IS.n jatkuvat isovanhempien väkökulmasta kirjoitetut artikkelit välien katkeamisesta

Isovanhempi loukkaantuu, kun lapsi menee pariksi päiväksi hoitoon toiselle isovanhemmalle, vaikka ei todellisuudessa jaksa hoitaa lasta edes paria tuntia ilman väsymystä. Nakkelee niskojaan ja heittäytyy marttyyriksi. Jos ei juhlapyhänä olla hänen luona niin soittaa kuinka häntä ei arvosteta ja miten pahalta tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt paljolti sitä, kuinka paljon sitä lopulta pitäisi joustaa. Se joustaminen kun on usein ihan ensimmäinen neuvo näissä haastavissa tilanteissa, ja tosiaan keskustelu on joskus mahdotonta. Mahdotonta siksi, että keskustelu saattaa kääntyä yksipuoliseksi monologiksi, jossa päädyt lähinnä puolustuskannalle kuitenkaan saamatta aidosti mahdollisuutta puolustaa itseäsi.

Mutta se joustaminen. Kuinka paljon aikuisen lapsen pitää joustaa, entä mihin saakka on puolison tehtävä joustaa? Jos puolisoilla on tästä hieman eri käsitys (kuten joskus voi olla) niin kuka sen joustovaran määrittelee? Missä menee raja?

Aikansa voi tietysti asioita päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. On myös asioita, joille voi hymähtää ja joista ei jaksa kiinnostua hetkeä enempää. Mutta on myös asioita, jotka menevät ihon alle, vaikka kuinka yrittäisi olla päästämättä.

Minusta jotain on jo pielessä siinä vaiheessa, jos kohtaamiset alkavat tuottaa ahdistusta jo etukäteen. Tai jos puhelut tai viestit Isovanhemman suunnalta ahdistavat jotakuta nuoremman polven perheessä. Joskus kyse voi olla väärinkäsityksestä jonka saa oikaistua helposti, joskus isovanhemman toimissa olisi oikeasti korjaamisen varaa. Ja rutkasti.

Muita sukulaisia kehottaisin olemaan puuttumatta asioihin muuten, kuin tukemalla nuorempia. Ei se vika aina siinä ole, että nuoremmat ne nyt vain on hankalia ja outoja moderneine kotkotuksineen. Älkääkä herran tähden kysykö lapsilta, että miksi te ette käy mummonne luona tai miksi mummo ei kyläile teillä. Lasten ei kuulu tällaisia asioita selittää. Lasten ei myöskään kuulu antaa selvityksiä tai kuulla taivasteluita että miksi se iskä tai äiti ei teitä sinne päästä. Kun todennäköisesti kyse on jostain oikeasta asiasta, siitä, ettei mitään muuta vaihtoehtoa ole enää nähty ja muut kokeillut eivät ole auttaneet.

Olen itse seurannut vierestä asetelmaa, jossa yksi kertoo oman versionsa muille sukulaisille ja sen jälkeen muita puolia ei edes ole olemassa. Käytännössä uhrautuvainen mummo on tehnyt kaikkensa ja koettanut auttaa lapsensa perhettä ja nyt kun poika vaimoineen ei saakaan määrätä, kieltää ilkeä miniä lapsia tulemasta mummolaan. Poika taas joutuu myötäillä, vaikkei haluaisi, koska miniä on niin vaikea. Kaikenlisäksi narsistinen hullukin.

Sukulaiset taas tässä ovat joko idiootteja tai haluttomia näkemään koko tilannetta. Kuorossa käydään määkimässä että ei me nyt kyllä ymmärretä että miksi se Anna ei päästä lapsiaan mummolaan. Jopa perheen isälle saatetaan taivastella, että miksi se Anna (vaimo) ei päästä. Eikä auta, vaikka perheen isä kuinka koettaisi selittää, mistä on kysymys.

Entä mikä on perheen ja tuon ilkeän, narsistisen miniän, vaimon ja äidin puoli? Vuosikausia jatkunut neuvonta asioissa, joihin neuvoa ei ole pyydetty. Vuosikausia jatkunut arvostelu, suoraan tai välillisesti. Tosiaanko joku pitäisi siitä, että appivanhempi ja isovanhempi soittelisi aikuiselle lapselleen haukkuen tämän puolison vaimona ja äitinä? Tosiaanko joku pitäisi siitä, että jokaista asiaa pitäisi selitellä aina lapsiluvusta alkaen lasten satunnaisiin sanomisiin? Ja tosiaanko joku jaksaisi aina olla syntipukki ja syyllinen, kun lapsi ei välttämättä toimisikaan oikein?

Annalla ja tämän miehellä on kaksi lasta, joista toinen on isovanhempien suosikki ja toinen jotakin muuta. Syrjään jäänyt on huomannut asiansa ihan itse ja pariskunta on koettanut saada asialle tolkkua. Isovanhemman mielestä tämä on lähinnä Annan kotkotuksia ja voi jumalauta sentään, miten se Anna voi kuvitella voivansa asettaa jotain ehtoja tälle kuviolle - kyllähän asia on niin, että jos lapset täällä käyvät niin homma toimii meidän, isovanhempien ehdoilla!

Puhutko meistä? Itku meinas tulla kun tätä luki. Me ollaan vuosia yritetty muuttaa tilannetta ja siedetty vaikka mitä. Miehen suku on niin sokea sille mitä tapahtuu, vaikka näkevätkin miehen vanhemmissa olevat ongelmat. Yritettiin puhua asiasta appivanhemmille, jonka seurauksena appi puhui sydänkohtauksesta ja käänsi miehen sisarukset meitä vastaan. Lapset menetti suhteet serkkuihin, kummeihin ja muihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Isovanhempi on se huonosti käyttäytyvä.

Höpsis. Huonosti hän käyttäytyy vasta, jos ei pyynnöstä lopeta. Ei soittelu, pyytäminen käymään tai tavaran ostaminen itsessään ole huonoa käytöstä. Jollekulle ne voivat olla hyvinkin mieluisaa käytöstä. Itse on osattava kertoa, että ei, näin tiuha soittelu ei ole ok tai että perhe pyytää erikseen, jos toivoo jotain hankittavan. Käymisten suhteen hieman sama asia, on osattava sanoa, kuinka usein haluaa käydä ja millä konseptilla jne. Ainoa mikä vähän tökkäsi itsellä olisi tuo prässääminen, se ei ole ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Isovanhempi on se huonosti käyttäytyvä.

Höpsis. Huonosti hän käyttäytyy vasta, jos ei pyynnöstä lopeta. Ei soittelu, pyytäminen käymään tai tavaran ostaminen itsessään ole huonoa käytöstä. Jollekulle ne voivat olla hyvinkin mieluisaa käytöstä. Itse on osattava kertoa, että ei, näin tiuha soittelu ei ole ok tai että perhe pyytää erikseen, jos toivoo jotain hankittavan. Käymisten suhteen hieman sama asia, on osattava sanoa, kuinka usein haluaa käydä ja millä konseptilla jne. Ainoa mikä vähän tökkäsi itsellä olisi tuo prässääminen, se ei ole ok.

Kyllä soittelemiselle tms on ihan yleuset käytössäännöt. Jos ne ylittää, käyttäytyy huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Ei ollut meillä tästä kyse. Oltais osattu avata suumme. Meillä kyse oli siitä, että asioita tehtiin nimenomaan siksi, että saataisiin osoitettua kuinka huonoja/väärässä olemme. Sen näki siitä, että muiden sisarusten kohdalla harkinta ek ole pettänyt, mutta mieheni ja nyt lastenlasten kohdalla sitä "ajattelemattomuutta" on jatkuvasti.

Ei sitä välttämättä kaikki huomaa ellei ole sosiaalisesti tarkkasilmäinen. Pieniä piikkejä sinne tänne osoittamaan, että olemme huonompia kuin muut. Ei ehkä isoja juttuja, mutta vuosien kuluessa alkaa ahdistaa. Joskus tapahtui jotakin isompaa. Eikä sitä kohtelua halua omille lapsille, vain siksi, että mieheni ei ole perheen suosikkilapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Isovanhempi on se huonosti käyttäytyvä.

Höpsis. Huonosti hän käyttäytyy vasta, jos ei pyynnöstä lopeta. Ei soittelu, pyytäminen käymään tai tavaran ostaminen itsessään ole huonoa käytöstä. Jollekulle ne voivat olla hyvinkin mieluisaa käytöstä. Itse on osattava kertoa, että ei, näin tiuha soittelu ei ole ok tai että perhe pyytää erikseen, jos toivoo jotain hankittavan. Käymisten suhteen hieman sama asia, on osattava sanoa, kuinka usein haluaa käydä ja millä konseptilla jne. Ainoa mikä vähän tökkäsi itsellä olisi tuo prässääminen, se ei ole ok.

Höpsis itsellesi, kyllä täällä ihmiset kertovat miten ovat sanoneet vanhemmilleen/appivanhemmilleen huonosta käytöksestä, mutta vastastaukseksi tulee vaan näitä en muista tehneeni tai minut on käsitetty väärin vaikka olisi kuinka törkeistä tempuista kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Isovanhempi on se huonosti käyttäytyvä.

Höpsis. Huonosti hän käyttäytyy vasta, jos ei pyynnöstä lopeta. Ei soittelu, pyytäminen käymään tai tavaran ostaminen itsessään ole huonoa käytöstä. Jollekulle ne voivat olla hyvinkin mieluisaa käytöstä. Itse on osattava kertoa, että ei, näin tiuha soittelu ei ole ok tai että perhe pyytää erikseen, jos toivoo jotain hankittavan. Käymisten suhteen hieman sama asia, on osattava sanoa, kuinka usein haluaa käydä ja millä konseptilla jne. Ainoa mikä vähän tökkäsi itsellä olisi tuo prässääminen, se ei ole ok.

Kyllä soittelemiselle tms on ihan yleuset käytössäännöt. Jos ne ylittää, käyttäytyy huonosti.

Ahaa, no kerrohan mikä on yleinen sääntö soittelen määrästä perhepiirissä? Niinpä, ei sellaista ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Isovanhempi on se huonosti käyttäytyvä.

Höpsis. Huonosti hän käyttäytyy vasta, jos ei pyynnöstä lopeta. Ei soittelu, pyytäminen käymään tai tavaran ostaminen itsessään ole huonoa käytöstä. Jollekulle ne voivat olla hyvinkin mieluisaa käytöstä. Itse on osattava kertoa, että ei, näin tiuha soittelu ei ole ok tai että perhe pyytää erikseen, jos toivoo jotain hankittavan. Käymisten suhteen hieman sama asia, on osattava sanoa, kuinka usein haluaa käydä ja millä konseptilla jne. Ainoa mikä vähän tökkäsi itsellä olisi tuo prässääminen, se ei ole ok.

Kyllä soittelemiselle tms on ihan yleuset käytössäännöt. Jos ne ylittää, käyttäytyy huonosti.

Ahaa, no kerrohan mikä on yleinen sääntö soittelen määrästä perhepiirissä? Niinpä, ei sellaista ole.

Ei sukulaistaan saa ahdistella sen kummemmin kuin muitakaan ihmisiä😂😂😂

Eli ei turhia puheluja, ei liian usein, ei häiritsevään aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Isovanhempi on se huonosti käyttäytyvä.

Höpsis. Huonosti hän käyttäytyy vasta, jos ei pyynnöstä lopeta. Ei soittelu, pyytäminen käymään tai tavaran ostaminen itsessään ole huonoa käytöstä. Jollekulle ne voivat olla hyvinkin mieluisaa käytöstä. Itse on osattava kertoa, että ei, näin tiuha soittelu ei ole ok tai että perhe pyytää erikseen, jos toivoo jotain hankittavan. Käymisten suhteen hieman sama asia, on osattava sanoa, kuinka usein haluaa käydä ja millä konseptilla jne. Ainoa mikä vähän tökkäsi itsellä olisi tuo prässääminen, se ei ole ok.

Höpsis itsellesi, kyllä täällä ihmiset kertovat miten ovat sanoneet vanhemmilleen/appivanhemmilleen huonosta käytöksestä, mutta vastastaukseksi tulee vaan näitä en muista tehneeni tai minut on käsitetty väärin vaikka olisi kuinka törkeistä tempuista kyse.

No en sanokaan, etteikö useat olisi sanoneet ja silloinhan se on yksiselitteistä että isovanhempi ei kunnioita rajoja. Mutta on näitäkin, jotka eivät osaa niitä rajoja kertoa eikä se ilmene niin selkeästi heistä, että se olisi ilmeistä. Eli ei se haalarin osto ole paha asia, vaan se että tekee niin kiellosta huolimatta. Jollekin jolla on rahasta tiukkaa, se voi olla todella iso juttu.

Sitten taas kiristäminen sillä, että on ostanut jotain ja luulee että saa jotain päätösvaltaa sillä, se on yksiselitteisesti väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Isovanhempi on se huonosti käyttäytyvä.

Höpsis. Huonosti hän käyttäytyy vasta, jos ei pyynnöstä lopeta. Ei soittelu, pyytäminen käymään tai tavaran ostaminen itsessään ole huonoa käytöstä. Jollekulle ne voivat olla hyvinkin mieluisaa käytöstä. Itse on osattava kertoa, että ei, näin tiuha soittelu ei ole ok tai että perhe pyytää erikseen, jos toivoo jotain hankittavan. Käymisten suhteen hieman sama asia, on osattava sanoa, kuinka usein haluaa käydä ja millä konseptilla jne. Ainoa mikä vähän tökkäsi itsellä olisi tuo prässääminen, se ei ole ok.

Kyllä soittelemiselle tms on ihan yleuset käytössäännöt. Jos ne ylittää, käyttäytyy huonosti.

Ahaa, no kerrohan mikä on yleinen sääntö soittelen määrästä perhepiirissä? Niinpä, ei sellaista ole.

Ei sukulaistaan saa ahdistella sen kummemmin kuin muitakaan ihmisiä😂😂😂

Eli ei turhia puheluja, ei liian usein, ei häiritsevään aikaan.

Jännä juttu, me ainakin siskojen kanssa soitellaan päivittäin, joskus montakin kertaa eikä ketään häiritse. Tai ei kukaan ainakaan myönnä. Aina voi sanoa, ettei ehdi tai jaksa puhua tai voi olla vastaamatta, kaikki käy. En tiennytkään, että tämä on kovin väärin tai epäkohteliasta. Monen ystävänkin kanssa tulee viestiteltyä lähes joka päivä ja soiteltua suht tiiviisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Isovanhempi on se huonosti käyttäytyvä.

Höpsis. Huonosti hän käyttäytyy vasta, jos ei pyynnöstä lopeta. Ei soittelu, pyytäminen käymään tai tavaran ostaminen itsessään ole huonoa käytöstä. Jollekulle ne voivat olla hyvinkin mieluisaa käytöstä. Itse on osattava kertoa, että ei, näin tiuha soittelu ei ole ok tai että perhe pyytää erikseen, jos toivoo jotain hankittavan. Käymisten suhteen hieman sama asia, on osattava sanoa, kuinka usein haluaa käydä ja millä konseptilla jne. Ainoa mikä vähän tökkäsi itsellä olisi tuo prässääminen, se ei ole ok.

Kyllä soittelemiselle tms on ihan yleuset käytössäännöt. Jos ne ylittää, käyttäytyy huonosti.

Ahaa, no kerrohan mikä on yleinen sääntö soittelen määrästä perhepiirissä? Niinpä, ei sellaista ole.

Ei sukulaistaan saa ahdistella sen kummemmin kuin muitakaan ihmisiä😂😂😂

Eli ei turhia puheluja, ei liian usein, ei häiritsevään aikaan.

Jännä juttu, me ainakin siskojen kanssa soitellaan päivittäin, joskus montakin kertaa eikä ketään häiritse. Tai ei kukaan ainakaan myönnä. Aina voi sanoa, ettei ehdi tai jaksa puhua tai voi olla vastaamatta, kaikki käy. En tiennytkään, että tämä on kovin väärin tai epäkohteliasta. Monen ystävänkin kanssa tulee viestiteltyä lähes joka päivä ja soiteltua suht tiiviisti.

Sukulaisiin pätee ihan samat käytössäännöt kuin kaikkiin muihinkin. Sen kun muistaa niin ei tule ylilyöntejä.

No puheluiden sisältökin on ratkaiseva. Jos mummeli vartti sen jälkeen kun on lähtenyt soittaa tarkistaakseen, että onhan vauvalla villasukat jalassa, niin menee jo vähän överiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tullut siihen tulokseen, että ostakoon isovanhempi lapselle vaikka metsäpalstan, jos siltä tuntuu. Tiedän, että me on panostettu lasten vaatteisiin ja että muutenkin lapsilla on hyvät tavarat ja kamppeet ja vaikka ne ei isovanhemmalle kelpaisikaan niin meillä ei siksi ole niille tarvetta. Siis että siksi ei tarvi ostaa että kaikki olisi ihan romua ja huonoa.

Toki vähän tyhmältä välillä tuntuu että voi miksi et kysy kotoa että tarvitteko haalaria ja lenkkareita. Lapselta kun kysyy niin tämähän tarvii vaikka kymmenet omasta mielestään, kun jotain tekee mieli. Tämän kun hoksaisi niin hän voisi oikeasti kohdistaa ostohalunsa meille tarpeellisiin asioihin.

Että jos nyt lenkkareita onkin vaikka kuinka monet niin jotkut toiset kentät voisivat olla tarpeen. Tai haalari jotain toista vuodenaikaa varten tai jossain toisessa koossa. Tai joku muu tarpeellinen asia, ei välttämättä vaate.

Entä sitten kun sinua aletaan kiristää isovanhemman tahtoon "koska ostin sen haalarin, määrään nyt tästä" -tyylillä? Erityisesti silloin kun se ostettu haalari tai luistimet, whatever on ollut sillä hetkellä tarpeellinenkin.

Olen tuo, jolle vastasit. Meillä on aiemmin ollut isovanhemman kanssa melko pahojakin ongelmia, niistä on jotenkuten selvitty. Välillä siis arveluttaakin ottaa niitä vaatteita ym. vastaan, ja välillä myös tuntuu, että niitä ostetaan vähän sillä ajatuksella että kun ei teillä kuitenkaan ole tai jos onkin niin ne on kaikki edellisen vanhoja. Näin ei siis ole, vaikka totta kai oikeasti hyvät vaatteet laitammekin mieluusti pienemmän sisaruksenkin käyttöön.

Mutta jos kiristämistä ilmaantuisi, niin sanoisin, että me emme ole pyytäneet mitään ja haalarin (tai mikä olisikaan) voit kyllä hakea pois, koska lapsella oli niitä ennestäänkin.

Jossain vaiheessa isovanhempi tarjosi apuaan ja kehotti sitä pyytämään. Ja kun sitten pyydettiin, niin alettiin karjua, kuinka mikään ei ole vastavuoroista ja kuinka pyyntö vaikkapa lapsen kaitsemisesta on aina tarvehakuista. Eli käytännössä kävimme esim. lenkillä tai jossain harrastuksessa, joskus syömässä tai vaikkapa leffassa kun lapsenvahtia tarvittiin.

Ja me kun ajattelimme pienissä mielissämme, että isovanhempi saa näin olla lapsen tai lasten kanssa ja me voimme sitten välillä toteuttaa omia juttujamme ilman erillistä säätöä. Tietenkin aina kerroimme, mihin suuntaamme ja kauanko reissulla menee. Aikajakauma oli 1-4 tuntia aktiviteeteista ja matkasta riippuen.

Ja käytännössä meillä ei siis olisi saanut olla taustalla mitään omaa tarvetta tähän lapsenhoitokuvioon, vaan olisi pitänyt ilmeisesti esim. möllöttää kotona. Tuolloin laitoimme hommalle tietysti stopin, jonkinlainen järki asiaan tuli vasta paljon myöhemmin.

Että kaikenlaista on kyllä jo ehditty nähdä 😔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Isovanhempi on se huonosti käyttäytyvä.

Höpsis. Huonosti hän käyttäytyy vasta, jos ei pyynnöstä lopeta. Ei soittelu, pyytäminen käymään tai tavaran ostaminen itsessään ole huonoa käytöstä. Jollekulle ne voivat olla hyvinkin mieluisaa käytöstä. Itse on osattava kertoa, että ei, näin tiuha soittelu ei ole ok tai että perhe pyytää erikseen, jos toivoo jotain hankittavan. Käymisten suhteen hieman sama asia, on osattava sanoa, kuinka usein haluaa käydä ja millä konseptilla jne. Ainoa mikä vähän tökkäsi itsellä olisi tuo prässääminen, se ei ole ok.

Kyllä soittelemiselle tms on ihan yleuset käytössäännöt. Jos ne ylittää, käyttäytyy huonosti.

Ahaa, no kerrohan mikä on yleinen sääntö soittelen määrästä perhepiirissä? Niinpä, ei sellaista ole.

Ei sukulaistaan saa ahdistella sen kummemmin kuin muitakaan ihmisiä😂😂😂

Eli ei turhia puheluja, ei liian usein, ei häiritsevään aikaan.

En ole tuo keskustelukumppanisi, jonka kanssa olet keskustellut täällä pidempään, mutta vastaanpa minäkin.

Luulen, että ei ole olemassa mitään tiettyä sääntöä jonka mukaan täytyisi tässä mennä. Eli niin kauan kuin yhteydenpidon määrä on molemmille okei, siitä ei tarvitse tehdä ongelmaa. Mutta jos vastaaminen on joku pakko, eikä voi tosiaan sanoa vaikkapa että soitollaanpa myöhemmin koska pelkää toisen loukkaantuvan, niin silloin jotain on pielessä.

Mua ei esimerkiksi haittaa että paras ystäväni soittelee minulle päivittäin. Olemme molemmat samassa elämäntilanteessa ja tuntuu hyvältä jakaa arkisia iloja ja suruja vaikka lyhyenkin aikaa. Molemmilla on vaikeuksia päästä kotoa kovin pitkälle, joten tämä sujuu näin. Kuitenkin kumpikin voi sanoa että hei nyt ei sovi, soitellaan myöhemmin, valvoin vauvan kanssa yön joten nyt ei jaksa eikä kykene.

Tietenkään kaikkien kanssa yhtä tiivis soittelutahti ei tulisi muutenkaan kysymykseen. Tähän vaikuttaa myös yhteydenpidon luonne. Eli jos vaikkapa äiti soittaa tyttärelleen noin kolme kertaa päivässä tentatakseen tai vaikka haukkuakseen vävyään, niin kukapa sitä jaksaisi - tai kenen tarvitseekaan jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt paljolti sitä, kuinka paljon sitä lopulta pitäisi joustaa. Se joustaminen kun on usein ihan ensimmäinen neuvo näissä haastavissa tilanteissa, ja tosiaan keskustelu on joskus mahdotonta. Mahdotonta siksi, että keskustelu saattaa kääntyä yksipuoliseksi monologiksi, jossa päädyt lähinnä puolustuskannalle kuitenkaan saamatta aidosti mahdollisuutta puolustaa itseäsi.

Mutta se joustaminen. Kuinka paljon aikuisen lapsen pitää joustaa, entä mihin saakka on puolison tehtävä joustaa? Jos puolisoilla on tästä hieman eri käsitys (kuten joskus voi olla) niin kuka sen joustovaran määrittelee? Missä menee raja?

Aikansa voi tietysti asioita päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. On myös asioita, joille voi hymähtää ja joista ei jaksa kiinnostua hetkeä enempää. Mutta on myös asioita, jotka menevät ihon alle, vaikka kuinka yrittäisi olla päästämättä.

Minusta jotain on jo pielessä siinä vaiheessa, jos kohtaamiset alkavat tuottaa ahdistusta jo etukäteen. Tai jos puhelut tai viestit Isovanhemman suunnalta ahdistavat jotakuta nuoremman polven perheessä. Joskus kyse voi olla väärinkäsityksestä jonka saa oikaistua helposti, joskus isovanhemman toimissa olisi oikeasti korjaamisen varaa. Ja rutkasti.

Muita sukulaisia kehottaisin olemaan puuttumatta asioihin muuten, kuin tukemalla nuorempia. Ei se vika aina siinä ole, että nuoremmat ne nyt vain on hankalia ja outoja moderneine kotkotuksineen. Älkääkä herran tähden kysykö lapsilta, että miksi te ette käy mummonne luona tai miksi mummo ei kyläile teillä. Lasten ei kuulu tällaisia asioita selittää. Lasten ei myöskään kuulu antaa selvityksiä tai kuulla taivasteluita että miksi se iskä tai äiti ei teitä sinne päästä. Kun todennäköisesti kyse on jostain oikeasta asiasta, siitä, ettei mitään muuta vaihtoehtoa ole enää nähty ja muut kokeillut eivät ole auttaneet.

Olen itse seurannut vierestä asetelmaa, jossa yksi kertoo oman versionsa muille sukulaisille ja sen jälkeen muita puolia ei edes ole olemassa. Käytännössä uhrautuvainen mummo on tehnyt kaikkensa ja koettanut auttaa lapsensa perhettä ja nyt kun poika vaimoineen ei saakaan määrätä, kieltää ilkeä miniä lapsia tulemasta mummolaan. Poika taas joutuu myötäillä, vaikkei haluaisi, koska miniä on niin vaikea. Kaikenlisäksi narsistinen hullukin.

Sukulaiset taas tässä ovat joko idiootteja tai haluttomia näkemään koko tilannetta. Kuorossa käydään määkimässä että ei me nyt kyllä ymmärretä että miksi se Anna ei päästä lapsiaan mummolaan. Jopa perheen isälle saatetaan taivastella, että miksi se Anna (vaimo) ei päästä. Eikä auta, vaikka perheen isä kuinka koettaisi selittää, mistä on kysymys.

Entä mikä on perheen ja tuon ilkeän, narsistisen miniän, vaimon ja äidin puoli? Vuosikausia jatkunut neuvonta asioissa, joihin neuvoa ei ole pyydetty. Vuosikausia jatkunut arvostelu, suoraan tai välillisesti. Tosiaanko joku pitäisi siitä, että appivanhempi ja isovanhempi soittelisi aikuiselle lapselleen haukkuen tämän puolison vaimona ja äitinä? Tosiaanko joku pitäisi siitä, että jokaista asiaa pitäisi selitellä aina lapsiluvusta alkaen lasten satunnaisiin sanomisiin? Ja tosiaanko joku jaksaisi aina olla syntipukki ja syyllinen, kun lapsi ei välttämättä toimisikaan oikein?

Annalla ja tämän miehellä on kaksi lasta, joista toinen on isovanhempien suosikki ja toinen jotakin muuta. Syrjään jäänyt on huomannut asiansa ihan itse ja pariskunta on koettanut saada asialle tolkkua. Isovanhemman mielestä tämä on lähinnä Annan kotkotuksia ja voi jumalauta sentään, miten se Anna voi kuvitella voivansa asettaa jotain ehtoja tälle kuviolle - kyllähän asia on niin, että jos lapset täällä käyvät niin homma toimii meidän, isovanhempien ehdoilla!

Puhutko meistä? Itku meinas tulla kun tätä luki. Me ollaan vuosia yritetty muuttaa tilannetta ja siedetty vaikka mitä. Miehen suku on niin sokea sille mitä tapahtuu, vaikka näkevätkin miehen vanhemmissa olevat ongelmat. Yritettiin puhua asiasta appivanhemmille, jonka seurauksena appi puhui sydänkohtauksesta ja käänsi miehen sisarukset meitä vastaan. Lapset menetti suhteet serkkuihin, kummeihin ja muihin.

Oikeasti puhun omasta perheestäni. Mutta sinänsä helpottavaa kuulla että näitä tilanteita on muillakin. Minä kun olen ajatellut, ettei tällaista voi oikeasti olla kenelläkään muulla.

Meillä myös appivanhemmat ovat käyneet haukkumassa meitä ja erityisesti minua hyvin monelle sukulaiselle. Sellaisillekin, jotka olen itse tavannut näiden vuosien aikana vain muutaman kerran emmekä siis tunne toisiamme kunnolla. Välit ovat kuitenkin olleet ihan ystävälliset. Kuitenkin tämän seurauksena mies ja lapset tai pelkkä mies on toivotettu tervetulleeksi osalle sukulaisista ja sitten kummasteltu, että miksiköhän se ei mene. Jaa-a, miksiköhän...

Muutama vuosi sitten oli eräs juhla, johon sukuakin tavataan kutsua. Meiltä oli tuonne kutsuttu vain mies. Päivänsankari ei ollut itse kutsujana, ja hän on miehelleni tärkeä - vaikka ei voikaan pitää meihin yhteyttä, ettei äitinsä loukkaannu.

Koska juhla oli itsessään tärkeä, kannustin miestä menemään ihan päivänsankarin ja itsensäkin vuoksi. Ettei sitten harmita. Niinpä hän menikin.

Paikan päällä oli tiukattu, että kuinka sinä yksin tulit? Miksi lapset eivät tulleet? Mies kyyditsi tapahtumaan myös erään hieman etäisemmän sukulaisen joka oli koko matkan tiukannut, että miksi lapset eivät tulleet?

Mies oli tästä pahoillaan. Oli lopulta tokaissut, että jos vaimoasi ei kutsuttaisi tällaiseen juhlaan, olisitko tosiaan niin törkeä että lähtisit tapahtumaan lasten (joita ei myöskään oltu kutsuttu) kanssa tai ylipäätään yksin useamman lapsen kanssa? Eivät olleet osanneet vastata.

Me kävimme alkuun isovanhempien luona useina viikonloppuina. Pyyntöjä viikonloppu- kyläilyistä alkoi tulla, kun ensimmäinen lapsi oli koin vuoden ikäinen; tuohon asti käytiin lähinnä satunnaisesti.

Toisen lapsen synnyttyä halusimme viettää vauva-aikaa kotona. Mies oli paljolti menossa töiden vuoksi ja arkeen mahtui paljon muutakin kiirettä, joten tuntui hyvältä olla viikonloput lähinnä omassa rauhassa.

Kävimme edelleen isovanhempien luona, mutta harvensimme käyntejämme. Kerroimme, että ollaan tällä hetkellä aika poikki. Toivotimme isovanhemmat tervetulleeksi meille.

Eivät tulleet, mut eivät myöskään ymmärtäneet. Loukkaantuivat. Että jokuhan tässä nyt on kun ei enää käydä. Selitimme uudestaan, mutta turha kuvitella, että olisi mennyt perille... ehei, siitähän soppa syntyi. Ja toki kaikki johtui minusta. Kun minä haluan hankaloittaa vanhempien ja näiden pojan välejä. Jaa, minä kun luulin vain haluavani ottaa rennommin miehen ollessa kotona, ehkä nukkua paremmin, yöt kun menivät imettäessä..

No, johtuihan se käyntien harventaminen toki minunkin väsymyksestäni, mutta jos ei halua useista yrityksistä huolimatta ymmärtää niin mitäpä tuota enää selittelemään.

Toisaalta isovanhemmat alkoivat jossain vaiheessa vain pölähtää meille. Mitään ei tiedetty ennalta ja teimme vaikka lähtöä kauppaan. Tai olin menossa lenkille tai olimme tekemässä jotain. Kerran oltiin myöhään illalla jo aika intiimeissä tunnelmissa.

Kun pyysimme, että ilmoittavat tulostaan, tämäkin katsottiin vain johtuvaksi minun hankaluudestani. Jep jep. Olenhan minä hankala, jos haluan harrastaa seksiä rauhassa klo 21 illalla ilman, että appivanhemmat tulevat sisään omilla avoimillaan (joita heillä ei enää ole).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Isovanhempi on se huonosti käyttäytyvä.

Höpsis. Huonosti hän käyttäytyy vasta, jos ei pyynnöstä lopeta. Ei soittelu, pyytäminen käymään tai tavaran ostaminen itsessään ole huonoa käytöstä. Jollekulle ne voivat olla hyvinkin mieluisaa käytöstä. Itse on osattava kertoa, että ei, näin tiuha soittelu ei ole ok tai että perhe pyytää erikseen, jos toivoo jotain hankittavan. Käymisten suhteen hieman sama asia, on osattava sanoa, kuinka usein haluaa käydä ja millä konseptilla jne. Ainoa mikä vähän tökkäsi itsellä olisi tuo prässääminen, se ei ole ok.

No kyllä päivittäin soittelu "muuten vain" on pääsääntöisesti huonotapaista. Silloin pitää olla täysin varma, että toinenkin haluaa jutella niin usein eikä koe sitä ahdistavana. Näin voi olla esim. puolisoiden kesken.

Kyllä normaaliälyinen isovanhempi tietää ja ymmärtää, että lapsenlapset eivät halua jutella päivittäin heidän kanssaan puhelimessa. Ei ole ok odottaa ja olettaa, että lapsenlapsi on päivittäin yhteydessä, vaikka oltaisiin kuinka läheisiä.

Lapset eivät pysty vielä puolustamaan itseään ja vetämään itsensä ympärille rajoja samalla tavalla kuin aikuiset. Siksi aikuinen on aina se vastuussa oleva osapuoli heidän välisestä vuorovaikutuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nojaa, näitä nyt voisi miettiä vaikka helppojen esimerkkien kautta.

Isovanhempi soittelee päivittäin, lasta ahdistaa, mutta ei kehtaa sanoa tuon olevan liikaa.

Isovanhempi pyytelee käymään jatkuvasti ja tavatessa prässää jo koska tavataan seuraavan kerran. Lasta häiritsee, mutta ei selkeästi sano ettei jaksa nähdä viikottain (esimerkiksi).

Isovanhempi ostaa haalarin/lelun/whatever, mikä ärsyttää vanhempaa, mutta ottaa siltä sen vastaan.

Ja kaikkea vastaavaa. Kuka näissä oikeasti on se huonosti käyttäytyvä, uhri tai mahdollistaja. Ihmissuhteissa tulee väistämättä näitä aina, koska meillä on kaikilla erilaiset tarpeet ja näkemykset. Ihan hyvissäkin ihmissuhteissa.

Ja kun riittävän paljon kasaantuu sitä ärtymystä, tulee näitä ylilyöntejä, missä yhtäkkiä se isovanhempi pitää leikata elämästä pois kokonaan, että itse jaksaa.

Isovanhempi on se huonosti käyttäytyvä.

Höpsis. Huonosti hän käyttäytyy vasta, jos ei pyynnöstä lopeta. Ei soittelu, pyytäminen käymään tai tavaran ostaminen itsessään ole huonoa käytöstä. Jollekulle ne voivat olla hyvinkin mieluisaa käytöstä. Itse on osattava kertoa, että ei, näin tiuha soittelu ei ole ok tai että perhe pyytää erikseen, jos toivoo jotain hankittavan. Käymisten suhteen hieman sama asia, on osattava sanoa, kuinka usein haluaa käydä ja millä konseptilla jne. Ainoa mikä vähän tökkäsi itsellä olisi tuo prässääminen, se ei ole ok.

Kyllä soittelemiselle tms on ihan yleuset käytössäännöt. Jos ne ylittää, käyttäytyy huonosti.

Ahaa, no kerrohan mikä on yleinen sääntö soittelen määrästä perhepiirissä? Niinpä, ei sellaista ole.

Mietin kauan onko mitään hyvää yleissääntöä olemassa, joka pätee niin sukulais-kuin ystävyyssuhteisiin. Mielestäni yleinen ja aivan kaikkiin pätevä sääntö on se, että jos toinen ei vastaa puheluun/viestiin, niin häntä ei aleta ahdistelemaan ja pidetä millään tavalla selitysvelvollisena. Jos ei vastaa niin sitten ei vastaa. Jos itsellä on tärkeää ja pikaista asiaa, niin se laitetaan viestillä puhelun jälkeen. Jos henkilö ei siihen viestiinkään vastaa, niin se on hyväksyttävä ja yritettävä muutaman päivän tai vaikkapa viikon päästä uudelleen.

Eli pitkälti soittajan asenne määrittää. Ja jos jollekin soittelee päivittäin, niin on kyllä oltava aivan varma että se toiselle sopii. Sekin on ihan hyvä yleissääntö, joka sopii kaikkiin suhteisiin.

Ja päivätyössäkäyville ei soiteta klo 8-16, eikä ainakaan lapsiperheellisille klo 21 jälkeen. Ei varmasti moni lapsetonkaan arvosta perjantaina klo 21 jälkeen tulevia puheluita.

Ihan siis kokonaisuudessa toisten kotirauhaa kunnioitetaan, ja aikuiset ihmiset eivät ole toisilleen tilivelvollisia sen suhteen miksi eivät vastaa puhelimeen.

Ei ole mitään sukulaisiin sovellettavaa käytössäännöstöä, vaan sukulaisiakin ja heidän perheitään kohdellaan asiallisesti ja kunnioittavasti.

Koska muuten ollaan juuri siinä tilanteessa, että siellä lastenlasten perheessä ei ole mitään rauhaa, kun kaikki sukulaiset soveltavat omia näkemyksiään ja tallovat kaikki rajat.

Ihmettelen myös sitä, että äitini inhosi yllätysvieraita kun olin lapsi ja silti yks kaks hän kuulemma voi tulla ihan miten vaan meille. Siskoni mies ei edes avaa ovea, jos sinne menee, eikä ota vastaan mitään omaa suppeaa makuaan vasta aamattomia esineitä, mutta siskoni kantaa tänne selkä vääränä kamalaa krääsää ja saattaa ilmestyä arki-iltana puoli ysiltä.

Mun anoppi kävi meillä joka päivä kun olin äitiyslomalla, parhaimpina päivinä kolmekin kertaa. Tämän lisäksi soitteli, juurikin näitä nukkuuko vauva / onhan varmasti vauvalla sukat jalassa / kun sulla on niin rumat verhot keittiössä, niin mä voisin ommella sinne uudet, kun löysin HALAVALLA hienoa verhokangasta -puheluita. Miksikö vastasin? Jos en viimeistään kolmanteen puheluun vastannut, niin tuo painajainen oli kohta meidän keittiössä takki päällä kengät jalassa, kun oli niin "huolestunut". Ei käynyt ollenkaan mielessä, että pienen vauvan kanssa yön valvonut äiskä saattaa ottaa päikkärit silloin kun vauva nukkuu... 

Sen jälkeen kun anopilta otettiin avaimet pois, hän soitti mun miehelle töihin, kun mä en vastannnut puhelimeen, ovi oli lukossa ja autokin pihassa... Jotain ihan varmasti tapahtunut, kun asia on näin. Olin lähtenyt vaunulenkille, enkä viitsinyt pilata sitä iloa vastaamalla anopin puheluun. Mies oli kai muutaman valitun sanan sanonut äidilleen puhuttuaan ensin mun kanssa. Tämä oli tärkeä tapahtuma, tämän jälkeen mies alkoi oikeasti tajuamaan, kuinka hänen äitinsä pyrkii meidän perheen tulemisia ja menemisiä kontrolloimaan.