Kuinka pitkä parisuhde ”pitäisi” olla takana, ennen kun aletaan yrittää vauvaa?

Kolmansilla treffeillä voi aloittaa.

Ero tulee lopulta kumminkin, joten ihan turha odotella "varmuutta".

Yhdessäoloa maksimissaan 2-3 tuntia. Ei muuta kuin melaa mekkoon. Pidempi aika on jo vatulointia.

Sen aikaa että molemmat ovat valmiita seksin loppumisen lapsiluvun täyttyessä. Molempien on syytä tiedostaa että seksi voi huomattavasti vähentyä tai loppua kokonan syystä tai toisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että näin 30+ sinkkuna jolla on huonot munasarjat ja vain muutama vuosi aikaa, tämä kysymys on ajanut kaikki deittailuni nurin. Minulla ei ole niinsanotusti aikaa hukattavaksi ja jos miehet jotain inhoavat niin painostamista. Mutta kun en voi edes sitä paria vuotta tuhlata mieheen, joka ilmoittaisi lopulta ettei haluakaan lapsia, tai emme olisi muuten toisillemme sopivia.

+30v ja endo, kuukupin avulla tulin raskaaksi heti. Kannattaa etsiä kuntosalilta se mies, niin ehkä testosteronitasot ei ole kovin matalat ja Tinderiin etc. deitti-ilmoitukseen suoraan että lapsi toiveissa asap. Usko pois natsaa vielä!

Minä luulin että kuukuppi on kuukautissuoja.

Täysin tapauskohtaista. Yhden exän kanssa mietin yli 5 vuotta haluanko lapsia ja kun erosimme, niin olin tyytyväinen ettemme tehneet lapsia. Nykyisen vaimoni kanssa tiesin jo heti, että haluan olla hänen kanssa yhdessä, joten sovimme lasten tekemisestä 4 kuukauden seurustelun jälkeen ja ensimmäinen lapsi tulikin jo 1,5 vuoden jälkeen ensitapaamisesta.

45 min.

Ennen kuin miehen halut hiipuu..

Riippuu... olen lapsirakas, mutta odotin sitä oikeaa.

Muutin parin kuukauden kuluttua hänen yksiöön.

Aloin melko pian odottamaan lasta, muutimme kaksioon.

9 päivää ennen synnytystä mentiin naimisiin salaa.

Synnärillä mies sai selittää vaihtunutta sukunimeeni, ja häälahjoja virtasi sairaalaan.

Tuo sopi mulle sain vielä 2 lasta lisää.

Asumme 4 huoneen asunnossa.

Av:n ainoa varma kaava onneen on tavata lukiossa samalla pitkän matematiikan kurssilla tai yliopiston kirjastossa. Ensin tutustutaan toisiinsa rauhassa yhteisten kavereiden kanssa ilakoiden. Rakastutaan hiljalleen, ei ensisilmäyksellä vaan tarkkojen havaintojen ja henkilökemioiden ja haaveiden kartoitusten perusteella. 3 vuoden kuluttua muutetaan yhteen ja mennään kihloihin. Vuoden kuluttua naimisiin. Valmistutaan ja otetaan ensimmäisiä ura-askelia. Kumpikin tahtoo toden teolla lapsia, muttei vielä. Odotetaan, että kaverit alkaa tehdö niitä ensin. Sitten kummankin ollessa tukevasti kolmekymppisiä ollaan valmiita oman lapsen kaltaisen unelman toteuttamiseen eikä yhtään sen aiemmin. Lapsihan pilaisi muuten koko elämän.

Sen mittainen, että olette oikeasti ehtineet tutustua ja tiedätte millaisen tyypin kanssa olette lisääntymässä. Alkuhuuma ei siinä mielessä ole hyvä vaihe, koska yleensä kumppanille esittää parempaa kuin onkaan, ja toisaalta hormonit jyllää eikä realistisesti näe toista sellaisena kuin tämä on, vaan kaikki on ruusuisempaa kuin todellisuudessa.

Pitäisi tietää miten toinen toimii paineen alla ja väsyneenä, palaako pinna aina jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, miten toinen kohtelee läheisiään yleisesti ottaen, onko vastuullinen ja kunnollinen, ottaako osaa kotitöihin ja muihin perheen pakollisiin velvollisuuksiin jne. Onko sitä mieltä, että lapsia on on kurittaa (tukistaa, lyödä, nöyryyttää, alistaa ym.), vai ymmärtääkö ettei niin voi lapsia kasvattaa.

Hyvä olisi, jos yhdessä olisi asuttu ja alkuhuuma karissut ennen lapsia.

Väh8ntään 1,5-2 v pitäisi seurustella ennen lapsen hankintaa., jotta ehtii tutustua riittävästi.

Avioliitto on aina riski.

Vuosi tai puoli vuotta. Riippuu vähän jos on jo tunnettu entuudestaan monta vuotta. Ja ei oo yhdessä oloa ollut. Voihan niinkin että jos päätetään heti tehdä lapsi ja sitten mennä yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Sen mittainen, että olette oikeasti ehtineet tutustua ja tiedätte millaisen tyypin kanssa olette lisääntymässä. Alkuhuuma ei siinä mielessä ole hyvä vaihe, koska yleensä kumppanille esittää parempaa kuin onkaan, ja toisaalta hormonit jyllää eikä realistisesti näe toista sellaisena kuin tämä on, vaan kaikki on ruusuisempaa kuin todellisuudessa.

Pitäisi tietää miten toinen toimii paineen alla ja väsyneenä, palaako pinna aina jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, miten toinen kohtelee läheisiään yleisesti ottaen, onko vastuullinen ja kunnollinen, ottaako osaa kotitöihin ja muihin perheen pakollisiin velvollisuuksiin jne. Onko sitä mieltä, että lapsia on on kurittaa (tukistaa, lyödä, nöyryyttää, alistaa ym.), vai ymmärtääkö ettei niin voi lapsia kasvattaa.

Hyvä olisi, jos yhdessä olisi asuttu ja alkuhuuma karissut ennen lapsia.

Toisaalta tuoreessa suhteessa vauvavuodetkin voivat olla ruusuisempia jos puitteet ovat suunnilleen ok. Av:ta lukeneena monikaan ei alkuhuuman jälkeen siedä minkäänlaista epämukavuutta eikä tunne ollenkaan vetoa pitkäaikaiseen kumppaniinsa. Eikä sitä siltikään etukäteen tiedetä millainen se kumppani onkaan uudessa elämäntilanteessa vanhemmaksi tultuaan.

Eihän se tarvitse edes suhdetta että mies huijataan isäksi. Se suhde voi alkaa vasta huijauksen tuloksesta. Se on joko suhde tai elarit kunhan nainen saa vaivan. Eihän mies ole muuta kuin siittämään tai maksaja

Ei sitä ajalla mitata vaan pariskunnan yhteensopivuudella ja taloudellisella puolella ja mahdollisuudella kasvattaa edes jotensakin pärjääviä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen mittainen, että olette oikeasti ehtineet tutustua ja tiedätte millaisen tyypin kanssa olette lisääntymässä. Alkuhuuma ei siinä mielessä ole hyvä vaihe, koska yleensä kumppanille esittää parempaa kuin onkaan, ja toisaalta hormonit jyllää eikä realistisesti näe toista sellaisena kuin tämä on, vaan kaikki on ruusuisempaa kuin todellisuudessa.

Pitäisi tietää miten toinen toimii paineen alla ja väsyneenä, palaako pinna aina jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, miten toinen kohtelee läheisiään yleisesti ottaen, onko vastuullinen ja kunnollinen, ottaako osaa kotitöihin ja muihin perheen pakollisiin velvollisuuksiin jne. Onko sitä mieltä, että lapsia on on kurittaa (tukistaa, lyödä, nöyryyttää, alistaa ym.), vai ymmärtääkö ettei niin voi lapsia kasvattaa.

Hyvä olisi, jos yhdessä olisi asuttu ja alkuhuuma karissut ennen lapsia.

Toisaalta tuoreessa suhteessa vauvavuodetkin voivat olla ruusuisempia jos puitteet ovat suunnilleen ok. Av:ta lukeneena monikaan ei alkuhuuman jälkeen siedä minkäänlaista epämukavuutta eikä tunne ollenkaan vetoa pitkäaikaiseen kumppaniinsa. Eikä sitä siltikään etukäteen tiedetä millainen se kumppani onkaan uudessa elämäntilanteessa vanhemmaksi tultuaan.

On se silti isompi riski lisääntyä käytännössä tuntemattoman tyypin kanssa, kuin sellaisen jonka arvot, asenteet ja tavat jo tuntee.

Joskus kaikki menee hyvin vaikka vauva tulee nopeasti, mutta monesti sitten ei mene, ja joutuu toteamaan, että puolisosta ei olekaan vanhemmaksi eikä elämänkumppaniksi. Ja joskus käy niinkin, että vasta lapsien jälkeen toisesta kuoriutuu aivan uusia huonoja puolia esiin.

Niin tai näin, itse en koskaan uskaltaisi hankkia lapsia sellaisen miehen kanssa, jota en olisi tuntenut jo vuosien ajan enkä olisi nähnyt miten reagoi ja toimii eri tilanteissa.

Heti, kun naisen talous on siinä kunnossa, että on varaa kasvattaa ja hoitaa se lapsi yksinhuoltajana.

Sanoisin, että 3 tapaamiskertaa. Toinen ja kolmas kerta on pelkkää varmistamista.

Kelpoisuus lisääntymiseen ei riipu pikkuseikoista parisuhteessa, vaan olemuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Sehän riippuu täysin. On mulla muutamakin kaveri, jotka ovat löytäneet kumppanit vasta lähempänä 40v, heille oli selvää että lasta aletaan yrittämään aika saman tien.

Mielestäni ei voi sanoa mitään yleispätevää, ihmiset on niin erilaisia eri-ikäisinäkin. 

Kyllä se lapsi tehdään silloin ihan tietoisella riskillä parisuhteen kustannuksella, mutta ehkä se on joillekin tärkeämpi asia kuin pariuhde. 

Milloin nainen alkaa ymmärtää, että mies on steriili ja ei kerro, koska mies vain haluaa paljon kiimaista vauvakuumeseksiä paljaalla!