Hirveintä, mitä olet syönyt tai juonut kohteliaisuudesta?

Vierailija kirjoitti:

Afrikassa Sierra Leonissa noin 30 vuotta sitten olin punaisen ristin palveluksessa. Olimme ystäväni kanssa pienessä kylässä jossa söimme liha aterian. Liha todella oudon makuista, mutta söimme kohteliaisuuden vuoksi. Muutama päivä sen jälkeen otin puheeksi Ruotsalaisen lähetystyöntekijän kanssa, ihmettelin sitä liharuokaa hänelle. Hän meni aivan vitivalkoiseksi ja sai sanottua että suuri epäilys, että syövät kuoleita ihmisiä.Järkytys oli minulle niin kova että oksennin välittömästi ja en pystynyt moneen päivään syömään mitään.

Mausta ei ihmislihaa erota sianlihasta. Näin Sierra-Leonessa ja Liberiassa 70-luvulla tapaamani ihmistlihaa syöneet kertoivat. Ja olen muiltakin kuullut. Lihan makuunhan kaikilla eläimillä vaikuttaa pääasiassa ruokavalio. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Torvisienipizzaa, oli kyllä riitoisaa ruokaa kun joutui nielemään jokaista suupalaa 5 kertaa.

Emännän kusta. Tarjosi lattialla maatessa. Ei se nyt pahaakaan ollut.

Minulla sama. Eikä muuten jäänyt yhteen kertaan, vaan vieläkin tarjoilee kun sille päälle sattuu, ja juotava on. Mutta mitäpä sitä ei rakkauden takia tekisi. :D

Olin mummulassa ja siellä sitten otin maitoa. Kun avasin purkin se haisi ihan lehmän sonnalta. En tiedä miten se voi olla mahdollista, mutta oli tuskaien takana saada se alas.

Jotain vuohenjuustolättyjä Kreikassa, hyi että olivat pahoja. Oksennuksenmaku suussa ja kyynel silmäkulmassa yritin väkisin saada alas.

Kummitädin tekemiä mitä lie rusinakeksejä kun luulin keksin päällä olevia murusia suklaaksi. Hyi että.

Lapsen leikkitreffeillä perheen äiti halusi tarjota meille ruokaa. Sen ainesosat olivat aakkospasta eli kirjainten muotoiset makaronit, sekä kaupan valmis kanafondi. En tiedä lisäsikö edes vettä siihen fondiin, koska lopputulos oli tumman ruskea kirjainmuhennos. He itse söivät nautiskellen.

Kauhein oli lammas. Mä en pidä siitä missään muodossa (ja vähän kaikkia muotoja oon kokeillut), mut tää lammas oli käytännössä maustamaton ja vain pyörinyt grillissä koko päivän. 

Onneksi oli kokista juotavaksi, taisin tyhjentää yhden 1,5 litran pullon itekseni.

Sit surkeaan saumaan osunut, miehen tädin erikseen mua varten valmistama kookoskana. Tätiparka ei vaan tiennyt vielä tuolloin että mä olin raskaana ja kärsin pahoinvoinnista ja että aiemmin joskus tykkäämäni kookoskana näytti valkoisella lautasella kuvottavalta. Ja haisi kans, koska se kookos ei sopinut mun raskauspahoinvointini kanssa sit yhtään yhteen.

Katselin hetken sitä valkoista lautasta jossa oli riisiä ja valkoisessa kookoskastikkeessa olevaa kalpeaa broilerinfilettä, vilkaisin silloista miestäni, täti tuijotti innostuneena että mitä tykkään...ja sit se haju luikerteli nenään. 

Ja mä juoksujalkaa vessaan oksentamaan, kaadoin matkalla yhden tuolin kun jouduin oikeasti ryntäämään. 

Täti oli ollut niin loukkaantuneen näköinen kun silleen ryntäsin pöydästä ruokaa maistamatta, mutta miehen oli pakko kertoa syy miksi. Erityisesti senkin takia kun mun oksentamisen äänet oli kuulemma kuuluneet aika hyvin ruokatilaan... :D 

Sitten kun sieltä tokenin niin täti onnitteli vuolaasti itkien (hän oli oikeasti ihana ihminen) ja mä parkkeerasin parvekkeelle raikkaaseen, kookoksettomaan, ilmaan :)

Kylässä aamiaisella corn flakes ilman maitoa, vain sellaisenaan.

Olin joskus semmosilla Aloe Vera kutsuilla, missä sai maistaa jonkun helkkarin paaston aloe vera juomia. Kaameinta sontaa ikinä :D

Japanissa, Fukuokassa, mulle tehtiin 2000-luvun alussa turistinpuistatuskälli, ja ravintolassa seurueen isäntä tilasi eläviä mustekaloja, Odori Donia. Ne oli onneksi pieniä, lapsen kämmenen kokosia, mutta hyi hitto. Oksensin suuhuni ja jouduin nielemään sitä alas samalla kun muljahtelevan mustekalan lonkerot yritti ulos suusta. Pöydän japanilaiset hymyili kettumaista hymyä, paljastamatta mitenkään että tekivät tempun gaijinille ihan silkkaa sadismiaan.

Oltiin luokan kanssa Ranskassa ja opettajat valitsivat eräänä päivänä ruokapaikaksi halvimman paikan minkä alueelta löysivät, jonkun kämäsen itämaisen ravintolan, jota pyöritti sinä päivänä yksi ainoa mies ja, kun tarkkailin miehen ruoanlaittoa(avokeittiö) niin vakuutuin siitä, että en herkkävatsaisena aio tilata muuta kuin kokiksen.

Mies meinaan pilkkoi KAIKKI samalla veitsellä. En nähnyt hänen kertaakaan vaihtavan veistä tai leikkuulautaa. Kanat, lihat, kasvikset, kaikki samaan syssyyn. Ravintolassa oli kaikenlisäksi aivan hirveän kuuma ja kärpäset lentelivät keittiön yllä. No parilla herkkävatsaisella menikin sitten vatsa nurin, jos oikein muistan :)

Sukulaistäti sulatti pakkasesta pihvit, jotka lämmitti mikrossa. Ne oli ennen pakastamista jo paistettu. Minä en ole mitenkään herkkävainuinen, mutta kyllä se haiskahti vanhalta. Liekö sitten paistamisen jälkeen asustellut jääkaapissa ja siitä sitten edennyt pakkaseen. Otin silti riskin ja söin. Ei tullut sillä kertaa ruokamyrkytystä, onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pontikkaa.

Sinulle on tarjottu huonosti tehtyä pontikkaa.

Kunnollinen pontikka on hyvää ja pehmeää, lyö laudalta kirkkaat viinat mennen tullen.

Tosin haju siinä on kyllä voimakas.

Makuasioista ei tietenkään voi kiistellä, mutta sellaista ponua, joka olisi hyvää, ei ole tullut vastaan. Ja kokemusta on aika paljon, myös itse huolellisesti tehtynä parillakin erilaisella pannulla. Onneksi nykyisin viina on niin halpaa, että pontikkaan ei juuri törmää.

Ponun maku suussa voi olla raikas ja terävä, mutta siitä hiivan jälkimausta ei pääse edes parin aktiivihiilisuodattimen avulla. Ymmärrän pirun hyvin, miksi paloviina kypsytetään tynnyreissä viskiksi, brandyksi tms, tai maustetaan esim katajanmarjoilla, tai aniksella.

Lukemattomien ponukokemusten jälkeen maistan sen hiivan vivahteen vielä vs-brandystakin, samoin kuin halvoista viskeistä. Tuo on kuitenkin korjattavissa antamalla sen aineen dekantoitua viinin tapaan. Huomasin tuon vahingossa, kun halpa lahjapullo lojui avattuna useamman vuoden. Korkkauksen jälkeen sain sitä alas juuri grogilasillisen, mutta kun se oli aikansa ollut ei-hermeettisessä säilytyksessä, maku oli muuttunut uskomattoman pehmeäksi.

70-luvulla oltiin kylässä ja juotiin kahvia ja syötiin pullaa.  Tuli puhe siitä, kuinka emännältä tuli paljon maitoa, niillä oli siis pieni vauva.  Maitoa tuli ihan liikaa ja veivät sitä johonkin mistä sitä vietiin vauvoille, eikä siinä mitään.  Mutta sitten se emäntä siinä ihan kuin sivulauseessa sanoi, että tämä pullakin on siihen tehty.  Maku oli kyllä ihan hyvä, mutta...  ääh.  Mies ei tainnut syödä pullaansa loppuun.   Minä kyllä söin.

Surströmmingiä!

Aivoja Belgiassa ja sitten Marokossa.

Onneksi olin nuori, niin en oksentanut ajatuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Puolassa kahvia tarjottiin. Täytyy kyllä sanoa että sitä ei monessa paikassa osata.. Oli aivan järkyttävän makuista ja siinä olisi varmaan lusikka jäänyt pystyyn jos olis tökkässy siihen.

Puolassa sain aina erinomaista kahvia! Mutta minä pidänkin vahvasta kahvista.

Viiriäisenmunan hyi hyi hyi hyi hyi

En syö mitään, joka on vastenmielistä. Tarjoajalle pitää riittää kiitos ja pahoittelu, kun tarjottavaa ei pysty nielemään.

Carola kirjoitti:

Viiriäisenmunan hyi hyi hyi hyi hyi

Sehän maistuu ihan samalta kuin kananmunaa, on vain pienempi.

Hanhenmaksaa. Oltiin ulkomailla hienossa ravintolassa. Koska meillä oli 60 v. juhla-ateria, kohteliaisuudesta oli pakko syödä kaikkea tarjoiltua. Hanhenmaksa oli niin rasvaista, että tarttui kitalakeen. Lisäksi se maistuu hiukan sille, mille kuvittelen linnusta erittyvän talin maistuvan.