Lue keskustelun säännöt.
IS.n jatkuvat isovanhempien väkökulmasta kirjoitetut artikkelit välien katkeamisesta
06.07.2019 |
Iltasanomat on alkanut suoltamaan jatkuvalla syötöllä näitä säälitarinoita isovanhempien näkökulmasta, kuinka he eivät saa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Ensimmäisenä näitä lukiessa herää ajastus, että tilanteissa on aina kaksi osapuolta, aina. Nyt yksipuoleisesti esitetään useamman artikkelinsarjassa pelkästään tarinoita isovahempien näkökulmasta. Laitoin tästä palautetta toimitukseen, että laadukkaaseen journalismiin kuuluisi myös näkemys toisilta osapuolista, syy siihen miksi vanhemmat ovat nähneet parhaaksi, ettei heidän vanhemmat kuulu heidän elämäänsä. Vaikka isovanhemmat eivät ole valmiita näkemään omassa käytöksessään vikoja, ei se tarkoita etteikö niitä olisi. Esimerkiksi tuo 70-luvulla syntyneiden äidit- ketju on hurjaa luettavaa. Jos vanhemmat ovat huoltajina tehneet raskaan päätöksen rajata isovanhempien vierailuja/ kokonaan poikkasta välit, on siihen varmasti syy. Toimituksesta ei ole tullut pyyntööni mitään vastausta. Liekö siellä töissä tällainen "virheetön" isovanhempi, jota vain kiusataan, ja siksi totaalisen yksipuolinen näkökulma. Olisi kiva lukea myös vastaava ajatuksella tehty useamman artikkelin sarja lasten näkökulmasta miksi näin on päätetty tehdä, millaisia tekoja isovanhempien puolelta on ensin täytynyt tapahtua.
Miksi teidän perheessä on tehty päätös katkaista välit tai vähentää merkittävästi yhteydenpitoa isovanhempiin?
Kommentit (481)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
En ole aiemmin tähän keskusteluun osallistunut, mutta minäkin olen sitä mieltä, että isovanhempien pitäisi voida toimia itselleen luontevalla tavalla. Eli ei ole pakko just viedä sinne HopLopiin tai pelata tietsikalla, on paljon muutakin, mitä voi tehdä.
Kuitenkin isovanhemmuuden tulisi tapahtua perheen rajoja kunnioittaen. Eli jos perheessä erikseen toivotaan että asiaa x ei tehdä, kun sitä ei tehdä kotonakaan, niin ei minusta vaadi kovin paljoa kunnioittaa näitä rajoja ja siten säilyttää luottamuksellisuus.
Mun mielestä tämä ei ole kohtuuton vaatimus. Toki isovanhempi jossain määrin hoitaa ja toimii omilla ehdoillaan mutta myös lapsen ja tämän perheen ehdoilla.
Tähän liittyy myös se, ettei isovanhempi voi vaatia lasta automaationa hoitoon ja vetää sitten hernettä nokkaansa kun tämä ei syystä tai toisesta juuri tuolloin sovi. Tälläiseen järjestelyyn kun ei vanhemmillakaan ole velvollisuutta.
Miksi ihmeessä kukaan vaatisi isovanhempia viemään Hoplopiin tai käyttämään tietokonetta?
No, em minäkään kyllä keksi että miksi :) Me ei ainakaan "vaadita" isovanhempien tekevän erityisesti yhtään mitään. Käyttävät sitten lapsia retkillä ja tapahtumissa oman ja lapsen kiinnostuksen mukaan. Joskus on vinkattu että lapsi oli kiinnostunut jutusta x, ja he sitten päättävät, tarttuvatko vinkkiin vai eivät. Molemmat vaihtoehdot ovat meille ok :)
Vastasin vain sivusta aiempaan kommenttiin, joka asiaa käsitteli.
T. Tuo edellinen
Jatkan vielä: Mutta siis kai periaatteessa voi myös olla vanhempia, jotka vaativat tekemään juuri jotain tiettyä. Onhan niitä kaikenlaisia ihmisiä. Tosin syytä en tähän keksi. Kuitenkin tekemällä vaihteeksi jotain vähän erilaista lapsen kokemukset karttuvat ja voi löytää uusia mukavia juttuja vaikkapa koko perheen touhuksi. Eli en ymmärrä hirveää varauksellisuutta näissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
Isovanhemmat ovat lasta varten. Lapsi ei ole heitä varten.
VANHEMMAT ovat lasta varten. Mutta lapsi ei ole heitä varten.
Isovanhemmat eivät itse asiassa ole enää ketään varten, varsinkaan kun ovat jo eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
En ole edellinen, mutta ei "kannata miettiä", jos isovanhemmat toimivat vanhempien toiveita ja sääntöjä vastaan. Se on heidän valintansa, mutta sitten eivät ole lasten kanssa yksin. Hoitoapua saa onneksi myös rahalla/ystävänpalveluksina, rajattomia isovanhempia voi tavata koko perheellä, jos viitsii.
Ja ei, minä en ole joutunut rajoittamaan isovanhempia ja erittäin mielellään hoitavat lapsia meidän toiveiden puitteissa. En todellakaan nipota, isovanhemmat ovat varmaan tarkempia esim. terveellisestä ruoasta kuin minä. Mutta olen nähnyt näitä rajattomia tapauksia myös.
Meillä välirikon aiheutti anoppi omalla toiminnallaan. Hän ei ollut kiinnostunut meidän lapsista lainkaan, ei pyytänyt luokseen eikä tullut kyläilemään kutsusta. Jos hän joskus soitti, niin puhelut koskivat hänen toisen poikansa lapsia. Kuinka Vilpertti oli niin ihana ja kuinka Alpertti oli niin kiltti. Sitä lässytystä kuuntelin puoli tuntia ja sitten hän sanoi että heippa. Ei ollut mielestäni ihan täyspäisen mummon toimintaa. En suunnitellut mitään välien pistämistä poikki, mutta kun sanoin puhelimessa, etten nyt ehdi kuuntelemaan Vilpertin edesottamuksia kun omat lapseni ovat 40 asteen kuumeessa ja oksentavat, niin hän otti nokkiinsa ja lopetti soittelun. Lopetin kutsut meille katsomaan lapsenlapsia, kun ei häntä kertakaikkiaan kiinnostanut.
Oma äitini oli kovin tunkeileva, joten muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja saatiin olla lapsen kanssa kaikessa rauhassa viiden vuoden ajan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
Isovanhemmat ovat lasta varten. Lapsi ei ole heitä varten.
VANHEMMAT ovat lasta varten. Mutta lapsi ei ole heitä varten.
Isovanhemmat eivät itse asiassa ole enää ketään varten, varsinkaan kun ovat jo eläkkeellä.
Jos puhutaan lapsen ja isovanhempien suhteedta (joka on ketjun aihe) niin isovanhemmat on lasta varten, lapsi ei ole heitä varten.
Lapsenlapsi ei ole heidän jatkeensa, ei elämänillan valopilkku, ei syy jaksaa elää.
Ei uusi tilaisuus vnhemmuuteen.
Tämä on se mitä isovanhemmat ei tajua ja miksi ne välit menee.
Vierailija kirjoitti:
Meillä välirikon aiheutti anoppi omalla toiminnallaan. Hän ei ollut kiinnostunut meidän lapsista lainkaan, ei pyytänyt luokseen eikä tullut kyläilemään kutsusta. Jos hän joskus soitti, niin puhelut koskivat hänen toisen poikansa lapsia. Kuinka Vilpertti oli niin ihana ja kuinka Alpertti oli niin kiltti. Sitä lässytystä kuuntelin puoli tuntia ja sitten hän sanoi että heippa. Ei ollut mielestäni ihan täyspäisen mummon toimintaa. En suunnitellut mitään välien pistämistä poikki, mutta kun sanoin puhelimessa, etten nyt ehdi kuuntelemaan Vilpertin edesottamuksia kun omat lapseni ovat 40 asteen kuumeessa ja oksentavat, niin hän otti nokkiinsa ja lopetti soittelun. Lopetin kutsut meille katsomaan lapsenlapsia, kun ei häntä kertakaikkiaan kiinnostanut.
Teillä on siis välit poikki, kun mummo ei soittele sinulle?
Meillä kumpikin hoitaa yhteydet omiin vanhempiinsa, välit ihan kunnossa. Yhdessä jo 30 vuotta, eikä anoppi ole koskaan soittanut minulle, enkä minä hänelle :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni kertoi, että miniä oli pyytänyt heitä isovanhempia viemään heidän lapsensa sirkukseen, kun itse eivät millään päässeet viemään, oli syitä jos mitäkin. Pyytämisessä oli ollut sen verran haastava sävy, että siihen oli pakko vastata myöntävästi. Jotain siitä kuitenkin olisi taas koitunut, jos olisivat kieltäytyneet.
No, veivät sitten, mutta tietenkään lippurahaa ei edes tarjottu. Neljä lasta ja kaksi aikuista teki aikamoisen summan. Pakko oli molempien kuitenkin olla mukana, kun yksi lapsista oli erityislapsi, joka vaati toisen isovanhemman huomion kokonaan. Itse asiassa hänet olisi voinut jättää kokonaan pois, koska oli niin vaikea, että ei edes seurannut esitystä vaan yritti vain juoksennella ympäriinsä ja kiljui, kun ei annettu sitä tehdä. Ja pakko oli vielä ostaa kaikille namut ja hattarat sun muut. Eipä siinä mitään, mutta on se tuokin jonkinlaista hyväksikäyttöä. Jos esitys olisi tullut isovanhemmilta itseltään tai toisenlaisessa muodossa, asia olisi tuntunut ihan muulta. Mutta tuossa haluttiin vain säästää lippurahat ja maksattaa ne isovanhemmilla. Tämmöinen ei ole koskaan kivaa. Ystävälläni oli aika paljonkin tämäntyyppistä tarinaa niiltä ajoilta, kun lapsenlapset oli vielä lapsia.
Siinä vaiheessa, kun isovanhemmista alkaa tuntua että heitä käytetään hyväksi, isovanhemmuuden iloltakin katkeaa kärki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä välirikon aiheutti anoppi omalla toiminnallaan. Hän ei ollut kiinnostunut meidän lapsista lainkaan, ei pyytänyt luokseen eikä tullut kyläilemään kutsusta. Jos hän joskus soitti, niin puhelut koskivat hänen toisen poikansa lapsia. Kuinka Vilpertti oli niin ihana ja kuinka Alpertti oli niin kiltti. Sitä lässytystä kuuntelin puoli tuntia ja sitten hän sanoi että heippa. Ei ollut mielestäni ihan täyspäisen mummon toimintaa. En suunnitellut mitään välien pistämistä poikki, mutta kun sanoin puhelimessa, etten nyt ehdi kuuntelemaan Vilpertin edesottamuksia kun omat lapseni ovat 40 asteen kuumeessa ja oksentavat, niin hän otti nokkiinsa ja lopetti soittelun. Lopetin kutsut meille katsomaan lapsenlapsia, kun ei häntä kertakaikkiaan kiinnostanut.
Teillä on siis välit poikki, kun mummo ei soittele sinulle?
Meillä kumpikin hoitaa yhteydet omiin vanhempiinsa, välit ihan kunnossa. Yhdessä jo 30 vuotta, eikä anoppi ole koskaan soittanut minulle, enkä minä hänelle :D
Mieheni ei soita äidilleen. Ei jaksa kuunnella tämän jaarituksia. Eli juu, poikki ovat välit. Jotta olisi jonkilaiset välit, se vaatisi minulta aktiivista otetta. Mutta miksi niin tekisin, kun anoppia ei meidän perhe kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni kertoi, että miniä oli pyytänyt heitä isovanhempia viemään heidän lapsensa sirkukseen, kun itse eivät millään päässeet viemään, oli syitä jos mitäkin. Pyytämisessä oli ollut sen verran haastava sävy, että siihen oli pakko vastata myöntävästi. Jotain siitä kuitenkin olisi taas koitunut, jos olisivat kieltäytyneet.
No, veivät sitten, mutta tietenkään lippurahaa ei edes tarjottu. Neljä lasta ja kaksi aikuista teki aikamoisen summan. Pakko oli molempien kuitenkin olla mukana, kun yksi lapsista oli erityislapsi, joka vaati toisen isovanhemman huomion kokonaan. Itse asiassa hänet olisi voinut jättää kokonaan pois, koska oli niin vaikea, että ei edes seurannut esitystä vaan yritti vain juoksennella ympäriinsä ja kiljui, kun ei annettu sitä tehdä. Ja pakko oli vielä ostaa kaikille namut ja hattarat sun muut. Eipä siinä mitään, mutta on se tuokin jonkinlaista hyväksikäyttöä. Jos esitys olisi tullut isovanhemmilta itseltään tai toisenlaisessa muodossa, asia olisi tuntunut ihan muulta. Mutta tuossa haluttiin vain säästää lippurahat ja maksattaa ne isovanhemmilla. Tämmöinen ei ole koskaan kivaa. Ystävälläni oli aika paljonkin tämäntyyppistä tarinaa niiltä ajoilta, kun lapsenlapset oli vielä lapsia.
Siinä vaiheessa, kun isovanhemmista alkaa tuntua että heitä käytetään hyväksi, isovanhemmuuden iloltakin katkeaa kärki.
Millainen isovanhempi urputtaa tuollaisesta selän takana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
Isovanhemmat ovat lasta varten. Lapsi ei ole heitä varten.
VANHEMMAT ovat lasta varten. Mutta lapsi ei ole heitä varten.
Isovanhemmat eivät itse asiassa ole enää ketään varten, varsinkaan kun ovat jo eläkkeellä.
Jos puhutaan lapsen ja isovanhempien suhteedta (joka on ketjun aihe) niin isovanhemmat on lasta varten, lapsi ei ole heitä varten.
Lapsenlapsi ei ole heidän jatkeensa, ei elämänillan valopilkku, ei syy jaksaa elää.
Ei uusi tilaisuus vnhemmuuteen.
Tämä on se mitä isovanhemmat ei tajua ja miksi ne välit menee.
Oho. En tajua mitä noilla argumenteillasi tarkoitat, joten jätän omaan arvoonsa.
Multa ei ole mennyt välit mihinkään, mutta kyllä mun lapsenlapset on mun elämän valopilkkuja. Ehdottomasti on. "Syy jaksaa elää," no sekin on suhteellinen asia. Jos ei jaksa elää niin sitten ei jaksa, on lapsia tai lapsenlapsia tai lapsenlapsenlapsia tai.... Mistä keksitkin.
"Uusi tilaisuus vanhemmuuteen," huu, kuka haluaakaan? Tässä iässä olla uudestaan äiti tai isä? Eipä ole haluja. Paitsi joillakin miehillähän se näyttää olevan niin, mutta heillekin se voi tulla karu totuus eteen ja se nuori vaimohan sen lapsen hoitaa.
Ei. Mummina olen mummi. Se on aivan eri rooli kuin äiti. Äiti olen lapselleni.
Mutta lapsenlapset ovat valopilkkujani ja tulevat olemaan koko lopun elämäni ajan. Eipä ole siitä välit minnekään menneet, kenenkään kanssa. Ikävää, jos ei saa tai voi elää sovussa toisten kanssa. Se on aina surullinen juttu, mutta jotkut kokee sen itselleen parhaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut isovanhemmat vaan on röyhkeitä perseilijöitä. Omat vanhemmat oli hirveät vanhemmat, lapsenhakkaajat, aggressiiviset väkivaltaiset itsekkäät ihmiset, jotka aina menivät AIKUISTEN tahdon ja mielen mukaan, vain aikuisten tarpeet huomioitiin ja täytettiin.
Kotoa mutettua välit jäätyivät vähitellen ja yhteydenpito loppui - sieltä tuli vain arvostelua ja vittuilua.
Lastenlsten synnyttyä sitten alettiin rääkymään miksei tuoda lapsia heille, miten heillä on OIKEUS nähdä lastenlasten jouku, miten isovanhempina heillä on oikeus esittää VAATIMUKSIA. Ja miten minä lapsi olen ”kaiken velkaa” heille kun he elättivät minut lapuuteni aikana.
Oikeasti, kuka on niin idari että hakkaa ja pieksää omia lapsiaan, kohtelee vittuillen ja ilkeillen, ja sit odottaa että se kaltoinkohdeltu lapsi haluaa tällaiset isovanhemmt omalle lapselleen.
Minä en päästä väkivaltaisia hakkaaja-paskoja pilaamaan lasteni elämää. Syy on ihan heissä itsessään mutta ei ne sitä tajua, märisevät vain kun minä olen heille niin ”kiittämtätön”.
Meillä ei kyetty pitämään kunnolla huolta edes omista lapsista. Lapsenlapsetkaan eivät kiinnostaneet. Lopetin sitten suosiolla yhteydenpidon, kun ei tuntunut mukavalta seurata lastenlasten hämmennystä naama nyrpeänä olevan isoisän seurassa. Ei hän lastenlapsiinsa edes yrittänyt ottaa kontaktia, höpötti vain itsestään taukoamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
Isovanhemmat ovat lasta varten. Lapsi ei ole heitä varten.
VANHEMMAT ovat lasta varten. Mutta lapsi ei ole heitä varten.
Isovanhemmat eivät itse asiassa ole enää ketään varten, varsinkaan kun ovat jo eläkkeellä.
Jos puhutaan lapsen ja isovanhempien suhteedta (joka on ketjun aihe) niin isovanhemmat on lasta varten, lapsi ei ole heitä varten.
Lapsenlapsi ei ole heidän jatkeensa, ei elämänillan valopilkku, ei syy jaksaa elää.
Ei uusi tilaisuus vnhemmuuteen.
Tämä on se mitä isovanhemmat ei tajua ja miksi ne välit menee.
Oho. En tajua mitä noilla argumenteillasi tarkoitat, joten jätän omaan arvoonsa.
Multa ei ole mennyt välit mihinkään, mutta kyllä mun lapsenlapset on mun elämän valopilkkuja. Ehdottomasti on. "Syy jaksaa elää," no sekin on suhteellinen asia. Jos ei jaksa elää niin sitten ei jaksa, on lapsia tai lapsenlapsia tai lapsenlapsenlapsia tai.... Mistä keksitkin.
"Uusi tilaisuus vanhemmuuteen," huu, kuka haluaakaan? Tässä iässä olla uudestaan äiti tai isä? Eipä ole haluja. Paitsi joillakin miehillähän se näyttää olevan niin, mutta heillekin se voi tulla karu totuus eteen ja se nuori vaimohan sen lapsen hoitaa.
Ei. Mummina olen mummi. Se on aivan eri rooli kuin äiti. Äiti olen lapselleni.
Mutta lapsenlapset ovat valopilkkujani ja tulevat olemaan koko lopun elämäni ajan. Eipä ole siitä välit minnekään menneet, kenenkään kanssa. Ikävää, jos ei saa tai voi elää sovussa toisten kanssa. Se on aina surullinen juttu, mutta jotkut kokee sen itselleen parhaaksi.
Aikamoinen taakka vastata toisen ihmisen elämänhalusta.
Ja esim nuo jotka nimittää itseään äidiksi pyrkii selkeästi äidin paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksia siitä, miksi vanhemmat suuttuvat mistäkin asiasta.
Ruoka:
- Lapselle annetaan lihaa, vaikka kyseessä on kasvissyöjäperhe. Lapselle annetaan karkkia, vaikka vanhemmat ovat kertoneet että ovat päättäneet ettei lapselle vielä karkkia tarvi antaa.Ei, lapsi ei mene pilalle tässä. En usko, että kukaan täysjärkinen vanhempi ajattelee niin. Kyse on kuitenkin luottamuksesta, sillä juuri se on se, joka tuossa kärsii. Ellet voi luottaa isovanhempien kunnioittavan teitä vanhempina arjen asioissa, niin aika hankalaa luottaa näihin isommissakaan asioissa.
- Lapsella on allergia ruoka-aineeseen x, ja isovanhemmat tietävät tämän. Isovanhemmat antavat lapselle kyseistä ruoka-ainetta, koska " Ihan huuhaata tällaiset allergiat" tai "Katso nyt, pystyyhän se sitä syömään eikä tunnu missään, kato nyt Jorma kun syönnistä on kulunut puoli tuntia eikä mitään oireita ole- Pera ja Kaisa vain nipottavat turhaan!"
Niin. Osa allergioista on jopa hengenvaarallisia, ja vaikka kaikki eivät olekaan, monet voivat aiheuttaa hyvin pitkällisiä ja ikäviä oireita. Vaikka nämä ovatkin ohimeneviä, voi oireilu kestää tosiaankin pitkään. Vanhempien on voitava luottaa siihen, ettei lasta a) aseteta hengenvaaraan ja b) syötetä allergisoivalla ravinnolla jonkun ihme valtataistelun nimissä. Uskokaa tai älkää, se, onko lapsi jotain allergisoivaa syönyt, näkyy kyllä kotona. Siinä sitten mietit, että mitä ihmettä. Mummun ja papan mukaan lapsi ei ole mitään ryhmästä x saanut, mutta on nyt kivulias, ei pysty kivultaan nukkumaan ja muitakin oireita on.
- Lasta syötetään omilla ruokailuvölineillä, vaikka kariesbakteerin tartunnasta on keskusteltu.
Tässäkään ei ihmetytä, että suututaan. Kyseessä on kuitenkin lapsen suun terveys, joka tulisi ottaa vakavasti. Hysteriaa ei ole se, että pyrkii normaalein toimenpitein ehkäisemään hyvinkin ikävää seuralaista.
Tuollaiset isovanhemmathan eivät vaan ole kykeneviä huolehtimaan lapsesta. Lapsenhoitoon sopimattomuus voi olla tahatonta, tai se voi olla tahallista.
Ohjeiden ja sääntöjen uhmaaminen, eli annetaan vaikka keksi, vaikka lapsella on vilja-allergia.
Ohjeiden ja sääntöjen tahaton laiminlyönti, ei vaan musiteta laittaa lapselle aurinkorasvaa ja lakkia päähän kun mennään aurinkoiselle hiekkalaatikolle.
Ehkä kaikista pahinta on vanhempie mitätöinti, eli osoitetaan lapselle että isovanhemman sana menee vanhemman yli.
Riippuu sitten tapauksesta että pitääkö lapsen vierailuja rajoittaa vai pitääkö katkaista välit kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni kertoi, että miniä oli pyytänyt heitä isovanhempia viemään heidän lapsensa sirkukseen, kun itse eivät millään päässeet viemään, oli syitä jos mitäkin. Pyytämisessä oli ollut sen verran haastava sävy, että siihen oli pakko vastata myöntävästi. Jotain siitä kuitenkin olisi taas koitunut, jos olisivat kieltäytyneet.
No, veivät sitten, mutta tietenkään lippurahaa ei edes tarjottu. Neljä lasta ja kaksi aikuista teki aikamoisen summan. Pakko oli molempien kuitenkin olla mukana, kun yksi lapsista oli erityislapsi, joka vaati toisen isovanhemman huomion kokonaan. Itse asiassa hänet olisi voinut jättää kokonaan pois, koska oli niin vaikea, että ei edes seurannut esitystä vaan yritti vain juoksennella ympäriinsä ja kiljui, kun ei annettu sitä tehdä. Ja pakko oli vielä ostaa kaikille namut ja hattarat sun muut. Eipä siinä mitään, mutta on se tuokin jonkinlaista hyväksikäyttöä. Jos esitys olisi tullut isovanhemmilta itseltään tai toisenlaisessa muodossa, asia olisi tuntunut ihan muulta. Mutta tuossa haluttiin vain säästää lippurahat ja maksattaa ne isovanhemmilla. Tämmöinen ei ole koskaan kivaa. Ystävälläni oli aika paljonkin tämäntyyppistä tarinaa niiltä ajoilta, kun lapsenlapset oli vielä lapsia.
Siinä vaiheessa, kun isovanhemmista alkaa tuntua että heitä käytetään hyväksi, isovanhemmuuden iloltakin katkeaa kärki.
Millainen isovanhempi urputtaa tuollaisesta selän takana?
Varmaankin sellainen, jonka miniä pyytää tekemään asioita, joihin heillä ei ole oikeasti omaa innostusta tai varaa.
Miniä hypyyttäköön omia vanhempiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni kertoi, että miniä oli pyytänyt heitä isovanhempia viemään heidän lapsensa sirkukseen, kun itse eivät millään päässeet viemään, oli syitä jos mitäkin. Pyytämisessä oli ollut sen verran haastava sävy, että siihen oli pakko vastata myöntävästi. Jotain siitä kuitenkin olisi taas koitunut, jos olisivat kieltäytyneet.
No, veivät sitten, mutta tietenkään lippurahaa ei edes tarjottu. Neljä lasta ja kaksi aikuista teki aikamoisen summan. Pakko oli molempien kuitenkin olla mukana, kun yksi lapsista oli erityislapsi, joka vaati toisen isovanhemman huomion kokonaan. Itse asiassa hänet olisi voinut jättää kokonaan pois, koska oli niin vaikea, että ei edes seurannut esitystä vaan yritti vain juoksennella ympäriinsä ja kiljui, kun ei annettu sitä tehdä. Ja pakko oli vielä ostaa kaikille namut ja hattarat sun muut. Eipä siinä mitään, mutta on se tuokin jonkinlaista hyväksikäyttöä. Jos esitys olisi tullut isovanhemmilta itseltään tai toisenlaisessa muodossa, asia olisi tuntunut ihan muulta. Mutta tuossa haluttiin vain säästää lippurahat ja maksattaa ne isovanhemmilla. Tämmöinen ei ole koskaan kivaa. Ystävälläni oli aika paljonkin tämäntyyppistä tarinaa niiltä ajoilta, kun lapsenlapset oli vielä lapsia.
Siinä vaiheessa, kun isovanhemmista alkaa tuntua että heitä käytetään hyväksi, isovanhemmuuden iloltakin katkeaa kärki.
Millainen isovanhempi urputtaa tuollaisesta selän takana?
Miksipä ei? Täällähän urputetaan kaiken aikaa omien lasten isovanhemmista "selän takana." Ja tiedoksi sinulle: ystävät jakavat toistensa kanssa elämän ilot, surut, huolet, riemut ja harmit ja ihan tavallisetkin elämänsä asiat, niin kivat kuin kenkutkin.
Ja tuostakin on jo aikaa parikymmentä vuotta. Mutta on asioita, jotka ei koskaan muutu.
Hohhohhoijaa. Olet kuin se alkoholistimies Tikkasen kirjassa, missä kirjoittaa, että alkoholistin vaimo, se on sellainen joka on aina väärinpäin, kääntyipä miten päin hyvänsä.
Tässä tapauksessa ilm. PITÄÄ olla skismoja ihmisten välillä ja varsinkin miniöitten ja anoppien ja omien vanhempien, koska jos ei ole, niin se on NIIIIN esimerkillistä, että ihan v---ttaa!
Jottenkin ihmisten kohdalla ei tosiaan ole "kohen koskaan."
Onneksi en ole äitisi enkä anoppisi. Lapsenlapset on jo isoja miehiä, mutta nyt minun on ihmeteltävä, miten se kaikki niin luonnikkaasti menikin. Ainahan ne pojat oli täällä, joskus piti oikein kehottaa, että menkää nyt kotiinnekin joskus. Miniä opiskeli ja oli tyytyväinen, kun sai riittävästi lukurauhaa. En muista ainuttakaan erimielisyyttä. Toinen mummo asui kauempana, mutta sielläkin ne pojat ramppasi paljon, rikkaushan se vaan on lapsille, kun on rakastavia ihmisiä olemassa ja paikkoja, mihin on aina tervetullut. Taitaa vaan olla kyse ihmisten erilaisista luonteista. Jos on nipottava luonne, sitä nipottamisen aihetta kyllä aina löytyy.