Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Äitien pakottaminen alatiesynnytykseen Suomessa

Järkisektion saanut
03.10.2019 |

Viime päivien otsikoissa on kauhisteltu syntyvyyden kiihtyvää laskua. Yksi syy monista kymmenistä on se, että naisilta evätään potilaan itsemääräämisoikeus, heidän tullessaan raskaaksi. Kuulostaa ihmisoikeusrikkomukselta, mutta se on Suomessa vallitseva tämänhetkinen hoitosuositus.

Toivottavasti joskus tulevaisuudessa kummastellaan tätä aikaa, kun naiset eivät saaneet päättää omasta kehostaan eli valita synnytystapaansa. Suomessa ollaan tultu jälkijunassa synnytyskulttuurissa aina (kuten mm. YLE:n artikkelista https://yle.fi/uutiset/3-10976854 käy ilmi) ja edelleen 2019 laahataan muita länsimaita kaukana jäljessä.

Nykypäivän Suomessa äitien otsaan (kuten minun) lyödään edelleen diagnoosi: synnytyspelko, jotta äidit saavat valinnanvapauden omasta synnytystavastaan. Jos kerran 1990-luvulla valinnanvapaus ollaan naamioitu ahtaaksi lantioksi ja 2000-luvulla synnytyspeloksi, olisiko 2020-luku viimein se aika, kun valinnanvapautta ei naamioida enää miksikään diagnoosiksi, vaan kutsutaan synnytystavan valinnaksi?

”– Vielä 90-luvulla monesti synnytyspelkodiagnoosi piilotettiin jonkun toisen diagnoosin taakse. Saatettiin tehdä sektio synnytyspelon vuoksi, mutta diagnoosissa lukikin suhteellisesti ahdas lantio. Esimerkiksi vuonna 1996 Suomessa tehtiin ahtaan lantion vuoksi yli 700 keisarinleikkausta. Synnytyspelko oli virallisena syynä vain sadassa suunnitellussa sektiossa. Vuonna 2010 ahtaan lantion diagnoosilla tehtiin enää noin 300 keisarinleikkausta. Synnytyspelon vuoksi tuolloin hoidettiin jo yli 4 000 äitiä. Heistä suurin osa synnytti kuitenkin alateitse.” -YLE

Mitä pelkkiä diagnooseja on tuijottelu, kummasti lantiot naisilla levenivät 14 vuodessa. Joko alkaa tilanne valjeta? Vuosittain nämä tuhannet äidit joutuvat käymään läpi synnytyspelkopolin: paikka mihin äiti siis Suomessa pakotetaan, mikäli ei halua synnyttää alateitse. Pelkopolin idea ja sisältö on suostutella äiti alatiesynnytykseen, keinolla millä hyvänsä. Pelkopoleilla äitejä uhkaillaan, pelotellaan, haukutaan, vähätellään ja heille valehdellaan alatiesynnytys täysin riskittömäksi. Vaikka Suomen laissa kielletään tällainen potilaan kohtelu ja valehtelu, se rehottaa päivittäin Suomen pelkopoleilla. Kukaan ei puutu asiaan.

Valitettavan monella äidillä, joka haluaisi päättää synnytystavastaan, ei ole samaa määrää 5 vuoden aikana kerättyä faktatietoa laukoa vastaan pelkopolilla syötetylle alatiepropagandalle ja periksiantamatonta luonnetta, jotta selviytyisi pelkopolin mankelista. Monet joutuvat Suomessa siis alatiesynnytykseen passiivisesti pakotettuna, eli toisin sanoen pelkopoli ei myönnä sektiota, vaikka sitä oltaisi vastaanotolla itkien ja huutaen aneltu.

Miten nykypäivän Suomessa tapahtuu tällaista?

Kommentit (2040)

Vierailija
841/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ole mitään näyttöä siitä, että synnytyskidutuksen läpikäyminen olisi emotionaalisesti äitiä ja lasta lähentävä toimenpide ja välttämätön. Jos nainen haluaa sektion ja suunnitella synnytyksensä niin siihen tulisi suostua.

Toki, jos maksaa itse. Ei ole valtion tehtävä kustantaa tällaista mukavuudenhalua.

Aika halpa hinta siitä että monet naiset rupeaisivat tekemään lapsia tälle yhteiskunnalle veronmaksajille. No jos kerran edes tätä ei voida naisille suoda niin katsotaan vaan kun syntyvyykäyrät jatkavat laskemistaan. 

Täällä on linkitetty sivu toisensa jälkeen tutkimuksia, joiden mukaan alatiesynnytys on turvallisempi sekä äidille että vauvalle. Jos ainoa vasta-argumentti on, että ”eipä sitten synnytetä ollenkaan”, tulee ainakin minulle vähän sellainen olo, että kyllä maailmassa ihmisiä riittää, ja eiköhän niitä Suomeenkin saada.

Eikä tässä ole kysymys yksin synnytyksestä vaan ihan koko asenteesta, jolla uusia ihmisiä on maailmaan tuomassa.

-Kolmen äiti.

Täällä toinen kolmen äiti. Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Vanhemmuuden polulla on niin paljon kaikkea lähtien jo raskauksista, jotka eivät aina ole kivuttomasti ja helppoja, että kannattaakin lapset jättää tekemättä jos synnytystapa on jo kynnyskysymys. Se synnytys on yksi ainoa pisara koko siinä matkalla äitiyteen ja ongelmia tullempaljon ja kaikille.

Kannattaa miettiä omaa asennettaan kun vanhemmaksi lähtee. Ei siinä voi aina valita omasta mielestään helpointa tietä.

Älä lässytä. Yhtä lailla adoptioäidit ja yleensä isät ovat vanhempia ja sellaisiksi kasvavat lapsen myötä. Synnytys ei tee ketään vanhemmaksi.

Vierailija
842/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miten kukaan voi kommentoida ”elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin pimpula ja seksi”. Ei erityisen älykästä kommentointia. Tottakai elämäsäs on tärkeämpiä asioita kuin seksi - kuten oma lapsi - mutta on se seksi silti erittäin tärkeää. Ei ole mitään syytä, miksi naisen pitäisi joutua valitsemaan vain siksi, ettei pääsisi liian helpolla tässä elämässä.

Seksi on äärimmäisen tärkeä osa monelle nuorelle naiselle, ennenkaikkea parisuhteen osalta. Harva parisuhde voi hyvin, jos toinen ei seksistä voi enää nauttia. En tiedä millainen hirviömäinen mielikuva näillä naisilla on miehistäkin, mutta ei ainakaan oma mieheni osaa nauttia seksistä, joka sattuu minuun. Naisen kiihottaminen ja nautinto on oleellista seksistä suurimmalle osalle miehistä. Parisuhde on vielä tärkeämpi, kun perheeseen tulee pieni lapsi ja seksielämä on osa sitä. Vaikka kuinka väitätte, että naisen tulee olla vain tyytyväinen menetettyyn seksiin (jos sai terveen lapsen) ja mies on itsekäs sika halutessaan seksiä oman puolison kanssa, oikea elämä ei toimi niin.

Mielensäpahoittajat taas vauhdissa. En tarkoita tätä sillä kommentilla että seksi ei ole tärkeintä. Tarkoitan sillä sitä että nuoret naiset tekee päätökset elässään VÄÄRÄLLÄ PRIORITEETTIJÄRJESTYKSELLÄ. Kaikki päätökset tehdään etunenässä seksi seksi seksi ja pimpan ulkonäkö. Kaikki asiat päätetään sen suodattimen läpi, jopa se synnytystapa eli viis lapsen parhaasta kunhan seksi!

Oon niin kyllästynyt tähän. Oma lapsi on tuhat kertaa tärkeämpi kuin seksi. Lapsia saaneena ei tulisi mieleen yhtään mitään päätöstä elämässä suodattaa sen läpi että mites tässä nyt toimii jotta se seksi on etusijalla.

Elämäss on todella valtavan paljon muita tärkeämpiä asioita kuin seksi. Vituttaa että media ja yhteiskunta on tuputtamit nuorille naisille sen aivovamman että kaikki pitää elämässä suunnitella sen mukaan ettei vaan seksi kärsi. Naiset itse ei edes huomaa miten ovelasti tuo ehdollistaminen tapahtuu.

Mutta joo, tuskin ymmärsitte mitään. Pitäkää vaan se seksinne etusijalla kaikessa.

Anteeksi, mutta oletko naisvihaaja? Naisia on kautta aikojen alistettu yhteiskunnan tahtoon ja nainen ei ole saanut olla seksuaalinen. NYKYÄÄN onneksi saa, mutta sinunkaltaisesi yrittävät sen taas viedä pois. Tuskin sanoisit miehelle samalla tavalla, jos synnytys olisi luotu miehelle? ”Sori nyt vaan, vaikka sun penis halkeaisi kahtia, mutta se lapsen etu on tärkein. Tärkeintä ei ole seksi. Haittaako se nyt niin paljon, vaikket voisi enää koskaan harrastaa vaimosi kanssa itseäsikin tyydyttävää seksiä?”

Kun ensinnäkin, perhe ja lapsen saaminen lähtee parisuhteesta. Parisuhteeseen kuuluu olennaisena osana läheisyyttä seksi. Vaikka lapsi onkin tärkeä, niin ei sitä toista kumppania saa silti unohtaa. Kun se oma kumppanikin on tärkein ihminen maailmassa. Tottakai kuka tahansa kumppaniaan rakastava haluaa saada läheisyyttä ja myös itseään TYYDYTTÄVÄÄ seksiä sen toisen kanssa. Liian moni parisuhde päättyy, kun seksi ei ole enää tyydyttävää tai sitä ei ole enää ollenkaan. Pitääkö tosiaan laittaa se oma parisuhdekin mahdollisesti likoon, jos seksi ei alatiesynnytyksen takia enää ole molempia miellyttävää ja tällöin suhde kärsii?

KUN MYÖS SE NAINEN ON SEKSUAALINEN IHMINEN, vaikka sinä et ehkä sitä ymmärrä, koska sinun mielestäsi naisen tulee vain tyytyä kohtaloonsa ja hänen osaltaan tyydyttävä seksi voi olla sitten siinä. + Muut mahdolliset ongelmat, kuten pidätyskyvyn heikkeneminen. Sairasta. Lapsen saamisen ei todellakaan pidä estää naisen mahdollisuutta seksuaaliseen mielihyvään, kun tarjolla on toinenkin vaihtoehto, joka ei sitä evää.

N19

Olen ehkä kyyninen vanha piaru, mutta minusta on jotenkin liikuttavan hauskaa se, miten 19-vuotiaaksi naiseksi esittäytyvä luennoi naisen elämästä ja kirjoittaa seksuaalisuudesta isoilla kirjaimilla. Anteeksi.

Monet nuoremmat naiset on nykyään hyvin valveutuneita oikeuksistaan, seksuaalisuudestaan, siitä mitä ne haluaa jne.

Se voi ehkä tuntua naurettavalta joistakin vanhemmista naisista, mutta itse näin vähän vanhempana naisena olen oikein tyytyväinen tähän kehitykseen.

Ohis. Kun tilastotiedosta tykkään, niin tähän Kontulan tutkimuksista vähän faktaa.

Suomalaiset nuoret naiset saavat vähemmän orgasmeja kuin vuosikymmeniin. Se tuntuu ihan uskomattomalta ottaen huomioon miten paljon liberaalimpaa ja kokeilevampaa seksi on. Mutta näin se vain on. Samoin nuorten seksin määrä on vähentynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
843/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saisivat kehitellä keinokohdun, niin ei tarviis naisen olla raskaana.

Voi olla tosi ihanaa olla raskaana :)

Leffoista, sarjoista ja varsinkin täältä voi saada eri käsityksen.  Useimmat meistä hoikista tekevät ihan kaikkea suunnilleen loppuun asti. 

Itse kävin jopa juoksulenkillä ihan vikalla viikolla ja vaikka mitä. Raskaana oleva näytetään usein toimintakyvyttömänä naisena, joka tuskin pääsee tuolista ylös. Kuuluu draamaan. 

Alussa oli kyllä väsymystä ja pahoinvointia. Se olikin raskainta. Muuten tosi hyvä olo. Ja vartalo ihan kuosissa kolmenkin jälkeen. 

Itselläni päinvastainen kokemus ja hoikka olin ja olen yhä. Kipua oli niin paljon, että kaikki tekeminen sattui ja öisin ei voinut edes nukkua. Ei toivoakaan juoksulenkeistä, kun käveleminenkin oli tuskaa.

?

Raskauteen ei kuulu mitkään erityiset kivut. Jos käveleminenkin tuotti tuskaa, niin mitään tällä ei ole tekemistä sinänsä raskauden kanssa. 

Jotkut tosi huonot nivelet? Normaalirakaudessa paino nousee n. 10 kg. Jos on hoikka, niin sallittua on suurempikin nousu. Tämä ei luustossa ja muutenkaan elimistössä (lihakset ym.) aiheuta yhtään mitään muutosta. 

Tällaiset vaikuttavat aina joiden mt-potilaiden jutuilta, sori. 

Esim. liitoskivut. Lopuksi on usein myös harjoitussupistuksia. Luultavasti tietäisit, jos olisit ollut joskus raskaana.

Vierailija
844/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miten kukaan voi kommentoida ”elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin pimpula ja seksi”. Ei erityisen älykästä kommentointia. Tottakai elämäsäs on tärkeämpiä asioita kuin seksi - kuten oma lapsi - mutta on se seksi silti erittäin tärkeää. Ei ole mitään syytä, miksi naisen pitäisi joutua valitsemaan vain siksi, ettei pääsisi liian helpolla tässä elämässä.

Seksi on äärimmäisen tärkeä osa monelle nuorelle naiselle, ennenkaikkea parisuhteen osalta. Harva parisuhde voi hyvin, jos toinen ei seksistä voi enää nauttia. En tiedä millainen hirviömäinen mielikuva näillä naisilla on miehistäkin, mutta ei ainakaan oma mieheni osaa nauttia seksistä, joka sattuu minuun. Naisen kiihottaminen ja nautinto on oleellista seksistä suurimmalle osalle miehistä. Parisuhde on vielä tärkeämpi, kun perheeseen tulee pieni lapsi ja seksielämä on osa sitä. Vaikka kuinka väitätte, että naisen tulee olla vain tyytyväinen menetettyyn seksiin (jos sai terveen lapsen) ja mies on itsekäs sika halutessaan seksiä oman puolison kanssa, oikea elämä ei toimi niin.

Mielensäpahoittajat taas vauhdissa. En tarkoita tätä sillä kommentilla että seksi ei ole tärkeintä. Tarkoitan sillä sitä että nuoret naiset tekee päätökset elässään VÄÄRÄLLÄ PRIORITEETTIJÄRJESTYKSELLÄ. Kaikki päätökset tehdään etunenässä seksi seksi seksi ja pimpan ulkonäkö. Kaikki asiat päätetään sen suodattimen läpi, jopa se synnytystapa eli viis lapsen parhaasta kunhan seksi!

Oon niin kyllästynyt tähän. Oma lapsi on tuhat kertaa tärkeämpi kuin seksi. Lapsia saaneena ei tulisi mieleen yhtään mitään päätöstä elämässä suodattaa sen läpi että mites tässä nyt toimii jotta se seksi on etusijalla.

Elämäss on todella valtavan paljon muita tärkeämpiä asioita kuin seksi. Vituttaa että media ja yhteiskunta on tuputtamit nuorille naisille sen aivovamman että kaikki pitää elämässä suunnitella sen mukaan ettei vaan seksi kärsi. Naiset itse ei edes huomaa miten ovelasti tuo ehdollistaminen tapahtuu.

Mutta joo, tuskin ymmärsitte mitään. Pitäkää vaan se seksinne etusijalla kaikessa.

Anteeksi, mutta oletko naisvihaaja? Naisia on kautta aikojen alistettu yhteiskunnan tahtoon ja nainen ei ole saanut olla seksuaalinen. NYKYÄÄN onneksi saa, mutta sinunkaltaisesi yrittävät sen taas viedä pois. Tuskin sanoisit miehelle samalla tavalla, jos synnytys olisi luotu miehelle? ”Sori nyt vaan, vaikka sun penis halkeaisi kahtia, mutta se lapsen etu on tärkein. Tärkeintä ei ole seksi. Haittaako se nyt niin paljon, vaikket voisi enää koskaan harrastaa vaimosi kanssa itseäsikin tyydyttävää seksiä?”

Kun ensinnäkin, perhe ja lapsen saaminen lähtee parisuhteesta. Parisuhteeseen kuuluu olennaisena osana läheisyyttä seksi. Vaikka lapsi onkin tärkeä, niin ei sitä toista kumppania saa silti unohtaa. Kun se oma kumppanikin on tärkein ihminen maailmassa. Tottakai kuka tahansa kumppaniaan rakastava haluaa saada läheisyyttä ja myös itseään TYYDYTTÄVÄÄ seksiä sen toisen kanssa. Liian moni parisuhde päättyy, kun seksi ei ole enää tyydyttävää tai sitä ei ole enää ollenkaan. Pitääkö tosiaan laittaa se oma parisuhdekin mahdollisesti likoon, jos seksi ei alatiesynnytyksen takia enää ole molempia miellyttävää ja tällöin suhde kärsii?

KUN MYÖS SE NAINEN ON SEKSUAALINEN IHMINEN, vaikka sinä et ehkä sitä ymmärrä, koska sinun mielestäsi naisen tulee vain tyytyä kohtaloonsa ja hänen osaltaan tyydyttävä seksi voi olla sitten siinä. + Muut mahdolliset ongelmat, kuten pidätyskyvyn heikkeneminen. Sairasta. Lapsen saamisen ei todellakaan pidä estää naisen mahdollisuutta seksuaaliseen mielihyvään, kun tarjolla on toinenkin vaihtoehto, joka ei sitä evää.

N19

Olen ehkä kyyninen vanha piaru, mutta minusta on jotenkin liikuttavan hauskaa se, miten 19-vuotiaaksi naiseksi esittäytyvä luennoi naisen elämästä ja kirjoittaa seksuaalisuudesta isoilla kirjaimilla. Anteeksi.

Eli aliarvioit naista tässäkin asiassa? :D Miten minun ikäni vaikuttaa tähän nyt mitenkään? Minäkö en voi olla seksuaalinen tai tiedä mitään naisen elämästä, koska olen vain 19? Anteeksi vain, mutta seksielämäni on ollut hyvinkin vilkasta, enkä tosiaan luovu siitä myöhemminkään jos hankin lapsia. (Hankin joko sektiolla tai sitten ei lapsia ollenkaan.)

Nykyään kun naisenkin seksuaalisuudella on arvo, eikä nainen ole vain miestä tyydyttämässä ja pyöräyttämässä yhteiskuntaan lapsia viis välittämättä omasta onnellisuudestaan :)

Vierailija
845/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ole mitään näyttöä siitä, että synnytyskidutuksen läpikäyminen olisi emotionaalisesti äitiä ja lasta lähentävä toimenpide ja välttämätön. Jos nainen haluaa sektion ja suunnitella synnytyksensä niin siihen tulisi suostua.

Toki, jos maksaa itse. Ei ole valtion tehtävä kustantaa tällaista mukavuudenhalua.

Aika halpa hinta siitä että monet naiset rupeaisivat tekemään lapsia tälle yhteiskunnalle veronmaksajille. No jos kerran edes tätä ei voida naisille suoda niin katsotaan vaan kun syntyvyykäyrät jatkavat laskemistaan. 

Täällä on linkitetty sivu toisensa jälkeen tutkimuksia, joiden mukaan alatiesynnytys on turvallisempi sekä äidille että vauvalle. Jos ainoa vasta-argumentti on, että ”eipä sitten synnytetä ollenkaan”, tulee ainakin minulle vähän sellainen olo, että kyllä maailmassa ihmisiä riittää, ja eiköhän niitä Suomeenkin saada.

Eikä tässä ole kysymys yksin synnytyksestä vaan ihan koko asenteesta, jolla uusia ihmisiä on maailmaan tuomassa.

-Kolmen äiti.

Ei kukaan voi taata, että alasynnytys olisi juuri kyseiselle äidille ja lapselle turvallisin. tiedotovat tilastoja, keskiarvoja. Synnytys kuitenkin on aivan ainutkertainen ja yksilöllinen tapahtuma. MITÄ VAIN voi tapahtua. 

Vierailija
846/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ole mitään näyttöä siitä, että synnytyskidutuksen läpikäyminen olisi emotionaalisesti äitiä ja lasta lähentävä toimenpide ja välttämätön. Jos nainen haluaa sektion ja suunnitella synnytyksensä niin siihen tulisi suostua.

Toki, jos maksaa itse. Ei ole valtion tehtävä kustantaa tällaista mukavuudenhalua.

Aika halpa hinta siitä että monet naiset rupeaisivat tekemään lapsia tälle yhteiskunnalle veronmaksajille. No jos kerran edes tätä ei voida naisille suoda niin katsotaan vaan kun syntyvyykäyrät jatkavat laskemistaan. 

Täällä on linkitetty sivu toisensa jälkeen tutkimuksia, joiden mukaan alatiesynnytys on turvallisempi sekä äidille että vauvalle. Jos ainoa vasta-argumentti on, että ”eipä sitten synnytetä ollenkaan”, tulee ainakin minulle vähän sellainen olo, että kyllä maailmassa ihmisiä riittää, ja eiköhän niitä Suomeenkin saada.

Eikä tässä ole kysymys yksin synnytyksestä vaan ihan koko asenteesta, jolla uusia ihmisiä on maailmaan tuomassa.

-Kolmen äiti.

Täällä toinen kolmen äiti. Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Vanhemmuuden polulla on niin paljon kaikkea lähtien jo raskauksista, jotka eivät aina ole kivuttomasti ja helppoja, että kannattaakin lapset jättää tekemättä jos synnytystapa on jo kynnyskysymys. Se synnytys on yksi ainoa pisara koko siinä matkalla äitiyteen ja ongelmia tullempaljon ja kaikille.

Kannattaa miettiä omaa asennettaan kun vanhemmaksi lähtee. Ei siinä voi aina valita omasta mielestään helpointa tietä.

Älä lässytä. Yhtä lailla adoptioäidit ja yleensä isät ovat vanhempia ja sellaisiksi kasvavat lapsen myötä. Synnytys ei tee ketään vanhemmaksi.

Mutta suurimman osan tekee. Adoptiovanhemman ja sijaisvanhemman polussa on erilainen alku, muuten kyllä tulee ihan samat kommervenkit kaikille. Sitä kotiinkin juuri sanoa (jos olisit lukenut), että synnytys on pieni pisara siinä koko vanhemmuuden tiellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
847/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miten kukaan voi kommentoida ”elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin pimpula ja seksi”. Ei erityisen älykästä kommentointia. Tottakai elämäsäs on tärkeämpiä asioita kuin seksi - kuten oma lapsi - mutta on se seksi silti erittäin tärkeää. Ei ole mitään syytä, miksi naisen pitäisi joutua valitsemaan vain siksi, ettei pääsisi liian helpolla tässä elämässä.

Seksi on äärimmäisen tärkeä osa monelle nuorelle naiselle, ennenkaikkea parisuhteen osalta. Harva parisuhde voi hyvin, jos toinen ei seksistä voi enää nauttia. En tiedä millainen hirviömäinen mielikuva näillä naisilla on miehistäkin, mutta ei ainakaan oma mieheni osaa nauttia seksistä, joka sattuu minuun. Naisen kiihottaminen ja nautinto on oleellista seksistä suurimmalle osalle miehistä. Parisuhde on vielä tärkeämpi, kun perheeseen tulee pieni lapsi ja seksielämä on osa sitä. Vaikka kuinka väitätte, että naisen tulee olla vain tyytyväinen menetettyyn seksiin (jos sai terveen lapsen) ja mies on itsekäs sika halutessaan seksiä oman puolison kanssa, oikea elämä ei toimi niin.

Mielensäpahoittajat taas vauhdissa. En tarkoita tätä sillä kommentilla että seksi ei ole tärkeintä. Tarkoitan sillä sitä että nuoret naiset tekee päätökset elässään VÄÄRÄLLÄ PRIORITEETTIJÄRJESTYKSELLÄ. Kaikki päätökset tehdään etunenässä seksi seksi seksi ja pimpan ulkonäkö. Kaikki asiat päätetään sen suodattimen läpi, jopa se synnytystapa eli viis lapsen parhaasta kunhan seksi!

Oon niin kyllästynyt tähän. Oma lapsi on tuhat kertaa tärkeämpi kuin seksi. Lapsia saaneena ei tulisi mieleen yhtään mitään päätöstä elämässä suodattaa sen läpi että mites tässä nyt toimii jotta se seksi on etusijalla.

Elämäss on todella valtavan paljon muita tärkeämpiä asioita kuin seksi. Vituttaa että media ja yhteiskunta on tuputtamit nuorille naisille sen aivovamman että kaikki pitää elämässä suunnitella sen mukaan ettei vaan seksi kärsi. Naiset itse ei edes huomaa miten ovelasti tuo ehdollistaminen tapahtuu.

Mutta joo, tuskin ymmärsitte mitään. Pitäkää vaan se seksinne etusijalla kaikessa.

Anteeksi, mutta oletko naisvihaaja? Naisia on kautta aikojen alistettu yhteiskunnan tahtoon ja nainen ei ole saanut olla seksuaalinen. NYKYÄÄN onneksi saa, mutta sinunkaltaisesi yrittävät sen taas viedä pois. Tuskin sanoisit miehelle samalla tavalla, jos synnytys olisi luotu miehelle? ”Sori nyt vaan, vaikka sun penis halkeaisi kahtia, mutta se lapsen etu on tärkein. Tärkeintä ei ole seksi. Haittaako se nyt niin paljon, vaikket voisi enää koskaan harrastaa vaimosi kanssa itseäsikin tyydyttävää seksiä?”

Kun ensinnäkin, perhe ja lapsen saaminen lähtee parisuhteesta. Parisuhteeseen kuuluu olennaisena osana läheisyyttä seksi. Vaikka lapsi onkin tärkeä, niin ei sitä toista kumppania saa silti unohtaa. Kun se oma kumppanikin on tärkein ihminen maailmassa. Tottakai kuka tahansa kumppaniaan rakastava haluaa saada läheisyyttä ja myös itseään TYYDYTTÄVÄÄ seksiä sen toisen kanssa. Liian moni parisuhde päättyy, kun seksi ei ole enää tyydyttävää tai sitä ei ole enää ollenkaan. Pitääkö tosiaan laittaa se oma parisuhdekin mahdollisesti likoon, jos seksi ei alatiesynnytyksen takia enää ole molempia miellyttävää ja tällöin suhde kärsii?

KUN MYÖS SE NAINEN ON SEKSUAALINEN IHMINEN, vaikka sinä et ehkä sitä ymmärrä, koska sinun mielestäsi naisen tulee vain tyytyä kohtaloonsa ja hänen osaltaan tyydyttävä seksi voi olla sitten siinä. + Muut mahdolliset ongelmat, kuten pidätyskyvyn heikkeneminen. Sairasta. Lapsen saamisen ei todellakaan pidä estää naisen mahdollisuutta seksuaaliseen mielihyvään, kun tarjolla on toinenkin vaihtoehto, joka ei sitä evää.

N19

Olen ehkä kyyninen vanha piaru, mutta minusta on jotenkin liikuttavan hauskaa se, miten 19-vuotiaaksi naiseksi esittäytyvä luennoi naisen elämästä ja kirjoittaa seksuaalisuudesta isoilla kirjaimilla. Anteeksi.

Monet nuoremmat naiset on nykyään hyvin valveutuneita oikeuksistaan, seksuaalisuudestaan, siitä mitä ne haluaa jne.

Se voi ehkä tuntua naurettavalta joistakin vanhemmista naisista, mutta itse näin vähän vanhempana naisena olen oikein tyytyväinen tähän kehitykseen.

Ohis. Kun tilastotiedosta tykkään, niin tähän Kontulan tutkimuksista vähän faktaa.

Suomalaiset nuoret naiset saavat vähemmän orgasmeja kuin vuosikymmeniin. Se tuntuu ihan uskomattomalta ottaen huomioon miten paljon liberaalimpaa ja kokeilevampaa seksi on. Mutta näin se vain on. Samoin nuorten seksin määrä on vähentynyt.

Seksitutkimuksiin vastataan kulloistenkin käsitysten, ei  välttämättä lainkaan totuuden mukaan.

t. Ohis

Vierailija
848/2040 |

Kukaan ei voi taata sektiossakaan, että se olisi turvallinen. Tätä tässä on yritetty selittää, että synnytykseen liittyy aina riski ja niitä ei saa poistettua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
849/2040 |

Kukaan ei voi taata että elektiivisessä sektiossa ei tapahtuisi mitään. MITÄ VAIN voi tapahtua. Ja keskimäärin se alatiesynnytys nyt vaan on turvallisempi.

Vierailija
850/2040 |

Siksipä nuo tulokset vaikuttavatkin niin uskomattomilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
851/2040 |

Luin kyllä kokonaan. Tekstisi on naisia syyllistävä. Synnytys sinänsä ei tee ketään vanhemmaksi - vanhemmuus on isän tai äidin rooli.

Vierailija
852/2040 |

Ei saakaan - juuri siksi naisen tulee  voida itse valita, mitä riskejä ottaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
853/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

41 sivua vääntöä ja olisiko peräti Yhdessä viestissä mainittu että eikös synnytyksen kuuluisi alkaa kun SIKIÖ on siihen valmis? Ei silloin kun tulevalle äidille/isälle/lääkärille/sisaruksille sopii! Tämän takia kenties sektio lapsilla on tutkitusti enemmän ongelmia ulkomaailmaan sopeutumisessa. Aina voi sattua mitä vain ja siihen on varauduttu leikkaus ja tehohoito valmiudella.

Niimpä, minä minä minä. Itse olen äitiysneuvolassa töissä ja alkaa kieltämättä hiukan ärsyttää se tulevien äitien vaatiminen ja heidän odotukset.

kyllä on tärkeää että heitä kuunnellaan ja pyritään toimimaan heille mieluisella tavalla, mutta tuleva lapsi syntyy kun on siihen valmis. Viimeksi eilen eräs raskaana oleva henkilö kiukkuisena papatti että hän on jo päivän yli lasketunajan (joka ei välttämättä ole kohdillaan siksi raskaus kestää normaalisti 38-42vk) että nyt lapsi on saatava ulos kun hänelle on luvattu synnytys jo eilis päivälle. Kaikessa ei ole kyse vain sinusta, eikä kaikessa voi oikaista kun mä tahon.

aina on poikkeuksia, mutta itse en voi suositella riskialtista leikkausta ilman painavaa perustetta.

Siinä sitä onkin julkisen sektorin asennetta.

Ärsyttää...niin helvetisti, kun joku naisihminen osuus tielle ja uskaltaa vielä häiritä. Työssä?

Tämän hallituksen olisi korkea aika tehdä sote uudistus, joka nyt maksaa veronmaksajille maltaita ja terveydenhoito yksityistään 100%.

Vierailija
854/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ole mitään näyttöä siitä, että synnytyskidutuksen läpikäyminen olisi emotionaalisesti äitiä ja lasta lähentävä toimenpide ja välttämätön. Jos nainen haluaa sektion ja suunnitella synnytyksensä niin siihen tulisi suostua.

Toki, jos maksaa itse. Ei ole valtion tehtävä kustantaa tällaista mukavuudenhalua.

Aika halpa hinta siitä että monet naiset rupeaisivat tekemään lapsia tälle yhteiskunnalle veronmaksajille. No jos kerran edes tätä ei voida naisille suoda niin katsotaan vaan kun syntyvyykäyrät jatkavat laskemistaan. 

Täällä on linkitetty sivu toisensa jälkeen tutkimuksia, joiden mukaan alatiesynnytys on turvallisempi sekä äidille että vauvalle. Jos ainoa vasta-argumentti on, että ”eipä sitten synnytetä ollenkaan”, tulee ainakin minulle vähän sellainen olo, että kyllä maailmassa ihmisiä riittää, ja eiköhän niitä Suomeenkin saada.

Eikä tässä ole kysymys yksin synnytyksestä vaan ihan koko asenteesta, jolla uusia ihmisiä on maailmaan tuomassa.

-Kolmen äiti.

Ei kukaan voi taata, että alasynnytys olisi juuri kyseiselle äidille ja lapselle turvallisin. tiedotovat tilastoja, keskiarvoja. Synnytys kuitenkin on aivan ainutkertainen ja yksilöllinen tapahtuma. MITÄ VAIN voi tapahtua. 

Kukaan ei voi taata että elektiivisessä sektiossa ei tapahtuisi mitään. MITÄ VAIN voi tapahtua. Ja keskimäärin se alatiesynnytys nyt vaan on turvallisempi.

Mutta yksilön kannalta keskimäärällä ja keskiarvolla ei ole merkitystä. Sitä tässä on yritetty selittää - vaikka miten hienolta näyttäisi tilastossa, voi tapahtua mitä vain.

Siksi itsemääräämisoikeus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
855/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miten kukaan voi kommentoida ”elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin pimpula ja seksi”. Ei erityisen älykästä kommentointia. Tottakai elämäsäs on tärkeämpiä asioita kuin seksi - kuten oma lapsi - mutta on se seksi silti erittäin tärkeää. Ei ole mitään syytä, miksi naisen pitäisi joutua valitsemaan vain siksi, ettei pääsisi liian helpolla tässä elämässä.

Seksi on äärimmäisen tärkeä osa monelle nuorelle naiselle, ennenkaikkea parisuhteen osalta. Harva parisuhde voi hyvin, jos toinen ei seksistä voi enää nauttia. En tiedä millainen hirviömäinen mielikuva näillä naisilla on miehistäkin, mutta ei ainakaan oma mieheni osaa nauttia seksistä, joka sattuu minuun. Naisen kiihottaminen ja nautinto on oleellista seksistä suurimmalle osalle miehistä. Parisuhde on vielä tärkeämpi, kun perheeseen tulee pieni lapsi ja seksielämä on osa sitä. Vaikka kuinka väitätte, että naisen tulee olla vain tyytyväinen menetettyyn seksiin (jos sai terveen lapsen) ja mies on itsekäs sika halutessaan seksiä oman puolison kanssa, oikea elämä ei toimi niin.

Mielensäpahoittajat taas vauhdissa. En tarkoita tätä sillä kommentilla että seksi ei ole tärkeintä. Tarkoitan sillä sitä että nuoret naiset tekee päätökset elässään VÄÄRÄLLÄ PRIORITEETTIJÄRJESTYKSELLÄ. Kaikki päätökset tehdään etunenässä seksi seksi seksi ja pimpan ulkonäkö. Kaikki asiat päätetään sen suodattimen läpi, jopa se synnytystapa eli viis lapsen parhaasta kunhan seksi!

Oon niin kyllästynyt tähän. Oma lapsi on tuhat kertaa tärkeämpi kuin seksi. Lapsia saaneena ei tulisi mieleen yhtään mitään päätöstä elämässä suodattaa sen läpi että mites tässä nyt toimii jotta se seksi on etusijalla.

Elämäss on todella valtavan paljon muita tärkeämpiä asioita kuin seksi. Vituttaa että media ja yhteiskunta on tuputtamit nuorille naisille sen aivovamman että kaikki pitää elämässä suunnitella sen mukaan ettei vaan seksi kärsi. Naiset itse ei edes huomaa miten ovelasti tuo ehdollistaminen tapahtuu.

Mutta joo, tuskin ymmärsitte mitään. Pitäkää vaan se seksinne etusijalla kaikessa.

Anteeksi, mutta oletko naisvihaaja? Naisia on kautta aikojen alistettu yhteiskunnan tahtoon ja nainen ei ole saanut olla seksuaalinen. NYKYÄÄN onneksi saa, mutta sinunkaltaisesi yrittävät sen taas viedä pois. Tuskin sanoisit miehelle samalla tavalla, jos synnytys olisi luotu miehelle? ”Sori nyt vaan, vaikka sun penis halkeaisi kahtia, mutta se lapsen etu on tärkein. Tärkeintä ei ole seksi. Haittaako se nyt niin paljon, vaikket voisi enää koskaan harrastaa vaimosi kanssa itseäsikin tyydyttävää seksiä?”

Kun ensinnäkin, perhe ja lapsen saaminen lähtee parisuhteesta. Parisuhteeseen kuuluu olennaisena osana läheisyyttä seksi. Vaikka lapsi onkin tärkeä, niin ei sitä toista kumppania saa silti unohtaa. Kun se oma kumppanikin on tärkein ihminen maailmassa. Tottakai kuka tahansa kumppaniaan rakastava haluaa saada läheisyyttä ja myös itseään TYYDYTTÄVÄÄ seksiä sen toisen kanssa. Liian moni parisuhde päättyy, kun seksi ei ole enää tyydyttävää tai sitä ei ole enää ollenkaan. Pitääkö tosiaan laittaa se oma parisuhdekin mahdollisesti likoon, jos seksi ei alatiesynnytyksen takia enää ole molempia miellyttävää ja tällöin suhde kärsii?

KUN MYÖS SE NAINEN ON SEKSUAALINEN IHMINEN, vaikka sinä et ehkä sitä ymmärrä, koska sinun mielestäsi naisen tulee vain tyytyä kohtaloonsa ja hänen osaltaan tyydyttävä seksi voi olla sitten siinä. + Muut mahdolliset ongelmat, kuten pidätyskyvyn heikkeneminen. Sairasta. Lapsen saamisen ei todellakaan pidä estää naisen mahdollisuutta seksuaaliseen mielihyvään, kun tarjolla on toinenkin vaihtoehto, joka ei sitä evää.

N19

Olen ehkä kyyninen vanha piaru, mutta minusta on jotenkin liikuttavan hauskaa se, miten 19-vuotiaaksi naiseksi esittäytyvä luennoi naisen elämästä ja kirjoittaa seksuaalisuudesta isoilla kirjaimilla. Anteeksi.

Monet nuoremmat naiset on nykyään hyvin valveutuneita oikeuksistaan, seksuaalisuudestaan, siitä mitä ne haluaa jne.

Se voi ehkä tuntua naurettavalta joistakin vanhemmista naisista, mutta itse näin vähän vanhempana naisena olen oikein tyytyväinen tähän kehitykseen.

Ohis. Kun tilastotiedosta tykkään, niin tähän Kontulan tutkimuksista vähän faktaa.

Suomalaiset nuoret naiset saavat vähemmän orgasmeja kuin vuosikymmeniin. Se tuntuu ihan uskomattomalta ottaen huomioon miten paljon liberaalimpaa ja kokeilevampaa seksi on. Mutta näin se vain on. Samoin nuorten seksin määrä on vähentynyt.

Seksitutkimuksiin vastataan kulloistenkin käsitysten, ei  välttämättä lainkaan totuuden mukaan.

t. Ohis

Siksipä nuo tulokset vaikuttavatkin niin uskomattomilta.

Niitä voi tulkita niinkin, että naiset ovat nykyään rehellisempiä omasta tyytyväisyydestään/tyytymättömyydestään. Tai rakkaudenpuutteella seksisuhteissa... irtosuhteitahan lienee enemmän ja fuckbuddy-ilmiöt yms.

Vierailija
856/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ole mitään näyttöä siitä, että synnytyskidutuksen läpikäyminen olisi emotionaalisesti äitiä ja lasta lähentävä toimenpide ja välttämätön. Jos nainen haluaa sektion ja suunnitella synnytyksensä niin siihen tulisi suostua.

Toki, jos maksaa itse. Ei ole valtion tehtävä kustantaa tällaista mukavuudenhalua.

Aika halpa hinta siitä että monet naiset rupeaisivat tekemään lapsia tälle yhteiskunnalle veronmaksajille. No jos kerran edes tätä ei voida naisille suoda niin katsotaan vaan kun syntyvyykäyrät jatkavat laskemistaan. 

Täällä on linkitetty sivu toisensa jälkeen tutkimuksia, joiden mukaan alatiesynnytys on turvallisempi sekä äidille että vauvalle. Jos ainoa vasta-argumentti on, että ”eipä sitten synnytetä ollenkaan”, tulee ainakin minulle vähän sellainen olo, että kyllä maailmassa ihmisiä riittää, ja eiköhän niitä Suomeenkin saada.

Eikä tässä ole kysymys yksin synnytyksestä vaan ihan koko asenteesta, jolla uusia ihmisiä on maailmaan tuomassa.

-Kolmen äiti.

Täällä toinen kolmen äiti. Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Vanhemmuuden polulla on niin paljon kaikkea lähtien jo raskauksista, jotka eivät aina ole kivuttomasti ja helppoja, että kannattaakin lapset jättää tekemättä jos synnytystapa on jo kynnyskysymys. Se synnytys on yksi ainoa pisara koko siinä matkalla äitiyteen ja ongelmia tullempaljon ja kaikille.

Kannattaa miettiä omaa asennettaan kun vanhemmaksi lähtee. Ei siinä voi aina valita omasta mielestään helpointa tietä.

Älä lässytä. Yhtä lailla adoptioäidit ja yleensä isät ovat vanhempia ja sellaisiksi kasvavat lapsen myötä. Synnytys ei tee ketään vanhemmaksi.

Mutta suurimman osan tekee. Adoptiovanhemman ja sijaisvanhemman polussa on erilainen alku, muuten kyllä tulee ihan samat kommervenkit kaikille. Sitä kotiinkin juuri sanoa (jos olisit lukenut), että synnytys on pieni pisara siinä koko vanhemmuuden tiellä.

Luin kyllä kokonaan. Tekstisi on naisia syyllistävä. Synnytys sinänsä ei tee ketään vanhemmaksi - vanhemmuus on isän tai äidin rooli.

Kun tässä kuitenkin keskustellaan synnytyksestä niin se lienee aika luonnollista. Adoptioketjussa ei varmaan sitä käytettäisi, mutta kun tämän ketjun otsikko on synnytyksestä. En todellakaan syyllistä naisia. Omassa perheestäni kasvoi myös sijoituslapsi, veljeni. En syyllistä äitiäni, enkä muitakaan äitejä. Tämä on synnytyskeskustelu.

Vierailija
857/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ole mitään näyttöä siitä, että synnytyskidutuksen läpikäyminen olisi emotionaalisesti äitiä ja lasta lähentävä toimenpide ja välttämätön. Jos nainen haluaa sektion ja suunnitella synnytyksensä niin siihen tulisi suostua.

Toki, jos maksaa itse. Ei ole valtion tehtävä kustantaa tällaista mukavuudenhalua.

Aika halpa hinta siitä että monet naiset rupeaisivat tekemään lapsia tälle yhteiskunnalle veronmaksajille. No jos kerran edes tätä ei voida naisille suoda niin katsotaan vaan kun syntyvyykäyrät jatkavat laskemistaan. 

Täällä on linkitetty sivu toisensa jälkeen tutkimuksia, joiden mukaan alatiesynnytys on turvallisempi sekä äidille että vauvalle. Jos ainoa vasta-argumentti on, että ”eipä sitten synnytetä ollenkaan”, tulee ainakin minulle vähän sellainen olo, että kyllä maailmassa ihmisiä riittää, ja eiköhän niitä Suomeenkin saada.

Eikä tässä ole kysymys yksin synnytyksestä vaan ihan koko asenteesta, jolla uusia ihmisiä on maailmaan tuomassa.

-Kolmen äiti.

Ei kukaan voi taata, että alasynnytys olisi juuri kyseiselle äidille ja lapselle turvallisin. tiedotovat tilastoja, keskiarvoja. Synnytys kuitenkin on aivan ainutkertainen ja yksilöllinen tapahtuma. MITÄ VAIN voi tapahtua. 

Kukaan ei voi taata että elektiivisessä sektiossa ei tapahtuisi mitään. MITÄ VAIN voi tapahtua. Ja keskimäärin se alatiesynnytys nyt vaan on turvallisempi.

Mutta yksilön kannalta keskimäärällä ja keskiarvolla ei ole merkitystä. Sitä tässä on yritetty selittää - vaikka miten hienolta näyttäisi tilastossa, voi tapahtua mitä vain.

Siksi itsemääräämisoikeus.

Itsemääräämisoikeus menee suuremman riskin edelle. Siinäpä lääkäreille helppo homma.

Vierailija
858/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miten kukaan voi kommentoida ”elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin pimpula ja seksi”. Ei erityisen älykästä kommentointia. Tottakai elämäsäs on tärkeämpiä asioita kuin seksi - kuten oma lapsi - mutta on se seksi silti erittäin tärkeää. Ei ole mitään syytä, miksi naisen pitäisi joutua valitsemaan vain siksi, ettei pääsisi liian helpolla tässä elämässä.

Seksi on äärimmäisen tärkeä osa monelle nuorelle naiselle, ennenkaikkea parisuhteen osalta. Harva parisuhde voi hyvin, jos toinen ei seksistä voi enää nauttia. En tiedä millainen hirviömäinen mielikuva näillä naisilla on miehistäkin, mutta ei ainakaan oma mieheni osaa nauttia seksistä, joka sattuu minuun. Naisen kiihottaminen ja nautinto on oleellista seksistä suurimmalle osalle miehistä. Parisuhde on vielä tärkeämpi, kun perheeseen tulee pieni lapsi ja seksielämä on osa sitä. Vaikka kuinka väitätte, että naisen tulee olla vain tyytyväinen menetettyyn seksiin (jos sai terveen lapsen) ja mies on itsekäs sika halutessaan seksiä oman puolison kanssa, oikea elämä ei toimi niin.

Mielensäpahoittajat taas vauhdissa. En tarkoita tätä sillä kommentilla että seksi ei ole tärkeintä. Tarkoitan sillä sitä että nuoret naiset tekee päätökset elässään VÄÄRÄLLÄ PRIORITEETTIJÄRJESTYKSELLÄ. Kaikki päätökset tehdään etunenässä seksi seksi seksi ja pimpan ulkonäkö. Kaikki asiat päätetään sen suodattimen läpi, jopa se synnytystapa eli viis lapsen parhaasta kunhan seksi!

Oon niin kyllästynyt tähän. Oma lapsi on tuhat kertaa tärkeämpi kuin seksi. Lapsia saaneena ei tulisi mieleen yhtään mitään päätöstä elämässä suodattaa sen läpi että mites tässä nyt toimii jotta se seksi on etusijalla.

Elämäss on todella valtavan paljon muita tärkeämpiä asioita kuin seksi. Vituttaa että media ja yhteiskunta on tuputtamit nuorille naisille sen aivovamman että kaikki pitää elämässä suunnitella sen mukaan ettei vaan seksi kärsi. Naiset itse ei edes huomaa miten ovelasti tuo ehdollistaminen tapahtuu.

Mutta joo, tuskin ymmärsitte mitään. Pitäkää vaan se seksinne etusijalla kaikessa.

Anteeksi, mutta oletko naisvihaaja? Naisia on kautta aikojen alistettu yhteiskunnan tahtoon ja nainen ei ole saanut olla seksuaalinen. NYKYÄÄN onneksi saa, mutta sinunkaltaisesi yrittävät sen taas viedä pois. Tuskin sanoisit miehelle samalla tavalla, jos synnytys olisi luotu miehelle? ”Sori nyt vaan, vaikka sun penis halkeaisi kahtia, mutta se lapsen etu on tärkein. Tärkeintä ei ole seksi. Haittaako se nyt niin paljon, vaikket voisi enää koskaan harrastaa vaimosi kanssa itseäsikin tyydyttävää seksiä?”

Kun ensinnäkin, perhe ja lapsen saaminen lähtee parisuhteesta. Parisuhteeseen kuuluu olennaisena osana läheisyyttä seksi. Vaikka lapsi onkin tärkeä, niin ei sitä toista kumppania saa silti unohtaa. Kun se oma kumppanikin on tärkein ihminen maailmassa. Tottakai kuka tahansa kumppaniaan rakastava haluaa saada läheisyyttä ja myös itseään TYYDYTTÄVÄÄ seksiä sen toisen kanssa. Liian moni parisuhde päättyy, kun seksi ei ole enää tyydyttävää tai sitä ei ole enää ollenkaan. Pitääkö tosiaan laittaa se oma parisuhdekin mahdollisesti likoon, jos seksi ei alatiesynnytyksen takia enää ole molempia miellyttävää ja tällöin suhde kärsii?

KUN MYÖS SE NAINEN ON SEKSUAALINEN IHMINEN, vaikka sinä et ehkä sitä ymmärrä, koska sinun mielestäsi naisen tulee vain tyytyä kohtaloonsa ja hänen osaltaan tyydyttävä seksi voi olla sitten siinä. + Muut mahdolliset ongelmat, kuten pidätyskyvyn heikkeneminen. Sairasta. Lapsen saamisen ei todellakaan pidä estää naisen mahdollisuutta seksuaaliseen mielihyvään, kun tarjolla on toinenkin vaihtoehto, joka ei sitä evää.

N19

Olen ehkä kyyninen vanha piaru, mutta minusta on jotenkin liikuttavan hauskaa se, miten 19-vuotiaaksi naiseksi esittäytyvä luennoi naisen elämästä ja kirjoittaa seksuaalisuudesta isoilla kirjaimilla. Anteeksi.

Monet nuoremmat naiset on nykyään hyvin valveutuneita oikeuksistaan, seksuaalisuudestaan, siitä mitä ne haluaa jne.

Se voi ehkä tuntua naurettavalta joistakin vanhemmista naisista, mutta itse näin vähän vanhempana naisena olen oikein tyytyväinen tähän kehitykseen.

Ohis. Kun tilastotiedosta tykkään, niin tähän Kontulan tutkimuksista vähän faktaa.

Suomalaiset nuoret naiset saavat vähemmän orgasmeja kuin vuosikymmeniin. Se tuntuu ihan uskomattomalta ottaen huomioon miten paljon liberaalimpaa ja kokeilevampaa seksi on. Mutta näin se vain on. Samoin nuorten seksin määrä on vähentynyt.

Veikkaan (en tiedä), että se johtuu mm. naisten kokemista ulkonäköpaineista ja siitä, että miehet katsovat todella paljon pornoa. Kun seksielämä on jo valmiiksi onnetonta niin osa ei kestä ottaa siihen päälle sitä riskiä, että saisi alatiesynnytyksessä välilihaansa tikkejä (se ei aina johda mihinkään pidätys- tai fyysisiin orgasmivaikeuksiin, suurimmalla osalla ei).

Itseäni se ei sentään pelottanut, mutta kaikki muu kyllä pelotti - kivut ja vammatumiset, kuolema. Selvisin kuitenkin ja seksielämä on hyvää, saan edelleen orgasmeja, mutta suurimmaksi osaksi se on kyllä hyvän miesvalinnan ansiota. - Voin luottaa häneen emmekä imitoi pornoa.

Synnytys ei ollut läheskään niin paha kuin mitä pelkäsin ja kehoon jääneet muutokset havaitsee ehkä gyne spekuloillaan. Naisen sukupuolielin on kuitenkin sen verran eläväinen, ettei siitä kiihottuneena seksiä harrastaessa tiedä onko nainen äiti vai ei.

Mutta ymmärrän kyllä pelon seksielämän heikkenemisestä. Jos nainen pitää sitä todennäköisenä niin todennäköisesti hän tietää, jos kamppailee muutenkin arvottomuuden tunteiden kanssa niin suhde ei todennäköisesti kestä ulkonäöllisiä muutoksia, varsinkaan siellä. Elämä on hirveän pinnallista ja joillakin seksi on sitä myös.

Edelleenkin on kuitenkin aika harvinaista toivoa suunniteltua sektiota yksinomaan repeämisen tai jonkun legendaarisen löystymisen pelossa. Suurinosa toivoo synnyttävänsä alateitse, oliko joka sadas synnyttää suunnitellusti sektiolla. Ja heilläkin on usein taustalla aiempi vaikea synnytys, monta sektiota, muita riskejä tai niitä pelkoja lapsen vammautumisesta jne.

Vierailija
859/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä tiivistettynä synnytystapa ja synnytyksen jälkeinen seksuaaliterveys https://www.hus.fi/ammattilaiselle/koulutus/koulutusmateriaalit/itiyshu…

Tarja Mietola-Koivisto

https://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/vaitostiedotteet/Si…

Tässä väitös kokonaisuudessaan

https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/123436/AnnalesC422Mietola-…

"Tyytyväisyys seksuaalisuhteeseen ei näytä riippuvan raskauteen ja synnytykseen liittyvistä tekijöistä. (van Brummen ym. 2006.)

Naisilla, joilla oli hätäkeisarileikkaus, imukuppisynnytys tai suunniteltu keisarileikkaus, oli kasvanut riski yhdyntäkipuihin 18 kuukauden kuluttua synnytyksestä, kun äidin ikä ja muut sekoittavat tekijät oli huomioitu verrattuna naisiin, joilla oli ehjä väliliha tai repeämä, jota ei oltu ommeltu. (McDonald ym. 2015.) Raskausaika, lapsivuodeaika ja lapsen taaperoaika tuovat mukanaan monia muutoksia parisuhteeseen

...Tyytyväisyys seksielämään oli parempaa joka neljännellä alateitse synnyttäneellä naisella kuuden ja kahdentoista kuukauden kuluttua synnytyksestä ja vain pienellä osalla keisarileikkauksella synnyttäneistä naisista (taulukko 60).

Suhde puolisoon oli pysynyt samanlaisena kahdella viidesosalla alateitse synnyttäneellä ja puolella keisarileikkauksella synnyttäneellä naisella kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä. Keisarileikkauksella synnyttäneillä naisilla suhde puolisoon huononi hieman vuoden edetessä, mutta ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja (taulukko 60).

Vierailija
860/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miten kukaan voi kommentoida ”elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin pimpula ja seksi”. Ei erityisen älykästä kommentointia. Tottakai elämäsäs on tärkeämpiä asioita kuin seksi - kuten oma lapsi - mutta on se seksi silti erittäin tärkeää. Ei ole mitään syytä, miksi naisen pitäisi joutua valitsemaan vain siksi, ettei pääsisi liian helpolla tässä elämässä.

Seksi on äärimmäisen tärkeä osa monelle nuorelle naiselle, ennenkaikkea parisuhteen osalta. Harva parisuhde voi hyvin, jos toinen ei seksistä voi enää nauttia. En tiedä millainen hirviömäinen mielikuva näillä naisilla on miehistäkin, mutta ei ainakaan oma mieheni osaa nauttia seksistä, joka sattuu minuun. Naisen kiihottaminen ja nautinto on oleellista seksistä suurimmalle osalle miehistä. Parisuhde on vielä tärkeämpi, kun perheeseen tulee pieni lapsi ja seksielämä on osa sitä. Vaikka kuinka väitätte, että naisen tulee olla vain tyytyväinen menetettyyn seksiin (jos sai terveen lapsen) ja mies on itsekäs sika halutessaan seksiä oman puolison kanssa, oikea elämä ei toimi niin.

Mielensäpahoittajat taas vauhdissa. En tarkoita tätä sillä kommentilla että seksi ei ole tärkeintä. Tarkoitan sillä sitä että nuoret naiset tekee päätökset elässään VÄÄRÄLLÄ PRIORITEETTIJÄRJESTYKSELLÄ. Kaikki päätökset tehdään etunenässä seksi seksi seksi ja pimpan ulkonäkö. Kaikki asiat päätetään sen suodattimen läpi, jopa se synnytystapa eli viis lapsen parhaasta kunhan seksi!

Oon niin kyllästynyt tähän. Oma lapsi on tuhat kertaa tärkeämpi kuin seksi. Lapsia saaneena ei tulisi mieleen yhtään mitään päätöstä elämässä suodattaa sen läpi että mites tässä nyt toimii jotta se seksi on etusijalla.

Elämäss on todella valtavan paljon muita tärkeämpiä asioita kuin seksi. Vituttaa että media ja yhteiskunta on tuputtamit nuorille naisille sen aivovamman että kaikki pitää elämässä suunnitella sen mukaan ettei vaan seksi kärsi. Naiset itse ei edes huomaa miten ovelasti tuo ehdollistaminen tapahtuu.

Mutta joo, tuskin ymmärsitte mitään. Pitäkää vaan se seksinne etusijalla kaikessa.

Anteeksi, mutta oletko naisvihaaja? Naisia on kautta aikojen alistettu yhteiskunnan tahtoon ja nainen ei ole saanut olla seksuaalinen. NYKYÄÄN onneksi saa, mutta sinunkaltaisesi yrittävät sen taas viedä pois. Tuskin sanoisit miehelle samalla tavalla, jos synnytys olisi luotu miehelle? ”Sori nyt vaan, vaikka sun penis halkeaisi kahtia, mutta se lapsen etu on tärkein. Tärkeintä ei ole seksi. Haittaako se nyt niin paljon, vaikket voisi enää koskaan harrastaa vaimosi kanssa itseäsikin tyydyttävää seksiä?”

Kun ensinnäkin, perhe ja lapsen saaminen lähtee parisuhteesta. Parisuhteeseen kuuluu olennaisena osana läheisyyttä seksi. Vaikka lapsi onkin tärkeä, niin ei sitä toista kumppania saa silti unohtaa. Kun se oma kumppanikin on tärkein ihminen maailmassa. Tottakai kuka tahansa kumppaniaan rakastava haluaa saada läheisyyttä ja myös itseään TYYDYTTÄVÄÄ seksiä sen toisen kanssa. Liian moni parisuhde päättyy, kun seksi ei ole enää tyydyttävää tai sitä ei ole enää ollenkaan. Pitääkö tosiaan laittaa se oma parisuhdekin mahdollisesti likoon, jos seksi ei alatiesynnytyksen takia enää ole molempia miellyttävää ja tällöin suhde kärsii?

KUN MYÖS SE NAINEN ON SEKSUAALINEN IHMINEN, vaikka sinä et ehkä sitä ymmärrä, koska sinun mielestäsi naisen tulee vain tyytyä kohtaloonsa ja hänen osaltaan tyydyttävä seksi voi olla sitten siinä. + Muut mahdolliset ongelmat, kuten pidätyskyvyn heikkeneminen. Sairasta. Lapsen saamisen ei todellakaan pidä estää naisen mahdollisuutta seksuaaliseen mielihyvään, kun tarjolla on toinenkin vaihtoehto, joka ei sitä evää.

N19

Olen ehkä kyyninen vanha piaru, mutta minusta on jotenkin liikuttavan hauskaa se, miten 19-vuotiaaksi naiseksi esittäytyvä luennoi naisen elämästä ja kirjoittaa seksuaalisuudesta isoilla kirjaimilla. Anteeksi.

Monet nuoremmat naiset on nykyään hyvin valveutuneita oikeuksistaan, seksuaalisuudestaan, siitä mitä ne haluaa jne.

Se voi ehkä tuntua naurettavalta joistakin vanhemmista naisista, mutta itse näin vähän vanhempana naisena olen oikein tyytyväinen tähän kehitykseen.

Juuri näin. Ja kyllä mummotkin ovat oikein tyytyväisiä tähän kehitykseen, ettei naiset suostu alistetuksi ja poljettavaksi. Ja kiitos N19 kommentista. Aivan liian paljon naiset ovat kärsineet ja olleet alistettu vuosisatojen aikana ja toisten määräiltävänä.

Ja mitään muutosta ei tapahdu, ellei naiset mene barrikadeille.

Ja paljon on vielä tehtävää ja tästä hyvä esimerkki on naisen sterilisaatio, vielä v. 2019 siihen joissakin sairaalassa tarvitaan miehen lupa. Miksiköhän? Eikö nainen osaa itse päättää vai riistetäänkö itsemäärämisoikeus.

https://yle.fi/uutiset/3-9702427