Lue keskustelun säännöt.
Erilaiset elintasot parisuhteessa
10.06.2019 |
Mun mielestä ei ole oikein, että toisella puolisolla on paljon isommat tulot kuin toisella. En tarkoita, että pitäisi varakkaamman elättää toista puolisoa. Mutta kun mun nettopalkka menee lähes kokonaan elämiseen, miehelle jää säästöön ja hän käy omilla rahoillaan matkoilla kavereidensa kanssa, kun mä sitten kökötän kotona. Jos jotakuta kiinnostaa niin mä saan nettona n. 2100 ja mies jotain 7000. Molemmat maksetaan ruuat ja vuokrat ja laskut puoliksi. Miksi mies haluaa mun elävän köyhyydessä?
Kommentit (328)
YksÄ-Vaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä keskusteluja on täällä nykyään päivittäin. Ihan uskomatonta, että toisissa parisuhteissa eletään tosiaan ihan eri elämiä. Meillä se maksaa, jolla sillä hetkellä on rahaa. Kun olen hoitovapaalla, mies hoitaa suurimman osan kuluista. Kun mies oli hetken työttömänä firman konkurssin vuoksi, minä hoidin suurimman osan kaikesta. Mitä väliä. Kuka oikeasti laskee avioliitossa kuka maksaa ja mitä.
Veikkaan, että ainakin osa näistä ehdottoman 50-50 kannattajista on nuoria, jotka vastikään muuttaneet elämänsä ekaan avoliittoon.
Ei vielä tiedetä, miten elämä voi heitellä, ja miten poikkeustilanteessa tosiaan haluaa sen kumppaninsa olevan sellainen, joka ei vaadi sinua maksamaan esim. sairaspäivärahoista tismalleen puolia kaikista yhteisistä kuluista.Olen yksi näistä 50/50 kannattajista ja olen yli 20 vuotta sitten ensimmäisestä liitostani eronnut yli viisikymppinen nainen. Nykyisen puolisoni kanssa muutin yhteen tilanteessa, jossa nettotuloistani 1/3 meni ulosottoon. Ei tullut pieneen mieleenikään silti odottaa, että mieheni olisi ottanut suuremman vastuun taloudesta.
Ei sitä pidäkään odottaa mutta jos niin kuitenkin olisi tapahtunut niin se olisi ollut minusta merkki siitä että mies on oikeasti sitoutunut ajattelemaan suhteessa yhteistä hyvää ja elämää nimenomaan pariskuntana. Ymmärrän siis jos mies ei osallistu enempää mutta arvostaisin suuresti jos osallistuisi.
Mutta kun meillä oli "yhteistä hyvää ja elämää nimenomaan pariskuntana". Olin pärjännyt vuosikausia yhden ihmisen tuloilla, joista uo lohkaisi kolmanneksen ja asuminen toisen kolmanneksen. Nyt asuminen lohkaisi enää ehkä viidenneksen tuloistani eli minulle jäi käyttöön rahaa merkittävästi enemmän kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikani seurusteli yhdessä vaiheessa sairaanhoitajaksi opiskelevan tytön kanssa. Muistutin, että jos yhteen menette ja tytöllä on lokkitaipumusta, niin joudut aika lailla runsaasti maksamaan siitä, että siivoat ja tiskaat. Poika onneksi ymmärsi asian ja vaihtoi parempituloiseen tyttöystävään.
Onneksi sanoin tyttärelle että älä elätä säästöilläsi poikaasi (=poikaystäväänsä) joten teki fiksusti ja jätti poikasi.
Etsiköön poikasi uuden hyysääjän.
Eipä tuo paljoa elättänyt, pyrki asumaan ilmaiseksi pojan kaksioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Läheskään aina tai oikeastaan hyvin harvoin se panostus ennen työuraa ei ole ollut miehellä suurempi vaativampi tai parempi kuin naisella vaan ns miestyöstä maksetaan paremmin. Ja nainen pääsääntöisesti ei ole ottanut elåmää kevyemmin.
Parisuhde jossa huomattavasti suurempituloimpi maksattaa toisella kulut puoliksi ei ole parisuhde vaan hyötymissuhde jossa suurempituloinen käyttää toista taloudellisesti hyväksi ja alistaa tätå.Miksi se olisi hyötysuhde? Eikö jokainen vastaa omista menoistaan, joten asumiskuluista 50% on kahden aikuisen parisuhteessa ihan reilua eikä se ole mitään toisesta hyötymistä.
Vai oletko sitä mieltä, että jos isoveli saa viikkorahaa 15 e ja pikkusisko 10 e, niin veljelle riittää jäätelöä 1 pallero ja pikkusiskolle 3, vaikka isoveli joutuu ne molemmat maksamaan?
Isoveli ja pikkuveli eivät ole parisuhteessa eivätkä maksa toistensa jäätelöitä viikorahasta. Joten sikälikään vertaus ei toimi. Eikä se toimi siinäkään mielessä että ei parisuhteessa se enemmän ansaitseva saa vähemmän mitään kuin se vähemmän ansaitseva vaan joissain tilanteissa ehkä "vain" sen saman.
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on molemminpuolinen elatusvelvollisuus, ja tämä tarkoittaa sitä että isoja elintasokuiluja ei lainkaan mukaan suvaita.
En voi käsitttää näitä rahapuheita. En olisi ikinä mennyt naimisiin miehen kanssa, joka niuhottaa rahoistaan eikä halua minulle samaa ja yhtä hyvää kuin itselleen. Pätee myös toisinpäin, olemme molemmat korkeasti koulutettuja mutta tulotasot vaihtelevat.
Juuri tätä samaa ajattelen. Parisuhteen idea on että halutaan sille toiselle hyvää, ei että hyödytään itse mahdollisimman paljon. Kun tällä periaatteella elää niin yleensä saa myös monin kerroin sitä hyvää toiselta takaisinpäin.
Tarkoitat varmaan sanoa, että parempituloisen miehen tulee ajatella puolison hyvää, mutta se pienempituloinen vaimo saa ihan rauhassa ajatella vain omaa napaansa.
Miksi tarkoittaisin? Vai onko sinusta rahallinen panostus ainoa asia jonka toisen eteen voi parisuhteessa antaa? Mitään muuta hyvää ei siinä voi olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on molemminpuolinen elatusvelvollisuus, ja tämä tarkoittaa sitä että isoja elintasokuiluja ei lainkaan mukaan suvaita.
En voi käsitttää näitä rahapuheita. En olisi ikinä mennyt naimisiin miehen kanssa, joka niuhottaa rahoistaan eikä halua minulle samaa ja yhtä hyvää kuin itselleen. Pätee myös toisinpäin, olemme molemmat korkeasti koulutettuja mutta tulotasot vaihtelevat.
Olet todella paljon väärässä! Avioliittolain mukaan kumpikin puoliso osallistuu mahdollisuuksien mukaan perheen elatukseen, ei siellä missään sanota, että puolisolle tulee tarjota korkeampi elintaso kuin mihin puolison tulot riittävät. Katto pään päälle, ruokaa ja lämpöä.
Kyllä oikeusistuimet tulkitsevat lakia niin, että elatukseen kuuluu muutakin kuin katto pään päällä ja ruoka. Jos varakkaampi haluaa asua kalliisti ja toisen rahat kuluvat siihen, todellakin täytyy elättää lain mukaan.
Oikeustapauksissa ei löydy tuollaista, koska jos varakkaampi haluaa asua kalliisti, niin hän maksaa itse. Näin siksi, että se maksaa, jolla on nimi papereissa eikä varattomampaa voi pakottaa allekirjoittamaan vuokrasopimusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
YksÄ-Vaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä keskusteluja on täällä nykyään päivittäin. Ihan uskomatonta, että toisissa parisuhteissa eletään tosiaan ihan eri elämiä. Meillä se maksaa, jolla sillä hetkellä on rahaa. Kun olen hoitovapaalla, mies hoitaa suurimman osan kuluista. Kun mies oli hetken työttömänä firman konkurssin vuoksi, minä hoidin suurimman osan kaikesta. Mitä väliä. Kuka oikeasti laskee avioliitossa kuka maksaa ja mitä.
Veikkaan, että ainakin osa näistä ehdottoman 50-50 kannattajista on nuoria, jotka vastikään muuttaneet elämänsä ekaan avoliittoon.
Ei vielä tiedetä, miten elämä voi heitellä, ja miten poikkeustilanteessa tosiaan haluaa sen kumppaninsa olevan sellainen, joka ei vaadi sinua maksamaan esim. sairaspäivärahoista tismalleen puolia kaikista yhteisistä kuluista.Olen yksi näistä 50/50 kannattajista ja olen yli 20 vuotta sitten ensimmäisestä liitostani eronnut yli viisikymppinen nainen. Nykyisen puolisoni kanssa muutin yhteen tilanteessa, jossa nettotuloistani 1/3 meni ulosottoon. Ei tullut pieneen mieleenikään silti odottaa, että mieheni olisi ottanut suuremman vastuun taloudesta.
Ei sitä pidäkään odottaa mutta jos niin kuitenkin olisi tapahtunut niin se olisi ollut minusta merkki siitä että mies on oikeasti sitoutunut ajattelemaan suhteessa yhteistä hyvää ja elämää nimenomaan pariskuntana. Ymmärrän siis jos mies ei osallistu enempää mutta arvostaisin suuresti jos osallistuisi.
Mutta kun meillä oli "yhteistä hyvää ja elämää nimenomaan pariskuntana". Olin pärjännyt vuosikausia yhden ihmisen tuloilla, joista uo lohkaisi kolmanneksen ja asuminen toisen kolmanneksen. Nyt asuminen lohkaisi enää ehkä viidenneksen tuloistani eli minulle jäi käyttöön rahaa merkittävästi enemmän kuin ennen.
Jos asiat ovat teillä kaikin puolin tasapainossa niin ei silloin ole mitään ongelmaa. Mutta täällä on puhuttu lähinnä tapauksista jossa toinen reissaa ympäri maailmaa ja jättää sen rahattoman joka kerta yksin kotiin kun hänellä ei ole varaa lähteä mukaan. Se ei ole mikään suuri osoitus rakkaudesta.
Jos sinun miehesi ei mitenkään erityisesti pröystäile isommilla rahoillaan tai saa sinua tuntemaan osattomaksi suhteessa niin ei silloin tietenkään ole mitään ongelmaa.
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Läheskään aina tai oikeastaan hyvin harvoin se panostus ennen työuraa ei ole ollut miehellä suurempi vaativampi tai parempi kuin naisella vaan ns miestyöstä maksetaan paremmin. Ja nainen pääsääntöisesti ei ole ottanut elåmää kevyemmin.
Parisuhde jossa huomattavasti suurempituloimpi maksattaa toisella kulut puoliksi ei ole parisuhde vaan hyötymissuhde jossa suurempituloinen käyttää toista taloudellisesti hyväksi ja alistaa tätå.Miksi se olisi hyötysuhde? Eikö jokainen vastaa omista menoistaan, joten asumiskuluista 50% on kahden aikuisen parisuhteessa ihan reilua eikä se ole mitään toisesta hyötymistä.
Vai oletko sitä mieltä, että jos isoveli saa viikkorahaa 15 e ja pikkusisko 10 e, niin veljelle riittää jäätelöä 1 pallero ja pikkusiskolle 3, vaikka isoveli joutuu ne molemmat maksamaan?
Isoveli ja pikkuveli eivät ole parisuhteessa eivätkä maksa toistensa jäätelöitä viikorahasta. Joten sikälikään vertaus ei toimi. Eikä se toimi siinäkään mielessä että ei parisuhteessa se enemmän ansaitseva saa vähemmän mitään kuin se vähemmän ansaitseva vaan joissain tilanteissa ehkä "vain" sen saman.
Miksi sinusta parisuhteessa täytyy maksaa puolison menot, jos tienaa enemmän kuin puoliso? Minusta se on suorastaan sairas ajattelumalli maassa, jossa naiset väittävät olevansa tasa-arvoisia. Miksi se ei ulotu parisuhteeseen asti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on molemminpuolinen elatusvelvollisuus, ja tämä tarkoittaa sitä että isoja elintasokuiluja ei lainkaan mukaan suvaita.
En voi käsitttää näitä rahapuheita. En olisi ikinä mennyt naimisiin miehen kanssa, joka niuhottaa rahoistaan eikä halua minulle samaa ja yhtä hyvää kuin itselleen. Pätee myös toisinpäin, olemme molemmat korkeasti koulutettuja mutta tulotasot vaihtelevat.
Olet todella paljon väärässä! Avioliittolain mukaan kumpikin puoliso osallistuu mahdollisuuksien mukaan perheen elatukseen, ei siellä missään sanota, että puolisolle tulee tarjota korkeampi elintaso kuin mihin puolison tulot riittävät. Katto pään päälle, ruokaa ja lämpöä.
Kyllä oikeusistuimet tulkitsevat lakia niin, että elatukseen kuuluu muutakin kuin katto pään päällä ja ruoka. Jos varakkaampi haluaa asua kalliisti ja toisen rahat kuluvat siihen, todellakin täytyy elättää lain mukaan.
Oikeustapauksissa ei löydy tuollaista, koska jos varakkaampi haluaa asua kalliisti, niin hän maksaa itse. Näin siksi, että se maksaa, jolla on nimi papereissa eikä varattomampaa voi pakottaa allekirjoittamaan vuokrasopimusta.
Ja jos vuokrasopimuksessa on molempien nimet, on kumpikin vastuussa vuokrasta vaikka yksinään jos toinen ei pysty maksamaan. Eli käytännössä se rikkaampi maksaa vaikka koko vuokran jos ei halua maksuhäiriömerkintää.
Ex-mieheni oli sitä mieltä että kummankin rahat ovat vain tienaajansa rahoja kunnes asetelma muuttui ja minä olin se parempituloinen. Aiemmin minulla ei ollut edes talvikenkiä kun kenkäni hajosivat ja samaan aikaan mies osteli itselleen tietokoneita ja harrastevälineitä. Kun sitten myöhemmin pääsin hyväpalkkaiseen työhön, hän vaati minua osallistumaan auton ostoon jolla ajaisi itse töihin. Minulla ei ollut korttia enkä tarvinnut autoa muutenkaan mihinkään.
Nykyinen puoliso tienaa enemmän kuin minä ja kuluttaa enemmän kuin minä. Kaikki rahat ovat yhteisiä ja samalla tilillä. Tämä on helppoa kun tienestit ovat molemmilla hyvät ja joka tapauksessa jää säästöön joka kuukausi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kokemus-k kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.
Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.
Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.
Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin.
Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.
Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...
Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.
Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.
En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...
Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.
Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.
Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:
* työttömäksi jääminen
* sairaus
* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?
"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍
Taitaa olla suht nuoria vastaajia liikkeellä, eivät ymmärrä mitä kaikkea vuosikymmenten aikana saattaa tapahtua. Joka kolmas sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä syöpään, se voi romuttaa koko talouden. Silloin laitetaan sairas kylmästi pihalle? Tai yli 5-kymppisenä saat kenkää, eikä uutta työtä enää löydykään tuosta vain kuten ennen. Kyse ei ole todellakaan rakkaudesta siinä tapauksessa vaan hyötysuhteesta.
Miksi sinä oletat, että puoliso on pankki ja vakuutuslaitos? Eiköhän meistä jokaisen kannattaisi turvata tulevaisuutensa jollain muulla tavalla kuin puolisolla, koska voihan se varakas vaikka löytää uuden. Silloin eläminen omien eikä puolison tulojen mukaan takaa sen, että ero ei ole taloudellinen katastrofi.
Ehkä koska sekä laki (=puolisoiden elatusvelvollisuus) että vaikkapa KELAkin ajattelee niin?
Avioliittolaissa ei ole elatusvelvollisuutta, ainoastaan toteamus siitä, että kumpikin puoliso osallistuu perheen elatukseen vointinsa mukaan. Sairas saa sairauspäivärahaa.
Niin ja pienempituloisella se saattaa olla peruspäivärahan suuruinen. Sillä ei makseta puolta menoista.
Menot pitää mitoittaa tulojen mukaan!
Ai kuten ap:n tapauksessa?
Jos miehesi arvostaisi sinua niin hän maksaisi vuokrat ym., jotta sinulla olisi varaa elää hänen kanssaan. Suhteenne ei kuulosta kovin tasapainoiselta, ehkä ansaitsisit parempaa? Raha harvoin tuo onnea, paitsi jos sitä käyttää läheisten hyvinvointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Läheskään aina tai oikeastaan hyvin harvoin se panostus ennen työuraa ei ole ollut miehellä suurempi vaativampi tai parempi kuin naisella vaan ns miestyöstä maksetaan paremmin. Ja nainen pääsääntöisesti ei ole ottanut elåmää kevyemmin.
Parisuhde jossa huomattavasti suurempituloimpi maksattaa toisella kulut puoliksi ei ole parisuhde vaan hyötymissuhde jossa suurempituloinen käyttää toista taloudellisesti hyväksi ja alistaa tätå.Miksi se olisi hyötysuhde? Eikö jokainen vastaa omista menoistaan, joten asumiskuluista 50% on kahden aikuisen parisuhteessa ihan reilua eikä se ole mitään toisesta hyötymistä.
Vai oletko sitä mieltä, että jos isoveli saa viikkorahaa 15 e ja pikkusisko 10 e, niin veljelle riittää jäätelöä 1 pallero ja pikkusiskolle 3, vaikka isoveli joutuu ne molemmat maksamaan?
Isoveli ja pikkuveli eivät ole parisuhteessa eivätkä maksa toistensa jäätelöitä viikorahasta. Joten sikälikään vertaus ei toimi. Eikä se toimi siinäkään mielessä että ei parisuhteessa se enemmän ansaitseva saa vähemmän mitään kuin se vähemmän ansaitseva vaan joissain tilanteissa ehkä "vain" sen saman.
Miksi sinusta parisuhteessa täytyy maksaa puolison menot, jos tienaa enemmän kuin puoliso? Minusta se on suorastaan sairas ajattelumalli maassa, jossa naiset väittävät olevansa tasa-arvoisia. Miksi se ei ulotu parisuhteeseen asti?
Olenko sanonut että pitää maksaa puolison kaikki menot? En, mutta olen sanonut että olisi reilua jos molemmilta jäisi edes kohtuullinen osuus palkasta omaan käyttöön. Ja sille rikkaammalle siis edelleen siompi euromäärä, Mutta jos 50-50 jako johtaa siihen että toiselle ei jää omaa käyttörahaa tai säästöön laitettavaksi juuri lainkaan rahaa, ja toisella jää runsaasti niin se ei ole mikään tasajako kuin vain teoriassa. Käytännössä silloin toinen elää jatkuvasti limiitillä ja toisella ei ole huolen häivää. Tämä tuskin edesauttaa harmonisen parisuhteen jatkumista.
Ettekö ihmiset osaa prosenttilaskuja? Minulla ei yhdessäkään suhteessa ole laitettu laskuja puoliksi koska emme ole tienanneet saman verran vaan minä olen aina tienannut enemmän kuin mies. Yhteiset menot eli asuminen, sähkö, vakuutus yhteen ja lasketaan mikä kummankin osuus on suhteutettuna tuloihin. Kumpikin maksaa vesimaksun ennakon ja omat henk koht laskunsa. Oikeudenmukaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on molemminpuolinen elatusvelvollisuus, ja tämä tarkoittaa sitä että isoja elintasokuiluja ei lainkaan mukaan suvaita.
En voi käsitttää näitä rahapuheita. En olisi ikinä mennyt naimisiin miehen kanssa, joka niuhottaa rahoistaan eikä halua minulle samaa ja yhtä hyvää kuin itselleen. Pätee myös toisinpäin, olemme molemmat korkeasti koulutettuja mutta tulotasot vaihtelevat.
Juuri tätä samaa ajattelen. Parisuhteen idea on että halutaan sille toiselle hyvää, ei että hyödytään itse mahdollisimman paljon. Kun tällä periaatteella elää niin yleensä saa myös monin kerroin sitä hyvää toiselta takaisinpäin.
Tarkoitat varmaan sanoa, että parempituloisen miehen tulee ajatella puolison hyvää, mutta se pienempituloinen vaimo saa ihan rauhassa ajatella vain omaa napaansa.
Yleensä ne vaimot tekevät kotona aika paljon sen miehenkin hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Läheskään aina tai oikeastaan hyvin harvoin se panostus ennen työuraa ei ole ollut miehellä suurempi vaativampi tai parempi kuin naisella vaan ns miestyöstä maksetaan paremmin. Ja nainen pääsääntöisesti ei ole ottanut elåmää kevyemmin.
Parisuhde jossa huomattavasti suurempituloimpi maksattaa toisella kulut puoliksi ei ole parisuhde vaan hyötymissuhde jossa suurempituloinen käyttää toista taloudellisesti hyväksi ja alistaa tätå.
Monet perinteisesti hyväpalkkaiseksi mielletyt alat, kuten lääkäri ja asianajaja ovat itseasiassa jo nuoremmassa polvessa naisvaltaisia. Mikä estää valitsemasta tällaista alaa, jos hyvä elintaso on kovin korkealla omissa prioriteeteissa? Ja jos ei taas ei ole, niin missä koko ongelma?
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Läheskään aina tai oikeastaan hyvin harvoin se panostus ennen työuraa ei ole ollut miehellä suurempi vaativampi tai parempi kuin naisella vaan ns miestyöstä maksetaan paremmin. Ja nainen pääsääntöisesti ei ole ottanut elåmää kevyemmin.
Parisuhde jossa huomattavasti suurempituloimpi maksattaa toisella kulut puoliksi ei ole parisuhde vaan hyötymissuhde jossa suurempituloinen käyttää toista taloudellisesti hyväksi ja alistaa tätå.Miksi se olisi hyötysuhde? Eikö jokainen vastaa omista menoistaan, joten asumiskuluista 50% on kahden aikuisen parisuhteessa ihan reilua eikä se ole mitään toisesta hyötymistä.
Vai oletko sitä mieltä, että jos isoveli saa viikkorahaa 15 e ja pikkusisko 10 e, niin veljelle riittää jäätelöä 1 pallero ja pikkusiskolle 3, vaikka isoveli joutuu ne molemmat maksamaan?
Isoveli ja pikkuveli eivät ole parisuhteessa eivätkä maksa toistensa jäätelöitä viikorahasta. Joten sikälikään vertaus ei toimi. Eikä se toimi siinäkään mielessä että ei parisuhteessa se enemmän ansaitseva saa vähemmän mitään kuin se vähemmän ansaitseva vaan joissain tilanteissa ehkä "vain" sen saman.
Miksi sinusta parisuhteessa täytyy maksaa puolison menot, jos tienaa enemmän kuin puoliso? Minusta se on suorastaan sairas ajattelumalli maassa, jossa naiset väittävät olevansa tasa-arvoisia. Miksi se ei ulotu parisuhteeseen asti?
Ihmettelen tällaisia ihmisiä, miksi pitää edes pyrkiä parisuhteeseen kun raha on ainoa rakkaus ja elämän keskipiste. Ei puoliso tai lapset, vaan raha. Pysykää sinkkuina, niin rahoillanne saatte kaikkea mahdollista mannaa mitä taivaasta voi tippua. Paitsi aitoa rakkautta, sitä ei saa edes rahalla.
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Läheskään aina tai oikeastaan hyvin harvoin se panostus ennen työuraa ei ole ollut miehellä suurempi vaativampi tai parempi kuin naisella vaan ns miestyöstä maksetaan paremmin. Ja nainen pääsääntöisesti ei ole ottanut elåmää kevyemmin.
Parisuhde jossa huomattavasti suurempituloimpi maksattaa toisella kulut puoliksi ei ole parisuhde vaan hyötymissuhde jossa suurempituloinen käyttää toista taloudellisesti hyväksi ja alistaa tätå.Miksi se olisi hyötysuhde? Eikö jokainen vastaa omista menoistaan, joten asumiskuluista 50% on kahden aikuisen parisuhteessa ihan reilua eikä se ole mitään toisesta hyötymistä.
Vai oletko sitä mieltä, että jos isoveli saa viikkorahaa 15 e ja pikkusisko 10 e, niin veljelle riittää jäätelöä 1 pallero ja pikkusiskolle 3, vaikka isoveli joutuu ne molemmat maksamaan?
Isoveli ja pikkuveli eivät ole parisuhteessa eivätkä maksa toistensa jäätelöitä viikorahasta. Joten sikälikään vertaus ei toimi. Eikä se toimi siinäkään mielessä että ei parisuhteessa se enemmän ansaitseva saa vähemmän mitään kuin se vähemmän ansaitseva vaan joissain tilanteissa ehkä "vain" sen saman.
Miksi sinusta parisuhteessa täytyy maksaa puolison menot, jos tienaa enemmän kuin puoliso? Minusta se on suorastaan sairas ajattelumalli maassa, jossa naiset väittävät olevansa tasa-arvoisia. Miksi se ei ulotu parisuhteeseen asti?
Mistä päättelit että tämä koskee jotenkin vain naisia? Itse olen mies jonka vaimo ansaitsee reilusti minua enemmän ja minusta on täysin luonnollista että hän maksaa myös isomman osuuden taloutemme menoista. Eikä tuo vaimokaan ole tuntunut olevan asiasta eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.
Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.
Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.
Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin.
Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.
Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...
Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.
Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.
En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...
Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.
Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.
Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:
* työttömäksi jääminen
* sairaus
* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?
"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍
Taitaa olla suht nuoria vastaajia liikkeellä, eivät ymmärrä mitä kaikkea vuosikymmenten aikana saattaa tapahtua. Joka kolmas sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä syöpään, se voi romuttaa koko talouden. Silloin laitetaan sairas kylmästi pihalle? Tai yli 5-kymppisenä saat kenkää, eikä uutta työtä enää löydykään tuosta vain kuten ennen. Kyse ei ole todellakaan rakkaudesta siinä tapauksessa vaan hyötysuhteesta.
Miksi sinä oletat, että puoliso on pankki ja vakuutuslaitos? Eiköhän meistä jokaisen kannattaisi turvata tulevaisuutensa jollain muulla tavalla kuin puolisolla, koska voihan se varakas vaikka löytää uuden. Silloin eläminen omien eikä puolison tulojen mukaan takaa sen, että ero ei ole taloudellinen katastrofi.
Tämä kiteyttää ideologian tuon ehdottoman 50-50 -ajatuksen taustalla: eroon valmistautuminen, ja miten tulevasta erosta helpompi.
Kyllä ja nimenomaan pienempituloisen olisi tärkeää, ettei hän alunperinkään ala maksamaan jostain sellaisesta, mihin hänellä ei ole varaa. Suurituloinen pärjää erosta huolimatta kuten ennenkin, mutta pienituloinen voi joutua todelliseen taloudelliseen ahdinkoon tai ainakin elintaso romahtaa, jos on tottunut leveämpään elämään kuin mihin oikeasti on varaa. Mitä korkeammalta putoaa, sitä enemmän sattuu. Ja mitä enemmän sattuu, sitä enemmän katkeroittaa.
50-50 -ajatuksen taustalla on, että eletään tulojen mukaan. Ei makseta sellaista vuokraa, josta puolikasta ei olisi varaa maksaa yksin asuessaankaan. Parisuhteessa kulujen puolittamisen ideana on, että maksaa vähemmän kuin mitä maksaisi yksin eikä missään tapauksessa niin, että maksaa enemmän kuin asuessaan yksin.
Oman selustan turvaaminen ja eroon varautuminen on kuin kotivakuutuksen ottaminen. Toivoo, ettei sitä koskaan tarvitse, mutta silti ottaa sen varmuuden varalle. Turvaamaan omaa elämää, jos jotain sattuukin. En oikein ymmärrä, miksi erityisesti meille naisille tuntuu olevan kovin vastenmielistä varautua pahan päivän varalle. Mulle itselleni on ollut aina tärkeää, että vaikka suhde päättyisikin, en silti joutuisi pulaan vaan elämäni ja elintasoni jatkuisi kutakuinkin samanlaisena kuin ennenkin.
Tämä on ihan uskomaton keskustelu. Onko ihmiset tosiaan näin rahanahneita ja itsekkäitä? Mitkä teillä on syyt alkaa parisuhteeseen?
Tätä palstaa lukiessa ei voi kyllä kuin kiittää onneaan, että on jo nuorena löytänyt hyvän puolison, jonka kanssa eletään hyvin tasa-arvoista lapsiperheen elämää. Yhteistä tiliä ei ole, paitsi ns. taloustili, jolle kumpikin siirtää tulojensa suhteessa tietyn, sovitun summan joka palkkapäivä. Tältä tililtä maksetaan kiinteät menot kuten asuminen, vakuutukset, lasten harrastukset, sähkölaskut jne. sekä matkat. Molemmat sijoittaa myös rahaa ns. pahan päivän varalle, sairastumiseen, eläkeikään tms.
Ollaan oltu miltei 30 vuotta yhdessä ja koettu yhdessä niin köyhä opiskelijaelämä, hoitovapaat ja samanaikainen opintolainojen maksu ym. Koskaan ei ole tarvinnut rahasta riidellä ja samaa elintasoa ollaan eletty yhdessä, perheenä, vaikka tulot ovatkin vaihdelleet sen mukaan, kuka milloinkin ollut opintojen ohessa töissä, jäänyt hoitovapaalle jne. Työelämässä on käynyt niin, että minä olen päätynyt julkiselle puolelle, jossa palkat ovat pienemmät, mies taas yksityisellä ja tienaa enemmän kuin minä. Minä toki olen miestä korkeammin koulutettu ja opiskelen parhaillaan työn ohessa lisää, se näkyy toivottavasti joku päivä palkassakin. Ilmeisesti palstalaisten mielestä minä siis loisin nyt, ja minun tulisi maksaa puolet kaikista kuluista jotten olisi lokki. No, onneksi meidän perhe-elämä raha-asioineen ei teille kuulu. Veikkaanpa, että eletään onnellisina yhdessä vielä siinä vaiheessa, kun nämä 50-50 porukat on jakaneet lusikkansa.
Tarkoitat varmaan sanoa, että parempituloisen miehen tulee ajatella puolison hyvää, mutta se pienempituloinen vaimo saa ihan rauhassa ajatella vain omaa napaansa.