Lue keskustelun säännöt.
Neuvokaa mitä teen väärin yksivuotiaan lapseni kanssa? Tappelee kaikessa vastaan
01.08.2019 |
Meillä on 1v 4kk ikäinen lapsi, ja arki on muuttunut todella väsyttäväksi. Lapsi "tappelee" kaikessa vastaan joka päivä ja koko ajan. Eli mitä tahansa pitäisi tehdä, niin hän nostaa siitä itkuraivarit. Siis selvästi itkee raivoissaan. Jos pitäisi mennä syöttötuoliin, jotta voitaisiin syödä, niin tulee itkuraivarit ja rimpuilee niin, että en saa häntä millään sinne syöttötuoliin (jos laittaisin väkisin, niin lasta sattuisi joten en laita). Jos pitäisi istua hetki lattialla paikallaan eikä kiipeillä huonekaluissa, niin tulee itkuraivarit. Ainoa asia kotona sisällä jossa lapsi on iloinen ja tyytyväinen on se, kun hän yrittää kiipeillä huonekaluissamme. Ja sitä iloa kestää sen pari sekuntia, koska sitten on pakko ottaa lapsi syliin, koska hän ei osaa edes kunnolla kävellä joten vain putoaa ja satuttaa itsensä, jos saisi kiipeillä.
Tänään lapseni on itkenyt raivoitkua minulle jo ainakin neljä tuntia, kaksi niistä ilman taukoa. Itkun aiheutti tänään se, että laitoin lapsen pinnasänkyyn käydäkseni nopeasti pissalla. Yritin saada hänet sinne ensin laulun ja leikin avulla lelujen kanssa, mutta raivostui heti. Sitten kokeilin, jos tulisikin syöttötuolissa mukaani vessaan, raivostui siitäkin. Oli pakko vain laittaa pinnasänkyyn, jotten pissaisi housuuni, mutta sen minuutin aikana ehti sitten tikahtua itkuunsa niin, että oksensi sinne pinnasänkyyn itkun takia. Jotta olisin saanut ne lakanat vaihdettua, minun olisi pitänyt saada hänet vaikka syöttötuoliin tai hetkeksi pysymään paikallaan lattialla, mutta ei onnistunut, koska tuli uusi itkuraivari.
Toisen itkun aiheutti se, kun olisin laittanut hänet syöttötuoliin tehdäkseni hänelle lounasta (jossa olisi mennyt noin 30 sek, koska lounas piti vain lämmittää mikrossa). Sama toistuu joka päivä, on toistunut jo kuukausia. Me ei useinkaan päästä koko päivänä edes ulos, koska jotta pääsisimme ulos, niin lapsen pitäisi olla muutama minuutti jossain, jotta voisin laittaa jonkun ruoan tai pukea itse tai käydä vessassa ja pestä hampaani. Se ei monesti onnistu ollenkaan, koska kun vain yritän laittaa hänet johonkin, missä hän ei heti pysty kiipeämään huonekaluihin, niin sekunnissa tulee raivoitku, joka sitten vain kestää ja kestää ja välillä päättyy oksentamiseen.
Olen aivan loppu. Yritän keksiä kaikkea kivaa hänelle, leluja, leikkejä, sylittelyjä, laulamista, yhdessäoloa, lempiruokia ja vaikka mitä, jotta hänellä olisi hyvä mieli, mutta ei onnistu, kun en saa häntä mihinkään edes laittaakseni sitä ruokaa nopeasti. Yritän joka päivä viedä hänet muutaman kerran leikkipuistoon, ja jos joskus sinne pääsemme niin lapsi on heti iloinen ja tyytyväinen ja rauhallinen lapsi siellä, kunnes pitäisi lähteä kotiin tai syödä siellä eväitä tms muuta kuin leikkiä ja keinua. Jo vauvana oli vähän merkkejä tällaisesta voimakkaasta omasta tahdosta, mutta tilanne on vaikeutunut koko ajan. Lapsi on saanut aivan varmasti riittävästi huomiota ja silittelyä ja läsnäoloa, mutta en kuitenkaan ole antanut hänen määrätä minua "oikuttelulla". Kaikkiin itkuihin olen aina reagoinut ja sylitellyt, mutta kiukkuitkulla hän ei kuitenkaan ole saanut aina tahtoaan läpi (välillä on, mutta silloin olen tarkoituksella antanut tehdä mitä on halunnut).
Mitä teen väärin? Miksi tämä on tällaista? Raskausaikana haaveilin miten käymme perhekerhoisssa, vauvauinneissa, kahviloissa ja ulkoilemme paljon ja leivon pullaa ja laitan hyviä ruokia ja sellaista. Nyt emme pääse noihin mihinkään kuin ihan harvoin, koska lähtemisestä ei tule mitään. Leipominen olisi aivan mahdotonta.
Neuvokaa.
Kommentit (357)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos videoit seuraavan kohtauksen ja näytät sen neuvolassa? Että he näkevät käytännössä miten huuto vaan jatkuu ja lopulta oksentaa.
Huuto loppuu välittömästi kun päästän lapsen kiipeilemään. Siis sekunnissa.
Huuto jatkuu vain, jos yritän saada häntä olemaan hetken jossain esim. syöttötuolissa. Mutta syömisen vuoksi olisi pakko joskus olla siinä hetki. Ap
Okei. Tämä siis rajasi, että lapsella ei ole mitään hätää. Kyllä sun nyt vaan täytyy jaksaa kuunnella sitä huutoa. Se on vanhemman tehtävä. Äiti saa käydä vessassa ilman pikkupetteriä ja äiti nyt vaan pukee pikkupetterin, vaikka se huutaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä anna lapsen hallita sinua huudollaan. Kun mennään leikkipuistoon niin rauhassa vaan teet valmistelut vaikka pikkukaveri kuinka kiljuisi. Jos kerran näet, ettei lapsella ole mitään hätää niin anna huutaa vaan. Luulen että olet opettanut lapsen kiukkuamaan sillä että reagoit liian helposti huutoon. Sinä päätät toiminnasta eikä lapsen kiukkuaminen muuta ohjelmaa.
Laita tyynyjä ja patjoja ja peittoja myttyyn lattialle niin siinä hänelle seikkailurataa. Sitten laitat ne eri järjestykseen niin on taas uusi rata.
Voi olla että hän kaipaa vaan haastetta motoristen taitojen kehittämiseen. Toisaalta viittaisi kyllä neurologisiinkin ongelmiin mutta ei niitä tuossa iässä tutkita. Nukahtaako sänkyyn ollenkaan itsekseen vai pitääkö keinuttaa uneen?
Jos tuollainen liikkumisen tarve jatkuu, laittaakaa telinevoimisteluun tai muuhun ”akrobaattisempaan” liikuntaharrastukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä niihin ihan kaikkiin itkuihin ei kannata reagoida. Jos aina nappaa lapsen syliin, kun tämä kiukuttelee, lapsi oppii, että itkulla saa äidin huomion itseensä ja tietysti itkee koko ajan. Jos itkuun ei aina reagoida, lapsi oppii pikkuhiljaa, että kiukuttelu on turhaa eikä viitsi sitä enää harrastaa kovin usein. Välillä toki pitää testata, josko kiukuttelu kuitenkin tepsisi :)
Niin siis esim. tänään tein niin, että en ottanut sieltä pinnasängystä pois vaan menin nopeasti vessaan. Ja oli sen minuutin aikana jo tikahduttanut itseänsä itkuun niin että oksensi sinne pinnasänkyyn. Ja sitten jouduin laittamaan kaikki lakanat ja peiton pesuun. Nyt lapsi onneksi nukahti päiväunille, niin saan hetken hengähtää ja kirjoittaa tätä. Yönsä muuten nukkuu onneksi hyvin. Ap
Pari lakanapyykkiä on halpa hinta sille että saat lapsen uskomaan että huudolla ei voita mitään.
Oma lapseni oli isona vauvana samanlainen. En päässyt edes vessaan hetkeksi ilman raivokohtausta. Se helpotti heti, kun vauva oppi ryömimään. Kun hän pääsi liikkeelle, niin hän koki voivansa itse vaikuttaa asioihinsa. Toki tuli sitten vessanoven taakse hakkaamaan ovea ja halusi päästä sisään, mutta oli siis iso merkitys liikkumisella. Hän oli turhautunut, kun ei ollut päässyt itse sitä ennen mihinkään itse. Vaunuissa hän sai myös raivareita kunnes tajusin ottaa kuomun pois niin, että hän näki ympärilleen. Vielä parempi kun pystyi siirtymään rattaisiin.
Lapsi on nyt teini ja sama temperamentti on säilynyt... hän on kuitenkin älykäs ja kunnon ihminen, oma tahto vain on voimakas. Minusta se on hyvä asia, elämässä pärjää paremmin, kun ei ole alistuva ja masentuva hissukka. Ja tietysti itse kien hänet oikeanlaisena, kun olen itse vähän samanlainen. Jos olisin saanut apaattisen ja vaisun lapsen, olisin pitänyt häntä epänormaalina ja vienyt tutkimuksiin. Eli äidit yleensä kokevat oikeana samanlaisen temperamentin kuin heillä itselläänkin on, ihan tutkitusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laita tyynyjä ja patjoja ja peittoja myttyyn lattialle niin siinä hänelle seikkailurataa. Sitten laitat ne eri järjestykseen niin on taas uusi rata.
Voi olla että hän kaipaa vaan haastetta motoristen taitojen kehittämiseen. Toisaalta viittaisi kyllä neurologisiinkin ongelmiin mutta ei niitä tuossa iässä tutkita. Nukahtaako sänkyyn ollenkaan itsekseen vai pitääkö keinuttaa uneen?Jos tuollainen liikkumisen tarve jatkuu, laittaakaa telinevoimisteluun tai muuhun ”akrobaattisempaan” liikuntaharrastukseen.
Nukahtaa hyvin itsekseen yöunille pinnasänkyynsä. Ei kiinnostu tyynyradoista ollenkaan ja leluista vain muutaman sekunnin. Haluaisi vain kiipeillä. Ja vetää telkkarin päälleen ym. Mutta ei osaa kunnolla kiipeillä vaan joka kerta kun annan niin satuttaa itsensä jolloin pikkukolauksella ja siitä taas tulee itku. Ap
Kiinnittäkää kirjahyllyt seinään, telkkari myös. Vuokranantajalle kannattaa ilmoittaa että tuommoiset muutokset on saatava tehdä jotta asunto on turvallinen. Hyllyille ja paikkoihin joihin lapsi yltää kannattaa laittaa vain semmosia juttuja jotka lapsi saa vetää alas ja levitellä.
Ja anna kiivetä. Kyllä se siitä helpottaa! Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Joku kaatuminen ei haittaakaan, mutta en anna kiivetä kirjahyllyyn vetämään telkkaria päälleen. Enkä anna kaataa painavaa tuolia päähänsä. Ap
Koti pitää sisustaa niin ettei nuo ole mahdollisia. Käyttekö leikkipuistossa, jossa saa kiipeillä?
Yritän joka päivä monta kertaa saada leikkipuistoon menemisen onnistumaan. Haluaisin viedä lapseni sinne kaksi kertaa päivässä. Mutta aloituksen pointti oli se, että lähdöt ei onnistu, koska en saa häntä mihinkään ilman raivoitkua niin, että voisin itse edes pukea, pissata ja pestä hampaat (noin 10 min), jotta pääsisimme ulos.
Ja asumme vuokra-asunnossa, jossa on tiettyjä juttuja, joita emme vain saa tehtyä lapselle turvalliseksi koska emme saa tehdä tänne muutostöitä. Ja asunto on pienehkö, olen yrittänyt keksiä miten tämän voisi sisustaa vaikka täysin uusiksi turvalliseksi, mutta en keksi. Olen niin loppu, että kohta käsken miehen viedä meiltä kaikki huonekalut vain pois. Ap
Kai lapsi nyt on äärettömän turhautunut, kun et vie edes leikkipuistoon! Ei mikään ihme.
Veikkaisin, että lapsi aistii sen että sinä hermostut myös noissa tilanteissa vaikka yrität näyttää rauhalliselta. Ota rennosti. Älä aseta itsellesi liian paljon tavoitteita siitä mitä teidän pitäisi tehdä.
Onnistuuko, että heräisit itse aamulla hyvissä ajoin ennen lasta jotta saisit omat aamutoimet rauhassa.
Voiko se lapsi olla vessan lattialla sen aikaa kun itse käyt vessassa tai harjoitella samalla pottailua, miksi hänen pitää sen aikaa olla syöttätuolissa?
Omat lapset tykkäsivät leikkiä keittiössä silloin kun olivat tuon ikäisiä. Meillä oli yhdessä alakaapissa sellaisia muovi kippoja joita ei käytetty ja lapsi sai tyhjentää sitä hyllyä ja välillä oli itsekkin kaapissa😊
Valmistele mahdollisuuksien mukaan edellisenä iltana lapsen jo nukkuessa seuraavan päivän ruokaa yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin, että lapsi aistii sen että sinä hermostut myös noissa tilanteissa vaikka yrität näyttää rauhalliselta. Ota rennosti. Älä aseta itsellesi liian paljon tavoitteita siitä mitä teidän pitäisi tehdä.
Onnistuuko, että heräisit itse aamulla hyvissä ajoin ennen lasta jotta saisit omat aamutoimet rauhassa.
Voiko se lapsi olla vessan lattialla sen aikaa kun itse käyt vessassa tai harjoitella samalla pottailua, miksi hänen pitää sen aikaa olla syöttätuolissa?
Omat lapset tykkäsivät leikkiä keittiössä silloin kun olivat tuon ikäisiä. Meillä oli yhdessä alakaapissa sellaisia muovi kippoja joita ei käytetty ja lapsi sai tyhjentää sitä hyllyä ja välillä oli itsekkin kaapissa😊
Valmistele mahdollisuuksien mukaan edellisenä iltana lapsen jo nukkuessa seuraavan päivän ruokaa yms.
Lapsi herää aamuisin aina siihen kun minä tai mies herää eikä nukahda enää uudelleen eli ei onnistu. Jos laitan hänet meidän vessan lattialle käydäkseni pissalla niin hän menee aina suoraan lattiakaivolle irroittamaan sitä ritilää ja tunkemaan käsiään ja suutaan sinne kaivoon ja ritilään. Siksi se syöttötuoli. Ap
Tuon ikäisenä meilläkin on muksut huutaneet, kun tahtoa on, mutta ei kykyä ilmaista sitä. Opeta sille mitä kiipeäminen tarkoittaa. Eli aina kun kiipeää niin kerrot, että nyt kiipeillään. Illalla, kun isä on kotona niin menette sinne puistoon kiipeilemään ja kerrot aina vaan, että nyt kiipeillään. Kyllä se muksu oppii, että puistoon kannattaa mennä. Kuulostaa juuri sen sortin tenavalle, että ulos on pakko päästä. Ja katsokaa onko esim kansalaisopistolla tai jollain seuralla lapsi-vanhempi jumppaa.
Ja sitten sellainen käsite kuin juoksuleipä on olemassa. Eli aina kun muksu viuhahtaa ohi, tyrkätään leipää tms. suuhun. Niitä pöytäruokailuja voi opetella vielä myöhemminkin.
Ja koska kuulostaa siltä, että kirjat ei nyt ihan ole teidän juttu niin pulputa sille muksulle itse, että oppisi puhumaan edes jotain niin se on meillä ainakin auttanut joka muksua
Ja tsemppiä ja sen isänkin on sitä pinnaa pidennettävä. Ei se auta, että teillä käy joku siivooja, kun sä tarvitset jonkun jakamaan tuota vanhemmuutta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, minullakin on vahvatahtoinen ja vauhdikas lapsi, ja tuo ikävaihe oli ihan kamala. Mistään ruuanlaitosta tai tekemisestä ei tullut mitään. Se helpottaa onneksi iän myötä.
Jos kiipeily kiinnostaa, niin anna lapsen kiipeillä jossakin turvallisessa paikassa, esim. sohvalla, jonka ympärille olet laittanut tyynyjä ja pehmeitä mattoja. Pysyttele itse vieressä ja ole läsnä, mutta älä hössötä. Keittiön tuolit kannattaa suosiolla laittaa kumoon silloin kun niillä ei istuta, niin lapsi ei pääse kiipeämään niiden avulla liian korkealle. Pidin sitä itse aluksi hölmön hommana, mutta sen jälkeen kun olin ollut vessassa noin 15 sekuntia pikapissalla, ja 1-vuotias lapsi oli sinä aikana kiivennyt tuolille ja siitä pöydälle, missä tavoitteli hyllyjä, annoin periksi ja käänsin tuolit kumoon. Näyttäkööt tyhmältä, turvallisuus ennen kaikkea. Kiinnostus tuoleihin loppui ainakin meillä muutamassa viikossa, kun ne muuttuivat ”tylsiksi”.
Ulosmenon suhteen: käy suihkussa, pue itsesi ja laita itsesi kuntoon kun mies on kotona ja voi vahtia lasta. Sitten kun tulee aika lähteä ulos, voit vain vetää kengät jalkaan. Tähän aikaan vuodesta ei onneksi tarvita toppaa ja saapasta, niin pääsette nopeasti matkaan. Syksymmällä vaihe onkin toivon mukaan jo vähän helpottanut. Tärkeää on, että pysyttelet ihan rauhallisena vaikka pieni kiljukaula antaa koko naapuruston kuulla mielipiteensä. Juttele vaikka jotain rauhallisella äänellä. Pikku hiljaa lapsi oppii, että tietyt asiat, kuten vaikka pukeminen, on vaan pakko hoitaa, ja että vanhemmat tekevät ne, vaikka kuinka kiljuisi.
Tietysti kannattaa miettiä sitä, voisiko lapsella esim. olla jotain kipuja (vatsa?), tai onko hänellä jotain muuta, joka saa asiat tuntumaan pahalta. Ystäväni itkuisella ja ”hankalalla” lapsella todettiin vähän vanhempana aistiyliherkkyyttä ja taitavat olla nyt jossain neurologisissa tutkimuksissa.
Ja tästä muuten sataa alapeukkuja, mutta jos olet ihan loppu, harkitse lapsen laittamista hoitoon, edes osapäiväisesti. Ei ole kenellekään hyväksi, jos vanhemmat polttavat itsensä loppuun.
Jaksamista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Joku kaatuminen ei haittaakaan, mutta en anna kiivetä kirjahyllyyn vetämään telkkaria päälleen. Enkä anna kaataa painavaa tuolia päähänsä. Ap
Koti pitää sisustaa niin ettei nuo ole mahdollisia. Käyttekö leikkipuistossa, jossa saa kiipeillä?
Yritän joka päivä monta kertaa saada leikkipuistoon menemisen onnistumaan. Haluaisin viedä lapseni sinne kaksi kertaa päivässä. Mutta aloituksen pointti oli se, että lähdöt ei onnistu, koska en saa häntä mihinkään ilman raivoitkua niin, että voisin itse edes pukea, pissata ja pestä hampaat (noin 10 min), jotta pääsisimme ulos.
Ja asumme vuokra-asunnossa, jossa on tiettyjä juttuja, joita emme vain saa tehtyä lapselle turvalliseksi koska emme saa tehdä tänne muutostöitä. Ja asunto on pienehkö, olen yrittänyt keksiä miten tämän voisi sisustaa vaikka täysin uusiksi turvalliseksi, mutta en keksi. Olen niin loppu, että kohta käsken miehen viedä meiltä kaikki huonekalut vain pois. Ap
Kai lapsi nyt on äärettömän turhautunut, kun et vie edes leikkipuistoon! Ei mikään ihme.
Kai luit, että yritän viedä häntä leikkipuistoon joka päivä monta kertaa tavoitteenani saada hänet sinne kaksi kertaa päivässä. Mutta kun ei onnistu se lähteminen niiden itkuraivareiden vuoksi. Sitähän tämä aloitukseni juuri koskee. Ja koska mieheni tekee pitkiä työpäiviä, niin hän ei ole lähes koskaan kotona auttamassa lähtötilanteissa (tulee kotiin niin myöhään, että on jo iltapuuron aika eikä enää voi lähteä puistoon). Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin, että lapsi aistii sen että sinä hermostut myös noissa tilanteissa vaikka yrität näyttää rauhalliselta. Ota rennosti. Älä aseta itsellesi liian paljon tavoitteita siitä mitä teidän pitäisi tehdä.
Onnistuuko, että heräisit itse aamulla hyvissä ajoin ennen lasta jotta saisit omat aamutoimet rauhassa.
Voiko se lapsi olla vessan lattialla sen aikaa kun itse käyt vessassa tai harjoitella samalla pottailua, miksi hänen pitää sen aikaa olla syöttätuolissa?
Omat lapset tykkäsivät leikkiä keittiössä silloin kun olivat tuon ikäisiä. Meillä oli yhdessä alakaapissa sellaisia muovi kippoja joita ei käytetty ja lapsi sai tyhjentää sitä hyllyä ja välillä oli itsekkin kaapissa😊
Valmistele mahdollisuuksien mukaan edellisenä iltana lapsen jo nukkuessa seuraavan päivän ruokaa yms.
Ja siis varmasti lapsi aistiikin että väsyn ja hermostun, vaikka en ole koskaan lapselleni hermostunut niin että näyttäisin sitä. En siis koskaan ole hänelle huutanut tms. Ap
Viihtyykö sylissä aina? Onko vain eroahdistusta, kun yrität jättää itsekseen. Meidän ujo neiti piti tuossa vaiheessa ottaa syliin ja vessaankin mukaan, kun ei viihtynyt yksin ollenkaan ja sai paniikkihuudon, jos yritti yksin jättää tai syöttötuoliin istumaan. Söin itse ja syötin lasta niin, että lapsi on sylissä. Tätä kautta pahimmillaan kesti vain muutaman kuukauden. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Joku kaatuminen ei haittaakaan, mutta en anna kiivetä kirjahyllyyn vetämään telkkaria päälleen. Enkä anna kaataa painavaa tuolia päähänsä. Ap
Koti pitää sisustaa niin ettei nuo ole mahdollisia. Käyttekö leikkipuistossa, jossa saa kiipeillä?
Yritän joka päivä monta kertaa saada leikkipuistoon menemisen onnistumaan. Haluaisin viedä lapseni sinne kaksi kertaa päivässä. Mutta aloituksen pointti oli se, että lähdöt ei onnistu, koska en saa häntä mihinkään ilman raivoitkua niin, että voisin itse edes pukea, pissata ja pestä hampaat (noin 10 min), jotta pääsisimme ulos.
Ja asumme vuokra-asunnossa, jossa on tiettyjä juttuja, joita emme vain saa tehtyä lapselle turvalliseksi koska emme saa tehdä tänne muutostöitä. Ja asunto on pienehkö, olen yrittänyt keksiä miten tämän voisi sisustaa vaikka täysin uusiksi turvalliseksi, mutta en keksi. Olen niin loppu, että kohta käsken miehen viedä meiltä kaikki huonekalut vain pois. Ap
Kai lapsi nyt on äärettömän turhautunut, kun et vie edes leikkipuistoon! Ei mikään ihme.
Kai luit, että yritän viedä häntä leikkipuistoon joka päivä monta kertaa tavoitteenani saada hänet sinne kaksi kertaa päivässä. Mutta kun ei onnistu se lähteminen niiden itkuraivareiden vuoksi. Sitähän tämä aloitukseni juuri koskee. Ja koska mieheni tekee pitkiä työpäiviä, niin hän ei ole lähes koskaan kotona auttamassa lähtötilanteissa (tulee kotiin niin myöhään, että on jo iltapuuron aika eikä enää voi lähteä puistoon). Ap
Kyllä se lähteminen onnistuu, kun vain laitat sen onnistumaan. Muutenkaan en ymmärrä miksi juuri nyt kesällä sulla voi olls jotain pukemisongelmaa, kun lasta ei edes tarvitse juurikaan pukea ennen uloslähtöä. Vai yritätkö sä pukea sille jotain toppavaatteita vai mitä ihmettä?
Kannattaisi löysätä vähän ja antaa sen lapsen mennä. Eikä yrittää köyttää vessareissun ajaksi. Meillä oli kiipeilijä. Kiipesi ihan joka paikkaan. Alle kaksi vuotiaana jo sellaisen pyramidikiipeilytelineen lähes huipulla olevalle tasolle. Ruuvattiin kaikki seinään minkä sai. Pidettiin ruokapöydän tuoleja pöydän alla kumossa. Ja annettiin lapsen kiivetä. Ei tippunut eikä telonut itseään kertaakaan. Oppi menemään portaat kävellen jo 1v4kk iässä. Ei mistään olisi tullut mitään, jos lasta olisi yrittänyt koko ajan rajoittaa. Tehkää kämpästä taaperoturvallinen. Ei ole mitään järkeä, ettei äiti pääse edes vessaan tai tekemään ruokaa.
Lyhyt jakso se oli kuitenkin elämässä. Meidän rauhoittui parivuotiaana rauhoittui eikä enää kiivennyt joka paikkaan. Nykyisin on liikkuvainen eskari-ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä niihin ihan kaikkiin itkuihin ei kannata reagoida. Jos aina nappaa lapsen syliin, kun tämä kiukuttelee, lapsi oppii, että itkulla saa äidin huomion itseensä ja tietysti itkee koko ajan. Jos itkuun ei aina reagoida, lapsi oppii pikkuhiljaa, että kiukuttelu on turhaa eikä viitsi sitä enää harrastaa kovin usein. Välillä toki pitää testata, josko kiukuttelu kuitenkin tepsisi :)
Mulla pisti eniten silmään se, että äiti yrittää kaikin tavoin hypätä lapsen pillin mukaan, ettei tämä huutaisi. Ymmärrän sen tiettyyn pisteeseen asti, mutta oikesti kyllä pitäisi vaan enimmäkseen tehdä niin kuin äiti on päättänyt ja sillä selvä, huutoa tai ei.
jos siis menet vessaan, niin päätät mitä teet, ja jos päätät ottaa lapsen vessaan mukaan, niin otat, vaikka huutaisi. Puhut rauhoittavasti mutta jämäkästi, että nyt äiti käy vessassa ja sinun pitää sen aikaa odottaa.
Ei se välttämättä heti auta yhtään mihinkään, mutta tuolla menolla teillä on kohta tilanne, jossa te vanhemmat hyppäätte lapsen tahtiin koko ajan. Päättääkää mitä teette ja miten, ja pitäkää niistä kiinni. Jos puetaan, niin puetaan, vaikka lapsi raivoaisi. Jos mennään rattaisiin, niin mennään rattaisiin, vaikka lapsi raivoaisi. jos pitää lähteä, lähdetään, vaikka lapsi raivoaisi.
Minä lopettaisin alkuunsa tuon, että lapsi laitetaan pinnasänkyyn huutamaan vessakäyntien yms. ajaksi. Voi käydä niin, että lapsi kohta alkaa kokea pinnasängyn rangaistuksena, eikä halua enää edes nukkua siellä. Kova kiipeilijä oppii myös kohta kiipeämään sieltä pinnasängystä pois...
Putsaatte sen lattiakaivon ritilän tarpeeksi usein, niin lapsi voi ihan hyvin räpeltää sitä vessakäyntisi ajan. Tai laitat siihen päälle vaikka maalarinteippiä siksi ajaksi, kun kaivolla ei ole käyttöä. Ei se kovin montaa kertaa jaksa lasta kiinnostaa muutenkaan.
En myöskään usko, että lapsi haluaa kaataa telkkarin päällensä. Selvästikin häntä telkkari kiinnostaa, yrittääkö hän saada sen päälle, kun kiipeää sitä kohti? Voitte ottaa lapsen syliin ja tutkia telkkaria yhdessä. Usko pois, sekin on nopeasti tutkittu. Lapsen voi myös opettaa käyttämään kaukosäädintä, jos telkkarissa kiinnostaa lasta nimenomaan se, miten kuva vaihtuu, tai laite menee päälle ja sammuu.
Syöttötuoliin voi antaa lapsen kiivetä itse, ei tarvitse aina aikuisen nostaa.
Minusta tuntuu, että sinä et luota lapsesi motorisiin taitoihin tarpeeksi, tai pelkäät liikaa, että jotain sattuu. Tuon ikäiset ovat sitkeitä sissejä ja kestävät myös kopsahduksia, jotka kuuluvat tuon ikäisen kehitysvaiheeseen. Olet itsekin huomannut, että lapsi viihtyy kiipeillessään, eli mahdollisimman paljon teidän täytyy antaa lapselle mahdollisuuksia kiipeilyyn kotonanne, täällä onkin siihen moni jo antanut hyviä vinkkejä. Konttaamiseen ja kiipeämiseen käytettävät lihakset ovat myös tärkeitä puheen motorisen kehityksen kannalta.
Niin siis esim. tänään tein niin, että en ottanut sieltä pinnasängystä pois vaan menin nopeasti vessaan. Ja oli sen minuutin aikana jo tikahduttanut itseänsä itkuun niin että oksensi sinne pinnasänkyyn. Ja sitten jouduin laittamaan kaikki lakanat ja peiton pesuun. Nyt lapsi onneksi nukahti päiväunille, niin saan hetken hengähtää ja kirjoittaa tätä. Yönsä muuten nukkuu onneksi hyvin. Ap