Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun puolison elämäntilanne estää omat unelmat
13.08.2019 |
Sen enempää erittelemättä, kuinka olette pystyneet elämään sen kanssa, että omat unelmat täytyy uhrata parisuhteen vuoksi? Parisuhde kuitenkin on hyvä ja on perhe, lapset jne.
Kommentit (175)
Menkääpä avioliittoneuvojalle tai parisuhdeterapiaan. Täältä et saa kaipaamiasi vastauksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea ei voi saada. Tai ainakaan minä en voinut. Olisin halunnut olla työssä käyvä äiti mutta kävi toisin. Se ei kokonaan ole ollut parisuhteen syy mutta jonkin verran se kyllä vaikutti asiaan. On pitänyt vaan jaksaa kun ei muuta ole voinut.
Juuri näin, että kaikkea ei voi saada. Minun mieheni sai työn, jossa joutuisi olemaan paljon ulkomailla (projekti). Pitkään harkittiin, muutetaanko koko perhe mukana, pelkästään mies vai jättääkö ottamatta työn vastaan. Muuttoa puolsivat: mukavampi ilmasto, hyvä palkka ja projektin määräaikaisuus. Muuttoa estivät: lasten kaverit olisivat jääneet Suomeen, lapset olisivat joutuneet englanninkieliseen kouluun, omakotitalon olisi joutunut myymään tai laittamaan vuokralle, minä en olisi ehkä työllistynyt ulkomailla, kaikki muutosta aiheutuvat kulut ja jos mies olisi muuttanut yksin, jatkuva ikävä. Muuttoa ei toteutettu, koska kaikkea ei voi saada.
Parisuhteessa ei tietenkään voi yleensä elää sellaista tasajakoelämää, että joka päivä ollaankin suhteen tasoissa. Mutta jos vuosikaudet lykkää omia unelmiaan ”sitten kun”- aikaan, huomaa äkkiä, että sitä aikaa ei tulekaan, ja löytää itsensä katkerana katumassa valintojaan.
Älä liian kauan odota omaa vuoroasi.
Muista että itse pitää tehdä päätös. Joko luovut haaveestasi (toistaiseksi tai lopullisesti) tai sitten alat aktiivisesti toimia sen eteen. Ei kuitenkaan niin, että tyydyt rooliisi ja olet katkera miehelle, se on epäreilua. Keskustelun paikka nyt selkeästi.
Ap:lle täällä yksi kohtalotoveri... Mies on sidottuna lastensa ja työnsä takia yhdelle paikkakunnalle, minä taas (jos vapaasti valitsisin) asuisin aivan muualla ja tekisin erityyppistä työtä ja myös harrastusmahdollisuudet olisivat paremmat siellä. Vaakakupissa painavat siis omat toteutumattomat unelmat vs. (muilta osin) hyvä parisuhde. Kova on kynnys lähteä, mutta toisaalta katkeroituuko tässä vain vuosien saatossa jos jää elämään toisen elämää... Vai tottuuko elämään asian kanssa ja omat unelmat muuttuvat vuosien kuluessa täällä toteutettaviksi. Kumpi on tärkeämpää, läheiset ihmiset vai omannäköinen elämä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sullahan jää elämä elämättä. Todella surullista millaisia kompromisseja ihmiset ovat pelon takia valmiita tekemään. Minne unohtui se "ei lapset mitään estä" -asenne mitä veloille aina toitotetaan? Miltä susta tuntuu kymmenen vuoden päästä jos et tee unelmiesi eteen mitään?
Mulla lapset ei estä mitään. Mies "estää".
En suoraan sanottuna usko. Ilman lapsia ei se mies estäisi ollenkaan samalla lailla, vaan lapsettomana olisi esim. se etäsuhde huomattavasti helpompi handlata.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa ei tietenkään voi yleensä elää sellaista tasajakoelämää, että joka päivä ollaankin suhteen tasoissa. Mutta jos vuosikaudet lykkää omia unelmiaan ”sitten kun”- aikaan, huomaa äkkiä, että sitä aikaa ei tulekaan, ja löytää itsensä katkerana katumassa valintojaan.
Älä liian kauan odota omaa vuoroasi.
Mun neuvo on muokata unelmaa. Onnellisella ihmisella ei ole vain yhtä vaihtoehtoa, vaan useita. Jos joku asia ei onnistu, niin on olemassa muita vaihtoehtoja.
Unelmissa parasta on niiden odotus ja pyrkiminen niitä kohti. Kun unelmat toteutuvat, niin silloin huomaa, ettei se nyt niin ihmeellistä ollutkaan. Kun unelmat on saavutettu, niin se ei ole parasta - oikeasti tuntuu tyhjältä ja tylsältä, kun ei ole unelmia, joita tavoitella. Näin ainakin minusta tuntui, kun olin saavuttanut unelmani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rehellisesti ap, useimmat miehet eivät edes tajua sitä kuinka paljon nainen on yleensä valmis tinkimään omasta mukavuudestaan perheen hyväksi. Miehiltä sama ei tule luonnostaan, heitä pitää pyytää, vaatia ja maanitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sullahan jää elämä elämättä. Todella surullista millaisia kompromisseja ihmiset ovat pelon takia valmiita tekemään. Minne unohtui se "ei lapset mitään estä" -asenne mitä veloille aina toitotetaan? Miltä susta tuntuu kymmenen vuoden päästä jos et tee unelmiesi eteen mitään?
Mulla lapset ei estä mitään. Mies "estää".
En suoraan sanottuna usko. Ilman lapsia ei se mies estäisi ollenkaan samalla lailla, vaan lapsettomana olisi esim. se etäsuhde huomattavasti helpompi handlata.
Ilman lapsia on helpompi erota. Etäsuhde ei sen parisuhteen näkökulmasta ole yhtään sen helpompaa oli lapsia tai ei. Arjen kannalta toki hieman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan nyt enemmän halusin tällä ketjulla kuulla teidän ajatuksia siitä voiko omia unelmiaan lykätä tai haudata ja mitä se tekee parisuhteelle. En sinänsä neuvoja omaani, koska en jaksa avata kaikkia syitä miksi muutos olisi meille hankalaa. Ap
Olet joskus aikoinaan hyväksynyt sen, että miehesi toteuttaa omia unelmiaan, joiden vuoksi sinä jouduit luopumaan omistasi. Kerroit, että jos sinä nyt lähtisit toteuttamaan sinun unelmiasi, mies joutuisi luopumaan omistaan. Olet siis ilmeisesti jostain syystä tullut katumapäälle. Mun mielestä et enää tuossa vaiheessa voi sanoa miehelle, että enpäs sittenkään hyväksy sinun unelmiesi toteuttamista, koska olet siihen jo aikoinaan suostunut ja olette elänyt elämäänne sen mukaisesti. Vähän sama kuin sanoisit yhtäkkiä, että enpäs haluakaan olla näiden lasten äiti.
Nyt sun pitää vaan keksiä itsellesi jotain uusia ja realistisempia unelmia, joiden toteuttaminen ei edellytä, että mies luopuisi omista, jo toteuttamistaan unelmista. Jotain sellaista, mikä sun olisi mahdollista toteuttaa siten, että se sopii sekä miehelle, lapsille että sinulle itsellesikin.
Minä olin vuosia toteuttamatta unelmiani ja järjestelin oman elämäni mukautumaan mieheni reissaavaan elämään, meillä oli pienet lapset eikä mitään turvaverkkoja, joten minä olin vastuussa arjen pyörittämisestä.
Lasten kasvettua oli minun vuoroni ja olen viimeisten vuosien aikana saanut toteuttaa unelmiani (työkomennuksia ulkomailla 8kk - 18kk), koko perhe on ollut kannustanut minua lähtemään. Kaikki on toiminut loistavasti, puolin ja toisin on käyty tapaamassa, skype/whatsapp jne. toimii ja kaikki ovat iloisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Unelmissa parasta on niiden odotus ja pyrkiminen niitä kohti. Kun unelmat toteutuvat, niin silloin huomaa, ettei se nyt niin ihmeellistä ollutkaan. Kun unelmat on saavutettu, niin se ei ole parasta - oikeasti tuntuu tyhjältä ja tylsältä, kun ei ole unelmia, joita tavoitella. Näin ainakin minusta tuntui, kun olin saavuttanut unelmani.
Näin käy helposti, jos sotkee unelmat ja saavutukset. Ts. "unelma" on ollut jokin tietty tutkinto, tyo, tms saavutus. Silloin jahtaa koko ajan jotain joka "vihdoinkin tekee elämästäni täydellistä", koska on ohjelmoitu ajattelemaan että erilaiset saavutukset ovat jotain mitkä tuovat onnea.
Mutta jos unelma on jonkin asian tekeminen, tyyliin "unelmani on olla lääkäri" vs. "unelmani on auttaa sairaita ihmisiä", on jälkimmäisen saavuttavalla huomattavasti isompi todennäkoisyys olla unelmansa saavutettuaan oikeasti onnellinen. Hän ei tavoitellut saavutusta, vaan elämänsisältoä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sullahan jää elämä elämättä. Todella surullista millaisia kompromisseja ihmiset ovat pelon takia valmiita tekemään. Minne unohtui se "ei lapset mitään estä" -asenne mitä veloille aina toitotetaan? Miltä susta tuntuu kymmenen vuoden päästä jos et tee unelmiesi eteen mitään?
Mulla lapset ei estä mitään. Mies "estää".
En suoraan sanottuna usko. Ilman lapsia ei se mies estäisi ollenkaan samalla lailla, vaan lapsettomana olisi esim. se etäsuhde huomattavasti helpompi handlata.
Ilman lapsia on helpompi erota. Etäsuhde ei sen parisuhteen näkökulmasta ole yhtään sen helpompaa oli lapsia tai ei. Arjen kannalta toki hieman.
Se oli esim. Myos ilman lapsia on:
- Helpompi muuttaa (ei tarvitse miettiä kouluja ja kavereita)\
- Helpompi opiskella (ei tarvitse niin paljoa tuloja kun ei tarvitse elättää lapsia, tai on helpompi käyttää illat ja vapaapäivät opiskeluun toiden ohella)
- Helpompi harrastaa jotain aikaavievää unelmansa eteen (enemmän vapaa-aikaa)
- Helpompi käyttää rahaa unelmaansa (ei tarvinne selitystä)
- Helpompi valita ei-sovinnainen elämäntyyli vaikka pornotähtenä tai kissaksi tatuoituna katutaiteilijana, kun ei tarvitse pelätä lasua
- Helpompi vaihtaa pienempipalkkaiseen tyohon
Jne jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kryptista taas. Onko kyse sairaudesta, rahavaikeuksista, työtilanteesta, ahneudesta, kusipäisyydestä vai jostain muusta?
Perhe- ja työtilanne, joiden vuoksi itse joudun lähinnä olemaan taustatukena miehen valinnoille. Noin pääpiirteissään siis. Ap
Siis mies- ja työtilanne, se perhe lienee yhteistuumin saatu.
En saa yhteistä kotia ainakaan 10 vuoteen mieheni kanssa, jos silloinkaan. En aio ostaa mihelle ja lapsillensa kotia, koska en ole saanut tästä suhteesta yhtään mitään sellaista, että kannattaisi uhrata itse mitään siihenkään suuntaan. Jos tulee lapsi, tarjoan hänelle kodin. Rahkeeni ei riitä tarjoamaan noille 4 henkilölle kotia, eikä kyllä miehelläkään.
En pystykään... Haaveilen erosta jatkuvasti koska miehen unelmat kuulostaa korvaani kammottavilta, että niitäkö tässä vain seuraan ja unohdan omat unelmani. Ollaan oltu yhdessä 8 vuotta joten en oo uskaltanut vielä lähteä... Asutaan ulkomailla, haluan takaisin Suomeen tai Norjaan. Hän haluaa tulla rikkaaksi ja muuttaa Jenkkeihin. Mä tyytyisin paljon vähempään kun hän haaveilee suihkukoneista ja huvipursista. Mä haluaisin vain kukoistavan parisuhteen, kauniin talon ja elää maassa jota rakastan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan nyt enemmän halusin tällä ketjulla kuulla teidän ajatuksia siitä voiko omia unelmiaan lykätä tai haudata ja mitä se tekee parisuhteelle. En sinänsä neuvoja omaani, koska en jaksa avata kaikkia syitä miksi muutos olisi meille hankalaa. Ap
Olet joskus aikoinaan hyväksynyt sen, että miehesi toteuttaa omia unelmiaan, joiden vuoksi sinä jouduit luopumaan omistasi. Kerroit, että jos sinä nyt lähtisit toteuttamaan sinun unelmiasi, mies joutuisi luopumaan omistaan. Olet siis ilmeisesti jostain syystä tullut katumapäälle. Mun mielestä et enää tuossa vaiheessa voi sanoa miehelle, että enpäs sittenkään hyväksy sinun unelmiesi toteuttamista, koska olet siihen jo aikoinaan suostunut ja olette elänyt elämäänne sen mukaisesti. Vähän sama kuin sanoisit yhtäkkiä, että enpäs haluakaan olla näiden lasten äiti.
Nyt sun pitää vaan keksiä itsellesi jotain uusia ja realistisempia unelmia, joiden toteuttaminen ei edellytä, että mies luopuisi omista, jo toteuttamistaan unelmista. Jotain sellaista, mikä sun olisi mahdollista toteuttaa siten, että se sopii sekä miehelle, lapsille että sinulle itsellesikin.
No ei tuo nyt ihan noinkaan mene. Tottakai voidaan elää niin, että ensin toinen saa esim opiskella unelma-ammattiin ja hankkia työkokemusta jne. Jonka avulla voidaan sitten mahdollistaa sen toisen unelman tavoittelu. Tämä nyt esimerkkinä. Ei se niin mene että kun kerran on jotain tehty ja päätetty, siihen pitää loppuiäksi sitoutua, poislukien lapset.
En ole koskaan antanut parisuhteen varsinaisesti estää tavoitteitteideni perässä menemistä. Välillä on tottakai ollut pysähtyneitä hetkiä, kuten lasten vauva-ajat, mutta kokonaistavoitteet olen aina pitänyt kirkkaina mielessä. Luopumistakin tämä on vaatinut, esimerkiksi itse rakennetun talon myymistä, rahallisesti epävarmoja aikoja jne. Meillä on onneksi tästä siinä mielessä yhteisymmärrys, että parisuhde ei saa olla haaveiden hautausmaa vaan tila, jossa kumpikin voi kukoistaa.
Nyt vaan keskustelemaan, ja konkretiaa pöytään - missä reunaehdoissa ja aikataulussa sinun unelmasi olisi mahdollinen. Mitä se merkitsee nykyisen elämänne kannalta, mitä tulee luopumisen tilalle ja onko se sen arvoista. Selkiytyy samalla itsellesikin, mitä ihan käytännössä tuo valinta merkitsee.
Me asumme miehen työn vuoksi pienellä paikkakunnalla kaukana sukulaisista ja vanhoista ystävistä. Olen saanut uusia ystäviä kyllä, mutta silti minulla on aivan jäätävä ikävä kotikaupunkiini, jossa itse voisin myös saada oman alani töitä helpommin. Nyt teen ylihelppoa ja tylsää työtä, jota voisi tehdä kuka vaan tunnin perehdytyksen jälkeen.
Kyllä tämä parisuhdetta syö, ei mahda mitään, vaikka itse olenkin valinnut miehen uraa tukea. Pois pääsee, mutta miehelle se olisi kova paikka, hänen alansa töitä taas ei juurikaan löydy kotikaupungistamme.
Ero ja muutto on mielessä, mies ei ymmärrä kuinka vakava tilanne on, vaan olettaa jotenkin että kyllä tähän sopeudutaan. Joo, neljä vuotta tässä jo kökitty, kyllä se viides vuosi varmaan onnen tuo?
Plussana täällä on lapsille kiva ja rauhallinen miljöö kasvaa. Tosin teininä ovat varmaan eri mieltä..
Alue: Aihe vapaa
Itse en jaksaisi elää vuodesta toiseen vain toisen unelmaa tukien, jos se ei olisi oma unelmani myös. Voisin muutaman vuoden elättää perhettä jos mies opiskelisi tai muuttaa parin vuoden työkomennukselle pois sukulaisten ja ystävien läheisyydestä, mutta tosiaan vain, jos aika olisi selkeästi rajattu.