Alan ymmärtää miksi lomilla ihmisillä palaa hermot puolisoon saati erot lisääntyvät - olen yksi heistä joka pohtii vakavissaan erillisiä asuntoja
Huomenna lähtisi lento lomakohteeseen ja mitä tekee mies - istuu koneella pelaamassa, vaikka pitäisi pestä pyykkiä, siivota, pakata ja tehdä melkoisen paljon lähdön eteen asioita. Kävi mielessä että kävisin vetämässä johdon irti seinästä, sen sijaan vain seurailen seurausten kypsymistä taustalta samalla kun pakkaan OMIA ja lapsen tavaroita.
Aiemmin lomalla kuvittelin että menemme aikuisten kesken jonnekin. Mies lupaili hotelliyötä yhdestä kaupungista tai menoa porijazzeille, kumpikaan ei toteutunut. Porijazzit menivät ohi, mutta hotelliyö vaihtui kahteen olueen kaupungilla. Tuntuu että millään omilla haluamisillani saati millään olisi mitään väliä, mutta olisi ollut hauska käydä kesällä pariskuntana jossain. Kyse ei ole tukiverkkojen puutteesta vaan miehen viitseliäisyydestä. Minua ei sitten kiinnosta lukea kommentteja siitä miten ette ole saaneet yhteistä aikaa viiteentoista vuoteen kun 19-vuotiaalle ei ole lapsenvahtia ja 15-vuotiasta ei voi jättää tunniksi yksin kotiin, koska meidän ongelmamme johtuvat yksistään siitä että toiveitani ei huomioida tai mikään ei vain järjesty.
Kommentit (313)
No siitä vaan, ajatelkaa rauhassa niitä suurempia asioitanne, kunhan hyväksytte toimintanne seuraukset ja olette sitten mukisematta ilman puhtaita sukkia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi siivoaminen pitää jättää reissua edeltävälle päivälle? Ja meillä ainakin jompi kumpi pesee pyykkiä. Ei siihen kahta ihmistä tarvitse 😂
Meillä ainakin perhe sotkee niin paljon jo päivässä, ettei siivoaminen edellisenä päivänä riitä. Joku pöydällä viikon ollut puuro on tosi hankala saada pöydästä irti. Jätin myös joskus muusinjämät kattilaan pöydälle. Se haju oli uskomaton parin päivän päästä !
Eikä ne bioroskatkaan tai kissan likainen hiekka-astia ihan ruusuilta tuoksu. Joskus sokerimurkut tulivat herkuttelemaan kaatuneella mehun jämällä.
Meillä on välikatossa hiiriä. En halua niitä tai muurahaisia asuintiloihin ruoan perässä.
quote=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies tahtoo kesäisin rampata eestaas kodin ja mökin väliä. Ei kuitenkaan yhtään ymmärrä, kuinka kova homma on pitää molemmat tönöt kunnossa. Elikkäs jääkaappi pitää aina tyhjentää pilaantuvista elintarvikkeista, roskikset muistaa viedä, kukat kastella niin että vesi riittää, tietyt kamat pitää raahata mukana jnejne. Kahta kättä heilutellen vaan mennään pihalle autoon istumaan, kun minä juoksen laittamassa vesikytkentöjä pois ja kaatamassa maidonjämiä viemäriin. Tuntuu, että kotityöt kaksinkertaistuu lomilla. Ja jos uskallan vähän sanoa, että eikö oliski kiva jäädä nyt pidemmäksi ajaksi kaupunkiin, niin alkaa mökötys. Ihan kuin pikkulapsi käyttäytyy, minä haluan nyt sitä ja tätä. Ja mikä tää juttu on, että suurin osa tuntemistani miehistä on varsinaisia mökkihulluja? Sinne pitää päästä, satoi tai paistoi. Pötkötetään riippukeinussa, lämmitetään saunaa ja erityisesti juodaan alkoholia kaksin käsin. Vaimo ja lapset ovat kätevästi hoitamassa kaupat ja ruuanlaiton, siivouksen ja pikkunikkaroinnit.
Eikö miehesi voisi käydä siellä mökillä joskus yksinkin? Jos hän haluaa olla siellä ja sinä kotona.
Totta kai voisi. Mutta kun ei halua. Mököttää hirmusen pitkään jos edes ehdotan. Ja joku kysyi, että oonko puhunut asiasta mieheni kanssa. No juu olen. 15 vuotta.
Minä heittäydyn mökillä miehen passattavaksi. Matkalla käydään kaupassa ja mies saa maksaa.
Mökillä loikoilen auringossa, luen kirjaa, ratkon ristikoita, käyskentelen luonnossa. Jos mies alkaa vihjailla että on ruuanlaiton aika, niin ehdotan että grilli tulille vaan. Sitten kaikkoan takavasemmalle ennen kuin käskytys alkaa, että tuo sitä ja tee tätä. Kertiksiä käytetään koska en tiskaa. Huussia en ole koskaan tyhjentänyt enkä myöskään lämmitä saunaa ja vesiä.
Mökki on miehen joten mieltäni eivät paina myöskään rempat eikä paikkojen korjaamiset.
Lapsetkin vaativat mökillä viihdykkeitä enemmän mieheltä. Soutelua, pelaamista ym. Osallistun kyllä yhteisiin pihapeleihin jos jaksan.
Ainoa minkä katson että hoituu kunnolla on loppusiivous. On sitten mukava tulla takaisin. Näillä ehdoilla nautin kovasti mökkeilystä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi siivoaminen pitää jättää reissua edeltävälle päivälle? Ja meillä ainakin jompi kumpi pesee pyykkiä. Ei siihen kahta ihmistä tarvitse 😂
Meillä ainakin perhe sotkee niin paljon jo päivässä, ettei siivoaminen edellisenä päivänä riitä. Joku pöydällä viikon ollut puuro on tosi hankala saada pöydästä irti. Jätin myös joskus muusinjämät kattilaan pöydälle. Se haju oli uskomaton parin päivän päästä !
Eikä ne bioroskatkaan tai kissan likainen hiekka-astia ihan ruusuilta tuoksu. Joskus sokerimurkut tulivat herkuttelemaan kaatuneella mehun jämällä.Meillä on välikatossa hiiriä. En halua niitä tai muurahaisia asuintiloihin ruoan perässä.
Ainiin unohdin että jotkut tosiaan asuu kuin siat.

Ai se on "asumista kuin siat", että haluan pyyhkiä taaperon pöydälle tippuneen puuron tai leikki-ikäisen pöydälle hölskäyttämän mehun ennen viikon lomamatkaa. Mielellään haluaisin myös pestä sen perunamuussikattilan (koska likoamaan jätetty todella haisi oksettavalta) ja tyhjentää kissan hiekkalaatikon aamukakkojen jälkeen.
Se samana päivänä siivoava.
Mielenkiintoinen ketju. Olen lukenut sitä vähän eri näkökulmasta kuitenkin.
Minulla on takanani 20-vuotinen avioliitto, ja nyt olen ollut toisessa avioliitossa viitisen vuotta.
Ensimmäinen mies oli ahkera, halusi mökkeillä ja telttailla ja tehdä kaikkea. Nykyinen mieheni on huomattavasti laiskempi ja mukavuudenhaluisempi.
Vaikka ensimmäinen mies oli ahkera itsekin, eli ei siis odottanut, että minä teen kaiken, vaan me tasapuolisesi puursimme, niin elämä hänen kanssaan oli yhtä työleiriä. Tämä toinen mies taas mieluummin jättää tekemättä asioita tai palkkaa ulkopuolisen, niin silti hänen kanssaan elämä on leppoisaa.
Väitän siis, että suurin osa ihmisistä tekee itselleen elämän vaikeaksi. Joko perfektionismin tai kontrollifriikkiyden vuoksi.
En lukenut ketjua, mutta että mies istuu pelaamassa? Jotain tietokonepeliä? No omapa on syysi jos olet jonkun lapsen kanssa naimisissa. Itse en katselisi hetkeäkään jotain pelaavaa mieslasta.
Vierailija
19/308 |
klo 12:22 | 30.7.2019
Vierailija kirjoitti:
"Miksi teidän täytyy tehdä kaikki yhdessä? Jos mies kaipaisi lomaltaan lähinnä täyttä rentoutta ja kotoilua tie..."
Kuulostat aivan itseltäni. Olisipa vain oma mies taipuvainen moiseen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi siivoaminen pitää jättää reissua edeltävälle päivälle? Ja meillä ainakin jompi kumpi pesee pyykkiä. Ei siihen kahta ihmistä tarvitse 😂
Meillä ainakin perhe sotkee niin paljon jo päivässä, ettei siivoaminen edellisenä päivänä riitä. Joku pöydällä viikon ollut puuro on tosi hankala saada pöydästä irti. Jätin myös joskus muusinjämät kattilaan pöydälle. Se haju oli uskomaton parin päivän päästä !
Eikä ne bioroskatkaan tai kissan likainen hiekka-astia ihan ruusuilta tuoksu. Joskus sokerimurkut tulivat herkuttelemaan kaatuneella mehun jämällä.Meillä on välikatossa hiiriä. En halua niitä tai muurahaisia asuintiloihin ruoan perässä.
Ainiin unohdin että jotkut tosiaan asuu kuin siat.
Ai se on "asumista kuin siat", että haluan pyyhkiä taaperon pöydälle tippuneen puuron tai leikki-ikäisen pöydälle hölskäyttämän mehun ennen viikon lomamatkaa. Mielellään haluaisin myös pestä sen perunamuussikattilan (koska likoamaan jätetty todella haisi oksettavalta) ja tyhjentää kissan hiekkalaatikon aamukakkojen jälkeen.
Se samana päivänä siivoava.
No meillä onkin astianpesukone ja pöydän syönnin jälkeiseen siistimiseen menee max 5 minuuttia. Ja sen tekee jompi kumpi, ei sitäkään yhdessä.
Rakastan miestäni kovasti, mutta unelmani olisi siltikin asua eri osoitteissa.
Näkisimme toisiamme päivittäin mutta illalla palaisin ikiomaan kotiini, jossa vallitsisi minun järjestykseni ja minun oma aikatauluni.
Haluaisin siis todellakin parisuhteelta ainoastaan kirsikat kakun päältä. Lomailemme yhteensä viikon tai kaksi vuodessa, joten sama fiilis on ympäri vuoden. Lottovoittoa odotellessa!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vain. Mies on taantunut tässä lapsen kasvaessa tasaiseen tahtiin. Äsken hän havahtui koneelta ja kiukuttelee minulle kun ei löydä omia vaatteitaan ja pitäisi pakata. En tasan pakkaa aikuisen miehen puolesta ja vielä vähemmän tällaiselle reissulle, joka on ollut tiedossa jo tovin. Ap
Onnittelut siitä, ettet ala äidiksi miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aiemmin lomalla kuvittelit, että menette aikuisten kesken jonnekin." Älä kuvittele, vaan ilmaise selkeästi miehellesi, mitä haluat. Jos jotain haluat, toteuta se itse. Varaa ne liput tai hotelli. Menen yksin tai ota miehesi mukaan, jos siltä tuntuu. Toiset miehet ovat joissain asioissa aloitekyvyttömiä, eivätkä itse tilaa lippuja tai varaa hotellihuoneita, mutta saattavat lähteä mielellään mukaan, jos vaimo vain järjestää. Itselläni on tällainen mies, minä hoidan matkaliput ja varaamiset, mies hoitelee toisenlaisia asioita, tekee esim ruokaa, tyhjentää ulkohuussin mökillä, korjailee yms.
Noniin. Mies itse alkoi lupailemaan että hän järjestää meille ohjelmaa. Olisi tiedossa vähän hotelliyötä ja hän hoitaa lapsenvahdit, ei tarvitse murehtia mistään, ota rauhassa. Kun suuri hetki koitti ja istuimme terassilla, niin mies hoputti minua juomaan juomani nopea
Jätä pesemättä miehesi? Kyllä hän herää diihen ja opettelee käyttää konetta.
Miksi siivoaminen pitää jättää reissua edeltävälle päivälle? Ja meillä ainakin jompi kumpi pesee pyykkiä. Ei siihen kahta ihmistä tarvitse 😂