Erilaiset elintasot parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Näitä keskusteluja on täällä nykyään päivittäin. Ihan uskomatonta, että toisissa parisuhteissa eletään tosiaan ihan eri elämiä. Meillä se maksaa, jolla sillä hetkellä on rahaa. Kun olen hoitovapaalla, mies hoitaa suurimman osan kuluista. Kun mies oli hetken työttömänä firman konkurssin vuoksi, minä hoidin suurimman osan kaikesta. Mitä väliä. Kuka oikeasti laskee avioliitossa kuka maksaa ja mitä.

Veikkaan, että ainakin osa näistä ehdottoman 50-50 kannattajista on nuoria, jotka vastikään muuttaneet elämänsä ekaan avoliittoon.

Ei vielä tiedetä, miten elämä voi heitellä, ja miten poikkeustilanteessa tosiaan haluaa sen kumppaninsa olevan sellainen, joka ei vaadi sinua maksamaan esim. sairaspäivärahoista tismalleen puolia kaikista yhteisistä kuluista.

Miten ihmeessä kukaan suostuu tuollaiseen järjestelyyn? Js eihän tässä ole siitä kyse, että miehen pitäisi elättää ap. Tässä on kyse siitä, että todella hyvin tienaava ihminen maksattaa ökyasumisensa ihmisellä, joka palkkansa puolesta kuuluu alempiin keskituloisiin.

Vuokraa oma asunto, vuokra max 800 €. Heti jää 300 € enemmän kuussa käteen, pääset sitten itsekin matkalle, vaikka uuden miehen kanssa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset kulut jakoon tulojen mukaan. Silloin kumpikin joutuu tekemään yhtä monta tuntia töitä yhteisten kulujen eteen. Nythän sä teet kuukaudessa yhteiseen hyvään n. 150 tuntia töitä ja miehesi n. 45 tuntia.

Vastaavasti kotityöt jyvitetään siten, että jos toinen maksaa kuluista 80%, niin hän tekee kotitöistä 20%. Häne tekemänsä työ on arvokkaampaa, vähempi riittää.

Lisäksi jos paremmin tienaava maksaa leijonan osan telkkarista niin hän toki saa pääsääntöisesti päättää mitä siitä katsellaan ja jos hän täyttää jää kaappia niin saa syödä ensimmäisenä ja eniten. Sisustuksen päättää tietysti se joka maksaa. Saahan pienituloinen ihastella sisustusta lähes ilmaiseksi, missä siis vika?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:

* työttömäksi jääminen

* sairaus

* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)

Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?

"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍

Olen jo monta sivua sitten todennut, että hoitovapaat ja pitkäaikaiset sairaudet yms ovat asia erikseen.

En mä laittaisi pitkäaikaissairautta samaan kategoriaan hoitovapaan kanssa. Hoitovapaa on yhteisestä lapsesta, yhteisestä sopimukseta ja lapsen parhaaksi.

Kyllä mun aikuisena pitää pystyä elämään sairaanakin "omilla rahoilla", kun se vakava sairaus kuitenkin elämän varrella todennäköisesti iskee. Niinhän se yksin asuvallakin menee. Kumppani jelppaa silloin sitten hoitamalla enempi kotihommia ja toimii kuskina tms.

Vierailija kirjoitti:

Katsos kun kyseessä on valta. Sinä olet siinä kivasti rahatonna kiinni parisuhteessa eikä sulla ole varaa juosta vaikkapa viihteellä saati muissa miehissä ja samalla mies ei joudu maksamaan yhtään sinun kulujasi. Maksat ikään kuin itse alisteisen asemasi. Sitä kutsutaan taloudelliseksi väkivallaksi.

Naisellako tulisi olla oikeus juosta toisissa miehissä? Miksi muuten se ei onnistu rahattomana? Paneminen maksaa vai?

Muutatte erilleen, ja jatkatte seurustelua kunnes se kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:

* työttömäksi jääminen

* sairaus

* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)

Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?

"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍

Olen jo monta sivua sitten todennut, että hoitovapaat ja pitkäaikaiset sairaudet yms ovat asia erikseen.

En mä laittaisi pitkäaikaissairautta samaan kategoriaan hoitovapaan kanssa. Hoitovapaa on yhteisestä lapsesta, yhteisestä sopimukseta ja lapsen parhaaksi.

Kyllä mun aikuisena pitää pystyä elämään sairaanakin "omilla rahoilla", kun se vakava sairaus kuitenkin elämän varrella todennäköisesti iskee. Niinhän se yksin asuvallakin menee. Kumppani jelppaa silloin sitten hoitamalla enempi kotihommia ja toimii kuskina tms.

Entäs jos ei pysty? Katsos kun parisuhteessa elävä ei saa esim. samanlaisia tukia kuin yksin asuva juuri siksi että parisuhteessa oletusarvoisesti sen kumppanin ajatellaan osallistuvan kustannuksiin. Eli myös viranomainen ajattelee että parisuhteessa autetaan toista myös rahallisesti. 

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

YksÄ-Vaan kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:

* työttömäksi jääminen

* sairaus

* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)

Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?

"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍

Olen jo monta sivua sitten todennut, että hoitovapaat ja pitkäaikaiset sairaudet yms ovat asia erikseen.

Miksi ne ovat asia erikseen? Ei elämä mene niin että olisi joku "tavallinen elämä" ja sitten "erikoistilanteet" vaan kyllä ne kaikki ovat osa sitä samaa elämää. Jos toisen huomioiminen ei onnistu normiarjessa niin ei se kyllä yleensä onnistu senkään vertaa silloin kun on jollain tavalla tiukkaa.

Oman puolisona valitsin juuri sillä perusteella että hän osoitti kaikin puolista joustavuutta jo heti alussa niin että asioista ei tehty koskaan ongelmia vaan aina löydettiin joku hyvä ratkaisu jossa molemmat otettiin huomioon. Ja sillä samalla on menty jo kohta 20 vuotta yhdessä niin parempien kuin huonompienkin aikojen läpi eikä rahasta ole koskaan nipotettu puolin eikä toisin. Välillä on ollut toisella isommat tulot ja välillä toisella. 

Jep. Ehkä tuossa osaksi yritetään selittää itselleen, että poikkeustilanteessa asia olisi sitten eri.

Vaan kun on tapauksia, joissa puoliso vaatii maksamaan edelleen tasan puolet niistä toisen pienistä päivärahoista.

Olen samaa mieltä kyllä, että jos joustavuutta ei oli normiarjessa, niin en ihan äkkiseltääm usko sitä löytyvän poikkeustilanteissakaan.

Ja jos se parempituloinen puoliso jotenkin suostuisikin maksamaan enemmän silloin kun se "erikoistilanne" tulee niin usein siitä saa sitten kyllä kuulla vuosia miten "minä silloin elätin meidät molemmat". Ikäänkuin se olisi parisuhtessa joku mitalin arvoinen erikoissuoritus että pitää huonoina aikoina huolta siitä omasta rakkaastaan. Ja että siitä pitäisi sitten tuntea suurta kiitollisuutta loppuelämän eikä enää ikinä vaatia mitään.

Tämä on ihan omaa tulkintaasi. Eihän tuollaiseen viitsi edes kommentoida, jos et näe mitään eroa siinä onko toinen peruspäivärahalla nälkää näkemässä, vai tienaako palkkaa sen verran vähemmän että saa säästöön vain tonnin toisen säästäessä kaksi.

Kyse ei ole erosta tilanteissa vaan siitä että ihmisen luonne tulee esiin juuri siinä että onko hän valmis auttamaan ja tukemaan vain pakon edessa vai myös sillon kun ei olisi pakko. Jos rahallisten erojen tasaaminen on vastenmielistä normiarjessa, se ei yleensä ole sen mieluisampaa muulloinkaan vaikka siihen suostuisikin velvollisuudentunnosta.

Moni sanoo että todellinen luonne tulee esiin vasta pahassa paikassa mutta se ei pidä ihan paikkaansa. Kriisitilanne vain korostaa niitä luonteen piirteitä mutta ei se luo mitään uusia. 

Kyllä se luonne tulee esille siinäkin, kun mies tekee ylipitkää päivää, että saa maksettua perheen kuluista 80% ja samaan aikaan nainen valittaa, että mies ei tee kotitöitä tarpeeksi. Jostain syystä moni nainen haluaa elämän, jossa mies maksaa kaiken JA tekee kaikki kotityöt.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa näissä kaikki puoliksi-parisuhteissa, mitä tapahtuu kun toinen putoaa vaikka peruspäivärahalle tai sairauspäivärahalle? Potkaisetteko sitten pihalle, kun rahaa ei irtoakaan enää 50%:iin menoista?

Menot pitää mitoittaa niin, että toisen työttömyys ei isommin vaikuta. Miten kuvittelet yksineläjän pärjäään ilman säästöjä, kun joutuu työttömäksi? Miksi parisuhteessa ei tarvitse säästää, kun voi aina vaatia toista elättämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:

* työttömäksi jääminen

* sairaus

* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)

Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?

"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍

Taitaa olla suht nuoria vastaajia liikkeellä, eivät ymmärrä mitä kaikkea vuosikymmenten aikana saattaa tapahtua. Joka kolmas sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä syöpään, se voi romuttaa koko talouden. Silloin laitetaan sairas kylmästi pihalle? Tai yli 5-kymppisenä saat kenkää, eikä uutta työtä enää löydykään tuosta vain kuten ennen. Kyse ei ole todellakaan rakkaudesta siinä tapauksessa vaan hyötysuhteesta.

Miksi sinä oletat, että puoliso on pankki ja vakuutuslaitos? Eiköhän meistä jokaisen kannattaisi turvata tulevaisuutensa jollain muulla tavalla kuin puolisolla, koska voihan se varakas vaikka löytää uuden. Silloin eläminen omien eikä puolison tulojen mukaan takaa sen, että ero ei ole taloudellinen katastrofi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

No olishan se ihan reilua, että sille toisellekin jää rahaa, jota voi laittaa itseensä tai säästää.

Minulle jää käyttörahaa kuukaudessa (pakollisten menojen kuten ruoka, asuminen, puhelin jne. jälkeen) noin 2000 e. Jos se ei riitä säästöön ja itseeni, niin aika tuhlari olen.

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:

* työttömäksi jääminen

* sairaus

* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)

Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?

"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍

Olen jo monta sivua sitten todennut, että hoitovapaat ja pitkäaikaiset sairaudet yms ovat asia erikseen.

En mä laittaisi pitkäaikaissairautta samaan kategoriaan hoitovapaan kanssa. Hoitovapaa on yhteisestä lapsesta, yhteisestä sopimukseta ja lapsen parhaaksi.

Kyllä mun aikuisena pitää pystyä elämään sairaanakin "omilla rahoilla", kun se vakava sairaus kuitenkin elämän varrella todennäköisesti iskee. Niinhän se yksin asuvallakin menee. Kumppani jelppaa silloin sitten hoitamalla enempi kotihommia ja toimii kuskina tms.

Entäs jos ei pysty? Katsos kun parisuhteessa elävä ei saa esim. samanlaisia tukia kuin yksin asuva juuri siksi että parisuhteessa oletusarvoisesti sen kumppanin ajatellaan osallistuvan kustannuksiin. Eli myös viranomainen ajattelee että parisuhteessa autetaan toista myös rahallisesti. 

En mä ainakaan kuvittele saavani muuta kuin sairaspäivärahaa ja maksukaton.... Olettaisin pärjääväni niillä, koska asumismenoni on kuitenkin vain puolet verrattuna yksinasuvaan.

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

YksÄ-Vaan kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:

* työttömäksi jääminen

* sairaus

* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)

Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?

"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍

Olen jo monta sivua sitten todennut, että hoitovapaat ja pitkäaikaiset sairaudet yms ovat asia erikseen.

Miksi ne ovat asia erikseen? Ei elämä mene niin että olisi joku "tavallinen elämä" ja sitten "erikoistilanteet" vaan kyllä ne kaikki ovat osa sitä samaa elämää. Jos toisen huomioiminen ei onnistu normiarjessa niin ei se kyllä yleensä onnistu senkään vertaa silloin kun on jollain tavalla tiukkaa.

Oman puolisona valitsin juuri sillä perusteella että hän osoitti kaikin puolista joustavuutta jo heti alussa niin että asioista ei tehty koskaan ongelmia vaan aina löydettiin joku hyvä ratkaisu jossa molemmat otettiin huomioon. Ja sillä samalla on menty jo kohta 20 vuotta yhdessä niin parempien kuin huonompienkin aikojen läpi eikä rahasta ole koskaan nipotettu puolin eikä toisin. Välillä on ollut toisella isommat tulot ja välillä toisella. 

Jep. Ehkä tuossa osaksi yritetään selittää itselleen, että poikkeustilanteessa asia olisi sitten eri.

Vaan kun on tapauksia, joissa puoliso vaatii maksamaan edelleen tasan puolet niistä toisen pienistä päivärahoista.

Olen samaa mieltä kyllä, että jos joustavuutta ei oli normiarjessa, niin en ihan äkkiseltääm usko sitä löytyvän poikkeustilanteissakaan.

Ja jos se parempituloinen puoliso jotenkin suostuisikin maksamaan enemmän silloin kun se "erikoistilanne" tulee niin usein siitä saa sitten kyllä kuulla vuosia miten "minä silloin elätin meidät molemmat". Ikäänkuin se olisi parisuhtessa joku mitalin arvoinen erikoissuoritus että pitää huonoina aikoina huolta siitä omasta rakkaastaan. Ja että siitä pitäisi sitten tuntea suurta kiitollisuutta loppuelämän eikä enää ikinä vaatia mitään.

Tämä on ihan omaa tulkintaasi. Eihän tuollaiseen viitsi edes kommentoida, jos et näe mitään eroa siinä onko toinen peruspäivärahalla nälkää näkemässä, vai tienaako palkkaa sen verran vähemmän että saa säästöön vain tonnin toisen säästäessä kaksi.

Kyse ei ole erosta tilanteissa vaan siitä että ihmisen luonne tulee esiin juuri siinä että onko hän valmis auttamaan ja tukemaan vain pakon edessa vai myös sillon kun ei olisi pakko. Jos rahallisten erojen tasaaminen on vastenmielistä normiarjessa, se ei yleensä ole sen mieluisampaa muulloinkaan vaikka siihen suostuisikin velvollisuudentunnosta.

Moni sanoo että todellinen luonne tulee esiin vasta pahassa paikassa mutta se ei pidä ihan paikkaansa. Kriisitilanne vain korostaa niitä luonteen piirteitä mutta ei se luo mitään uusia. 

Kyllä se luonne tulee esille siinäkin, kun mies tekee ylipitkää päivää, että saa maksettua perheen kuluista 80% ja samaan aikaan nainen valittaa, että mies ei tee kotitöitä tarpeeksi. Jostain syystä moni nainen haluaa elämän, jossa mies maksaa kaiken JA tekee kaikki kotityöt.

Yhtään tuollaista tapausta ei ole itselle tullut vastaan.

Mutta se kotitöiden jako on hyvin helppoa vaikka toinen tekisikin pitkää päivää. Sen aikaa kun toinen on töissä ja toinen kotona, kotona oleva tekee kotitöitä kotona sen minkä siinä ajassa ehtii. Kun töissä oleva tulee kotiin, vielä jäljellä olevat kotityöt tehdään loppuun yhdessä. Hyvin yksinkertaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.

-eri

Entä kun koulut on käyty ja silti ei saa hyväpalkkaista työtä? Tai entä kun joutuu asumaan sellaisessa paikassa, jonne on muutettu puolison työn perässä ja sieltä ei saa hyväpalkkaista työtä? Toisen on hoidettava lapset, kun toinen reissaa työkseen. Puolisoni ainakin kompensoi minulle näitä enkä tunne yhtään huonoa omatuntoa.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmissuhteita, joissa toinen kokee joutuvansa tämän tästä tekemään vastoin omaa parastaan. Joutuu muuttamaan puolison vuoksi, joutuu hoitamaan lapsia, joutuu elämään väärää elämää. Koska jostain syystä näillä ihmisillä se oma elämä olisi paljon ankeampaa pienellä palkalla kuin tuo karmea joutuminen paikkoihin, joihin pääsyn vain puolison työ mahdollistaa.

Pitkässä parisuhteessa tulee välillä eteen tilanteita, jossa joutuu yhteisen parhaan vuoksi tinkimään omasta henkilökohtaisesta edustaan. Eikö se nimenomaan ole sitä yhteistä elämää? Tehdään kompromisseja ja valintoja yhdessä?

Silloin ei pidä valittaa kuten tuo edellinen valitti. Jos teet päätöksen muuttaa puolison perässä ja jäät sen vuoksi työttömäksi, niin päätös on sinun ja vastuu on sinun. Silloin ei kannata sanoa, että uhrauduin puolison työn takia. Et uhrautunut, vain tingit henkilökohtaisesta edustasi. Jos se teki sinusta köyhän, niin onko se puolison vika?

Avioliitossa on molemminpuolinen elatusvelvollisuus, ja tämä tarkoittaa sitä että isoja elintasokuiluja ei lainkaan mukaan suvaita.

En voi käsitttää näitä rahapuheita. En olisi ikinä mennyt naimisiin miehen kanssa, joka niuhottaa rahoistaan eikä halua minulle samaa ja yhtä hyvää kuin itselleen. Pätee myös toisinpäin, olemme molemmat korkeasti koulutettuja mutta tulotasot vaihtelevat.

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:

* työttömäksi jääminen

* sairaus

* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)

Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?

"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍

Olen jo monta sivua sitten todennut, että hoitovapaat ja pitkäaikaiset sairaudet yms ovat asia erikseen.

En mä laittaisi pitkäaikaissairautta samaan kategoriaan hoitovapaan kanssa. Hoitovapaa on yhteisestä lapsesta, yhteisestä sopimukseta ja lapsen parhaaksi.

Kyllä mun aikuisena pitää pystyä elämään sairaanakin "omilla rahoilla", kun se vakava sairaus kuitenkin elämän varrella todennäköisesti iskee. Niinhän se yksin asuvallakin menee. Kumppani jelppaa silloin sitten hoitamalla enempi kotihommia ja toimii kuskina tms.

Entäs jos ei pysty? Katsos kun parisuhteessa elävä ei saa esim. samanlaisia tukia kuin yksin asuva juuri siksi että parisuhteessa oletusarvoisesti sen kumppanin ajatellaan osallistuvan kustannuksiin. Eli myös viranomainen ajattelee että parisuhteessa autetaan toista myös rahallisesti. 

En mä ainakaan kuvittele saavani muuta kuin sairaspäivärahaa ja maksukaton.... Olettaisin pärjääväni niillä, koska asumismenoni on kuitenkin vain puolet verrattuna yksinasuvaan.

Edelleen on niin että sen puolison tulot vaikuttavat ja pahimmillaan voi olla joissain tilanteissa niin että et saa mitään. Näin se valitettavasti menee. Joten et voi aina laskea tulevasi toimeen itse jos olet parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Avioliitossa on molemminpuolinen elatusvelvollisuus, ja tämä tarkoittaa sitä että isoja elintasokuiluja ei lainkaan mukaan suvaita.

En voi käsitttää näitä rahapuheita. En olisi ikinä mennyt naimisiin miehen kanssa, joka niuhottaa rahoistaan eikä halua minulle samaa ja yhtä hyvää kuin itselleen. Pätee myös toisinpäin, olemme molemmat korkeasti koulutettuja mutta tulotasot vaihtelevat.

Juuri tätä samaa ajattelen. Parisuhteen idea on että halutaan sille toiselle hyvää, ei että hyödytään itse mahdollisimman paljon. Kun tällä periaatteella elää niin yleensä saa myös monin kerroin sitä hyvää toiselta takaisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä keskusteluja on täällä nykyään päivittäin. Ihan uskomatonta, että toisissa parisuhteissa eletään tosiaan ihan eri elämiä. Meillä se maksaa, jolla sillä hetkellä on rahaa. Kun olen hoitovapaalla, mies hoitaa suurimman osan kuluista. Kun mies oli hetken työttömänä firman konkurssin vuoksi, minä hoidin suurimman osan kaikesta. Mitä väliä. Kuka oikeasti laskee avioliitossa kuka maksaa ja mitä.

Veikkaan, että ainakin osa näistä ehdottoman 50-50 kannattajista on nuoria, jotka vastikään muuttaneet elämänsä ekaan avoliittoon.

Ei vielä tiedetä, miten elämä voi heitellä, ja miten poikkeustilanteessa tosiaan haluaa sen kumppaninsa olevan sellainen, joka ei vaadi sinua maksamaan esim. sairaspäivärahoista tismalleen puolia kaikista yhteisistä kuluista.

Olen yksi näistä 50/50 kannattajista ja olen yli 20 vuotta sitten ensimmäisestä liitostani eronnut yli viisikymppinen nainen. Nykyisen puolisoni kanssa muutin yhteen tilanteessa, jossa nettotuloistani 1/3 meni ulosottoon. Ei tullut pieneen mieleenikään silti odottaa, että mieheni olisi ottanut suuremman vastuun taloudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:

* työttömäksi jääminen

* sairaus

* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)

Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?

"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍

Taitaa olla suht nuoria vastaajia liikkeellä, eivät ymmärrä mitä kaikkea vuosikymmenten aikana saattaa tapahtua. Joka kolmas sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä syöpään, se voi romuttaa koko talouden. Silloin laitetaan sairas kylmästi pihalle? Tai yli 5-kymppisenä saat kenkää, eikä uutta työtä enää löydykään tuosta vain kuten ennen. Kyse ei ole todellakaan rakkaudesta siinä tapauksessa vaan hyötysuhteesta.

Miksi sinä oletat, että puoliso on pankki ja vakuutuslaitos? Eiköhän meistä jokaisen kannattaisi turvata tulevaisuutensa jollain muulla tavalla kuin puolisolla, koska voihan se varakas vaikka löytää uuden. Silloin eläminen omien eikä puolison tulojen mukaan takaa sen, että ero ei ole taloudellinen katastrofi.

Ehkä koska sekä laki (=puolisoiden elatusvelvollisuus) että vaikkapa KELAkin ajattelee niin?

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:

* työttömäksi jääminen

* sairaus

* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)

Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?

"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍

Olen jo monta sivua sitten todennut, että hoitovapaat ja pitkäaikaiset sairaudet yms ovat asia erikseen.

En mä laittaisi pitkäaikaissairautta samaan kategoriaan hoitovapaan kanssa. Hoitovapaa on yhteisestä lapsesta, yhteisestä sopimukseta ja lapsen parhaaksi.

Kyllä mun aikuisena pitää pystyä elämään sairaanakin "omilla rahoilla", kun se vakava sairaus kuitenkin elämän varrella todennäköisesti iskee. Niinhän se yksin asuvallakin menee. Kumppani jelppaa silloin sitten hoitamalla enempi kotihommia ja toimii kuskina tms.

Entäs jos ei pysty? Katsos kun parisuhteessa elävä ei saa esim. samanlaisia tukia kuin yksin asuva juuri siksi että parisuhteessa oletusarvoisesti sen kumppanin ajatellaan osallistuvan kustannuksiin. Eli myös viranomainen ajattelee että parisuhteessa autetaan toista myös rahallisesti. 

Miksi ei pysty? Ei Kela kysele puolison tuloja, kun se laskee minulle sairauspäivärahaa. Ei sairauteen liity mitään sellaisia tukia, joissa kyseltäisiin puolison rahavaroja.