Narsismin uhrit

Kyllä. Pääsin tilanteen räjähdettyä käsiin lyhytkestoiseen ratkaisukeskeiseen terapiaan. Myöhemmin asian käsittely on jatkunut ystävien ja läheisten kanssa, lähinnä minua tukien.

Terapia oli tosi hyvä apu. Kun menin terapiaan, en tajunnut mitä oli tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsismin oireisiin lukeutuu juuri se, että omaa syyllisyyttä ei pystytä myöntämään.

Tämä! Ennemmin mennään vaikka oikeuteen, kuin myönnetään että kiusasin ja sairatutin - tarkoituksella.

Mikä saa ihmisen tällaiseksi? Onhan tällaiselle pahuudelle oltava jokin syy?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni on vienyt narsistin oikeuteen?

Minä. Voitin käräjäoikeudessa 100-0 ja hän valitti hovioikeuteen. Sielläkin voitin 100-0. Ko. narsisti oli todella tyhmä siis ja rikkoi räikeästi lakia. Oikeusprosessi oli kyllä raskas ja kesti monta vuotta, en olisi lähtenyt, ellei summa, josta riideltiin, olisi ollut todella suuri, monta kymmentä tuhatta euroa. Hän on mustamaalannut minua kaikille ja jopa väittänyt monelle, että hän olisi voittanut oikeudessa, enkä minä.

En pääsääntöisesti usko synnin käsitteeseen, mutta näiden ihmisten toiminta on jotakin, joka saa ajatuksiini muotoutumaan perisynnin ja pahuuden idean.

Narsisti jollakin tasolla nauttii uhrinsa kärsimyksestä. Siksi esimerkiksi sairaudesta kiusaaminen on heille mitätön juttu.

Kohta tämänkin ketjun pilaa äitihullu kuvitelluilla kokemuksillaan.

En tiedä olinko aidon narsistin uhri, mutta ainakin eksäni oli narsistinen: manipuloiva, syyllistävä, siltojen polttava, kritisoija ja häpeä on hänelle ylipääsemätöntä. Muutuin avioliitossa miellyttäjäksi ja tajusin vasta eron jälkeen suhteessa olleen henkisen väkivallan. Muistan kuinka itkin, kun luin ensimmäistä aiheesta kertovaa kirjaa.

Luin paljon selfhelpiä ja kävin vaihtoehtohoidoissa, joissa parannetaan myös päätä (rosen, psykologinen vyöhyketerapia). Terapiaa nämäkin. Ihmettelin av:llakin, mitä on tarpeet, kun en tiennyt. Luin kahdesti päivässä omista oikeuksistani https://paranemisenavain.fi/wp-content/uploads/2016/01/Omat-oikeudet.pdf . Opettelin itsensä hyväksymistä ja armeliaisuutta. Opettelin olemaan vaatimatta häneltä mitään, koska sisäinen odotus anteeksipyynnöstä syö sisältäpäin, koska sitä ei koskaan tuletapahtumaan. Ja ennen kaikkea, annoin anteeksi viikko toisensa jälkeen (anteeksianto ei tarkoita hyväksymistä, vaan sitä, että ei ajattele kohteen olevan sinulle mitään velkaa).

Erosta on 10 vuotta ja yllämainittuun prosessiin meni 5 vuotta. Tänä päivänä olen aivan eri ihminen. Miellyttäjä on täysin poissa. Olen työelämässä menestynyt, koska minulla on rohkeutta, jota monella muulla ei ole. Kukaan ei voi minua enää satuttaa, koska olen oppinut itsestäni ja ihmisyydestä niin paljon, että näen ”kaiken” negatiivisuuden: kaikki mitä päästää suusta kertoo enemmän puhujasta kuin kohteesta. Säälin av:llakin heitä, jotka ketjuissa lähtevät syyllistämisen ja häpäisyn linjalle. Voi kunpa he tietäisivät, miten paljon se kertoo heidän sisäisestä elämästään.

Mitkä ovat ne psyykkiset ja fyysiset oireet, joilla vuosienkin jälkeen oirehditte tuhoisasta ihmisestä?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olinko aidon narsistin uhri, mutta ainakin eksäni oli narsistinen: manipuloiva, syyllistävä, siltojen polttava, kritisoija ja häpeä on hänelle ylipääsemätöntä. Muutuin avioliitossa miellyttäjäksi ja tajusin vasta eron jälkeen suhteessa olleen henkisen väkivallan. Muistan kuinka itkin, kun luin ensimmäistä aiheesta kertovaa kirjaa.

Luin paljon selfhelpiä ja kävin vaihtoehtohoidoissa, joissa parannetaan myös päätä (rosen, psykologinen vyöhyketerapia). Terapiaa nämäkin. Ihmettelin av:llakin, mitä on tarpeet, kun en tiennyt. Luin kahdesti päivässä omista oikeuksistani https://paranemisenavain.fi/wp-content/uploads/2016/01/Omat-oikeudet.pdf . Opettelin itsensä hyväksymistä ja armeliaisuutta. Opettelin olemaan vaatimatta häneltä mitään, koska sisäinen odotus anteeksipyynnöstä syö sisältäpäin, koska sitä ei koskaan tuletapahtumaan. Ja ennen kaikkea, annoin anteeksi viikko toisensa jälkeen (anteeksianto ei tarkoita hyväksymistä, vaan sitä, että ei ajattele kohteen olevan sinulle mitään velkaa).

Erosta on 10 vuotta ja yllämainittuun prosessiin meni 5 vuotta. Tänä päivänä olen aivan eri ihminen. Miellyttäjä on täysin poissa. Olen työelämässä menestynyt, koska minulla on rohkeutta, jota monella muulla ei ole. Kukaan ei voi minua enää satuttaa, koska olen oppinut itsestäni ja ihmisyydestä niin paljon, että näen ”kaiken” negatiivisuuden: kaikki mitä päästää suusta kertoo enemmän puhujasta kuin kohteesta. Säälin av:llakin heitä, jotka ketjuissa lähtevät syyllistämisen ja häpäisyn linjalle. Voi kunpa he tietäisivät, miten paljon se kertoo heidän sisäisestä elämästään.

Tämä on sinun tapasi - ja vain sinun, ei mikään yleispätevä totuus ihmisyydestä. On ylimielistä sääliä muiden tapaa käsitellä asioita. On myös huomioitava, ettei kaikelle ole anteeksiantoa, edes ymmärrystä.

Minulle anteeksipyyntö/myöntö tarkoituksellisesta kaltoinkohtelusta on tärkeä. Elämäni tärkein asia. Kärsin paljon, päivittäin. Koska en ”elä vanhaksi”, haluan julkisella ulostulollani lähdettyäni kertoa, kuka ja miksi lisäsi kuormani kohtuuttomasti. Vaikeinta ovat uhkailu ja tosiaankin tuo syytös ”uhriurumisesta” vuosien rääkkäämisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olinko aidon narsistin uhri, mutta ainakin eksäni oli narsistinen: manipuloiva, syyllistävä, siltojen polttava, kritisoija ja häpeä on hänelle ylipääsemätöntä. Muutuin avioliitossa miellyttäjäksi ja tajusin vasta eron jälkeen suhteessa olleen henkisen väkivallan. Muistan kuinka itkin, kun luin ensimmäistä aiheesta kertovaa kirjaa.

Luin paljon selfhelpiä ja kävin vaihtoehtohoidoissa, joissa parannetaan myös päätä (rosen, psykologinen vyöhyketerapia). Terapiaa nämäkin. Ihmettelin av:llakin, mitä on tarpeet, kun en tiennyt. Luin kahdesti päivässä omista oikeuksistani https://paranemisenavain.fi/wp-content/uploads/2016/01/Omat-oikeudet.pdf . Opettelin itsensä hyväksymistä ja armeliaisuutta. Opettelin olemaan vaatimatta häneltä mitään, koska sisäinen odotus anteeksipyynnöstä syö sisältäpäin, koska sitä ei koskaan tuletapahtumaan. Ja ennen kaikkea, annoin anteeksi viikko toisensa jälkeen (anteeksianto ei tarkoita hyväksymistä, vaan sitä, että ei ajattele kohteen olevan sinulle mitään velkaa).

Erosta on 10 vuotta ja yllämainittuun prosessiin meni 5 vuotta. Tänä päivänä olen aivan eri ihminen. Miellyttäjä on täysin poissa. Olen työelämässä menestynyt, koska minulla on rohkeutta, jota monella muulla ei ole. Kukaan ei voi minua enää satuttaa, koska olen oppinut itsestäni ja ihmisyydestä niin paljon, että näen ”kaiken” negatiivisuuden: kaikki mitä päästää suusta kertoo enemmän puhujasta kuin kohteesta. Säälin av:llakin heitä, jotka ketjuissa lähtevät syyllistämisen ja häpäisyn linjalle. Voi kunpa he tietäisivät, miten paljon se kertoo heidän sisäisestä elämästään.

Kyllä minun kohteeni on minulle ”velkaa” vuosia elämästäni. Ja tulee aina olemaan. Vielä hänen jälkikasvunsakin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olinko aidon narsistin uhri, mutta ainakin eksäni oli narsistinen: manipuloiva, syyllistävä, siltojen polttava, kritisoija ja häpeä on hänelle ylipääsemätöntä. Muutuin avioliitossa miellyttäjäksi ja tajusin vasta eron jälkeen suhteessa olleen henkisen väkivallan. Muistan kuinka itkin, kun luin ensimmäistä aiheesta kertovaa kirjaa.

Luin paljon selfhelpiä ja kävin vaihtoehtohoidoissa, joissa parannetaan myös päätä (rosen, psykologinen vyöhyketerapia). Terapiaa nämäkin. Ihmettelin av:llakin, mitä on tarpeet, kun en tiennyt. Luin kahdesti päivässä omista oikeuksistani https://paranemisenavain.fi/wp-content/uploads/2016/01/Omat-oikeudet.pdf . Opettelin itsensä hyväksymistä ja armeliaisuutta. Opettelin olemaan vaatimatta häneltä mitään, koska sisäinen odotus anteeksipyynnöstä syö sisältäpäin, koska sitä ei koskaan tuletapahtumaan. Ja ennen kaikkea, annoin anteeksi viikko toisensa jälkeen (anteeksianto ei tarkoita hyväksymistä, vaan sitä, että ei ajattele kohteen olevan sinulle mitään velkaa).

Erosta on 10 vuotta ja yllämainittuun prosessiin meni 5 vuotta. Tänä päivänä olen aivan eri ihminen. Miellyttäjä on täysin poissa. Olen työelämässä menestynyt, koska minulla on rohkeutta, jota monella muulla ei ole. Kukaan ei voi minua enää satuttaa, koska olen oppinut itsestäni ja ihmisyydestä niin paljon, että näen ”kaiken” negatiivisuuden: kaikki mitä päästää suusta kertoo enemmän puhujasta kuin kohteesta. Säälin av:llakin heitä, jotka ketjuissa lähtevät syyllistämisen ja häpäisyn linjalle. Voi kunpa he tietäisivät, miten paljon se kertoo heidän sisäisestä elämästään.

Tämä on sinun tapasi - ja vain sinun, ei mikään yleispätevä totuus ihmisyydestä. On ylimielistä sääliä muiden tapaa käsitellä asioita. On myös huomioitava, ettei kaikelle ole anteeksiantoa, edes ymmärrystä.

Minulle anteeksipyyntö/myöntö tarkoituksellisesta kaltoinkohtelusta on tärkeä. Elämäni tärkein asia. Kärsin paljon, päivittäin. Koska en ”elä vanhaksi”, haluan julkisella ulostulollani lähdettyäni kertoa, kuka ja miksi lisäsi kuormani kohtuuttomasti. Vaikeinta ovat uhkailu ja tosiaankin tuo syytös ”uhriurumisesta” vuosien rääkkäämisen jälkeen.

Ymmärrän. Mikään, ei mikään ole satuttavampaa ja loukkaavampaa kuin syytös uhriutumisesta lähes itsetuhoon johtavan kärsimyksen ja kivun edessä. Tällaisen lausuman takana voi olla vain pahuuden ydin ruumiillistuneena. Hirvittää tällainen ihmisyyden muoto, kuinka jumala sen sallii keskellemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt terapiassa, käyn yhä. Minulle tervehdyttävää olisi se, että narsisti myöntäisi tekonsa tarkoituksellisuuden. Junnaan paikallani kaiken aiheutuneen pahan keskellä, jota toinen ei edes myönnä.

Narsisti ei pelaa samoilla säännöillä, eikä ikinä myönnä sitä, minkä sinä haluaisit kuulla.  Parasta jättää koko narsisti historiaan ja jatkaa omaa elämää eteenpäin.

Se ei aina ole mahdollista. Onko teitä syyllistetty ”uhriutumisesta”, kun olette tuoneet oman kipunne kokemuksiatanne julki?

Narsisti on sairas ja vajaa ihminen, joka ei tule koskaan tuntemaan sitä mitä kaikista eniten haluaisi, eli rakkautta. Sinulla sen sijaan on mahdollisuus rakkauteen ellet anna sitä narsistille. Narsku haluaa ettei kukaan koe rakkautta ja aitoa välittämistä, kun hänkään ei siihen kykene. NArsku on siis kateellinen kaikille muille. Ihan kaikille. Kyllä kipua ja itkua ja pahoja ihmisiä maailmaan mahtuu, mutta mahtuupa apljon myös hyvää, ja ennen kaikkea sitä mitä narsku ei koskaan ikinä saa osakseen, eli rakkautta :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt terapiassa, käyn yhä. Minulle tervehdyttävää olisi se, että narsisti myöntäisi tekonsa tarkoituksellisuuden. Junnaan paikallani kaiken aiheutuneen pahan keskellä, jota toinen ei edes myönnä.

Narsisti ei pelaa samoilla säännöillä, eikä ikinä myönnä sitä, minkä sinä haluaisit kuulla.  Parasta jättää koko narsisti historiaan ja jatkaa omaa elämää eteenpäin.

Se ei aina ole mahdollista. Onko teitä syyllistetty ”uhriutumisesta”, kun olette tuoneet oman kipunne kokemuksiatanne julki?

Narsisti on sairas ja vajaa ihminen, joka ei tule koskaan tuntemaan sitä mitä kaikista eniten haluaisi, eli rakkautta. Sinulla sen sijaan on mahdollisuus rakkauteen ellet anna sitä narsistille. Narsku haluaa ettei kukaan koe rakkautta ja aitoa välittämistä, kun hänkään ei siihen kykene. NArsku on siis kateellinen kaikille muille. Ihan kaikille. Kyllä kipua ja itkua ja pahoja ihmisiä maailmaan mahtuu, mutta mahtuupa apljon myös hyvää, ja ennen kaikkea sitä mitä narsku ei koskaan ikinä saa osakseen, eli rakkautta :)

Minun tuntemani narsisti ei usko rakkauden olemassaoloon. Hän sotkee sen seksuaalisuuteen. Tämän lisäksi ”rakkaus” on hänelle viisivuotiasjakso, jonka jälkeen esimerkiksi avioliitto pitäisi uudelleenharkita - ja tämä suora lainaus häneltä. Rakkaus on siis vaina libidovetoista liskoaivoisuutta, aivokemiaa, jota tunnetaan vetona vastakkaista sukupuolta kohtaan suhteen alkuvaiheessa. Muu puhekin saa hänet narsistisen raivon valtaan; se on kuin ”lahkolaissaarnaajan lässytystä”.

Tutustuin erääseen narsistimieheen. Tietenkään en aluksi tiennyt hänen sellainen olevan, mutta kyllä se tuli normaalilla tunne-elämällä ja itsekunnioituksella/tuntemuksella varustetulle naiselle hyvin äkkiä hyvin selväksi. Kun teistä tuntuu pahalta se mitä puoliso sanoo tai tekee, niin uskokaa hyvät ihmiset sitä tunnetta. Mikäli asiasta keskusteleminen kumppanin kanssa tuottaa vain lisää pahaa oloa, tai helpottaa hetkeksi, mutta kohta puoliso toimii taas juuri yhtä rumasti, niin älkää herran tähden jääkö sitä katsomaan hetkeksikään!! Takaan että jos katsoisitte suhdetta ulkopuolelta, niin te ihmettelisitte syvästi miten kukaan voi olla niin tyhmä että menee narskun kanssa yhteen.  

Seurustelukumppanin kanssa ei pidä joutua varomaan tekemisiään ja sanomisiaan, eikä olemaan pahalla mielellä kuin joskus satunnaisesti. Uhrina olo on myös eri asia kuin uhriutuminen. Uhrina olo on sitä että joutuu uhriksi, ihan vaikka ryöstetään pankkiautomaatilla. Uhriutuminen taas tuossa tilantessa on sitä, että asiasta ei päästä yli mitenkään, vaan joka asiaan ja paikkaan sotketaan tämä "mutta kun minut ryöstettiin 3v sitten, joten siitä syystä mikään ei voi koskaan olla enää hyvin". 

Jos ihminen joutuu kerran, ja jopa useastikin elämässään pahoinpitelevän puolison uhriksi, niin siellä terapiassa on hyvä keskittyä siihen miksi on niin hyvä uhri toisille, ennemminkin kuin siihen miksi joku ihminen maailmassa on narsisti. 

Koskaan ei tule olemaan nimittäin sellaista tilannetta että sinä voit olla millainen vaan, ja toisten ihmisten pitää toimia niin tai näin. Aina tulee olemaan joku joka käyttää hyväksi, joku joka panee villaisella, joku joka vetää välistä, joku joka valehtelee, ihan aina. Toisten ihmisten toiminta ei lopu sillä että sinun mielestäsi niin ei vain saa tehdä. Saahan sitä juoda itsensä tolkuttomaksi, ja lähteä kiimaisen äijäporukan matkaan jatkoille, ja kukaan ei silti saa käpälöidä eikä paneskella kanssasi, koska olet liian humalassa, mutta järki käteen, teisitkö niin? Jos et, niin ällä altista itseäsi muunkaanlaisiin tilanteisiin joissa voi käydä huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olinko aidon narsistin uhri, mutta ainakin eksäni oli narsistinen: manipuloiva, syyllistävä, siltojen polttava, kritisoija ja häpeä on hänelle ylipääsemätöntä. Muutuin avioliitossa miellyttäjäksi ja tajusin vasta eron jälkeen suhteessa olleen henkisen väkivallan. Muistan kuinka itkin, kun luin ensimmäistä aiheesta kertovaa kirjaa.

Luin paljon selfhelpiä ja kävin vaihtoehtohoidoissa, joissa parannetaan myös päätä (rosen, psykologinen vyöhyketerapia). Terapiaa nämäkin. Ihmettelin av:llakin, mitä on tarpeet, kun en tiennyt. Luin kahdesti päivässä omista oikeuksistani https://paranemisenavain.fi/wp-content/uploads/2016/01/Omat-oikeudet.pdf . Opettelin itsensä hyväksymistä ja armeliaisuutta. Opettelin olemaan vaatimatta häneltä mitään, koska sisäinen odotus anteeksipyynnöstä syö sisältäpäin, koska sitä ei koskaan tuletapahtumaan. Ja ennen kaikkea, annoin anteeksi viikko toisensa jälkeen (anteeksianto ei tarkoita hyväksymistä, vaan sitä, että ei ajattele kohteen olevan sinulle mitään velkaa).

Erosta on 10 vuotta ja yllämainittuun prosessiin meni 5 vuotta. Tänä päivänä olen aivan eri ihminen. Miellyttäjä on täysin poissa. Olen työelämässä menestynyt, koska minulla on rohkeutta, jota monella muulla ei ole. Kukaan ei voi minua enää satuttaa, koska olen oppinut itsestäni ja ihmisyydestä niin paljon, että näen ”kaiken” negatiivisuuden: kaikki mitä päästää suusta kertoo enemmän puhujasta kuin kohteesta. Säälin av:llakin heitä, jotka ketjuissa lähtevät syyllistämisen ja häpäisyn linjalle. Voi kunpa he tietäisivät, miten paljon se kertoo heidän sisäisestä elämästään.

Tämä on sinun tapasi - ja vain sinun, ei mikään yleispätevä totuus ihmisyydestä. On ylimielistä sääliä muiden tapaa käsitellä asioita. On myös huomioitava, ettei kaikelle ole anteeksiantoa, edes ymmärrystä.

Minulle anteeksipyyntö/myöntö tarkoituksellisesta kaltoinkohtelusta on tärkeä. Elämäni tärkein asia. Kärsin paljon, päivittäin. Koska en ”elä vanhaksi”, haluan julkisella ulostulollani lähdettyäni kertoa, kuka ja miksi lisäsi kuormani kohtuuttomasti. Vaikeinta ovat uhkailu ja tosiaankin tuo syytös ”uhriurumisesta” vuosien rääkkäämisen jälkeen.

Olen tuo, jolle vastasit. (En siis ole sama kuin 71, joka on vastannut sinulle.)

En tarkoita sääliä ylimielisyytenä vaan tarkoitin sitä, että olen oppinut ihmismielestä kokemani jälkeen niin paljon, että ymmärrän, mistä miksi muut ovat sellaisia kuin ovat. Tämä nousee siitä, että ensin ymmärsin, miksi olen sellainen kuin olen.

En odota anteeksipyyntöä, koska en tule sellaista ikinä saamaan. En ikinä. En edes kuolinvuoteellani. Siksi odottaminen ja velan saaminen on turhaa. Narsisti porskuttaa eteenpäin tyytyväisenä edes tietämättä tekemästään tuhosta, luullen aina vain olevansa se täydellinen ihminen. Häntä ei minun odotukseni liikauta, koska hänhän on oikeassa. Siksi minun odotukseni anteeksipyynnstä tms. On vain minun päässäni. Mitä enemmän minä asiaa ajattelen, sitä vahvemmin olen sidottuna narskuun. Enkä sitä halua. Haluan olla hänestä vapaa. En halua ajatella häntä.

Kuten kerroin, olen lukenut selfhelppiä yms paljon. Anteeksiantaminen on se key mm. Keskitysleiriltä selvinneiden teoksissa. Toinen tapa esittää tämä on asian hyväksyminen. Eli hyväksyy, että näin tapahtui minulle, ei ole ok, mutta fakta. Ja annan faktan olla. Molemmat ovat samoja asioita.

Ymmärrän kyllä, jos joku ei suostu tähän, vaan ajattelee toisin. Minulle vain oli tärkeintä päästä tilanteen yli, päästä hänestä vapaaksi. Ja toimin niiden ohjeiden mukaan, jotka eniten kirjallisuudessa nousivat esille. Ja se auttoi.

Vierailija kirjoitti:

Tutustuin erääseen narsistimieheen. Tietenkään en aluksi tiennyt hänen sellainen olevan, mutta kyllä se tuli normaalilla tunne-elämällä ja itsekunnioituksella/tuntemuksella varustetulle naiselle hyvin äkkiä hyvin selväksi. Kun teistä tuntuu pahalta se mitä puoliso sanoo tai tekee, niin uskokaa hyvät ihmiset sitä tunnetta. Mikäli asiasta keskusteleminen kumppanin kanssa tuottaa vain lisää pahaa oloa, tai helpottaa hetkeksi, mutta kohta puoliso toimii taas juuri yhtä rumasti, niin älkää herran tähden jääkö sitä katsomaan hetkeksikään!! Takaan että jos katsoisitte suhdetta ulkopuolelta, niin te ihmettelisitte syvästi miten kukaan voi olla niin tyhmä että menee narskun kanssa yhteen.  

Seurustelukumppanin kanssa ei pidä joutua varomaan tekemisiään ja sanomisiaan, eikä olemaan pahalla mielellä kuin joskus satunnaisesti. Uhrina olo on myös eri asia kuin uhriutuminen. Uhrina olo on sitä että joutuu uhriksi, ihan vaikka ryöstetään pankkiautomaatilla. Uhriutuminen taas tuossa tilantessa on sitä, että asiasta ei päästä yli mitenkään, vaan joka asiaan ja paikkaan sotketaan tämä "mutta kun minut ryöstettiin 3v sitten, joten siitä syystä mikään ei voi koskaan olla enää hyvin". 

Jos ihminen joutuu kerran, ja jopa useastikin elämässään pahoinpitelevän puolison uhriksi, niin siellä terapiassa on hyvä keskittyä siihen miksi on niin hyvä uhri toisille, ennemminkin kuin siihen miksi joku ihminen maailmassa on narsisti. 

Koskaan ei tule olemaan nimittäin sellaista tilannetta että sinä voit olla millainen vaan, ja toisten ihmisten pitää toimia niin tai näin. Aina tulee olemaan joku joka käyttää hyväksi, joku joka panee villaisella, joku joka vetää välistä, joku joka valehtelee, ihan aina. Toisten ihmisten toiminta ei lopu sillä että sinun mielestäsi niin ei vain saa tehdä. Saahan sitä juoda itsensä tolkuttomaksi, ja lähteä kiimaisen äijäporukan matkaan jatkoille, ja kukaan ei silti saa käpälöidä eikä paneskella kanssasi, koska olet liian humalassa, mutta järki käteen, teisitkö niin? Jos et, niin ällä altista itseäsi muunkaanlaisiin tilanteisiin joissa voi käydä huonosti.

75 vastaa.

Älä unohda, että uhriksi joutuu se, joka on jo lapsuudessa oppinut toisen toimintatavan olevan normaalia, tai jopa rakkautta. Siksi sitä ei näe.

Toiseksi, ei älykäs narsku ole niin räikeä, että paljastaisi heti alussa ajatuksensa. Ne paljastuvat monelle vasta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Ja sitten on jo aika sidottu kokonaisuuteen.

Minun kohdallani minun narskumainen eksäni hallitsi minua syyllistämällä. Kun tunsin syyllisyyttä, menin vaikka solmuun. En halunnut kuulla olevani huono äiti tai huono ihminen. Ei hänen toimintansa ollut huutamista tms, vaan sitä, mitä isäni jo teki.

Minua kiusannut ihminen teki valintansa. Hänellä oli monta mahdollisuutta pyytää anteeksi; ei siihen kyennyt. Nyt on myöhäistä, ja hän maksaa ajastaan, kuten myös koko lähipiirinsä. Minun voimani loppuivat ja on tuhon aika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustuin erääseen narsistimieheen. Tietenkään en aluksi tiennyt hänen sellainen olevan, mutta kyllä se tuli normaalilla tunne-elämällä ja itsekunnioituksella/tuntemuksella varustetulle naiselle hyvin äkkiä hyvin selväksi. Kun teistä tuntuu pahalta se mitä puoliso sanoo tai tekee, niin uskokaa hyvät ihmiset sitä tunnetta. Mikäli asiasta keskusteleminen kumppanin kanssa tuottaa vain lisää pahaa oloa, tai helpottaa hetkeksi, mutta kohta puoliso toimii taas juuri yhtä rumasti, niin älkää herran tähden jääkö sitä katsomaan hetkeksikään!! Takaan että jos katsoisitte suhdetta ulkopuolelta, niin te ihmettelisitte syvästi miten kukaan voi olla niin tyhmä että menee narskun kanssa yhteen.  

Seurustelukumppanin kanssa ei pidä joutua varomaan tekemisiään ja sanomisiaan, eikä olemaan pahalla mielellä kuin joskus satunnaisesti. Uhrina olo on myös eri asia kuin uhriutuminen. Uhrina olo on sitä että joutuu uhriksi, ihan vaikka ryöstetään pankkiautomaatilla. Uhriutuminen taas tuossa tilantessa on sitä, että asiasta ei päästä yli mitenkään, vaan joka asiaan ja paikkaan sotketaan tämä "mutta kun minut ryöstettiin 3v sitten, joten siitä syystä mikään ei voi koskaan olla enää hyvin". 

Jos ihminen joutuu kerran, ja jopa useastikin elämässään pahoinpitelevän puolison uhriksi, niin siellä terapiassa on hyvä keskittyä siihen miksi on niin hyvä uhri toisille, ennemminkin kuin siihen miksi joku ihminen maailmassa on narsisti. 

Koskaan ei tule olemaan nimittäin sellaista tilannetta että sinä voit olla millainen vaan, ja toisten ihmisten pitää toimia niin tai näin. Aina tulee olemaan joku joka käyttää hyväksi, joku joka panee villaisella, joku joka vetää välistä, joku joka valehtelee, ihan aina. Toisten ihmisten toiminta ei lopu sillä että sinun mielestäsi niin ei vain saa tehdä. Saahan sitä juoda itsensä tolkuttomaksi, ja lähteä kiimaisen äijäporukan matkaan jatkoille, ja kukaan ei silti saa käpälöidä eikä paneskella kanssasi, koska olet liian humalassa, mutta järki käteen, teisitkö niin? Jos et, niin ällä altista itseäsi muunkaanlaisiin tilanteisiin joissa voi käydä huonosti.

75 vastaa.

Älä unohda, että uhriksi joutuu se, joka on jo lapsuudessa oppinut toisen toimintatavan olevan normaalia, tai jopa rakkautta. Siksi sitä ei näe.

Toiseksi, ei älykäs narsku ole niin räikeä, että paljastaisi heti alussa ajatuksensa. Ne paljastuvat monelle vasta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Ja sitten on jo aika sidottu kokonaisuuteen.

Minun kohdallani minun narskumainen eksäni hallitsi minua syyllistämällä. Kun tunsin syyllisyyttä, menin vaikka solmuun. En halunnut kuulla olevani huono äiti tai huono ihminen. Ei hänen toimintansa ollut huutamista tms, vaan sitä, mitä isäni jo teki.

Tällöin terapiassa kannattaakin keskittyä siihen miten sinusta saadaan sellainen ettei lapsuutesi huonot mallit seuraa lopun ikääsi, eikä keskittyä siihen narsistiin ja hänen tekemisiinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt terapiassa, käyn yhä. Minulle tervehdyttävää olisi se, että narsisti myöntäisi tekonsa tarkoituksellisuuden. Junnaan paikallani kaiken aiheutuneen pahan keskellä, jota toinen ei edes myönnä.

Narsisti ei pelaa samoilla säännöillä, eikä ikinä myönnä sitä, minkä sinä haluaisit kuulla.  Parasta jättää koko narsisti historiaan ja jatkaa omaa elämää eteenpäin.

Se ei aina ole mahdollista. Onko teitä syyllistetty ”uhriutumisesta”, kun olette tuoneet oman kipunne kokemuksiatanne julki?

Narsisti on sairas ja vajaa ihminen, joka ei tule koskaan tuntemaan sitä mitä kaikista eniten haluaisi, eli rakkautta. Sinulla sen sijaan on mahdollisuus rakkauteen ellet anna sitä narsistille. Narsku haluaa ettei kukaan koe rakkautta ja aitoa välittämistä, kun hänkään ei siihen kykene. NArsku on siis kateellinen kaikille muille. Ihan kaikille. Kyllä kipua ja itkua ja pahoja ihmisiä maailmaan mahtuu, mutta mahtuupa apljon myös hyvää, ja ennen kaikkea sitä mitä narsku ei koskaan ikinä saa osakseen, eli rakkautta :)

Minun tuntemani narsisti ei usko rakkauden olemassaoloon. Hän sotkee sen seksuaalisuuteen. Tämän lisäksi ”rakkaus” on hänelle viisivuotiasjakso, jonka jälkeen esimerkiksi avioliitto pitäisi uudelleenharkita - ja tämä suora lainaus häneltä. Rakkaus on siis vaina libidovetoista liskoaivoisuutta, aivokemiaa, jota tunnetaan vetona vastakkaista sukupuolta kohtaan suhteen alkuvaiheessa. Muu puhekin saa hänet narsistisen raivon valtaan; se on kuin ”lahkolaissaarnaajan lässytystä”.

!!!

Tätini taitaa olla narsisti. Oltiin tosi hyvissä väleissä vaikka hän asuu ulkomailla, soiteltiin, kävin hänen luonaan lomilla jne. Yhdessä vaiheessa opitojeni loputtua halusin muuttaa myös ulkomaille ja täti ehdotti että muuttaisin hänen perheensä luokse siksi aikaa kunnes saisin töitä ja sitä myötä oman asunnon, joten hävitin suurinpirtein koko omaisuuteni ja irtisanoin asuntoni voidakseni muuttaa heidän luokseen.

Paikan päällä odottikin sitten melkoinen helvetti, en saanut edes omia avaimia taloon joten minun piti aina pyytää lupaa poistumiseen/järjestellä menoni niin että joku oli kotona päästämässä minut sisään kun olin tulossa takaisin. Tätini vahti neuroottisena kaikkia puheluitani ystäville ja sukulaisille, vaati saada tietää mese/viesti keskusteluni etten vaan puhu hänestä pahaa kenellekään. Tiskasin, siivosin, pesin pyykit, vahdin lapsia, silti tätini jatkuvasti raivosi lusmuilustani ja siitä miten hyödytön olen. Maksoin heille sovittua ruokarahaa kattamaan osuuteni ruokamenoista, mutta siitäkin sain kuulla että se ei ole tarpeeksi ja he hyvää hyvyttään tarjoavat minulle ruokaa, joten aloin syödä vähemmän. Tilaisuuksissa missä tapasin perheen ulkopuolisia ihmisiä, esim. tätini ystäviä hän kävi raivoamassa minulle suomeksi siitä että olen niin introvertti suomalainen etten juttele kenellekään; sitten kun juttelin ihmisille hän tuli suomeksi sanomaan että nolaan hänet ja ettei minulla ole oikeutta puhua hänen ystävillensä. Hän myös arvosteli kaikkea minussa ja puhui kuinka ystäväni ovat kanssani vain säälistä, ja tietyt tapani ovat kammottavia ja kuinka ihmeessä kukaan on kestänyt niitä, ja minun pitäisi pyytää kaikilta anteeksi sitä miten hirveä ihminen olen.

Näin jälkikäteen hävettää että siedin sitä käytöstä kahta viikkoa edempää, mutta nuorena ja miellyttämishaluisena yritin useita kuukausia saada tilannetta toimimaan. Työnhausta ei tietenkään tullut mitään, koska olin jatkuvasti väsynyt ja itkuinen, ja ns. lukkojen takana olo ei hirveästi edesauttanut sitä että olisin päässyt kulkemaan pitkin seutua kyselemässä avoimia paikkoja. En muista mikä se lopullinen nitti oli, mutta eräänä päivänä vain varasin mitään kertomatta lennot takaisin suomeen sellaiselle viikonlopulle kun tätini oli järjestämässä perhejuhlia, joten tiesin ettei hän kaikkien niiden ihmisten läsnäollessa mitenkään pysty saamaan minua jäämään. Suomeen tultuani asuin kaverin nurkissa ja pyytelin jatkuvasti tekemisiäni anteeksi, mutta onneksi läheisille puhuminen auttoi sen verran että aloin ymmärtämään ettei vika ollut suinkaan minussa. Mihinkään oikeaan terapiaan en hakeutunut vaikka ehkä olisi kannattanut, mutta jo se ystäville puhuminen auttoi. Vuosia myöhemmin kerroin koko totuuden myös äidilleni sen jälkeen kun hänellä oli lopullisesti mennyt välit poikki tätini kanssa, ja sen jälkeen tuntui kuin olisin vihdoin ollut sinut asian kanssa. Jälkensä se kyllä jätti, ja aina välillä edelleen kuulen tätini äänen kun epäonnistun jossain.