Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Nainen, jos selviäisi että tapailemasi mies ei ole koskaan vielä seurustellut ja oletetaan iäksi +30, niin vaikuttaisiko se mihinkään?
22.09.2019 |
Omalla kohtaa kun mietin tuota asiaa naisesta joka olisi +30v ja ei olisi koskaan seurustellut ja me olisimme nyt tapailleet hetken, niin se olisi täysin neutraali asia, ja jos jotain niin vain ja ainoastaan positiivinen asia.
Kuinka naiset suhtautuu, ensi alkuun tietysti oletan että samalla tavalla, mutta sitten muistan että miehet ja naiset ovat erilaisia ja he suhtautuvat monesti samoihin asioihin täysin päinvastoin.
Eli jos miehelle tuo naisen seurustelemattomuus on positiivinen asia, niin voin olettaa että naiselle se on negatiivinen.
Jos, siis jos näin on, niin herää sitten kysymys että miksi? Miten nämä 2 sukupuolta voivat olla asiasta niin täysin päinvastaista mieltä?
Kommentit (336)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on syy, ettei ole kyennyt tai halunnut seurustelusuhdetta muodostaa? Miksei kukaan ole "kolahtanut"? Kyllä se paljon kysymyksiä herättää eikä ensikuulemalta tee hyvää vaikutusta. Oli kyseessä sitten mies tai nainen.
Ei siihen tarvita muuta kuin ettei ole kovin aktiivisesti tehnyt aloitteita. Syynä ujous tai muuta sellaista. Naisena se voi olla vaikeaa ymmärtää, koska heillehän niitä aloitteita satelee jatkuvasti, joten luulevat että miehille se on sama juttu.
Naisten mieleen on testoa tursuava metsästäjä jännis. Vanhan ajan gentlemanit tai nössöt jää jakoihin pariutumisessa. Ne on ne perimmäiset geenit jotka naisia ohjaa.
Mä en ymmärrä näitä loputtomia "Naiset haluu vain alfoja" juttuja. Jos sinä määrittelet itsesi joksikin beetaksi/omegaksi, niin mitä sillä voitat? Maailmakuvasi on oikeassa? Entä sitten? Mitä sillä voitat?
Varmaan sen voittaa, että jos maailmankuva on vahvistettu, niin tietää ettei kannata alkaa parisuhteeseen naisen kanssa.
eri
Miksi sitten jauhaa jatkuvasti naisista ja parisuhteista? Eikö kannattaisi keskustella niistä aiheista, jotka liittyvät omaankin elämään ja tuovat iloa ja mielenkiintoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin tällaisen miehen, ja hän oli alusta alkaen kerrassaan virkistävää seuraa. Hän osoitti kiinnostuksensa selvästi, ei tarvinnut säätää ja arpoa. Ei ole traumoja eikä stalkkaavia, mustasukkaisia eksiä. Ei ole mitään päähänpinttymiä sängyssä. Nähdäkseni syy seurustelemattomuuteen on juurikin ujo insinööriluonne. Minuahan tällaiset ei häiritse yhtään, päinvastoin, on aika ihanaa saada ujo ulos kuorestaan :) Ja on sekin ihanaa, että kaikki kodin härvelit ja tavarat autoja myöten korjautuvat kuin itsestään.
Minulle tulisi mieleen että onko tällainen kokematon mies todella kiinnostunut juuri minusta, vai onko kysymys siitä että hänellä ei ole arvostelukykyä ja vertailupohjaa? Ei tavallaan tiedä paremmastakaan. Ihastuiko pelkkään ihastumisen tunteeseen ja uutuudenviehätykseen?
Niin, en tiedä eroaako se ensirakkaus ja ensimmäinen seurustelusuhde "kypsemmällä" aikuisiällä kovinkaan paljon sellaisesta nuorena koetusta. Sitähän tuntisi tietynlaista vastuuta ja tarvetta kohdella esim. mahdollisessa erotilanteessa tätä kokematonta osapuolta silkkihansikkain. Koska hän kokee sen kaiken ensimmäistä kertaa ja ehkä vahvemmin.
Riippuisi siitä löytyisikö keskusteluyhteyttä miehen kanssa ja ehdottomasti en haluaisi ottaa vastaan itsesääliä asiaan liittyen. Jos on keskusteluyhteys ja itsetunto ei ole (kummallakaan) maassa niin kyllä siitä on mahdollista seurustelusuhde muodostua.
Minä ryhdyin parisuhteeseen 32-vuotiaan miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen kirjaimellisesti aivan kaikessa. Ei ollut koskaan edes suudellut. Tapasimme netissä.
Syy sinkkuuteen löytyi tosi äkkiä, eikä sitä suhdetta kauaa kestänytkään. Itsetunnoton reppana, joka ripustautui minuun täysin. Olin kuvitellut, että jos tuohon ikään asti elää sinkkuna, olisi aika rikas oma elämä. Eipä vaan ollut. Ei niin minkäänlaista. Hyvin varhain tuli tunne tukehtumisesta, vaikka olen itsekin kotona viihtyvä ihminen. Yritti elää kaikissa asioissa kauttani. Minkäänlaista itseluottamusta ei ollut. Olin hänen elämänsä ainoa ihminen. Aikani yritin saada ystävällisesti häntä ohjattua kohti onnellista omaa elämää parisuhteemme ulkopuolella, mutta ei siitä mitään tullut. Mikään muu ei kiinnostanut häntä kuin vain minä. En kestänyt sellaista. Lisäksi asia, joka on minulle tosi tärkeä eli seksi, ei sujunut ollenkaan. Yritin opastaa ja kannustaa muuhunkin kuin pornosta opittuun jyystämiseen, mutta ei. Esileikki esimerkiksi oli hänen mielestään ihan turhaa.
Ikävä kyllä jatkossa kierrän vastaavat kaukaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on syy, ettei ole kyennyt tai halunnut seurustelusuhdetta muodostaa? Miksei kukaan ole "kolahtanut"? Kyllä se paljon kysymyksiä herättää eikä ensikuulemalta tee hyvää vaikutusta. Oli kyseessä sitten mies tai nainen.
Ei siihen tarvita muuta kuin ettei ole kovin aktiivisesti tehnyt aloitteita. Syynä ujous tai muuta sellaista. Naisena se voi olla vaikeaa ymmärtää, koska heillehän niitä aloitteita satelee jatkuvasti, joten luulevat että miehille se on sama juttu.
Naisten mieleen on testoa tursuava metsästäjä jännis. Vanhan ajan gentlemanit tai nössöt jää jakoihin pariutumisessa. Ne on ne perimmäiset geenit jotka naisia ohjaa.
Mä en ymmärrä näitä loputtomia "Naiset haluu vain alfoja" juttuja. Jos sinä määrittelet itsesi joksikin beetaksi/omegaksi, niin mitä sillä voitat? Maailmakuvasi on oikeassa? Entä sitten? Mitä sillä voitat?
Varmaan sen voittaa, että jos maailmankuva on vahvistettu, niin tietää ettei kannata alkaa parisuhteeseen naisen kanssa.
eri
Miksi sitten jauhaa jatkuvasti naisista ja parisuhteista? Eikö kannattaisi keskustella niistä aiheista, jotka liittyvät omaankin elämään ja tuovat iloa ja mielenkiintoa?
En tiedä, mutta kyllä minuakin turhauttaa nykymenossa se, että naiset valittavat miesten laadusta vaikka itse ovat tehneet parisuhteista pelkän kompromissiratkaisun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Hänellä oli paljon kaikenlaisia epävarmuuksia, mm.:
- mustasukkaisuutta vibraattoriani kohtaan,
- epäluuloisuutta sen suhteen, petänkö häntä jos menen miespuolisen kaverini kanssa ulkoilemaan,
- ylipäänsä intensiivistä pohdintaa aiheesta "Onko ok olla ystäviä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa",
- sellaista asennetta että naiseen ei voi ihan sukupuolen takia oikeastaan koskaan täysin luottaa (tätä hän ei suoraan sanonut tällä tavalla, mutta sen huomasi käytöksestä).
Monet perusasiat parisuhteista olivat jääneet oppimatta. Tärkeimpänä näistä ehkä ymmärrys siitä, että ihminen on itselleen ja omalle käytökselleen aina enemmän sokea kuin kumppanin käytökselle, ja vaikka tuntuisi että kumppani aiheuttaa jonkin harmin tai mielipahan, niin kannattaisi ensimmäiseksi miettiä miten oma käytös on vaikuttanut tilanteeseen, ja kyseenalaistaa omaa ajatteluaan. Tai se, että luottamusta ei voi saavuttaa vaatimalla loputtomasti todistusaineistoa esim. siitä että toinen ei käy vieraissa.
Omien tunteiden ymmärtäminen ja hallinta oli myös aika heikkoa, eli usein koin että minun olisi pitänyt auttaa niiden vaikeiden tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä. Jos en tehnyt tätä, tilanne riistäytyi usein käsistä. Itse puolestaan en saanut häneltä tällaista tukea ja apua ollenkaan, vaan silloinkin kun minulla oli hyvästä syystä paha mieli, tilanne meni yleensä niin että minun piti lohduttaa miestä, joka pahoitti mielensä minun mielipahastani. Koin olevani enemmän tämän miehen äitinä kuin tasaveroinen kumppani.
Enpä osaa näin heti sanoa vaikuttaisiko se mihinkään Riippuu vähän siitä onko mies kuin metsästä revitty (käytökseltään) vai ns. normaali. En koe, että seurustelu olisi mikään tae, siitä että ihminen osaisi olla paraisuhteessa tai seurustella tai päinvastoin.
Minä en ole koskaan ollut parisuhteessa niin,että oltaisiin asuttu saman katon alla ja jaettu sama arki, mutta tiedän silti, että osaisin olla ja osaisin elää toisen kanssa yhdessä.
En ole oikeastaan edes pohtinut sitä mahtaako joku mies tykätä kyttyrää asiasta tai pitää sitä huonona juttuna.. nyt kunsitä hetken ajattlein, niin jos tapaisin sellaisen miehen, joka noin kokisi, niin minusta sellainen mies saisi kyllä mennä menojaan, koska hän todistaisi pelkästään tuosta ajatuksesta ettei osaa nähdä asioissa muuta kuin omat ennakkoluulonsa tai muut luulonsa ja minä kaipaan ja tarvitsen rinnalleni miehen, joka osaa ajatella myös objektiivisesti.
kirjoitettu kännyllä, en korjaa tekstiä helpompilukuiseksi, koska se on kännykällä niin vaivalloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on syy, ettei ole kyennyt tai halunnut seurustelusuhdetta muodostaa? Miksei kukaan ole "kolahtanut"? Kyllä se paljon kysymyksiä herättää eikä ensikuulemalta tee hyvää vaikutusta. Oli kyseessä sitten mies tai nainen.
Ei siihen tarvita muuta kuin ettei ole kovin aktiivisesti tehnyt aloitteita. Syynä ujous tai muuta sellaista. Naisena se voi olla vaikeaa ymmärtää, koska heillehän niitä aloitteita satelee jatkuvasti, joten luulevat että miehille se on sama juttu.
Ai että ärsyttää tää ”aloitteita satelee jatkuvasti” ei todellakaan satele!
Lähdetkö ulos?
Kirjoitin kommentin nro 90... 35 v miehestä jolle olen toinen seurustelukumppani.
Pakko myöntää, että meni pitkään että olin epäluuloinen ja etsimällä etsin miehestä vikoja... ei siksi ettei ole kovin kokenut, vaan siksi etten voi uskoa että löysin tällaisen. Lukuisiin pelimiehiin törmänneenä.. ja pettyneenä. En kertakaikkiaan ole aikoihin, jos koskaan tavannut tällaista miestä. Ei tokikaan hänkään ole täydellinen, kukapa olisi. Mutta silti. Pakko se on uskoa, että toisenlaisiakin on.
Mies vain kertakaikkiaan on oma itsensä ilman mitään pelailua ja oman edun tavoittelua. Itsenäinen, ei ripustaudu eikä ole mustasukkainen. Uskon että viitteitä esim mustasukkaisuudesta olisi parissa vuodessa jo ilmennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enpä osaa näin heti sanoa vaikuttaisiko se mihinkään Riippuu vähän siitä onko mies kuin metsästä revitty (käytökseltään) vai ns. normaali. En koe, että seurustelu olisi mikään tae, siitä että ihminen osaisi olla paraisuhteessa tai seurustella tai päinvastoin.
Minä en ole koskaan ollut parisuhteessa niin,että oltaisiin asuttu saman katon alla ja jaettu sama arki, mutta tiedän silti, että osaisin olla ja osaisin elää toisen kanssa yhdessä.
En ole oikeastaan edes pohtinut sitä mahtaako joku mies tykätä kyttyrää asiasta tai pitää sitä huonona juttuna.. nyt kunsitä hetken ajattlein, niin jos tapaisin sellaisen miehen, joka noin kokisi, niin minusta sellainen mies saisi kyllä mennä menojaan, koska hän todistaisi pelkästään tuosta ajatuksesta ettei osaa nähdä asioissa muuta kuin omat ennakkoluulonsa tai muut luulonsa ja minä kaipaan ja tarvitsen rinnalleni miehen, joka osaa ajatella myös objektiivisesti.
kirjoitettu kännyllä, en korjaa tekstiä helpompilukuiseksi, koska se on kännykällä niin vaivalloista.
Vain tietämättömyydestä voi kummuta tuollainen varmuus. Minulla oli kokemus yhdestä avioliitosta ennen nykyistä suhdetta, samoin miehellä. ja ennen yhteen muuttoamme seurustelimme neljä vuotta. Silti yhdessä asuminen on tuottanut tilanteita, joita en olisi osannut ennakoida. Kuvittelimme puhuneemme kaikki mahdolliset asiat läpi etukäteen, mutta elämä yhdessä on silti yllättänyt. En anna esimerkkejä, koska ne ovat niin henkilökohtaisia. Yhdessä me aiomme jatkaa mutta en todella olisi arvannut miten vaikeaa on aikuisiällä mahtua saman katon alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Hänellä oli paljon kaikenlaisia epävarmuuksia, mm.:
- mustasukkaisuutta vibraattoriani kohtaan,
- epäluuloisuutta sen suhteen, petänkö häntä jos menen miespuolisen kaverini kanssa ulkoilemaan,
- ylipäänsä intensiivistä pohdintaa aiheesta "Onko ok olla ystäviä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa",
- sellaista asennetta että naiseen ei voi ihan sukupuolen takia oikeastaan koskaan täysin luottaa (tätä hän ei suoraan sanonut tällä tavalla, mutta sen huomasi käytöksestä).
Monet perusasiat parisuhteista olivat jääneet oppimatta. Tärkeimpänä näistä ehkä ymmärrys siitä, että ihminen on itselleen ja omalle käytökselleen aina enemmän sokea kuin kumppanin käytökselle, ja vaikka tuntuisi että kumppani aiheuttaa jonkin harmin tai mielipahan, niin kannattaisi ensimmäiseksi miettiä miten oma käytös on vaikuttanut tilanteeseen, ja kyseenalaistaa omaa ajatteluaan. Tai se, että luottamusta ei voi saavuttaa vaatimalla loputtomasti todistusaineistoa esim. siitä että toinen ei käy vieraissa.
Omien tunteiden ymmärtäminen ja hallinta oli myös aika heikkoa, eli usein koin että minun olisi pitänyt auttaa niiden vaikeiden tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä. Jos en tehnyt tätä, tilanne riistäytyi usein käsistä. Itse puolestaan en saanut häneltä tällaista tukea ja apua ollenkaan, vaan silloinkin kun minulla oli hyvästä syystä paha mieli, tilanne meni yleensä niin että minun piti lohduttaa miestä, joka pahoitti mielensä minun mielipahastani. Koin olevani enemmän tämän miehen äitinä kuin tasaveroinen kumppani.
Kuulostaa myös siltä, että hän halusi hallita sinua. Ei jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Hänellä oli paljon kaikenlaisia epävarmuuksia, mm.:
- mustasukkaisuutta vibraattoriani kohtaan,
- epäluuloisuutta sen suhteen, petänkö häntä jos menen miespuolisen kaverini kanssa ulkoilemaan,
- ylipäänsä intensiivistä pohdintaa aiheesta "Onko ok olla ystäviä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa",
- sellaista asennetta että naiseen ei voi ihan sukupuolen takia oikeastaan koskaan täysin luottaa (tätä hän ei suoraan sanonut tällä tavalla, mutta sen huomasi käytöksestä).
Monet perusasiat parisuhteista olivat jääneet oppimatta. Tärkeimpänä näistä ehkä ymmärrys siitä, että ihminen on itselleen ja omalle käytökselleen aina enemmän sokea kuin kumppanin käytökselle, ja vaikka tuntuisi että kumppani aiheuttaa jonkin harmin tai mielipahan, niin kannattaisi ensimmäiseksi miettiä miten oma käytös on vaikuttanut tilanteeseen, ja kyseenalaistaa omaa ajatteluaan. Tai se, että luottamusta ei voi saavuttaa vaatimalla loputtomasti todistusaineistoa esim. siitä että toinen ei käy vieraissa.
Omien tunteiden ymmärtäminen ja hallinta oli myös aika heikkoa, eli usein koin että minun olisi pitänyt auttaa niiden vaikeiden tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä. Jos en tehnyt tätä, tilanne riistäytyi usein käsistä. Itse puolestaan en saanut häneltä tällaista tukea ja apua ollenkaan, vaan silloinkin kun minulla oli hyvästä syystä paha mieli, tilanne meni yleensä niin että minun piti lohduttaa miestä, joka pahoitti mielensä minun mielipahastani. Koin olevani enemmän tämän miehen äitinä kuin tasaveroinen kumppani.
Lisään vielä tähän, että mies siis itsekin yllättyi omasta käytöksestään. Hän kertoi ettei ollut koskaan elämässään ollut mitenkään mustasukkainen tai epäluuloinen, ja ymmärsi ettei se ollut kivaa eikä järkevää, mutta ei kuitenkaan ns. voinut itselleen mitään. Mielestäni tässä oli kysymys juuri siitä, että kun ei ole aiemmin ollut intiimissä suhteessa, ei ole itsekään koskaan joutunut kosketuksiin tiettyjen piirteidensä kanssa. Eikä ole saanut harjoitusta siinä, miten omien epäkypsiä puolien kanssa tullaan toimeen ilman että kumppani joutuu niistä kärsimään liikaa.
Muistan itse opetelleeni näitä samoja asioita teininä ensimmäisessä seurustelusuhteessani. Sen jälkeen jokaisessa suhteessa olen edelleen oppinut itsestäni jotain aivan olennaista. Opettelua on varmasti vielä edessäpäinkin, emmehän koskaan ole valmiita ihmisiä. Haluan kumppanin, joka voi tukea minua tässä prosessissa, koska hänellä on suunnilleen samantasoiset tiedot ja taidot ihmissuhteiden dynamiikasta. Siksi etsin miestä jolla on ainakin yksi pitkä suhde takanapäin, ja juttelen treffeillä tästä aiheesta kattavasti, jotta saan hyvän kuvan siitä missä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on syy, ettei ole kyennyt tai halunnut seurustelusuhdetta muodostaa? Miksei kukaan ole "kolahtanut"? Kyllä se paljon kysymyksiä herättää eikä ensikuulemalta tee hyvää vaikutusta. Oli kyseessä sitten mies tai nainen.
Ei siihen tarvita muuta kuin ettei ole kovin aktiivisesti tehnyt aloitteita. Syynä ujous tai muuta sellaista. Naisena se voi olla vaikeaa ymmärtää, koska heillehän niitä aloitteita satelee jatkuvasti, joten luulevat että miehille se on sama juttu.
Ai että ärsyttää tää ”aloitteita satelee jatkuvasti” ei todellakaan satele!
Lähdetkö ulos?
Kuka kysyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Hänellä oli paljon kaikenlaisia epävarmuuksia, mm.:
- mustasukkaisuutta vibraattoriani kohtaan,
- epäluuloisuutta sen suhteen, petänkö häntä jos menen miespuolisen kaverini kanssa ulkoilemaan,
- ylipäänsä intensiivistä pohdintaa aiheesta "Onko ok olla ystäviä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa",
- sellaista asennetta että naiseen ei voi ihan sukupuolen takia oikeastaan koskaan täysin luottaa (tätä hän ei suoraan sanonut tällä tavalla, mutta sen huomasi käytöksestä).
Monet perusasiat parisuhteista olivat jääneet oppimatta. Tärkeimpänä näistä ehkä ymmärrys siitä, että ihminen on itselleen ja omalle käytökselleen aina enemmän sokea kuin kumppanin käytökselle, ja vaikka tuntuisi että kumppani aiheuttaa jonkin harmin tai mielipahan, niin kannattaisi ensimmäiseksi miettiä miten oma käytös on vaikuttanut tilanteeseen, ja kyseenalaistaa omaa ajatteluaan. Tai se, että luottamusta ei voi saavuttaa vaatimalla loputtomasti todistusaineistoa esim. siitä että toinen ei käy vieraissa.
Omien tunteiden ymmärtäminen ja hallinta oli myös aika heikkoa, eli usein koin että minun olisi pitänyt auttaa niiden vaikeiden tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä. Jos en tehnyt tätä, tilanne riistäytyi usein käsistä. Itse puolestaan en saanut häneltä tällaista tukea ja apua ollenkaan, vaan silloinkin kun minulla oli hyvästä syystä paha mieli, tilanne meni yleensä niin että minun piti lohduttaa miestä, joka pahoitti mielensä minun mielipahastani. Koin olevani enemmän tämän miehen äitinä kuin tasaveroinen kumppani.
Lisään vielä tähän, että mies siis itsekin yllättyi omasta käytöksestään. Hän kertoi ettei ollut koskaan elämässään ollut mitenkään mustasukkainen tai epäluuloinen, ja ymmärsi ettei se ollut kivaa eikä järkevää, mutta ei kuitenkaan ns. voinut itselleen mitään. Mielestäni tässä oli kysymys juuri siitä, että kun ei ole aiemmin ollut intiimissä suhteessa, ei ole itsekään koskaan joutunut kosketuksiin tiettyjen piirteidensä kanssa. Eikä ole saanut harjoitusta siinä, miten omien epäkypsiä puolien kanssa tullaan toimeen ilman että kumppani joutuu niistä kärsimään liikaa.
Muistan itse opetelleeni näitä samoja asioita teininä ensimmäisessä seurustelusuhteessani. Sen jälkeen jokaisessa suhteessa olen edelleen oppinut itsestäni jotain aivan olennaista. Opettelua on varmasti vielä edessäpäinkin, emmehän koskaan ole valmiita ihmisiä. Haluan kumppanin, joka voi tukea minua tässä prosessissa, koska hänellä on suunnilleen samantasoiset tiedot ja taidot ihmissuhteiden dynamiikasta. Siksi etsin miestä jolla on ainakin yksi pitkä suhde takanapäin, ja juttelen treffeillä tästä aiheesta kattavasti, jotta saan hyvän kuvan siitä missä mennään.
Olisin silti melkoisen varautunut tuollaisesta käytöksestä. Onko oikeasti hyväntahtoinen mies, joka haluaa kehittyä vai mies joka keksii tekosyitä omalle käytökselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi asia on että mies joka ei ole tuossa iässä seurustellut on matalalla sosiaalisessa statuksessa, joka tekee hänestä automaattisesti ei-haluttavan naisen silmissä riippumatta muista ominaisuuksista. Tämä ei-haluttavuus sitten voidaan yrittää rationalisoida milloin milläkin verukkeella tai mielikuvalla.
Ja mitenkään ei ole mahdollista, että sille matalalle sosiaaliselle statuksellekin on olemassa jokin syy? Esimerkiksi täydellinen syrjäytyneisyys tai sosiaalinen kömpelyys?
Tietenkin sille on syynsä, mutta se on myös itseään ruokkiva kehä, että jos mies olisi onnistunut nousemaan sieltä syrjäytyneisyyden suosta niin silti tuo tieto hänen seurusteluhistorian puutteesta hänet laskee takaisin suohon naisten silmissä.
Meinaatko, että se syrjäytyneisyys tupsahti ihan vahingossa ja sattumalta tälle ihmiselle? Miksi minä olisin velvollinen olemaan joku koekappale, pääseekö tämä henkilö niistä menneisyytensä haamuista eroon?
Sulla on näköjään niin valmiit omat mielikuvat että mitäs niitä vastaan väittelemään. Jos olet jo päättänyt että ihminen ei voi esim. muuttua sosiaalisemmaksi iän ja kokemuksen myötä, niin se on sun oikeutesi. Tuohan vaan todistaa sen mitä yllä kirjoitin, että kerran sosiaalisesti matalalla ollut mies on naiselle sitä aina, muista ominaisuuksista riippumatta. Tietenkin se on miehen oma vika tai todiste miehen paskuudesta, jos on esim. koulukiusauksen vuoksi hieman sosiaalisesti muita ikäisiään jäljessä ja luottamuksen rakentaminen kestää pidempään kuin heillä joilta moiset lapsuuden traumat puuttuu.
No juurihan sanoit, että se mies vajoaa takaisin sinne syrjäytyneisyyden suohon, jos ei saa naista. Eli hänen sosiaalisuutensa ja syrjäytyneisyydestä pelastuminen on täysin riippuvainen hänen naismenestyksestään. Silloin ei ole kyse oikeasta sosiaalisuudesta tai syrjäytyneisyyden voittamisesta. Sitä luottamusta ja sosiaalisuutta voi ja pitää rakentaa muullakin tavalla.
Lue tarkemmin. Sanoin että naisen silmissä mies on matalan statuksen ällö jos ei ole seurusteluhistoriaa riippumatta miehen sosiaalisista taidoista, eli olettaen jos mies on nuorempana ollut sosiaalisesti kömpelö, mutta myöhemmin oppinut sosiaalisemmaksi, niin se ei riitä, kuten sinunkin kirjoituksesi todistaa.
Lue itse tarkemmin. Suora lainaus aiemmasta kommentista: "Se on myös itseään ruokkiva kehä, jos mies olisi onnistunut nousemaan sieltä syrjäytyneisyyden suosta, niin silti tieto hänen seurusteluhistorian puutteesta laskee laskee hänet takaisin suohon naisten silmissä."
Eli hän määrittelee itsekin syrjäytyneisyytensä sen perusteella, mitä naiset hänestä ajattelevat. Hänelle ei näköjään ole mitään merkitystä, onko hän oikeasti muilla elämän osa-alueilla sosiaalinen.
Millä tavalla "naisten silmissä" muuttuu sinun hentoisissa aivoissa muotoon "miehen omissa silmissä/mielikuvissa"? Luet mitä haluat lukea ja näet mitä haluat nähdä. Johan se on tullut selväksi.
No mitä sillä itseään ruokkivalla kehällä sitten tarkoitit, jos se syrjäytyminen ei ollutkaan kuin jonkun ventovieraan naisen mielipide? Mies nousi syrjäytyneisyyden suosta ja joutui sinne jotenkin uudelleen. Miten, jos se olikin vain "naisten silmissä" eikä vastannut todellisuutta mitenkään?
Vierailija kirjoitti:
En ole oikeastaan edes pohtinut sitä mahtaako joku mies tykätä kyttyrää asiasta tai pitää sitä huonona juttuna.. nyt kunsitä hetken ajattlein, niin jos tapaisin sellaisen miehen, joka noin kokisi, niin minusta sellainen mies saisi kyllä mennä menojaan, koska hän todistaisi pelkästään tuosta ajatuksesta ettei osaa nähdä asioissa muuta kuin omat ennakkoluulonsa tai muut luulonsa ja minä kaipaan ja tarvitsen rinnalleni miehen, joka osaa ajatella myös objektiivisesti.  
Saman suuntaisesti mietin itse miehenä niistä tähän ketjuun vastanneista naisista, joille miehen aiempi seurustelemattomuus olisi ehdoton deal breaker.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin tällaisen miehen, ja hän oli alusta alkaen kerrassaan virkistävää seuraa. Hän osoitti kiinnostuksensa selvästi, ei tarvinnut säätää ja arpoa. Ei ole traumoja eikä stalkkaavia, mustasukkaisia eksiä. Ei ole mitään päähänpinttymiä sängyssä. Nähdäkseni syy seurustelemattomuuteen on juurikin ujo insinööriluonne. Minuahan tällaiset ei häiritse yhtään, päinvastoin, on aika ihanaa saada ujo ulos kuorestaan :) Ja on sekin ihanaa, että kaikki kodin härvelit ja tavarat autoja myöten korjautuvat kuin itsestään.
Minulle tulisi mieleen että onko tällainen kokematon mies todella kiinnostunut juuri minusta, vai onko kysymys siitä että hänellä ei ole arvostelukykyä ja vertailupohjaa? Ei tavallaan tiedä paremmastakaan. Ihastuiko pelkkään ihastumisen tunteeseen ja uutuudenviehätykseen?
Ja juuri tuo mainitsemasi on aina naisten ikuisuus ongelma.
Miehelle ei tulisi mieleenkään kysyä tuollaista kysymystä siitä naisesta, joka olisi seurustelematon ujo luonne joka ensimmäistä kertaa saa miehen.
Miehenä iloitsisin sellaisesta naisesta, en mietiskelisi että mitäpä jos hänellä ei ole arvostelukykyä ja vertailupohjaa.........
Naiset.... aina ajattelemassa liikaa. Mitä jos olisit läsnä tässä hetkessä etkä ajattelisi niin helvetin paljon turhia asioita? Ihan ystävällisenä vinkkinä.
Ei se mua ainakaan haittaisi. Olen itsekin vain "kokeillut" seurustelujuttuja, seksikin jäänyt toistaiseksi vielä väliin, koska en kykene siihen kenen tahansa kanssa. Nainen olen ja ikää on 32-v. Toki myönnän, että itseä hävettää tämä kokemattomuuteni ja otan sen aika raskaastikin välillä, mutta toisaalta miehen osassa se olisi ok, en oikein osaa sanoa miksi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin tällaisen miehen, ja hän oli alusta alkaen kerrassaan virkistävää seuraa. Hän osoitti kiinnostuksensa selvästi, ei tarvinnut säätää ja arpoa. Ei ole traumoja eikä stalkkaavia, mustasukkaisia eksiä. Ei ole mitään päähänpinttymiä sängyssä. Nähdäkseni syy seurustelemattomuuteen on juurikin ujo insinööriluonne. Minuahan tällaiset ei häiritse yhtään, päinvastoin, on aika ihanaa saada ujo ulos kuorestaan :) Ja on sekin ihanaa, että kaikki kodin härvelit ja tavarat autoja myöten korjautuvat kuin itsestään.
Minulle tulisi mieleen että onko tällainen kokematon mies todella kiinnostunut juuri minusta, vai onko kysymys siitä että hänellä ei ole arvostelukykyä ja vertailupohjaa? Ei tavallaan tiedä paremmastakaan. Ihastuiko pelkkään ihastumisen tunteeseen ja uutuudenviehätykseen?
Ja juuri tuo mainitsemasi on aina naisten ikuisuus ongelma.
Miehelle ei tulisi mieleenkään kysyä tuollaista kysymystä siitä naisesta, joka olisi seurustelematon ujo luonne joka ensimmäistä kertaa saa miehen.
Miehenä iloitsisin sellaisesta naisesta, en mietiskelisi että mitäpä jos hänellä ei ole arvostelukykyä ja vertailupohjaa.........
Naiset.... aina ajattelemassa liikaa. Mitä jos olisit läsnä tässä hetkessä etkä ajattelisi niin helvetin paljon turhia asioita? Ihan ystävällisenä vinkkinä.
En usko enkä varsinkaan toivo, että kukaan ottaa tämän palstan juttuja tosissaan, mutta kyllähän täällä on lukemattomia kertoja miehet kirjoittaneet, kuinka kelpuuttavat jonkun naisen ihan vain siksi, etteivät saa parempaa. En tuota usko, mutta joku vähemmän nettilukutaitoinen saattaa uskoakin, ja ihan jo senkin pohjalta minusta on hyvinkin ymmärrettävää myös tuollainen ajatuksenjuoksu.
Alue: Aihe vapaa
Riippuu ihmisestä. Jos mies olisi ihan normaali ja kemiat kohtaisi niin ei seurusteluhistorialla olisi mitään merkitystä. Itsekin aloitin seurustelun vasta myöhemmällä iällä, ihan siitä syystä ettei seurustelu kiinnostanut aiemmin lainkaan. Oli paljon muutakin kivaa tekemistä ja tavoitteita elämässä, enkä itsenäisenä luonteena kaivannut ketään siihen rinnalle.