Mies jätti raskaana olevan vaimonsa - oli pohtinut lähtöä kaksi vuotta, muttei kertonut ajatuksistaan - Kirjoitti selviytymisoppaan isille

Ymmärrän tuon tilanteen paremmin kuin hyvin. Ensinnäkin nuorena alotetut suhteet harvemmin ovat erityisen onnellisia. Näissä suhteissa yleensä se suhteen toinen osapuoli on tyytymätön ja kokee voimakasta pahaaoloa, kun toinen taas pelkää eroa. Ongelmana on se, ettei ihminen ole saanut itsenäisesti kasvaa aikuiseksi vaan kaikki tapahtuu sen suhteen sisällä. Siinä menettää niin paljon elämästä, elmänkokemuksia sekä henkistä kasvua. Niin paljon jää elämättä ja kokematta - eikä niitä asioita saa ikinä takaisin (ja vaikka kuinka väittää, että parisuhteessakin voi kokea niin se ei yksinkertaisesti ole sama asia). Omassa tuttava- ja lähipiirissä näissä suhteissa on poikkeuksetta toisella haluttomuus (koska se suhde muuttuu sisarukselliseksi) ja useimmilla pettämistä. Katkeruus on myös yleistä ja toisesta henkinen etääntyminen. Suhde muuttuu arkiseksi ja se arki on todella vahvasti läsnä kun taas myöhemmin elämässä aloitetussa suhteissa (kun takana on muitakin suhteita) se arki ei tule samalla tavalla ellei päädy suhteen väärän ihmisen kanssa.

Olen itsekin eronnut kaikin puolin hyvästä miehestä vain siksi, että suhde alkoi liian nuorena. Hetkeäkään en ole katunut, en osaa edes kuvitella, miten erilaista elämäni olisi! Nykyään olen naimisissa sielunkumppanini kanssa.

Tällaisia tilanteita - yllätyseroja, joissa toinen ei uskalla puhua - ei tulisi, jos niihin parisuhteisiin ei suhtauduttaisi niin jyrkästi, mustavalkoisesti ja tuomitsevasti. Aivan kuten tässäkin keskustelussa tulee ilmi, monella se ajatusmaailma on niin kapea ja naiivi. Ei tällaisia asioita voi tuoda esille puolison kanssa, jonka kanssa ei voi tuomitsematta keskustella näistä asioista. Puhumattakaan jos vielä lähipiirinkin painostaa parisuhteeseen. Tärkeintä olisi oppia hyväksymään, ettei se parisuhde ole itsessään mikään arvo eikä erossa ole mitään pahaa. Eikä siinä ole mitään tuomittavaa kokea, että elämä menee hukkaan nuorena aloitetussa suhteessa vaan se on aivan normaalia ja inhimillistä. Jotkut voivat olla tyytyväisiä, mutta harva on eikä siinä ole todella mitään pahaa.

Voi ex ja lapsiparat! Oli varmaan kiva herätä tähän aamuun, mennä töihin ja kouluun. Kiitti isä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä "miehiä" vaan piisaa. Siinä tilanteessa, kun vauva on tulossa tai lapset pieniä, ei todellakaan voi ajatella sitä omaa napaansa. Turha on jälkikäteen selitellä, että ihan oikein ahdisti, voi yhyy.

Onhan toki vielä se paras selitys: olen parempi isä, kun ajattelin ensisijaisesti itseäni tai sit se, että : ei tunteilleen voi mitään, kun rakastuu toiseen.

Kyllä sodan käyneet isovanhemmat häpeää näitä nössöjä, niin häpeän minäkin

Mitä noita juttuja luin niin ei hän todellakaan mitään selitä siinä mielkessä että joku asia olisi oikeuttanut hänet lähtemään. Hän kertoo moneen kertaan että toimi erittäin väärin ex-vaimoaan kohtaan eikä pidä syyllisenä mitään muuta kuin itseään ja omaa keskenkasvuisuuttaan.

Mutta ilmeisesti tässä maassa ei saa kukaan edes nuorena mokata vaan ihminen on lopullisesti pilalla ja pitä olla hiljaa vaikka kuinka olisi tajunnut myöhemmin toimineensa väärin?

Näistä isien mokista kärsii tuhannet lapset. Hinta on inhimillisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti järkyttävä.

Lasten elämä ollaan valmiita pilaamaan kun vähän perhe-elämä rasittaa. Omien lasten.

Mieheni teki saman, toinen lapseni on syvästi masentunut, vielä nyt aikuisenakin, ja on suoraan kertonut, että isän lähtö ja suoranainen hylkäys ovat masennuksen syy. Hänen mielensä vaurioitui hylkäämisen kokemuksesta.

Yritin äitinä tehdä kaiken minkä kykenin, mutta en voinut isän tekoja poistaa. Ja koska pienellä paikkakunnalla asuttiin, kaikki oli lasteni silmien edessä.

Kun mieheni sairastui, hän oli vailla aikusten lastensa apua, tukea ja hyväksyntään. Hän kuoli sairauteensa ja selvittämättömät asiat ovat rankkana lapseni mielessä.

Näin raukkamaisia on erittäin monet miehet, tekisi mieleni sanoa että suurin osa.

Vihaan sitä mitä mieheni lapsilleen teki. Vihaan.

Niin, eli on varsin hyvä että näistä asioista puhutaan avoimesti. Eli kuten nyt tässä kyseessä olevassa kirjassa josta käy oikein hyvin ilmi että mies toimi väärin. Me muut voimme sitten oppia muiden kokemuksista. Mutta jotenkin nyt tuntuu että tästä ei olisi edes saanut kirjoittaa, jota en kyllä ymmärrä lainkaan. 

Minä en oikein usko siihen, että jonkun itseään täynnä olevan toimittajan lätinä asiaa auttaa.

Tulee mieleen ennemminkin, että katsokaa, näinkin saa julkisuutta (jos et ole komea etkä älykäs), voit olla mulk ku, jättää kaiken muiden huolehdittavaksi ja korjattavaksi. Kehua jälkikäteen, että olin mulk ku, mutta kaikki meni hyvin, nyt on uusi perhe ja entiset lapset voivat niin helevetin hyvin, kun se eksä niistä piti huolta. Minun ei tarvinnut.

Että jätkät, ei hätää, ajatelkaa vain itseänne, tai oikeammin sitä nysää jalkovälissä, kyllä naiset kakaroista huolen pitää. Niitten on nimittäin pakko.

Sen kun uutta putkeen vaan.

Ilmeisesti koko tietosi tästä asiasta perustuu pelkkään uskoon? Ensinnäkin kyse on kirjasta jossa viisi miestä kertoo omasta erostaan ja tämä toimittajan tarina oli vain yksi niistä. Toisekseen kyseessä ei ollut mikään "lätinä" vaan ihan vakava teksti jossa mies tietää oikein hyvin itsekin toimineensa väärin kaikin tavoin ja sanoo että kenenkään ei pitäisi toimia niin kuin hän toimi. MItään kehua asiassa ei ollut.

Katsos kun olen sitä mieltä että:

Tuomaksen tarina kirjassa, jossa puhutaan jätetyistä miehistä, on turha, koska hän on jättäjä.

Tuomaksen kehut siitä, että asiat on nyt hyvin, ovat Tuomaksen käsitys asiasta.

Tuomaksen julkisuudenkipeys tulee nyt tyydytettyä (ja kirjalle sopivasti mainosta), hintana on lasten ja entisen puolison mahdollinen tuska, kun kaikki taas kaivetaan esille.

Mutta onneksi tämä turvonnut vössykkä saa kaipaamaansa julkisuutta. Joku tuolla sanoikin, kun et ole komea, fiksu tai karismaattinen, ole mul kku ja tee asiasta julkinen, sillä pääset lehtiin ja someen.

Kiva on lapsista murrosikäisenä lukea, että jee, iskä teki meidän tuskalla rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tuon tilanteen paremmin kuin hyvin. Ensinnäkin nuorena alotetut suhteet harvemmin ovat erityisen onnellisia. Näissä suhteissa yleensä se suhteen toinen osapuoli on tyytymätön ja kokee voimakasta pahaaoloa, kun toinen taas pelkää eroa. Ongelmana on se, ettei ihminen ole saanut itsenäisesti kasvaa aikuiseksi vaan kaikki tapahtuu sen suhteen sisällä. Siinä menettää niin paljon elämästä, elmänkokemuksia sekä henkistä kasvua. Niin paljon jää elämättä ja kokematta - eikä niitä asioita saa ikinä takaisin (ja vaikka kuinka väittää, että parisuhteessakin voi kokea niin se ei yksinkertaisesti ole sama asia). Omassa tuttava- ja lähipiirissä näissä suhteissa on poikkeuksetta toisella haluttomuus (koska se suhde muuttuu sisarukselliseksi) ja useimmilla pettämistä. Katkeruus on myös yleistä ja toisesta henkinen etääntyminen. Suhde muuttuu arkiseksi ja se arki on todella vahvasti läsnä kun taas myöhemmin elämässä aloitetussa suhteissa (kun takana on muitakin suhteita) se arki ei tule samalla tavalla ellei päädy suhteen väärän ihmisen kanssa.

Olen itsekin eronnut kaikin puolin hyvästä miehestä vain siksi, että suhde alkoi liian nuorena. Hetkeäkään en ole katunut, en osaa edes kuvitella, miten erilaista elämäni olisi! Nykyään olen naimisissa sielunkumppanini kanssa.

Tällaisia tilanteita - yllätyseroja, joissa toinen ei uskalla puhua - ei tulisi, jos niihin parisuhteisiin ei suhtauduttaisi niin jyrkästi, mustavalkoisesti ja tuomitsevasti. Aivan kuten tässäkin keskustelussa tulee ilmi, monella se ajatusmaailma on niin kapea ja naiivi. Ei tällaisia asioita voi tuoda esille puolison kanssa, jonka kanssa ei voi tuomitsematta keskustella näistä asioista. Puhumattakaan jos vielä lähipiirinkin painostaa parisuhteeseen. Tärkeintä olisi oppia hyväksymään, ettei se parisuhde ole itsessään mikään arvo eikä erossa ole mitään pahaa. Eikä siinä ole mitään tuomittavaa kokea, että elämä menee hukkaan nuorena aloitetussa suhteessa vaan se on aivan normaalia ja inhimillistä. Jotkut voivat olla tyytyväisiä, mutta harva on eikä siinä ole todella mitään pahaa.

Lasten elämällä tulisi olla joku arvo.

Mutta toki, kun on oikein sielunkumppani löytynyt, niin mitäpä sitä välittämään lasten ja jätetyn tuskasta.

Kun äidillä on nyt oikein sielunkumppani!

Siihen asti kunnes tämä sielunkumppani tai sinä löydätte uuden sielumman sielunkumppanin.

Voi hyvänen aika.

Lehdestä kuin kirjan ja tuon miehen tarinan. Oikein uli-uli-vali-vali kertomus. Varmasti miehen lapset, yht 4 kpl, ja puolisot ovat hänestä ylpeitä.

Kaikkea se maa päällään kantaa.

Yllätys että helluntailainen. Iso miesvauva, ei mitään vastuuta tai selkärankaa

On kyllä uskomattoman itsekäs ja mielisairas mies. Kyllä syyttäisin itseäni loppu elämän jos olisin tuollaisen kuvotuksen antanut siittää lapseni. No toisaalta hyvä että esiintyy kasvoillaan ettei kukaan järjissään oleva nainen sekaannu moiseen ukkeliin.

Tosin itsellä tuo naaman leveys jo pistää hälytyskellot soimaan. On taidettu mättää sipsejä/kaljaa/mielialalääkkeitä että moinen pöhötys on saatu aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä "miehiä" vaan piisaa. Siinä tilanteessa, kun vauva on tulossa tai lapset pieniä, ei todellakaan voi ajatella sitä omaa napaansa. Turha on jälkikäteen selitellä, että ihan oikein ahdisti, voi yhyy.

Onhan toki vielä se paras selitys: olen parempi isä, kun ajattelin ensisijaisesti itseäni tai sit se, että : ei tunteilleen voi mitään, kun rakastuu toiseen.

Kyllä sodan käyneet isovanhemmat häpeää näitä nössöjä, niin häpeän minäkin

Mitä noita juttuja luin niin ei hän todellakaan mitään selitä siinä mielkessä että joku asia olisi oikeuttanut hänet lähtemään. Hän kertoo moneen kertaan että toimi erittäin väärin ex-vaimoaan kohtaan eikä pidä syyllisenä mitään muuta kuin itseään ja omaa keskenkasvuisuuttaan.

Mutta ilmeisesti tässä maassa ei saa kukaan edes nuorena mokata vaan ihminen on lopullisesti pilalla ja pitä olla hiljaa vaikka kuinka olisi tajunnut myöhemmin toimineensa väärin?

Näistä isien mokista kärsii tuhannet lapset. Hinta on inhimillisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti järkyttävä.

Lasten elämä ollaan valmiita pilaamaan kun vähän perhe-elämä rasittaa. Omien lasten.

Mieheni teki saman, toinen lapseni on syvästi masentunut, vielä nyt aikuisenakin, ja on suoraan kertonut, että isän lähtö ja suoranainen hylkäys ovat masennuksen syy. Hänen mielensä vaurioitui hylkäämisen kokemuksesta.

Yritin äitinä tehdä kaiken minkä kykenin, mutta en voinut isän tekoja poistaa. Ja koska pienellä paikkakunnalla asuttiin, kaikki oli lasteni silmien edessä.

Kun mieheni sairastui, hän oli vailla aikusten lastensa apua, tukea ja hyväksyntään. Hän kuoli sairauteensa ja selvittämättömät asiat ovat rankkana lapseni mielessä.

Näin raukkamaisia on erittäin monet miehet, tekisi mieleni sanoa että suurin osa.

Vihaan sitä mitä mieheni lapsilleen teki. Vihaan.

Niin, eli on varsin hyvä että näistä asioista puhutaan avoimesti. Eli kuten nyt tässä kyseessä olevassa kirjassa josta käy oikein hyvin ilmi että mies toimi väärin. Me muut voimme sitten oppia muiden kokemuksista. Mutta jotenkin nyt tuntuu että tästä ei olisi edes saanut kirjoittaa, jota en kyllä ymmärrä lainkaan. 

Minä en oikein usko siihen, että jonkun itseään täynnä olevan toimittajan lätinä asiaa auttaa.

Tulee mieleen ennemminkin, että katsokaa, näinkin saa julkisuutta (jos et ole komea etkä älykäs), voit olla mulk ku, jättää kaiken muiden huolehdittavaksi ja korjattavaksi. Kehua jälkikäteen, että olin mulk ku, mutta kaikki meni hyvin, nyt on uusi perhe ja entiset lapset voivat niin helevetin hyvin, kun se eksä niistä piti huolta. Minun ei tarvinnut.

Että jätkät, ei hätää, ajatelkaa vain itseänne, tai oikeammin sitä nysää jalkovälissä, kyllä naiset kakaroista huolen pitää. Niitten on nimittäin pakko.

Sen kun uutta putkeen vaan.

Ilmeisesti koko tietosi tästä asiasta perustuu pelkkään uskoon? Ensinnäkin kyse on kirjasta jossa viisi miestä kertoo omasta erostaan ja tämä toimittajan tarina oli vain yksi niistä. Toisekseen kyseessä ei ollut mikään "lätinä" vaan ihan vakava teksti jossa mies tietää oikein hyvin itsekin toimineensa väärin kaikin tavoin ja sanoo että kenenkään ei pitäisi toimia niin kuin hän toimi. MItään kehua asiassa ei ollut.

Katsos kun olen sitä mieltä että:

Tuomaksen tarina kirjassa, jossa puhutaan jätetyistä miehistä, on turha, koska hän on jättäjä.

Tuomaksen kehut siitä, että asiat on nyt hyvin, ovat Tuomaksen käsitys asiasta.

Tuomaksen julkisuudenkipeys tulee nyt tyydytettyä (ja kirjalle sopivasti mainosta), hintana on lasten ja entisen puolison mahdollinen tuska, kun kaikki taas kaivetaan esille.

Mutta onneksi tämä turvonnut vössykkä saa kaipaamaansa julkisuutta. Joku tuolla sanoikin, kun et ole komea, fiksu tai karismaattinen, ole mul kku ja tee asiasta julkinen, sillä pääset lehtiin ja someen.

Kiva on lapsista murrosikäisenä lukea, että jee, iskä teki meidän tuskalla rahaa.

Kyllä, olet todellakin tuota MIELTÄ. Et siis tiedä yhtään noista asioista varmaksi.

Ensinnäkin kirja yleensä paranee kun siinä on erilaisia näkökulmia, ei huonone.

Toisekseen on aivan mahdollista että Tuomas on jopa kuullut siltä ex-vaimoltaan että sillä exällä menee nykyisin hyvin ja mitään kaunaa ei ole jäänyt.

Kolmanneksi on aivan mahdollista että hän on myös kysynyt exältään että onko ok että hän kirjoittaa asiasta.

Ja neljänneksi kirjan kirjoittaminen on monille ihan todellakin asia josta myös saadaan rahaa vastineeksi siihen kuluneelle ajalle. Ja siksi sitä pitää markkinoida. Se ei tee kirjasta sen huonompaa. Kaikkia kirjoja markkinoidaan.

Jos meillä olisi kirja jossa nainen kertoisi jättäneensä vastasyntyneen lapsensa niin sitä kuvattaisiin "naisen raastavaksi kuvaukseksi vaietusta aiheesta" ja kirjoittajaa "rohkeaksi ja tabuja rikkovaksi". Tuskin kukaan puhuisi rahastuksesta mitään vaikka kyse olisi aivan samasta. 

Täytyy sanoa etten ole typerämpään ihmiseen vielä törmännyt kuin T. Rajala. Siis kaveri kuvittelee oikeasti olevansa uskottava parisuhdeasiantuntija jakamaan kirjansa välityksellä neuvoja eronneille isukeille ja ihan sen vuoksi millaista elinikäistä häpeää hän tekonsa vuoksi on joutunut ja joutuu kantamaan. Pahvi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä "miehiä" vaan piisaa. Siinä tilanteessa, kun vauva on tulossa tai lapset pieniä, ei todellakaan voi ajatella sitä omaa napaansa. Turha on jälkikäteen selitellä, että ihan oikein ahdisti, voi yhyy.

Onhan toki vielä se paras selitys: olen parempi isä, kun ajattelin ensisijaisesti itseäni tai sit se, että : ei tunteilleen voi mitään, kun rakastuu toiseen.

Kyllä sodan käyneet isovanhemmat häpeää näitä nössöjä, niin häpeän minäkin

Mitä noita juttuja luin niin ei hän todellakaan mitään selitä siinä mielkessä että joku asia olisi oikeuttanut hänet lähtemään. Hän kertoo moneen kertaan että toimi erittäin väärin ex-vaimoaan kohtaan eikä pidä syyllisenä mitään muuta kuin itseään ja omaa keskenkasvuisuuttaan.

Mutta ilmeisesti tässä maassa ei saa kukaan edes nuorena mokata vaan ihminen on lopullisesti pilalla ja pitä olla hiljaa vaikka kuinka olisi tajunnut myöhemmin toimineensa väärin?

Näistä isien mokista kärsii tuhannet lapset. Hinta on inhimillisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti järkyttävä.

Lasten elämä ollaan valmiita pilaamaan kun vähän perhe-elämä rasittaa. Omien lasten.

Mieheni teki saman, toinen lapseni on syvästi masentunut, vielä nyt aikuisenakin, ja on suoraan kertonut, että isän lähtö ja suoranainen hylkäys ovat masennuksen syy. Hänen mielensä vaurioitui hylkäämisen kokemuksesta.

Yritin äitinä tehdä kaiken minkä kykenin, mutta en voinut isän tekoja poistaa. Ja koska pienellä paikkakunnalla asuttiin, kaikki oli lasteni silmien edessä.

Kun mieheni sairastui, hän oli vailla aikusten lastensa apua, tukea ja hyväksyntään. Hän kuoli sairauteensa ja selvittämättömät asiat ovat rankkana lapseni mielessä.

Näin raukkamaisia on erittäin monet miehet, tekisi mieleni sanoa että suurin osa.

Vihaan sitä mitä mieheni lapsilleen teki. Vihaan.

Niin, eli on varsin hyvä että näistä asioista puhutaan avoimesti. Eli kuten nyt tässä kyseessä olevassa kirjassa josta käy oikein hyvin ilmi että mies toimi väärin. Me muut voimme sitten oppia muiden kokemuksista. Mutta jotenkin nyt tuntuu että tästä ei olisi edes saanut kirjoittaa, jota en kyllä ymmärrä lainkaan. 

Minä en oikein usko siihen, että jonkun itseään täynnä olevan toimittajan lätinä asiaa auttaa.

Tulee mieleen ennemminkin, että katsokaa, näinkin saa julkisuutta (jos et ole komea etkä älykäs), voit olla mulk ku, jättää kaiken muiden huolehdittavaksi ja korjattavaksi. Kehua jälkikäteen, että olin mulk ku, mutta kaikki meni hyvin, nyt on uusi perhe ja entiset lapset voivat niin helevetin hyvin, kun se eksä niistä piti huolta. Minun ei tarvinnut.

Että jätkät, ei hätää, ajatelkaa vain itseänne, tai oikeammin sitä nysää jalkovälissä, kyllä naiset kakaroista huolen pitää. Niitten on nimittäin pakko.

Sen kun uutta putkeen vaan.

Ilmeisesti koko tietosi tästä asiasta perustuu pelkkään uskoon? Ensinnäkin kyse on kirjasta jossa viisi miestä kertoo omasta erostaan ja tämä toimittajan tarina oli vain yksi niistä. Toisekseen kyseessä ei ollut mikään "lätinä" vaan ihan vakava teksti jossa mies tietää oikein hyvin itsekin toimineensa väärin kaikin tavoin ja sanoo että kenenkään ei pitäisi toimia niin kuin hän toimi. MItään kehua asiassa ei ollut.

Katsos kun olen sitä mieltä että:

Tuomaksen tarina kirjassa, jossa puhutaan jätetyistä miehistä, on turha, koska hän on jättäjä.

Tuomaksen kehut siitä, että asiat on nyt hyvin, ovat Tuomaksen käsitys asiasta.

Tuomaksen julkisuudenkipeys tulee nyt tyydytettyä (ja kirjalle sopivasti mainosta), hintana on lasten ja entisen puolison mahdollinen tuska, kun kaikki taas kaivetaan esille.

Mutta onneksi tämä turvonnut vössykkä saa kaipaamaansa julkisuutta. Joku tuolla sanoikin, kun et ole komea, fiksu tai karismaattinen, ole mul kku ja tee asiasta julkinen, sillä pääset lehtiin ja someen.

Kiva on lapsista murrosikäisenä lukea, että jee, iskä teki meidän tuskalla rahaa.

Kyllä, olet todellakin tuota MIELTÄ. Et siis tiedä yhtään noista asioista varmaksi.

Ensinnäkin kirja yleensä paranee kun siinä on erilaisia näkökulmia, ei huonone.

Toisekseen on aivan mahdollista että Tuomas on jopa kuullut siltä ex-vaimoltaan että sillä exällä menee nykyisin hyvin ja mitään kaunaa ei ole jäänyt.

Kolmanneksi on aivan mahdollista että hän on myös kysynyt exältään että onko ok että hän kirjoittaa asiasta.

Ja neljänneksi kirjan kirjoittaminen on monille ihan todellakin asia josta myös saadaan rahaa vastineeksi siihen kuluneelle ajalle. Ja siksi sitä pitää markkinoida. Se ei tee kirjasta sen huonompaa. Kaikkia kirjoja markkinoidaan.

Jos meillä olisi kirja jossa nainen kertoisi jättäneensä vastasyntyneen lapsensa niin sitä kuvattaisiin "naisen raastavaksi kuvaukseksi vaietusta aiheesta" ja kirjoittajaa "rohkeaksi ja tabuja rikkovaksi". Tuskin kukaan puhuisi rahastuksesta mitään vaikka kyse olisi aivan samasta. 

Tiedän varmaksi jätettyjen tuskan, tuo tuo miehenkuvatus siitä itse kertoo, tiedän, että lapset kärsii, ei meistä kukaan halua tulla hylätyksi.

Rahasta moisen julkistaminen on raukkamainen teko, joka Tuomas osoittaa, että mikään ei ole muuttunut. Mitään jasvua ei ole tapahtunut.

Raukka mikä raukka.

Ja olen edelleen tätä mieltä!

Älkää hyvät ihmiset missään tapauksessa tukeko tämä kahelia ostamalla hänen kirjaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä "miehiä" vaan piisaa. Siinä tilanteessa, kun vauva on tulossa tai lapset pieniä, ei todellakaan voi ajatella sitä omaa napaansa. Turha on jälkikäteen selitellä, että ihan oikein ahdisti, voi yhyy.

Onhan toki vielä se paras selitys: olen parempi isä, kun ajattelin ensisijaisesti itseäni tai sit se, että : ei tunteilleen voi mitään, kun rakastuu toiseen.

Kyllä sodan käyneet isovanhemmat häpeää näitä nössöjä, niin häpeän minäkin

Mitä noita juttuja luin niin ei hän todellakaan mitään selitä siinä mielkessä että joku asia olisi oikeuttanut hänet lähtemään. Hän kertoo moneen kertaan että toimi erittäin väärin ex-vaimoaan kohtaan eikä pidä syyllisenä mitään muuta kuin itseään ja omaa keskenkasvuisuuttaan.

Mutta ilmeisesti tässä maassa ei saa kukaan edes nuorena mokata vaan ihminen on lopullisesti pilalla ja pitä olla hiljaa vaikka kuinka olisi tajunnut myöhemmin toimineensa väärin?

Näistä isien mokista kärsii tuhannet lapset. Hinta on inhimillisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti järkyttävä.

Lasten elämä ollaan valmiita pilaamaan kun vähän perhe-elämä rasittaa. Omien lasten.

Mieheni teki saman, toinen lapseni on syvästi masentunut, vielä nyt aikuisenakin, ja on suoraan kertonut, että isän lähtö ja suoranainen hylkäys ovat masennuksen syy. Hänen mielensä vaurioitui hylkäämisen kokemuksesta.

Yritin äitinä tehdä kaiken minkä kykenin, mutta en voinut isän tekoja poistaa. Ja koska pienellä paikkakunnalla asuttiin, kaikki oli lasteni silmien edessä.

Kun mieheni sairastui, hän oli vailla aikusten lastensa apua, tukea ja hyväksyntään. Hän kuoli sairauteensa ja selvittämättömät asiat ovat rankkana lapseni mielessä.

Näin raukkamaisia on erittäin monet miehet, tekisi mieleni sanoa että suurin osa.

Vihaan sitä mitä mieheni lapsilleen teki. Vihaan.

Niin, eli on varsin hyvä että näistä asioista puhutaan avoimesti. Eli kuten nyt tässä kyseessä olevassa kirjassa josta käy oikein hyvin ilmi että mies toimi väärin. Me muut voimme sitten oppia muiden kokemuksista. Mutta jotenkin nyt tuntuu että tästä ei olisi edes saanut kirjoittaa, jota en kyllä ymmärrä lainkaan. 

Minä en oikein usko siihen, että jonkun itseään täynnä olevan toimittajan lätinä asiaa auttaa.

Tulee mieleen ennemminkin, että katsokaa, näinkin saa julkisuutta (jos et ole komea etkä älykäs), voit olla mulk ku, jättää kaiken muiden huolehdittavaksi ja korjattavaksi. Kehua jälkikäteen, että olin mulk ku, mutta kaikki meni hyvin, nyt on uusi perhe ja entiset lapset voivat niin helevetin hyvin, kun se eksä niistä piti huolta. Minun ei tarvinnut.

Että jätkät, ei hätää, ajatelkaa vain itseänne, tai oikeammin sitä nysää jalkovälissä, kyllä naiset kakaroista huolen pitää. Niitten on nimittäin pakko.

Sen kun uutta putkeen vaan.

Ilmeisesti koko tietosi tästä asiasta perustuu pelkkään uskoon? Ensinnäkin kyse on kirjasta jossa viisi miestä kertoo omasta erostaan ja tämä toimittajan tarina oli vain yksi niistä. Toisekseen kyseessä ei ollut mikään "lätinä" vaan ihan vakava teksti jossa mies tietää oikein hyvin itsekin toimineensa väärin kaikin tavoin ja sanoo että kenenkään ei pitäisi toimia niin kuin hän toimi. MItään kehua asiassa ei ollut.

Mitä jättäjän tarina tekee kirjassa jossa kerrotaan jätetyistä?

Luepa uudelleen tuo Tuomaksen kirjamarkkinointiteksti, mainoslätinäähän se on. Toki se menee täydestä sinunlaisellesi yksinkertaiselle. Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä "miehiä" vaan piisaa. Siinä tilanteessa, kun vauva on tulossa tai lapset pieniä, ei todellakaan voi ajatella sitä omaa napaansa. Turha on jälkikäteen selitellä, että ihan oikein ahdisti, voi yhyy.

Onhan toki vielä se paras selitys: olen parempi isä, kun ajattelin ensisijaisesti itseäni tai sit se, että : ei tunteilleen voi mitään, kun rakastuu toiseen.

Kyllä sodan käyneet isovanhemmat häpeää näitä nössöjä, niin häpeän minäkin

Mitä noita juttuja luin niin ei hän todellakaan mitään selitä siinä mielkessä että joku asia olisi oikeuttanut hänet lähtemään. Hän kertoo moneen kertaan että toimi erittäin väärin ex-vaimoaan kohtaan eikä pidä syyllisenä mitään muuta kuin itseään ja omaa keskenkasvuisuuttaan.

Mutta ilmeisesti tässä maassa ei saa kukaan edes nuorena mokata vaan ihminen on lopullisesti pilalla ja pitä olla hiljaa vaikka kuinka olisi tajunnut myöhemmin toimineensa väärin?

Näistä isien mokista kärsii tuhannet lapset. Hinta on inhimillisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti järkyttävä.

Lasten elämä ollaan valmiita pilaamaan kun vähän perhe-elämä rasittaa. Omien lasten.

Mieheni teki saman, toinen lapseni on syvästi masentunut, vielä nyt aikuisenakin, ja on suoraan kertonut, että isän lähtö ja suoranainen hylkäys ovat masennuksen syy. Hänen mielensä vaurioitui hylkäämisen kokemuksesta.

Yritin äitinä tehdä kaiken minkä kykenin, mutta en voinut isän tekoja poistaa. Ja koska pienellä paikkakunnalla asuttiin, kaikki oli lasteni silmien edessä.

Kun mieheni sairastui, hän oli vailla aikusten lastensa apua, tukea ja hyväksyntään. Hän kuoli sairauteensa ja selvittämättömät asiat ovat rankkana lapseni mielessä.

Näin raukkamaisia on erittäin monet miehet, tekisi mieleni sanoa että suurin osa.

Vihaan sitä mitä mieheni lapsilleen teki. Vihaan.

Niin, eli on varsin hyvä että näistä asioista puhutaan avoimesti. Eli kuten nyt tässä kyseessä olevassa kirjassa josta käy oikein hyvin ilmi että mies toimi väärin. Me muut voimme sitten oppia muiden kokemuksista. Mutta jotenkin nyt tuntuu että tästä ei olisi edes saanut kirjoittaa, jota en kyllä ymmärrä lainkaan. 

Minä en oikein usko siihen, että jonkun itseään täynnä olevan toimittajan lätinä asiaa auttaa.

Tulee mieleen ennemminkin, että katsokaa, näinkin saa julkisuutta (jos et ole komea etkä älykäs), voit olla mulk ku, jättää kaiken muiden huolehdittavaksi ja korjattavaksi. Kehua jälkikäteen, että olin mulk ku, mutta kaikki meni hyvin, nyt on uusi perhe ja entiset lapset voivat niin helevetin hyvin, kun se eksä niistä piti huolta. Minun ei tarvinnut.

Että jätkät, ei hätää, ajatelkaa vain itseänne, tai oikeammin sitä nysää jalkovälissä, kyllä naiset kakaroista huolen pitää. Niitten on nimittäin pakko.

Sen kun uutta putkeen vaan.

Ilmeisesti koko tietosi tästä asiasta perustuu pelkkään uskoon? Ensinnäkin kyse on kirjasta jossa viisi miestä kertoo omasta erostaan ja tämä toimittajan tarina oli vain yksi niistä. Toisekseen kyseessä ei ollut mikään "lätinä" vaan ihan vakava teksti jossa mies tietää oikein hyvin itsekin toimineensa väärin kaikin tavoin ja sanoo että kenenkään ei pitäisi toimia niin kuin hän toimi. MItään kehua asiassa ei ollut.

Katsos kun olen sitä mieltä että:

Tuomaksen tarina kirjassa, jossa puhutaan jätetyistä miehistä, on turha, koska hän on jättäjä.

Tuomaksen kehut siitä, että asiat on nyt hyvin, ovat Tuomaksen käsitys asiasta.

Tuomaksen julkisuudenkipeys tulee nyt tyydytettyä (ja kirjalle sopivasti mainosta), hintana on lasten ja entisen puolison mahdollinen tuska, kun kaikki taas kaivetaan esille.

Mutta onneksi tämä turvonnut vössykkä saa kaipaamaansa julkisuutta. Joku tuolla sanoikin, kun et ole komea, fiksu tai karismaattinen, ole mul kku ja tee asiasta julkinen, sillä pääset lehtiin ja someen.

Kiva on lapsista murrosikäisenä lukea, että jee, iskä teki meidän tuskalla rahaa.

Kyllä, olet todellakin tuota MIELTÄ. Et siis tiedä yhtään noista asioista varmaksi.

Ensinnäkin kirja yleensä paranee kun siinä on erilaisia näkökulmia, ei huonone.

Toisekseen on aivan mahdollista että Tuomas on jopa kuullut siltä ex-vaimoltaan että sillä exällä menee nykyisin hyvin ja mitään kaunaa ei ole jäänyt.

Kolmanneksi on aivan mahdollista että hän on myös kysynyt exältään että onko ok että hän kirjoittaa asiasta.

Ja neljänneksi kirjan kirjoittaminen on monille ihan todellakin asia josta myös saadaan rahaa vastineeksi siihen kuluneelle ajalle. Ja siksi sitä pitää markkinoida. Se ei tee kirjasta sen huonompaa. Kaikkia kirjoja markkinoidaan.

Jos meillä olisi kirja jossa nainen kertoisi jättäneensä vastasyntyneen lapsensa niin sitä kuvattaisiin "naisen raastavaksi kuvaukseksi vaietusta aiheesta" ja kirjoittajaa "rohkeaksi ja tabuja rikkovaksi". Tuskin kukaan puhuisi rahastuksesta mitään vaikka kyse olisi aivan samasta. 

Sinä luulet, me muut ymmärrämme.

Kukaan lapsi EI HALUA LUKEA ISÄNSÄ KEHUSKELUJA SIITÄ ETTÄ ON KASVANUT NYT MIEHEKSI JA MARKKINOIN TÄSSÄ KIRJAANI LASTENI TUSKALLA.

Niin, eli on varsin hyvä että näistä asioista puhutaan avoimesti. Eli kuten nyt tässä kyseessä olevassa kirjassa josta käy oikein hyvin ilmi että mies toimi väärin. Me muut voimme sitten oppia muiden kokemuksista. Mutta jotenkin nyt tuntuu että tästä ei olisi edes saanut kirjoittaa, jota en kyllä ymmärrä lainkaan. 

Näin voisi ajatella, jos kirjan sisältö olisi se, että 1. älä haudo eroajatuksia kahta vuotta yrittämättä selvittää asiaa puolisosi kanssa ja hakematta ulkopuolista apua parisuhteen korhaamiseksi, 2. älä laita lapsia alulle jos haudot eroajatuksia, 3. älä katsele muita ennen kuin ero on virallinen, 4. ahdistuksesi on omassa päässäsi ja voit sen selvittää ilman eroa, 5. älä pilaa lastesi elämää kirjoittamalla kirjaa omista typeryyksistäsi, 6. älä pilaa lastesi elämää vaatimalla itsellesi oikeuksia, jotka ovat ehkä sinulle kivoja, mutta kaikille muille osapuolille haitallisia.

Oliko tämä kirjan sisältö? Jos ei, niin eihän siitä sitten kukaan opi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tuon tilanteen paremmin kuin hyvin. Ensinnäkin nuorena alotetut suhteet harvemmin ovat erityisen onnellisia. Näissä suhteissa yleensä se suhteen toinen osapuoli on tyytymätön ja kokee voimakasta pahaaoloa, kun toinen taas pelkää eroa. Ongelmana on se, ettei ihminen ole saanut itsenäisesti kasvaa aikuiseksi vaan kaikki tapahtuu sen suhteen sisällä. Siinä menettää niin paljon elämästä, elmänkokemuksia sekä henkistä kasvua. Niin paljon jää elämättä ja kokematta - eikä niitä asioita saa ikinä takaisin (ja vaikka kuinka väittää, että parisuhteessakin voi kokea niin se ei yksinkertaisesti ole sama asia).

Omassa tuttava- ja lähipiirissä näissä suhteissa on poikkeuksetta toisella haluttomuus (koska se suhde muuttuu sisarukselliseksi) ja useimmilla pettämistä. Katkeruus on myös yleistä ja toisesta henkinen etääntyminen. Suhde muuttuu arkiseksi ja se arki on todella vahvasti läsnä kun taas myöhemmin elämässä aloitetussa suhteissa (kun takana on muitakin suhteita) se arki ei tule samalla tavalla ellei päädy suhteen väärän ihmisen kanssa.

Olen itsekin eronnut kaikin puolin hyvästä miehestä vain siksi, että suhde alkoi liian nuorena. Hetkeäkään en ole katunut, en osaa edes kuvitella, miten erilaista elämäni olisi! Nykyään olen naimisissa sielunkumppanini kanssa.

Tällaisia tilanteita - yllätyseroja, joissa toinen ei uskalla puhua - ei tulisi, jos niihin parisuhteisiin ei suhtauduttaisi niin jyrkästi, mustavalkoisesti ja tuomitsevasti. Aivan kuten tässäkin keskustelussa tulee ilmi, monella se ajatusmaailma on niin kapea ja naiivi. Ei tällaisia asioita voi tuoda esille puolison kanssa, jonka kanssa ei voi tuomitsematta keskustella näistä asioista. Puhumattakaan jos vielä lähipiirinkin painostaa parisuhteeseen.

Tärkeintä olisi oppia hyväksymään, ettei se parisuhde ole itsessään mikään arvo eikä erossa ole mitään pahaa. Eikä siinä ole mitään tuomittavaa kokea, että elämä menee hukkaan nuorena aloitetussa suhteessa vaan se on aivan normaalia ja inhimillistä. Jotkut voivat olla tyytyväisiä, mutta harva on eikä siinä ole todella mitään pahaa.

V**ttu mitä paskaa.

Taitaa olla taas sellanen tapaus, että nainen vaan hankkiutuu kysymättä paksuksi.

En muista vuotta mutta ihan tässä lähiaikoina Vuoden Isäksi (ilmeisesti ei ironinen nimitys) valittiin mies joka oli hyvä isä toisen avioliittonsa jälkeläisille vaikka oli jäänyt etäiseksi ensimmäisille lapsilleen.

Säännöt ovat isille ja äideille erit: isät saavat lähteä, äidit saavat jäädä ja/tai kantaa päävastuun lapsista.

Kääntäkääpä ajatus päinvastoin: äiti lähti, isä kasvatti lapset ja tarina on paljon harvinaisempi, vaikka näitäkin on.

Sellainen on sosiaalinen paine: meillä on tässä tilanteessa yh-äitejä joiden luontaiset taipumukset saattavat olla ennemmin kohti hyvää etävanhemmuutta, ja isiä jotka turhan päiten roikkuvat karmeissa liitoissa koska eivät saa suutaan auki eivätkä osaa tapella oletusten virtaa vastaan lasten huoltajuuskysymyksissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tuon tilanteen paremmin kuin hyvin. Ensinnäkin nuorena alotetut suhteet harvemmin ovat erityisen onnellisia. Näissä suhteissa yleensä se suhteen toinen osapuoli on tyytymätön ja kokee voimakasta pahaaoloa, kun toinen taas pelkää eroa. Ongelmana on se, ettei ihminen ole saanut itsenäisesti kasvaa aikuiseksi vaan kaikki tapahtuu sen suhteen sisällä. Siinä menettää niin paljon elämästä, elmänkokemuksia sekä henkistä kasvua. Niin paljon jää elämättä ja kokematta - eikä niitä asioita saa ikinä takaisin (ja vaikka kuinka väittää, että parisuhteessakin voi kokea niin se ei yksinkertaisesti ole sama asia).

Omassa tuttava- ja lähipiirissä näissä suhteissa on poikkeuksetta toisella haluttomuus (koska se suhde muuttuu sisarukselliseksi) ja useimmilla pettämistä. Katkeruus on myös yleistä ja toisesta henkinen etääntyminen. Suhde muuttuu arkiseksi ja se arki on todella vahvasti läsnä kun taas myöhemmin elämässä aloitetussa suhteissa (kun takana on muitakin suhteita) se arki ei tule samalla tavalla ellei päädy suhteen väärän ihmisen kanssa.

Olen itsekin eronnut kaikin puolin hyvästä miehestä vain siksi, että suhde alkoi liian nuorena. Hetkeäkään en ole katunut, en osaa edes kuvitella, miten erilaista elämäni olisi! Nykyään olen naimisissa sielunkumppanini kanssa.

Tällaisia tilanteita - yllätyseroja, joissa toinen ei uskalla puhua - ei tulisi, jos niihin parisuhteisiin ei suhtauduttaisi niin jyrkästi, mustavalkoisesti ja tuomitsevasti. Aivan kuten tässäkin keskustelussa tulee ilmi, monella se ajatusmaailma on niin kapea ja naiivi. Ei tällaisia asioita voi tuoda esille puolison kanssa, jonka kanssa ei voi tuomitsematta keskustella näistä asioista. Puhumattakaan jos vielä lähipiirinkin painostaa parisuhteeseen.

Tärkeintä olisi oppia hyväksymään, ettei se parisuhde ole itsessään mikään arvo eikä erossa ole mitään pahaa. Eikä siinä ole mitään tuomittavaa kokea, että elämä menee hukkaan nuorena aloitetussa suhteessa vaan se on aivan normaalia ja inhimillistä. Jotkut voivat olla tyytyväisiä, mutta harva on eikä siinä ole todella mitään pahaa.

V**ttu mitä paskaa.

Äläs nyt, kun on oikein sielunkumppani löytynyt.

Seinät on tuolla ak alla täynnä ”Carpe Diem” - son taa, tekstin ääliömäisyys paljastaa tyylin. Näitä kouvolatukkaisia ak koja on kylät täynnään.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla taas sellanen tapaus, että nainen vaan hankkiutuu kysymättä paksuksi.

Juu, pakotti Tuomas-rukan paljaalla pa nemaan.

Kyllä käy nyt sääliksi tuo Tuomas.

Vierailija kirjoitti:

Niin, eli on varsin hyvä että näistä asioista puhutaan avoimesti. Eli kuten nyt tässä kyseessä olevassa kirjassa josta käy oikein hyvin ilmi että mies toimi väärin. Me muut voimme sitten oppia muiden kokemuksista. Mutta jotenkin nyt tuntuu että tästä ei olisi edes saanut kirjoittaa, jota en kyllä ymmärrä lainkaan. 

Näin voisi ajatella, jos kirjan sisältö olisi se, että 1. älä haudo eroajatuksia kahta vuotta yrittämättä selvittää asiaa puolisosi kanssa ja hakematta ulkopuolista apua parisuhteen korhaamiseksi, 2. älä laita lapsia alulle jos haudot eroajatuksia, 3. älä katsele muita ennen kuin ero on virallinen, 4. ahdistuksesi on omassa päässäsi ja voit sen selvittää ilman eroa, 5. älä pilaa lastesi elämää kirjoittamalla kirjaa omista typeryyksistäsi, 6. älä pilaa lastesi elämää vaatimalla itsellesi oikeuksia, jotka ovat ehkä sinulle kivoja, mutta kaikille muille osapuolille haitallisia.

Oliko tämä kirjan sisältö? Jos ei, niin eihän siitä sitten kukaan opi mitään.

Juuri näin!