Kun puolison elämäntilanne estää omat unelmat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unelmat ovat unelmia. Ei niitä tarvitse saavuttaa heti, vaan voi miettiä, miten toimii, että unelmat ehkä tulevaisuudessa voisivat toteutua.

Omassa historiassani oli tilanne, jossa oltiin juuri ostettu talo ja oli kolme pientä lasta. Mies alkoi syyttää minua ja lapsia, että ollaan hänen unelmiensa tiellä, sillä mies olisi halunnut hakeutua uusiin töihin Helsingin suunnalle. Toisen syyttelystä (kuten ap tekee) ei ole mitään hyötyä. Minusta se on pelkkää kiusantekoa ja omaa heikkoutta sopeutua tilanteeseen, johon itse on itsensä saattanut. Toki unelmia ja suunnitelmia pitää olla, mutta niiden ei pidä tarkoittaa sitä, että niiden perusteella saa romuttaa koko perheen ja sen hyvinvoinnin.

Me muutimme myöhemmin. Mies ei tullut sen onnellisemmaksi.

Minä taas en ole koskaan ymmärtänyt, miksi jotkut antavat esim talon olla hidasteena päätöksille elämässä. Jos talon saa myytyä, matkaan vaan. Eri asia on sitten, jos muut seikat sitovat tiettyyn paikkaan, vaikkapa ikääntyvien vanhempien hoito, lasten opiskelut tai vahva tukiverkko.

1. Talo on oikeasti hidaste. Ei voi lähteä tuosta vaan. Meillä myyntiaika oli 4 kuukautta, mikä on mielestäni lyhyt aika.

2. Jos talo on juuri ostettu, niin miksi pitäisi heti vaihtaa suunnitelmia. Menee hukkaan varainsiirtoverot ja muuttokustannukset. Tuuliviirin lailla toiminen ei ole järkevää.

3. Lähteminen tyhjän päälle on rankkaa. Jos molemmat vanhemmat joutuvat luopumaan työpaikasta eikä uudesta paikasta tai asunnosta ole mitään tietoa, niin lähtisitkö oikeasti itse juuri ostetusta omasta kodista tuntemattomaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperheeseen mahtuu huonosti kaksi uraihmistä.

No, mitä tarkoittaa huonosti? Jos lapset laitetaan joustamaan, niin kyllä molemmat pystyvät Suomessa tekemään uraa. Olen itse todistanut tätä lähipiirissä.

Kaksi uraa ja onnelliset ja tasapainoiset lapset mahtuvat oikein hyvin samaan perheeseen. Omassa lähipiirissäni kaikilla on oma ura eikä se ole millään tavalla vaikuttanut lapsiin negatiivisesti. 

AP, kannattaa ensi etsiä vaihtoehtoja, miten oman unelman voisi toteuttaa. Tosiasia kuitenkin on, että elämä on "tasapaksua arkea" eikä sitä pääse karkuun muuttamalla.

Minulla on vakaa työ, jota rakastan. Kaksi pientä lasta. En kaipaa omaan elämääni mitään lisää, kaikki isot unelmani toteutin jo ennen avioliittoa (paitsi lapset, joista en osannut edes unelmoida ennen puolisoni tapaamista). Miehellä vakityö, johon on tyytymätön. Hän unelmoi opiskelusta uuteen ammattiin ja yrityksen perustamisesta. Se tarkoittaisi, että minulla olisi päävastuu taloudellisesta puolesta, joutuisimme muuttamaan pienempään asuntoon ja eri paikkakunnalle. Työmatkani kasvaisi ja elintaso romahtaisi. Mitä olen sanonut miehelleni? MAKE IT HAPPEN. En halua elää katkeroituneen ihmisen kanssa loppuelämääni. Enkä voisi kuvitellakaan että mieheni sanoisi minulle mitään muuta jos roolit olisivat toisinpäin. Sitten elämme yksiössä vuokralla ja syömme herneitä muutaman vuoden (tämä lause on erittäin kärjistetty). Mietimme miten elämämme voisimme uudelleenjärjestää ja miten tulisimme toimeen. Ilman ruusunpunaisia laseja.

Unelmat pitää toteuttaa, elämän pitää olla onnellista (asiat joihin itse voi vaikuttaa) ja perhe ei hyödy mitään katkerista ja vihaisista vanhemmista. Avioliitto on meillä ainakin sitä, että molemmat saavat olla onnellisia ja teemme yhdessä töitä päämäärien saavuttamiseksi.

Kun esität näin yleisellä tasolla olevan kysymyksen, sen enempää erittelemättä, aiotko vetää omaa elämääsi koskevia johtopäätöksiä ja ottaa ns neuvoja palstan monenlaisten mammojen vuodatuksista?

Miehellä on sairauksia.

t. se joka kysyi lähteekö aikuisen miehen kakka lakanoista

Kaikkea ei voi saada. Tai ainakaan minä en voinut. Olisin halunnut olla työssä käyvä äiti mutta kävi toisin. Se ei kokonaan ole ollut parisuhteen syy mutta jonkin verran se kyllä vaikutti asiaan. On pitänyt vaan jaksaa kun ei muuta ole voinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa kryptista taas. Onko kyse sairaudesta, rahavaikeuksista, työtilanteesta, ahneudesta, kusipäisyydestä vai jostain muusta?

Perhe- ja työtilanne, joiden vuoksi itse joudun lähinnä olemaan taustatukena miehen valinnoille. Noin pääpiirteissään siis. Ap

Miksi? Olen kahden lapsen yksinhuoltaja ja silti toteuttanut unelmani niin työelämässä kuin muutenkin. En ymmärrä, miten mies voisi olla esteenä. 

Lasten kanssa pystyy aikuinen valitsemaan oman elämänsä. Kun perheessä on kaksi aikuista, voi olla kahdet aivan erilaiset unelmat esim asumispaikan suhteen. Jos on alunperin eletty miehen työpaikan mukaan niin vaikeaa on lähteä muuttamaan, kun mies ei tietty luovu omasta työpaikastaan. Silloin nainen joutuu elämään miehen elämän mukaan eikä omansa.

I feel you ap. Olen tyytynyt osaani ja odotan, että lapset muuttavat kotoa. Sitten voin tehdä omat valinnat.

Kuitenkin on paljon perheitä, joissa mies tekee reissutyötä, asuu viikot toisella paikkakunnalla ja tulee viikonlopuiksi kotiin tai on jopa kuukausia työkomennuksella ulkomailla. Miksei sama onnistuisi, jos kyseessä olisi nainen?

Koska mies joutuisi silloin hoitamaan lapset ja kodin ja luopumaan omasta urastaan, eihän se nyt käy.

Meillä on vastaava tilanne. Minä olen aina halunnut muuttaa pois Suomesta, pysyvästi, ja mies on kyllä tämän tiennyt. Miehellä taas on firma, jossa hän itse työskentelee yksin. Firma pärjää hyvin, mutta homma on täysin riippuvainen siitä, kuinka paljon mies tekee töitä. Hommaa ei voi siis vaikka tilapäisesti antaa jonkun muun pyöritettäväksi.

Tähän asti puheet ovat olleet sillä tasolla, että kun meillä on sen verran pääomaa, että voimme elää perustason elämää, lähdemme kokeilemaan siipiä ulkomaille. Minulla on kuitenkin ammatti, johon voi aina palata ja jolla saan myös monista maista töitä kyllä.

No viime talvena homma nytkähti sen verran eteenpäin, että minulle tarjottiin 3-6kk projektia Maltalla. Mies ja lapset olisivat saaneet tulla mukaan ja heidänkin kulut olisi hoidettu. Ja mies löi jarrut täysin kiinni. Hän ei jätä firmaansa eikä suostu yksin huolehtimaan lapsista jos vain minä menen. Vaikka meillä on hyvä tukiverkosto, kahdet aktiiviset ja terveet isovanhemmat sekä minun opiskeleva pikkusiskoni, joka mielellään rahaa vastaan vahtii kyllä.

Harkitsin josko olisin ottanut lapset mukaan, mutta pitkät työpäivät ja noin lyhyt aika, jolloin ei kouluun, kieleen ja kulttuuriin ehdi sisään tuntui lapsille vähän kohtuuttoman isolta asialta. Jos olisi ollut kyse vuodesta tai pidemmästä ajasta, olisin lähtenyt lasten kanssa.

Nyt vaan mietityttää, mahtaako tuo mies koskaan oikeasti olla valmis. Tämän episodin jälkeen aihetta on vältelty, vaikka ennen se oli yhteinen unelma.

Meillä sama. Muutettiin miehen työn mukana tänne mutta minä olen aina puhunut miten haluisin muuttaa mökkiin maalle, mies ei kuulemma todellakaan halua, eikä halua elää ilman elektroniikkaa missään pellolla. Minä kattelen mökkiä jossa voisin sinne kuitenkin asua esimerkiksi kesät.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vastaava tilanne. Minä olen aina halunnut muuttaa pois Suomesta, pysyvästi, ja mies on kyllä tämän tiennyt. Miehellä taas on firma, jossa hän itse työskentelee yksin. Firma pärjää hyvin, mutta homma on täysin riippuvainen siitä, kuinka paljon mies tekee töitä. Hommaa ei voi siis vaikka tilapäisesti antaa jonkun muun pyöritettäväksi.

Tähän asti puheet ovat olleet sillä tasolla, että kun meillä on sen verran pääomaa, että voimme elää perustason elämää, lähdemme kokeilemaan siipiä ulkomaille. Minulla on kuitenkin ammatti, johon voi aina palata ja jolla saan myös monista maista töitä kyllä.

No viime talvena homma nytkähti sen verran eteenpäin, että minulle tarjottiin 3-6kk projektia Maltalla. Mies ja lapset olisivat saaneet tulla mukaan ja heidänkin kulut olisi hoidettu. Ja mies löi jarrut täysin kiinni. Hän ei jätä firmaansa eikä suostu yksin huolehtimaan lapsista jos vain minä menen. Vaikka meillä on hyvä tukiverkosto, kahdet aktiiviset ja terveet isovanhemmat sekä minun opiskeleva pikkusiskoni, joka mielellään rahaa vastaan vahtii kyllä.

Harkitsin josko olisin ottanut lapset mukaan, mutta pitkät työpäivät ja noin lyhyt aika, jolloin ei kouluun, kieleen ja kulttuuriin ehdi sisään tuntui lapsille vähän kohtuuttoman isolta asialta. Jos olisi ollut kyse vuodesta tai pidemmästä ajasta, olisin lähtenyt lasten kanssa.

Nyt vaan mietityttää, mahtaako tuo mies koskaan oikeasti olla valmis. Tämän episodin jälkeen aihetta on vältelty, vaikka ennen se oli yhteinen unelma.

Maltalla pärjää englannilla, onhan se maan toinen virallinen kieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vastaava tilanne. Minä olen aina halunnut muuttaa pois Suomesta, pysyvästi, ja mies on kyllä tämän tiennyt. Miehellä taas on firma, jossa hän itse työskentelee yksin. Firma pärjää hyvin, mutta homma on täysin riippuvainen siitä, kuinka paljon mies tekee töitä. Hommaa ei voi siis vaikka tilapäisesti antaa jonkun muun pyöritettäväksi.

Tähän asti puheet ovat olleet sillä tasolla, että kun meillä on sen verran pääomaa, että voimme elää perustason elämää, lähdemme kokeilemaan siipiä ulkomaille. Minulla on kuitenkin ammatti, johon voi aina palata ja jolla saan myös monista maista töitä kyllä.

No viime talvena homma nytkähti sen verran eteenpäin, että minulle tarjottiin 3-6kk projektia Maltalla. Mies ja lapset olisivat saaneet tulla mukaan ja heidänkin kulut olisi hoidettu. Ja mies löi jarrut täysin kiinni. Hän ei jätä firmaansa eikä suostu yksin huolehtimaan lapsista jos vain minä menen. Vaikka meillä on hyvä tukiverkosto, kahdet aktiiviset ja terveet isovanhemmat sekä minun opiskeleva pikkusiskoni, joka mielellään rahaa vastaan vahtii kyllä.

Harkitsin josko olisin ottanut lapset mukaan, mutta pitkät työpäivät ja noin lyhyt aika, jolloin ei kouluun, kieleen ja kulttuuriin ehdi sisään tuntui lapsille vähän kohtuuttoman isolta asialta. Jos olisi ollut kyse vuodesta tai pidemmästä ajasta, olisin lähtenyt lasten kanssa.

Nyt vaan mietityttää, mahtaako tuo mies koskaan oikeasti olla valmis. Tämän episodin jälkeen aihetta on vältelty, vaikka ennen se oli yhteinen unelma.

Maltalla pärjää englannilla, onhan se maan toinen virallinen kieli.

No, meidän lapsemme eivät vielä osaa englantiakaan kuin alkeet. Eli koulussa pärjääminen olisi ollut vaikeaa, ja noin lyhyessä ajassa kielitaito ei olisi ehtinyt tulla riittävän hyväksi. Jolloin heille tuskin olisi jäänyt kovin hyviä muistoja.

Itse olen lapsena asunut englanninkielisessä maassa. Ensimmäinen vuosi oli kamala, sen jälkeen viihdyin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerropa ap vielä, mitä mies menettäisi? Työpaikkansa? Asuinpaikkansa? Itse rakentamansa talon?

Juuri tästä syystä en selitä nyt sen tarkemmin. Kun kukaan täällä ei tunne ja tiedä meitä persoonina, mikä on tärkeää ja millainen arvomaailma ja tilanteen kaikkia yksityiskohtia. En kaipaa vähättelyä meille kummallekaan, kuinka pinnallisia tai jonkun mielestä typeriä asioita arvostamme. Haluan oikeasti vain pohtia sitä jaksaako sitä loputtomiin tinkiä omasta unelmastaan parisuhteen hyväksi. Ap

Onko unelmasi pitkäaikainen? Oletteko vahingossa ajautuneet vaikka paikkakunnalle jossa et voi sitä toteuttaa? Esimerkiksi paikkakunnalta puuttuu yliopisto/opiskelupaikka, tai haluamasi yritystoiminnan pyörittäminen on mahdotonta?

Itselläni oli sellainen tilanne. Puhuin siitä miehelleni vuosia, ja vähitellen mies alkoi järjestellä omia kuvioitaan niin että saimme ne sovitettua yhteen. Mies oli siis yrittäjä ja yritystoiminta piti lopettaa, jotta minä pääsin yliopistoon. Lopulta muuttoa halusi kyllä mieskin, ja lapset olivat onneksi pieniä.

Aika ei ole aina kypsä muutokselle, mutta joitain asioita voi sulatella ja kypsytellä rauhassa. Sitten niihin saattaa keksiä ihan huomaamatta ratkaisun. Jos tilanne edellyttää muuttoa, otat vaikka lapset mukaasi vähän vanhempina ja mies reissaa teitä tapaamassa. Tämä nyt ei varmasti ole teille juuri sopiva ratkaisu, mutta esimerkki miten esim. ulkomailla asuvat etäperheet joskus tekevät.

Älä katkeroidu, sillä maailma on auki. Älä ainakaan jumiudu siihen ajatukseen ettet ikinä tule saamaan haluamaasi elämää. Kun tekee itselleen tavoitteita, sitä alkaa myös työskentelemään ihan huomaamattaan niitä kohti. Ja jos päätät jäädä vaikkapa ns. kodinpyörittäjävaimoksi, se on sinun päätöksesi.

Tsemppiä, niin masentavalta kuin se saattaa kuulostaakin.

Tämä on vähän vaikea aihe, koska itsestä tuntuu, että ihmiset eivät nykyään enää osaa tyytyä mihinkään, vaan elävät haaveilleen ja tavoittelevat jatkuvasti jotakin. Jos joku asia saavutetaan, onni on läsnä hetken, kunnes taas tyytymättömyys alkaa nakertaa ja uutta unelmaa peliin. Tällä en nyt tarkoita sitä, etteikö unelmia saisi olla, mutta kannattaa aina vähän punnita, mitä ne maksavat ja kenelle. Ja mikä on se perimmäinen syy tavoitella jotain asiaa.

Onnellisuus on kuitenkin lopulta melko paljonkin olosuhteista riippumaton asia, koska onnettomia ihmisiä löytyy ihan kaikista yhteiskuntaluokista ja kaikista elämäntilanteista. Ehkä tärkeintä onnellisuuden kannalta on miettiä, millaista on omien arvojen mukainen elämä ja tavoitella sitä.

Ei ole kohtuullista, että elämä rakennetaan vain parisuhteen toisen osapuolen näköiseksi. Mutta realismia on hyvä olla, jotkut unelmat eivät ole järkeviä toteuttaa.

Meilläkin tuntuu, että mies on vanhemmiten kovin jämähtänyt pieniin ympyröihin. Nuorempina oli suuria unelmia, joista osa yhteisellä päätöksellä toteutettiin. Minulla unelmia on edelleen, mies tuntuu olevan tyytyväinen tähän mitä on ja haraa vastaan, jos ehdotan muutosta elämään. Eikä sillä, onhan meillä hyvä elämä, mutta aina sitä jotain tavoitteita voisi olla, ettei lopulta vaan tylsistyminen ota valtaa.

Minä lähdin 25v avioliiton jälkeen ns tyhjän päälle, kun en enää jaksanut vain tukea miestä ja hänen yritystoimintaansa. Unelmat voi mielestäni laittaa tauolle ja joustaa yhteisen hyvän eteen, mutta jossain kohdassa se voi sitten iskeä vasten kasvoja, kuten meillä kävi. Olen tyytyväinen nyt, vaikka taloudellisesti on vaikeampaa ja miestä on välillä todella kova ikävä ihan muutenkin.

Meillä mies on paljon reissaava yritysjohtaja. Minä tuen häntä enkä edes yritä luoda uraa itselleni.

Vastineeksi saan korkean elintason, meillä ei ole avioehtoa ja mies myös maksaa minulle eläkerahastoon. Saan myös paljon vapaata aikaa, miehelle on ihan ok että hankin rahalla kodin- ja lastenhoitoapua.

Miinuksena sanoisin, että rakkaus on kuollut ajat sitten. Kiintymys ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat olemassa, mutta en rakasta miestäni enää. Elämä on mukavaa, enkä vaihtaisi sitä ainakaan nykyhetkessä, mutta katsotaan nyt sitten kuinka käy, kun lapset ovat isompia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Muutettiin miehen työn mukana tänne mutta minä olen aina puhunut miten haluisin muuttaa mökkiin maalle, mies ei kuulemma todellakaan halua, eikä halua elää ilman elektroniikkaa missään pellolla. Minä kattelen mökkiä jossa voisin sinne kuitenkin asua esimerkiksi kesät.

Kattele mielummin uusi mies jolla on samat haaveet, kuin sinulla. Miestä et saa muutettua, etkä itsekään muutu sen enempää. Tämä johtaa väkisinkin tilanteeseen jossa teillä on molemmilla omat unelmanne joihin toinen joutuu tyytymään.

Luulen että tämä pohjimmiltaan liittyy vähän perustavampaa laatua oleviin kysymyksiin. Tulenko kuulluksi parisuhteessa? Olenko tärkeä kumppanilleni? Haluaako kumppani, että olen onnellinen? Mitä voimme tehdä, jotta parisuhde on molemmille turvallinen ja hyvä paikka? Vaikka arki pyörii monesti käytännön asioiden ympärillä, perusasiat kuten kunnioitus, kuunteleminen ja vastaavat tulisi olla kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on paljon reissaava yritysjohtaja. Minä tuen häntä enkä edes yritä luoda uraa itselleni.

Vastineeksi saan korkean elintason, meillä ei ole avioehtoa ja mies myös maksaa minulle eläkerahastoon. Saan myös paljon vapaata aikaa, miehelle on ihan ok että hankin rahalla kodin- ja lastenhoitoapua.

Miinuksena sanoisin, että rakkaus on kuollut ajat sitten. Kiintymys ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat olemassa, mutta en rakasta miestäni enää. Elämä on mukavaa, enkä vaihtaisi sitä ainakaan nykyhetkessä, mutta katsotaan nyt sitten kuinka käy, kun lapset ovat isompia.

Voithan sä ottaa rakastajan tuohon kuvioon. Niin mies tekisi.