IS.n jatkuvat isovanhempien väkökulmasta kirjoitetut artikkelit välien katkeamisesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Mulla on kaikki kolme lasta jo lukiolaisia, monesta harrastuksesta ja koulusta kokemuksia ja kaverien äideistä jne.

Kaikki on aina toiminut ja saatu aikaiseksi.

Sen sijaan äitini ksnssa ei mene kuin puoli tuntia ja alkaa happi loppua. Hän kävelee kaikessa ylitseni, mitätöi ja päsmäröi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Pk:n, koulun jne. henkilökunnalla on tarkasti määritelty rooli lapsen elämässä. Vastuut ym. on jopa lakiin kirjattu. He eivät voi yrittää alkaa päsmäröidä lapsen elämää tai tunkea vanhemman rooliin ilman seurauksia. Näin ollen heitä ei ole lähtökohtaisesti tarvetta kontrolloida. Jos taas lapsen kaverin äiti astuisi minun tontilleni, niin sanoisin asiasta ja jos.ei uskoisi, niin en jättäisi lastani enää hänen vastuulleen - tietenkään.

Mun mielestä on myös aika uskaliasta ulkopuolelta sanoa, että vanhempien pitäisi "hellittää" tai välittää vähemmän "pikkuasioista". Ihan oikeasti kukaan ei näe sitä tilannetta, missä toinen on isovanhempien ja lasten suhteen, eikä kukaan toinen voi sanoa, missä se toisen rajan pitäisi näiden asioiden suhteen mennä. On todella tärkeää, että vanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi ja hyväksi vanhemmuudessaan, lapsen kannalta paljon tärkeämpää kuin että isovanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi isovanhemmuudessaan. Siksi vanhempien ei pitäisi ikinä joutua ajattelemaan, että "no tää ei tunnu minusta hyvältä, mutta olenpa nyt bigger person ja annan mummon tehdä näin" tai vastaavaa. Jos kyse on pikkuasioista, niin miksi isovanhemmat eivät voi antaa niiden yhtä lailla olla ja kestää? Heillä oli aikanaan mahdollisuudet päättää kaikesta omien lastensa suhteen. Lastenlasten suhteen heidän on kunnioitettava vanhempien päätöksiä, vaikka ne olisivat heistä (tai sinusta) pikkumaisia. Jos joku äiti haluaa olla tosi "hands on" lapsensa kanssa ja kontrolloida useimpia pieniäkin juttuja, se on hänen päätöksensä ja oikeutensa. Jos tämä menee liiallisuuksiin, niin se ensisijainen ongelma ei ole se, että äiti suostutellaan antamaan isovanhempien tehdä mitä haluavat, vaan ihan tuki äidin vanhemmuuteen.

No minusta se vaan menee niin, että lapsi annetaan hoitoon vain sellaisille, joihin voi aidosti luottaa. Jos ei luota, ei anneta. Niin yksinkertaista. Jos kokee, että isovanhempi änkee vanhemman tontille, voi hyvin todeta, että lapsi ei ole tämän hoidossa. Ihan kuten sanot että tekisit kaverin äidin kanssa.

Ja jos luottaa, voi sitten oikeasti luottaa, eikä tehdä taistelua pienistä asioista. Määrittelee ne isot tärkeät linjat ja antaa muuten ihmisten hoitaa niitä lapsia niin kuin hyväksi katsoo.

Mutta oikeasti tämä alkaa jo mennä aivan abstraktille tasolle, kun ihmiset alkavat unohtaa lasten edut ollessaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudestaan tai vielä lapsen roolissa suhteessa omiin vanhempiin. Lapsi tarvitsee turvallisia, tasapainoisia ja välittäviä aikuisia ympärilleen. Lapsi ei tarvitse aikuisten vääntöä siitä, onko klo 21 vai 21.15 oikea nukkumaanmenoaika vaan sitä, että aikuiset puhaltavat yhteen hiileen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Mulla on kaikki kolme lasta jo lukiolaisia, monesta harrastuksesta ja koulusta kokemuksia ja kaverien äideistä jne.

Kaikki on aina toiminut ja saatu aikaiseksi.

Sen sijaan äitini ksnssa ei mene kuin puoli tuntia ja alkaa happi loppua. Hän kävelee kaikessa ylitseni, mitätöi ja päsmäröi.

Miksi olet hänen kanssaan tekemisissä, jos näin on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Pk:n, koulun jne. henkilökunnalla on tarkasti määritelty rooli lapsen elämässä. Vastuut ym. on jopa lakiin kirjattu. He eivät voi yrittää alkaa päsmäröidä lapsen elämää tai tunkea vanhemman rooliin ilman seurauksia. Näin ollen heitä ei ole lähtökohtaisesti tarvetta kontrolloida. Jos taas lapsen kaverin äiti astuisi minun tontilleni, niin sanoisin asiasta ja jos.ei uskoisi, niin en jättäisi lastani enää hänen vastuulleen - tietenkään.

Mun mielestä on myös aika uskaliasta ulkopuolelta sanoa, että vanhempien pitäisi "hellittää" tai välittää vähemmän "pikkuasioista". Ihan oikeasti kukaan ei näe sitä tilannetta, missä toinen on isovanhempien ja lasten suhteen, eikä kukaan toinen voi sanoa, missä se toisen rajan pitäisi näiden asioiden suhteen mennä. On todella tärkeää, että vanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi ja hyväksi vanhemmuudessaan, lapsen kannalta paljon tärkeämpää kuin että isovanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi isovanhemmuudessaan. Siksi vanhempien ei pitäisi ikinä joutua ajattelemaan, että "no tää ei tunnu minusta hyvältä, mutta olenpa nyt bigger person ja annan mummon tehdä näin" tai vastaavaa. Jos kyse on pikkuasioista, niin miksi isovanhemmat eivät voi antaa niiden yhtä lailla olla ja kestää? Heillä oli aikanaan mahdollisuudet päättää kaikesta omien lastensa suhteen. Lastenlasten suhteen heidän on kunnioitettava vanhempien päätöksiä, vaikka ne olisivat heistä (tai sinusta) pikkumaisia. Jos joku äiti haluaa olla tosi "hands on" lapsensa kanssa ja kontrolloida useimpia pieniäkin juttuja, se on hänen päätöksensä ja oikeutensa. Jos tämä menee liiallisuuksiin, niin se ensisijainen ongelma ei ole se, että äiti suostutellaan antamaan isovanhempien tehdä mitä haluavat, vaan ihan tuki äidin vanhemmuuteen.

No minusta se vaan menee niin, että lapsi annetaan hoitoon vain sellaisille, joihin voi aidosti luottaa. Jos ei luota, ei anneta. Niin yksinkertaista. Jos kokee, että isovanhempi änkee vanhemman tontille, voi hyvin todeta, että lapsi ei ole tämän hoidossa. Ihan kuten sanot että tekisit kaverin äidin kanssa.

Ja jos luottaa, voi sitten oikeasti luottaa, eikä tehdä taistelua pienistä asioista. Määrittelee ne isot tärkeät linjat ja antaa muuten ihmisten hoitaa niitä lapsia niin kuin hyväksi katsoo.

Mutta oikeasti tämä alkaa jo mennä aivan abstraktille tasolle, kun ihmiset alkavat unohtaa lasten edut ollessaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudestaan tai vielä lapsen roolissa suhteessa omiin vanhempiin. Lapsi tarvitsee turvallisia, tasapainoisia ja välittäviä aikuisia ympärilleen. Lapsi ei tarvitse aikuisten vääntöä siitä, onko klo 21 vai 21.15 oikea nukkumaanmenoaika vaan sitä, että aikuiset puhaltavat yhteen hiileen.

Yleensä se homma menee niin että vanhemmat venyy ja sietää loputtomiin kaiken maailman häiriköintiä ennen kuin panevat välit jäähylle tai poikki.

Siksi niitä ns sääntölistojakin tulee kun yritetään kestää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Mulla on kaikki kolme lasta jo lukiolaisia, monesta harrastuksesta ja koulusta kokemuksia ja kaverien äideistä jne.

Kaikki on aina toiminut ja saatu aikaiseksi.

Sen sijaan äitini ksnssa ei mene kuin puoli tuntia ja alkaa happi loppua. Hän kävelee kaikessa ylitseni, mitätöi ja päsmäröi.

Miksi olet hänen kanssaan tekemisissä, jos näin on?

Sukujuhlissa ja minimaalisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Pk:n, koulun jne. henkilökunnalla on tarkasti määritelty rooli lapsen elämässä. Vastuut ym. on jopa lakiin kirjattu. He eivät voi yrittää alkaa päsmäröidä lapsen elämää tai tunkea vanhemman rooliin ilman seurauksia. Näin ollen heitä ei ole lähtökohtaisesti tarvetta kontrolloida. Jos taas lapsen kaverin äiti astuisi minun tontilleni, niin sanoisin asiasta ja jos.ei uskoisi, niin en jättäisi lastani enää hänen vastuulleen - tietenkään.

Mun mielestä on myös aika uskaliasta ulkopuolelta sanoa, että vanhempien pitäisi "hellittää" tai välittää vähemmän "pikkuasioista". Ihan oikeasti kukaan ei näe sitä tilannetta, missä toinen on isovanhempien ja lasten suhteen, eikä kukaan toinen voi sanoa, missä se toisen rajan pitäisi näiden asioiden suhteen mennä. On todella tärkeää, että vanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi ja hyväksi vanhemmuudessaan, lapsen kannalta paljon tärkeämpää kuin että isovanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi isovanhemmuudessaan. Siksi vanhempien ei pitäisi ikinä joutua ajattelemaan, että "no tää ei tunnu minusta hyvältä, mutta olenpa nyt bigger person ja annan mummon tehdä näin" tai vastaavaa. Jos kyse on pikkuasioista, niin miksi isovanhemmat eivät voi antaa niiden yhtä lailla olla ja kestää? Heillä oli aikanaan mahdollisuudet päättää kaikesta omien lastensa suhteen. Lastenlasten suhteen heidän on kunnioitettava vanhempien päätöksiä, vaikka ne olisivat heistä (tai sinusta) pikkumaisia. Jos joku äiti haluaa olla tosi "hands on" lapsensa kanssa ja kontrolloida useimpia pieniäkin juttuja, se on hänen päätöksensä ja oikeutensa. Jos tämä menee liiallisuuksiin, niin se ensisijainen ongelma ei ole se, että äiti suostutellaan antamaan isovanhempien tehdä mitä haluavat, vaan ihan tuki äidin vanhemmuuteen.

No minusta se vaan menee niin, että lapsi annetaan hoitoon vain sellaisille, joihin voi aidosti luottaa. Jos ei luota, ei anneta. Niin yksinkertaista. Jos kokee, että isovanhempi änkee vanhemman tontille, voi hyvin todeta, että lapsi ei ole tämän hoidossa. Ihan kuten sanot että tekisit kaverin äidin kanssa.

Ja jos luottaa, voi sitten oikeasti luottaa, eikä tehdä taistelua pienistä asioista. Määrittelee ne isot tärkeät linjat ja antaa muuten ihmisten hoitaa niitä lapsia niin kuin hyväksi katsoo.

Mutta oikeasti tämä alkaa jo mennä aivan abstraktille tasolle, kun ihmiset alkavat unohtaa lasten edut ollessaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudestaan tai vielä lapsen roolissa suhteessa omiin vanhempiin. Lapsi tarvitsee turvallisia, tasapainoisia ja välittäviä aikuisia ympärilleen. Lapsi ei tarvitse aikuisten vääntöä siitä, onko klo 21 vai 21.15 oikea nukkumaanmenoaika vaan sitä, että aikuiset puhaltavat yhteen hiileen.

Yleensä se homma menee niin että vanhemmat venyy ja sietää loputtomiin kaiken maailman häiriköintiä ennen kuin panevat välit jäähylle tai poikki.

Siksi niitä ns sääntölistojakin tulee kun yritetään kestää.

Kyllä, minullakin on tuosta kokemusta, että yrittää venyä ja vaalia epämiellyttävällä tavalla käyttäytyvän isovanhemman ja lapsen suhdetta. Ja myös kokemusta siitä, että se kannattaa lopettaa, se on ainoa tapa säilyttää järkensä. Niillä sääntölistoilla ei saa mitään hyvää aikaiseksi.

Ja siksi täällä näin kirjoitankin. Joko valitsee että luottaa tai antaa olla. Monelta tuskalta välttyy näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Pk:n, koulun jne. henkilökunnalla on tarkasti määritelty rooli lapsen elämässä. Vastuut ym. on jopa lakiin kirjattu. He eivät voi yrittää alkaa päsmäröidä lapsen elämää tai tunkea vanhemman rooliin ilman seurauksia. Näin ollen heitä ei ole lähtökohtaisesti tarvetta kontrolloida. Jos taas lapsen kaverin äiti astuisi minun tontilleni, niin sanoisin asiasta ja jos.ei uskoisi, niin en jättäisi lastani enää hänen vastuulleen - tietenkään.

Mun mielestä on myös aika uskaliasta ulkopuolelta sanoa, että vanhempien pitäisi "hellittää" tai välittää vähemmän "pikkuasioista". Ihan oikeasti kukaan ei näe sitä tilannetta, missä toinen on isovanhempien ja lasten suhteen, eikä kukaan toinen voi sanoa, missä se toisen rajan pitäisi näiden asioiden suhteen mennä. On todella tärkeää, että vanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi ja hyväksi vanhemmuudessaan, lapsen kannalta paljon tärkeämpää kuin että isovanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi isovanhemmuudessaan. Siksi vanhempien ei pitäisi ikinä joutua ajattelemaan, että "no tää ei tunnu minusta hyvältä, mutta olenpa nyt bigger person ja annan mummon tehdä näin" tai vastaavaa. Jos kyse on pikkuasioista, niin miksi isovanhemmat eivät voi antaa niiden yhtä lailla olla ja kestää? Heillä oli aikanaan mahdollisuudet päättää kaikesta omien lastensa suhteen. Lastenlasten suhteen heidän on kunnioitettava vanhempien päätöksiä, vaikka ne olisivat heistä (tai sinusta) pikkumaisia. Jos joku äiti haluaa olla tosi "hands on" lapsensa kanssa ja kontrolloida useimpia pieniäkin juttuja, se on hänen päätöksensä ja oikeutensa. Jos tämä menee liiallisuuksiin, niin se ensisijainen ongelma ei ole se, että äiti suostutellaan antamaan isovanhempien tehdä mitä haluavat, vaan ihan tuki äidin vanhemmuuteen.

No minusta se vaan menee niin, että lapsi annetaan hoitoon vain sellaisille, joihin voi aidosti luottaa. Jos ei luota, ei anneta. Niin yksinkertaista. Jos kokee, että isovanhempi änkee vanhemman tontille, voi hyvin todeta, että lapsi ei ole tämän hoidossa. Ihan kuten sanot että tekisit kaverin äidin kanssa.

Ja jos luottaa, voi sitten oikeasti luottaa, eikä tehdä taistelua pienistä asioista. Määrittelee ne isot tärkeät linjat ja antaa muuten ihmisten hoitaa niitä lapsia niin kuin hyväksi katsoo.

Mutta oikeasti tämä alkaa jo mennä aivan abstraktille tasolle, kun ihmiset alkavat unohtaa lasten edut ollessaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudestaan tai vielä lapsen roolissa suhteessa omiin vanhempiin. Lapsi tarvitsee turvallisia, tasapainoisia ja välittäviä aikuisia ympärilleen. Lapsi ei tarvitse aikuisten vääntöä siitä, onko klo 21 vai 21.15 oikea nukkumaanmenoaika vaan sitä, että aikuiset puhaltavat yhteen hiileen.

Joo totta kai, näinhän se juuri menee että niille isovanhemmille ei anneta hoitoon joihin ei voi luottaa. Tässä kai keskusteltiin juuri siitä, että joidenkin mielestä vanhemmat eivät saisi näin tehdä (siis olla antamatta hoitoon, rajata tapaamisia, pitäisi vaan ottaa rennommin).

Vinkatkaa sinne is:lle tästä materiaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Pk:n, koulun jne. henkilökunnalla on tarkasti määritelty rooli lapsen elämässä. Vastuut ym. on jopa lakiin kirjattu. He eivät voi yrittää alkaa päsmäröidä lapsen elämää tai tunkea vanhemman rooliin ilman seurauksia. Näin ollen heitä ei ole lähtökohtaisesti tarvetta kontrolloida. Jos taas lapsen kaverin äiti astuisi minun tontilleni, niin sanoisin asiasta ja jos.ei uskoisi, niin en jättäisi lastani enää hänen vastuulleen - tietenkään.

Mun mielestä on myös aika uskaliasta ulkopuolelta sanoa, että vanhempien pitäisi "hellittää" tai välittää vähemmän "pikkuasioista". Ihan oikeasti kukaan ei näe sitä tilannetta, missä toinen on isovanhempien ja lasten suhteen, eikä kukaan toinen voi sanoa, missä se toisen rajan pitäisi näiden asioiden suhteen mennä. On todella tärkeää, että vanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi ja hyväksi vanhemmuudessaan, lapsen kannalta paljon tärkeämpää kuin että isovanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi isovanhemmuudessaan. Siksi vanhempien ei pitäisi ikinä joutua ajattelemaan, että "no tää ei tunnu minusta hyvältä, mutta olenpa nyt bigger person ja annan mummon tehdä näin" tai vastaavaa. Jos kyse on pikkuasioista, niin miksi isovanhemmat eivät voi antaa niiden yhtä lailla olla ja kestää? Heillä oli aikanaan mahdollisuudet päättää kaikesta omien lastensa suhteen. Lastenlasten suhteen heidän on kunnioitettava vanhempien päätöksiä, vaikka ne olisivat heistä (tai sinusta) pikkumaisia. Jos joku äiti haluaa olla tosi "hands on" lapsensa kanssa ja kontrolloida useimpia pieniäkin juttuja, se on hänen päätöksensä ja oikeutensa. Jos tämä menee liiallisuuksiin, niin se ensisijainen ongelma ei ole se, että äiti suostutellaan antamaan isovanhempien tehdä mitä haluavat, vaan ihan tuki äidin vanhemmuuteen.

No minusta se vaan menee niin, että lapsi annetaan hoitoon vain sellaisille, joihin voi aidosti luottaa. Jos ei luota, ei anneta. Niin yksinkertaista. Jos kokee, että isovanhempi änkee vanhemman tontille, voi hyvin todeta, että lapsi ei ole tämän hoidossa. Ihan kuten sanot että tekisit kaverin äidin kanssa.

Ja jos luottaa, voi sitten oikeasti luottaa, eikä tehdä taistelua pienistä asioista. Määrittelee ne isot tärkeät linjat ja antaa muuten ihmisten hoitaa niitä lapsia niin kuin hyväksi katsoo.

Mutta oikeasti tämä alkaa jo mennä aivan abstraktille tasolle, kun ihmiset alkavat unohtaa lasten edut ollessaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudestaan tai vielä lapsen roolissa suhteessa omiin vanhempiin. Lapsi tarvitsee turvallisia, tasapainoisia ja välittäviä aikuisia ympärilleen. Lapsi ei tarvitse aikuisten vääntöä siitä, onko klo 21 vai 21.15 oikea nukkumaanmenoaika vaan sitä, että aikuiset puhaltavat yhteen hiileen.

Joo totta kai, näinhän se juuri menee että niille isovanhemmille ei anneta hoitoon joihin ei voi luottaa. Tässä kai keskusteltiin juuri siitä, että joidenkin mielestä vanhemmat eivät saisi näin tehdä (siis olla antamatta hoitoon, rajata tapaamisia, pitäisi vaan ottaa rennommin).

No se on vähän veteen piirretty viiva kummin kannattaa toimia ja kumpi johtaa lopulta parempaan lopputulemaan. Ja mitä se rennommin ottaminen tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Pk:n, koulun jne. henkilökunnalla on tarkasti määritelty rooli lapsen elämässä. Vastuut ym. on jopa lakiin kirjattu. He eivät voi yrittää alkaa päsmäröidä lapsen elämää tai tunkea vanhemman rooliin ilman seurauksia. Näin ollen heitä ei ole lähtökohtaisesti tarvetta kontrolloida. Jos taas lapsen kaverin äiti astuisi minun tontilleni, niin sanoisin asiasta ja jos.ei uskoisi, niin en jättäisi lastani enää hänen vastuulleen - tietenkään.

Mun mielestä on myös aika uskaliasta ulkopuolelta sanoa, että vanhempien pitäisi "hellittää" tai välittää vähemmän "pikkuasioista". Ihan oikeasti kukaan ei näe sitä tilannetta, missä toinen on isovanhempien ja lasten suhteen, eikä kukaan toinen voi sanoa, missä se toisen rajan pitäisi näiden asioiden suhteen mennä. On todella tärkeää, että vanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi ja hyväksi vanhemmuudessaan, lapsen kannalta paljon tärkeämpää kuin että isovanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi isovanhemmuudessaan. Siksi vanhempien ei pitäisi ikinä joutua ajattelemaan, että "no tää ei tunnu minusta hyvältä, mutta olenpa nyt bigger person ja annan mummon tehdä näin" tai vastaavaa. Jos kyse on pikkuasioista, niin miksi isovanhemmat eivät voi antaa niiden yhtä lailla olla ja kestää? Heillä oli aikanaan mahdollisuudet päättää kaikesta omien lastensa suhteen. Lastenlasten suhteen heidän on kunnioitettava vanhempien päätöksiä, vaikka ne olisivat heistä (tai sinusta) pikkumaisia. Jos joku äiti haluaa olla tosi "hands on" lapsensa kanssa ja kontrolloida useimpia pieniäkin juttuja, se on hänen päätöksensä ja oikeutensa. Jos tämä menee liiallisuuksiin, niin se ensisijainen ongelma ei ole se, että äiti suostutellaan antamaan isovanhempien tehdä mitä haluavat, vaan ihan tuki äidin vanhemmuuteen.

No minusta se vaan menee niin, että lapsi annetaan hoitoon vain sellaisille, joihin voi aidosti luottaa. Jos ei luota, ei anneta. Niin yksinkertaista. Jos kokee, että isovanhempi änkee vanhemman tontille, voi hyvin todeta, että lapsi ei ole tämän hoidossa. Ihan kuten sanot että tekisit kaverin äidin kanssa.

Ja jos luottaa, voi sitten oikeasti luottaa, eikä tehdä taistelua pienistä asioista. Määrittelee ne isot tärkeät linjat ja antaa muuten ihmisten hoitaa niitä lapsia niin kuin hyväksi katsoo.

Mutta oikeasti tämä alkaa jo mennä aivan abstraktille tasolle, kun ihmiset alkavat unohtaa lasten edut ollessaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudestaan tai vielä lapsen roolissa suhteessa omiin vanhempiin. Lapsi tarvitsee turvallisia, tasapainoisia ja välittäviä aikuisia ympärilleen. Lapsi ei tarvitse aikuisten vääntöä siitä, onko klo 21 vai 21.15 oikea nukkumaanmenoaika vaan sitä, että aikuiset puhaltavat yhteen hiileen.

Joo totta kai, näinhän se juuri menee että niille isovanhemmille ei anneta hoitoon joihin ei voi luottaa. Tässä kai keskusteltiin juuri siitä, että joidenkin mielestä vanhemmat eivät saisi näin tehdä (siis olla antamatta hoitoon, rajata tapaamisia, pitäisi vaan ottaa rennommin).

No se on vähän veteen piirretty viiva kummin kannattaa toimia ja kumpi johtaa lopulta parempaan lopputulemaan. Ja mitä se rennommin ottaminen tarkoittaa.

Toki, mutta mun pointti on koko ajan ollut, että vanhemmat päättää sen mihin se viiva vedetään. On erilaisia vanhempia minkä takia eri perheissä on erilaisia tapoja, kaikki eivät pidä kaikkia hyvinä mutta vanhempien mukaan mennään niissä kuin myös isovanhempien suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Pk:n, koulun jne. henkilökunnalla on tarkasti määritelty rooli lapsen elämässä. Vastuut ym. on jopa lakiin kirjattu. He eivät voi yrittää alkaa päsmäröidä lapsen elämää tai tunkea vanhemman rooliin ilman seurauksia. Näin ollen heitä ei ole lähtökohtaisesti tarvetta kontrolloida. Jos taas lapsen kaverin äiti astuisi minun tontilleni, niin sanoisin asiasta ja jos.ei uskoisi, niin en jättäisi lastani enää hänen vastuulleen - tietenkään.

Mun mielestä on myös aika uskaliasta ulkopuolelta sanoa, että vanhempien pitäisi "hellittää" tai välittää vähemmän "pikkuasioista". Ihan oikeasti kukaan ei näe sitä tilannetta, missä toinen on isovanhempien ja lasten suhteen, eikä kukaan toinen voi sanoa, missä se toisen rajan pitäisi näiden asioiden suhteen mennä. On todella tärkeää, että vanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi ja hyväksi vanhemmuudessaan, lapsen kannalta paljon tärkeämpää kuin että isovanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi isovanhemmuudessaan. Siksi vanhempien ei pitäisi ikinä joutua ajattelemaan, että "no tää ei tunnu minusta hyvältä, mutta olenpa nyt bigger person ja annan mummon tehdä näin" tai vastaavaa. Jos kyse on pikkuasioista, niin miksi isovanhemmat eivät voi antaa niiden yhtä lailla olla ja kestää? Heillä oli aikanaan mahdollisuudet päättää kaikesta omien lastensa suhteen. Lastenlasten suhteen heidän on kunnioitettava vanhempien päätöksiä, vaikka ne olisivat heistä (tai sinusta) pikkumaisia. Jos joku äiti haluaa olla tosi "hands on" lapsensa kanssa ja kontrolloida useimpia pieniäkin juttuja, se on hänen päätöksensä ja oikeutensa. Jos tämä menee liiallisuuksiin, niin se ensisijainen ongelma ei ole se, että äiti suostutellaan antamaan isovanhempien tehdä mitä haluavat, vaan ihan tuki äidin vanhemmuuteen.

No minusta se vaan menee niin, että lapsi annetaan hoitoon vain sellaisille, joihin voi aidosti luottaa. Jos ei luota, ei anneta. Niin yksinkertaista. Jos kokee, että isovanhempi änkee vanhemman tontille, voi hyvin todeta, että lapsi ei ole tämän hoidossa. Ihan kuten sanot että tekisit kaverin äidin kanssa.

Ja jos luottaa, voi sitten oikeasti luottaa, eikä tehdä taistelua pienistä asioista. Määrittelee ne isot tärkeät linjat ja antaa muuten ihmisten hoitaa niitä lapsia niin kuin hyväksi katsoo.

Mutta oikeasti tämä alkaa jo mennä aivan abstraktille tasolle, kun ihmiset alkavat unohtaa lasten edut ollessaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudestaan tai vielä lapsen roolissa suhteessa omiin vanhempiin. Lapsi tarvitsee turvallisia, tasapainoisia ja välittäviä aikuisia ympärilleen. Lapsi ei tarvitse aikuisten vääntöä siitä, onko klo 21 vai 21.15 oikea nukkumaanmenoaika vaan sitä, että aikuiset puhaltavat yhteen hiileen.

Joo totta kai, näinhän se juuri menee että niille isovanhemmille ei anneta hoitoon joihin ei voi luottaa. Tässä kai keskusteltiin juuri siitä, että joidenkin mielestä vanhemmat eivät saisi näin tehdä (siis olla antamatta hoitoon, rajata tapaamisia, pitäisi vaan ottaa rennommin).

No se on vähän veteen piirretty viiva kummin kannattaa toimia ja kumpi johtaa lopulta parempaan lopputulemaan. Ja mitä se rennommin ottaminen tarkoittaa.

Toki, mutta mun pointti on koko ajan ollut, että vanhemmat päättää sen mihin se viiva vedetään. On erilaisia vanhempia minkä takia eri perheissä on erilaisia tapoja, kaikki eivät pidä kaikkia hyvinä mutta vanhempien mukaan mennään niissä kuin myös isovanhempien suhteen.

Kyllä, perheissä on tapoja ja sehän tässä onkin oleellista. Onko kohtuullista olettaa, että hoitopaikka (on se isovanhempi tai kaverin koti tai sisarus tai maksettu hoito) muuttaa täysin tapansa vain, koska sinne tulee toisesta perheestä lapsi? Niiden vanhempien täytyy kertoa ne rajat ja oleelliset lapsen hoitoon liittyvät kuviot, mutta muuten antaa talon toimia tavallaan ja lapsen sujahtaa siihen mukaan. Ja jos talon tavat eivät miellytä, ei lasta hoitoon sinne viedä.

Mutta nyt tämä menee jo ihan hiusten halkomiseksi. Koska jos välit ja kunnioitus ovat kunnossa, näin se menee automaattisesti ja jollei, eivät ne kuntoudu siitä, vaikka joka asia menisi pilkulleen kuten on sanottu.

Onko niin, että välirikon syynä (niissä tapayksissa, joissa ei ole alkoholismia, mielenterveysongelmia tai muuta selkeää syytä) on liian läheiset välit eli isovanhempien sotkeutuminen perhe-elämään?

Kun luin tämän avauksen, niin mieleeni tuli tuntemani tapaus, jossa isovanhemmat on eroitettu lapsenlastestaan. Alunperin seurasin kateellisena perheen välejä: miniä kiitteli anoppiaan, miten ihana hän on ja kuinka on avuksi lapsen hoidossa. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä, miten paljon lapsenapsi oli hoidossa isovanhemmillaan, saattoi olla päiväkausia. Jos miniä oli töissä, saattoi poika lapsensa kanssa olla vanhemmillaan jatkuvasti. Erohan siitä tuli... Mietin, olisiko perheestä tullut yhtenäisempi, jos isovanhemmat olisivat olleet vähemmän läsnä ja olisiko ero voitu välttää.

Muitakin huonosti päättyneitä tapauksia tulee mieleen, kun ajattelen tapauksia, joissa isovanhempien rooli on jyrännyt vanhempien yli. Isovanhempien pitäisi pitää jonkinlaiset rajat, etteivät mene ydinperheen tontille ja antaa perhelle rauha tehdä omat päätöksensä ilman sekaantumista joka asiaan. Silloin olisi varmasti vähemmän näitä äärimmäisyyksiin meneviä tapauksia.

Vierailija kirjoitti:

Onko niin, että välirikon syynä (niissä tapayksissa, joissa ei ole alkoholismia, mielenterveysongelmia tai muuta selkeää syytä) on liian läheiset välit eli isovanhempien sotkeutuminen perhe-elämään?

Kun luin tämän avauksen, niin mieleeni tuli tuntemani tapaus, jossa isovanhemmat on eroitettu lapsenlastestaan. Alunperin seurasin kateellisena perheen välejä: miniä kiitteli anoppiaan, miten ihana hän on ja kuinka on avuksi lapsen hoidossa. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä, miten paljon lapsenapsi oli hoidossa isovanhemmillaan, saattoi olla päiväkausia. Jos miniä oli töissä, saattoi poika lapsensa kanssa olla vanhemmillaan jatkuvasti. Erohan siitä tuli... Mietin, olisiko perheestä tullut yhtenäisempi, jos isovanhemmat olisivat olleet vähemmän läsnä ja olisiko ero voitu välttää.

Muitakin huonosti päättyneitä tapauksia tulee mieleen, kun ajattelen tapauksia, joissa isovanhempien rooli on jyrännyt vanhempien yli. Isovanhempien pitäisi pitää jonkinlaiset rajat, etteivät mene ydinperheen tontille ja antaa perhelle rauha tehdä omat päätöksensä ilman sekaantumista joka asiaan. Silloin olisi varmasti vähemmän näitä äärimmäisyyksiin meneviä tapauksia.

Tämäkin on varmaan aika lailla persoonakysymys. Jotkut nauttivat tiiviistä suhteesta, toiset kaipaavat sitä etäisyyttä. Ja se mikä on liikaa yhdelle voi olla liian vähän toiselle. Ja sekin kuinka tiivistä suhdetta kaipaa voi vaihdella eri aikoina elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Pk:n, koulun jne. henkilökunnalla on tarkasti määritelty rooli lapsen elämässä. Vastuut ym. on jopa lakiin kirjattu. He eivät voi yrittää alkaa päsmäröidä lapsen elämää tai tunkea vanhemman rooliin ilman seurauksia. Näin ollen heitä ei ole lähtökohtaisesti tarvetta kontrolloida. Jos taas lapsen kaverin äiti astuisi minun tontilleni, niin sanoisin asiasta ja jos.ei uskoisi, niin en jättäisi lastani enää hänen vastuulleen - tietenkään.

Mun mielestä on myös aika uskaliasta ulkopuolelta sanoa, että vanhempien pitäisi "hellittää" tai välittää vähemmän "pikkuasioista". Ihan oikeasti kukaan ei näe sitä tilannetta, missä toinen on isovanhempien ja lasten suhteen, eikä kukaan toinen voi sanoa, missä se toisen rajan pitäisi näiden asioiden suhteen mennä. On todella tärkeää, että vanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi ja hyväksi vanhemmuudessaan, lapsen kannalta paljon tärkeämpää kuin että isovanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi isovanhemmuudessaan. Siksi vanhempien ei pitäisi ikinä joutua ajattelemaan, että "no tää ei tunnu minusta hyvältä, mutta olenpa nyt bigger person ja annan mummon tehdä näin" tai vastaavaa. Jos kyse on pikkuasioista, niin miksi isovanhemmat eivät voi antaa niiden yhtä lailla olla ja kestää? Heillä oli aikanaan mahdollisuudet päättää kaikesta omien lastensa suhteen. Lastenlasten suhteen heidän on kunnioitettava vanhempien päätöksiä, vaikka ne olisivat heistä (tai sinusta) pikkumaisia. Jos joku äiti haluaa olla tosi "hands on" lapsensa kanssa ja kontrolloida useimpia pieniäkin juttuja, se on hänen päätöksensä ja oikeutensa. Jos tämä menee liiallisuuksiin, niin se ensisijainen ongelma ei ole se, että äiti suostutellaan antamaan isovanhempien tehdä mitä haluavat, vaan ihan tuki äidin vanhemmuuteen.

No minusta se vaan menee niin, että lapsi annetaan hoitoon vain sellaisille, joihin voi aidosti luottaa. Jos ei luota, ei anneta. Niin yksinkertaista. Jos kokee, että isovanhempi änkee vanhemman tontille, voi hyvin todeta, että lapsi ei ole tämän hoidossa. Ihan kuten sanot että tekisit kaverin äidin kanssa.

Ja jos luottaa, voi sitten oikeasti luottaa, eikä tehdä taistelua pienistä asioista. Määrittelee ne isot tärkeät linjat ja antaa muuten ihmisten hoitaa niitä lapsia niin kuin hyväksi katsoo.

Mutta oikeasti tämä alkaa jo mennä aivan abstraktille tasolle, kun ihmiset alkavat unohtaa lasten edut ollessaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudestaan tai vielä lapsen roolissa suhteessa omiin vanhempiin. Lapsi tarvitsee turvallisia, tasapainoisia ja välittäviä aikuisia ympärilleen. Lapsi ei tarvitse aikuisten vääntöä siitä, onko klo 21 vai 21.15 oikea nukkumaanmenoaika vaan sitä, että aikuiset puhaltavat yhteen hiileen.

Joo totta kai, näinhän se juuri menee että niille isovanhemmille ei anneta hoitoon joihin ei voi luottaa. Tässä kai keskusteltiin juuri siitä, että joidenkin mielestä vanhemmat eivät saisi näin tehdä (siis olla antamatta hoitoon, rajata tapaamisia, pitäisi vaan ottaa rennommin).

No se on vähän veteen piirretty viiva kummin kannattaa toimia ja kumpi johtaa lopulta parempaan lopputulemaan. Ja mitä se rennommin ottaminen tarkoittaa.

Toki, mutta mun pointti on koko ajan ollut, että vanhemmat päättää sen mihin se viiva vedetään. On erilaisia vanhempia minkä takia eri perheissä on erilaisia tapoja, kaikki eivät pidä kaikkia hyvinä mutta vanhempien mukaan mennään niissä kuin myös isovanhempien suhteen.

Kyllä, perheissä on tapoja ja sehän tässä onkin oleellista. Onko kohtuullista olettaa, että hoitopaikka (on se isovanhempi tai kaverin koti tai sisarus tai maksettu hoito) muuttaa täysin tapansa vain, koska sinne tulee toisesta perheestä lapsi? Niiden vanhempien täytyy kertoa ne rajat ja oleelliset lapsen hoitoon liittyvät kuviot, mutta muuten antaa talon toimia tavallaan ja lapsen sujahtaa siihen mukaan. Ja jos talon tavat eivät miellytä, ei lasta hoitoon sinne viedä.

Mutta nyt tämä menee jo ihan hiusten halkomiseksi. Koska jos välit ja kunnioitus ovat kunnossa, näin se menee automaattisesti ja jollei, eivät ne kuntoudu siitä, vaikka joka asia menisi pilkulleen kuten on sanottu.

Olen samaa mieltä kanssasi. Jos lapsensa hoitoon vie, pitää hyväksyä hoitavan kodin tapa elää ja olla, eikä yrittää muuttaa sitä. Tai jos mennään kylään vaikka nyt isovanhemman luo, ei päsmäröidä kuinka kaikkien pitää toimia. Vastaavasti tietenkään ne isovanhemmat tms eivät saa tulla aikuisten lastensa koteihin määräilemään. Tai puheissaan syyllistää lapsensa vanhemmuutta.

Valinta tehdään siinä kohdassa, kun päätetään ylipäätänsä, voiko lapsen jonnekin hyvillä mielin viedä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä pidetään etäisyyttä minun vanhempiini. He ovat sinänsä kyllä ihan vastuullisia ja lapsi olisi varmasti ihan hyvässä hoidossa heillä, mutta...

Lapsi on isovanhemmille vain oman egon jatke. Asiat tehdään mummon ja vaarin tyylillä, tai mökötetään. Lapsen omia mielipiteitä ja pyyntöjä voidaan dissata miten päin vaan.

Isovanhemmat myös hukuttavat lapsen tavaraan, mikä on vähän tylsää, kun yritämme omassa perheessä noudattaa kestäviä periaatteita kulutuksessa. Kierrätämme, ostamme laadukasta ja lapsi itse säästää, jos haluaa jotain tiettyä. Tuo kaikki vesittyy aika tehokkaasti, kun materialistimummo pääsee vauhtiin.

Isovanhemmilla on myös sangen jyrkkiä mielipiteitä asioista ja he tuputtavat kovasti omia arvojaan. Mielipiteitä saa olla, mutta lapsen täytyy minusta antaa löytää omat arvonsa ihan itse.

Syyllistäminen on myös keskeinen tapa kommunikoida. Kun ette koskaan käy, kun lapsi ei koskaan saa mitään kivaa jnejne.

Välit eivät ole poikki, mutta lasta ei jätetä ilman vanhempia isovanhemmille ja aika harvoin nykyään viitsimme mennä vinkumista kuuntelemaan.

Vähän sama meillä. Omissa vanhemmissa ei sinänsä ole mitään vikaa. Eivät ole väkivaltaisia, alkoholisteja tai vastaavaa ja uskon kyllä, että lasten perushoito menisi hienosti, olisivat aktiivisia ja puuhaisivat lasten kanssa kaikkea mukavaa. Siksi onkin vähän vaikeaa perustella, miksi lasten ei anneta heitä tavata, mutta syyt ovat siellä henkisellä puolella.

Vanhempien mitätöinti ja haukkuminen lasten kuullen, uhriutuminen jollei saa toimia täsmälleen kuten haluaa ja syyllistäminen jos ei käydä tarpeeksi tai ei käytetä heidän hankkimiaan tavaroita tai mitä nyt milloinkin. Jatkuva pieni kyseenalaistaminen ja ylemmyydentuntoinen oleminen. Ei sitä vaan jaksa ja se saa jatkuvasti itseni epäilemään omaa tapaani olla äiti.

Normaaleissa välienmenoissahan perussyy ei ole sen kummempi kuin suomalainen jänkkämentaliteetti, toisten ihmisten täydellinen sietämättömyys, onnettomat kommunikointitaidot ja anoppi-miniäsuhteiden paskuus. Toiset mielestään haluavat pelkkää hyvää ja toiset eivät mitään halua niin paljon kuin, että se "hyvä" pysyttelee mahdollisimman kaukana.

Juopot, hullut ja juoppohullut ovat sitten erikseen.

T. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempi päättää lapsen asioista ei saisi muodostua oman egon pönkittämiseksi myöskään. On paljon asioita, joilla ei ole juurikaan merkitystä miten tehdään. Niistä on turha tehdä kynnyskysymyksiä vain "koska mä voin". Toistuva vanhemman ylikävely taas on eri asia, tai jossain tärkeässä asiassa sooloilu, vaikkapa allergisen lapsen siedättäminen omin luvin tai aivan päättömän arvomaailman tuputtaminen lapselle tms.

Itsellä on alakoululaisia ja aina on menty sillä periaatteella, että mummolassa tehkööt mitä lystää, kunhan pääpiirteissään rytmit pysyvät eivätkä tee mitään vaarallista. Muutamista jutuista on jouduttu neuvottelemaan, tottakai, sitähän ne ihmissuhteet ovat. Ihan hyviä pointteja olen anopiltakin omaksunut, omat vanhemmat ovat jo kuolleet.

Pääasia on kuitenkin kunnioittaa puolin ja toisin ja jos se puuttuu, ne pienetkin asiat toki alkavat saada isompia mittasuhteita. Lapsetkin kärsivät, jos välit ovat kireät ja väkisin silti tavataan. Kokonaisuus ratkaisee.

Se mikä sinusta on pikkuasia voi olla sille toiselle tärkeä. Silloin pitää vaan osata kunnioittaa toista eikä alkaa itse riidellä itselle mitättömästä asiasta. Se se vasta pöllöä on.

No ehkä haen tällä sitä, että monesti niiden mummojen ja vaarien on helpompaa toimia itselleen luontevalla tavalla lasten lastenkin kanssa. Ja silloin kun homma on luontevaa, sillä lapsellakin on loppupeleissä mukavampaa. Jos sanellaan hirveä määrä sääntöjä, se on omiaan juuri aiheuttamaan sitä vastarintaa. Ihmiset ovat lopulta sellaisia, että haluavat tehdä ja toimia omalla tyylillään. Ei se lapsi mene pilalle, jos jonain päivänä ei pääse puistoon tai joskus saa karkkia vaikkei olisi karkkipäivä tai menee paremmilla kengillä ulos tai nukkuu vieressä tai jotain. Mutta huomaan sinullakin olevan tiukka tunneside siihen miten kommentoit, joten ymmärrettävää että olet herkillä.

Sinulla on sairas ajattelumalli. Isovanhempien itselleen "luonteva" tapa, eli millä tavalla he sitten itse HALUAVAT toimia olisi muka parasta lapselle. Tuota kutsutaan narstisisuudeksi. Isovanhemman halu/luontevuus ei ole lapsen etu. Itsekästä isovanhemmalta, jos ei ajattele lasta ja lapsen vanhempia vaan itseään, kun "minä haluan".

No mietitään asiaa sitten niin, että sanellaanko ystävälle kymmenittäin sääntöjä ja ohjeita, jos hän ottaa toisen ystävän lapsen hoitoon? Harva kai niin tekee vaan on tyytyväinen saadessaan hoitopaikan ja luottaa että homma sujuu? Toki jos on jotain oikeasti tärkeää, kuten allergioita ja lääkityksiä, näistä annetaan ohjeet.

Minusta vähän sama pätee isovanhempiin. Annetaan heidän toimia tyylillään, jollei ole syytä epäillä huonoja toimintamalleja ja tuolloin kannattaa ylipäätään miettiä viekö hoitoon, vai mitä? Ja kyllä, tiedän läheltä seuranneena millaisia ovat rajattomat kontrolloijat, ja olen sitä mieltä että sellaisten kanssa ei juuri kannata tekemisissä olla.

Ohis: normaalin oloiselle ihmiselle ei tarvitse antaa pitkää ohjelistaa lastenhoitoa varten. Jo tuollaisen listan laatiminen kertoo siitä, että sen kirjoittaja epäilee aiempien havaintojensa perusteella ettei isovanhempi lasten hoitamisesta kunnialla vaikuta itsekseen selviävän.

No silloin on kai parempi, ettei lapsi mene tuollaiseen hoitoon? Ei mikään sukulaisuus ole peruste antaa lastaan hoitoon ihmiselle, johon ei luota.

Niinpä. Sitten itketään kuitenkin että miksei saa olla mummo.

No se on voivoi. Jos ei ole luotettava ja tasapainoinen aikuinen, on tärkeintä miettiä lasten etua.

Mutta silti koen, että joka asian kontrollointi lasten suhteen, vaikka kuinka olisi oikeus tähän, on vanhemman puolelta myös aivan sairasta. Se lapsi kohtaa erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja. On päiväkodit, koulut, harrastukset, kaverien kodit, erilaiset satunnaiset hoitopaikat jne. Vanhemman pitää oppia luottamaan siihen, että muutkin kyllä osaavat, ei jokaista hengenvetoa voi kontrolloida eikä se ole lapsen etu mistään kohtaa.

Pk:n, koulun jne. henkilökunnalla on tarkasti määritelty rooli lapsen elämässä. Vastuut ym. on jopa lakiin kirjattu. He eivät voi yrittää alkaa päsmäröidä lapsen elämää tai tunkea vanhemman rooliin ilman seurauksia. Näin ollen heitä ei ole lähtökohtaisesti tarvetta kontrolloida. Jos taas lapsen kaverin äiti astuisi minun tontilleni, niin sanoisin asiasta ja jos.ei uskoisi, niin en jättäisi lastani enää hänen vastuulleen - tietenkään.

Mun mielestä on myös aika uskaliasta ulkopuolelta sanoa, että vanhempien pitäisi "hellittää" tai välittää vähemmän "pikkuasioista". Ihan oikeasti kukaan ei näe sitä tilannetta, missä toinen on isovanhempien ja lasten suhteen, eikä kukaan toinen voi sanoa, missä se toisen rajan pitäisi näiden asioiden suhteen mennä. On todella tärkeää, että vanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi ja hyväksi vanhemmuudessaan, lapsen kannalta paljon tärkeämpää kuin että isovanhemmat tuntevat olonsa luontevaksi isovanhemmuudessaan. Siksi vanhempien ei pitäisi ikinä joutua ajattelemaan, että "no tää ei tunnu minusta hyvältä, mutta olenpa nyt bigger person ja annan mummon tehdä näin" tai vastaavaa. Jos kyse on pikkuasioista, niin miksi isovanhemmat eivät voi antaa niiden yhtä lailla olla ja kestää? Heillä oli aikanaan mahdollisuudet päättää kaikesta omien lastensa suhteen. Lastenlasten suhteen heidän on kunnioitettava vanhempien päätöksiä, vaikka ne olisivat heistä (tai sinusta) pikkumaisia. Jos joku äiti haluaa olla tosi "hands on" lapsensa kanssa ja kontrolloida useimpia pieniäkin juttuja, se on hänen päätöksensä ja oikeutensa. Jos tämä menee liiallisuuksiin, niin se ensisijainen ongelma ei ole se, että äiti suostutellaan antamaan isovanhempien tehdä mitä haluavat, vaan ihan tuki äidin vanhemmuuteen.

No minusta se vaan menee niin, että lapsi annetaan hoitoon vain sellaisille, joihin voi aidosti luottaa. Jos ei luota, ei anneta. Niin yksinkertaista. Jos kokee, että isovanhempi änkee vanhemman tontille, voi hyvin todeta, että lapsi ei ole tämän hoidossa. Ihan kuten sanot että tekisit kaverin äidin kanssa.

Ja jos luottaa, voi sitten oikeasti luottaa, eikä tehdä taistelua pienistä asioista. Määrittelee ne isot tärkeät linjat ja antaa muuten ihmisten hoitaa niitä lapsia niin kuin hyväksi katsoo.

Mutta oikeasti tämä alkaa jo mennä aivan abstraktille tasolle, kun ihmiset alkavat unohtaa lasten edut ollessaan niin epävarmoja omasta vanhemmuudestaan tai vielä lapsen roolissa suhteessa omiin vanhempiin. Lapsi tarvitsee turvallisia, tasapainoisia ja välittäviä aikuisia ympärilleen. Lapsi ei tarvitse aikuisten vääntöä siitä, onko klo 21 vai 21.15 oikea nukkumaanmenoaika vaan sitä, että aikuiset puhaltavat yhteen hiileen.

Joo totta kai, näinhän se juuri menee että niille isovanhemmille ei anneta hoitoon joihin ei voi luottaa. Tässä kai keskusteltiin juuri siitä, että joidenkin mielestä vanhemmat eivät saisi näin tehdä (siis olla antamatta hoitoon, rajata tapaamisia, pitäisi vaan ottaa rennommin).

No se on vähän veteen piirretty viiva kummin kannattaa toimia ja kumpi johtaa lopulta parempaan lopputulemaan. Ja mitä se rennommin ottaminen tarkoittaa.

Toki, mutta mun pointti on koko ajan ollut, että vanhemmat päättää sen mihin se viiva vedetään. On erilaisia vanhempia minkä takia eri perheissä on erilaisia tapoja, kaikki eivät pidä kaikkia hyvinä mutta vanhempien mukaan mennään niissä kuin myös isovanhempien suhteen.

Kyllä, perheissä on tapoja ja sehän tässä onkin oleellista. Onko kohtuullista olettaa, että hoitopaikka (on se isovanhempi tai kaverin koti tai sisarus tai maksettu hoito) muuttaa täysin tapansa vain, koska sinne tulee toisesta perheestä lapsi? Niiden vanhempien täytyy kertoa ne rajat ja oleelliset lapsen hoitoon liittyvät kuviot, mutta muuten antaa talon toimia tavallaan ja lapsen sujahtaa siihen mukaan. Ja jos talon tavat eivät miellytä, ei lasta hoitoon sinne viedä.

Mutta nyt tämä menee jo ihan hiusten halkomiseksi. Koska jos välit ja kunnioitus ovat kunnossa, näin se menee automaattisesti ja jollei, eivät ne kuntoudu siitä, vaikka joka asia menisi pilkulleen kuten on sanottu.

Olen samaa mieltä kanssasi. Jos lapsensa hoitoon vie, pitää hyväksyä hoitavan kodin tapa elää ja olla, eikä yrittää muuttaa sitä. Tai jos mennään kylään vaikka nyt isovanhemman luo, ei päsmäröidä kuinka kaikkien pitää toimia. Vastaavasti tietenkään ne isovanhemmat tms eivät saa tulla aikuisten lastensa koteihin määräilemään. Tai puheissaan syyllistää lapsensa vanhemmuutta.

Valinta tehdään siinä kohdassa, kun päätetään ylipäätänsä, voiko lapsen jonnekin hyvillä mielin viedä.

Toki, kunhan edelleen kunnioitetaan perheen rajoja. Tämä siis siten, ettei tieten tahtoen lähdetä toimimaan tiedettyjen arvojen vastaisesti arjen kysymyksissä.

Meillä esim. on ollut hoidossa naapurin lapsi, perhe on lestadiolaisen. Meistä ei ole mitenkään suuri uhraus pitää telkkari tuolla välin kiinni tai olla kuuntelematta menevänpä musiikkia kun tuo lapsi on meillä. Noita juttuja ehditään tehdä muulloinkin milloin halutaan.

Vähän vastaavia asioita ovat esim. kysymykset ruuasta (kasvissyönti), karkittomuudesta, tai vaikka siitä ettei anneta katsoa epäsopivia ohjelmia.

Nämä tosin ovat mielestäni asioita, joista ei edes erikseen tarvitse sanoa, jos ne tiedossa ovat muutenkin.

Mulle tämä on helppo asia. Olen hoitanut niin omia lapsiani kuin sisarustenikin lapsia todella paljon. Omiani tietysti aikoinaan lähes koko ajan. Jos he nyt aikuisena katsoisivat, että olen kohdellut heitä joskus huonosti tai muuten mun luonani on ollut turvatonta tai heille vahingollista, eivät he tietenkään pyytäisikään mua sen paremmin hoitamaan lapsiaan kuin antaisivat lapsiaan muutenkaan luokseni. Jos he taas vaatisivat, että mun pitäisi toimia eri tavalla kuin heidän lastensa kanssa, kehottaisin hakemaan hoitoapunsa ja lapsilleen läheiset aikuiset  jostain muualta. Sairaanhoitajana mulla on riittävästi tietoa, osaamista ja vastuuta lapsen terveyteen liittyvistä asioista kuten allergioista Oli jo silloin, kun he itse olivat vielä lapsia. Jos minä en kelpaisi  sellaisena kuin olen, niin se olisi heidän oma asiansa. Mulle ei kuitenkaan aleta sanella sääntöjä, joille ei ole mitään painavaa (kuten lapsen allergia tai sairaus)  perustetta eikä vetää mitään sukupolvien välistä nokkapokkaa, jossa jonkun pitää voittaa. Mun kodissani on mun sääntöni, päiväkodissa on päiväkodin säännöt, lapset kotona on kodin säännöt jne. 

Vierailija kirjoitti:

Onko niin, että välirikon syynä (niissä tapayksissa, joissa ei ole alkoholismia, mielenterveysongelmia tai muuta selkeää syytä) on liian läheiset välit eli isovanhempien sotkeutuminen perhe-elämään?

Kun luin tämän avauksen, niin mieleeni tuli tuntemani tapaus, jossa isovanhemmat on eroitettu lapsenlastestaan. Alunperin seurasin kateellisena perheen välejä: miniä kiitteli anoppiaan, miten ihana hän on ja kuinka on avuksi lapsen hoidossa. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä, miten paljon lapsenapsi oli hoidossa isovanhemmillaan, saattoi olla päiväkausia. Jos miniä oli töissä, saattoi poika lapsensa kanssa olla vanhemmillaan jatkuvasti. Erohan siitä tuli... Mietin, olisiko perheestä tullut yhtenäisempi, jos isovanhemmat olisivat olleet vähemmän läsnä ja olisiko ero voitu välttää.

Muitakin huonosti päättyneitä tapauksia tulee mieleen, kun ajattelen tapauksia, joissa isovanhempien rooli on jyrännyt vanhempien yli. Isovanhempien pitäisi pitää jonkinlaiset rajat, etteivät mene ydinperheen tontille ja antaa perhelle rauha tehdä omat päätöksensä ilman sekaantumista joka asiaan. Silloin olisi varmasti vähemmän näitä äärimmäisyyksiin meneviä tapauksia.

Eiköhän se ero olisi tullut, vaikka lapset ei olisi olleet päivääkään isovanhemmilla hoidossa.

Hassu isovanhempien haukkumisketju. Ero tulee, kun lapset ei saa olla isovanhempien luona päiväkausia hoidossa, että saisi parisuhdeaikaa. Ja ero tulee siitäkin, kun isovanhemmat ottaa lasta mahdollisimman paljon hoitoon, että pari saisi parisuhdeaikaa. 

Varsinkaan miehen vanhempina et voi koskaan voittaa. Kaikki paha, mitä parisuhteessa tapahtuu, saadaan jollain lailla miehen vanhempien syyksi.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tämä on helppo asia. Olen hoitanut niin omia lapsiani kuin sisarustenikin lapsia todella paljon. Omiani tietysti aikoinaan lähes koko ajan. Jos he nyt aikuisena katsoisivat, että olen kohdellut heitä joskus huonosti tai muuten mun luonani on ollut turvatonta tai heille vahingollista, eivät he tietenkään pyytäisikään mua sen paremmin hoitamaan lapsiaan kuin antaisivat lapsiaan muutenkaan luokseni. Jos he taas vaatisivat, että mun pitäisi toimia eri tavalla kuin heidän lastensa kanssa, kehottaisin hakemaan hoitoapunsa ja lapsilleen läheiset aikuiset  jostain muualta. Sairaanhoitajana mulla on riittävästi tietoa, osaamista ja vastuuta lapsen terveyteen liittyvistä asioista kuten allergioista Oli jo silloin, kun he itse olivat vielä lapsia. Jos minä en kelpaisi  sellaisena kuin olen, niin se olisi heidän oma asiansa. Mulle ei kuitenkaan aleta sanella sääntöjä, joille ei ole mitään painavaa (kuten lapsen allergia tai sairaus)  perustetta eikä vetää mitään sukupolvien välistä nokkapokkaa, jossa jonkun pitää voittaa. Mun kodissani on mun sääntöni, päiväkodissa on päiväkodin säännöt, lapset kotona on kodin säännöt jne. 

Miten vanhoilla tiedoilla sinä elät? Esim allergiatietous on kyllä muuttunut 30 vuodessa.