vauva (siis alle 1v) jätetään muka VIIKONLOPUKSI hoitoon, täh???

Kukaan äiti ei voi välttyä siltä että lapsi jossain elämänsä vaiheessa saa traumoja- niistähän elämä koostuu,hyvä arvostelija!

Paljon paljon pahempaakin tapahtuu kuin se että vanhemmilla tai äidillä on joskus joku sellainen meno mihin ei lasta oteta mukaan- ei todellakaan voi sanoa että hän hankkiutuu eroon lapsestaan!

Sitä paitsi tällainen tapaus mahdollistaa lapselle kahdenkeskistä aikaa esim. isovanhemman seurassa- se on vauvoillekin tärkeää.



Taitaa tämä arvostelija ja kauhistelija olla niitä marttyyriäitejä jotka ovat lakanneet olemasta muuta kuin äitejä- ei enää nainen, vaimo, ystävä, ihminen vaan yksinomaan lapsiensa kokopäiväinen äiti.

Ei siinä mitään- kaikki kunnia sädekehällenne mutta älkää olettako että kaikki haluavat samaan veneeseen joka seilaa kohta KATKERUUTTA- loppujen lopuksi.

Hyvää yötä!

Onpa traumat joo...

*hohhoijakkaa, rasittais itteäni olla tuollainen suoriutuja äiti- hysteerinen...*

On eri asia aiheutuuko jostain asiasta trauma alle 1v vai 10v ikäiselle. 10v voi kohdata maailman, ja sen on aikakin jo tulla pois pumpulista. 1v ei.



Olen sen verran perehtynyt psykologiaan, että tiedän yötäkin lyhyemmän eron (tietyissä tilanteissa) olevan traumatisoiva lapselle. Mutta tehkääpä miten tykkäätte.

Vai että olet oikein perehtynyt psykologiaan..?

Kuule TIETYISSÄ TILANTEISSA mikä tahansa asia voi aiheuttaa ihmiselle kuin ihmiselle jonkin trauman, niitä ei voi elämässä välttää!

Jos on turvallinen hoitopaikka ja läheinen, tuttu hoitaja niin enpä usko että alle yksivuotiaan elämää saa pilattua kahden yön poissaololla.

Sut on taidettu vauvana jättää vähän pidemmäksikin aikaa kun on noin voimakas pätemisen tarve. Kysyppä äidiltäsi- jos on tullut jo takaisin.

Kaiva myös ne patterin väliin juuttuneet lelusi esiin!

Ai niin ja muista kiillottaa marttyyrikruunusi joka päivä:o)

googlettakaa nyt psykologian tietäjät sana trauma jA MITÄ SE TARKOITTAA!



Jos lapsi jää luotettavan, tutun hoitajan hoiviin viikonlopuksi niin EI tule traumaa. Hyvät hyssykät kun taas maallikot on oppinut hienon sanan psykologian termistöstä ja käytetään sitä sitten sopimaan kaikkeen. Älkääkä nyt vaan skitsoilko tästä :-)!

Ja hei, sinä toinen psykologi...tiedät varmaan jos psykologi olet ettei asiat ole noinkaan yksinkertaisia, ihan kivaa on kyllä jaella nyrkkisääntöjä. maallikoille, jotka ottaa ne sitten kirjaimellisesti...



t: psykologi myöskin

kun hoitajia ei ole! Ensimmäisen ja toisen ollessa pieniä teimme reissuja kaksistaankin, mutta nyt kolmannen jälkeen emme ole päässeet mihinkään. Kolme pientä lasta tekee parisuhteen hoitamisen arjessa aika hankalaksi, varsinkin,kun mies tekee töitä ja opiskelee, eli on kotona hyvin vähän :(



Todellakin kaipaisin meille yhteistä aikaa ilman lapsiakin, tällä hetkellä sitä ei ole - ja 3 vuotta ilman kahdenkeskistä aikaa on paljon - oli parisuhde sitten kuinka hyvä tahansa. Itse olen sen verran vastuuntuntoinen, etten halua lapsiani kelle tahansa jättää, koska kärsisin siitäkin. -Ja kun läheisiä hoitajia ei ole niin minkä teen?



Sanoisin kaikille, että kannattaa muistaa oma ihmisyytensä, ja ottaa aikaa myös itselleen/parisuhteelleen, ennen kuin on myöhäistä. Luulisin, että lapsen perusturvallisuus järkkyy vanhempien erosta huomattavasti enemmän, kuin satunnaisesta mummolaviikonlopusta.

joo mä olen kan ihan huono äiti kun lapseni on 5kuukautta vanha ja oli nyt ensimmäisen vkl:n hoidossa kun olin laivalla...hui,hui...

Sori nyt jos kuullostaa ikävältä mutta ettekö te ajatelleet etukäteen tuota että kolmen lapsen kanssa alkaa olla jo aika rankkaa ja varsinkin jos ei ole " tukiverkkoa?"

Mun on jotenkin vaikea ymmärtää sitä että pitää " hankkia" tietty määrä lapsia (useimmitenhan se on se standardin mukainen määrä) ja sitten uuvutaan kun ei koskaan saa levätä.

En kadehdi teitä jos ette saa kahdenkeskistä aikaa järkättyä itsellenne. Lasten ihanuutta ja itseisarvoa ollenkaan väheksymättä saan silti ihmetellä että miksi piti haluta vielä kolmaskin lapsi, jos kahdenkaan jälkeen ei enää ole aikaa muuhun kuin pakollisiin arjen asioihin?

Miksi elämästään pitää väen vängällä yrittää saada harmaata puurtamista?

Ehkä olen kuunnellut lähipiirissä liikaa näitä useamman lapsen perheiden äitejä jotka ensin vauvakuumeilevat 5 vuotta ja 4 lapsen verran- sitten alkaa narina kun ei ole omaa aikaa:o(

Minä rakastan lapsia ja haluaisin itsekin toisen lapsen- jossain vaiheessa sitten kun siihen on voimia.

Kaikkea hyvää!

niinpä.. olen samaa mieltä tossa että " pitääkö" hankkia joku tietty määrä lapsia jos ei ole tukiverkostoa ja tietää sen.. itselläni on yksi lapsi ja enempää en ole tekemässä ainakaan tässä elämäntilanteessa..tukiverkosto hävisi kun lapsi syntyi. ainut tuki minulla on äitini ja hänelläkin on nuorin lapsi 4vuotta..päivä kerrallaan ja ehkä myöhemmässä elämänvaiheessa voi harkita enemmän lapsia.. lapseni on tärkeintä elämässäni ja olen onnellinen jos pystyn kasvattamaan lapsestani " normaalin" ja selviän kahden ihmisen " työstä" yksin=)

Enpä tainnut enempää asiaa ajatella, kolmas lapsi oli yllätys- Iloinen sellainen kuitenkin. Samoin arjen raskaus, oma kolmenkympin kriisini, miehen opinnot ja työ iskivät tavallaan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kaikista lapsistani nautin ja kenenkään heistä syntymää en kadu - mssään mielessä. Tämän kolmannen syntymä toi kuitenkin muassaan hirveästi positiivisiakin asioita, ja kasvoin mielestäni usiin ulottuvuuksiin sekä ihmienä että äitinä. En todellakaan uskonut, että parisuhteemme, jota olen pitänyt todella vahvana, ajautuisi näin räjähdysherkkään tilaan oman väsymykseni ja miehen ajanpuutteen vuoksi.



Olisi ihanaa olla ennustaja, ja tehdä kaikki asiat juuri oikealla tavalla, miettien aina ennalta mahdollisia seurauksia ja omaa kuormitustaan- harmi kun en ole :(



Yritän tälläkin hetkellä thedä elämästämme hyvän, hankkia edes pientä luksusta meidän arkeemme kaiken keskellä, mutta rehellisesti täytyy silti sanoa, että rankkaa on - je tekemistä riittää!

sillä olisivathan meidän kaikkien suhteet siinä tapauksessa päättyneet eroon, kenelläkään kun ei ole koskaan mahdollisuutta jättää lapsia hoitoon. Olen samaa mieltä kuin 78, kyllä parisuhteen täytyy toimia pikkulapsiaikana ihan jokapäiväisessä arjessakin. Jos siinä menee huonosti, en usko, että yksi hotelliyö kerran vuodessa voi sitä pelastaa.

Täällä ei ollut kahdenkeskeistä aikaa 12 vuoteen (yhdessä ollaan oltu 17v) ja niin sitä sittenkin oltais tarvittu, vaikka minä luulin, ettei tarvita ja näin mies myös antoi ymmärtää. Nyt sitten ollaan eroamassa, kun mies olisi sitä kaivannut, vaikka minä olen luullut koko ajan että meillä on onnellinen suhde. Joo ja mies siis on myös pettänyt, nyt 17v jälkeen. Eli kyllä sitä varmasti lähes kaikki kaipaisi, jos saisi. Olin vahvasti sitä mieltä, että aikansa kaikella ja nyt oli se lasten kanssa olon aika, mutta...

Ja hyvä näin, sillä mulle on äärimmäisen tärkeää, että mummu saa olla iso osa meidän vauvan elämää. Tyttö on nyt 10kk.

Tyttäreni tykkää suunnattomasti olla mummulassa, ja hänen neljäs sanansa olikin mummi.

kyllä kehotetaan, että lapsen annettaisiin muodostaan jo vauvana kiintymyssuhde useampaan kuin yhteen henkilöön (äitiin). Pari kolme on ihan mahdollista, isän lisäksi isovanhempi tai muu hoitaja. Tällainen lapsi on psyykksiesti enemmän ' turvassa' koska jos äiti joutuu esim. leikkauskeen tms, hän ei joudu pahaan pulaan.



Miksi omia vauva ja tehdä itsestään niin välttämätön ettei kukaan muu voi häntä hoitaa, eism. mummo? sekö sitten ei ole muka itsekästä?

ei asia viedä lapsi aina samalle turvalliselle hoitajalle kuin eri hoitajalle joka kerta.

Vierailija:

Ja hyvä näin, sillä mulle on äärimmäisen tärkeää, että mummu saa olla iso osa meidän vauvan elämää. Tyttö on nyt 10kk.

Tyttäreni tykkää suunnattomasti olla mummulassa, ja hänen neljäs sanansa olikin mummi.

Eiköhän jokainen saa hoitaa nämä lastenhoito-asiansa ihan kuten tykkää? mitäs se sulle kuuluu tulla moralisoimaan.

Itse olen 33v ja mun lapset on vähintään kerran kahdessa viikossa yön yli mummilassa hoidossa.

Ei pelkästään teinivanhemmat kaipaa omaa aikaa!

Just tollaset marttyyriäidit kuin sinä olette kaikista pahimpia- ootte olevinanne niin epäitsekkäitä ja maailman parhaita äitejä kun ette anna lapsianne kelleen hoidettavaksi. Muut kun " eivät osaa lapsia hoitaa oikein" . Pelkäätte vaan että lapset kiintyykin johonkuhun toiseen teidän sijasta.

NIIN;mikähän tässä olisi lapselle parasta????

Olla takertuvan ja marttyyrimäisen äidin seurassa 24/7 vai joskus myös isovanhemman/jonkun muun läheisen aikuisen hoidettavana ja hellittävänä?

Pakko meidän vain on pärjätä omillamme, kun ei ole muuta vaihtoehtoa, kun ei mummolat huoli lapsia sinne koskaan. Ei siinä auta, että haluaisi lapselle muitakin läheisiä aikuisia elämään tai että tajuaisi miten hyvin, että parisuhdekin kaipaa huoltamista. Pakko vain jaksaa kun ei ole vaihtoehtoja. Olkaa onnellisia te, joilla on!

Eikä kenenkään tarkoitus varmaan ollut loukata teitä, joilla ei ole mahdollisuutta viedä lasta hoitoon. Ei se kotona olokaan varmaan ketään traumatisoi ;D



Mutta hei te psykologit ja muut! Itse en ole pääaineena psykaa lukenut, mutta sen verran kuitenkin, että eikös näitä teorioita ole aika monta ja ne vaihteleekin aika ajoin? Ei ole mielestäni eettisesti oikein levittää omaa mielipidettä yleisenä totuutena, kun psykologiakin kuitenkin on sellainen ala, josta tällaista " totuutta" on aika vaikea löytää, vai mitä?



Itse olen myös psykologien ja psykiatrien kanssa tästä aiheesta keskustellut ja tuntuu heidänkin mielipiteet vaihtelevan laidasta laitaan. Nyrkkisääntönä kuitenkin, että yökyläilyihin suhtaudutaan aika paljon positiivisemmin kuin täällä palstalla. Ja muuten, eikös siitäkin voi tulla trauma jos yritetään suojella kaikilta traumoilta..? ;)

Niin, mutta eihän sinunlaiselle täydelliselle äidille tule vastaan kyseistä tilannetta! Vain itsekkäiden ja huonojen äitien lapset joutuvat sellaista kokemaan!