Äitien pakottaminen alatiesynnytykseen Suomessa
Viime päivien otsikoissa on kauhisteltu syntyvyyden kiihtyvää laskua. Yksi syy monista kymmenistä on se, että naisilta evätään potilaan itsemääräämisoikeus, heidän tullessaan raskaaksi. Kuulostaa ihmisoikeusrikkomukselta, mutta se on Suomessa vallitseva tämänhetkinen hoitosuositus.
Toivottavasti joskus tulevaisuudessa kummastellaan tätä aikaa, kun naiset eivät saaneet päättää omasta kehostaan eli valita synnytystapaansa. Suomessa ollaan tultu jälkijunassa synnytyskulttuurissa aina (kuten mm. YLE:n artikkelista https://yle.fi/uutiset/3-10976854 käy ilmi) ja edelleen 2019 laahataan muita länsimaita kaukana jäljessä.
Nykypäivän Suomessa äitien otsaan (kuten minun) lyödään edelleen diagnoosi: synnytyspelko, jotta äidit saavat valinnanvapauden omasta synnytystavastaan. Jos kerran 1990-luvulla valinnanvapaus ollaan naamioitu ahtaaksi lantioksi ja 2000-luvulla synnytyspeloksi, olisiko 2020-luku viimein se aika, kun valinnanvapautta ei naamioida enää miksikään diagnoosiksi, vaan kutsutaan synnytystavan valinnaksi?
”– Vielä 90-luvulla monesti synnytyspelkodiagnoosi piilotettiin jonkun toisen diagnoosin taakse. Saatettiin tehdä sektio synnytyspelon vuoksi, mutta diagnoosissa lukikin suhteellisesti ahdas lantio. Esimerkiksi vuonna 1996 Suomessa tehtiin ahtaan lantion vuoksi yli 700 keisarinleikkausta. Synnytyspelko oli virallisena syynä vain sadassa suunnitellussa sektiossa. Vuonna 2010 ahtaan lantion diagnoosilla tehtiin enää noin 300 keisarinleikkausta. Synnytyspelon vuoksi tuolloin hoidettiin jo yli 4 000 äitiä. Heistä suurin osa synnytti kuitenkin alateitse.” -YLE
Mitä pelkkiä diagnooseja on tuijottelu, kummasti lantiot naisilla levenivät 14 vuodessa. Joko alkaa tilanne valjeta? Vuosittain nämä tuhannet äidit joutuvat käymään läpi synnytyspelkopolin: paikka mihin äiti siis Suomessa pakotetaan, mikäli ei halua synnyttää alateitse. Pelkopolin idea ja sisältö on suostutella äiti alatiesynnytykseen, keinolla millä hyvänsä. Pelkopoleilla äitejä uhkaillaan, pelotellaan, haukutaan, vähätellään ja heille valehdellaan alatiesynnytys täysin riskittömäksi. Vaikka Suomen laissa kielletään tällainen potilaan kohtelu ja valehtelu, se rehottaa päivittäin Suomen pelkopoleilla. Kukaan ei puutu asiaan.
Valitettavan monella äidillä, joka haluaisi päättää synnytystavastaan, ei ole samaa määrää 5 vuoden aikana kerättyä faktatietoa laukoa vastaan pelkopolilla syötetylle alatiepropagandalle ja periksiantamatonta luonnetta, jotta selviytyisi pelkopolin mankelista. Monet joutuvat Suomessa siis alatiesynnytykseen passiivisesti pakotettuna, eli toisin sanoen pelkopoli ei myönnä sektiota, vaikka sitä oltaisi vastaanotolla itkien ja huutaen aneltu.
Miten nykypäivän Suomessa tapahtuu tällaista?
Kommentit (2040)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just kuulin Virossa asuvalta paikalliselta tutulta, että hän voi itse päättää, miten haluaa synnyttää. On 8 kk raskaana, eikä ollut tehnyt vielä varmaa päätöstä. Mitään sen kummempia perusteluja ei tarvitse antaa.
Virossa sektio maksetaan itse. Siis siinä tapauksessa, että mitään lääketieteellistä syytä ei ole. MItään pelkopoleja siellä ei tunneta.
Ei makseta. Siellä ei ehkä ole pelkopoleja kun ei tarvitse mistään pelosta valittamalla vaatia sektiota. Pelkoon saa tietty apua sairaanhoidosta tarvittaessa, en teidä tätä asiaa varmaksi. Virossa on kuitenkin varsin toimiva, inhimillinen ja edullinen terveydenhuolto, olen asunut maassa itse. Toimenpiteet sairaalassa eivät maksa potilaalle mitään, tästä on omaa kokemusta.
500 e maksamalla saa Virossa oman kätilön ja huoneen käyttöön. Sama kätilö myös huolehtii ennen synnytystä tutkimuksista. Yhdessä ystäväni suunnitteli jo kätilön kanssa, miten alatiesynnytyksen tapauksessa harhauttavat miehen huoneesta ponnistuksen ajaksi, ettei näe liikoja ja mene seksielämä pilalle. Suomessahan tällaista ei saa pohtia, vaan maripaitainen ja meikitön vihainen kätilö syyllistää äidin välittömästi ja tekee lasun jos ajatus harhailee muuhun kuin vauvaan ja luomusynnytykseen.
Huomaa kyllä että et ole synnyttänyt, kätilöillä on työasut Suomessa, ei mitään maripaitaa. Ja hillitty meikki on sallittu. Sormukset sen sijaan ei, eikä isot riippuvat korut.
Ja miksi mies muka menettää kiinnostuksensa jos näkee mistä se vauva tulee, itsehän on sitä alkuunpannut. Kyllä mielestäni on miehessä vikaa jos sellaisesta traumatisoituu. Jos ei pysty kestämään synnytyksen näkemistä niin on parempi pysyä poissa koko synnytyssalista. Hyödytön jos ei auta silloin kun on isoin tarve. Minulla ainakin pyyhki hikeä ja viilensi otsaa kun ponnistin. Eikä sinne alapäähän tarvitse sen miehen katsoa jos ei halua.
Siis miten huono teidän sisälukutaito on.
Tajuatko ollenkaan sitä viestiä minkä lainasit.
Kyseinen kirjoittaja viittasi maripaidalla suomalaiseen kulttuuriin, ei siihen, että kätilöillä on kirjaimellisesti maripaidat.
Ja tuo miesviittaus viittasi suomalaiseen kulttuuriin liittyen naisiin ja seksiin, eli nainen ei voi olla äiti ja seksuaalinen olento, suomalainen erikoisuus, joka elää tässäkin ketjussa vahvana.
Se ei viittaa kirjaimellisesti heikkoihin miehiin, jotka ei kestä synnytystä, vaan naisen haluun säilyttää mahdollisesti itsensä tietynlaisena miehen silmissä, asia, jota suomessa ei hyväksytä ja sitä pilkataan. Itse et edes tajunnut viittausta johtuen heikosta sisälukutaidosta, tai siitä ettet osaa nähdä tuon kulttuurin ulkopuolelle.
Ohis. Toisille ottaa selvästikin koville suomalainen kulttuuri. Se, että ihmisen (joo naisen) arvo on jossakin muussa kuin hyvältä näyttämisessä, eikä suhde tuhoudukaan jos mies näkee vaimonsa pyhimmän väärällä hetkellä.
Usko pois, maripaitainen ihminen voi olla ihan yhtä arvokas ja jopa seksuaalinen olento, vaikka se sinulle haukkumasana olisikin.

Ei maripaita ole itselleni haukkumasana yms.
Taas näkee miten ette ymmärrä lukemaanne, teistä monilla on todella heikko lukutaito.
Yritin selittää sinunlaisille tuon viestin sisällön, koska ette ymmärrä sitä ja sinäkin jatkat jankkaamista miten joku maripaitainen voi olla arvokas ihminen...voi luoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmasti ole mitään näyttöä siitä, että synnytyskidutuksen läpikäyminen olisi emotionaalisesti äitiä ja lasta lähentävä toimenpide ja välttämätön. Jos nainen haluaa sektion ja suunnitella synnytyksensä niin siihen tulisi suostua.
Toki, jos maksaa itse. Ei ole valtion tehtävä kustantaa tällaista mukavuudenhalua.
Aika halpa hinta siitä että monet naiset rupeaisivat tekemään lapsia tälle yhteiskunnalle veronmaksajille. No jos kerran edes tätä ei voida naisille suoda niin katsotaan vaan kun syntyvyykäyrät jatkavat laskemistaan.
Täällä on linkitetty sivu toisensa jälkeen tutkimuksia, joiden mukaan alatiesynnytys on turvallisempi sekä äidille että vauvalle. Jos ainoa vasta-argumentti on, että ”eipä sitten synnytetä ollenkaan”, tulee ainakin minulle vähän sellainen olo, että kyllä maailmassa ihmisiä riittää, ja eiköhän niitä Suomeenkin saada.
Eikä tässä ole kysymys yksin synnytyksestä vaan ihan koko asenteesta, jolla uusia ihmisiä on maailmaan tuomassa.
-Kolmen äiti.
En oikein sulata tuota otsikkoa. Pakottaa alatiesynnytkseen.. Sehän on aivan luonnollinen tapahtuma.
Pitäisi ennemmin puhua esim. alatiesynnytyksestä luopumisesta. Jos siis ajatellaan että sektiosta tulisi valinta.

Sisälukutaito, se ei sisällä sitä että sinä nyt vain päätät mitä kirjoittamasi tarkoittaa, eikä sitä sitä mitä oikeasti kirjoitit. Sinä kirjoitit että maripaitainen meikitön kätilö. Sekö on käsityksesi suomalaisista naisista? Miksi naisen pitäisi pitää itsensä tietynlaisena miehen silmissä??? Minun mieheni rakastaa minua kokonaisena, aivan samanlaisena kuin ennenkin ennen ja jälkeen synnytyksen. Minun ei tarvitse miettiä miltä minä näytän mieheni silmissä sillä tiedän että hän rakastaa minua ja olen kaunis vaikka mitä tapahtuisi.
Anna kun minä kirjoitan sinulle sinun sisälukutaitoa.
Korkkareissa täysissä tällingeissä oleva kätilö hoiti mieheni samalla kuin synnytykseni.
Mitä, etkö ymmärtänyt mikä oli tarkoitukseni sanoa virolaisista kätilöistä ja kulttuurista?
Ja nyt provosoiduin. Pidän virolaisista, inhoan vain tuollaista suomalaisten naisten haukkumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just kuulin Virossa asuvalta paikalliselta tutulta, että hän voi itse päättää, miten haluaa synnyttää. On 8 kk raskaana, eikä ollut tehnyt vielä varmaa päätöstä. Mitään sen kummempia perusteluja ei tarvitse antaa.
Virossa sektio maksetaan itse. Siis siinä tapauksessa, että mitään lääketieteellistä syytä ei ole. MItään pelkopoleja siellä ei tunneta.
Ei makseta. Siellä ei ehkä ole pelkopoleja kun ei tarvitse mistään pelosta valittamalla vaatia sektiota. Pelkoon saa tietty apua sairaanhoidosta tarvittaessa, en teidä tätä asiaa varmaksi. Virossa on kuitenkin varsin toimiva, inhimillinen ja edullinen terveydenhuolto, olen asunut maassa itse. Toimenpiteet sairaalassa eivät maksa potilaalle mitään, tästä on omaa kokemusta.
500 e maksamalla saa Virossa oman kätilön ja huoneen käyttöön. Sama kätilö myös huolehtii ennen synnytystä tutkimuksista. Yhdessä ystäväni suunnitteli jo kätilön kanssa, miten alatiesynnytyksen tapauksessa harhauttavat miehen huoneesta ponnistuksen ajaksi, ettei näe liikoja ja mene seksielämä pilalle. Suomessahan tällaista ei saa pohtia, vaan maripaitainen ja meikitön vihainen kätilö syyllistää äidin välittömästi ja tekee lasun jos ajatus harhailee muuhun kuin vauvaan ja luomusynnytykseen.
Huomaa kyllä että et ole synnyttänyt, kätilöillä on työasut Suomessa, ei mitään maripaitaa. Ja hillitty meikki on sallittu. Sormukset sen sijaan ei, eikä isot riippuvat korut.
Ja miksi mies muka menettää kiinnostuksensa jos näkee mistä se vauva tulee, itsehän on sitä alkuunpannut. Kyllä mielestäni on miehessä vikaa jos sellaisesta traumatisoituu. Jos ei pysty kestämään synnytyksen näkemistä niin on parempi pysyä poissa koko synnytyssalista. Hyödytön jos ei auta silloin kun on isoin tarve. Minulla ainakin pyyhki hikeä ja viilensi otsaa kun ponnistin. Eikä sinne alapäähän tarvitse sen miehen katsoa jos ei halua.
Siis miten huono teidän sisälukutaito on.
Tajuatko ollenkaan sitä viestiä minkä lainasit.
Kyseinen kirjoittaja viittasi maripaidalla suomalaiseen kulttuuriin, ei siihen, että kätilöillä on kirjaimellisesti maripaidat.
Ja tuo miesviittaus viittasi suomalaiseen kulttuuriin liittyen naisiin ja seksiin, eli nainen ei voi olla äiti ja seksuaalinen olento, suomalainen erikoisuus, joka elää tässäkin ketjussa vahvana.
Se ei viittaa kirjaimellisesti heikkoihin miehiin, jotka ei kestä synnytystä, vaan naisen haluun säilyttää mahdollisesti itsensä tietynlaisena miehen silmissä, asia, jota suomessa ei hyväksytä ja sitä pilkataan. Itse et edes tajunnut viittausta johtuen heikosta sisälukutaidosta, tai siitä ettet osaa nähdä tuon kulttuurin ulkopuolelle.
Ohis. Toisille ottaa selvästikin koville suomalainen kulttuuri. Se, että ihmisen (joo naisen) arvo on jossakin muussa kuin hyvältä näyttämisessä, eikä suhde tuhoudukaan jos mies näkee vaimonsa pyhimmän väärällä hetkellä.
Usko pois, maripaitainen ihminen voi olla ihan yhtä arvokas ja jopa seksuaalinen olento, vaikka se sinulle haukkumasana olisikin.
Ei maripaita ole itselleni haukkumasana yms.
Taas näkee miten ette ymmärrä lukemaanne, teistä monilla on todella heikko lukutaito.
Yritin selittää sinunlaisille tuon viestin sisällön, koska ette ymmärrä sitä ja sinäkin jatkat jankkaamista miten joku maripaitainen voi olla arvokas ihminen...voi luoja.
Kyllä se vika on täysin omassa kirjoitustaidossasi. Siinä menee maripaidat ihan solmulle ja logiikan hivenetkin tippuu kun pääset haukkumaan suomalaista naista.
Taidat olla palstapappa?
Vierailija kirjoitti:
Täällä saa ilmeisesti jakaa kaikenmaailman sukulaisten ja naapureiden pieleen menneitä alatiesynnytyksiä, mutta kun kertoo OMAN huonon kokemuksen sektiosta niin se onkin joku tilastovirhe sitten.
Olkaa hyvä ja menkää ihan kaikki sektioon kokemaan se ihanuus.
Äläkä tule nyt kommentoimaan niitä repeämisiä tähän viestiin, kun ne ei tähän kuulu.
Sektion ei ole väitetty olevan ihanaa. Tuskin mikään leikkaus koskaan on. Kyse on itsemääräämisoikeudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just kuulin Virossa asuvalta paikalliselta tutulta, että hän voi itse päättää, miten haluaa synnyttää. On 8 kk raskaana, eikä ollut tehnyt vielä varmaa päätöstä. Mitään sen kummempia perusteluja ei tarvitse antaa.
Virossa sektio maksetaan itse. Siis siinä tapauksessa, että mitään lääketieteellistä syytä ei ole. MItään pelkopoleja siellä ei tunneta.
Ei makseta. Siellä ei ehkä ole pelkopoleja kun ei tarvitse mistään pelosta valittamalla vaatia sektiota. Pelkoon saa tietty apua sairaanhoidosta tarvittaessa, en teidä tätä asiaa varmaksi. Virossa on kuitenkin varsin toimiva, inhimillinen ja edullinen terveydenhuolto, olen asunut maassa itse. Toimenpiteet sairaalassa eivät maksa potilaalle mitään, tästä on omaa kokemusta.
500 e maksamalla saa Virossa oman kätilön ja huoneen käyttöön. Sama kätilö myös huolehtii ennen synnytystä tutkimuksista. Yhdessä ystäväni suunnitteli jo kätilön kanssa, miten alatiesynnytyksen tapauksessa harhauttavat miehen huoneesta ponnistuksen ajaksi, ettei näe liikoja ja mene seksielämä pilalle. Suomessahan tällaista ei saa pohtia, vaan maripaitainen ja meikitön vihainen kätilö syyllistää äidin välittömästi ja tekee lasun jos ajatus harhailee muuhun kuin vauvaan ja luomusynnytykseen.
Huomaa kyllä että et ole synnyttänyt, kätilöillä on työasut Suomessa, ei mitään maripaitaa. Ja hillitty meikki on sallittu. Sormukset sen sijaan ei, eikä isot riippuvat korut.
Ja miksi mies muka menettää kiinnostuksensa jos näkee mistä se vauva tulee, itsehän on sitä alkuunpannut. Kyllä mielestäni on miehessä vikaa jos sellaisesta traumatisoituu. Jos ei pysty kestämään synnytyksen näkemistä niin on parempi pysyä poissa koko synnytyssalista. Hyödytön jos ei auta silloin kun on isoin tarve. Minulla ainakin pyyhki hikeä ja viilensi otsaa kun ponnistin. Eikä sinne alapäähän tarvitse sen miehen katsoa jos ei halua.
Siis miten huono teidän sisälukutaito on.
Tajuatko ollenkaan sitä viestiä minkä lainasit.
Kyseinen kirjoittaja viittasi maripaidalla suomalaiseen kulttuuriin, ei siihen, että kätilöillä on kirjaimellisesti maripaidat.
Ja tuo miesviittaus viittasi suomalaiseen kulttuuriin liittyen naisiin ja seksiin, eli nainen ei voi olla äiti ja seksuaalinen olento, suomalainen erikoisuus, joka elää tässäkin ketjussa vahvana.
Se ei viittaa kirjaimellisesti heikkoihin miehiin, jotka ei kestä synnytystä, vaan naisen haluun säilyttää mahdollisesti itsensä tietynlaisena miehen silmissä, asia, jota suomessa ei hyväksytä ja sitä pilkataan. Itse et edes tajunnut viittausta johtuen heikosta sisälukutaidosta, tai siitä ettet osaa nähdä tuon kulttuurin ulkopuolelle.
Sisälukutaito, se ei sisällä sitä että sinä nyt vain päätät mitä kirjoittamasi tarkoittaa, eikä sitä sitä mitä oikeasti kirjoitit.
Sinä kirjoitit että maripaitainen meikitön kätilö. .....
Ihan oikeasti, yrittäkää nyt edes, hiero vaikka kahta aivosolua yhteen.
En ole kirjoittanut sitä virolaista viestiä, en ole kirjoittanut mitään meikittömistä kätilöistä, en tiedä mitään virolaisesta terveydenhuollosta.
Yritin avata sinunlaisille dorkille sen viestin sisältöä, koska ette ymmärrä edes yksinkertaisia konnotaatioita ja alatte selittämään jostain kirjaimellisista maripaidoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just kuulin Virossa asuvalta paikalliselta tutulta, että hän voi itse päättää, miten haluaa synnyttää. On 8 kk raskaana, eikä ollut tehnyt vielä varmaa päätöstä. Mitään sen kummempia perusteluja ei tarvitse antaa.
Virossa sektio maksetaan itse. Siis siinä tapauksessa, että mitään lääketieteellistä syytä ei ole. MItään pelkopoleja siellä ei tunneta.
Ei makseta. Siellä ei ehkä ole pelkopoleja kun ei tarvitse mistään pelosta valittamalla vaatia sektiota. Pelkoon saa tietty apua sairaanhoidosta tarvittaessa, en teidä tätä asiaa varmaksi. Virossa on kuitenkin varsin toimiva, inhimillinen ja edullinen terveydenhuolto, olen asunut maassa itse. Toimenpiteet sairaalassa eivät maksa potilaalle mitään, tästä on omaa kokemusta.
500 e maksamalla saa Virossa oman kätilön ja huoneen käyttöön. Sama kätilö myös huolehtii ennen synnytystä tutkimuksista. Yhdessä ystäväni suunnitteli jo kätilön kanssa, miten alatiesynnytyksen tapauksessa harhauttavat miehen huoneesta ponnistuksen ajaksi, ettei näe liikoja ja mene seksielämä pilalle. Suomessahan tällaista ei saa pohtia, vaan maripaitainen ja meikitön vihainen kätilö syyllistää äidin välittömästi ja tekee lasun jos ajatus harhailee muuhun kuin vauvaan ja luomusynnytykseen.
Huomaa kyllä että et ole synnyttänyt, kätilöillä on työasut Suomessa, ei mitään maripaitaa. Ja hillitty meikki on sallittu. Sormukset sen sijaan ei, eikä isot riippuvat korut.
Ja miksi mies muka menettää kiinnostuksensa jos näkee mistä se vauva tulee, itsehän on sitä alkuunpannut. Kyllä mielestäni on miehessä vikaa jos sellaisesta traumatisoituu. Jos ei pysty kestämään synnytyksen näkemistä niin on parempi pysyä poissa koko synnytyssalista. Hyödytön jos ei auta silloin kun on isoin tarve. Minulla ainakin pyyhki hikeä ja viilensi otsaa kun ponnistin. Eikä sinne alapäähän tarvitse sen miehen katsoa jos ei halua.
Siis miten huono teidän sisälukutaito on.
Tajuatko ollenkaan sitä viestiä minkä lainasit.
Kyseinen kirjoittaja viittasi maripaidalla suomalaiseen kulttuuriin, ei siihen, että kätilöillä on kirjaimellisesti maripaidat.
Ja tuo miesviittaus viittasi suomalaiseen kulttuuriin liittyen naisiin ja seksiin, eli nainen ei voi olla äiti ja seksuaalinen olento, suomalainen erikoisuus, joka elää tässäkin ketjussa vahvana.
Se ei viittaa kirjaimellisesti heikkoihin miehiin, jotka ei kestä synnytystä, vaan naisen haluun säilyttää mahdollisesti itsensä tietynlaisena miehen silmissä, asia, jota suomessa ei hyväksytä ja sitä pilkataan. Itse et edes tajunnut viittausta johtuen heikosta sisälukutaidosta, tai siitä ettet osaa nähdä tuon kulttuurin ulkopuolelle.
Ohis. Toisille ottaa selvästikin koville suomalainen kulttuuri. Se, että ihmisen (joo naisen) arvo on jossakin muussa kuin hyvältä näyttämisessä, eikä suhde tuhoudukaan jos mies näkee vaimonsa pyhimmän väärällä hetkellä.
Usko pois, maripaitainen ihminen voi olla ihan yhtä arvokas ja jopa seksuaalinen olento, vaikka se sinulle haukkumasana olisikin.
Ei maripaita ole itselleni haukkumasana yms.
Taas näkee miten ette ymmärrä lukemaanne, teistä monilla on todella heikko lukutaito.
Yritin selittää sinunlaisille tuon viestin sisällön, koska ette ymmärrä sitä ja sinäkin jatkat jankkaamista miten joku maripaitainen voi olla arvokas ihminen...voi luoja.
Voi luoja, itselläsi on nyt joku ajatusharha, kirjoita sitten oikeasti mitä tarkoitat, me ei voida tietää että mitä mietit jos kirjoitat mitä sattuu, joka haukkuu suomalaista kulttuuria, ja sitten väännät että ME ymmärretään väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just kuulin Virossa asuvalta paikalliselta tutulta, että hän voi itse päättää, miten haluaa synnyttää. On 8 kk raskaana, eikä ollut tehnyt vielä varmaa päätöstä. Mitään sen kummempia perusteluja ei tarvitse antaa.
Virossa sektio maksetaan itse. Siis siinä tapauksessa, että mitään lääketieteellistä syytä ei ole. MItään pelkopoleja siellä ei tunneta.
Ei makseta. Siellä ei ehkä ole pelkopoleja kun ei tarvitse mistään pelosta valittamalla vaatia sektiota. Pelkoon saa tietty apua sairaanhoidosta tarvittaessa, en teidä tätä asiaa varmaksi. Virossa on kuitenkin varsin toimiva, inhimillinen ja edullinen terveydenhuolto, olen asunut maassa itse. Toimenpiteet sairaalassa eivät maksa potilaalle mitään, tästä on omaa kokemusta.
500 e maksamalla saa Virossa oman kätilön ja huoneen käyttöön. Sama kätilö myös huolehtii ennen synnytystä tutkimuksista. Yhdessä ystäväni suunnitteli jo kätilön kanssa, miten alatiesynnytyksen tapauksessa harhauttavat miehen huoneesta ponnistuksen ajaksi, ettei näe liikoja ja mene seksielämä pilalle. Suomessahan tällaista ei saa pohtia, vaan maripaitainen ja meikitön vihainen kätilö syyllistää äidin välittömästi ja tekee lasun jos ajatus harhailee muuhun kuin vauvaan ja luomusynnytykseen.
Huomaa kyllä että et ole synnyttänyt, kätilöillä on työasut Suomessa, ei mitään maripaitaa. Ja hillitty meikki on sallittu. Sormukset sen sijaan ei, eikä isot riippuvat korut.
Ja miksi mies muka menettää kiinnostuksensa jos näkee mistä se vauva tulee, itsehän on sitä alkuunpannut. Kyllä mielestäni on miehessä vikaa jos sellaisesta traumatisoituu. Jos ei pysty kestämään synnytyksen näkemistä niin on parempi pysyä poissa koko synnytyssalista. Hyödytön jos ei auta silloin kun on isoin tarve. Minulla ainakin pyyhki hikeä ja viilensi otsaa kun ponnistin. Eikä sinne alapäähän tarvitse sen miehen katsoa jos ei halua.
Siis miten huono teidän sisälukutaito on.
Tajuatko ollenkaan sitä viestiä minkä lainasit.
Kyseinen kirjoittaja viittasi maripaidalla suomalaiseen kulttuuriin, ei siihen, että kätilöillä on kirjaimellisesti maripaidat.
Ja tuo miesviittaus viittasi suomalaiseen kulttuuriin liittyen naisiin ja seksiin, eli nainen ei voi olla äiti ja seksuaalinen olento, suomalainen erikoisuus, joka elää tässäkin ketjussa vahvana.
Se ei viittaa kirjaimellisesti heikkoihin miehiin, jotka ei kestä synnytystä, vaan naisen haluun säilyttää mahdollisesti itsensä tietynlaisena miehen silmissä, asia, jota suomessa ei hyväksytä ja sitä pilkataan. Itse et edes tajunnut viittausta johtuen heikosta sisälukutaidosta, tai siitä ettet osaa nähdä tuon kulttuurin ulkopuolelle.
Sisälukutaito, se ei sisällä sitä että sinä nyt vain päätät mitä kirjoittamasi tarkoittaa, eikä sitä sitä mitä oikeasti kirjoitit.
Sinä kirjoitit että maripaitainen meikitön kätilö. .....
Ihan oikeasti, yrittäkää nyt edes, hiero vaikka kahta aivosolua yhteen.
En ole kirjoittanut sitä virolaista viestiä, en ole kirjoittanut mitään meikittömistä kätilöistä, en tiedä mitään virolaisesta terveydenhuollosta.
Yritin avata sinunlaisille dorkille sen viestin sisältöä, koska ette ymmärrä edes yksinkertaisia konnotaatioita ja alatte selittämään jostain kirjaimellisista maripaidoista.
Ihan ohis, mutta mitä jos se olitkin sinä, joka ymmärsi väärin maripaitakirjoittajan sanoman?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten kukaan voi kommentoida ”elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin pimpula ja seksi”. Ei erityisen älykästä kommentointia. Tottakai elämäsäs on tärkeämpiä asioita kuin seksi - kuten oma lapsi - mutta on se seksi silti erittäin tärkeää. Ei ole mitään syytä, miksi naisen pitäisi joutua valitsemaan vain siksi, ettei pääsisi liian helpolla tässä elämässä.
Seksi on äärimmäisen tärkeä osa monelle nuorelle naiselle, ennenkaikkea parisuhteen osalta. Harva parisuhde voi hyvin, jos toinen ei seksistä voi enää nauttia. En tiedä millainen hirviömäinen mielikuva näillä naisilla on miehistäkin, mutta ei ainakaan oma mieheni osaa nauttia seksistä, joka sattuu minuun. Naisen kiihottaminen ja nautinto on oleellista seksistä suurimmalle osalle miehistä. Parisuhde on vielä tärkeämpi, kun perheeseen tulee pieni lapsi ja seksielämä on osa sitä. Vaikka kuinka väitätte, että naisen tulee olla vain tyytyväinen menetettyyn seksiin (jos sai terveen lapsen) ja mies on itsekäs sika halutessaan seksiä oman puolison kanssa, oikea elämä ei toimi niin.
Mielensäpahoittajat taas vauhdissa. En tarkoita tätä sillä kommentilla että seksi ei ole tärkeintä. Tarkoitan sillä sitä että nuoret naiset tekee päätökset elässään VÄÄRÄLLÄ PRIORITEETTIJÄRJESTYKSELLÄ. Kaikki päätökset tehdään etunenässä seksi seksi seksi ja pimpan ulkonäkö. Kaikki asiat päätetään sen suodattimen läpi, jopa se synnytystapa eli viis lapsen parhaasta kunhan seksi!
Oon niin kyllästynyt tähän. Oma lapsi on tuhat kertaa tärkeämpi kuin seksi. Lapsia saaneena ei tulisi mieleen yhtään mitään päätöstä elämässä suodattaa sen läpi että mites tässä nyt toimii jotta se seksi on etusijalla.Elämäss on todella valtavan paljon muita tärkeämpiä asioita kuin seksi. Vituttaa että media ja yhteiskunta on tuputtamit nuorille naisille sen aivovamman että kaikki pitää elämässä suunnitella sen mukaan ettei vaan seksi kärsi. Naiset itse ei edes huomaa miten ovelasti tuo ehdollistaminen tapahtuu.
Mutta joo, tuskin ymmärsitte mitään. Pitäkää vaan se seksinne etusijalla kaikessa.
Anteeksi, mutta oletko naisvihaaja? Naisia on kautta aikojen alistettu yhteiskunnan tahtoon ja nainen ei ole saanut olla seksuaalinen. NYKYÄÄN onneksi saa, mutta sinunkaltaisesi yrittävät sen taas viedä pois. Tuskin sanoisit miehelle samalla tavalla, jos synnytys olisi luotu miehelle? ”Sori nyt vaan, vaikka sun penis halkeaisi kahtia, mutta se lapsen etu on tärkein. Tärkeintä ei ole seksi. Haittaako se nyt niin paljon, vaikket voisi enää koskaan harrastaa vaimosi kanssa itseäsikin tyydyttävää seksiä?”
Kun ensinnäkin, perhe ja lapsen saaminen lähtee parisuhteesta. Parisuhteeseen kuuluu olennaisena osana läheisyyttä seksi. Vaikka lapsi onkin tärkeä, niin ei sitä toista kumppania saa silti unohtaa. Kun se oma kumppanikin on tärkein ihminen maailmassa. Tottakai kuka tahansa kumppaniaan rakastava haluaa saada läheisyyttä ja myös itseään TYYDYTTÄVÄÄ seksiä sen toisen kanssa. Liian moni parisuhde päättyy, kun seksi ei ole enää tyydyttävää tai sitä ei ole enää ollenkaan. Pitääkö tosiaan laittaa se oma parisuhdekin mahdollisesti likoon, jos seksi ei alatiesynnytyksen takia enää ole molempia miellyttävää ja tällöin suhde kärsii?
KUN MYÖS SE NAINEN ON SEKSUAALINEN IHMINEN, vaikka sinä et ehkä sitä ymmärrä, koska sinun mielestäsi naisen tulee vain tyytyä kohtaloonsa ja hänen osaltaan tyydyttävä seksi voi olla sitten siinä. + Muut mahdolliset ongelmat, kuten pidätyskyvyn heikkeneminen. Sairasta. Lapsen saamisen ei todellakaan pidä estää naisen mahdollisuutta seksuaaliseen mielihyvään, kun tarjolla on toinenkin vaihtoehto, joka ei sitä evää.
N19
Olen ehkä kyyninen vanha piaru, mutta minusta on jotenkin liikuttavan hauskaa se, miten 19-vuotiaaksi naiseksi esittäytyvä luennoi naisen elämästä ja kirjoittaa seksuaalisuudesta isoilla kirjaimilla. Anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just kuulin Virossa asuvalta paikalliselta tutulta, että hän voi itse päättää, miten haluaa synnyttää. On 8 kk raskaana, eikä ollut tehnyt vielä varmaa päätöstä. Mitään sen kummempia perusteluja ei tarvitse antaa.
Virossa sektio maksetaan itse. Siis siinä tapauksessa, että mitään lääketieteellistä syytä ei ole. MItään pelkopoleja siellä ei tunneta.
Ei makseta. Siellä ei ehkä ole pelkopoleja kun ei tarvitse mistään pelosta valittamalla vaatia sektiota. Pelkoon saa tietty apua sairaanhoidosta tarvittaessa, en teidä tätä asiaa varmaksi. Virossa on kuitenkin varsin toimiva, inhimillinen ja edullinen terveydenhuolto, olen asunut maassa itse. Toimenpiteet sairaalassa eivät maksa potilaalle mitään, tästä on omaa kokemusta.
Syö sinä konnotaatiosi.
500 e maksamalla saa Virossa oman kätilön ja huoneen käyttöön. Sama kätilö myös huolehtii ennen synnytystä tutkimuksista. Yhdessä ystäväni suunnitteli jo kätilön kanssa, miten alatiesynnytyksen tapauksessa harhauttavat miehen huoneesta ponnistuksen ajaksi, ettei näe liikoja ja mene seksielämä pilalle. Suomessahan tällaista ei saa pohtia, vaan maripaitainen ja meikitön vihainen kätilö syyllistää äidin välittömästi ja tekee lasun jos ajatus harhailee muuhun kuin vauvaan ja luomusynnytykseen.
Huomaa kyllä että et ole synnyttänyt, kätilöillä on työasut Suomessa, ei mitään maripaitaa. Ja hillitty meikki on sallittu. Sormukset sen sijaan ei, eikä isot riippuvat korut.
Ja miksi mies muka menettää kiinnostuksensa jos näkee mistä se vauva tulee, itsehän on sitä alkuunpannut. Kyllä mielestäni on miehessä vikaa jos sellaisesta traumatisoituu. Jos ei pysty kestämään synnytyksen näkemistä niin on parempi pysyä poissa koko synnytyssalista. Hyödytön jos ei auta silloin kun on isoin tarve. Minulla ainakin pyyhki hikeä ja viilensi otsaa kun ponnistin. Eikä sinne alapäähän tarvitse sen miehen katsoa jos ei halua.
Siis miten huono teidän sisälukutaito on.
Tajuatko ollenkaan sitä viestiä minkä lainasit.
Kyseinen kirjoittaja viittasi maripaidalla suomalaiseen kulttuuriin, ei siihen, että kätilöillä on kirjaimellisesti maripaidat.
Ja tuo miesviittaus viittasi suomalaiseen kulttuuriin liittyen naisiin ja seksiin, eli nainen ei voi olla äiti ja seksuaalinen olento, suomalainen erikoisuus, joka elää tässäkin ketjussa vahvana.
Se ei viittaa kirjaimellisesti heikkoihin miehiin, jotka ei kestä synnytystä, vaan naisen haluun säilyttää mahdollisesti itsensä tietynlaisena miehen silmissä, asia, jota suomessa ei hyväksytä ja sitä pilkataan. Itse et edes tajunnut viittausta johtuen heikosta sisälukutaidosta, tai siitä ettet osaa nähdä tuon kulttuurin ulkopuolelle.
Sisälukutaito, se ei sisällä sitä että sinä nyt vain päätät mitä kirjoittamasi tarkoittaa, eikä sitä sitä mitä oikeasti kirjoitit.
Sinä kirjoitit että maripaitainen meikitön kätilö. .....
Ihan oikeasti, yrittäkää nyt edes, hiero vaikka kahta aivosolua yhteen.
En ole kirjoittanut sitä virolaista viestiä, en ole kirjoittanut mitään meikittömistä kätilöistä, en tiedä mitään virolaisesta terveydenhuollosta.
Yritin avata sinunlaisille dorkille sen viestin sisältöä, koska ette ymmärrä edes yksinkertaisia konnotaatioita ja alatte selittämään jostain kirjaimellisista maripaidoista.
Kukas se dorka on? Menet selvittämään toisten tekstiä jossa haukutaan suomalaista kulttuuria ja kätilöitä.
Ja itse olet tiukkapipo kun et tajunnut sarkasmia.
Vierailija kirjoitti:
41 sivua vääntöä ja olisiko peräti Yhdessä viestissä mainittu että eikös synnytyksen kuuluisi alkaa kun SIKIÖ on siihen valmis? Ei silloin kun tulevalle äidille/isälle/lääkärille/sisaruksille sopii! Tämän takia kenties sektio lapsilla on tutkitusti enemmän ongelmia ulkomaailmaan sopeutumisessa. Aina voi sattua mitä vain ja siihen on varauduttu leikkaus ja tehohoito valmiudella.
Niimpä, minä minä minä. Itse olen äitiysneuvolassa töissä ja alkaa kieltämättä hiukan ärsyttää se tulevien äitien vaatiminen ja heidän odotukset.
kyllä on tärkeää että heitä kuunnellaan ja pyritään toimimaan heille mieluisella tavalla, mutta tuleva lapsi syntyy kun on siihen valmis. Viimeksi eilen eräs raskaana oleva henkilö kiukkuisena papatti että hän on jo päivän yli lasketunajan (joka ei välttämättä ole kohdillaan siksi raskaus kestää normaalisti 38-42vk) että nyt lapsi on saatava ulos kun hänelle on luvattu synnytys jo eilis päivälle. Kaikessa ei ole kyse vain sinusta, eikä kaikessa voi oikaista kun mä tahon.
aina on poikkeuksia, mutta itse en voi suositella riskialtista leikkausta ilman painavaa perustetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten kukaan voi kommentoida ”elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin pimpula ja seksi”. Ei erityisen älykästä kommentointia. Tottakai elämäsäs on tärkeämpiä asioita kuin seksi - kuten oma lapsi - mutta on se seksi silti erittäin tärkeää. Ei ole mitään syytä, miksi naisen pitäisi joutua valitsemaan vain siksi, ettei pääsisi liian helpolla tässä elämässä.
Seksi on äärimmäisen tärkeä osa monelle nuorelle naiselle, ennenkaikkea parisuhteen osalta. Harva parisuhde voi hyvin, jos toinen ei seksistä voi enää nauttia. En tiedä millainen hirviömäinen mielikuva näillä naisilla on miehistäkin, mutta ei ainakaan oma mieheni osaa nauttia seksistä, joka sattuu minuun. Naisen kiihottaminen ja nautinto on oleellista seksistä suurimmalle osalle miehistä. Parisuhde on vielä tärkeämpi, kun perheeseen tulee pieni lapsi ja seksielämä on osa sitä. Vaikka kuinka väitätte, että naisen tulee olla vain tyytyväinen menetettyyn seksiin (jos sai terveen lapsen) ja mies on itsekäs sika halutessaan seksiä oman puolison kanssa, oikea elämä ei toimi niin.
Mielensäpahoittajat taas vauhdissa. En tarkoita tätä sillä kommentilla että seksi ei ole tärkeintä. Tarkoitan sillä sitä että nuoret naiset tekee päätökset elässään VÄÄRÄLLÄ PRIORITEETTIJÄRJESTYKSELLÄ. Kaikki päätökset tehdään etunenässä seksi seksi seksi ja pimpan ulkonäkö. Kaikki asiat päätetään sen suodattimen läpi, jopa se synnytystapa eli viis lapsen parhaasta kunhan seksi!
Oon niin kyllästynyt tähän. Oma lapsi on tuhat kertaa tärkeämpi kuin seksi. Lapsia saaneena ei tulisi mieleen yhtään mitään päätöstä elämässä suodattaa sen läpi että mites tässä nyt toimii jotta se seksi on etusijalla.Elämäss on todella valtavan paljon muita tärkeämpiä asioita kuin seksi. Vituttaa että media ja yhteiskunta on tuputtamit nuorille naisille sen aivovamman että kaikki pitää elämässä suunnitella sen mukaan ettei vaan seksi kärsi. Naiset itse ei edes huomaa miten ovelasti tuo ehdollistaminen tapahtuu.
Mutta joo, tuskin ymmärsitte mitään. Pitäkää vaan se seksinne etusijalla kaikessa.
Anteeksi, mutta oletko naisvihaaja? Naisia on kautta aikojen alistettu yhteiskunnan tahtoon ja nainen ei ole saanut olla seksuaalinen. NYKYÄÄN onneksi saa, mutta sinunkaltaisesi yrittävät sen taas viedä pois. Tuskin sanoisit miehelle samalla tavalla, jos synnytys olisi luotu miehelle? ”Sori nyt vaan, vaikka sun penis halkeaisi kahtia, mutta se lapsen etu on tärkein. Tärkeintä ei ole seksi. Haittaako se nyt niin paljon, vaikket voisi enää koskaan harrastaa vaimosi kanssa itseäsikin tyydyttävää seksiä?”
Kun ensinnäkin, perhe ja lapsen saaminen lähtee parisuhteesta. Parisuhteeseen kuuluu olennaisena osana läheisyyttä seksi. Vaikka lapsi onkin tärkeä, niin ei sitä toista kumppania saa silti unohtaa. Kun se oma kumppanikin on tärkein ihminen maailmassa. Tottakai kuka tahansa kumppaniaan rakastava haluaa saada läheisyyttä ja myös itseään TYYDYTTÄVÄÄ seksiä sen toisen kanssa. Liian moni parisuhde päättyy, kun seksi ei ole enää tyydyttävää tai sitä ei ole enää ollenkaan. Pitääkö tosiaan laittaa se oma parisuhdekin mahdollisesti likoon, jos seksi ei alatiesynnytyksen takia enää ole molempia miellyttävää ja tällöin suhde kärsii?
KUN MYÖS SE NAINEN ON SEKSUAALINEN IHMINEN, vaikka sinä et ehkä sitä ymmärrä, koska sinun mielestäsi naisen tulee vain tyytyä kohtaloonsa ja hänen osaltaan tyydyttävä seksi voi olla sitten siinä. + Muut mahdolliset ongelmat, kuten pidätyskyvyn heikkeneminen. Sairasta. Lapsen saamisen ei todellakaan pidä estää naisen mahdollisuutta seksuaaliseen mielihyvään, kun tarjolla on toinenkin vaihtoehto, joka ei sitä evää.
N19
Olen ehkä kyyninen vanha piaru, mutta minusta on jotenkin liikuttavan hauskaa se, miten 19-vuotiaaksi naiseksi esittäytyvä luennoi naisen elämästä ja kirjoittaa seksuaalisuudesta isoilla kirjaimilla. Anteeksi.
Monet nuoremmat naiset on nykyään hyvin valveutuneita oikeuksistaan, seksuaalisuudestaan, siitä mitä ne haluaa jne.
Se voi ehkä tuntua naurettavalta joistakin vanhemmista naisista, mutta itse näin vähän vanhempana naisena olen oikein tyytyväinen tähän kehitykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmasti ole mitään näyttöä siitä, että synnytyskidutuksen läpikäyminen olisi emotionaalisesti äitiä ja lasta lähentävä toimenpide ja välttämätön. Jos nainen haluaa sektion ja suunnitella synnytyksensä niin siihen tulisi suostua.
Toki, jos maksaa itse. Ei ole valtion tehtävä kustantaa tällaista mukavuudenhalua.
Aika halpa hinta siitä että monet naiset rupeaisivat tekemään lapsia tälle yhteiskunnalle veronmaksajille. No jos kerran edes tätä ei voida naisille suoda niin katsotaan vaan kun syntyvyykäyrät jatkavat laskemistaan.
Täällä on linkitetty sivu toisensa jälkeen tutkimuksia, joiden mukaan alatiesynnytys on turvallisempi sekä äidille että vauvalle. Jos ainoa vasta-argumentti on, että ”eipä sitten synnytetä ollenkaan”, tulee ainakin minulle vähän sellainen olo, että kyllä maailmassa ihmisiä riittää, ja eiköhän niitä Suomeenkin saada.
Eikä tässä ole kysymys yksin synnytyksestä vaan ihan koko asenteesta, jolla uusia ihmisiä on maailmaan tuomassa.
-Kolmen äiti.
Täällä toinen kolmen äiti. Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Vanhemmuuden polulla on niin paljon kaikkea lähtien jo raskauksista, jotka eivät aina ole kivuttomasti ja helppoja, että kannattaakin lapset jättää tekemättä jos synnytystapa on jo kynnyskysymys. Se synnytys on yksi ainoa pisara koko siinä matkalla äitiyteen ja ongelmia tullempaljon ja kaikille.
Kannattaa miettiä omaa asennettaan kun vanhemmaksi lähtee. Ei siinä voi aina valita omasta mielestään helpointa tietä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju "luomusynnyttäjineen" hyvin kertoo, miksei lapsia synny. Epäinhimillinen ja äidistä piittaamaton synnytyskokemus jää sen ihmisen viimeiseksi synnytykseksi.
Sitä saatte mitä tilaatte, vähemmän lapsia.
Sektio sen sijaan tekee onnelliseksi.
Tässä oma tarinani: Yllättävä verenvuoto (ei hoitovirhe), verenpaineet romahti, nostettiin steroideilla takaisin. Heräämöön oksentamaan kauheassa horkassa, kauhea epätieto vauvasta. Lääkityksestä 3 pv oksentelua. Hemoglobiini alle 80 leikkauksen jälkeen. 5 pv sairaalassa. Infektio sektiohaavaan. Ekan kerran hain Hesarin postilaatikosta 5 viikkoa leikkauksesta, kun ei oikein kävely onnistunut. Palautuminen noin 2 kuukautta sektiosta.
Olen normaalipainoinen ja alle 30 v.En harrastanut seksiä tai siivonnut. Sänkypotilaana imetin.
Ai niin, alapeukkuja odottelen innolla vääränlaiselle sektiokokemukselleni😀
Eikö mene perille, että on ihan se ja sama, miten juuri sinun synnytyksesi on mennyt. Sinun synnytyksestäsi ei voi vetää mitään johtopäätöksiä siihen, miten toisen synnytys sujuu.
Kaikissa synnytyksissä on riskinsä, AINA. Juuri siksi naista tulee kuunnella ja kunnioittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun odotin esikoistani lääkäri kysyi haluanko sektion vauvan perätilan takia, suostuin koska minua pelotti ensisynnyttäjänä pungertaa ulos väärinpäin oleva vauva ! Ajattelin sektion oleva helppo pikku leikkaus. Niin itse leikkaus olikin , mutta muu.. joku jo mainitsi tuosta pakkokävelyttämisestä ja kipulääkkeiden kanssa pihtailusta, en ymmärrä miten tuollainen sadismi voi olla ihan normikäytäntö ! Pistetään kivusta itkevä ihminen kävelemään, eihän umppari tai sydänleikkauksenkaan jälkeen tehdä noin. Ikään kuin tuoreella äidillä ei olisi mitään ihmisarvoa...
Arpi ja sen ympäristö myös muuttui tunnottomaksi.
Tutkimusten mukaan naisten kivunhoito on täysin alimitoitettua ja naisten kipua pidetään hyväksyttävänä ja luonnollisena ja välttämättömänä joten sitä alihoidetaan. Nainen ei saa samaa kivunlievitystä kuin mies vaikka omaa huomattavasti matalemman kipukynnyksen. Terveydenhoidon henkilökunta harjoittaa tätä sadismia vanhasta oletuksesta että naiset on turhasta valittajia.
Miten niin naisella olisi muka huomattavasti matalampi kipukynnys kuin miehellä? Eiväthän miehet kestä edes simuloituja supistuksia. Vai viittaatko ehkä tähän uuteen uljaaseen naislajiin, jolla on itsemääräämisoikeus kehoonsa ja siksi oikeutettu määräämään muita leikkaamaan lapsen ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n manifesti kirvoittaa mammoja. Raskaana ylpeänä kun maha valtava ja väki kehuu kuinka tullaan saamaan isoja vauvoja mutta h-hetkellä asia joitakin alkaa ahdistaa. Onko muuten tutkittu onko synnytystavalla lisäävää riskiä raskaudenjälkeiseen masennukseen?
On tutkittu. Pelkosektiolla synnyttävillä on enemmän mielenterveysongelmia ja myös synnytyksen jälkeistä masennusta kuin äideillä keskimäärin.
Tähänkin olen joskus linkin kaivanut.
Ensimmäinen synnytykseni oli kiireellinen sektio, eli epäonnistunut alatiesynnyys. Pienen kooni takia, tiesin, että, päädyn tuohon sektioon vaikka kuinka sairaalassa yrittivät väkisin kolme päivän ajan alakautta. Kamalaa härdelliä se oli muutenkin ja seurauksena vakava synnytyksen jälkeinen masennus, joka vaati paljon hoitoa (lue: veronmaksajien kustannuksella).
Toinen synnytys, vaadin heti ennalta suunnitellut sektion, eikä tuollaista kiduttamista mitä oli ensimmäisellä kerralla. Toisen synnytyksen jälkeen nautin vauvasta ja vauva-ajasta ihan eri tavalla.
Uskon vahvasti, että sillä on merkitystä onko sairastunut masennukseen kiireellisen/hätäsektion vai suunnitellun sektion jälkeen.Sukulaisellani oli sama tilanne.
Sitäkin yritettiin kauan aikaa alakautta, vaikka sillä on joku kohdun ongelma, josta oli kuulemma selvää ettei se tule onnistumaan alakautta, silti piti väkisin yrittää, koska suomi.
Hätäsektioon se päättyi, koska se vauva oli kuolemassa. Onneksi sille ei tullut mitään vaurioita.
Sukulaiseni ei muista mitään koko tilanteesta, sillä on totaalinen muistinmenetys koko ajasta. Sen mies on niin traumatisoitunut, että se hankki vasektomian, eikä halua tietää mitään vauvoista, synnytyksistä tai raskauksista.
Epäilemättä kamala kokemus, aivan hirveä. Mutta tuskin kovin yleinen (ei ainakaan tilastojen mukaan). En usko, että näillä peloitteluilla varsinaisesti autetaan ketään. Koskaan ei tule riskitöntä lapsen syntymää. Vaikka kaikki sektioitaisiin lapsia ja äitejä kuolisi silti.
Näin raskaanaolevana pakko kysyä alapeukuttajilta, että ketä ja mitä nämä kauhukertomukset mahtavat sitten mielestänne auttaa? Hätäsektiota kun tehdään 1% kaikista synnytyksistä niin pitääkö niiden pohjalta tehdä kaikki synnytyksiin liittyvät päätökset?
Vastaisitteko.
En ole peukuttanut suuntaan tai toiseen, mutta etenkin jos odotat ekaa lasta niin suosittelen ehkä skippaamaan tällaset keskustelut ja kuuntelemaan enempi niitä omia fiiliksiä (ja neuvolaa).
Lapsen tekeminen on sen verran itsekästä puuhaa, että omia vaistoja kannattaa oikeesti kuunnella ja edetä sen mukaan.
Itse ajattelin vain, että lapsi tulee pihalle tavalla tai toisella, eikä sen niin väliä kunhan on terve.
Kaksi aika erilaista mutta ihanaa synnytystä takana ja kaksi tervettä lasta 🙂