Lue keskustelun säännöt.
IS.n jatkuvat isovanhempien väkökulmasta kirjoitetut artikkelit välien katkeamisesta
06.07.2019 |
Iltasanomat on alkanut suoltamaan jatkuvalla syötöllä näitä säälitarinoita isovanhempien näkökulmasta, kuinka he eivät saa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Ensimmäisenä näitä lukiessa herää ajastus, että tilanteissa on aina kaksi osapuolta, aina. Nyt yksipuoleisesti esitetään useamman artikkelinsarjassa pelkästään tarinoita isovahempien näkökulmasta. Laitoin tästä palautetta toimitukseen, että laadukkaaseen journalismiin kuuluisi myös näkemys toisilta osapuolista, syy siihen miksi vanhemmat ovat nähneet parhaaksi, ettei heidän vanhemmat kuulu heidän elämäänsä. Vaikka isovanhemmat eivät ole valmiita näkemään omassa käytöksessään vikoja, ei se tarkoita etteikö niitä olisi. Esimerkiksi tuo 70-luvulla syntyneiden äidit- ketju on hurjaa luettavaa. Jos vanhemmat ovat huoltajina tehneet raskaan päätöksen rajata isovanhempien vierailuja/ kokonaan poikkasta välit, on siihen varmasti syy. Toimituksesta ei ole tullut pyyntööni mitään vastausta. Liekö siellä töissä tällainen "virheetön" isovanhempi, jota vain kiusataan, ja siksi totaalisen yksipuolinen näkökulma. Olisi kiva lukea myös vastaava ajatuksella tehty useamman artikkelin sarja lasten näkökulmasta miksi näin on päätetty tehdä, millaisia tekoja isovanhempien puolelta on ensin täytynyt tapahtua.
Miksi teidän perheessä on tehty päätös katkaista välit tai vähentää merkittävästi yhteydenpitoa isovanhempiin?
Kommentit (481)
No ei ole kyllä normaalia kutsua itseä jatkuvasti ja runsaasti äidiksi lapsenlapselle.. ihan sama mitä väitätte.
Kyllä +60v ihminen on jo pitkään ollut hokematta sitä "äiti auttaa" sen 100x päivässä. Että vähän epäilen, että tosiaan tottumuksesta joku tuossa iässä vielä hokee itseään äidiksi joka käänteessä.
Rajattomuutta se on siinä mielessä, että selvästi lapsenlapset koetaan samalla tavalla kuin omat lapset koettiin aikanaan. Kyllä ne lapsenlapset herättävät muistoja ja kyllä heitä rakastaa, mutta eivät he omia ole eikä ole "normaalia" jatkuvasti kokea ja tuntea itsensä heidän äidiksi niin että todella sanoo itseä äidiksi, siis jatkuvasti ja joka tapaamisella.
Mitä itse aiheeseen tulee, niin kyllä näitä lukiessa pelkää tekevänsä väärin. Mutta pitää luottaa kyllä siihenkin, että jos jotain sanomisen arvoista on niin kyllä lapseni varmasti sanovat.
-mummu minäkin, ja ei kyllä kukaan muukaan mummu tuttavapiirissä tätä tietääkseni harrasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatuksia siitä, miksi vanhemmat suuttuvat mistäkin asiasta.
Ruoka:
- Lapselle annetaan lihaa, vaikka kyseessä on kasvissyöjäperhe. Lapselle annetaan karkkia, vaikka vanhemmat ovat kertoneet että ovat päättäneet ettei lapselle vielä karkkia tarvi antaa.
Ei, lapsi ei mene pilalle tässä. En usko, että kukaan täysjärkinen vanhempi ajattelee niin. Kyse on kuitenkin luottamuksesta, sillä juuri se on se, joka tuossa kärsii. Ellet voi luottaa isovanhempien kunnioittavan teitä vanhempina arjen asioissa, niin aika hankalaa luottaa näihin isommissakaan asioissa.
- Lapsella on allergia ruoka-aineeseen x, ja isovanhemmat tietävät tämän. Isovanhemmat antavat lapselle kyseistä ruoka-ainetta, koska " Ihan huuhaata tällaiset allergiat" tai "Katso nyt, pystyyhän se sitä syömään eikä tunnu missään, kato nyt Jorma kun syönnistä on kulunut puoli tuntia eikä mitään oireita ole- Pera ja Kaisa vain nipottavat turhaan!"
Niin. Osa allergioista on jopa hengenvaarallisia, ja vaikka kaikki eivät olekaan, monet voivat aiheuttaa hyvin pitkällisiä ja ikäviä oireita. Vaikka nämä ovatkin ohimeneviä, voi oireilu kestää tosiaankin pitkään. Vanhempien on voitava luottaa siihen, ettei lasta a) aseteta hengenvaaraan ja b) syötetä allergisoivalla ravinnolla jonkun ihme valtataistelun nimissä. Uskokaa tai älkää, se, onko lapsi jotain allergisoivaa syönyt, näkyy kyllä kotona. Siinä sitten mietit, että mitä ihmettä. Mummun ja papan mukaan lapsi ei ole mitään ryhmästä x saanut, mutta on nyt kivulias, ei pysty kivultaan nukkumaan ja muitakin oireita on.
- Lasta syötetään omilla ruokailuvölineillä, vaikka kariesbakteerin tartunnasta on keskusteltu.
Tässäkään ei ihmetytä, että suututaan. Kyseessä on kuitenkin lapsen suun terveys, joka tulisi ottaa vakavasti. Hysteriaa ei ole se, että pyrkii normaalein toimenpitein ehkäisemään hyvinkin ikävää seuralaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummo kutsui itseään lapselleni äidiksi "vahingossa". Joka tapaamisella. Neljä vuotta.
Sitten loppui huumori itseltäni.
Lapsesi toi hänelle mieleen elävästi ajat, jolloin sinä olit pieni. Mikä tuossa nyt niin kamalaa on?
Oikeasti, tässä ketjussa on paljonkin sellaisia tapauksia, joissa mitään järkevää syytä välien katkaisulle ei ole - vaikka ap väittää, ettei sellaisia ole olemassakaan...
Ovia, kyllä minunkin äitini muistelee lapsia katsellessaan niitä aikoja kun olimme pieniä. Mutta ei ole kyllä ikinä kutsutut itseään äidiksi heille. Todella outoa.
Ja vaikka sellainen jostain aivoista nousisi ajattelematta, niin ei se mikään vahinko ole jos niin jatkuvasti tekee.
Tietysti tuo on äidin varpaille hyppimistä ja ihan ylipäätään todella rajatonta käytöstä jos ei huomautuksesta huolimatta lopu. Ei kai kukaan tosissaan vain hymyssä suin katsele vierestä, jos mummo kutsuu itseään äidiksi lapsille?
Höpsis. Totta kai se voi tulla vahingossa, kun samalla tekee jotakin ja puhuu ajatuksissaan. Että "äite nyt antaa sulle tästä vähän puuroa..."
Itse esimerkiksi saatan välillä sekoittaa lasteni nimet. En toki yleensä, mutta jos samalla mietin tai teen jotakin muuta, ajatuksissani saatan sanoa väärin.
Rajatonta käytös on vain, kun isoäiti ei kunnioita lapsensa tekemiä kasvatusvalintoja. Pelkkä vahinko-äiti ei ole mitään rajattomuuyya tai varpaille hyppimistä.
Itse en kiinnittäisi moiseen mitään huomiota.
Sinä sekoitat oman lapsiesi nimet, koska hoet niitä päivittäin ja lapset ovat sinulle samanarvoisia. Samoin saatat vahingossa sanoa väsyneenä naapurin lapselle että "äiti auttaa", koska kotona sanot niin joka päivä tajuttoman monta kertaa. Siksi saattaa nyt tuntua siltä, että kuka tahansa voi noin sanoa ajatuksissaan. Ei voi. Niin sanoo keskimäärin yöunivajeella elävä pikkulasten äiti, joka puhuu itsestään äitinä aamusta iltaan.
Se mummo on jo hyvin pitkän aikaa osannut kutsua itseään etunimellä. Hän ei enää sano päivittäin itseään äidiksi, vaan korkeintaan aikuiselle lapselle kirjoittaa niin korttiin/kirjeeseen. Mummo on yleensä todella ylpeä uudesta nimityksestään ja käyttää sitä mielellään ja usein.
Huomaathan myös, että tämä ei ollut kirjoittajalle satunnainen ongelma, vaan joka tapaamisella toistuva ja selvästi kirjoittajaa vaivaava asia. Kyllä hölmöinkin mummo laittaisi kielensä kuriin, jos huomaisi loukkaavaansa tällaisella ajattelemattomuudella tytärtään/miniäänsä.
Jos tuollainen toistuu joka ikinen kerta, niin se johtuu joko siitä että mummo tahallaan ärsyttää ja astuu varpaille, tai sitten siitä että mummon tunnesuhde lapsenlapsiin on enemmän äidin näkökulmasta kuin mummon näkökulmasta. Ei näistä kumpikaan oikeastaan hyvä vaihtoehto ole.
Ja sitten itse koettua:
- Isovanhempi haluaa määrätä lapsen ristiäisiin liittyvistä seikoista. Kun lapsen vanhemmat ovat jo päättäneet esim. paikan, isovanhempi suuttuu, kun "mikään ei kelpaa".
- Isovanhempi haluaa tietää etukäteen lapsen nimen ja suuttuu, kun sitä ei kerrota. Miksi pitäisi kertoa?
- Isovanhempi vie lapsen ilman lupaa parturiin. Sovitusti asia olisi ihan ok. Jos vanhemmalla on kuitenkin varattuna aika tiistaille, ja lapsen kyläillessä isovanhemmilla lasta käytetään ilmoittamatta parturissa maanantaina, niin siinäpä sitten perut niitä aikoja.
- Isovanhempi tekee turhia ostoja. Vanhemmilla on jo pinnasänky, isovanhempi tietää tämän. Ostaa silti uuden ja suuttuu, kun hänen ostamalleen ei olekaan käyttöä. Tai vanhemmat ovat ostaneet lapselle talvihaalareita kaksin kappalein koossa x. Isovanhempi ostaa uuden, samaa kokoa, koska lapsi haluaa. Isovanhempi vannottaa että tätä pidetään sitten joka päivä. Kotona lapsen kanssa sää vääntää asiasta. Voi kun isovanhempi olisi kysynyt, mitä tarvitaan ja missä koossa.
- Isovanhemman luona lapsi saa kaiken haluamansa. Kotona lapsen show jatkuu aikansa, kunnes lapsi hoksaa, että homma ei toimi näin.
- Lapsi ei voi kiukutella Isovanhemman luona, ettei saisi hankalan lapsen leimaa. Tästä seuraa se, että kotiin päästyään lapsi kiukuttelee sitten senkin edestä.
- Lapsen kaikki normaaliin elämään ja kehitykseen liittyvät asiat luetaan perheen ja vanhempien viaksi. Jos lapsi näkee painajaista, lapsi on hankala ja hänellä on erittäin suuria nukkumisongelmia (kas kun ei ole kotona?) ja se taas johtuu vanhemmista. Jos lapsi kiukuttelee, kotona on häikkää ja lapsi on hankala ja lapsi ei pääse Isovanhemman luokse ajanjaksolla x ikään kuin rangaistukseksi. Jos lapsi ei halua lähteä kotiin, kyse on siitä, että kotona on jotain häikkää.
- Kaikkia asioita ja päätöksiä tivataan vanhemmilta.
- Jos vanhemmat eivät tee Isovanhemman neuvojen mukaan, siitä suututaan.
- Isovanhempi vaatii lasta luokseen kerran kolmessa viikossa. Jos tämä ei toteudu, siitä suututaan eikä ymmärretä. Ihan jatkuvasti saa olla vastailemassa kysymykseen milloin lapsi tulee. Tiedättekö, ei aina jaksaisi. Olemme kiitollisia isovanhemmista, mutta joskus tuntuu, että elämä pyörii vain tämän ympärillä. Isovanhempi ei myöskään ymmärrä, jos meillä kalenteri on täynnä perheen yhteisiä menoja. Joskus on.
- Isovanhemmalle ei riitä mikään. Kun sovitaan yhdestä yöstä, isovanhempi haluaakin kaksi. Kun sovitaan kahdesta, hän haluaa lapsen sinne kolmeksi yöksi. Kun luvataan kolmeksi yöksi, tulee uusi kysely kyläiöystä jo noin viikon päästä. Meillä tosiaan on omakin elämä ja varsinkin näin kesällä olisi mukava vain olla ja tehdä asioita spontaanisti koko perheellä. Isovanhempi ei ymmärrä, koska oma kalenteri on täynnä.
- Lapselta tentataan asioita. Kun lapsi ei aina tiedä vastausta ja keksii sitten jotakin vastatakseen, vanhemmat saavat kiukkuisen puhelun tai ainakin puhelun, jossa tiukataan selitystä asiaan x.
Että aika raskaalta hetkittäin tuntuu. Eikä tässä edes ollut kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksia siitä, miksi vanhemmat suuttuvat mistäkin asiasta.
Ruoka:
- Lapselle annetaan lihaa, vaikka kyseessä on kasvissyöjäperhe. Lapselle annetaan karkkia, vaikka vanhemmat ovat kertoneet että ovat päättäneet ettei lapselle vielä karkkia tarvi antaa.Ei, lapsi ei mene pilalle tässä. En usko, että kukaan täysjärkinen vanhempi ajattelee niin. Kyse on kuitenkin luottamuksesta, sillä juuri se on se, joka tuossa kärsii. Ellet voi luottaa isovanhempien kunnioittavan teitä vanhempina arjen asioissa, niin aika hankalaa luottaa näihin isommissakaan asioissa.
- Lapsella on allergia ruoka-aineeseen x, ja isovanhemmat tietävät tämän. Isovanhemmat antavat lapselle kyseistä ruoka-ainetta, koska " Ihan huuhaata tällaiset allergiat" tai "Katso nyt, pystyyhän se sitä syömään eikä tunnu missään, kato nyt Jorma kun syönnistä on kulunut puoli tuntia eikä mitään oireita ole- Pera ja Kaisa vain nipottavat turhaan!"
Niin. Osa allergioista on jopa hengenvaarallisia, ja vaikka kaikki eivät olekaan, monet voivat aiheuttaa hyvin pitkällisiä ja ikäviä oireita. Vaikka nämä ovatkin ohimeneviä, voi oireilu kestää tosiaankin pitkään. Vanhempien on voitava luottaa siihen, ettei lasta a) aseteta hengenvaaraan ja b) syötetä allergisoivalla ravinnolla jonkun ihme valtataistelun nimissä. Uskokaa tai älkää, se, onko lapsi jotain allergisoivaa syönyt, näkyy kyllä kotona. Siinä sitten mietit, että mitä ihmettä. Mummun ja papan mukaan lapsi ei ole mitään ryhmästä x saanut, mutta on nyt kivulias, ei pysty kivultaan nukkumaan ja muitakin oireita on.
- Lasta syötetään omilla ruokailuvölineillä, vaikka kariesbakteerin tartunnasta on keskusteltu.
Tässäkään ei ihmetytä, että suututaan. Kyseessä on kuitenkin lapsen suun terveys, joka tulisi ottaa vakavasti. Hysteriaa ei ole se, että pyrkii normaalein toimenpitein ehkäisemään hyvinkin ikävää seuralaista.
Jatkan vuorostani:
- Lapselle ei pueta pelastusliivejä onkireissulla, kun ”tässä on korkeintaan pari metriä vettä”. Tämä siitä huolimatta, että vanhempien kanssa on sovittu, että ilman liivejä ei veneeseen mennä. Ja lapsella on mukanaan sopivan kokoiset liivit. Ja lapsi itse haluaisi ne liivit laittaa.
- Lapsia kuljetetaan autossa ilman turvalaitteita. Pakettiauton takaosassa. Onhan niin tehty iät ja ajat eikä mitään ole sattunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä graavilohijuttua. Meidän kaksivuotiaan herkkua on graavilohi, kai sitä voi lapsille antaa? Suolaa on vähän kun itse teen. Vai oliko kirjoittajan lapsi allerginen kalalle?
Olisiko perhe kasvissyöjiä ja mummo on asiasta eri mieltä.? "kyllä lapsen pittää lihhoo saaha ku miekin oon syöny!"
Ei ole. Itsehän äiti mietti myöhemmin voisiko lapselle ottaa seisovasta pöydästä graavilohta maistettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinno, on niitäkin juttuja ap iltapäivälehdessä ollut, joissa kerrotaan kamalista isovanhemmista. Miksi et noteeraa näitä, ap? Onko aihe ehkä itsellesi vähän liian arka ja henkilökohtainen?
Toden totta, asioilla on kaksi puolta. On sekin kumminkin ihan mahdollista, että lapset haluavat suorittaa vanhemmuutta niin tiukkapipoisesti, että isovanhemmat hylätään ilman järkevää syytä. Ja ei, en puhu omakohtaisista syistä näin, lapseni ovat lukiolaisia, eikä jälkikasvua ole tiedossa vielä varmaan vuosiin, jos koskaan.
https://www.is.fi/perhe/art-2000005376095.html
"Anoppi ilmoitti, ettei hoida toisten kakaroita” – 11 tarinaa elämästä ilman isovanhempien apua
https://www.is.fi/perhe/art-2000005265528.html
Mummo määräsi perheen elämästä: ”Hän käy vara-avaimellaan tutkimassa kaappimme, kun emme ole kotona”
https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000000524347.html
IS-lukijoiden karut mummo- ja vaaritarinat: "Tyttöjen lapsia hoidettiin, pojan ei"
https://www.is.fi/perhe/art-2000001044209.html
Uupuneen äidin tuskainen kirjoitus Hesarissa sai lukijat avautumaan isovanhemmista
https://www.is.fi/perhe/art-2000005766913.html
Aikuiset lapset vastaavat syytöksiin passauksesta: ”Puolison vanhemmat pyysivät jatkuvasti kylään - laitoimme välit poikki”
Tuossa nyt oli muutama Iltasanomien juttu. Lue ne nyt vaikka ihan aluksi, ap. Tosin olisi ehjä sinulle ihan hyväksi lukea juttuja toisestakin näkökulmasta kuin vain omastasi....
Olen huomannut noita juttuja,mutta kirjoitinkin aloituksessani huolellisesta haastattelusta enkä mistään av-palstalta leikkaaliimaahätäisestä jutusta että saa jotain sivun täytettä. Nämä isovanhempi-artikkelit ovat kirjoitettu esimerkiksi haastattelemalla jotain mummoa ja vaaria ja pidempi herkkä haastattelu rakennettu sen ympärille. Sellaisia vastaavanlaisia soisi nähtävän toisestakin näkökulmasta. ap
Se, miten kukin toimittaja juttunsa kulloinkin tekee ei ole mikään vertailtavissa oleva asia. Lukijoiden kokemusten kartoittaminen on kyllä itse asiassa ihan hyvä tapa kerätä laajaa kuvaa, eikä ole mitään "leikkaa ja liimaa".
On vaikeaa saada ihmisiä kertomaan avoimesti omasta perheestään, joten voi olla, että jutttumuoto riippuu siitäkin.
Summa summarum: molemmista näkökulmista on tehty paljon juttuja.
On muuten tasan aika eri tasoisia juttuja! Noista täältä aihe vapaa palstalta kopsatuista kommentti- jutuista tulee mieleen, että ne on tehty läppä-mielessä, vertaa taas pitkä ajatuksella tehty, tunteisiin vetoava henkilöhaastattelu. Jo on kumma kun ihmisillä ei nykyään ole medialukutaitoa, ei se määrä vaan se laatu :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun itse on nähnyt erittäin alkoholihuuruisen lapsuuden, en todellakaan halua tuon skenaarion minulle tarjonneiden olevan lähelläkään lapsiani. Etenkään kun vanhoilla päivilläänkään tahti ei ole pahemmin hidastunut.
"Isovanhemmuus ansaitaan silloin kun itse on vanhempana"
Kun äiti, nykyinen isoäiti on patologinen narsistinen valehtelija, joka on terrorisoinut lapsuudenkodin ilmapiiriä systemaattisen valehtelun lisäksi raivokohtauksillaan, ei huvita sellaista henkilöä päästää lapsien lähelle kovin usein ja valvomatta. On äärimmäisen ylimielinen, kohtelee muita alentavasti, häneen ei päde samat moraalisäännöt kuin muihin ihmisiin. Nyt ihmettelee kun tyttöjä ei luoteta hänen hoitoon. Hmm... miksiköhän..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lisää asioita, mistä vanhemmat voivat aivan syystäkin vetäistä herneen nenään:
- Jos lapsen annetaan tehdä isovanhempien luona mitä tahansa ja toimia pomona. Tämä valitettavasti heijastuu ja näkyy kyllä sitten kotona. Kun lapsi on viikonlopun aikana saanut kaupasta kaiken haluamansa ja saanut muutenkin määrätä, mitä tehdään, on sekä lapsella että vanhemmilla karu pudotus edessään. Se, että molemmissa paikoissa tietyt suuntaviivat määrittelisivät lapsen säännöt, ei sulje pois lapsen hemmottelua.
- Lapsen annetaan katsoa ikätasolleen epäsopivia ohjelmia. Ikärajat eivät ole niissä suotta.
- Lapsen suuttumusta varotaan eikä siksi aseteta rajoja. Väärin.
- Lapsen osoittamista tunteista suututaan ja moititaan vanhempia. Jos lapsi uskaltaa kiukutella, hän kokee olevansa turvallisessa paikassa, jossa häntä rakastetaan siitä huolimatta että osoittaa myös negatiivisia tunteitaan.
- Kotona vallitsevia käytäntöjä tulisi kunnioittaa. Jos perhe on kasvissyöjäperhe, ei lapselle mennä tarjoamaan lihaa. Jos perhe on päättänyt että lapsi valikoi kasvaessaan itse mihin uskoo, niin ei lasta viedä jumalanpalvelukseen. Jos perheellä on uskonnollinen vakaumus ja sen mukaan jossain määrin eletään, niin ei niitä rajoja aleta isovanhempien taholta kokeilemaan (esim. jos lapsen kotona ei kuunnella maallista musiikkia, niin tarviiko sitä nyt tieten tahtoen kuunteluttaa lapsella vai pärjääkö vaikka päivän kaksi kuuntelemattakin).
Vierailija kirjoitti:
Kun itse on nähnyt erittäin alkoholihuuruisen lapsuuden, en todellakaan halua tuon skenaarion minulle tarjonneiden olevan lähelläkään lapsiani. Etenkään kun vanhoilla päivilläänkään tahti ei ole pahemmin hidastunut.
"Isovanhemmuus ansaitaan silloin kun itse on vanhempana"
Onpa muuten hyvin todettu! 😊👍 Just näinhän se menee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapselta oli taannoin isovanhempien puolesta kysytty, että montako lasta teille oikein tulee. Lapsemme ei ollut osannut vastata kysymykseen, ja oli jotain sanoakseen sitten vastannut jotenkin tyylillä "No voihan niitä tulla vaikka kuinka monta."
Sitten saimmekin puhelun isovanhemmilta, olisi pitänyt selittää nyt tätä lapsen vastausta jotenkin.
Ajattelimme aluksi, että mitähän tuo lapsi nyt on oikein höpötellyt ja mistähän hänelle on tullut mieleen sanoa tuollaista. Lapselta kysyttäessä sitten selvisi, että isovanhempi on tätä asiaa ihan tarkoituksella lapselta kysellyt. Lapsi on kuusivuotias.
Tuntui inhottavalta, että tällaista on lähdetty ihan tieten tahtoen kyselemään lapselta. Ikään kuin lapsi meidän lapsilukua koskevista ajatuksista tietäisi, tai siitä päättäisi. Meillä lapset eivät todellakaan osallistu ko. päätöksen tekoon.
Kerroimme lapselle, että jos tämmöisiä kyselyjä vielä tulee ihan sama kenen taholta, voi sanoa että minä en tiedä ja että kotona on sanottu, ettei tämä ole lasten asia, vaan tätä voi halutessaan kysyä isältä ja äidiltä.
Joskaan, meillä ei mielestämme siltikään ole mitään velvollisuutta alkaa selittää lapsilukua koskevia suunnitelmiamme yhtään kenellekään, jollakin tasolla mielestämme kun on aika henkilökohtainenkin asia.
Sori vain suku, jos tunnistatte itsenne tästä, mutta lapsilta nyt ei vain kuulu moisia asioita kysellä - järki käteen tässäkin asiassa.
Meillä kaikki on aina äidin syytä ja lasten tunteita ei siedetä ollenkaan.
Saadaan ensin itse lapsi hermostumaan josrain ja sitten siitä syytetään minua. Ihan jumalattoman rasittavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapselta oli taannoin isovanhempien puolesta kysytty, että montako lasta teille oikein tulee. Lapsemme ei ollut osannut vastata kysymykseen, ja oli jotain sanoakseen sitten vastannut jotenkin tyylillä "No voihan niitä tulla vaikka kuinka monta."
Sitten saimmekin puhelun isovanhemmilta, olisi pitänyt selittää nyt tätä lapsen vastausta jotenkin.
Ajattelimme aluksi, että mitähän tuo lapsi nyt on oikein höpötellyt ja mistähän hänelle on tullut mieleen sanoa tuollaista. Lapselta kysyttäessä sitten selvisi, että isovanhempi on tätä asiaa ihan tarkoituksella lapselta kysellyt. Lapsi on kuusivuotias.
Tuntui inhottavalta, että tällaista on lähdetty ihan tieten tahtoen kyselemään lapselta. Ikään kuin lapsi meidän lapsilukua koskevista ajatuksista tietäisi, tai siitä päättäisi. Meillä lapset eivät todellakaan osallistu ko. päätöksen tekoon.
Kerroimme lapselle, että jos tämmöisiä kyselyjä vielä tulee ihan sama kenen taholta, voi sanoa että minä en tiedä ja että kotona on sanottu, ettei tämä ole lasten asia, vaan tätä voi halutessaan kysyä isältä ja äidiltä.
Joskaan, meillä ei mielestämme siltikään ole mitään velvollisuutta alkaa selittää lapsilukua koskevia suunnitelmiamme yhtään kenellekään, jollakin tasolla mielestämme kun on aika henkilökohtainenkin asia.
Sori vain suku, jos tunnistatte itsenne tästä, mutta lapsilta nyt ei vain kuulu moisia asioita kysellä - järki käteen tässäkin asiassa.
Tätäkin joku alapeukuttaa - varmaan joku rajaton isovanhempi taas siellä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
Isovanhemmat ovat lasta varten. Lapsi ei ole heitä varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
En ole aiemmin tähän keskusteluun osallistunut, mutta minäkin olen sitä mieltä, että isovanhempien pitäisi voida toimia itselleen luontevalla tavalla. Eli ei ole pakko just viedä sinne HopLopiin tai pelata tietsikalla, on paljon muutakin, mitä voi tehdä.
Kuitenkin isovanhemmuuden tulisi tapahtua perheen rajoja kunnioittaen. Eli jos perheessä erikseen toivotaan että asiaa x ei tehdä, kun sitä ei tehdä kotonakaan, niin ei minusta vaadi kovin paljoa kunnioittaa näitä rajoja ja siten säilyttää luottamuksellisuus.
Mun mielestä tämä ei ole kohtuuton vaatimus. Toki isovanhempi jossain määrin hoitaa ja toimii omilla ehdoillaan mutta myös lapsen ja tämän perheen ehdoilla.
Tähän liittyy myös se, ettei isovanhempi voi vaatia lasta automaationa hoitoon ja vetää sitten hernettä nokkaansa kun tämä ei syystä tai toisesta juuri tuolloin sovi. Tälläiseen järjestelyyn kun ei vanhemmillakaan ole velvollisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
En ole aiemmin tähän keskusteluun osallistunut, mutta minäkin olen sitä mieltä, että isovanhempien pitäisi voida toimia itselleen luontevalla tavalla. Eli ei ole pakko just viedä sinne HopLopiin tai pelata tietsikalla, on paljon muutakin, mitä voi tehdä.
Kuitenkin isovanhemmuuden tulisi tapahtua perheen rajoja kunnioittaen. Eli jos perheessä erikseen toivotaan että asiaa x ei tehdä, kun sitä ei tehdä kotonakaan, niin ei minusta vaadi kovin paljoa kunnioittaa näitä rajoja ja siten säilyttää luottamuksellisuus.
Mun mielestä tämä ei ole kohtuuton vaatimus. Toki isovanhempi jossain määrin hoitaa ja toimii omilla ehdoillaan mutta myös lapsen ja tämän perheen ehdoilla.
Tähän liittyy myös se, ettei isovanhempi voi vaatia lasta automaationa hoitoon ja vetää sitten hernettä nokkaansa kun tämä ei syystä tai toisesta juuri tuolloin sovi. Tälläiseen järjestelyyn kun ei vanhemmillakaan ole velvollisuutta.
Miksi ihmeessä kukaan vaatisi isovanhempia viemään Hoplopiin tai käyttämään tietokonetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.
Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.
Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.
No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.
Kylläpä sitä kyökkidiagnosoidaan. Suorastaan ylikävellään, mitätöudään ja holhotaan.
Ei se ole millään tavalla tärkeää mikä on isovanhemmille luontevaa. Sen mukaan mennään mitä vanhemmat pitää tärkeänä.
Onpas! Se on tärkeää, mikä on isovanhemmille luontevaa. Jos nimittäin isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, se on oltava heille miellyttävää ja sopivaa toimintaa. Heillähän ei ole pienintäkään velvollisuutta hoitaa näitä lapsenlapsia. Vanhemilla se velvollisuus taas on. Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa lapsiaan, vaikka se olisi heistä ikävää, työlästä ja heille ei-luontevaa. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka väsyneitä, stressaantuneita, huonotuulisia, sairaitakin, silti heillä on se ensisijainen hoitovastuu lapsistaan. Sitä vastuuta ja velvollisuutta ei ole isovanhemmilla.
Isovanhemmat voivat määritellä oman jaksamisensa, oman sietokykynsä, oman halukkuutensa lastenlasten hoidon suhteen. He voivat aina sanoa ei, mutta vanhemmat eivät voi.
Joten kannattaisiko miettiä, miten pitkälle haluaa viedä sen oman tärkeän määräysvaltansa lapsensa hoidon suhteen. Jos kyseessä on normaalijärkiset isovanhemmat, he kyllä aivan varmasti huolehtivat esim. lääkkeen antamisesta ajallaan tai huomioivat allergiat jne. Mutta jos heitä nakitetaan tekemään asioita tavalla, joka ei heille ole luontevaa, hoitakaa ihmeessä lapsenne mieluummin itse. Jos heistä ei ole esim. pelailemaan lapsen kanssa jotain tietsikkapelejä kaiken aikaa, tai viedä lasta johonkin hoploppiin, koska ei itse kestä sitä hälinää ja meteliä, niin on parempi hoidattaa lapsensa muualla. Lisäksi jos isovanhemmat eivät vain jaksa ottaa lasta hoitoonsa juuri silloin kun pyydetään, niin sekin on heidän oikeutensa kieltäytyä siitä. Vanhemmat ei todellakaan määrittele isovanhempien elämää millään tavalla.
Isovanhemmat harvemmin saavat lastenlasten hoitamisesta palkkaa, ja vielä harvemmin sitä vaativat. Sehän on selvääkin selvempää vapaaehtoistyötä. Jos siitä tehdään heille epäluontevaa ja ikävää, niin kukapa sitä haluaisi enää tehdä.
En ole aiemmin tähän keskusteluun osallistunut, mutta minäkin olen sitä mieltä, että isovanhempien pitäisi voida toimia itselleen luontevalla tavalla. Eli ei ole pakko just viedä sinne HopLopiin tai pelata tietsikalla, on paljon muutakin, mitä voi tehdä.
Kuitenkin isovanhemmuuden tulisi tapahtua perheen rajoja kunnioittaen. Eli jos perheessä erikseen toivotaan että asiaa x ei tehdä, kun sitä ei tehdä kotonakaan, niin ei minusta vaadi kovin paljoa kunnioittaa näitä rajoja ja siten säilyttää luottamuksellisuus.
Mun mielestä tämä ei ole kohtuuton vaatimus. Toki isovanhempi jossain määrin hoitaa ja toimii omilla ehdoillaan mutta myös lapsen ja tämän perheen ehdoilla.
Tähän liittyy myös se, ettei isovanhempi voi vaatia lasta automaationa hoitoon ja vetää sitten hernettä nokkaansa kun tämä ei syystä tai toisesta juuri tuolloin sovi. Tälläiseen järjestelyyn kun ei vanhemmillakaan ole velvollisuutta.
Miksi ihmeessä kukaan vaatisi isovanhempia viemään Hoplopiin tai käyttämään tietokonetta?
No, em minäkään kyllä keksi että miksi :) Me ei ainakaan "vaadita" isovanhempien tekevän erityisesti yhtään mitään. Käyttävät sitten lapsia retkillä ja tapahtumissa oman ja lapsen kiinnostuksen mukaan. Joskus on vinkattu että lapsi oli kiinnostunut jutusta x, ja he sitten päättävät, tarttuvatko vinkkiin vai eivät. Molemmat vaihtoehdot ovat meille ok :)
Vastasin vain sivusta aiempaan kommenttiin, joka asiaa käsitteli.
T. Tuo edellinen
Ei kyllä ole minustakaan ihan normaalia kutsua itseä äidiksi lapsenlapsille. Kuitenkin omien lasten pikkulapsiajasta on niin kauan, että olen jo hyvän aikaa kutsunut itseäni tuttavien lapsille omalla nimellä sekä omille aikuisille lapsilleni ihan "minä menen" tyylillä. Ja vaikka ne omat lapsenlapset ovat rakkaita, niin en minä heitä kuitenkaan katso tavallaan samalla tavalla kuin omia lapsiani aikanaan. Äidinrakkaus on äidin rakkautta, mummon rakkaus mummon rakkautta. Roolini on selvä myös tunnetasolla.
Jos joskus noin lipsauttaisin, niin kyllä minä oikeasti pelkäisin pahoittavani miniän mielen ja pahoittelisin sekä korjaisin itseäni.
Jos jollain on tällainen ongelma, niin ehkä kannattaa miettiä miksi ne lapsenlapset kokee ja tuntee niin äidin roolista käsin sitten, että tuollainen lipsahtaa joka kerralla? Onko omassa äitiydestä jäänyt jokin vaivaamaan? Koetaanko lapsenlapset uusintana äitiyteen? Itselleni rooli on todella selvä. Olin niin iloinen tullessani mummoksi, että ylpeydellä oikein hoin että mummo auttaa.
Itselleni siis tällainen tilanne on outo, ja minulla on lapsia 4 ja lapsenlapsia 8. En ole yhdellekään itseäni äidiksi lipsauttanut.