Mies jätti raskaana olevan vaimonsa - oli pohtinut lähtöä kaksi vuotta, muttei kertonut ajatuksistaan - Kirjoitti selviytymisoppaan isille
"Kaikki tuntuivat kääntyvän Tuomas Rajalaa vastaan, kun hän lähti avioliitostaan. Mies kirjoitti selviytymisoppaan eronneille isille.
Perheeseen oli syntymässä toinen lapsi, kun 2-vuotiaan lapsen isä päätti, ettei halua enää jatkaa liittoaan. Rajala oli pohtinut lähtöä kaksi vuotta, muttei kertonut ajatuksistaan silloiselle vaimolleen. Hän oli myös ihastunut toiseen ihmiseen, vaikkei varsinaista toista naista ollutkaan mukana kuvioissa. Ilmoitus lähtemisestä tuli vaimolle järkytyksenä, iskuna puun takaa.
”Katso pitkään sitä lasta, koska tämä on viimeinen kerta, kun näet sen.”
Vaimon sanat jäivät mieleen, kun Rajala teki lähtöä yhteisestä kodista. Samoin lastenvalvojalla käynti. Rajala sai sanojensa mukaan kuulla, millainen hirviö hän oli jättäessään raskaana olevan naisen. Vaimon puolelle asettunut lastenvalvoja ei pitänyt Rajalaa soveliaana huoltajana vuoroviikoin tapahtuvalle tapaamisjärjestelylle, vaan isä saisi tavata lapsiaan vain joka toinen viikonloppu.
Rajala oli tavannut tulevan vaimonsa teininä seurakunnan leirillä. Pari oli mennyt parikymppisenä naimisiin. Liitto kesti 10 vuotta. Hän menetti avioerossa kaksi kolmasosaa kavereistaan. Kun mies kävi vanhassa kotikaupungissaan, häntä kohdeltiin kuin ilmaa. Oma äitikin kääntyi toviksi poikaansa vastaan."
Kommentit (548)
Jos saataisiin Suomeen sota, niin Rajala voisi kirjoittaa selviytysmisoppaan rintamakarkureille.
"En vain kokenut olevani onnellinen, eikä kiväärikään tuonut tyydytystä. Koin itseni ahdistuneeksi ja lopulta päätin, että olen itse vastuussa omasta onnellisuudestani. Sota ei vain sopinut minulle henkilökohtaisesti. Jostain syystä en saanut ilahtunutta vastaanottoa palatessani rintamalta ja jopa perheeni ilmaisi olevansa pettynyt. Se tuntui todella pahalta..."
Tuomas Rajala ei näytä lainkaan ymmärtävän että hän on idiootti, joten asia on tämän suhteen pihvi. Lähinnä ihmetyttää mikä kirjapaino ja kustantaja on valmis tällaiseen kirjahankkeeseen lähtemään?
Vierailija kirjoitti:
Oli pohtinut lähtöä 2 vuotta mutta silti siinä välissä piti pykätä uusi lapsi?! Todellakin halveksun.
En myös ymmärrä tätä, mutta koska mies niin vastuuta ei ole. Syy miksi en enää lapsia halua. Poikkeuksia toki on, mutta se on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta eli toivotonta.
Toki huonoon suhteeseen ei kannata jäädä oli lapsia tai ei, mutta tuo ajankohta?!
Olisiko ollut miestä kantamaan vastuunsa edes siitä vauva arjesta tai sitten olla tekemättä niitä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Voitteko hei lukea sen jutun oikeasti ennenkuin someraivoatte itsenne sydänkohtaukseen. Siinä sanotaan että hän oli ihastunut toiseen mutta ei ollut mitään uutta suhdett. Luultavasti ne ihastumisen tunteet toiseen olivat viimeinen niitti. Ja ihan vuokrakaksioon muutti yksin.
Ja mielestäni hän kertoo tarinansa, jotta muut uskonnolliset nuoret eivät kokisi samaa. Ja avaa keskustelua siitä miksi miehet eivät osaa puhua tunteistaan, mitä asialle voidaan tehdä ja miten tällaisia erotilanteita voisi ja tulisi välttää. Tunnen monta samanlaista tapausta, joissa myös naiset toimivat huonosti kun eivät saa sanottua mitä tarvitsevat.
En kyllä osaa someraivota hänelle 10 vuotta vanhoista asioista, ex-vaimokin tuntuu menneen elämässä eteenpäin. Kaikki me opitaan ja kasvetaan. Varsinkin parikymppisinä. Yhteisö on varmasti painostanut avioliittoon ja lapsiin eikä nuoret ole osanneet sitä kyseenalaistaa silloin kun olisi pitänyt. Ei ollut tuo eron hoitaminen Rajalalta mikään fiksu tai selkärangallinen tapaus kaikkineen, jos olisin ollut lähipiiriä silloin niin olisin tuominnut ja kääntänyt selkäni, mutta pääasia että näistä puhutaan niin seuraava sukupolvi voi kehittyä. Jos ei tunne historiaansa niin ei pääse eteenpäin.
Alapeukkua kehiin sitten vaan, lähden töihin pakoon :)
Tämä just! Olen täällä päätäni puistellen lukenut tätä ketjua, että ei taaskaan av-mammalla yhtään sisälukutaitoa! Ei siis mitään uutta!
Ei Rajalalla ole mitään häpeää, kirjan kirjoittaminen ja julkaiseminen todistaa sen. Rajalan pitäisi tajuta, että hänen ex-vaimonsa joutuu ikänsä häpeämään sitä, että tuli erehdyksessä ottaneensa noin kuvottavan vätyksen miehekseen. Ex-vaimo ei takuulla kaipaa mitään julkisuutta asialle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli ihastunut toiseen naiseen mutta ei, se ei ollut eron syy. Lässyn, lässyn. En tunne yhtään miestä, joka olisi lähtenyt perheensä luota ilman että on ollut toinen nainen valmiina odottamassa. Entä te?
On kuitenkin myös tunnettu fakta, että hyvästä parisuhteesta ei yksikään mies ole turhaan lähtenyt kalppimaan. Miksi vaihtaa hyvä epävarmuuteen ja mahdollisesti huonoon? Kyllä siinä parisuhteessa yleensä on pidemmän aikaa jo jotain pahasti vialla eikä nainenkaan täysin syytön ole.
Juuri näin. Onnelliseen parisuhteeseen ei kolmatta mahdu.
Luin tuon haastattelun ja se antoi ihan asiallisen kuvan miehestä. Toisten tekoja ei kannata lähteä tuosta noin vaan tuomitsemaan raflaavien otsikoiden perusteella. Kaikkia asiaan johtaneita syitä ei tunneta, eikä halutakaan tuntea.
Tuo haastattelu oli pitkälti ihan asiaa. Yleensä se on juurikin toisin päin, nainen hautoo päässään eroa ja yllättää täysin miehen. 70% eroista on naisen alulle panemia.
Tämä Tuomas tuntui huomattavasti humaanimmalta tyypiltä kuin täällä tuomion miekkaa hurmahenkisesti heiluttavat. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Ja on ihan vaan hyvä, että miehetkin saavat apua. Jutussa mainittiin, että eronneilla miehillä kuolleisuusriski on kaksinkertainen. Yhä edelleen, jos mies puhuu tunteistaan, se leimataan ruikuttamiseksi, naiset taas "avautuvat rohkeasti".

Jos kysyt asiaa parisuhdeterapeutilta, kuulet että ihastumisen tunteet ovat tavallisia pitkissä parisuhteissa ja kypsät, puolisoaan kunnioittavat ihmiset suhtautuvat niihin ohimenevinä mielen oikkuina, jotka eivät vaadi mitään toimenpiteitä.
Rajala ei ole valitettavasti ensimmäinen eikä viimeinen ukko, joka tekee/on tehnyt tuollaisen tempun vaimolleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko hei lukea sen jutun oikeasti ennenkuin someraivoatte itsenne sydänkohtaukseen. Siinä sanotaan että hän oli ihastunut toiseen mutta ei ollut mitään uutta suhdett. Luultavasti ne ihastumisen tunteet toiseen olivat viimeinen niitti. Ja ihan vuokrakaksioon muutti yksin.
Ja mielestäni hän kertoo tarinansa, jotta muut uskonnolliset nuoret eivät kokisi samaa. Ja avaa keskustelua siitä miksi miehet eivät osaa puhua tunteistaan, mitä asialle voidaan tehdä ja miten tällaisia erotilanteita voisi ja tulisi välttää. Tunnen monta samanlaista tapausta, joissa myös naiset toimivat huonosti kun eivät saa sanottua mitä tarvitsevat.
En kyllä osaa someraivota hänelle 10 vuotta vanhoista asioista, ex-vaimokin tuntuu menneen elämässä eteenpäin. Kaikki me opitaan ja kasvetaan. Varsinkin parikymppisinä. Yhteisö on varmasti painostanut avioliittoon ja lapsiin eikä nuoret ole osanneet sitä kyseenalaistaa silloin kun olisi pitänyt. Ei ollut tuo eron hoitaminen Rajalalta mikään fiksu tai selkärangallinen tapaus kaikkineen, jos olisin ollut lähipiiriä silloin niin olisin tuominnut ja kääntänyt selkäni, mutta pääasia että näistä puhutaan niin seuraava sukupolvi voi kehittyä. Jos ei tunne historiaansa niin ei pääse eteenpäin.
Alapeukkua kehiin sitten vaan, lähden töihin pakoon :)
Minäkin olen parisuhteen vaikeana aikana (juurikin lapsen taaperoaikana) ihastunut toiseen.
Mutta ensinnäkin pitää käsittää, että se on normaalia pitkässä parisuhteessa. Etenkin vaikeina aikoina ruoho voi näyttää todella vihreältä aidan toisella puolella.
Mutta pointti on, että tekeekö mitään vai odottaako niitä parempia aikoja.
Itse onneksi odotin. Kukaan ei koskaan saanut tietää ihastuksen tunteistani, ja ne tunteet karisivat täysin kun vaikean ajan yli päästiin.
Nyt jatketaan tiiminä puolisoni kanssa, on jo paljon helpompaa mitä vanhemmaksi lapsikin kasvaa.Enempää lapsia meille tosin ei tule, ei oteta riskiä siitä, että repisikö seuraava vaikea vauva-/taaperoaika meidät eroon.
Mä taas puolestani olen iloinen, että en jäänyt odottelemaan parempia aikoja. Olen ollut nyt onnellisesti sen vihreämmän ruohon kanssa 22v ja kolme yhteistä lasta. Symppaan Tuomasta, koska olen itse tehnyt lähes saman. t:N50
Vierailija kirjoitti:
Raukkamaista jättää perheensä ja pieni lapsensa jonkun uuden ihastuksen vuoksi.
Onneks Tuomas ei niin tehnytkään.
Vierailija kirjoitti:
Luin tuon haastattelun ja se antoi ihan asiallisen kuvan miehestä. Toisten tekoja ei kannata lähteä tuosta noin vaan tuomitsemaan raflaavien otsikoiden perusteella. Kaikkia asiaan johtaneita syitä ei tunneta, eikä halutakaan tuntea.
Tuo haastattelu oli pitkälti ihan asiaa. Yleensä se on juurikin toisin päin, nainen hautoo päässään eroa ja yllättää täysin miehen. 70% eroista on naisen alulle panemia.
Tämä Tuomas tuntui huomattavasti humaanimmalta tyypiltä kuin täällä tuomion miekkaa hurmahenkisesti heiluttavat. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Ja on ihan vaan hyvä, että miehetkin saavat apua. Jutussa mainittiin, että eronneilla miehillä kuolleisuusriski on kaksinkertainen. Yhä edelleen, jos mies puhuu tunteistaan, se leimataan ruikuttamiseksi, naiset taas "avautuvat rohkeasti".
Kukaan nainen ei haudo eroa, vaan on ottanut epäkohdat puheeksi uudestaan ja uudestaan ja SILTI ero tulee miehelle yllärinä
Vierailija kirjoitti:
Jätit sitten oleellisia kohtia kopioimatta! Esim. "Kaikkein hirvein tapa uhkailla isää on sanoa, että vien sinulta lapset etkä tapaa niitä koskaan. Kuulin tämän lauseen itsekin, mutta ymmärrän, että se oli alkujärkytystä. Ex-vaimoni on upea persoona, joka ei ole koskaan yrittänyt hankaloittaa mun ja lasten tapaamista, vaan pikemminkin tukenut sitä. Hän ei ole koskaan sanonut pahaa sanaa lapsille minusta, Rajala kiittää.
Isä sai olla mukana myös toisen lapsensa syntymässä, mikä jäi mieleen ilopilkkuna avioerokriisin keskellä."
Ei voi kuin ihmetellä niitä karmeita kärsimyksiä ja tuen puutetta mitä miehet joutuvat kokemaan jättäessään raskaana olevat vaimonsa. Tuomas Rajalakin on selvästi kärsinyt tosi paljon tai ainakin olisi VOINUT kärsiä niinkuin hän on kuullut että moni mies niin epäreilusti kärsii. Kyllähän sitä voi pistää jonkun naisen synnyttämään itselleen lapsen ja sitten kyllä pitää olla täysi vapaus tehdä mitä haluaa ja missä haluaa ja kenen kanssa haluaa ja sitten leikkiä isää kun siltä tuntuu. Ja kuten sanottu, Tuomas Rajala on kuullut että joillekin miehille tämä ei ole onnistunut sataprosenttisella helppoudella! Siitä kyllä pitääkin kirjoittaa kirja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla taas sellanen tapaus, että nainen vaan hankkiutuu kysymättä paksuksi.
Juu, pakotti Tuomas-rukan paljaalla pa nemaan.
Kyllä käy nyt sääliksi tuo Tuomas.
Maailmassa on muitakin ehkäisykeinoja kuin kondomi. En toki tiedä tilastoja mutta oletan, että pitkässä ja vakituisessa parisuhteessa ensisijainen ehkäisykeino voi olla jokin muukin eli on voitu vedellä paljaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla taas sellanen tapaus, että nainen vaan hankkiutuu kysymättä paksuksi.
Juu, pakotti Tuomas-rukan paljaalla pa nemaan.
Kyllä käy nyt sääliksi tuo Tuomas.Maailmassa on muitakin ehkäisykeinoja kuin kondomi. En toki tiedä tilastoja mutta oletan, että pitkässä ja vakituisessa parisuhteessa ensisijainen ehkäisykeino voi olla jokin muukin eli on voitu vedellä paljaalla.
Olisi ollut rehellinen vaimolleen, niin ei olisi tarvinnut vedellä ollenkaan.
Hienoa että antoi kasvot tälle miksi yh:ta on olemassa. Toki yh:ksi voidaan päätyä ihan että toinen lähde vaan itse päättää lähteä.
Yh kun on kirosana monelle, pohjasakkaa, vaikka tulisi miettiä että tämä yh on juuri se osapuoli joka kantoi vanhemmuuden vastuun, eli eikö tällöin tuon vanhenmuutta paenneen ihmisen tulisi olla sitä pohjasakkaa?
Se että eroaa ei tarkoita ettäkö pitäisi erota lapsista ja kantaa vastuunsa ihmisenä vanhemoana, kuten nämä palstalla haukutut yh:t tekevät.
En koe sääliä miestä kohtaan, vaan lapsia ja heistä huolehtinutta äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla taas sellanen tapaus, että nainen vaan hankkiutuu kysymättä paksuksi.
Juu, pakotti Tuomas-rukan paljaalla pa nemaan.
Kyllä käy nyt sääliksi tuo Tuomas.
Kyllä parisuhteessa täytyy voida panna paljaallakin, ilman pelkoa että nainen hankkiutuu raskaaksi kun niin ei ole sovittu.
Idiootti. Kuka pykää lapsen aluille ja samalla hautoo lähtöä?! Miksi tällaiset ylipäänsä tekevät lapsia joille se arki sitten on niin kamalaa? Nykyään on ihan ok olla lapseton, ei niitä lapsia tarvi kumppanin tai sukulaisten mieliksi tehdä. Ihme kynnysmattoja tuollaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätit sitten oleellisia kohtia kopioimatta! Esim. "Kaikkein hirvein tapa uhkailla isää on sanoa, että vien sinulta lapset etkä tapaa niitä koskaan. Kuulin tämän lauseen itsekin, mutta ymmärrän, että se oli alkujärkytystä. Ex-vaimoni on upea persoona, joka ei ole koskaan yrittänyt hankaloittaa mun ja lasten tapaamista, vaan pikemminkin tukenut sitä. Hän ei ole koskaan sanonut pahaa sanaa lapsille minusta, Rajala kiittää.
Isä sai olla mukana myös toisen lapsensa syntymässä, mikä jäi mieleen ilopilkkuna avioerokriisin keskellä."
Ei voi kuin ihmetellä niitä karmeita kärsimyksiä ja tuen puutetta mitä miehet joutuvat kokemaan jättäessään raskaana olevat vaimonsa. Tuomas Rajalakin on selvästi kärsinyt tosi paljon tai ainakin olisi VOINUT kärsiä niinkuin hän on kuullut että moni mies niin epäreilusti kärsii. Kyllähän sitä voi pistää jonkun naisen synnyttämään itselleen lapsen ja sitten kyllä pitää olla täysi vapaus tehdä mitä haluaa ja missä haluaa ja kenen kanssa haluaa ja sitten leikkiä isää kun siltä tuntuu. Ja kuten sanottu, Tuomas Rajala on kuullut että joillekin miehille tämä ei ole onnistunut sataprosenttisella helppoudella! Siitä kyllä pitääkin kirjoittaa kirja.
Juuri näin.
Jätät lapsesi ja heistä huolehtivan ihmisen täysin oman onnensa nojaan todella kriittisellä hetkellä.
Suhteesta voi erota, mutta arjessa voi auttaa ja pysyä, kuten vanhemman hyvän ihmisen kuuluisikin.
Kirjaa en meinaa lukea, koska en lue muitakaan joita en halua taloudellisesti tukea.
Kantaako Rajala vastuun niistä lukutaidottomista miehistä, jotka tämän seurauksena jättävät raskaana olevan vaimonsa tai naisensa, kun pikkaisen ahdistaa tuleva?
Kantaako Rajala vastuun niistä lukutaidottomista lähisukulaisista, jotka keksivät nyt keinon, miten eroavan miehen lapsilta viedään se ainoa paikoillaan pysynyt turva, oma äiti?
Kantaako Rajala vastuun yhä uusista rikkinäisistä perheistä, perheistä, jotka on rikottu oman onnellisuuden tunteen nimissä?
Kantaako Rajala vastuun kodittomista lapsista, jotka eivät tiedä, minne kuuluvat, haluaako kukaan heitä lopulta enää edes luokseen?