Perinteinen nainen ei käy töissä - mutta löytyykö perinteisiä miehiä heitä elättämään?

Tasa-arvoisuus tuo mukanaan etujen mukana myös velvoitteita. Tätä on naisten keskimäärin hyvin vaikea käsittää tai hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Tasa-arvoisuus tuo mukanaan etujen mukana myös velvoitteita. Tätä on naisten keskimäärin hyvin vaikea käsittää tai hyväksyä.

Tarkoittaako tasa-arvo sitä että sukupuolten tulee olla täysin samanlaisia ja tehdä samoja asioita, vai sitä että he ovat samanarvoisia vaikka ovatkin erilaisia?

Vierailija kirjoitti:

Tässä on sellainen ajattelutyylin ero esimerkiksi nyt vaikka Italian ja Suomen välillä, että Italiassa mietitään perhettä yksikkönä. Mietitään miten perhe toimii parhaiten. Suomessa on mies ja on nainen, erikseen, ja lapset jossain siinä välillä. Mietitään kumpi hyötyy enemmän missäkin tilanteessa ja kumpi on menettänyt enemmän sitten _kun_ tulee ero, kumpi on enemmän käyttänyt hyväksi. Mitään perhettä ei ajatuksen tasolla oikein edes ole, on vain yhdessä (väliaikaisesti) asuvia ihmisiä. Tästä lähtökohdasta sitten mietitään rahaa, tuloja ja menoja.

Nyt osui ihminen todellakin naulankantaan!

Minä olin noin 17 vuoden ajan miehen tuloilla elävä vaimo. Aluksi viisi vuotta yhteisestä sopimuksesta lasta hoitamassa, mutta sen jälkeen olikin tuskaa päästä työelämään. Oli pätkätöitä, työttömyyttä, työvoimakoulutusta, työttömyyttä, AMK-tutkinto, työttömyyttä, palkkatukityö, työttömyyttä, osa-aikatyö, työttömyytta ja sitten vihdoin vakituinen työ hanttihommissa, ei edes mitään koulutusta vastaavaa. Mutta onpahan edes jotain ajankulua ja rahat riittää paremmin.

Miehelle tästä oli se ilo, että hän sai elää omassa rytmissään eikä tarvinnut taipua lapsiperheen rytmiin. Mies on enempi sellainen yökukkuja ja menee usein vasta iltapäivästä töihin. Tänäänkin nukkui puoli kahteentoista (itsellä vapaapäivä). Sellaisessa perheessä, jossa molemmat käyvät töissä, uraa tekevä vaimo ei todellakaan katso hyvällä sellaista, että mies nukkuu puolille päivin ja saattaa tulla töistä vasta aamuyöllä kotiin ja kaikki lapseen liittyvä jää vaimon kontolle. Kun minä olin kotona, niin mies sai elää omassa rytmissään ilman huolta siitä kuka hakee lapsen päivähoidosta tai kuka ehtii viemään lapsen hammaslääkäriin. Toki hän maksoi siitä kovan hinnan kun joutui minut elättämään (muistan vielä ajan jolloin en voinut saada euroakaan työttömyyskorvausta miehen tulojen vuoksi) ja osittain tilanne oli pakon sanelema, kun töitä ei vain löytynyt. 

Minun mieheni ei ole mikään johtaja, vaan työskentelee asiantuntijatehtävissä eikä hänellä ole edes alaisia. Mutta voisin hyvin kuvitella että yritysjohdossa työskentelevä mies arvostaisi sitä, että vaimo on kotona hoitamassa kaikki juoksevat asiat niin ettei hän voi itse keskittyä vaativaan työhönsä. Lasten kannalta voi olla myös hyvä, että jos isä on paljon poissa, edes äiti on koko ajan läsnä. Elämä on tasaisempaa ja rauhallisempaa kun äiti on kotona. Kuitenkaan tällaisen johtajatyypin mies ei saisi olla tyhmä kuin saapas. Pahimmillaan vaimo joutuu edustamaan ja silloin olisi hyvä jos osaisi keskustella fiksusti. Myös perheen sijoitusten hoitaminen voi tällaisessa tilanteessa olla enemmän vaimon vastuulla, kun miehellä ei vaan aika riitä. 

Mutta kysymykseen mistä tällaisia miehiä löytää, niin ehdottaisin Pohjanmaata ja sitten kaikenlaisia uskonlahkoja, joissa on tapana tehdä paljon lapsia. Ei siinä mitään töissä ehdi käymään kun lasta pukkaa jatkuvalla syötöllä.

Lestadiolaisilla ihan normijuttu.

Nainen saa opiskella ja tehdä töitä jos haluaa, mutta ei ole mikään pakko vaan se on täysin vapaaehtoista.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin noin 17 vuoden ajan miehen tuloilla elävä vaimo. Aluksi viisi vuotta yhteisestä sopimuksesta lasta hoitamassa, mutta sen jälkeen olikin tuskaa päästä työelämään. Oli pätkätöitä, työttömyyttä, työvoimakoulutusta, työttömyyttä, AMK-tutkinto, työttömyyttä, palkkatukityö, työttömyyttä, osa-aikatyö, työttömyytta ja sitten vihdoin vakituinen työ hanttihommissa, ei edes mitään koulutusta vastaavaa. Mutta onpahan edes jotain ajankulua ja rahat riittää paremmin.

Miehelle tästä oli se ilo, että hän sai elää omassa rytmissään eikä tarvinnut taipua lapsiperheen rytmiin. Mies on enempi sellainen yökukkuja ja menee usein vasta iltapäivästä töihin. Tänäänkin nukkui puoli kahteentoista (itsellä vapaapäivä). Sellaisessa perheessä, jossa molemmat käyvät töissä, uraa tekevä vaimo ei todellakaan katso hyvällä sellaista, että mies nukkuu puolille päivin ja saattaa tulla töistä vasta aamuyöllä kotiin ja kaikki lapseen liittyvä jää vaimon kontolle. Kun minä olin kotona, niin mies sai elää omassa rytmissään ilman huolta siitä kuka hakee lapsen päivähoidosta tai kuka ehtii viemään lapsen hammaslääkäriin. Toki hän maksoi siitä kovan hinnan kun joutui minut elättämään (muistan vielä ajan jolloin en voinut saada euroakaan työttömyyskorvausta miehen tulojen vuoksi) ja osittain tilanne oli pakon sanelema, kun töitä ei vain löytynyt. 

Minun mieheni ei ole mikään johtaja, vaan työskentelee asiantuntijatehtävissä eikä hänellä ole edes alaisia. Mutta voisin hyvin kuvitella että yritysjohdossa työskentelevä mies arvostaisi sitä, että vaimo on kotona hoitamassa kaikki juoksevat asiat niin ettei hän voi itse keskittyä vaativaan työhönsä. Lasten kannalta voi olla myös hyvä, että jos isä on paljon poissa, edes äiti on koko ajan läsnä. Elämä on tasaisempaa ja rauhallisempaa kun äiti on kotona. Kuitenkaan tällaisen johtajatyypin mies ei saisi olla tyhmä kuin saapas. Pahimmillaan vaimo joutuu edustamaan ja silloin olisi hyvä jos osaisi keskustella fiksusti. Myös perheen sijoitusten hoitaminen voi tällaisessa tilanteessa olla enemmän vaimon vastuulla, kun miehellä ei vaan aika riitä. 

Mutta kysymykseen mistä tällaisia miehiä löytää, niin ehdottaisin Pohjanmaata ja sitten kaikenlaisia uskonlahkoja, joissa on tapana tehdä paljon lapsia. Ei siinä mitään töissä ehdi käymään kun lasta pukkaa jatkuvalla syötöllä.

No ei meillä ainakaan eikä tutuillakaan ole kuin 1-3 lasta. Suurperheet eivät varmaan Suomessa ole niitä hyvätuloisempia, vaan enemmänkin huono-osaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

0/5

Vaikka olisi provo, niin olisi kiinnostava keskustelu. Tiedän naisia, jotka toivoisivat täsmälleen tuota, eli että mies elättäisi. Mutta eivät löydä sellaista miestä, joka haluaisi ryhtyä elättämään tai jolla olisi varaa. Joten sitäkin mielenkiintoisempaa olisi tietää, miten tuollaiset harvinaisemmat suhteet muodostuvat, joissa mies elättää naista.

Miksi alapeukut? Ilmiö on todellinen. Monessa muussa maassa kun tuo on normaalia, niin ei se niin outoa ole, että osa naisista Suomessakin ajattelee, että olisi kiva kun joku elättäisi niin voisi itse tehdä mitä huvittaa, huolehtimatta elatuksestaan.

En sano, että tuo on hyvä tai huono, on vain asia jonka olen huomioinut parin tuntemani naisen kohdalla. Mutta yleensä eivät ole saaneet tuota toteutettua, kun tuollaiseen suostuvaa miestä ei ole löytynyt. Mikä sekin on mielenkiintoista.

Yhden ystäväni tosin tiedän, joka ryhtyi haaveilemaan tällaisesta jo hyvin nopeasti yliopisto-opintojen päätyttyä ja ollessaan ensimmäistä paria vuotta työelämässä. Oli ollut tosi kunnianhimoinen uran suhteen, mutta sitten tapasi miehen, ja ainoa intohimo elämässä päätyi olemaan se, että pääsisi nopeasti naimisiin, perustaisi ison perheen ja jäisi kotirouvaksi sisustamaan ja tukemaan miehen uraa.

Onnistui sitten tässä, ei ole ollut työelämässä tuon parin ensimmäisen vuoden jälkeen. Muuttivat ulkomaille, mies on menestynyt hyvin urallaan ja ystäväni on viettänyt kaikki nämä vuodet varakkaan miehen edustusvaimona, mikä oli täsmälleen mitä halusi.

Olen ollut hämmästynyt ja vähän järkyttynytkin nuorempana tästä, koska olimme tosiaan hyviä ystäviä opiskeluaikana ja kummallakin suuret haaveet urasta. Ystäväni myös aloitti omansa hyvin, mutta sitten muuttui yhtäkkiä täysin eri ihmiseksi, jonka elämä oli vain ja ainoastaan se mies, joka hoiti kaiken, elätti, yms. Ja ystäväni on ollut tästä aina tosi ylpeä, että onnistui nappaamaan tuollaisen miehen, niin ettei hänen tarvitse tehdä töitä.

Kotirouvahan nimenomaan ei voi tehdä mitä huvittaa vaan vain mitä mies sallii. Kun on omat rahat niin voi tehdä mitä huvittaa.

Miksi kuvittelet että kaikissa suhteissa käytetään rahaa vallan välineenä? Kertoo sinusta paljon.

Meillä sitä nimenomaan ei käytetä vallan välineenä, kun molemmilla on omat rahat ja vapaus käyttää ne kuten haluaa. Ehkä kotirouvakin saisi matkustella omilla rahoillaan myös ilman puolisoaan, mutta ainakin siitä joutuisi neuvottelemaan puolison kanssa. Ei sillä, etteikö meilläkin neuvotella ja suurin osa matkoistakin tehdään yhdessä, mutta pohjalla on kuitenkin tieto siitä, ettei koskaan ole toisen suostumisen tai kieltämisen varassa.

Itse en voisi kuvitella eläväni toisen rahoilla. Töissä käymisestä voisin luopua, jos saisin niin ison lottovoiton, että minulla olisi varaa tehdä aivan mitä haluan eli hankkia kiinteistöjä Suomen lisäksi ainakin pariin eri maahan, pyörittää niissä B&B-majoitusta, tehdä muuta yritystoimintaa ilman riskiä jne. Ajatus siitä, että olisin kotona ja puolison rahoilla pystyttäisiin elämää suht sujuvaa arkea ei riittäisi, en kerta kaikkiaan saisi aikaani kulumaan.

Edelleen sinä kuvittelet että se raha on vallan väline. Jos on sovittu että rahat ovat yhteisiä niin silloin ei kumpikaan ole toisen armoilla, ne rahat ovat YHTEISIÄ. Ymmärrätkö? Hän voi tehdä niillä omilla rahoillaan ihan mitä haluaa, toki yleensä suhteissa ei lähdetä reissuun yksin esim kertomatta toiselle, niinkuin itsekin sanoit.

Pakko todeta, että en pystyisi elämään tuolla tavalla. En kerta kaikkiaan voisi kuvitella tilannetta, jossa puolisoni ansaitsemat tulot olisivat minunkin tulojani ja omaisuuttani. Ihan käsittämätön tilanne. Toki jos pitkässä suhteessa joskus jossain elämänvaiheessa toinen meistä menettää työkykynsä, niin toinen ottaa päävastuun ansaitsemisesta, mutta kahden terveen aikuisen taloudessa en pystyisi elämää toisen siivellä.

Okei. Minusta taas olisi täysin käsittämätöntä että meillä olisi perheen sisällä ns.erilliset elämät joihin toisella ei olisi osaa eikä arpaa, saati mitään sananvaltaa. Me olemme perhe, yksikkö, jossa ajatellaan tasaisesti kaikkien hyvinvointia, ei vain sitä omaa.

Miksi koit tarvetta kärjistää ja puhua vain oman hyvinvoinnin ajattelemisesta, elämästä johon toisella ei ole osaa eikä arpaa tai mitään sananvaltaa?

Koska sinä kirjoitit ”kotirouva voi tehdä vain mitä mies sallii” ja ”kun on omat rahat ei ole toisen kieltämisen tai suostumisen armoilla.” Eikö tuo tarkoita sitä että voi tehdä mitä itse haluaa, välittämättä sen toisen mielipiteestä?

Miksi me emme välittäisi toistemme mielipiteestä? Toisen mielipide voi olla, ja on, hyvinkin tärkeä, vaikka tietääkin että on vapaus tehdä omat valintansa ja päätöksensä.

Koska sinä kirjoitit ettet ole toisen suostumuksen armoilla. Vaikka minä kuinka haluaisin lähteä vuodeksi yksin ulkomaille, mutta jos siitä olisi muulle perheelle pelkkää haittaa niin en tietenkään voisi lähteä, koska perhe kärsisi siitä. Sinä voisit, koska sinä haluat lähteä ja et tarvitse kenenkään suostumusta asioihin joita sinä haluat tehdä. Jos et tarkoittanut tätä niin ole ystävällinen ja korjaa mitä sitten tarkoitit sillä että voit tehdä mitä haluat huolimatta toisen suostumuksesta?

Miksi haluaisin lähteä vuodeksi ulkomaille, kun sehän olisi täysin ristiriidassa sen kanssa, että haluan olla puolisoni kanssa ja olen sitoutunut häneen? Miksi sinun pitää kärjistää noin kamalasti? Ei minulla ole mitään tarvetta lähteä vuodeksi ulkomaille, sen sijaan minulla on monia matkakohteita, jotka eivät kiinnosta puolisoani ja siksi matkustan niihin yksin.

Eli elämäsi on pääasiassa ihan samanlaista kuin kotirouvan paitsi että sinä käyt töissä, molemmat otatte miehenne mielipiteet huomioon jos haluatte vaikka matkustaa johonkin yksin ja itse teette lopullisen päätöksen jos mies on asiaa vastaan?

Miksi pitää saivarrella?

Tämä on hyvin mielenkiintoinen keskustelu, mutta ei tarvitse saivarrella ( VOL 2).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minä tienaisin tarpeeksi, niin kyllä minulle kelpaisi oikein hyvin kotona oleva puoliso. Olisi luksusta tulla töistä kotiin, kun ei tarvitsisi mennä kauppaan eikä ruveta tekemään ruokaa. Jo ovella olisi hyvä ruuantuoksu vastassa, sitten syötäisiin miehen kanssa keskustellen. Ruuan jälkeen pääsisin sohvalle elpymään, jonne mieskin tulisi siivottuaan keittiön. Minun ei tarvitsisi ikinä miettiä jääkaapin tai saunan pesua, ikkunatkin mies pesisi vuosittain. Miehen ei tarvitsisi odottaa minua töistä, jos hän tekisi jääkaappiin valmiiksi ihanan salaatin ja olisi vaikka leiponut.

Miehen pitäisi olla sivistynyt, älykäs ja kotona viihtyvä. Sellaista miestä en elättäisi, joka nukkuisi myöhään, lähtisi kavereiden kanssa sinnetänne arkena ja viikonloppuna, koti olisi hävityksen kauhistus töistä tullessani eikä hän huolehtisi kotitöistä. Ei sellaista siedä yksikään mieskään.

Ja höpsis, kyllä sietää! Jos sinulle kelpais ainoastaan se,et rakas olisi orjan asemassa, niin ei se tarkoita et kaikki miehet edellyttäis samaa...

Orjan asemassa? Mitä orjuutta se on, jos täyden ylläpidon vastineeksi toinen tekee kotityöt, koska hänellä on päivät aikaa? Moni nainen tekee tuota, mutta hoitaa lisäksi lapset ja maksaa puolet tai osan perheen kuluista. Naisen tekemänä tuota miehet ei edes arvosta, mutta jos mies tekee osan tuosta ilman oman osuutensa maksamista, se onkin orjuutta? Nyt vähän valoja päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin noin 17 vuoden ajan miehen tuloilla elävä vaimo. Aluksi viisi vuotta yhteisestä sopimuksesta lasta hoitamassa, mutta sen jälkeen olikin tuskaa päästä työelämään. Oli pätkätöitä, työttömyyttä, työvoimakoulutusta, työttömyyttä, AMK-tutkinto, työttömyyttä, palkkatukityö, työttömyyttä, osa-aikatyö, työttömyytta ja sitten vihdoin vakituinen työ hanttihommissa, ei edes mitään koulutusta vastaavaa. Mutta onpahan edes jotain ajankulua ja rahat riittää paremmin.

Miehelle tästä oli se ilo, että hän sai elää omassa rytmissään eikä tarvinnut taipua lapsiperheen rytmiin. Mies on enempi sellainen yökukkuja ja menee usein vasta iltapäivästä töihin. Tänäänkin nukkui puoli kahteentoista (itsellä vapaapäivä). Sellaisessa perheessä, jossa molemmat käyvät töissä, uraa tekevä vaimo ei todellakaan katso hyvällä sellaista, että mies nukkuu puolille päivin ja saattaa tulla töistä vasta aamuyöllä kotiin ja kaikki lapseen liittyvä jää vaimon kontolle. Kun minä olin kotona, niin mies sai elää omassa rytmissään ilman huolta siitä kuka hakee lapsen päivähoidosta tai kuka ehtii viemään lapsen hammaslääkäriin. Toki hän maksoi siitä kovan hinnan kun joutui minut elättämään (muistan vielä ajan jolloin en voinut saada euroakaan työttömyyskorvausta miehen tulojen vuoksi) ja osittain tilanne oli pakon sanelema, kun töitä ei vain löytynyt. 

Minun mieheni ei ole mikään johtaja, vaan työskentelee asiantuntijatehtävissä eikä hänellä ole edes alaisia. Mutta voisin hyvin kuvitella että yritysjohdossa työskentelevä mies arvostaisi sitä, että vaimo on kotona hoitamassa kaikki juoksevat asiat niin ettei hän voi itse keskittyä vaativaan työhönsä. Lasten kannalta voi olla myös hyvä, että jos isä on paljon poissa, edes äiti on koko ajan läsnä. Elämä on tasaisempaa ja rauhallisempaa kun äiti on kotona. Kuitenkaan tällaisen johtajatyypin mies ei saisi olla tyhmä kuin saapas. Pahimmillaan vaimo joutuu edustamaan ja silloin olisi hyvä jos osaisi keskustella fiksusti. Myös perheen sijoitusten hoitaminen voi tällaisessa tilanteessa olla enemmän vaimon vastuulla, kun miehellä ei vaan aika riitä. 

Mutta kysymykseen mistä tällaisia miehiä löytää, niin ehdottaisin Pohjanmaata ja sitten kaikenlaisia uskonlahkoja, joissa on tapana tehdä paljon lapsia. Ei siinä mitään töissä ehdi käymään kun lasta pukkaa jatkuvalla syötöllä.

No ei meillä ainakaan eikä tutuillakaan ole kuin 1-3 lasta. Suurperheet eivät varmaan Suomessa ole niitä hyvätuloisempia, vaan enemmänkin huono-osaisia.

Tutuillakkaan ei ole kuin...?

Mitä sitten?

Älkäämme leimatko suurperheitä automaattisesti vähäosaisiksi tai uskovaisiksi.

Ihmeellistä yleistystä ja muka-tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

0/5

Vaikka olisi provo, niin olisi kiinnostava keskustelu. Tiedän naisia, jotka toivoisivat täsmälleen tuota, eli että mies elättäisi. Mutta eivät löydä sellaista miestä, joka haluaisi ryhtyä elättämään tai jolla olisi varaa. Joten sitäkin mielenkiintoisempaa olisi tietää, miten tuollaiset harvinaisemmat suhteet muodostuvat, joissa mies elättää naista.

Miksi alapeukut? Ilmiö on todellinen. Monessa muussa maassa kun tuo on normaalia, niin ei se niin outoa ole, että osa naisista Suomessakin ajattelee, että olisi kiva kun joku elättäisi niin voisi itse tehdä mitä huvittaa, huolehtimatta elatuksestaan.

En sano, että tuo on hyvä tai huono, on vain asia jonka olen huomioinut parin tuntemani naisen kohdalla. Mutta yleensä eivät ole saaneet tuota toteutettua, kun tuollaiseen suostuvaa miestä ei ole löytynyt. Mikä sekin on mielenkiintoista.

Yhden ystäväni tosin tiedän, joka ryhtyi haaveilemaan tällaisesta jo hyvin nopeasti yliopisto-opintojen päätyttyä ja ollessaan ensimmäistä paria vuotta työelämässä. Oli ollut tosi kunnianhimoinen uran suhteen, mutta sitten tapasi miehen, ja ainoa intohimo elämässä päätyi olemaan se, että pääsisi nopeasti naimisiin, perustaisi ison perheen ja jäisi kotirouvaksi sisustamaan ja tukemaan miehen uraa.

Onnistui sitten tässä, ei ole ollut työelämässä tuon parin ensimmäisen vuoden jälkeen. Muuttivat ulkomaille, mies on menestynyt hyvin urallaan ja ystäväni on viettänyt kaikki nämä vuodet varakkaan miehen edustusvaimona, mikä oli täsmälleen mitä halusi.

Olen ollut hämmästynyt ja vähän järkyttynytkin nuorempana tästä, koska olimme tosiaan hyviä ystäviä opiskeluaikana ja kummallakin suuret haaveet urasta. Ystäväni myös aloitti omansa hyvin, mutta sitten muuttui yhtäkkiä täysin eri ihmiseksi, jonka elämä oli vain ja ainoastaan se mies, joka hoiti kaiken, elätti, yms. Ja ystäväni on ollut tästä aina tosi ylpeä, että onnistui nappaamaan tuollaisen miehen, niin ettei hänen tarvitse tehdä töitä.

Kotirouvahan nimenomaan ei voi tehdä mitä huvittaa vaan vain mitä mies sallii. Kun on omat rahat niin voi tehdä mitä huvittaa.

Miksi kuvittelet että kaikissa suhteissa käytetään rahaa vallan välineenä? Kertoo sinusta paljon.

Meillä sitä nimenomaan ei käytetä vallan välineenä, kun molemmilla on omat rahat ja vapaus käyttää ne kuten haluaa. Ehkä kotirouvakin saisi matkustella omilla rahoillaan myös ilman puolisoaan, mutta ainakin siitä joutuisi neuvottelemaan puolison kanssa. Ei sillä, etteikö meilläkin neuvotella ja suurin osa matkoistakin tehdään yhdessä, mutta pohjalla on kuitenkin tieto siitä, ettei koskaan ole toisen suostumisen tai kieltämisen varassa.

Itse en voisi kuvitella eläväni toisen rahoilla. Töissä käymisestä voisin luopua, jos saisin niin ison lottovoiton, että minulla olisi varaa tehdä aivan mitä haluan eli hankkia kiinteistöjä Suomen lisäksi ainakin pariin eri maahan, pyörittää niissä B&B-majoitusta, tehdä muuta yritystoimintaa ilman riskiä jne. Ajatus siitä, että olisin kotona ja puolison rahoilla pystyttäisiin elämää suht sujuvaa arkea ei riittäisi, en kerta kaikkiaan saisi aikaani kulumaan.

Edelleen sinä kuvittelet että se raha on vallan väline. Jos on sovittu että rahat ovat yhteisiä niin silloin ei kumpikaan ole toisen armoilla, ne rahat ovat YHTEISIÄ. Ymmärrätkö? Hän voi tehdä niillä omilla rahoillaan ihan mitä haluaa, toki yleensä suhteissa ei lähdetä reissuun yksin esim kertomatta toiselle, niinkuin itsekin sanoit.

Pakko todeta, että en pystyisi elämään tuolla tavalla. En kerta kaikkiaan voisi kuvitella tilannetta, jossa puolisoni ansaitsemat tulot olisivat minunkin tulojani ja omaisuuttani. Ihan käsittämätön tilanne. Toki jos pitkässä suhteessa joskus jossain elämänvaiheessa toinen meistä menettää työkykynsä, niin toinen ottaa päävastuun ansaitsemisesta, mutta kahden terveen aikuisen taloudessa en pystyisi elämää toisen siivellä.

Okei. Minusta taas olisi täysin käsittämätöntä että meillä olisi perheen sisällä ns.erilliset elämät joihin toisella ei olisi osaa eikä arpaa, saati mitään sananvaltaa. Me olemme perhe, yksikkö, jossa ajatellaan tasaisesti kaikkien hyvinvointia, ei vain sitä omaa.

Miksi koit tarvetta kärjistää ja puhua vain oman hyvinvoinnin ajattelemisesta, elämästä johon toisella ei ole osaa eikä arpaa tai mitään sananvaltaa?

Koska sinä kirjoitit ”kotirouva voi tehdä vain mitä mies sallii” ja ”kun on omat rahat ei ole toisen kieltämisen tai suostumisen armoilla.” Eikö tuo tarkoita sitä että voi tehdä mitä itse haluaa, välittämättä sen toisen mielipiteestä?

Miksi me emme välittäisi toistemme mielipiteestä? Toisen mielipide voi olla, ja on, hyvinkin tärkeä, vaikka tietääkin että on vapaus tehdä omat valintansa ja päätöksensä.

Koska sinä kirjoitit ettet ole toisen suostumuksen armoilla. Vaikka minä kuinka haluaisin lähteä vuodeksi yksin ulkomaille, mutta jos siitä olisi muulle perheelle pelkkää haittaa niin en tietenkään voisi lähteä, koska perhe kärsisi siitä. Sinä voisit, koska sinä haluat lähteä ja et tarvitse kenenkään suostumusta asioihin joita sinä haluat tehdä. Jos et tarkoittanut tätä niin ole ystävällinen ja korjaa mitä sitten tarkoitit sillä että voit tehdä mitä haluat huolimatta toisen suostumuksesta?

Miksi haluaisin lähteä vuodeksi ulkomaille, kun sehän olisi täysin ristiriidassa sen kanssa, että haluan olla puolisoni kanssa ja olen sitoutunut häneen? Miksi sinun pitää kärjistää noin kamalasti? Ei minulla ole mitään tarvetta lähteä vuodeksi ulkomaille, sen sijaan minulla on monia matkakohteita, jotka eivät kiinnosta puolisoani ja siksi matkustan niihin yksin.

Eli elämäsi on pääasiassa ihan samanlaista kuin kotirouvan paitsi että sinä käyt töissä, molemmat otatte miehenne mielipiteet huomioon jos haluatte vaikka matkustaa johonkin yksin ja itse teette lopullisen päätöksen jos mies on asiaa vastaan?

Miksi pitää saivarrella?

Tämä on hyvin mielenkiintoinen keskustelu, mutta ei tarvitse saivarrella ( VOL 2).

Mitä? Yritin saada vastausta siihen mitä Eroa on sillä että a) on vapaa tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, kunhan ottaa perheensä mielipiteet huomioon ja menee koko perheen etu edellä ja b) on vapaa tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, kunhan ottaa perheensä mielipiteet huomioon ja menee koko perheen etu edellä.

Ja ei olla uskossa, olen tuo jolla suurperhe ja mies elättää😃

Onko Suomessa edes tälläistä perinnettä pitkään aikaan ollut? Kun miehet meni rintamalle niin naiset menivät miesten töihin, sotien jälkeen maa oli sen verran köyhää, toipumassa ja piti sotakorvauksia ruveta tehtailemaan että sekä ukot että akat joutui töihin.

En ainakaan omassa suvussa tunne tasan ketään jossa ei molemmat parisuhteen osapuolet käy jonkinlaisissa töissä.

kuinkahan moni mies maksaa naisen menot. tuhannet ja taas tuhannet.

Itse 28v naisena olen lähinnä nykyään törmännyt ajatusmalliin, jossa moni ikäiseni tai vähän vanhempi mies kyllä haluaisi itselleen perinteisen naisellisen naisen joka hoitaa kodin, lapset ja ulkonäköään, mutta samalla sille sitten toitotetaan että "minun lompakollahan et sitten loisi, nykyään on tasa-arvo." Eli nainen joutuu tekemään kaiken kotona, hoitamaan lapset, passaamaan miestä ja käymään samalla täyspäiväisesti töissä jotta saisi maksettua oman elämänsä, ja mies voi tulla yhtä pitkästä työpäivästä kotiin valmiiseen pöytään katsomaan tietysti hoikkana ja kauniina pysynyttä vaimoa ilman että lapsetkaan kiljuu jaloissa. En ihan ymmärrä, miten tästä 20-35-vuotiaiden miesten sukupolvesta on tullut niin piloille hemmoteltua ja itsekästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minä tienaisin tarpeeksi, niin kyllä minulle kelpaisi oikein hyvin kotona oleva puoliso. Olisi luksusta tulla töistä kotiin, kun ei tarvitsisi mennä kauppaan eikä ruveta tekemään ruokaa. Jo ovella olisi hyvä ruuantuoksu vastassa, sitten syötäisiin miehen kanssa keskustellen. Ruuan jälkeen pääsisin sohvalle elpymään, jonne mieskin tulisi siivottuaan keittiön. Minun ei tarvitsisi ikinä miettiä jääkaapin tai saunan pesua, ikkunatkin mies pesisi vuosittain. Miehen ei tarvitsisi odottaa minua töistä, jos hän tekisi jääkaappiin valmiiksi ihanan salaatin ja olisi vaikka leiponut.

Miehen pitäisi olla sivistynyt, älykäs ja kotona viihtyvä. Sellaista miestä en elättäisi, joka nukkuisi myöhään, lähtisi kavereiden kanssa sinnetänne arkena ja viikonloppuna, koti olisi hävityksen kauhistus töistä tullessani eikä hän huolehtisi kotitöistä. Ei sellaista siedä yksikään mieskään.

Ja höpsis, kyllä sietää! Jos sinulle kelpais ainoastaan se,et rakas olisi orjan asemassa, niin ei se tarkoita et kaikki miehet edellyttäis samaa...

Orjan asemassa? Mitä orjuutta se on, jos täyden ylläpidon vastineeksi toinen tekee kotityöt, koska hänellä on päivät aikaa? Moni nainen tekee tuota, mutta hoitaa lisäksi lapset ja maksaa puolet tai osan perheen kuluista. Naisen tekemänä tuota miehet ei edes arvosta, mutta jos mies tekee osan tuosta ilman oman osuutensa maksamista, se onkin orjuutta? Nyt vähän valoja päälle.

No luepa tuo tekstisi. Jos et tunnista alentuvaa sävyä siinä (mikä toki oikeasti oli tarkoituskin, kunhan esität nyt typerää), ni ei voi mitään. Tosiasiassa haluat vaan lietsoa miesvihaasi.

Olen kotona tällä hetkellä, lapsia koululaisesta vauvaan, eikä mun mies kohtele minua tuolla tavoin :D Jos alkais asettamaan mulle tuollaista vaatimuslistaa, ni se olis potkut persauksille. Kyllä kuule aika moni kotiäiti saa näinä aikoina käydä ihan ulkonakin, aatella!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

0/5

Vaikka olisi provo, niin olisi kiinnostava keskustelu. Tiedän naisia, jotka toivoisivat täsmälleen tuota, eli että mies elättäisi. Mutta eivät löydä sellaista miestä, joka haluaisi ryhtyä elättämään tai jolla olisi varaa. Joten sitäkin mielenkiintoisempaa olisi tietää, miten tuollaiset harvinaisemmat suhteet muodostuvat, joissa mies elättää naista.

Miksi alapeukut? Ilmiö on todellinen. Monessa muussa maassa kun tuo on normaalia, niin ei se niin outoa ole, että osa naisista Suomessakin ajattelee, että olisi kiva kun joku elättäisi niin voisi itse tehdä mitä huvittaa, huolehtimatta elatuksestaan.

En sano, että tuo on hyvä tai huono, on vain asia jonka olen huomioinut parin tuntemani naisen kohdalla. Mutta yleensä eivät ole saaneet tuota toteutettua, kun tuollaiseen suostuvaa miestä ei ole löytynyt. Mikä sekin on mielenkiintoista.

Yhden ystäväni tosin tiedän, joka ryhtyi haaveilemaan tällaisesta jo hyvin nopeasti yliopisto-opintojen päätyttyä ja ollessaan ensimmäistä paria vuotta työelämässä. Oli ollut tosi kunnianhimoinen uran suhteen, mutta sitten tapasi miehen, ja ainoa intohimo elämässä päätyi olemaan se, että pääsisi nopeasti naimisiin, perustaisi ison perheen ja jäisi kotirouvaksi sisustamaan ja tukemaan miehen uraa.

Onnistui sitten tässä, ei ole ollut työelämässä tuon parin ensimmäisen vuoden jälkeen. Muuttivat ulkomaille, mies on menestynyt hyvin urallaan ja ystäväni on viettänyt kaikki nämä vuodet varakkaan miehen edustusvaimona, mikä oli täsmälleen mitä halusi.

Olen ollut hämmästynyt ja vähän järkyttynytkin nuorempana tästä, koska olimme tosiaan hyviä ystäviä opiskeluaikana ja kummallakin suuret haaveet urasta. Ystäväni myös aloitti omansa hyvin, mutta sitten muuttui yhtäkkiä täysin eri ihmiseksi, jonka elämä oli vain ja ainoastaan se mies, joka hoiti kaiken, elätti, yms. Ja ystäväni on ollut tästä aina tosi ylpeä, että onnistui nappaamaan tuollaisen miehen, niin ettei hänen tarvitse tehdä töitä.

Kotirouvahan nimenomaan ei voi tehdä mitä huvittaa vaan vain mitä mies sallii. Kun on omat rahat niin voi tehdä mitä huvittaa.

Miksi kuvittelet että kaikissa suhteissa käytetään rahaa vallan välineenä? Kertoo sinusta paljon.

Meillä sitä nimenomaan ei käytetä vallan välineenä, kun molemmilla on omat rahat ja vapaus käyttää ne kuten haluaa. Ehkä kotirouvakin saisi matkustella omilla rahoillaan myös ilman puolisoaan, mutta ainakin siitä joutuisi neuvottelemaan puolison kanssa. Ei sillä, etteikö meilläkin neuvotella ja suurin osa matkoistakin tehdään yhdessä, mutta pohjalla on kuitenkin tieto siitä, ettei koskaan ole toisen suostumisen tai kieltämisen varassa.

Itse en voisi kuvitella eläväni toisen rahoilla. Töissä käymisestä voisin luopua, jos saisin niin ison lottovoiton, että minulla olisi varaa tehdä aivan mitä haluan eli hankkia kiinteistöjä Suomen lisäksi ainakin pariin eri maahan, pyörittää niissä B&B-majoitusta, tehdä muuta yritystoimintaa ilman riskiä jne. Ajatus siitä, että olisin kotona ja puolison rahoilla pystyttäisiin elämää suht sujuvaa arkea ei riittäisi, en kerta kaikkiaan saisi aikaani kulumaan.

Edelleen sinä kuvittelet että se raha on vallan väline. Jos on sovittu että rahat ovat yhteisiä niin silloin ei kumpikaan ole toisen armoilla, ne rahat ovat YHTEISIÄ. Ymmärrätkö? Hän voi tehdä niillä omilla rahoillaan ihan mitä haluaa, toki yleensä suhteissa ei lähdetä reissuun yksin esim kertomatta toiselle, niinkuin itsekin sanoit.

Pakko todeta, että en pystyisi elämään tuolla tavalla. En kerta kaikkiaan voisi kuvitella tilannetta, jossa puolisoni ansaitsemat tulot olisivat minunkin tulojani ja omaisuuttani. Ihan käsittämätön tilanne. Toki jos pitkässä suhteessa joskus jossain elämänvaiheessa toinen meistä menettää työkykynsä, niin toinen ottaa päävastuun ansaitsemisesta, mutta kahden terveen aikuisen taloudessa en pystyisi elämää toisen siivellä.

Okei. Minusta taas olisi täysin käsittämätöntä että meillä olisi perheen sisällä ns.erilliset elämät joihin toisella ei olisi osaa eikä arpaa, saati mitään sananvaltaa. Me olemme perhe, yksikkö, jossa ajatellaan tasaisesti kaikkien hyvinvointia, ei vain sitä omaa.

Miksi koit tarvetta kärjistää ja puhua vain oman hyvinvoinnin ajattelemisesta, elämästä johon toisella ei ole osaa eikä arpaa tai mitään sananvaltaa?

Koska sinä kirjoitit ”kotirouva voi tehdä vain mitä mies sallii” ja ”kun on omat rahat ei ole toisen kieltämisen tai suostumisen armoilla.” Eikö tuo tarkoita sitä että voi tehdä mitä itse haluaa, välittämättä sen toisen mielipiteestä?

Miksi me emme välittäisi toistemme mielipiteestä? Toisen mielipide voi olla, ja on, hyvinkin tärkeä, vaikka tietääkin että on vapaus tehdä omat valintansa ja päätöksensä.

Koska sinä kirjoitit ettet ole toisen suostumuksen armoilla. Vaikka minä kuinka haluaisin lähteä vuodeksi yksin ulkomaille, mutta jos siitä olisi muulle perheelle pelkkää haittaa niin en tietenkään voisi lähteä, koska perhe kärsisi siitä. Sinä voisit, koska sinä haluat lähteä ja et tarvitse kenenkään suostumusta asioihin joita sinä haluat tehdä. Jos et tarkoittanut tätä niin ole ystävällinen ja korjaa mitä sitten tarkoitit sillä että voit tehdä mitä haluat huolimatta toisen suostumuksesta?

Miksi haluaisin lähteä vuodeksi ulkomaille, kun sehän olisi täysin ristiriidassa sen kanssa, että haluan olla puolisoni kanssa ja olen sitoutunut häneen? Miksi sinun pitää kärjistää noin kamalasti? Ei minulla ole mitään tarvetta lähteä vuodeksi ulkomaille, sen sijaan minulla on monia matkakohteita, jotka eivät kiinnosta puolisoani ja siksi matkustan niihin yksin.

Eli elämäsi on pääasiassa ihan samanlaista kuin kotirouvan paitsi että sinä käyt töissä, molemmat otatte miehenne mielipiteet huomioon jos haluatte vaikka matkustaa johonkin yksin ja itse teette lopullisen päätöksen jos mies on asiaa vastaan?

Miksi pitää saivarrella?

Tämä on hyvin mielenkiintoinen keskustelu, mutta ei tarvitse saivarrella ( VOL 2).

Mitä? Yritin saada vastausta siihen mitä Eroa on sillä että a) on vapaa tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, kunhan ottaa perheensä mielipiteet huomioon ja menee koko perheen etu edellä ja b) on vapaa tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, kunhan ottaa perheensä mielipiteet huomioon ja menee koko perheen etu edellä.

Kaikki muut on jo tajunneet aikaa sitten, mutta yksi vain jankkaa vastaan selvää asiaa.

Kuten tuossa jo todettiin, niin perheen asioista ja rahoista päättäminen ei liity siihen onko vaimo kotirouva vai ei. Kotirouvien perheet ovat varmasti paljon perhekeskeisempiä siten, ettei itselläni kyllä tulisi mieleenkään matkustaa johonkin ilman miestäni. Omilla tai miehen rahoilla riippumatta haluan matkustaa miehen kanssa kahdestaan tai perheenä. Taistelu rahoista ja siitä, minkä verran kukakin saa vapautta tai rahaa on merkki huonosta parisuhteesta oli sitten kyseessä kotirouva tai työssäkäyvä nainen.

Tiedän hyvätuloisia homoja joiden kumppani ei käy töissä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on sellainen ajattelutyylin ero esimerkiksi nyt vaikka Italian ja Suomen välillä, että Italiassa mietitään perhettä yksikkönä. Mietitään miten perhe toimii parhaiten. Suomessa on mies ja on nainen, erikseen, ja lapset jossain siinä välillä. Mietitään kumpi hyötyy enemmän missäkin tilanteessa ja kumpi on menettänyt enemmän sitten _kun_ tulee ero, kumpi on enemmän käyttänyt hyväksi. Mitään perhettä ei ajatuksen tasolla oikein edes ole, on vain yhdessä (väliaikaisesti) asuvia ihmisiä. Tästä lähtökohdasta sitten mietitään rahaa, tuloja ja menoja.

Tämä. Tätä olen hakenut kirjoituksillani. Vaikka toinen tienaa yksin ne rahat, ne ovat perheen rahoja. Se on hänen tehtävänsä siinä perheessä, hän ei saa yksin päättää mitä niillä tehdään, ne eivät ole hänen.

Tämä on juuri näin ja asia mitä en suomalaisissa perheissä alkuunkaan ymmärrä. Omassa perheessäni minä käyn tällä hetkellä ihan hyväpalkkaisesti työssä. En koe, että se raha on minun, vaan se on osa perheemme kokonaistuloja. Niihin kokonaistuloihin kuuluu muutakin. Koko kakusta päätämme perheen aikuisina tasavertaisesti yhdessä. Riitoja rahasta ei tule, koska kenelläkään ei ole omia rahoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minä tienaisin tarpeeksi, niin kyllä minulle kelpaisi oikein hyvin kotona oleva puoliso. Olisi luksusta tulla töistä kotiin, kun ei tarvitsisi mennä kauppaan eikä ruveta tekemään ruokaa. Jo ovella olisi hyvä ruuantuoksu vastassa, sitten syötäisiin miehen kanssa keskustellen. Ruuan jälkeen pääsisin sohvalle elpymään, jonne mieskin tulisi siivottuaan keittiön. Minun ei tarvitsisi ikinä miettiä jääkaapin tai saunan pesua, ikkunatkin mies pesisi vuosittain. Miehen ei tarvitsisi odottaa minua töistä, jos hän tekisi jääkaappiin valmiiksi ihanan salaatin ja olisi vaikka leiponut.

Miehen pitäisi olla sivistynyt, älykäs ja kotona viihtyvä. Sellaista miestä en elättäisi, joka nukkuisi myöhään, lähtisi kavereiden kanssa sinnetänne arkena ja viikonloppuna, koti olisi hävityksen kauhistus töistä tullessani eikä hän huolehtisi kotitöistä. Ei sellaista siedä yksikään mieskään.

Ja höpsis, kyllä sietää! Jos sinulle kelpais ainoastaan se,et rakas olisi orjan asemassa, niin ei se tarkoita et kaikki miehet edellyttäis samaa...

Orjan asemassa? Mitä orjuutta se on, jos täyden ylläpidon vastineeksi toinen tekee kotityöt, koska hänellä on päivät aikaa? Moni nainen tekee tuota, mutta hoitaa lisäksi lapset ja maksaa puolet tai osan perheen kuluista. Naisen tekemänä tuota miehet ei edes arvosta, mutta jos mies tekee osan tuosta ilman oman osuutensa maksamista, se onkin orjuutta? Nyt vähän valoja päälle.

No luepa tuo tekstisi. Jos et tunnista alentuvaa sävyä siinä (mikä toki oikeasti oli tarkoituskin, kunhan esität nyt typerää), ni ei voi mitään. Tosiasiassa haluat vaan lietsoa miesvihaasi.

Olen kotona tällä hetkellä, lapsia koululaisesta vauvaan, eikä mun mies kohtele minua tuolla tavoin :D Jos alkais asettamaan mulle tuollaista vaatimuslistaa, ni se olis potkut persauksille. Kyllä kuule aika moni kotiäiti saa näinä aikoina käydä ihan ulkonakin, aatella!

Minähän toivoin kotona viihtyvää miestä, mutta sanoin, että ei minua tarvitse kotona odottaa kunhan tekee ruuan valmiiksi. Mikä tuossa on alentuvaa tai liian vaativaa? Jos minä itse pystyin hoitamaan kodin ja lapset, niin en ymmärrä, miksei miehiltä se onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin noin 17 vuoden ajan miehen tuloilla elävä vaimo. Aluksi viisi vuotta yhteisestä sopimuksesta lasta hoitamassa, mutta sen jälkeen olikin tuskaa päästä työelämään. Oli pätkätöitä, työttömyyttä, työvoimakoulutusta, työttömyyttä, AMK-tutkinto, työttömyyttä, palkkatukityö, työttömyyttä, osa-aikatyö, työttömyytta ja sitten vihdoin vakituinen työ hanttihommissa, ei edes mitään koulutusta vastaavaa. Mutta onpahan edes jotain ajankulua ja rahat riittää paremmin.

Miehelle tästä oli se ilo, että hän sai elää omassa rytmissään eikä tarvinnut taipua lapsiperheen rytmiin. Mies on enempi sellainen yökukkuja ja menee usein vasta iltapäivästä töihin. Tänäänkin nukkui puoli kahteentoista (itsellä vapaapäivä). Sellaisessa perheessä, jossa molemmat käyvät töissä, uraa tekevä vaimo ei todellakaan katso hyvällä sellaista, että mies nukkuu puolille päivin ja saattaa tulla töistä vasta aamuyöllä kotiin ja kaikki lapseen liittyvä jää vaimon kontolle. Kun minä olin kotona, niin mies sai elää omassa rytmissään ilman huolta siitä kuka hakee lapsen päivähoidosta tai kuka ehtii viemään lapsen hammaslääkäriin. Toki hän maksoi siitä kovan hinnan kun joutui minut elättämään (muistan vielä ajan jolloin en voinut saada euroakaan työttömyyskorvausta miehen tulojen vuoksi) ja osittain tilanne oli pakon sanelema, kun töitä ei vain löytynyt. 

Minun mieheni ei ole mikään johtaja, vaan työskentelee asiantuntijatehtävissä eikä hänellä ole edes alaisia. Mutta voisin hyvin kuvitella että yritysjohdossa työskentelevä mies arvostaisi sitä, että vaimo on kotona hoitamassa kaikki juoksevat asiat niin ettei hän voi itse keskittyä vaativaan työhönsä. Lasten kannalta voi olla myös hyvä, että jos isä on paljon poissa, edes äiti on koko ajan läsnä. Elämä on tasaisempaa ja rauhallisempaa kun äiti on kotona. Kuitenkaan tällaisen johtajatyypin mies ei saisi olla tyhmä kuin saapas. Pahimmillaan vaimo joutuu edustamaan ja silloin olisi hyvä jos osaisi keskustella fiksusti. Myös perheen sijoitusten hoitaminen voi tällaisessa tilanteessa olla enemmän vaimon vastuulla, kun miehellä ei vaan aika riitä. 

Mutta kysymykseen mistä tällaisia miehiä löytää, niin ehdottaisin Pohjanmaata ja sitten kaikenlaisia uskonlahkoja, joissa on tapana tehdä paljon lapsia. Ei siinä mitään töissä ehdi käymään kun lasta pukkaa jatkuvalla syötöllä.

Pohjoisesta voisi hyvinkin löytyä joku varakas tilallinen. Paha vaan etteivät nämä oikein pidä itsestään meteliä ja mikäli näin tekevätkin niin osaavat olla erittäin valikoivia. Tiedän yhden tilallisen joka halusi varta vasten löytää idästä päin olevan naisen, koska tahtoi katsella pitkän päivän päätteeksi omien sanojensa mukaan nättiä naamaa ja muutakin kuin kuivia pullan kanikoita.

No sellainen sitten löytyikin, joskin nyt valitetaan siitä kun tämä tuntuu olevan todellinen pirttihirmu joka haluaa miehen tulevan tiettynä aikana kotiin sekä antavan tuon tuosta luottokorttia jotta rouva pääsee tuulettamaan välillä päätään kiireisen lapsiperhe arjenkin keskellä.