Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.
13.10.2019 |
Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.
Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.
Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.
Muita veloja joilla samankaltaisia ajatuksia?
N27
P.S. Vauvakosketuksiakin on tullut, minulla on useampi kummilapsi ja sukulaiset ovat lisääntyneet aikuisikäni aikana. Eli siis tämä ystäväni perhe ei ole ainut kokemukseni perhe-elämästä, vauvoista ja lapsista.
Kommentit (514)
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on ihan vanha totuus jo. Ote Ylioppilaslehdestä vuodelta 2010:
"Kalifornian yliopistossa UCLAssa tehdyssä tutkimuksessa nauhoitettiin yli 1 500 tuntia 32 keskiluokkaisen, vähintään kaksilapsisen perheen elämää. Eräs nauhoja purkaneista tutkijoista totesi The Sunday Times -lehdelle nauhojen olevan ”tehokkain mahdollinen ehkäisykeino”. Nauhat osoittivat, että pariskunnat viettivät kahdestaan alle 10 prosenttia siitä ajasta, jonka olivat kotona ja hereillä. Suurimman osan tuosta 10 prosentista vanhemmat olivat niin poikki, että jaksoivat vain katsoa televisiota."
Oletko yhtään perehtynyt USA:n äitiys/vanhempainlomiin?
Joko niitä ei ole ollenkaan tai sitten ne ovat muutaman viikon mittaisia. Eli äly nyt hyvänen aika vertaa tuota tutkimusta Suomeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tuli aivan sama fiilis, kun kävin kavereiden luona. Niillä on 3 v poika, joka on fiksukin, mutta sitä huudon ja märinän määrää🤮😤. Hyi.. Ja se HAJU, kun menet käymään lapsiperheissä.. Oksettava taaperon tuulahdus. 🤣
Ei haittaa, jos joskus hommaisin ihan omia lapsia oman rakkaan kanssa, kai siksi niitä moni jaksaakin.. Koska omia ja omaa verta.💓
Mutta kun ne vieraatkin äpä rät luulee, että koko universumi pyörii niiden ympärillä ja kappas kappas kun ei pyöri..! Aina märinää, uhmaa ja valitusta. Aikuisilla on omakin elämä. Ja aina ei mennä Hoploppiin. 🤯🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelisin sitä ystävääsi ottamaan käyttöön auktoritaarisemman kasvatuslinjan jos jo kahden lapsen normaali ruokailu aiheuttaa kaaoksen.
Sanotaan nyt näin että ystäväni ei tosiaankaan harrasta mitään vapaata kasvatusta. Vanhemmat todellakin ovat auktoriteetteja siinä perheessä, mutta eivät mitään tyranneja kuitenkaan.
Ei siinä tilanteessa edes ollut mitään varsinaista kaaosta, mutta minussa se aiheutti kyllä taivaisiin asti ylettyvän stressihormonipiikin.
Ap
Eli mitä stressaavaa siinä tapahtui? Sori en jaksa kahlata koko ketjua. Itse laitoin just omille ja naapurin muksuille välipalan ja mietin, että miten sivusta seuraaja voisi saada siitä stressin....
Lapset olivat puhuneet ruokapöydässä ja pyytäneet mm. isää tarjoomaan pöydän antimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelisin sitä ystävääsi ottamaan käyttöön auktoritaarisemman kasvatuslinjan jos jo kahden lapsen normaali ruokailu aiheuttaa kaaoksen.
Sanotaan nyt näin että ystäväni ei tosiaankaan harrasta mitään vapaata kasvatusta. Vanhemmat todellakin ovat auktoriteetteja siinä perheessä, mutta eivät mitään tyranneja kuitenkaan.
Ei siinä tilanteessa edes ollut mitään varsinaista kaaosta, mutta minussa se aiheutti kyllä taivaisiin asti ylettyvän stressihormonipiikin.
Ap
Eli mitä stressaavaa siinä tapahtui? Sori en jaksa kahlata koko ketjua. Itse laitoin just omille ja naapurin muksuille välipalan ja mietin, että miten sivusta seuraaja voisi saada siitä stressin....
Henkilö, joka ei kestä yhtään ylimääräistä ääntä tai maitolasin mahdollinen kaatuminen tai leivän tippuminen lattialle on kaaos... toki ahdistuu, kun tilanne ei ole laboratoriomaisen hallittu.
Silloin onkin äärettömän hyvä, ettei hänelle tule lapsia edes kylään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti ihmetellään vela-naisia, mutta ei lainkaan samalla mittakaavalla ihmetellä lapsensa hylänneitä isiä. Siis ihmisiä, jotka ovat jo tehneet päätöksen hankkia lapsia, mutta eivät siltikään niistä halua huolehtia. Ei ollutkaan se lapsiperhe-elämä niin ihanaa ja rakkaudentäyteistä.
Äitimyytti elää vahvana. Isä voi hylätä perheensä mutta äiti ei, koska vain äidillekö syntyy tämä käsittämätön side lapsiinsa? Miksei sitä synny isälle? Ja eikö muka voi olla äitejä, jotka katuvat niitä lapsiaan ja ihan yhtä lailla haluaisivat niistä eroon kuin ne lukemattomat isätkin, joiden nyt vaan on paljon helpompi lähteä?
Tosi hyvä pointti. Ja on myös äitejä jotka hylkäävät lapsensa. Rakkaus omaan lapseen ei ole mikään taianomainen luonnonvoima joka vaan tapahtuu kun lapsi syntyy.
Aiheeseen liittyen myöskään velamiehiä ei pävitellä samoin kuin velanaisia. Oman kokemukseni mukaan homma menee jotakuinkin näin:
Nainen: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: se johtuu vaan siitä ettet tiedä mitä rakkaus lapseen on, kyllä sä sitten sitä rakastat kun se syntyy, kyllä sun mieli vielä muuttuu (vaikka nainen olisi 40 v).Mies: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: hyvä että uskallat tehdä rohkeasti omaa elämääsi koskevan ison päätöksen. Kulje omaa polkuasi, ole vapaa.Ap
Pitkään parisuhteessa olleen velamiehenä minulla on kyllä aika erilaiset kokemukset suhtautumisessa miehiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli aivan sama fiilis, kun kävin kavereiden luona. Niillä on 3 v poika, joka on fiksukin, mutta sitä huudon ja märinän määrää🤮😤. Hyi.. Ja se HAJU, kun menet käymään lapsiperheissä.. Oksettava taaperon tuulahdus. 🤣
Ei haittaa, jos joskus hommaisin ihan omia lapsia oman rakkaan kanssa, kai siksi niitä moni jaksaakin.. Koska omia ja omaa verta.💓
Mutta kun ne vieraatkin äpä rät luulee, että koko universumi pyörii niiden ympärillä ja kappas kappas kun ei pyöri..! Aina märinää, uhmaa ja valitusta. Aikuisilla on omakin elämä. Ja aina ei mennä Hoploppiin. 🤯🤣
Toinen psykologian ekspertti-tutkija kiihkottomasti analysoimassa lapsiperhe-elämää.
Tyypillinen velan tapa palstalla kutsua perheen nuorimpia ä-sanalla. Taitaa taas olla stressitasot taivaissa, eihän kypsä ja pitkäjännitteisesti toimiva aikuinen muuten tuollaisia päästelisi ilmoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mäkin voin sanoa, että olisin suurella todennäköisyydellä hyvä äiti, vaikken lapsia ole halunnut (ikää päälle 30 v). Olen korkeakoulutettu, pystyn omaksumaan tietoa ja soveltamaan sitä arjessa. Minulla on hyvä taloudellinen tilanne, hyvät työllisyysnäkymät ja olen mm opiskelu- ja työelämässä osoittanut, että pystyn pitkäjänteiseen työhön ja siedän myös epävarmuutta ja -mukavuutta. Suoriudun arjen pyörityksestä ongelmitta, hoidan laskut ajallaan, pidän vakuutukset kunnossa jne. Minulla on hyvinvoivia ja terveitä lemmikkejä, joten pystyn myös huolehtimaan avuttomista ja puolustuskyvyttömistä olennoista ja hoivaamaan muita sekä kasvattamaan ainakin koirista yhteiskuntakelpoisia ja mukavia otuksia. Ennen kaikkea minulla ja puolisollani on pitkä, tasainen ja onnellinen parisuhde, jossa voidaan keskustella asioista avoimesti ja vastuiden jako sujuu. Tiedostan oman persoonani heikkoudet ja osaan ottaa aikalisän, ennen kuin huonot puoleni vaikka konfliktitilanteessa ottavat vallan.
Jos tulisin vahingossa raskaaksi, voi hyvin olla, että pitäisin vauvan. Ja olisin hyvä äiti ja varmasti rakastaisin lastani. Silti en aktiivisesti lasta halua. Jatkuvasti tähän maailmaan syntyy suunnittelemattomia vauvoja - toisaalta myös vauvoja, jotka ovat haluttuja mutta ihan epärealistisin tai väärin perustein. Iso osa vanhemmista kasvaa ihan hyviksi, kun lapsi on syntynyt. Toisaalta se lapsen etukäteen haluaminen ei ole mikään autuaaksi tekevä asia.
Niin ja näille pösilöille, jotka jankkaavat, että miksi tätä lasten hankkimatta jättämisaihetta nostetaan keskusteluun. No, ehkä teidän aivonne ovat lapsiarjessa sulaneet niin pahasti, että ette seuraa ajankohtaisia aiheita. Koska kukaan, joka on lehtiä viime aikoina lukenut, ei ole voinut välttyä tältä keskustelulta - syntyvyys on Suomessa ennätysalhaista ja sille haetaan kissojen ja koirien kanssa syitä. Yksi toistuva väite on, että nuoret aikuiset eivät näe lapsiperhe-elämää kun kavereilla tai sisaruksillakaan ei ole lapsia, joten se ei näyttäydy oikein vaihtoehtonakaan. No, ap ja mm minä olemme kyllä lapsiperhe-elämää sivusta seuranneet eikä se ole ainakaan lisännyt lastentekohaluja. Mutta joo, kun meistä veloista nyt valtakunnan tasolla jatkuvasti jauhetaan, niin kai me itsekin saamme osallistua keskusteluun?
Vakuuttelusta huolimatta tyylisi särkyy viimeisessä kappaleessa, kun hermo ei pidä, vaan täytyy ruveta inisemään lapsiarjen sulattamista aivoista. Lapsellista.
Ai sekö tekee kyvyttömän äidiksi? Aika monta lasua sitten vetämään, jotta saadaan näiltä tähänkin ketjuun täysin asiattomia kirjoittaneilta mammoilta mukelot veks. :'D On vaan kummallista, että jokaisen suuren median viime viikkojen pääaihetta eivät saisi asianomaiset kommentoida tai alkaa hirveä haukkuminen ja itku.
Kommentoida saa, totta kai. Mielenkiintoista vaan se, että ensin nähdään kauheesti vaivaa sen perustelemiseen, että on niin hyvä ja kypsä ja aikuinen ja aikaansaava, ja lopuksi turauttaa ilmoille sen, miten oikeasti ajattelee: vanhemmilta on lapsiarki sulattanut aivot. [/quote
No sulta ilmeisesti ainakin on, kun et osaa lukea tai et ymmärrä lukemaasi. Puhuin _tähän ketjuun_ (tai muualle vastaaviin foorumeihin) kommentoineista, jotka ihmettelevät ikävään sävyyn, miksi tämä aihe on taas nostettu keskusteluun ja miksi velat "mouhoavat" eli perustelevat lapsettomuuttaan. No siksi, että aihe on maanlaajuisesti tapetilla ja sitä on eletty todella suojassa kaikelta tiedotukselta, jos tämä rummutus on mennyt ohi.
Kommentoin vain sinun tapaasi ilmaista itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti ihmetellään vela-naisia, mutta ei lainkaan samalla mittakaavalla ihmetellä lapsensa hylänneitä isiä. Siis ihmisiä, jotka ovat jo tehneet päätöksen hankkia lapsia, mutta eivät siltikään niistä halua huolehtia. Ei ollutkaan se lapsiperhe-elämä niin ihanaa ja rakkaudentäyteistä.
Äitimyytti elää vahvana. Isä voi hylätä perheensä mutta äiti ei, koska vain äidillekö syntyy tämä käsittämätön side lapsiinsa? Miksei sitä synny isälle? Ja eikö muka voi olla äitejä, jotka katuvat niitä lapsiaan ja ihan yhtä lailla haluaisivat niistä eroon kuin ne lukemattomat isätkin, joiden nyt vaan on paljon helpompi lähteä?
Tosi hyvä pointti. Ja on myös äitejä jotka hylkäävät lapsensa. Rakkaus omaan lapseen ei ole mikään taianomainen luonnonvoima joka vaan tapahtuu kun lapsi syntyy.
Aiheeseen liittyen myöskään velamiehiä ei pävitellä samoin kuin velanaisia. Oman kokemukseni mukaan homma menee jotakuinkin näin:
Nainen: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: se johtuu vaan siitä ettet tiedä mitä rakkaus lapseen on, kyllä sä sitten sitä rakastat kun se syntyy, kyllä sun mieli vielä muuttuu (vaikka nainen olisi 40 v).Mies: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: hyvä että uskallat tehdä rohkeasti omaa elämääsi koskevan ison päätöksen. Kulje omaa polkuasi, ole vapaa.Ap
Pitkään parisuhteessa olleen velamiehenä minulla on kyllä aika erilaiset kokemukset suhtautumisessa miehiin.
Täällä toinen. Varsinkin yli 35v on jotenkin reppana joka ei ole A)onnistunut löytämään ketään ja vielä B)itsekäs, ikuista nuoruutta elävä kun ei halua lapsia.
M36
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti ihmetellään vela-naisia, mutta ei lainkaan samalla mittakaavalla ihmetellä lapsensa hylänneitä isiä. Siis ihmisiä, jotka ovat jo tehneet päätöksen hankkia lapsia, mutta eivät siltikään niistä halua huolehtia. Ei ollutkaan se lapsiperhe-elämä niin ihanaa ja rakkaudentäyteistä.
Äitimyytti elää vahvana. Isä voi hylätä perheensä mutta äiti ei, koska vain äidillekö syntyy tämä käsittämätön side lapsiinsa? Miksei sitä synny isälle? Ja eikö muka voi olla äitejä, jotka katuvat niitä lapsiaan ja ihan yhtä lailla haluaisivat niistä eroon kuin ne lukemattomat isätkin, joiden nyt vaan on paljon helpompi lähteä?
Tosi hyvä pointti. Ja on myös äitejä jotka hylkäävät lapsensa. Rakkaus omaan lapseen ei ole mikään taianomainen luonnonvoima joka vaan tapahtuu kun lapsi syntyy.
Aiheeseen liittyen myöskään velamiehiä ei pävitellä samoin kuin velanaisia. Oman kokemukseni mukaan homma menee jotakuinkin näin:
Nainen: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: se johtuu vaan siitä ettet tiedä mitä rakkaus lapseen on, kyllä sä sitten sitä rakastat kun se syntyy, kyllä sun mieli vielä muuttuu (vaikka nainen olisi 40 v).Mies: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: hyvä että uskallat tehdä rohkeasti omaa elämääsi koskevan ison päätöksen. Kulje omaa polkuasi, ole vapaa.Ap
Pitkään parisuhteessa olleen velamiehenä minulla on kyllä aika erilaiset kokemukset suhtautumisessa miehiin.
Täällä toinen. Varsinkin yli 35v on jotenkin reppana joka ei ole A)onnistunut löytämään ketään ja vielä B)itsekäs, ikuista nuoruutta elävä kun ei halua lapsia.
M36
Kuka sinulle on noita päätelmiä kertonut?
Itse en ole tuollaisia keskuteluja irl elämässä kuullut koskaan, en edes silloin kun meillä ei vielä ollut lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelisin sitä ystävääsi ottamaan käyttöön auktoritaarisemman kasvatuslinjan jos jo kahden lapsen normaali ruokailu aiheuttaa kaaoksen.
Sanotaan nyt näin että ystäväni ei tosiaankaan harrasta mitään vapaata kasvatusta. Vanhemmat todellakin ovat auktoriteetteja siinä perheessä, mutta eivät mitään tyranneja kuitenkaan.
Ei siinä tilanteessa edes ollut mitään varsinaista kaaosta, mutta minussa se aiheutti kyllä taivaisiin asti ylettyvän stressihormonipiikin.
Ap
Eli mitä stressaavaa siinä tapahtui? Sori en jaksa kahlata koko ketjua. Itse laitoin just omille ja naapurin muksuille välipalan ja mietin, että miten sivusta seuraaja voisi saada siitä stressin....
Henkilö, joka ei kestä yhtään ylimääräistä ääntä tai maitolasin mahdollinen kaatuminen tai leivän tippuminen lattialle on kaaos... toki ahdistuu, kun tilanne ei ole laboratoriomaisen hallittu.
Silloin onkin äärettömän hyvä, ettei hänelle tule lapsia edes kylään.
Ja taas on mennyt yhdeltä pointti ohi oikein heittämällä. En ahdistunut. Tilanteiden ei tarvitse olla laboratoriomaisen hallittuja. En vain halua sellaista elämääni.
Lapset ovat luokseni tervetulleita lähestulkoon koska vain.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikki ne pukemistilanteet varsinkin talvella, onhan se sellaista vuovaamista. Tuli nähtyä lapsiperhe arki sisarusten perheissä, todella hyvä ehkäisykeino täytyy sama todeta. Pitää lippaa nostaa kuka tuohon touhuun ryhtyy nykyään. :)
Tämä. :D Kaikki lähtemiset, tulemiset, saunomiset, syömiset... Huh, pidän rauhasta, hiljaisuudesta ja helppoudesta.
Ap
Ei suurempi helppous johda aina suurempaan onneen. Uskon, että monella on kyse myös hoivavietin heikkoudesta. Itsessäni pienet lapset saavat aikaan lämpimiä tunteita ja helliä ajatuksia Taidan olla vanhanaikainen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti ihmetellään vela-naisia, mutta ei lainkaan samalla mittakaavalla ihmetellä lapsensa hylänneitä isiä. Siis ihmisiä, jotka ovat jo tehneet päätöksen hankkia lapsia, mutta eivät siltikään niistä halua huolehtia. Ei ollutkaan se lapsiperhe-elämä niin ihanaa ja rakkaudentäyteistä.
Äitimyytti elää vahvana. Isä voi hylätä perheensä mutta äiti ei, koska vain äidillekö syntyy tämä käsittämätön side lapsiinsa? Miksei sitä synny isälle? Ja eikö muka voi olla äitejä, jotka katuvat niitä lapsiaan ja ihan yhtä lailla haluaisivat niistä eroon kuin ne lukemattomat isätkin, joiden nyt vaan on paljon helpompi lähteä?
Tosi hyvä pointti. Ja on myös äitejä jotka hylkäävät lapsensa. Rakkaus omaan lapseen ei ole mikään taianomainen luonnonvoima joka vaan tapahtuu kun lapsi syntyy.
Aiheeseen liittyen myöskään velamiehiä ei pävitellä samoin kuin velanaisia. Oman kokemukseni mukaan homma menee jotakuinkin näin:
Nainen: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: se johtuu vaan siitä ettet tiedä mitä rakkaus lapseen on, kyllä sä sitten sitä rakastat kun se syntyy, kyllä sun mieli vielä muuttuu (vaikka nainen olisi 40 v).Mies: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: hyvä että uskallat tehdä rohkeasti omaa elämääsi koskevan ison päätöksen. Kulje omaa polkuasi, ole vapaa.Ap
Pitkään parisuhteessa olleen velamiehenä minulla on kyllä aika erilaiset kokemukset suhtautumisessa miehiin.
Täällä toinen. Varsinkin yli 35v on jotenkin reppana joka ei ole A)onnistunut löytämään ketään ja vielä B)itsekäs, ikuista nuoruutta elävä kun ei halua lapsia.
M36
Kuka sinulle on noita päätelmiä kertonut?
Itse en ole tuollaisia keskuteluja irl elämässä kuullut koskaan, en edes silloin kun meillä ei vielä ollut lapsia?
Lähinnä vanhempi sukupolvi. Pahin esimerkki on mun isoäiti, kuolinvuoteella hän kysyi miksen ole naimisissa ja miksei minulla on lapsia. Vastasin etten halua, ja sen reaktio kertoi kyllä kaiken.
Myös muutama ystävä on kysynyt viime vuosina että eikö olisi korkea aika asettua aloilleen ja "aikuistua". Nämä ystävät saivat lapsia kun oltiin 24-25v. Sinänsä mietin kyllä millaista elämää ne kuvittelee että minulla on. Baareissa en ole käynyt varmaan 10 vuoteen ja enimmäkseen olen kotosalla viikonloppuisin, pl jotkut tapahtumat ja harrastukset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti ihmetellään vela-naisia, mutta ei lainkaan samalla mittakaavalla ihmetellä lapsensa hylänneitä isiä. Siis ihmisiä, jotka ovat jo tehneet päätöksen hankkia lapsia, mutta eivät siltikään niistä halua huolehtia. Ei ollutkaan se lapsiperhe-elämä niin ihanaa ja rakkaudentäyteistä.
Äitimyytti elää vahvana. Isä voi hylätä perheensä mutta äiti ei, koska vain äidillekö syntyy tämä käsittämätön side lapsiinsa? Miksei sitä synny isälle? Ja eikö muka voi olla äitejä, jotka katuvat niitä lapsiaan ja ihan yhtä lailla haluaisivat niistä eroon kuin ne lukemattomat isätkin, joiden nyt vaan on paljon helpompi lähteä?
Tosi hyvä pointti. Ja on myös äitejä jotka hylkäävät lapsensa. Rakkaus omaan lapseen ei ole mikään taianomainen luonnonvoima joka vaan tapahtuu kun lapsi syntyy.
Aiheeseen liittyen myöskään velamiehiä ei pävitellä samoin kuin velanaisia. Oman kokemukseni mukaan homma menee jotakuinkin näin:
Nainen: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: se johtuu vaan siitä ettet tiedä mitä rakkaus lapseen on, kyllä sä sitten sitä rakastat kun se syntyy, kyllä sun mieli vielä muuttuu (vaikka nainen olisi 40 v).Mies: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: hyvä että uskallat tehdä rohkeasti omaa elämääsi koskevan ison päätöksen. Kulje omaa polkuasi, ole vapaa.Ap
Pitkään parisuhteessa olleen velamiehenä minulla on kyllä aika erilaiset kokemukset suhtautumisessa miehiin.
Täällä toinen. Varsinkin yli 35v on jotenkin reppana joka ei ole A)onnistunut löytämään ketään ja vielä B)itsekäs, ikuista nuoruutta elävä kun ei halua lapsia.
M36
Kuka sinulle on noita päätelmiä kertonut?
Itse en ole tuollaisia keskuteluja irl elämässä kuullut koskaan, en edes silloin kun meillä ei vielä ollut lapsia?
Lähinnä vanhempi sukupolvi. Pahin esimerkki on mun isoäiti, kuolinvuoteella hän kysyi miksen ole naimisissa ja miksei minulla on lapsia. Vastasin etten halua, ja sen reaktio kertoi kyllä kaiken.
Myös muutama ystävä on kysynyt viime vuosina että eikö olisi korkea aika asettua aloilleen ja "aikuistua". Nämä ystävät saivat lapsia kun oltiin 24-25v. Sinänsä mietin kyllä millaista elämää ne kuvittelee että minulla on. Baareissa en ole käynyt varmaan 10 vuoteen ja enimmäkseen olen kotosalla viikonloppuisin, pl jotkut tapahtumat ja harrastukset
Ja lisäyksenä vielä, ystävät eivät ymmärrä miksi en halua lapsia ja olen kuullut noi perinteiset (mieli muuttuu kunhan löydät oikean naisen / sitten vanhempana surettaa kun et hankkinut jne.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.
Ap
Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.
Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂
Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.
En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.
Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.
Ap
Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!
Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.
Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.
Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.
Ap
Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?
"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)
Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.
Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.
P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.
Ap
Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä. Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut.
Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.
Ap
Eli siis tarkoitatko että yhden hassunhauskan ruokailutilanteen näkeminen on sinulle tehokkain ehkäisykeino?
Pitääkö nyt tahallaan käsittää asioita väärin? Olen itse sanonut kanssa monta kertaa suoraan kavereille että on tehokas ehkäisykeino. Ne on ottanut sen huumorilla, kuten se oli tarkoitettu.
Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, joten tietysti lapsiarjen näkeminen vahvistaa sen etten halua lapsia.
Ihmiselle jolla on vauvakuumetta, tuollainen tilanne ei häiritse yhtään.
M36
Minua ei kiinnosta pätkääkään haluatko sinä lapsia vai et. Mutta on todella epäkunnioittavaa puhua toisten lapsista noin. Se on ihan niitä lapsia itseään ja heidän elämää kohtaan epäkunnioittavaa, vaikka niiden isä tai äiti kohteliaisuuttaan sun törkeälle vitsille nauraisikin. Jokainen ihminen on arvokas ja moni vela ei selvästi kunnioita lasten ihmisarvoa. Se on asian ongelma, ei vapaaehtoinen lapsettomuus itsessään.
Ymmärrän pointtisi tässä, mutta kannattaisiko löysätä nutturaa vähäsen? Kyllä jokainen ihminen ja ihmisen mielipide on arvokas, mutta AP:n mielipidettä on vähätelty aika rankasti tässä ketjussa. Tämä vähättely mitä ketjussa esiintyy heijastaa yhteiskunnan ilmapiiriä esim veloja kohtaan.
Tottakai puolustan AP:n mielipidettä koska se menee aika yksi-yhteen omani kanssa, ja tässä ketjussa hyökätään mutulla ja yritetään vähätellä ja ns. lyödä vyön alle.
M36
Sitä ap:n aloituskin oli.
Jos haluaa asiallista keskustelua aiheesta, sen olisi voinut aloittaa vaikka näin:
" En halua lapsia, koska en jaksaisi huolehtia toisen ihmisen tarpeista ja kaipaan melko paljon rauhaa ja hiljaisuutta ympärilleni."
Sen sijaan että käyttää esimerkkinä ystävän lapsia, kuinka he saa omat stressihormoonit nousemaan pilviin ja toimii itselle kaikkein tehokkaimpana ehkäisykeinona. Ja sitten kun todetaan ettei tuo ole asiallista sitä ystävää, lapsiperheitä tai lapsen ihmisarvoa kohtaan, niin kuitataan se haa-haa-huumorilla.
Perheellisenä ihmisenä ja vanhempana en tajua, miksi joku tai jotkut vetävät aloituksesta herneen nenään. Käsi sydämellä loukkaannutko helposti noin yleensä? Koetko sellaiset asiat kettuiluna mitä muut eivät? Siinäkään ei ole mitään vikaa, mutta hyvä tiedostaa, että moni puhuu ystävien kanssa suorempaan. Ymmärrän hyvin, että joku joka ei halua lapsia kokee välipalan häseltämiseksi, vaikka pitäisi minusta ja lapsistani. Lasten kanssa on enemmän säätöä kuin ilman lapsia. On myös ihan ok, ettei joku halua elää samanlaista elämää kuin minä ja mulle voi olla ihan ok sanoa, etten tarvitse tai halua niin paljoa omaa aikaa enkä keksisi mitä tehdä sillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.
Ap
Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.
Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂
Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.
En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.
Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.
Ap
Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!
Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.
Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.
Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.
Ap
Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?
"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)
Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.
Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.
P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.
Ap
Sinä olet "naureskellut" ja arvostellut heidän tekemisiään. Oman elämäsi asiantuntijana, joka vetoaa omaavansa kokemusta vauvoista ja lapsista sillä perusteella, että sukuun on joskus syntynyt pari vauvaa ja piipahdat joskus ystäviesi perheissä. Lapset on usein puheliaita ja ruokapöydässä tapahtuu, se on täysin normaalia lapsiperheellisille, mutta sinä kutsut heidän elämäänsä kaaokseksi, vaikkei mitään grande catastrofia ole edes tapahtunut.
Sinä vääntelet taas sanomisiani oman, vihamielisen agendasi ajamiseksi. Minä en ole sanonut että heidän elämänsä on kaoottista. Minä sanoin, että ruokailutilanne näyttäytyi minulle kaoottisena. Se oli meistä molemmista ihan hauskaa.
Ap
Eli siis tarkoitatko että yhden hassunhauskan ruokailutilanteen näkeminen on sinulle tehokkain ehkäisykeino?
Pitääkö nyt tahallaan käsittää asioita väärin? Olen itse sanonut kanssa monta kertaa suoraan kavereille että on tehokas ehkäisykeino. Ne on ottanut sen huumorilla, kuten se oli tarkoitettu.
Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, joten tietysti lapsiarjen näkeminen vahvistaa sen etten halua lapsia.
Ihmiselle jolla on vauvakuumetta, tuollainen tilanne ei häiritse yhtään.
M36
Minua ei kiinnosta pätkääkään haluatko sinä lapsia vai et. Mutta on todella epäkunnioittavaa puhua toisten lapsista noin. Se on ihan niitä lapsia itseään ja heidän elämää kohtaan epäkunnioittavaa, vaikka niiden isä tai äiti kohteliaisuuttaan sun törkeälle vitsille nauraisikin. Jokainen ihminen on arvokas ja moni vela ei selvästi kunnioita lasten ihmisarvoa. Se on asian ongelma, ei vapaaehtoinen lapsettomuus itsessään.
Ymmärrän pointtisi tässä, mutta kannattaisiko löysätä nutturaa vähäsen? Kyllä jokainen ihminen ja ihmisen mielipide on arvokas, mutta AP:n mielipidettä on vähätelty aika rankasti tässä ketjussa. Tämä vähättely mitä ketjussa esiintyy heijastaa yhteiskunnan ilmapiiriä esim veloja kohtaan.
Tottakai puolustan AP:n mielipidettä koska se menee aika yksi-yhteen omani kanssa, ja tässä ketjussa hyökätään mutulla ja yritetään vähätellä ja ns. lyödä vyön alle.
M36
Sitä ap:n aloituskin oli.
Jos haluaa asiallista keskustelua aiheesta, sen olisi voinut aloittaa vaikka näin:
" En halua lapsia, koska en jaksaisi huolehtia toisen ihmisen tarpeista ja kaipaan melko paljon rauhaa ja hiljaisuutta ympärilleni."
Sen sijaan että käyttää esimerkkinä ystävän lapsia, kuinka he saa omat stressihormoonit nousemaan pilviin ja toimii itselle kaikkein tehokkaimpana ehkäisykeinona. Ja sitten kun todetaan ettei tuo ole asiallista sitä ystävää, lapsiperheitä tai lapsen ihmisarvoa kohtaan, niin kuitataan se haa-haa-huumorilla.
Perheellisenä ihmisenä ja vanhempana en tajua, miksi joku tai jotkut vetävät aloituksesta herneen nenään. Käsi sydämellä loukkaannutko helposti noin yleensä? Koetko sellaiset asiat kettuiluna mitä muut eivät? Siinäkään ei ole mitään vikaa, mutta hyvä tiedostaa, että moni puhuu ystävien kanssa suorempaan. Ymmärrän hyvin, että joku joka ei halua lapsia kokee välipalan häseltämiseksi, vaikka pitäisi minusta ja lapsistani. Lasten kanssa on enemmän säätöä kuin ilman lapsia. On myös ihan ok, ettei joku halua elää samanlaista elämää kuin minä ja mulle voi olla ihan ok sanoa, etten tarvitse tai halua niin paljoa omaa aikaa enkä keksisi mitä tehdä sillä.
Ymmärrän täysin etteivät kaikki halua lapsia, tämä tosten lasten mollaus on vain niin kovin outoa.
Miehesi kaverin syy sinkkuuteen olisit sinä, kun miehesi kaveri teillä käydessään taas muistaisi miksi ei kestä naisia?
Ihanaa, eikö :D
Myös päiväkodin pienten ryhmässä työskentely toimii, en sanoisi ehkäisykeinona, mutta avaa silmiä jollain tavalla siihen mitä lasten kanssa oleminen on. Olen pikkutytöstä asti haaveillut olevani äiti, työskentely päiväkodissa hillitsi vauvakuumetta hetkeksi, mutta nyt todellinen äitiydenkaipuuni on puskenut uudelleen pintaan
Mielestäni just ruokapöydässä istuminen pikkulasten kanssa oli jotain ihan sietämätöntä. Pahinta oli kaveritreffit jos siinä oli vaikka kolme lasta venkuroimassa. Ihan saatanasta siis. Onneksi ne ajat on takanapäin, huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti ihmetellään vela-naisia, mutta ei lainkaan samalla mittakaavalla ihmetellä lapsensa hylänneitä isiä. Siis ihmisiä, jotka ovat jo tehneet päätöksen hankkia lapsia, mutta eivät siltikään niistä halua huolehtia. Ei ollutkaan se lapsiperhe-elämä niin ihanaa ja rakkaudentäyteistä.
Äitimyytti elää vahvana. Isä voi hylätä perheensä mutta äiti ei, koska vain äidillekö syntyy tämä käsittämätön side lapsiinsa? Miksei sitä synny isälle? Ja eikö muka voi olla äitejä, jotka katuvat niitä lapsiaan ja ihan yhtä lailla haluaisivat niistä eroon kuin ne lukemattomat isätkin, joiden nyt vaan on paljon helpompi lähteä?
Tosi hyvä pointti. Ja on myös äitejä jotka hylkäävät lapsensa. Rakkaus omaan lapseen ei ole mikään taianomainen luonnonvoima joka vaan tapahtuu kun lapsi syntyy.
Aiheeseen liittyen myöskään velamiehiä ei pävitellä samoin kuin velanaisia. Oman kokemukseni mukaan homma menee jotakuinkin näin:
Nainen: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: se johtuu vaan siitä ettet tiedä mitä rakkaus lapseen on, kyllä sä sitten sitä rakastat kun se syntyy, kyllä sun mieli vielä muuttuu (vaikka nainen olisi 40 v).Mies: en halua koskaan omia lapsia.
Kuulija: hyvä että uskallat tehdä rohkeasti omaa elämääsi koskevan ison päätöksen. Kulje omaa polkuasi, ole vapaa.Ap
Pitkään parisuhteessa olleen velamiehenä minulla on kyllä aika erilaiset kokemukset suhtautumisessa miehiin.
Täällä toinen. Varsinkin yli 35v on jotenkin reppana joka ei ole A)onnistunut löytämään ketään ja vielä B)itsekäs, ikuista nuoruutta elävä kun ei halua lapsia.
M36
Kuka sinulle on noita päätelmiä kertonut?
Itse en ole tuollaisia keskuteluja irl elämässä kuullut koskaan, en edes silloin kun meillä ei vielä ollut lapsia?
Lähinnä vanhempi sukupolvi. Pahin esimerkki on mun isoäiti, kuolinvuoteella hän kysyi miksen ole naimisissa ja miksei minulla on lapsia. Vastasin etten halua, ja sen reaktio kertoi kyllä kaiken.
Myös muutama ystävä on kysynyt viime vuosina että eikö olisi korkea aika asettua aloilleen ja "aikuistua". Nämä ystävät saivat lapsia kun oltiin 24-25v. Sinänsä mietin kyllä millaista elämää ne kuvittelee että minulla on. Baareissa en ole käynyt varmaan 10 vuoteen ja enimmäkseen olen kotosalla viikonloppuisin, pl jotkut tapahtumat ja harrastukset
Isoäitisi on todennäköisesti elänyt sitä aikaa, kun ehkäisyä ei ollut ja vanhapiikuus oli naiselle kammottava kohtalo.
Ystäväsi ovat saaneet lapsensa yllättävän nuorina. Oma kaveripiirini on ollut ikäluokkaa 30-45 v. saadessaan lapsia, eikä kukaan kysellyt yhtään mitään, kun lapsia ei vielä ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelisin sitä ystävääsi ottamaan käyttöön auktoritaarisemman kasvatuslinjan jos jo kahden lapsen normaali ruokailu aiheuttaa kaaoksen.
Sanotaan nyt näin että ystäväni ei tosiaankaan harrasta mitään vapaata kasvatusta. Vanhemmat todellakin ovat auktoriteetteja siinä perheessä, mutta eivät mitään tyranneja kuitenkaan.
Ei siinä tilanteessa edes ollut mitään varsinaista kaaosta, mutta minussa se aiheutti kyllä taivaisiin asti ylettyvän stressihormonipiikin.
Ap
Eli mitä stressaavaa siinä tapahtui? Sori en jaksa kahlata koko ketjua. Itse laitoin just omille ja naapurin muksuille välipalan ja mietin, että miten sivusta seuraaja voisi saada siitä stressin....
Henkilö, joka ei kestä yhtään ylimääräistä ääntä tai maitolasin mahdollinen kaatuminen tai leivän tippuminen lattialle on kaaos... toki ahdistuu, kun tilanne ei ole laboratoriomaisen hallittu.
Silloin onkin äärettömän hyvä, ettei hänelle tule lapsia edes kylään.
Kun treffasin kavereitani pikkulapsiaikana mua ei ärsyttänyt mikään sotku tai leipien tipahtelu, vaan se tajuton hössötys mikä siinä väkisinkin syntyy sotkuja siivotessa ja kaikenlaisen lasinkaatumisen ennakoimisessa. Ei siinä tule kaverin kanssa juttelusta yhtään mitään.
Itsekin vanhempana tapasin ystäviä mielummin ilman lapsia jos vaan mahdollista.
Alue: Aihe vapaa
Mainitsen nyt vielä, että ensimmäisenä vastasin kommenttiin, jossa väitettiin "Lapsen saaneet ovat tutkitusti onnettomampia ja vähemmän tyytyväisiä elämäänsä kuin lapsettomat eläkeikään asti." Tämähän ei ole koko totuus, totta vain osittain eli nuoret vanhemmat ovat onnettomia kun lapset ovat vielä pieniä. Mutta minun kommentistani sinun verenpaineesi vasta nousi kohtuuttomasti? Väsyttävää mustavalkoisuutta.
-sama neljän äiti