ei ole voinut välttyä tältä keskustelulta - syntyvyys on Suomessa ennätysalhaista ja sille haetaan kissojen ja koirien kanssa syitä. Yksi toistuva väite on, että nuoret aikuiset eivät näe lapsiperhe-elämää kun kavereilla tai sisaruksillakaan ei ole lapsia, joten se ei näyttäydy oikein vaihtoehtonakaan. No, ap ja mm minä olemme kyllä lapsiperhe-elämää sivusta seuranneet eikä se ole ainakaan lisännyt lastentekohaluja. Mutta joo, kun meistä veloista nyt valtakunnan tasolla jatkuvasti jauhetaan, niin kai me itsekin saamme osallistua keskusteluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Eiköhän hän tiedä sen oleellisen, eli ei kannata hankkia.
Lapseton näkee lapsiperhe-elämästä vain pieniä pätkiä, ja keskittyen yleensä niihin negatiivisiin puoliin.
Totta tuokin, onhan tälläkin palstalla monet velat sanoneet etteivät halua lapsia, koska ne kiukuttelevat ja huutavat ja vaativat asioita.
Minä en halua lapsiperhe-elämästä niitä hyviäkään puolia. 99% kyläilyistäni sujuu lasten kannalta iloisissa merkeissä, näen siis useimmiten lapsia jotka ovat hyvällä tuulella. Siitä huolimatta ne vierailut vahvistavat päätöstäni olla lisääntymättä.
Ap
Ja olet täysin varma että myös sinun ystävistä nämä sinun jutut tuntuu mukavilta? "teillä vierailu on tehokkain ehkäisykeino" "sen jälkeen kun teillä on käynyt, ei todellakaan tee mieli lisääntyä".
Minusta et kuulosta hyvältä ystävältä. Ole lapseton kaikessa rauhassa, en usko että KUKAAN täällä oikeasti haluaa sitä kyseenalaistaa tai yrittää kääntää päätäsi. Mutta hyvä ystävä ei käyttäisi näitä perusteluja asialle mitä sinä tässä käytät. Ne on kuitenkin ystäväsi lapsia, ja vaikka hän voisi asiasta hieman läppää heittää, ei hänestä varmasti oikeasti tuntuisi mukavalta nämä asiat mitä kerrot HÄNEN lapsistaan ja HÄNEN perheestään. Mietippä nyt vähän.
Lakkaa nyt laittamasta sanoja suuhuni. :D Minä en todellakaan ole sanonut ystävälleni mitään tuollaista mitä kommentissasi kirjoitit. Minä naureskelin tilanteen kaoottisuutta, ja ystäväni muistutti ehkäisystä. Pysytään asiassa, kiitos.
Ap
Näin sinä kuitenkin hänen elämästään ajattelet, ja selän takana nettiin saakka kirjoittelet. :)
Sinä et tiedä mitä minä ajattelen, joten turha peilata omia ajatuksiasi perhe-elämästä minun ajatuksiini siitä. Minä en ajattele muuta kuin että en halua omia lapsia. Silti on ihan mukavaa vierailla lapsiperheissä.
Selän takana nettiin kirjoittelen? Ystäväni tietää kyllä että olen vela. Ei se hänen perhe-elämäänsä miksikään muuta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?
Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.
Ap
Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.
Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.
Mikä tämän luennon perustelu ja syy on? Ap kertoi, ettei halua lasta, vaikka todennäköisesti omaa rakastaisi, jos sellaisen saisi. Miten tämä sun alentuva selostuksesi nyt liittyy siihen?
T: sivusta seurannutMiten alentuvaa on kertoa lapsiperhevierailujen olevan ehkäisykeino? Kyseessä vielä lähimpien ystävien luona vierailu?
Mitä alentuvaa siinä on? Voitko tarkentaa? Ei minusta olisi lainkaan alentuvaa, jos ystäväni tulisi luokseni kylään ja toteaisi että onneksi hän ei ole lapseton. Elämästä voi tehdä haluamansa näköisen, eikä se tee muiden valinnoista keskustelemisesta mitenkään alentuvaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Eiköhän hän tiedä sen oleellisen, eli ei kannata hankkia.
Lapseton näkee lapsiperhe-elämästä vain pieniä pätkiä, ja keskittyen yleensä niihin negatiivisiin puoliin.
Totta tuokin, onhan tälläkin palstalla monet velat sanoneet etteivät halua lapsia, koska ne kiukuttelevat ja huutavat ja vaativat asioita.
Minä en halua lapsiperhe-elämästä niitä hyviäkään puolia. 99% kyläilyistäni sujuu lasten kannalta iloisissa merkeissä, näen siis useimmiten lapsia jotka ovat hyvällä tuulella. Siitä huolimatta ne vierailut vahvistavat päätöstäni olla lisääntymättä.
Ap
Ja olet täysin varma että myös sinun ystävistä nämä sinun jutut tuntuu mukavilta? "teillä vierailu on tehokkain ehkäisykeino" "sen jälkeen kun teillä on käynyt, ei todellakaan tee mieli lisääntyä".
Minusta et kuulosta hyvältä ystävältä. Ole lapseton kaikessa rauhassa, en usko että KUKAAN täällä oikeasti haluaa sitä kyseenalaistaa tai yrittää kääntää päätäsi. Mutta hyvä ystävä ei käyttäisi näitä perusteluja asialle mitä sinä tässä käytät. Ne on kuitenkin ystäväsi lapsia, ja vaikka hän voisi asiasta hieman läppää heittää, ei hänestä varmasti oikeasti tuntuisi mukavalta nämä asiat mitä kerrot HÄNEN lapsistaan ja HÄNEN perheestään. Mietippä nyt vähän.
Lakkaa nyt laittamasta sanoja suuhuni. :D Minä en todellakaan ole sanonut ystävälleni mitään tuollaista mitä kommentissasi kirjoitit. Minä naureskelin tilanteen kaoottisuutta, ja ystäväni muistutti ehkäisystä. Pysytään asiassa, kiitos.
Ap
Näin sinä kuitenkin hänen elämästään ajattelet, ja selän takana nettiin saakka kirjoittelet. :)
Sinä et tiedä mitä minä ajattelen, joten turha peilata omia ajatuksiasi perhe-elämästä minun ajatuksiini siitä. Minä en ajattele muuta kuin että en halua omia lapsia. Silti on ihan mukavaa vierailla lapsiperheissä.
Selän takana nettiin kirjoittelen? Ystäväni tietää kyllä että olen vela. Ei se hänen perhe-elämäänsä miksikään muuta.
Ap
Ystäväsi ei siis tiedä, että kirjoitat nettiin hänen perhe-elämästään, saatesanoilla että se on tehokkain ehkäisykeino?
Ihan omia sanojasi käytin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ö kirjoitti:
Miksi pitää aiheesta edes kirjoittaa? Ketä kiinnostaa lasten tekeminen tai tekemättä jättäminen?
Syntyvyys on laskussa. Sitten on. Maailma menee menojaan ja ihmisiä kiinnostavat erilaiset asiat. Kyllästyttää lukea näiden velojen juttuja jatkuvasti milloin missäkin uutisissa/artikkeleissa/palstoilla.
Minuakaan ei kiinnosta monet asiat, mutta mitä sitten?
Mitä pelleilyä se on tulla huutelemaan omista traumaattisista kyläreissuista lapsiperheissä? Pysy kotona, niin ei tarvitse marista toisten pennuista.
Minäkin tykkään monista eri asioista kuin ystäväni, mutta mitä niitä missään luettelemaan. Omituista huomiontarvetta näillä lapsettomilla. Hyvä että mukavuudenhaluiset pysyttelevätkin lapsettomina, jaksavat ehkä työnsä hoitaa kunnialla ja pitövöt baarit pystyssä.
Työpaikoilla todettua tosin, että velat jaksavat sielläkin jauhaa tuota mantraansa kyllästymiseen asti.
Traumaattisista kyläreissuista. :D Mulla kyllä oli siellä ystävän luona oikein mukavaa, ja aion vierailla siellä jatkossakin. Ja he saavat vierailla meillä. Kukaan ei uskoakseni traumatisoitunut tapahtumassa mitenkään.
Minä tein aloituksen koska se herättää keskustelua. Kun mediassa on nyt viime viikot pohdittu syitä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen, niin minä toin esille oman näkemykseni asiaan. En minä tuolla kaduilla huutele lapsettomuuttani, enkä oleta että juuri minun henkilökohtainen valintani ketään kiinnostaisi. Ilmiönä se tuntuu kuitenkin kiinnostavan melko suurtakin osaa suomalaisista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin nähty. Lapsia tehneet pitävät vapaaehtoista lapsettomuutta loukkauksena omaa valintaa tehdä lapsia kohtaan.
Nämä keskustelut menevät aina samalla tavalla: muut velat komppaa ja yrittää keskustella ja äipät ryntäävät ketjuun solvaamaa.n lapsettomia ja keksimään juttuja, kuten mm. että aloittaja olisi ääneen arvostellut toisen valintaa tehdä lapsia, vaikka on moneen kertaan sanottu, ettei asia ollut niin. Sitten haukutaa.n veloja epäkypsäksi ja ties miksi.
Eli lapsettomuus on uhka ja henkilökohtainen loukkaus lapsellisille, miksi?
Siksi että. Lapsen saaneet ovat tutkitusti onnettomampia ja vähemmän tyytyväisiä elämäänsä kuin lapsettomat eläkeikään asti. Ero on todella suuri. Syyt on varmasti kaikille ilmeisiä.
Niistä jotka hankkivat lapsia todella harva on oikeasti miettinyt asiaa. Niin tehdään, koska "niin kuuluu tehdä". Koska häät ja vauva on onnellinen loppu, ainoa kaikkien tuntema tapa yrittää varmistella että elämällä on merkitys. Vähintään pelosta tehdään, koska entäs jos sitten katuukin, kauheasti on iskostettu miten synkkää ja kamalaa se hylätyn, yksinäisen ikääntyvän naisen elämä on. Naiselle puoliso ja perhe on itsestäänselvä päämäärä elämässä ja sitä pitää tavoitella jo ihan sen takia että muut arvostaa. Sitten tulee juuri naisen perinteisen narratiivin mukaisten elämän huipentumien, häiden ja ensimmäisen lapsen odotuksen ja syntymän, jälkeen karu todellisuus täytenä yllätyksenä: sinua pidetäänkin nyt tyhmänä. Tyhmänä, tylsänä, banaalina, rumana, seksittömänä ja yhtäkkiä 10 vanhempana. Ja päälle se lapsiarki.
Totta kai se on katkeraa ja kurjaa. Mutta ihminen on psykologisesti resilientti ja perustelee kaiken itselleen parhain päin. Jotenkin asia käännellään mielessä semmoiseksi, että tämä oli hyvä valinta ja en kadu pätkääkään. Varmasti rakkaus lapseen auttaa tässä paljon. Mutta moni kokee päässään rakentamalle oikeutuskyhäelmälle uhkaksi sen, kun muut tekevät toisen valinnan ja ovat siihen tyytyväisiä ja puhuvat asiasta avoimesti. Ehkä vielä näyttävät ne kaikki asiat jotka ovat saaneet pitää itsellään, joista lapsen saaneet ovat joutuneet luopumaan. Tätä uhkaa vastaan sitten tunnetaan tarvetta puolustautua hyökkäämällä.
Tämä on inhimillistä enkä sano tätä pilkatakseni tai alentaakseni ketään. Monilla on tällaisia mielen puolustuksia, joista ollaan vähän herkkiä. Ja se on oikeasti väärin äitejä kohtaan miten seksistisesti ja alentuvasti heihin suhtaudutaan, veloillakin on tässä parantamisen varaa.
Täysin riittämätön näkemys. Et ota ollenkaan huomioon sitä että lasten saaminen, ja perheenperustaminen kiteytyy lopulta ihan muihin asioihin kuin pikkulapsiaikaan, tai väliaikaiseen ulkonäköön (kukaan ei pysty sanomaan 60-vuotiaasta naisesta päälle päin onko hänellä lapsia vain ei).
On myös helppo olla tyytyväinen elämään kun mikään ei ole muuttunut(mainitsemasi toisen valinnan tehneet). Muutos on ylenesä aina jollain tapaa vaikea, ainakin jossain vaiheessa. Katuminen on ihan muuta kuin se että vaikeana hetkenä miettii että olisi helpommallakin voinut päästä. En ole tavannut ketään aikuisten lasten vanhempaa joka katuisi lapsiaan. Perhe, ja omat lapset ovat tärkeät tavalla jota ei voi selittää tyhjentävästi. Omat lapset ovat 18 vuotta elämästään vanhemman huollon alaisena. Sen jälkeen on vielä aika paljon elämää jäljellä. Isoäitini kuoli 98-vuotiaana, ja tuolloin hänen vanhin lapsensa oli 78 vuotta. Eli 60 vuotta vrt siihen 18 vuoteen minkä lapsi asui kotona ja oli huollettavana. Voin kertoa että aika paljon mahtui noihin 60 vuoteen. Päättelen että kirjoittajan täytyy olla vielä aika nuori, kun käsitys lapsista ja perheestä rajoittuu pikkulapsiarkeen ja nukkumattoiin öihin.
Tunnetko useitakin lisääntymisvaiheen ylittäneitä velanaisia? Itse tiedän muutamankin 50-vuotiaan jotka eivät lasta teheet. Vaikka he ovatkin tyytyväisiä valintaansa, niin jossain vaiheessa, kun lisääntymisikä alkaa tulla tappiinsa, on jokainen miettinyt että nyt aletaan olla viimeisillä metreillä, ja että niiden metrien jälkeen sitä omaa jälkikasvua ei koskaan enää voi saada. Ei ole ilman kipuilua kukaan päässyt. PAljon enemmän tietysti tunnen niitä jotka ovat päätyneet tekemään sen lapsen kuitenkin, ja he ovat puolestaan olleet tyytyväisiä siihen päätökseen.
Tunnen useampia mutta eivät he ihan ikänsäkään takia ole kauhean vahvasti edustettuna lähipiirissäni. En tiedä heidän kipuiluistaan mutta tyytyväisiä ovat eivätkä ole ilmaisseet katumusta. Heidän sukupolvensa elämä on muutenkin ollut joka suhteessa niin erilaista kuin minun sukupolveni, esimerkiksi paine hankkia lapsia ja asenteet joita he ovat elämänsä aikana kokeneet ovat olleet ihan erilaisia, että en vetäisi siitä suoria vertauksia itseeni. Mulle henkilökohtaisesti päätös olla hankkimatta lapsia on ollut kipeä ja olen valinnut helppouden ja henkilökohtaisen onnellisuuden sijaan sen perusteella, mikä minusta on oikein. Mutta kuten sanottu, ihmiset ovat tyytyväisiä valintoihinsa tarvittaessa vaikka väkisin. Tutkitusti velat eivät kadu päätöstään vanhanakaan kuten eivät vanhemmatkaan. Minä olen suruni käsitellyt päätöksen tehdessäni enkä usko tilanteen tästä muuttuvan enää mihinkään suuntaan.
En pyrkinyt kommentissa mihinkään tyhjentävään ottoon siitä kuinka hyvä asia lapsen hankkiminen on kaikkiaan. Se oli aika suora vastaus kysymykseen, että miksi vanhemmat suhtautuvat lapsettomien valintaan defensiivisesti. En tarkoittanut ollenkaan sanoa, että vanhemmat katuisivat päätöstään. Sen tunnustaminen on harvinaista ja vaatii ajattelutavan, joka erottaa lapsen olemassaolon ja rakastamisen siitä, oliko vanhemmuus kuitenkaan hyvä päätös. Moni ei pysty pitämään noita erillisinä, ja rakastaa lastaan eikä haluaisi luopua hänestä, joten ei katso katuvansa. Tämä on oikein hyvä tapa ajatella enkä ole mitenkään eri mieltä. Mutta se jättää tilaa piileville ristiriidoille, jotka sitten voivat purkautua tuona defensiivisyytenä.
Vaikka 60-vuotiaaksi mennessä päästäisiinkin "tasoihin", niin se ei muuta miksikään sitä, että siinä välissä vanhemmilla on kurjempaa. Se voi tuoda lohtua monille ja motivoida, mutta lohtu ja motivaatio ei ole yhtä hyvä kuin tyytyväisyys. Ihmiset saavat perheestään elämäänsä merkitystä, mutta vaikka vanhemmuus on helpoin tapa löytää merkitys, se ei ole ainoa eikä kätevin tai luotettavin eikä muutenkaan muihin verrattuna mitenkään ylivoimainen.
Minusta on erittäin hyvä, että ihmiset voivat aidosti valita lapsettomuuden nykyään ja uskon täysin että lapseton elämä voi olla mielekästä siinä missä lapsellinenkin, tietenkin. Mutta nuo tutkimukset joiden mukaan vanhemmat ovat pikkulapsiaikaam onnettomampia kuin lapsettomat eivät päde pohjoismaissa eikä monissa muissakaan Euroopan maissa, jopa päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Eiköhän hän tiedä sen oleellisen, eli ei kannata hankkia.
Lapseton näkee lapsiperhe-elämästä vain pieniä pätkiä, ja keskittyen yleensä niihin negatiivisiin puoliin.
Totta tuokin, onhan tälläkin palstalla monet velat sanoneet etteivät halua lapsia, koska ne kiukuttelevat ja huutavat ja vaativat asioita.
Minä en halua lapsiperhe-elämästä niitä hyviäkään puolia. 99% kyläilyistäni sujuu lasten kannalta iloisissa merkeissä, näen siis useimmiten lapsia jotka ovat hyvällä tuulella. Siitä huolimatta ne vierailut vahvistavat päätöstäni olla lisääntymättä.
Ap
Ja olet täysin varma että myös sinun ystävistä nämä sinun jutut tuntuu mukavilta? "teillä vierailu on tehokkain ehkäisykeino" "sen jälkeen kun teillä on käynyt, ei todellakaan tee mieli lisääntyä".
Minusta et kuulosta hyvältä ystävältä. Ole lapseton kaikessa rauhassa, en usko että KUKAAN täällä oikeasti haluaa sitä kyseenalaistaa tai yrittää kääntää päätäsi. Mutta hyvä ystävä ei käyttäisi näitä perusteluja asialle mitä sinä tässä käytät. Ne on kuitenkin ystäväsi lapsia, ja vaikka hän voisi asiasta hieman läppää heittää, ei hänestä varmasti oikeasti tuntuisi mukavalta nämä asiat mitä kerrot HÄNEN lapsistaan ja HÄNEN perheestään. Mietippä nyt vähän.
Lakkaa nyt laittamasta sanoja suuhuni. :D Minä en todellakaan ole sanonut ystävälleni mitään tuollaista mitä kommentissasi kirjoitit. Minä naureskelin tilanteen kaoottisuutta, ja ystäväni muistutti ehkäisystä. Pysytään asiassa, kiitos.
Ap
Näin sinä kuitenkin hänen elämästään ajattelet, ja selän takana nettiin saakka kirjoittelet. :)
Sinä et tiedä mitä minä ajattelen, joten turha peilata omia ajatuksiasi perhe-elämästä minun ajatuksiini siitä. Minä en ajattele muuta kuin että en halua omia lapsia. Silti on ihan mukavaa vierailla lapsiperheissä.
Selän takana nettiin kirjoittelen? Ystäväni tietää kyllä että olen vela. Ei se hänen perhe-elämäänsä miksikään muuta.
Ap
Ystäväsi ei siis tiedä, että kirjoitat nettiin hänen perhe-elämästään, saatesanoilla että se on tehokkain ehkäisykeino?
Ihan omia sanojasi käytin.
Onko tuo ehkäisykeino nyt se mikä sinua risoo tässä keskustelussa? Ymmärrätkö mitä sillä tarkoitin? Tarkoitin näet sitä, että kun näen lapsiperheitä, en halua omia lapsia. Päinvastoin kuin uutisissa on sanottu.
Vastaavasti minun elämässäni on varmaan paljon asioita, joista lisääntyneet miettivät että onneksi elämäni ei ole tuollaista. Sinun on aivan turha loukkaantua ihmisten erilaisista valinnoista.
Jos mulla olisi ystävä joka luulisi oman perhe-elämänsä olevan niin taivaallisen jumalaisen onnellista että kaikki heillä vierailevat alkavat lisääntyä, niin olisi entinen ystävä nopeasti. :D
Ap
"Onko pakko kansoittaa tätä palloa liikaa? Jolloin meillä ei enää luonnonvarat riitä pitämään yllä tätä kansaa!"
Pikemminkin kohta ei riitä syntyvyys ylläpitämään tätä kansaa.
Vierailija kirjoitti:
Ö kirjoitti:
Miksi pitää aiheesta edes kirjoittaa? Ketä kiinnostaa lasten tekeminen tai tekemättä jättäminen?
Syntyvyys on laskussa. Sitten on. Maailma menee menojaan ja ihmisiä kiinnostavat erilaiset asiat. Kyllästyttää lukea näiden velojen juttuja jatkuvasti milloin missäkin uutisissa/artikkeleissa/palstoilla.
Minuakaan ei kiinnosta monet asiat, mutta mitä sitten?
Mitä pelleilyä se on tulla huutelemaan omista traumaattisista kyläreissuista lapsiperheissä? Pysy kotona, niin ei tarvitse marista toisten pennuista.
Minäkin tykkään monista eri asioista kuin ystäväni, mutta mitä niitä missään luettelemaan. Omituista huomiontarvetta näillä lapsettomilla. Hyvä että mukavuudenhaluiset pysyttelevätkin lapsettomina, jaksavat ehkä työnsä hoitaa kunnialla ja pitövöt baarit pystyssä.
Työpaikoilla todettua tosin, että velat jaksavat sielläkin jauhaa tuota mantraansa kyllästymiseen asti.Traumaattisista kyläreissuista. :D Mulla kyllä oli siellä ystävän luona oikein mukavaa, ja aion vierailla siellä jatkossakin. Ja he saavat vierailla meillä. Kukaan ei uskoakseni traumatisoitunut tapahtumassa mitenkään.
Minä tein aloituksen koska se herättää keskustelua. Kun mediassa on nyt viime viikot pohdittu syitä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen, niin minä toin esille oman näkemykseni asiaan. En minä tuolla kaduilla huutele lapsettomuuttani, enkä oleta että juuri minun henkilökohtainen valintani ketään kiinnostaisi. Ilmiönä se tuntuu kuitenkin kiinnostavan melko suurtakin osaa suomalaisista.
Ap
" Ei siinä tilanteessa edes ollut mitään varsinaista kaaosta, mutta minussa se aiheutti kyllä taivaisiin asti ylettyvän stressihormonipiikin. Ap "
Ai että "oikein mukavaa oli" ??
Taidankin pitää tätä ketjua etusivulla koko ensi viikon, ehkä se ystäväkin pääsee lukemaan kuinka mukavia hänen lapsistaan ajattelet. :)
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoittaa, että ei halua lapsia sen takia kun käy kylässä lapsiperheessä ja näkee kaaoksen. Itsekin joskus jännitin, että mitä jos kokee saman olon omien lasten kanssa. MUTTA! Nyt ap ei ymmärrä sitä, että hän ei rakasta näitä kavereiden lapsia. Kun tulee äidiksi niin siitä omasta lapsesta tulee niin tärkeä ja rakas, että ei sitä samalla tavalla ajattele enää kuin ennen lapsia. Äiti kasvaa siinä lasten rinnalla. Kaaokseen väsyy toki aika ajoin, mutta väistämättä ne lapset kokee tärkeimmäksi asiaksi elämässä niin eihän siihen suhtaudu enää samalla tavalla. Ethän sinä voi katsella naapurisi miestä ja ajatella että, en halua olla miesten kanssa ollenkaan koska naapurin mies ei ole ihana.
Olen tässä keskustelussa kyllä tuonut ilmi, että ymmärrän hyvin sen rakkauden omia lapsia kohtaan. Ja lapsen rakkauden vanhempaansa kohtaan. Itseäni siteeraten, kukaan tässä maailmassa ei vapaaehtoisesti lisääntyisi, jos lapsiperhe-elämä olisi pelkkää työtä vailla sitä palkitsevuutta.
Siitä huolimatta, että varmasti rakastaisin omia lapsiani jos sellaisia olisi, en halua elää sellaista elämää mikä lapsiperhearkeen kuuluu. En välttämättä näkisi asiaa näin jos nyt synnyttäisin ja siitä arjesta tulisi todellisuutta. Mutta onneksi voin tehdä valinnan etukäteen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ö kirjoitti:
Miksi pitää aiheesta edes kirjoittaa? Ketä kiinnostaa lasten tekeminen tai tekemättä jättäminen?
Syntyvyys on laskussa. Sitten on. Maailma menee menojaan ja ihmisiä kiinnostavat erilaiset asiat. Kyllästyttää lukea näiden velojen juttuja jatkuvasti milloin missäkin uutisissa/artikkeleissa/palstoilla.
Minuakaan ei kiinnosta monet asiat, mutta mitä sitten?
Mitä pelleilyä se on tulla huutelemaan omista traumaattisista kyläreissuista lapsiperheissä? Pysy kotona, niin ei tarvitse marista toisten pennuista.
Minäkin tykkään monista eri asioista kuin ystäväni, mutta mitä niitä missään luettelemaan. Omituista huomiontarvetta näillä lapsettomilla. Hyvä että mukavuudenhaluiset pysyttelevätkin lapsettomina, jaksavat ehkä työnsä hoitaa kunnialla ja pitövöt baarit pystyssä.
Työpaikoilla todettua tosin, että velat jaksavat sielläkin jauhaa tuota mantraansa kyllästymiseen asti.Traumaattisista kyläreissuista. :D Mulla kyllä oli siellä ystävän luona oikein mukavaa, ja aion vierailla siellä jatkossakin. Ja he saavat vierailla meillä. Kukaan ei uskoakseni traumatisoitunut tapahtumassa mitenkään.
Minä tein aloituksen koska se herättää keskustelua. Kun mediassa on nyt viime viikot pohdittu syitä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen, niin minä toin esille oman näkemykseni asiaan. En minä tuolla kaduilla huutele lapsettomuuttani, enkä oleta että juuri minun henkilökohtainen valintani ketään kiinnostaisi. Ilmiönä se tuntuu kuitenkin kiinnostavan melko suurtakin osaa suomalaisista.
Ap
" Ei siinä tilanteessa edes ollut mitään varsinaista kaaosta, mutta minussa se aiheutti kyllä taivaisiin asti ylettyvän stressihormonipiikin. Ap "
Ai että "oikein mukavaa oli" ??
Taidankin pitää tätä ketjua etusivulla koko ensi viikon, ehkä se ystäväkin pääsee lukemaan kuinka mukavia hänen lapsistaan ajattelet. :)
:D :D
Ystäväni lapset ovat fiksuja, mukavia ja ikäistään kehittyneempiä. Pidän heistä, kuten olen tässä ketjussakin useaan otteeseen sanonut. Se, että joku ruokailutilanne aiheuttaa minussa stressipiikin, ei tee vierailusta epämukavaa. En minä romahda lattialle itkemään ja huutamaan, minä ajattelen mielessäni että huhhuh mitä säätöä, ei itselleni tällaista kiitos. Sitten menen touhuamaan mukavia ja juttelemaan niiden lasten kanssa.
Sulla tuntuu olevan sellainen käsitys, että sun lapset aiheuttaa muissa ihmisissä aina 100% positiivisia tuntemuksia. No, puhkaisen kuplasi: ei pidä paikkaansa.
Ap
Erittäin hyvä kommentti, kiitos!
Minulla on yksi, jo aikuinen lapsi, joka on upea ihminen ja erittäin rakas minulle. En pitänyt lapsiperhe-elämästä ollenkaan, en myöskään koululaisvaiheesta. Minusta lapset ovat melko tylsiä noin 12-vuotiaiksi asti. Parasta aikaa olivat lapsen kanssa ikävuodet 13-18, jolloin lapsi aikuistui, itsenäistyi, oppi keskustelemaan kiinnostavista asioista ym.
Kummallisinta lapsen kanssa elämisessä onkin se, että juuri kun hänestä on kasvanut mielenkiintoinen tyyppi, hän lähtee pois, muuttaa omilleen. Onneksi parisuhteeni on hyvä, sillä tässä vaiheessa olisi varmasti yh:na tai heikossa parisuhteessa aika pettynyt ja yksinäinen olo.
Kadunko lastani? En varmasti! Olisinko valmis tähän rumbaan uudestaan? En varmasti! Minulla ei ennen lapsen saamista ollut juurikaan kokemusta lapsiperheistä. Ja hyvä niin, koska lapsi olisi kyllä jäänyt tekemättä, jos olisin tiennyt mitä lapsiperhe-elämä on. Olen kuitenkin onnellinen ja kiitollinen lapsestani.
Alue: Aihe vapaa
Näin sinä kuitenkin hänen elämästään ajattelet, ja selän takana nettiin saakka kirjoittelet. :)