IS.n jatkuvat isovanhempien väkökulmasta kirjoitetut artikkelit välien katkeamisesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsen mummo puhuu lapsen siellä ollessa aina vain lapsen isästä, mutta ei koskaan minusta, äidistä. Ja siis yhtenä perheenä tässä ollaan ja eletään, mutta kun ei tulla toimeen, niin äidin kai voi sitten vain tuolla tavalla sulkea pois.

Mistäkö tiedän? Kun lapsi on kertonut.

Minkä ikäinen lapsi on? Ja mistä ovat isovanhempien kanssa mahtaneet puhua? Jos ovat puhuneet, millaista oli silloin kun iskä/äiti oli lapsi, niin lienee aika luonnollista, että puhutaan hänestä eikä ruveta arvuuttelemaan hänen puolisostaan mitään.

Lapsi on kuusivuotias. Jos lapsi sanoo että haluaa soittaa äidille niin isovanhempi sanoo että joo, soitetaan isälle. Jos lapsi sanoo mitä tahansa äidistä niin puhe muutetaan isään. Lapsi sanoi viimeksi kotiuduttuaan, että tulee välillä semmoinen olo, kuin ei mummolla ollessaan äitiä olisikaan kun äidistä ei saa puhua mitään ja jos puhe tulee vanhemmista niin aina vaan mummo puhuu isästä.

Totta kai tämän muistelun puitteissa ymmärtäisikin, mutta tällainen tuntuu kummalliselta- lapsestakin.

Meillä tapahtuu tätä aivan samaa. Anoppi on alusta alkaen jotenkin inhonnut minua (tulee fiilis, että kokee, että olen varastanut hänen poikansa..). Sulkee puheessa ja elein myös minut täysin tilanteissa pois. Hämmentävää lapselle..

Oma anoppi teki tätä samaa minulle esikoisen synnyttyä. Ei myöskään tervehtinyt tai katsonut päin kun mentiin kylään. Oli suorastaan vihamielinen. Sitä ennen tulimme hyvin toimeen. En todella kokenut olevani tervetullut. Katsoi myös myrkyn nielleen näköisenä kun vaimon sukulaiset kehuivat miten poika on kuin ilmetty isänsä. Jotain se kai kriiseili, lähinnä itseäni huvitti enkä ollut milläänsäkään, oma häpeänsä, vanha ihminen. Sittemmin välit lämpenivät mutta jostain syystä alkoi nähdä vaivaa tyttärensä äitiydestä, mikä oli milloinkin pielessä. Se ärsytti paljon enemmän.