Lue keskustelun säännöt.
Te, jonka lapsuudenkoti oli ylempää keskiluokkaa
16.09.2019 |
Kertokaapa mukavia lapsuudenkokemuksia. Välillä tuntuu yksinäiseltä, kun muilla ei ole kosketuspintaa omaan lapsuuteen/perhetaustaan ja vastaavasti itsellä ei ole juuri mitään käytännön kokemusta, millaista on lapsuus vähävaraisessa perheessä (olen toki jotakin lukenut aiheesta, mutta se ei ole sama).
Jotenkin sitä vaan vielä omassa lapsuudessa maailma oli muutenkin sellainen, että joukosta erottautumista ei hyväksytty samalla tavoin kuin nykypäivänä. Näin jälkikäteen ajateltuna odotettiin sellaista käytöksen hillintää ja jonkinlaista arvokkuutta, joka oli pikkutenavalta paljon opittu. Siitä on sitten jäänyt aikuisiällekin tapa, ettei kehtaa kovin ilakoida hyvistä jutuista, vaikka niistä olisi usein aihettakin. Understatementissa on kieltämättä jotakin eleganttia, mutta tuntuu välillä tylsältä jäädä muiden varjoon. Ylemmän keskiluokan eetokseen tuntuu vaan kuuluvan tietynlainen "elämän helppouden" viestiminen, vaikka useimmat meistä raatavat niska limassa pitääkseen yllä elintason.
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hämmästyttää kommentit, kuinka hyvää, onnellista ja tasaista ylemmän keskiluokan perhe-elämä on ollut. Oma kokemukseni on, niin kaveripiiristä, kuin mediassakin, että aika monella on kulissit pystyssä kotona ns. ”paremman väen kotona”.
Ylemmän keskiluokan tulotaso vaatii uravanhemmat. Vaikea kuvitella, että yksikään ura rakentuisi ilman ponnisteluja ja pitkiä työpäiviä. Missä välissä sitä aikaa jää perheelle ja lapsille.Tilastojen mukaan alkoholia kuluu myös kohtalaisen reippaasti tässä maassa. Kuka sitä juo, alempi keskiluokka, köyhät?
Oman tuttavapiirin kautta tiedän muutamankin paremman väen perheen, jossa iltaisin avataan viinipullo ruuan kanssa. Siis joka ilta. Piilojuoppoja on runsaasti. Työssäkäyviä ja asiansa hoitavia, mutta kuitenkin alkoholin suurkuluttajia.
Ollakaan rehellisiä ihmiset!Meillä oli välillä lastenhoitaja, joka auttoi tasaamaan vanhempien työpäiviä. Vanhemmat olivat tosi läsnä aina vapaa-ajallaan ja luki meille lapsille paljon. Isä opetti monia asioita koneiden toiminnasta prosenttilaskuun. Äitin kanssa pohdittiin Jules Verneä ja Mika Waltaria. En muista, että olisin nähnyt vanhempia koskaan humalassa, vaikka vanhemmilla oli viikonloppuna usein pihvin kanssa viiniä tai saunaolut. Minun on vaikea kuvitella, missä suhteessa minulla olisi voinut olla parempi lapsuus.
ap
Ok. Ihanaa & Hienoa. Meillä oli kotona myös kaikki hyvin taloudellisesti, oli ruokaa ja materiaa. Vanhempien työt vain aiheuttivat valtavia paineita. Jo nuorena olin huolissani perheeni taloudellisesta tilanteesta, kun mentiin laskusuhdannetta.
Sain harrastaa kaikkea ja minua kannustettiin tosi paljon. Teimme lomamatkoja, emme rantalomakohteissa, vaan Euroopan kulttuurikaupungeissa esim. Pariisissa ja Roomassa. Kävimme museoissa katsomassa ja ihmettelemässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei harrastettu tuota perisuomalaista vaatimattomuutta, sitten kun alkoi taloudellisesti menemään paremmin. Äitini oli, sen jälkeen kun oli muutaman vuoden hoitanut meitä lapsia kotona, paikallinen K-kauppias. Isälläni oli elektroniikka-alan alihankintayritys, jolla alkoi Nokian menestyksen myötä mennä todella lujaa, ja rahaa tuli.
Olihan se 1980-1990 luvulla erikoista se meidän elämä siellä paikkakunnalla jossa asuttiin. Meillä oli talossa kellarikerroksessa uima-allas, ja talo oli yleensäkin arkkitehdin suunnittelema ja varsin erikoinen suomalaiseen tyyliin. Autot olivat kalliita ja hienoja. Matkusteltiin pari kertaa vuodessa, yleensä siihen aikaan varsin eksoottisiin kohteisiin kuten Karibialle, Tahitille, safarille Afrikkaan ts. Kun lähdin opiskelemaan, mulle ostettiin opiskelukaupungista asunto ja pienen auton isä osti myös synttärilahjaksi (ihan uuden).
Toisaalta en tiedä kuuluiko perheeni "ylempään keskiluokkaan". Rahavarojen puolesta varmaan kyllä, mutta toisaalta vanhemmat olivat erittäin köyhistä perheistä tulevia "nousukkaita", jotka käyttäytyivätkin varsin nousukasmaisesti eli rahoilla pröystäillen. Meillä ei myös ollut mikään sivistyskoti, mikä yleensä liitetään ylempään keskiluokkaan. Ketään ei kiinnostanut mikään korkeakulttuuri, kirjallisuus tms. Isä katseli brittifutista telkkarista, äiti luki juorulehtiä ja juoruili naapuruston muijien kanssa.
Uusrikkaita ei ylempää keskiluokkaa.
Mikä on uusrikkaan ja ylemmän keskiluokan ero? Akateeminen koulutus monessa sukupolvessako? Etenkin jos käytetään sanaa "rikas"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hämmästyttää kommentit, kuinka hyvää, onnellista ja tasaista ylemmän keskiluokan perhe-elämä on ollut. Oma kokemukseni on, niin kaveripiiristä, kuin mediassakin, että aika monella on kulissit pystyssä kotona ns. ”paremman väen kotona”.
Ylemmän keskiluokan tulotaso vaatii uravanhemmat. Vaikea kuvitella, että yksikään ura rakentuisi ilman ponnisteluja ja pitkiä työpäiviä. Missä välissä sitä aikaa jää perheelle ja lapsille.Tilastojen mukaan alkoholia kuluu myös kohtalaisen reippaasti tässä maassa. Kuka sitä juo, alempi keskiluokka, köyhät?
Oman tuttavapiirin kautta tiedän muutamankin paremman väen perheen, jossa iltaisin avataan viinipullo ruuan kanssa. Siis joka ilta. Piilojuoppoja on runsaasti. Työssäkäyviä ja asiansa hoitavia, mutta kuitenkin alkoholin suurkuluttajia.
Ollakaan rehellisiä ihmiset!Meillä oli välillä lastenhoitaja, joka auttoi tasaamaan vanhempien työpäiviä. Vanhemmat olivat tosi läsnä aina vapaa-ajallaan ja luki meille lapsille paljon. Isä opetti monia asioita koneiden toiminnasta prosenttilaskuun. Äitin kanssa pohdittiin Jules Verneä ja Mika Waltaria. En muista, että olisin nähnyt vanhempia koskaan humalassa, vaikka vanhemmilla oli viikonloppuna usein pihvin kanssa viiniä tai saunaolut. Minun on vaikea kuvitella, missä suhteessa minulla olisi voinut olla parempi lapsuus.
ap
Ok. Ihanaa & Hienoa. Meillä oli kotona myös kaikki hyvin taloudellisesti, oli ruokaa ja materiaa. Vanhempien työt vain aiheuttivat valtavia paineita. Jo nuorena olin huolissani perheeni taloudellisesta tilanteesta, kun mentiin laskusuhdannetta.
Sain harrastaa kaikkea ja minua kannustettiin tosi paljon. Teimme lomamatkoja, emme rantalomakohteissa, vaan Euroopan kulttuurikaupungeissa esim. Pariisissa ja Roomassa. Kävimme museoissa katsomassa ja ihmettelemässä.
Tuohon huoleen toimeentulosta on helppo samaistua. Se ei koskettanut lapsena niinkään perheen kuin oman tulevaisuuden suhteen. Vanhemman eivät liioin silotelleet todellisuutta tai maalailleet pilvilinnoja siitä, että samaa elämäntapaa olisi mahdollista toteuttaa aikuisena, ellei tee hartiavoimin töitä. No sitten on tullut käytyä kouluja niin pitkälle kuin voi ja tehtyä uraa hyvällä palkalla. Ja puoliso tietty samasta kontekstista.
Toisin kuin yläluokalla, ylemmällä keskiluokalla oman aseman/elämäntavan menettämisen pelko on aina läsnä. Vesi pysyy kaivossa vain kantamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hämmästyttää kommentit, kuinka hyvää, onnellista ja tasaista ylemmän keskiluokan perhe-elämä on ollut. Oma kokemukseni on, niin kaveripiiristä, kuin mediassakin, että aika monella on kulissit pystyssä kotona ns. ”paremman väen kotona”.
Ylemmän keskiluokan tulotaso vaatii uravanhemmat. Vaikea kuvitella, että yksikään ura rakentuisi ilman ponnisteluja ja pitkiä työpäiviä. Missä välissä sitä aikaa jää perheelle ja lapsille.Tilastojen mukaan alkoholia kuluu myös kohtalaisen reippaasti tässä maassa. Kuka sitä juo, alempi keskiluokka, köyhät?
Oman tuttavapiirin kautta tiedän muutamankin paremman väen perheen, jossa iltaisin avataan viinipullo ruuan kanssa. Siis joka ilta. Piilojuoppoja on runsaasti. Työssäkäyviä ja asiansa hoitavia, mutta kuitenkin alkoholin suurkuluttajia.
Ollakaan rehellisiä ihmiset!Meillä oli välillä lastenhoitaja, joka auttoi tasaamaan vanhempien työpäiviä. Vanhemmat olivat tosi läsnä aina vapaa-ajallaan ja luki meille lapsille paljon. Isä opetti monia asioita koneiden toiminnasta prosenttilaskuun. Äitin kanssa pohdittiin Jules Verneä ja Mika Waltaria. En muista, että olisin nähnyt vanhempia koskaan humalassa, vaikka vanhemmilla oli viikonloppuna usein pihvin kanssa viiniä tai saunaolut. Minun on vaikea kuvitella, missä suhteessa minulla olisi voinut olla parempi lapsuus.
ap
Ok. Ihanaa & Hienoa. Meillä oli kotona myös kaikki hyvin taloudellisesti, oli ruokaa ja materiaa. Vanhempien työt vain aiheuttivat valtavia paineita. Jo nuorena olin huolissani perheeni taloudellisesta tilanteesta, kun mentiin laskusuhdannetta.
Sain harrastaa kaikkea ja minua kannustettiin tosi paljon. Teimme lomamatkoja, emme rantalomakohteissa, vaan Euroopan kulttuurikaupungeissa esim. Pariisissa ja Roomassa. Kävimme museoissa katsomassa ja ihmettelemässä.
Tuohon huoleen toimeentulosta on helppo samaistua. Se ei koskettanut lapsena niinkään perheen kuin oman tulevaisuuden suhteen. Vanhemman eivät liioin silotelleet todellisuutta tai maalailleet pilvilinnoja siitä, että samaa elämäntapaa olisi mahdollista toteuttaa aikuisena, ellei tee hartiavoimin töitä. No sitten on tullut käytyä kouluja niin pitkälle kuin voi ja tehtyä uraa hyvällä palkalla. Ja puoliso tietty samasta kontekstista.
Toisin kuin yläluokalla, ylemmällä keskiluokalla oman aseman/elämäntavan menettämisen pelko on aina läsnä. Vesi pysyy kaivossa vain kantamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei harrastettu tuota perisuomalaista vaatimattomuutta, sitten kun alkoi taloudellisesti menemään paremmin. Äitini oli, sen jälkeen kun oli muutaman vuoden hoitanut meitä lapsia kotona, paikallinen K-kauppias. Isälläni oli elektroniikka-alan alihankintayritys, jolla alkoi Nokian menestyksen myötä mennä todella lujaa, ja rahaa tuli.
Olihan se 1980-1990 luvulla erikoista se meidän elämä siellä paikkakunnalla jossa asuttiin. Meillä oli talossa kellarikerroksessa uima-allas, ja talo oli yleensäkin arkkitehdin suunnittelema ja varsin erikoinen suomalaiseen tyyliin. Autot olivat kalliita ja hienoja. Matkusteltiin pari kertaa vuodessa, yleensä siihen aikaan varsin eksoottisiin kohteisiin kuten Karibialle, Tahitille, safarille Afrikkaan ts. Kun lähdin opiskelemaan, mulle ostettiin opiskelukaupungista asunto ja pienen auton isä osti myös synttärilahjaksi (ihan uuden).
Toisaalta en tiedä kuuluiko perheeni "ylempään keskiluokkaan". Rahavarojen puolesta varmaan kyllä, mutta toisaalta vanhemmat olivat erittäin köyhistä perheistä tulevia "nousukkaita", jotka käyttäytyivätkin varsin nousukasmaisesti eli rahoilla pröystäillen. Meillä ei myös ollut mikään sivistyskoti, mikä yleensä liitetään ylempään keskiluokkaan. Ketään ei kiinnostanut mikään korkeakulttuuri, kirjallisuus tms. Isä katseli brittifutista telkkarista, äiti luki juorulehtiä ja juoruili naapuruston muijien kanssa.
Uusrikkaita ei ylempää keskiluokkaa.
Mikä on uusrikkaan ja ylemmän keskiluokan ero? Akateeminen koulutus monessa sukupolvessako? Etenkin jos käytetään sanaa "rikas"?
Uusrikas on kyllä väärä termi kuvaamaan sellaisia semivarakkaita, jotka rinnastuvat ylempään keskiluokkaan.
Kyllä varallisuus on pääasiallinen yhteiskuntaluokkaa kuvaava mittari, sanoisin 2/3 varallisuus ja 1/3 koulutustaso/työtehtävä. Pienituloinen humanistitohtori ei ole useinkaan ylempää keskiluokkaa, koska hän ei voi harjoittaa niitä asioita, jotka ovat ko. luokalle ominaisia (väljä asuminen, matkustelu, laadun preferoiminen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kävi niin, että alku eleltiin vähemmällä ja teini-iässä vanhempien rahatilanne koheni huomattavasti.
Elämä ei eronnut oikeastaan millään tavalla aiemmasta. Jos rahatilanne olisi ollut sama kuin lapsena, tuskin olisin päässyt kalliille riparille. Muuta en nyt keksikkään.
Kavereiden kanssa elämä oli aika samanlaista, kotimaan matkailua, kirppiskiertelyä, vähällä viikkorahalla kiskalle yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei harrastettu tuota perisuomalaista vaatimattomuutta, sitten kun alkoi taloudellisesti menemään paremmin. Äitini oli, sen jälkeen kun oli muutaman vuoden hoitanut meitä lapsia kotona, paikallinen K-kauppias. Isälläni oli elektroniikka-alan alihankintayritys, jolla alkoi Nokian menestyksen myötä mennä todella lujaa, ja rahaa tuli.
Olihan se 1980-1990 luvulla erikoista se meidän elämä siellä paikkakunnalla jossa asuttiin. Meillä oli talossa kellarikerroksessa uima-allas, ja talo oli yleensäkin arkkitehdin suunnittelema ja varsin erikoinen suomalaiseen tyyliin. Autot olivat kalliita ja hienoja. Matkusteltiin pari kertaa vuodessa, yleensä siihen aikaan varsin eksoottisiin kohteisiin kuten Karibialle, Tahitille, safarille Afrikkaan ts. Kun lähdin opiskelemaan, mulle ostettiin opiskelukaupungista asunto ja pienen auton isä osti myös synttärilahjaksi (ihan uuden).
Toisaalta en tiedä kuuluiko perheeni "ylempään keskiluokkaan". Rahavarojen puolesta varmaan kyllä, mutta toisaalta vanhemmat olivat erittäin köyhistä perheistä tulevia "nousukkaita", jotka käyttäytyivätkin varsin nousukasmaisesti eli rahoilla pröystäillen. Meillä ei myös ollut mikään sivistyskoti, mikä yleensä liitetään ylempään keskiluokkaan. Ketään ei kiinnostanut mikään korkeakulttuuri, kirjallisuus tms. Isä katseli brittifutista telkkarista, äiti luki juorulehtiä ja juoruili naapuruston muijien kanssa.
Uusrikkaita ei ylempää keskiluokkaa.
Mikä on uusrikkaan ja ylemmän keskiluokan ero? Akateeminen koulutus monessa sukupolvessako? Etenkin jos käytetään sanaa "rikas"?
Uusrikas on kyllä väärä termi kuvaamaan sellaisia semivarakkaita, jotka rinnastuvat ylempään keskiluokkaan.
Kyllä varallisuus on pääasiallinen yhteiskuntaluokkaa kuvaava mittari, sanoisin 2/3 varallisuus ja 1/3 koulutustaso/työtehtävä. Pienituloinen humanistitohtori ei ole useinkaan ylempää keskiluokkaa, koska hän ei voi harjoittaa niitä asioita, jotka ovat ko. luokalle ominaisia (väljä asuminen, matkustelu, laadun preferoiminen).
Ei se mene niin, painotat liikaa materiaa. Ylemmässä keskiluokassa on olennaista myös henkinen rikkaus, tavat, kulttuuri. Pelkkä rikkaus, esim. amis-tai opistotaustaisilla yrittäjillä, ei nosta ylempään keskiluokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Akateemiset yrittäjät ovat ylempää keskiluokkaa, ei joku merkonomiautokauppias, vaikka olisi hyvinkin varakas.
Joo, ei kannata sekoittaa tuloluokkia ja yhteiskuntaluokkia.
Ylempään keskiluokkaan tarvitaan myös se ns. sivistyskoti, joka usein periytyy aiemmilta polvilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei harrastettu tuota perisuomalaista vaatimattomuutta, sitten kun alkoi taloudellisesti menemään paremmin. Äitini oli, sen jälkeen kun oli muutaman vuoden hoitanut meitä lapsia kotona, paikallinen K-kauppias. Isälläni oli elektroniikka-alan alihankintayritys, jolla alkoi Nokian menestyksen myötä mennä todella lujaa, ja rahaa tuli.
Olihan se 1980-1990 luvulla erikoista se meidän elämä siellä paikkakunnalla jossa asuttiin. Meillä oli talossa kellarikerroksessa uima-allas, ja talo oli yleensäkin arkkitehdin suunnittelema ja varsin erikoinen suomalaiseen tyyliin. Autot olivat kalliita ja hienoja. Matkusteltiin pari kertaa vuodessa, yleensä siihen aikaan varsin eksoottisiin kohteisiin kuten Karibialle, Tahitille, safarille Afrikkaan ts. Kun lähdin opiskelemaan, mulle ostettiin opiskelukaupungista asunto ja pienen auton isä osti myös synttärilahjaksi (ihan uuden).
Toisaalta en tiedä kuuluiko perheeni "ylempään keskiluokkaan". Rahavarojen puolesta varmaan kyllä, mutta toisaalta vanhemmat olivat erittäin köyhistä perheistä tulevia "nousukkaita", jotka käyttäytyivätkin varsin nousukasmaisesti eli rahoilla pröystäillen. Meillä ei myös ollut mikään sivistyskoti, mikä yleensä liitetään ylempään keskiluokkaan. Ketään ei kiinnostanut mikään korkeakulttuuri, kirjallisuus tms. Isä katseli brittifutista telkkarista, äiti luki juorulehtiä ja juoruili naapuruston muijien kanssa.
Uusrikkaita ei ylempää keskiluokkaa.
Mikä on uusrikkaan ja ylemmän keskiluokan ero? Akateeminen koulutus monessa sukupolvessako? Etenkin jos käytetään sanaa "rikas"?
Uusrikas on kyllä väärä termi kuvaamaan sellaisia semivarakkaita, jotka rinnastuvat ylempään keskiluokkaan.
Kyllä varallisuus on pääasiallinen yhteiskuntaluokkaa kuvaava mittari, sanoisin 2/3 varallisuus ja 1/3 koulutustaso/työtehtävä. Pienituloinen humanistitohtori ei ole useinkaan ylempää keskiluokkaa, koska hän ei voi harjoittaa niitä asioita, jotka ovat ko. luokalle ominaisia (väljä asuminen, matkustelu, laadun preferoiminen).
Ei se mene niin, painotat liikaa materiaa. Ylemmässä keskiluokassa on olennaista myös henkinen rikkaus, tavat, kulttuuri. Pelkkä rikkaus, esim. amis-tai opistotaustaisilla yrittäjillä, ei nosta ylempään keskiluokkaa.
Minulla on yrittäjätaustainen kaveri, joka on miljonääri, asuu Suvisaaristossa ja lapsensa ovat akateemisia. Kaveri seurustelee julkisuudesta tuttujen yritysjohtajien kanssa ja lapsensa ovat vielä keskenään naimisissa. Minusta on omituista ajatella, etteivät he olisi ylempää keskiluokkaa opistotasoisesta koulutuksesta huolimatta.
Tai onko autonasentajat Kimi Räikkönen ja Mika Häkkinen korkeintaan keskiluokkaa?
Jos isä on menestynyt kaivinkoneyrittäjä tai johtaa firmaa,joka vastaa likakaivojen tyhjennyksistä säiliöautoilla ,niin kuuluuko 'ylempään keskiluokkaan, vaikka tulot olisivat suuret ( esim. moneen akateemiseen tutkijaan verrattuna), mutta itsellään, omassa menneisyydessään takana vain kansakoulu ja ehkä pari vuotta amista ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei kannata sekoittaa tuloluokkia ja yhteiskuntaluokkia.
Ylempään keskiluokkaan tarvitaan myös se ns. sivistyskoti, joka usein periytyy aiemmilta polvilta.
Eikö ns. perinteisissä työläiskodeissa siis ole voinut olla lukuharrastusta vai siitä maalaisrokokoo-kaluston omistamisestako se 'sivistysluokkaan' kuuluminen määräytyykin, vai jostain hienosta posliinisesta teekalustosta sen kattauksessa ?
Taitaa olla se pernteinen ,Z. Topeliuksen aikainen ,Maamme-kirjan jako 'kansaan' ja 'lukeneistoon' tms' "intelligentsiaan" näin tietokoneaikana jo viimeistään olla lopullsesti sivuutettu.
Sivistyksellä toki on aina merkityksensä, mutta käytännössä raha kuitenkin ratkaisee (tässäkin) yhteiskunnassa nykyään melkein kaiken ja ne loputkin siitä 'täydestä salonkikelpoisuudesta' puuttuvat 'pisteet' voi aina ostaa tai hankkia vaikka jostain kallita 'tyylikursseilta' tai hyväpalkkaisilta tyyli konsulenteilta'.
Niin, että se kattauskin pöydälleen tulee ihan 'viimeisen päälle' .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hämmästyttää kommentit, kuinka hyvää, onnellista ja tasaista ylemmän keskiluokan perhe-elämä on ollut. Oma kokemukseni on, niin kaveripiiristä, kuin mediassakin, että aika monella on kulissit pystyssä kotona ns. ”paremman väen kotona”.
Ylemmän keskiluokan tulotaso vaatii uravanhemmat. Vaikea kuvitella, että yksikään ura rakentuisi ilman ponnisteluja ja pitkiä työpäiviä. Missä välissä sitä aikaa jää perheelle ja lapsille.Tilastojen mukaan alkoholia kuluu myös kohtalaisen reippaasti tässä maassa. Kuka sitä juo, alempi keskiluokka, köyhät?
Oman tuttavapiirin kautta tiedän muutamankin paremman väen perheen, jossa iltaisin avataan viinipullo ruuan kanssa. Siis joka ilta. Piilojuoppoja on runsaasti. Työssäkäyviä ja asiansa hoitavia, mutta kuitenkin alkoholin suurkuluttajia.
Ollakaan rehellisiä ihmiset!Meillä oli välillä lastenhoitaja, joka auttoi tasaamaan vanhempien työpäiviä. Vanhemmat olivat tosi läsnä aina vapaa-ajallaan ja luki meille lapsille paljon. Isä opetti monia asioita koneiden toiminnasta prosenttilaskuun. Äitin kanssa pohdittiin Jules Verneä ja Mika Waltaria. En muista, että olisin nähnyt vanhempia koskaan humalassa, vaikka vanhemmilla oli viikonloppuna usein pihvin kanssa viiniä tai saunaolut. Minun on vaikea kuvitella, missä suhteessa minulla olisi voinut olla parempi lapsuus.
ap
Ok. Ihanaa & Hienoa. Meillä oli kotona myös kaikki hyvin taloudellisesti, oli ruokaa ja materiaa. Vanhempien työt vain aiheuttivat valtavia paineita. Jo nuorena olin huolissani perheeni taloudellisesta tilanteesta, kun mentiin laskusuhdannetta.
Sain harrastaa kaikkea ja minua kannustettiin tosi paljon. Teimme lomamatkoja, emme rantalomakohteissa, vaan Euroopan kulttuurikaupungeissa esim. Pariisissa ja Roomassa. Kävimme museoissa katsomassa ja ihmettelemässä.Tuohon huoleen toimeentulosta on helppo samaistua. Se ei koskettanut lapsena niinkään perheen kuin oman tulevaisuuden suhteen. Vanhemman eivät liioin silotelleet todellisuutta tai maalailleet pilvilinnoja siitä, että samaa elämäntapaa olisi mahdollista toteuttaa aikuisena, ellei tee hartiavoimin töitä. No sitten on tullut käytyä kouluja niin pitkälle kuin voi ja tehtyä uraa hyvällä palkalla. Ja puoliso tietty samasta kontekstista.
Toisin kuin yläluokalla, ylemmällä keskiluokalla oman aseman/elämäntavan menettämisen pelko on aina läsnä. Vesi pysyy kaivossa vain kantamalla.
Sota-ajan jälkeen kasvaneet vanhemmat (isäni s. välirauhan jälkeen ja äitini muutaman vuoden nuorempi) kasvoivat ilmapiirissä, jossa ongelmat hukutettiin ankaraan työntekoon. Sotatraumat tekivät ihmisistä tunnekylmiä ja elämä oli varmasti aika kovaa.
Sain lapsuuden ja nuoruuden kuulla tätä, mm. ”Se joka ei tee töitä, ei pidä syömän.”
Aina muistutettiin, kuinka tärkeää koulutus on ja kuinka jokainen on oman onnensa seppä.
Sain yliannostuksen ”totuuksia” ja olen mennyt ihan vastakkaiseen suuntaan elämässäni. Vanhemmiltani olisi ollut järkevää olla pehmeämpiä, en tiedä olisiko kyllä auttanut mitään.
Meillä oli perheyritys, velkaa ja välillä kovat paineet. Työasioita vatvottiin iltaisin.
Toisaalta äitini oli osapäiväisesti kotona, sain tehdä kaikkea luovaa mm. kerran maalattiin kaikki talomme ikkunoita vesivärimaalauksin, tai rakensimme koko olohuoneesta teatterin -sain siis leikkiä ja sotkea mielinmäärin kotona. Useimmilla kavereilla nipotettiin pienimmästäkin sotkusta.
Meillä oli omakotitalo, mökki ja kaksi autoa, kaikki oli siinä mielessä hyvin. Vanhemmat koittivat aina auttaa minua koulutehtävissä, ehkä liikaakin. Sain olla omanlaiseni herkkä lukutoukka ja harrastin paljon kaikkea. Aina korostettiin, että ei ole väliä, onko nainen vai mies, voi tehdä ihan samoja asioita.
Tavallaan taisi olla hyvä lapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
High Society ? kirjoitti:
Jos isä on menestynyt kaivinkoneyrittäjä tai johtaa firmaa,joka vastaa likakaivojen tyhjennyksistä säiliöautoilla ,niin kuuluuko 'ylempään keskiluokkaan, vaikka tulot olisivat suuret ( esim. moneen akateemiseen tutkijaan verrattuna), mutta itsellään, omassa menneisyydessään takana vain kansakoulu ja ehkä pari vuotta amista ?
Mielestäni kuuluu. Koulutus ei kerro, mihin yhteiskuntaluokkaan sijoittuu. Eiköhän osaaminen ole todistettu työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt määritelmän, jonka mukaan parhaiten yhteiskuntaluokan näkee siitä mitä musiikkia kotona kuunnellaan, mitä lautasella on ruoka-aikaan ja mitä lapset harrastavat.
Nämä erottaa tehokkaasti esim. uusrikkaat perinteisistä sivistyskodeista.
Niin ja syödäänkö ruokapöydän ääressä yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei kannata sekoittaa tuloluokkia ja yhteiskuntaluokkia.
Ylempään keskiluokkaan tarvitaan myös se ns. sivistyskoti, joka usein periytyy aiemmilta polvilta.
Mihin yhteiskuntaluokkaan laitat taiteilijat? Jos ei ole korkeakoulututkintoa, mutta toteuttaa vapaata taiteilijan ammattia? Perinteisesti taiteilijuus on kuulunut aatelisille ja yläluokalle ja vaatinut kulttuurikodin.
Taustalta löytyy maanviljelijöitä ja torppareita, ei siis mitään kartanoita. Akateemisia ei ole ollut kukaan esivanhemmista.
Vierailija kirjoitti:
High Society ? kirjoitti:
Jos isä on menestynyt kaivinkoneyrittäjä tai johtaa firmaa,joka vastaa likakaivojen tyhjennyksistä säiliöautoilla ,niin kuuluuko 'ylempään keskiluokkaan, vaikka tulot olisivat suuret ( esim. moneen akateemiseen tutkijaan verrattuna), mutta itsellään, omassa menneisyydessään takana vain kansakoulu ja ehkä pari vuotta amista ?
Mielestäni kuuluu. Koulutus ei kerro, mihin yhteiskuntaluokkaan sijoittuu. Eiköhän osaaminen ole todistettu työelämässä.
Ei kuulu, koska pelkkä tulotaso ei määritä sitä. Toki jos tämän yrittäjän tausta on esim. akateeminen sivistyskoti ja omassakin perheessä kulttuuririennot ja tietyt tavat on tärkeitä niin sitten voisi ehkä kuulua. Vaimon status myös vaikuttaa.
Mutta yleensä: Yhteiskunnan perusjako käsittää kolme kerrosta: työväenluokan, keskiluokan ja yläluokan. Työväenluokka ja keskiluokka on jaettu perinteisesti vielä kahteen alaryhmään: pelkän peruskoulutuksen saaneeseen työväestöön ja ammattikoulutuksen saaneeseen työväestöön sekä lukio-, opisto- tai ammattikorkeakoulutuksen saaneeseen alempaan keskiluokkaan ja yliopistokoulutuksen saaneeseen ylempään keskiluokkaan."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
High Society ? kirjoitti:
Jos isä on menestynyt kaivinkoneyrittäjä tai johtaa firmaa,joka vastaa likakaivojen tyhjennyksistä säiliöautoilla ,niin kuuluuko 'ylempään keskiluokkaan, vaikka tulot olisivat suuret ( esim. moneen akateemiseen tutkijaan verrattuna), mutta itsellään, omassa menneisyydessään takana vain kansakoulu ja ehkä pari vuotta amista ?
Mielestäni kuuluu. Koulutus ei kerro, mihin yhteiskuntaluokkaan sijoittuu. Eiköhän osaaminen ole todistettu työelämässä.
Ei kuulu, koska pelkkä tulotaso ei määritä sitä. Toki jos tämän yrittäjän tausta on esim. akateeminen sivistyskoti ja omassakin perheessä kulttuuririennot ja tietyt tavat on tärkeitä niin sitten voisi ehkä kuulua. Vaimon status myös vaikuttaa.
Mutta yleensä: Yhteiskunnan perusjako käsittää kolme kerrosta: työväenluokan, keskiluokan ja yläluokan. Työväenluokka ja keskiluokka on jaettu perinteisesti vielä kahteen alaryhmään: pelkän peruskoulutuksen saaneeseen työväestöön ja ammattikoulutuksen saaneeseen työväestöön sekä lukio-, opisto- tai ammattikorkeakoulutuksen saaneeseen alempaan keskiluokkaan ja yliopistokoulutuksen saaneeseen ylempään keskiluokkaan."
Kuka tuon määritelmän on keksinyt? Kuulostaa joltain viime vuosisadan puolenvälin teorialta.
70-luvulla syntyneenä lapsuudenmuistoni ajoittuvat sinne 80-lukuun.
Meillä oli yrittäjäperhe ja hieno omakotitalo, kesämökki järven rannalla, kaksi autoa, veneet, moottorikelkat, mopot, moottoripyörät jne.
Perhesuhteet olivat lämpimät, Juhlapyhät vietettiin mummoloissa koko suvun kesken. Lämpimät muistot serkuista jne. Alkoholia ei juurikaan käytetty koko suvussa, juhla-aterialla viiniä tms.
Kävimme jo pikkulapsina ravintoloissa, teattereissa ja konserteissa. Meille luettiin paljon ja pidimme itse lukemisesta. Kävimme vuosittain ulkomailla ja meillä oli muodinmukaiset hyvät vaatteet ja harrastusvälineet. Harrastimme sisareni kanssa urheilua ja meitä kuskattiin kisamatkoilla ympäri Suomen koko perheen voimin.
Perheemme ei pröystäillyt varoillaan ja tekemisillään, joten me lapset emme oikein tajunneetkaan, että olimme ns. parempiosasia. Kesätöissä olimme omassa yrityksessämme ja siitä maksettiin palkkaa.
Muistan etenkin isän suhtautuneen hyvin voimakkaasti siihen, että pitää olla vaatimaton, eikä koskaan saa kehuskella omaisuudella tms. Se oli hyvä se.
Olen vasta jälkikäteen tajunnut senkin, että olimme sisareni kanssa poikkeuksellisen kauniita nuoria naisia. Ulkonäköämme ei koskaan kehuttu kotona. Yhden kerran muistan ääneen ihmetelleeni, että joku oli kehunut minua kauniiksi, niin vanhempani sanoivat, että kyllä he sen tietävät, mutta eivät ole halunneet, että ylpistyisin. Silloin elämänmeno ei todellakaan ollut näin ulkonäkökeskeistä kuin nyt.
Kaikenkaikkiaan ihana turvallinen lapsuus ja nuoruus. Tuntuu kovin oudolta ja vieraalta kuulla juttuja köyhyydestä, alkoholismista, riitaisasta tai turvattomasta lapsuudesta, millaisia kokemuksia joillakin muilla on.