Lue keskustelun säännöt.
Kuinka pitkä parisuhde ”pitäisi” olla takana, ennen kun aletaan yrittää vauvaa?
Missä ajassa toiseen on tutustunut niin, että olisi edes kohtuullisen turvallista alkaa miettiä vauvaa? Ikinähän sitä ei tietenkään täysin voi tuntea toista, eikä tulevasta koskaan varmasti tiedä, mutta mitä ajattelette?
Kommentit (492)
Heti kun on yhteen muutettu ja nähnyt sen toisen toiminnan arjessa. Jos lapsia ollenkaan aikoo hankkia niin ei sitä kannata pitkittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka hullu nyt tähän maailmaan lapsia tekee? Katso niitä lapsia jotka syntyvät Ukrainan pommitusten keskellä ja mieti vähän.
Hyvä nyrkkisääntö on 10% pariskunnan yhteenlasketusta iästä. Eli esim 35v + 35v = 70v eli 7v seurustelua ennen vauvan yrittämistä.
Mä tarkistin mun opelta, et ois hyvä oottaa yheksä kuukautta, jos tekee liian aikasin tai liian myöhään niin siitä voi tulla vammanen.Niin ja mun ope kyllä tietää ku se on sairaanhoito opettaja mun koulussa. Mä valmistun kohta sairaanhoitajaksi ja haluun synytysosastolle tai lasten osastolle kun mä en oikeen jaksais vanhi ihmisii.
Se on ihmisistä kiinni eikä mistään ajasta. 5 kk seurustelun alusta yhteenmutto = uusperhe. avioliittoon 10kk kuluttua, olinkin jo raskaana heti kierukanpoistosta (muovikierukka) .
Juuri tuli 42 v. avioliittoa täyteen ja viihdytään yhdessä, huumorilla ja ns. tyhjännauramisella ollaan aika monta tilannetta selvitetty, ikinä ei lasten aikana olla setvitty asioita, lasten koti on vanhempien rakkaus ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä nyrkkisääntö on 10% pariskunnan yhteenlasketusta iästä. Eli esim 35v + 35v = 70v eli 7v seurustelua ennen vauvan yrittämistä.
no onpa paska sääntö
nuoremmilla kun on aikaa lisääntyä ja 35-vuotiaitten pitäisi odottaa vielä 7 vuotta!
Sitten on oukea hetki kun olet haluat lasta niin paljon että voit hoitaa sen yksin. Koskaan et voi olla 100%varma toisesta, vanhemmaksi ei voi pakottaa vaikka lapsi olisi jo syntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin niin, että sitten kun on suhde ja elämä oikeasti vakavalla asteella. Jos päivät kuluu notkuen ja viikonloput baarissa, ei mielestäni ole vielä oikea hetki lapselle vaikka olisi oltu yhdessä jo 5 vuotta. Jos taas pariskunta on ollut vuoden yhdessä ja selkeästi on yhteiset sävelet nykyhetkestä ja tulevaisuudesta, niin miksi ei jo lähtisi yrittämään. Ja mitä vanhempi tietysti on, sitä selkeämpi pitää olla puhuttu lapsiasia suhteessa läpi ja sitä enemmän luulisi asioista puhuvan, ettei toisen mielipide sitten ykskaks yllätäkään.
Itse en edes 25 - vuotiaana vaikka olin työelämässä olisi voinut kuvitella lapsia, mutta nyt 32-vuptiaana olen mielestäni valmis. Parisuhdetta takana 10 vuotta. Mies oli onneksi samoilla linjoilla. Toki en voi tietää miten käy, kun vasta puoli vuotta yritystä takana, mutta toisaalta meille käy myös lapseton elämä jos ei luomuna nappaa kun arki oli toimiva ilman lapsiakin.
Olimme olleet yhdessä 2v 2kk kun poikamme syntyi.
Tuntui, että olimme kuin luodut toisillemme ja tuntuu edelleen. Poika täyttää tänä vuonna 26v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me tunnettiin miehen kanssa, jo edellisissä elämässä, joten tässä elämässä ei tarvinnut enää kauaa uudelleen tutustua kun sielut muistivat toisensa muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 19v, kun 18v nainen tuli elämääni. Ehkäisy on kunnossa, mennään pitämään kivaa. Mitä enemmän tutustuin, sen enemmän alko olee fiilis että inan mental nuts ja ongelmia tulossa.
Joo, olen raskaana, meille tulee vauva. Hienoa, minut huijattiin isäksi sekä mental nutsin elätiksi. 8v jaksoin, teki kyllä selväksi että jos hänet dumppaan niin en näe lastani enää ikinä. näin siinä kävi sitten.
Lapsen teko on aina kahden kauppa, kyllä se keskustelemalla rupee olee selvä että onko aika, onko molemmat varmoja että hyvä idea ja sitoutunut parisuhteeseen ja lapseen.
Semmonen reilu 60 vuotta seurustelua niin harkitaan sitten
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me oltiin oltiin oltu vajaa vuosi yhes ku alettiin touhuaan muksua, oltiin kolmekymppisiä silloin. Mä tiesin oikeastaan heti kun tuon naisen tapasin että hän on mun tulevien lasten äiti. Oltais varmasti vieläkin yhessä ellei hän olisi kuollut syöpään, onneks ehittiin ees kymmenisen vuotta oleen yhessä ja saatiin kaks lastakin.
Me emme ole vielä kertaakaan riidelleet rahasta. Siitä ei ole kyllä koskaan ollut pulaa jos ei silloin nuorena paljon ylimääräistäkään. Eikä olla riidelty oikein mistään muustakaan. Ja ei, meillä ei ole kumpikaan "tossun alla" vaan osataan keskustella asioista. Ei ole vielä tullut eteen asiaa, josta olisimme viitsineet riitaa tehdä vaikka joka asiasta emme ole olleetkaan samaa mieltä.
Onneksi kuitenkin tehtiin ne lapset ennen riitoja! Tällä hetkellä kaikki heistä ovat jo muuttaneet omilleen.
10 vuotta on ideaali. Ja edelleen tunne siitä että suhde toimii.
Lapsi/lapset muuttaa elämää todella radikaalisti. Toiset tykkää jo nuorena olla kotona ja pyöriä pienissä piireissä, jolloin lapset ei muuta kokonaisuutta paljoa. Huomioitavaa myös isovanhemmat ja heidän aktiivisuutensa lastenhoidon avustajina. He ovat todella tärkeitä usein ja jos sellaisia ei ole, ei järjesty enää yhteistä aikaa parisuhteen ylläpitoon eli ei voi vanhemmat lähteä kahdestaan mihinkään.
Me hankittiin lapset aika vanhoina. Mutta 10v-aiemmin oli sellaista härdelliä että lapsi olisi tuntunut kauhealta taakalta siinä vaiheessa. Reissasin yksin vuodessa kymmeniä reissuja ja yhdessä toinen samanlainen. Siinä vaiheessa kun alkoi tuntua että ei jaksa taas lähteä jonnekin reissuun (edes kavereiden kanssa) vaan on ihan kiva vain jäädä kotia, alkoi tuntua siltä että lapsi voisi tulla perheeseemme. Oltiin lähemmmäs 40.
Olen onnellinen että lapsi tuli elämään juuri tuossa elämäntilanteessa. Ei jäänyt fiilistä että "oma elämä" olisi jäänyt elämättä.
Mutta huomioitava että lasten ollessa 3-5v vaativat he paljon liikunnallista huomiota ja tällöin kasvatetaan ne aktiiviset elämäntavatkin. Mutta itselle tuntui monesti kivemmalle jäädä sohvalle lojumaan esim. viikonloppuaamuisin kun olisi pitänyt rynnistää pulkkamäkeen heti aamusta. Omasta kunnosta kannattaa pitää huolta jos lapsia hankkii vanhempana.
Nyt kun lapset on jo kouluiässä, alkaa he pystyä liikkumaan itse jo niin hyvin että aikuisen ei tarvi erityisesti avustaa vaan voidaan tehdä jo yhdessä. Esim. retki laavulle onnistuu ilman että kumpikaan lapsista väsyy kesken reissun ja täytyy hinata pulkalla kotia - tai kantaa kantorepussa kuten pieniä lapsia aikanaan.
Vaikka suosittelen elämään omaa aktiivista elämää ensin, olen nähnyt myös onnellisia perheitä joissa nelikymppisten vanhempien lapset on jo lentänyt pesästä ja he itse ovat "vapaita" matkustelemaan. Mutta monesti valitettavasti nämä perheet ovat uusioperheitä tai nelikymppinen jo yhden pesueen kasvattanut isä tapaa nuoren naisen ja "joutuu" uudelle kierrokselle lastenteon suhteen.
Loppujen lopuksi; elämä on vain kerran eikä yhteiskunta tai kukaan muukaan voi kehittää sääntöjä sille. Kannattaa kuitenkin pohtia esim. sitä, onko opiskelujen keskeyttäminen lapsen vuoksi hyvä ratkaisu ja jäädä kymmeneksi vuodeksi kotiäidiksi ja yrittää sieltä ponnistaa sitten työelämään vai löytää ensin työpaikka ja jäädä sitten äitiyslomalle niin säilyy kosketuspinta työelämään.
Lapset on ihania mutta ihan yhtä hyvin voi elää ilmankin. Ei niiden hankinta ole mikään pakko.
Parisen vuotta keskimäärin. Joka tapauksessa elämässä on riskejä, ja jos liikaa alkaa pelätä, ei kannattais parisuhteeseen mennä alunperinkään. Emme ole täydellisiä.
5+ vuotta.
Ensihuuma on kadonnut, ja on mahdollisesti koettu vastamäkiäkin.
Suuri syy avioerojen määrään on se että naiset venyttävät pariutumista ihan kalkkiviivoille, ja naimisiin mennään vauvakuumeen siivittämänä.
Meille oli 5 vuotta hyvä