Alan ymmärtää miksi lomilla ihmisillä palaa hermot puolisoon saati erot lisääntyvät - olen yksi heistä joka pohtii vakavissaan erillisiä asuntoja

Samoissa tunnelmissa ap;n kanssa tosin vähän erilaisen tilanteen vuoksi.

Ihmettelen miksi annoin miehen pilata lomani jälleen kerran.

Tarkoitus oli matkustella, kuntoilla, levätä ja tehdä yhdessä perheenä asioita.

Toisin kävi. Mies teetti minulla töitä tauotta ja aika meni anopin asunnon siivoamiseen ja tavaroiden siirtelyyn.

Itseäni en ehtinyt ajatella lainkaan. Poika murjotti huoneessaanja pelasi koko loman.

Ensi kesäksi järjestän itselleni pitkän matkan tai vuokraan mökin enkä päästä miestä mukaan.

Meillä pakkaaminen sujuu jokaiselta omatoimisesti, mutta useimmiten mulla on reissussa mennyt fiilis kun mies saa jostain mitättömästä asiasta itkupotkuraivarit.

En voi käsittää, jos kysyy jotain asiaa ja sitten alan pohtimaan vastausta niin jo huutaa että tehdään sitten näin kun kukaan ei osaa päättää ja kitisee kuin pikkulapsi. Tämä on se syy, miksi voisin lopettaa miehen kanssa matkustamisen.

Tilanteet liittyy ehkä eniten ruokailuun, vaikka muussakin tätä ilmenee ja ilmeisesti on itse jo niin nälissään että keittää heti. Aikuinen mies, voisi vaikka ottaa välipalan jos liikaa hiukoo. Kysyy siis, että onko jo nälkä, vastaamme lasten kanssa ettei vielä,mutta toki kohta voitais jonnekin mennä syömään. Tässä yleensä alan miettiä minne, mitä tekee mieli. Mieskin kysyy mutta jos en heti osaa sanoa, niin ajaa johonkin burgerpaikkaan ja huutaa että syödään sitten taas roskaruokaa kun kukaan ei osaa sanoa mitä haluaa. Tähän vastannut, että juurihan otit ruokailun puheeksi ja meillä ei vielä ole iso nälkä, eli vasta alettiin miettiä mihin voisi mennä. Kysyy ja haluaa heti vastauksen. Saattaa ehdottaa muutamia paikkoja, mutta jos siis miettii vähänkään, niin hänen mielestään ei osata päättää ja siitä voi aloittaa raivokohtauksen.

Nyt on rauhoittunut hiukan, kun sanoin etten enää halua matkustaa hänen kanssaan kun pitää joka ikinen kerta suuttua. Jos asia vasta otetaan puheeksi, niin pitää olla hetki aikaa miettiäkin mitä tekee mieli ja mistä sellaisen ruokapaikan löytää. Välillä kun on kaikki muut sanottu ettei joku tietty kiinnosta, niin itse ei ole kuunnellut, vaan tyytyväisenä, että täähän on kiva jäädään tähän. Siitäkin joutunut avautumaan, että miksi kyselee kun vastaus ei sitten kiinnosta ja haluaa yksin päättää.

Meillä minä tienaan enemmän, varaan ja maksan reissut. Miehen kanssa sovin aikatauluista. Mies yleensä maksaa reissussa ruoat, mutta hänellä on rasittava tapa vinkua siitä kuinka paljon kaikki maksaa. Me ei käydä edes joka vuosi ulkomailla, tilanteen mukaan ja silloin toivoisin että nautitaan lomasta sillä budjetilla mikä on ilman että joka asian hintaa kauhistellaan. Emme siis reissussakaan elä yli varojen, mulla vaan menee fiilis jos liikaa kitsaillaan. Oluisiin toki rahaa löytyy, sehän nyt ulkomailla on aina halpaa.

Kavereiden kanssa kun menee niin ei oo köyhä eikä kipee. Huoh!

Osallistun keskusteluun siksi, että täällä on moni kommentoinut, kuinka miehet haluavat vain olla lomilla rauhassa ja kuinka vaimot vaativat sitä ja tätä. Tässä ei olisi mitään vikaa, jos alusta asti olisi tehty selväksi, että kiinnostusta esimerkiksi matkusteluun tai muuhun yhteiseen tekemiseen ei ole. Joskus kuitenkin parisuhteen alussa toinen tai kumpikin saattaa esittää toisenlaista kuin on.

Oma tarinani on seuraavanlainen: Olen seurustellut neljä vuotta ja asunut kaksi vuotta yhdessä miesystäväni kanssa. Lapsia meillä ei ole. Minulla on alkanut olla koko ajan enenevässä määrin tavallaan huijattu olo. Tutustumisvaiheessa kävimme nimittäin läpi kummankin mielenkiinnonkohteet, ja vaikutti siltä, että olimme kumpikin halukkaita osallistumaan toistemme harrastuksiin. Samoin vaikutti siltä, että jaamme saman arvomaailman ja elämäntavan. Mies oli hyvin kiinnostunut minulle tärkeistä asioista.

Aluksi teimmekin kaikenlaista hauskaa aktiivisesti yhdessä, mutta pikku hiljaa mies alkoi kieltäytyä osallistumasta minulle tärkeisiin asioihin milloin minkäkin tekosyyn varjolla ja on sittemmin myös suoraan sanonut inhoavansa joitain asioita, joista väitti aluksi pitävänsä, ja vastaavasti olen huomannut hänellä olevan kiinnostuksenkohteita, joihin hän aluksi sanoi suhtautuvansa kielteisesti tietäessään minun torjuvan mielipiteeni. Lisäksi hän syyllistää minua tietyistä harrastuksistani vihjailemalla, miten kalliiksi ne tulevat. Maksan kyllä itse omat menoni ja olen muutenkin meistä kahdesta paremmin ansaitseva. Ystäviini ja sukulaisiini hän halusi aluksi tehdä vaikutuksen, mutta nykyään hän ei halua olla yhteydessä läheisiini.

Havahduin jokin aika sitten siihen, että emme ole tehneet juuri mitään yhdessä noin vuoteen. Kun otan asian esille, mies sanoo minun olevan liian vaativa. "Vaatimustasoni" ei varmasti ole noussut siitä, mikä se oli suhteen alussa. Olen kertonut alkaneeni harkita eroa. Mies taas ei halua erota eikä ymmärrä, mikä suhteessamme on pielessä. Minä puolestani en ymmärrä, mitä hän tästä suhteesta saa, mihin hän pyrki sillä, että tutustumisvaiheessa esitti jotain muuta kuin mitä on.

Oletteko huomannut miten koti- ja lastenhoitotyö ja niihin liittyvä metatyökin on jo "luonnostaan" nakitettu naisille?

Siksihän ne päiväkodin ja koulunkin metatyösovellukset on nimetty naisten mukaan: Wilma js Daisy.

Tietotekniikan maailmassakin aputyö on nakitettu naisille, on Siri, Cortana, Alexa, ja muut.

Meillä kävi perinteiset: saatiin pari lasta pienehköillä ikäeroilla, joita minä äitinä jäin kotiin hoitamaan. Hoidin lapset ja kodin. Mies kävi töissä. Sitten mies alkoi naureskella kotiäitiydelleni. Oletti etten muutaman kotiäitivuoden jälkeen saa enää töitä. Minullepa sitten soitettiin ja tarjottiin töitä, koulutettu ja hyvä työntekijä kun olen ollut. Sanoin miehelle, että hän saa alkaa osallistua myös kotitöihin, kun minä palaan töihin. Siitähän sota syttyi! Nyt ei kiinnosta lapset, eikä perhe-elämä. Onhan se varmaan suuri elämän muutos, kun viiden vuoden täyspalvelun jälkeen pitäisi siivota, tiskata, laittaa ruokaa ja hoitaa lapsia. Tehdä oma osuutensa perheen eteen. Ja sitten niille, mies elätti teitä -nurisijoille sanon heti, että meillä meni kulut koko hoitovapaani ajan tasan. Minulla oli säästöjä ja perintöjä, joiden turvin pystyin hoitamaan nuorimman 2,5 vuotiaaksi kotona.

Mutta siis pystyn samaistumaan näihin mieslapsi-kirjoituksiin. Meillä mies ei osallistu mihinkään kotitöihin ja kaikki kodin remontointi ja korjaushommatkin ovat minun vastuullani. Nurmikon hän leikkaa, jotta naapurit näkevät kuinka "ahkera" hän on.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vain. Mies on taantunut tässä lapsen kasvaessa tasaiseen tahtiin. Äsken hän havahtui koneelta ja kiukuttelee minulle kun ei löydä omia vaatteitaan ja pitäisi pakata. En tasan pakkaa aikuisen miehen puolesta ja vielä vähemmän tällaiselle reissulle, joka on ollut tiedossa jo tovin. Ap 

Pelaaminen lisää aggressiivisuutta.

Semmosta se on. Meillä samantyyppinen tilanne: ollaan lähdössä reissuun, eikä mies ole pannut rikkaa ristiin. Minä olen järjestänyt kaiken, varannut kaiken ja kysynyt tuhat kertaa, missä mies haluaisi syödä ja käydä, että osaisin varata pöytiä ym. Ei mitään kunnon vastausta mihinkään. Vtuttaa ihan huolella, koska en minäkään väkisin ole miestä reissuun kiskomassa.

Sama homma oli aiemmin kesällä festarilippujen kanssa. Mies halusi festareille, mutta lippujen osto venyi ja venyi, vaikka muistuttelin asiasta aina välillä.

Miehen sukulaisten muistamiset ja näkemiset: jos minä en vihjailisi, emme näkisi varmaan appivanhempiakaan koskaan, miehen sisaruksista puhumattakaan. Olen kuitenkin päättänyt, että minä en ala miehen sukulaissuhteita hoitaa. Ei hänkään hoida minun.

Ärsyttää, että kaikki järjestämiset ja sopimiset ja ihmissuhteet kaatuvat aina naisen vastuulle! Miehen suku katsoo nenänvartta pitkin, kun en ole ottanut välikäden roolia ja aika paljon kivaa jää kokematta molemmilta vain, koska minä en jaksa aina olla se, joka järjestää.

Miksi te otatte sen äidin roolin miehienne kanssa? 

Miten sul on aikaa notkua täällä? Tehän olette lähdössä. Vai?

Kumpikin silti koneella?

Onko teillä paikkoja tavaroille ja vaatteille.... kun niitä ei löydetä?

Ehkä tää on Isompi juttu, kuin vain tämä teidän lähteminen reissu. Kannattaa varmaan reissulle jälkeen tehdä palaveri jossa käsittelette perusasiat.

Onhan tuo mielummin yhteinen ongelma kuin yhden ihmisen ongelma.

Rupeatte puhumaan ja rupeatte organisoimaan ja tekemään asioita niin, että kukin tietää mitä tekee ja milloin ja mitkä ovat yhteiset tavoitteenne.

Nuo asiat pitää avata. Sitten kun olette tehneet suunnitteluun, niin toteutatte, ja sitten vaikka viikon jälkeen katsotte että toteutuiko... Ja mikä ei toteutunut... Ja sitten tehdään uudet suunnitelmat.

Ei tuossa ole yhtä syyllistä ...tuohan teidän perheen juttu.

ap kuulostaa tutulta! vaikka siisti ja työssäkäyvä mies, aika avuton just pakkaamisessa jne.

Miehenä naurattaa se, millaisia vätyksiä olette ottaneet. Hih!

Me aikanaan puhuttiin ja ns sovittiin että meillä ei ole miesten ja naisten töitä, ollaan tasa-arvoisia. Noh, ei se ihan niin ole mennyt. Mies kyllä tekee kotitöitä, tekee ruokaa, imuroi ja pesee pyykkiä ja olen kyllä kiitollinen näistä, mutta kotona nyt sattuu olemaan paljon muutakin asiaa mitä pitää tehdä. Esim mies ei ole 20vuoteen pyyhkinyt pölyjä, ei pessyt ikkunoita tai mattoja. Ei pyyhkinyt kaapinovia tai kaappeja. Lattian pesee jos käsken. Ei vaihda lamppuja ilman että pyydän, osaan kyll itsekin ja teenkin useimmiten itse kun en jaksa olla jatkuvasti pyytämässä. Nurmikon leikkaan minä, mies vain jos minä pyydän. Lumityöt menee aikalailla tasan. Remontit teen pääosin minä, autonrenkaat vaihtaa autokorjaamo.

Reissuun lähtiessä minä pakkaan omat, lasten ja koiran tavarat. Mies pakkaa omansa viime tipassa, meillä ei koskaan odoteta naista vaan meillä odotetaan aina miestä, AINA. Minä huolehdin lasten kaikki asiat, mies vain omansa. Lista on loputon. Käymme molemmat töissä, mies tienaa vähän paremmin kuin minä, mutta ei niin paljon että se olisi verrannollinen kotitöihin joita minä teen enemmän. Itseasiassa tuloihin nähden minä maksan enemmän, miehellä jää ns omaa rahaa huomattavasti enemmän kuin minulla. Hänellä kalliit harrastukset ja välillä kehtaa ihmetellä miksi minä en harrasta, no kas kun ei ole varaa...

Onneksi meillä ei ole tuollaista. En ole kertaakaan edes pessyt miehen pyykkejä. Ilmoitin heti, kun muutettiin yhteen, että jos hän ei huolehdi vaatteitaan koneeseen niin sitten hänellä ei ole puhtaita vaatteita. Sama juttu kaikessa. Jos ei käy kaupassa hänellä ei ole töihin eväitä ja jos ei käy apteekissa niin sitten hänellä ei ole insuliinia, minä en aio huolehtia ja muistuttaa. Hyvin muistaa ja huolehtii, kun tietää että minä en aio hyysätä.

Vierailija kirjoitti:

Me aikanaan puhuttiin ja ns sovittiin että meillä ei ole miesten ja naisten töitä, ollaan tasa-arvoisia. Noh, ei se ihan niin ole mennyt. Mies kyllä tekee kotitöitä, tekee ruokaa, imuroi ja pesee pyykkiä ja olen kyllä kiitollinen näistä, mutta kotona nyt sattuu olemaan paljon muutakin asiaa mitä pitää tehdä. Esim mies ei ole 20vuoteen pyyhkinyt pölyjä, ei pessyt ikkunoita tai mattoja. Ei pyyhkinyt kaapinovia tai kaappeja. Lattian pesee jos käsken. Ei vaihda lamppuja ilman että pyydän, osaan kyll itsekin ja teenkin useimmiten itse kun en jaksa olla jatkuvasti pyytämässä. Nurmikon leikkaan minä, mies vain jos minä pyydän. Lumityöt menee aikalailla tasan. Remontit teen pääosin minä, autonrenkaat vaihtaa autokorjaamo.

Reissuun lähtiessä minä pakkaan omat, lasten ja koiran tavarat. Mies pakkaa omansa viime tipassa, meillä ei koskaan odoteta naista vaan meillä odotetaan aina miestä, AINA. Minä huolehdin lasten kaikki asiat, mies vain omansa. Lista on loputon. Käymme molemmat töissä, mies tienaa vähän paremmin kuin minä, mutta ei niin paljon että se olisi verrannollinen kotitöihin joita minä teen enemmän. Itseasiassa tuloihin nähden minä maksan enemmän, miehellä jää ns omaa rahaa huomattavasti enemmän kuin minulla. Hänellä kalliit harrastukset ja välillä kehtaa ihmetellä miksi minä en harrasta, no kas kun ei ole varaa...

Vielä lisäys tähän, juhannuksena oltiin ystävän mökillä. Mökin isäntä oli jo kertaalleen tyhjentänyt ulkovessan säiliön ja kun tuli taas tyhjennyksen vuoro niin mökin isäntä huhuili apuja ja kukaan miehistä ei pistänyt tikkua ristiin. Luoja että hävetti, siinä vaiheessa sanoin miehelleni että alapa mennä apuun. Miehen kommentti oli että meillähän ei ole miesten ja naisten töitä että ole hyvä ja mene itse. Tokaisin tähän että niin kauan kun sinä et ikkunoita pese niin niin kauan minä en paskahuussia tyhjennä. Me naiset oltiin kuitenkin tehty siinä vaiheessa jo neljänä päivänä koko porukalle ruoat. Meni se sitten huussin tyhjennykseen, mutta ei olisi mennyt jos en olisi käskenyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me aikanaan puhuttiin ja ns sovittiin että meillä ei ole miesten ja naisten töitä, ollaan tasa-arvoisia. Noh, ei se ihan niin ole mennyt. Mies kyllä tekee kotitöitä, tekee ruokaa, imuroi ja pesee pyykkiä ja olen kyllä kiitollinen näistä, mutta kotona nyt sattuu olemaan paljon muutakin asiaa mitä pitää tehdä. Esim mies ei ole 20vuoteen pyyhkinyt pölyjä, ei pessyt ikkunoita tai mattoja. Ei pyyhkinyt kaapinovia tai kaappeja. Lattian pesee jos käsken. Ei vaihda lamppuja ilman että pyydän, osaan kyll itsekin ja teenkin useimmiten itse kun en jaksa olla jatkuvasti pyytämässä. Nurmikon leikkaan minä, mies vain jos minä pyydän. Lumityöt menee aikalailla tasan. Remontit teen pääosin minä, autonrenkaat vaihtaa autokorjaamo.

Reissuun lähtiessä minä pakkaan omat, lasten ja koiran tavarat. Mies pakkaa omansa viime tipassa, meillä ei koskaan odoteta naista vaan meillä odotetaan aina miestä, AINA. Minä huolehdin lasten kaikki asiat, mies vain omansa. Lista on loputon. Käymme molemmat töissä, mies tienaa vähän paremmin kuin minä, mutta ei niin paljon että se olisi verrannollinen kotitöihin joita minä teen enemmän. Itseasiassa tuloihin nähden minä maksan enemmän, miehellä jää ns omaa rahaa huomattavasti enemmän kuin minulla. Hänellä kalliit harrastukset ja välillä kehtaa ihmetellä miksi minä en harrasta, no kas kun ei ole varaa...

Vielä lisäys tähän, juhannuksena oltiin ystävän mökillä. Mökin isäntä oli jo kertaalleen tyhjentänyt ulkovessan säiliön ja kun tuli taas tyhjennyksen vuoro niin mökin isäntä huhuili apuja ja kukaan miehistä ei pistänyt tikkua ristiin. Luoja että hävetti, siinä vaiheessa sanoin miehelleni että alapa mennä apuun. Miehen kommentti oli että meillähän ei ole miesten ja naisten töitä että ole hyvä ja mene itse. Tokaisin tähän että niin kauan kun sinä et ikkunoita pese niin niin kauan minä en paskahuussia tyhjennä. Me naiset oltiin kuitenkin tehty siinä vaiheessa jo neljänä päivänä koko porukalle ruoat. Meni se sitten huussin tyhjennykseen, mutta ei olisi mennyt jos en olisi käskenyt.

Olisiko käskemisen sijaan pyytäminen ollut mahdoton vaihtoehto?

Raivostuttavaa lukea näitä tarinoita, ja eletään vuotta 2019. Ennen oli miesten ja naisten töitä, nyt kerrostalossa asuessa ja autojen kehityttyä ei ole enää miesten töitä, mutta naisten töitä on yhä enemmän. Ja monet miehet näyttävät aivan suunnittelusti jäyttäytyvän yhdeksi passattavaksi lapseksi perheeseen. Törkeää!

Tosiasiahan on se, että ennen kun naiset eivät olleet töissä (niin usein), ei perheenemäntä tehnyt yksin ja ainoana niitä kotitöitä kuten nyt. Maalla oli piiat ja rengit, sekä lapset, vanhapiikasukulaiset, sun muut. Kaupungeissa vähänkään paremmissa perheissä oli aina lastenhoitajat, keittäjät, siivojat, ynnä muuta apua.

Minunkin perhe oli vain alempaa keskiluokkaa eikä varakasta, mutta 1960- ja 70 -luvuilla kun kummatkin vanhemmat olivat töissä, oli meillä lastenhoitaja, joka laittoi myös illallisen valmiiksi, oli erikseen siivojakin. Vaikka kotona oli pesukone, saatettiin pyykkiä kerätä isompi määrä ja viedä pesulaan pestäväksi. Ihan tavallista tämä oli, eikä kukaan nainen tuntenut mitään syyllisyyttä tästä. Meillä kotona isä oli myös edellä aikaansa, hän silitti paitansa itse, laittoi ruokaa ja jopa leipoi. Mun äidillä oli harrastuksia kuten kävi joka viikko jumpassa, pelasi tennistä, luki paljon ja kävi jopa ystäviensä kanssa kapakassa tai Espanjassa lomamatkoilla. Mikään 24/7 kotiorja hän ei todellakaan ollut.

Työväenluokan perheissä äidit kävivät töissä tehtaissa ja heille usein lankesi kotityöt kotona. Toki heilläkin oli lapset apuna. Lisäksi heiltä ei vaadittu niin paljon, esim. ruoanlaitto saattoi olla minimaalista, muistan työläiskodissa Kalliossa kasvaneen mummini kertoneen että iltaruokana saattoi olla vaan voileipää tai perunaa. Vielä 1960-luvulla suurellakin perheellä oli yksi huone tai hellahuone ja kamari, ja naapurien kanssa yhteinen vessa ja joskus keittotilakin käytävällä. (Näinhän kerrotaan mm. laulussa Liisankadulla). Ei siinä paljon siivoamista ja kokkaamista harrastettu.

Jotenkin tuntuu hirveän epäreilulta, että nykyisille nuorille perheenäideille annetaan valheellinen ja myyttinen kuva siitä kuinka äiti hoitaa kaiken. Sellaista maailmaa ei ole ollut olemassa. Eikä saisi tullakaan. Minkälaisen mallin isä, joka ei tee kotona mitään, antaa lapsilleen (etenkin pojilleen)?

Jos kaksi ihmistä perheessä tekee töitä ja tienaa, eikö olisi järkevää sijoittaa rahaa siihen että joku muu käy siivoamassa tai laittamassa iltaruoan ja välillä hoitamassa lapsia? Ja jos isä ei osallistu perheen töihin ollenkaan, apulaisten palkka voi tulla suoraan häneltä. Siinäpähän oppii.

Älkää missään nimessä ruvetko vuonna 2019 enää kotiorjiksi -- ihmiskauppa kun on lailla kielletty.

Palaa pinna puolisoon = mieheen.

Ei koskaan toisin päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me aikanaan puhuttiin ja ns sovittiin että meillä ei ole miesten ja naisten töitä, ollaan tasa-arvoisia. Noh, ei se ihan niin ole mennyt. Mies kyllä tekee kotitöitä, tekee ruokaa, imuroi ja pesee pyykkiä ja olen kyllä kiitollinen näistä, mutta kotona nyt sattuu olemaan paljon muutakin asiaa mitä pitää tehdä. Esim mies ei ole 20vuoteen pyyhkinyt pölyjä, ei pessyt ikkunoita tai mattoja. Ei pyyhkinyt kaapinovia tai kaappeja. Lattian pesee jos käsken. Ei vaihda lamppuja ilman että pyydän, osaan kyll itsekin ja teenkin useimmiten itse kun en jaksa olla jatkuvasti pyytämässä. Nurmikon leikkaan minä, mies vain jos minä pyydän. Lumityöt menee aikalailla tasan. Remontit teen pääosin minä, autonrenkaat vaihtaa autokorjaamo.

Reissuun lähtiessä minä pakkaan omat, lasten ja koiran tavarat. Mies pakkaa omansa viime tipassa, meillä ei koskaan odoteta naista vaan meillä odotetaan aina miestä, AINA. Minä huolehdin lasten kaikki asiat, mies vain omansa. Lista on loputon. Käymme molemmat töissä, mies tienaa vähän paremmin kuin minä, mutta ei niin paljon että se olisi verrannollinen kotitöihin joita minä teen enemmän. Itseasiassa tuloihin nähden minä maksan enemmän, miehellä jää ns omaa rahaa huomattavasti enemmän kuin minulla. Hänellä kalliit harrastukset ja välillä kehtaa ihmetellä miksi minä en harrasta, no kas kun ei ole varaa...

Vielä lisäys tähän, juhannuksena oltiin ystävän mökillä. Mökin isäntä oli jo kertaalleen tyhjentänyt ulkovessan säiliön ja kun tuli taas tyhjennyksen vuoro niin mökin isäntä huhuili apuja ja kukaan miehistä ei pistänyt tikkua ristiin. Luoja että hävetti, siinä vaiheessa sanoin miehelleni että alapa mennä apuun. Miehen kommentti oli että meillähän ei ole miesten ja naisten töitä että ole hyvä ja mene itse. Tokaisin tähän että niin kauan kun sinä et ikkunoita pese niin niin kauan minä en paskahuussia tyhjennä. Me naiset oltiin kuitenkin tehty siinä vaiheessa jo neljänä päivänä koko porukalle ruoat. Meni se sitten huussin tyhjennykseen, mutta ei olisi mennyt jos en olisi käskenyt.

Olisiko käskemisen sijaan pyytäminen ollut mahdoton vaihtoehto?

Eikö se mökin isäntä jo pyytänytkin?

Kyse näissä jutuissa on aina pohjimmiltaan kunnioituksessa toista kohtaan. Jos oikeasti kykenee elelemään siivellä, antaa toisen tehdä kaiken, tulee valmiille, se johtuu vain siitä, että toista ja toisen tekemää ei kunnioita. Siitä voi sitten molemmat osapuolet vetää johtopäätöksiään.

Nämä aloitukset voisi kaikki tiivistää yhteen kysymykseen: "Miksi mieheni ei osaa lukea ajatuksiani, vaikka kuinka yrittäisin?"