Lue keskustelun säännöt.
Kuinka pitkä parisuhde ”pitäisi” olla takana, ennen kun aletaan yrittää vauvaa?
Missä ajassa toiseen on tutustunut niin, että olisi edes kohtuullisen turvallista alkaa miettiä vauvaa? Ikinähän sitä ei tietenkään täysin voi tuntea toista, eikä tulevasta koskaan varmasti tiedä, mutta mitä ajattelette?
Kommentit (492)
Parasta on kun tulee raskaaksi heti seurustelun alussa niin mies ei pääse enää karkuun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me alettiin heti ja kerroinkin vauvakuumeestani miehelle jo ihan ensitapaamisilla. Hän ei laittanut vastaan, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Parasta on kun tulee raskaaksi heti seurustelun alussa niin mies ei pääse enää karkuun
Tämä lienee yleisin tyyli. Voisin luetella aika monen julkisuudessa olleiden vaikuttajien lasta, joista vähintään yksi oli mukana vanhempiensa häissä ja toinen masussa.
No, aika moni bloggaaja täydensi Pinterest kansioitaan häät -kansiolla eikä heistä kaikki ole vieläkään päässeet sitä ekaa kertaa naimisiin vaikka lapsia on tullut useammankin miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo, eiköhän nämä ole vähän henkilöstä riippuvaisia asioita. Miehen kanssa ehdittiin seurustella vuosi ennen avioliittoa, ja kahden vuoden päästä syntyi eka lapsi. Sopiva tahti meille, mies todella luotettava ja uskollinen eikä mikään jännämies, ei pelottanut perustaa perhettä.
Me oltiin ehditty olla yhdessä liki seitsemän vuotta, joista asuttu yhdessä yli kolme vuotta, kun tulin suunnitellusti raskaaksi. Yhteinen asuntokin oltiin ehditty ostaa. Silti oli iso yllätys, millainen miehestä kuoriutui lapsen synnyttyä. Jäin ihan yksin vauvan kanssa ja uuvuin pahoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosi kaksi? Eikö siinä mene joku vuosi, että oppii tuntemaan toisen paremmin ja oikeasti kunnolla. Ja nähdä ihmistä eri tilanteissa: väsyneenä jne painetilanteissa, miten käyttäytyy. Osaako kumppani joustaa ja auttaa pienen lapsen kanssa? Miten kumppani käyttäytyy konflikti-tilanteissa? Onko valmis katsomaan omia virheitään ja heikkouksiaan ja tulemaan toista puolitiehen vastaan? Pystyykö hän puhumaan mahdolliset riidat halki ja ymmärtämään näkökantasi? Nämä kaikki ovat todella hyviä kysymyksiä. Uskoisin, että ennemmin tai myöhemmin tulee riitoja vastaan, oli se sitten rahasta, luonteen erilaisuudesta, eri tavoista, väsymyksestä tai huonosta päivästä. Aiheet voivat vaihdella maan ja taivaan välillä.
Vauvahan vaatii paljon ja halua olla yhdessä ja jatkaa, sekä osallistua yhteiseen projektiin. Tuttavani sanoi, että arjessa jossa hoidetaan työ, lapsi ja suhde menee esim. yöunet romantiikan edelle. Kestääkö arki lapsen ja välisenne rakkaus tai välittäminen? Tietysti raskaus saattaa yllättää jossain tapauksissa aikaisemmassakin vaiheessa. Kai se on suhdekohtaista ja voiko sanoa "oikeaa aikaa". Useat saattavat hankkia lapsia 4 tai 5 vuoden jälkeen, silloin ainakin ollaan oltu jo jonkun aikaa yhdessä. Toisaalta, jotkut sanovat kriisin tulevan 5-7 vuoden jälkeen, eli kyseenalaistetaan nykyinen suhde ja erotaan. Täydellistä ihmistä ei ole olemassa ja tuskin yhtä ja oikeaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Me oltiin ehditty olla yhdessä liki seitsemän vuotta, joista asuttu yhdessä yli kolme vuotta, kun tulin suunnitellusti raskaaksi. Yhteinen asuntokin oltiin ehditty ostaa. Silti oli iso yllätys, millainen miehestä kuoriutui lapsen synnyttyä. Jäin ihan yksin vauvan kanssa ja uuvuin pahoin.
Olen pahoillani ja olet rohkea silti! Tästä huomataan, että tilanteet saattavat muuttua ja toinen ollakin ihan erilainen kuin alussa ja ei jaksa hoitaa lasta. Tuttavallani kävi samalla tavoin, joku 10 vuotta yhdessä ollut rakastunut pari ja päättivät tehdä lapsen, kaverini jäi yksin lapsen kanssa vaikka yhdessä päättivät tämän tehdä. Mies ei jaksanut auttaa hoitamisessa ja osallistua ja oli tottunut että äitinsä hoitanut lapset (isä ei mukana) eli malli voi olla tämän mukainen. Mutta lapsen vika tämä ei ole ja elämä tietysti jatkuu elämän tapahtumien jälkeen, aina voi miettiä jos kohtaa uuden kumppanin - perheitä on monenlaisia nykyaikana ja taitaa avioero prosentti olla jo yli 50 % nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteen pituus ei todellakaan ole keskeinen asia lasten hankintaa ajatellessa.
Kun harkitaan hankkia ihminen tähän maailmaan, on oltava henkisesti kypsä ja aikuinen. On tajutava syvällisesti mit lapsen saaminen merkitsee itselle ja parisuteelle. Lapsi on elävä ihminen, yksilö joka voi elää tässä maailmassa kymmeniä vuosia.
Vanhemmilla on valtava vastuu - molemmilla!! - ja se on tajuttava. Vastuullinen ihminen ei kävele noin vain tiehensä kun ei enää huvita kuten niin usein käy. Siksi on oltava ehdottoman varma että kestää liitto tai ei, lasta ei missään olosuhteissa hylätä.
Jotkut voivat olla yhdessä kaksikymmentä vuotta eivätkä ole, tai toinen ei ole kypsä vanhemmaksi. Tämä on tajuttava.
Kun nyt näkee miten valtavasti pahoinvoivia lapsia ja nuoria on, pitäisi tajuta jo jotain. Yhä useammalla on vanhemmuus täysin hukassa, ei pärjätä itsensäkään kanssa saati että voitaisiin ottaa se valtava vastuu jonka lapsi tuo tullessaan.
Itse naisena olen tajunnut jo ajat sitten ettei minusta ole äidiksi. En halua sitä vastuuta joten en sitä myöskään ota. Näin ollen olen vastuuni tunteva ihminen.
Itse tiedän naisen joka hankkiutui heti raskaaksi muutaman kk tuntemisen jälkeen miehelle. Valehteli ehkäisystä. Sitten muutto yhteen koska mies halusi kantaa vastuun. Sen jälkeen nainen hankki vielä kaksi "vahinkolasta". Karma iski kuitenkin ja osastolla vieraillut useampaan otteeseen sekä nykyisin juopon ukon kanssa elelee itselleenkin kalja kovasti maistuen. Ja kyllä, Lasten isän tavallaan ihan oma vika kun luotti naiseen, mutta lähtökohtaisestihan niin pitäisikin pystyä tekemään. Lapset nyt aikuisia mutta miehen oma elämä jäänyt elämättä koska lapsistaan piti olla huolissaan niinäkin hetkinä kun kävivät äitinsä luona. Niin että miehet tutustukaan niihin naisiinne ensiksi ja käyttäkää kortsua VAIKKA nainen sanoisikin syövänsä e- pillereitä . Ihan ensisijaisesti niiden "vahinkolasten" takia ettei tarvi syntyä tänne maailmaan väärin perustein<3
Artsille ja iidalle riitti tunti