Lue keskustelun säännöt.
Erilaiset elintasot parisuhteessa
10.06.2019 |
Mun mielestä ei ole oikein, että toisella puolisolla on paljon isommat tulot kuin toisella. En tarkoita, että pitäisi varakkaamman elättää toista puolisoa. Mutta kun mun nettopalkka menee lähes kokonaan elämiseen, miehelle jää säästöön ja hän käy omilla rahoillaan matkoilla kavereidensa kanssa, kun mä sitten kökötän kotona. Jos jotakuta kiinnostaa niin mä saan nettona n. 2100 ja mies jotain 7000. Molemmat maksetaan ruuat ja vuokrat ja laskut puoliksi. Miksi mies haluaa mun elävän köyhyydessä?
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä keskusteluja on täällä nykyään päivittäin. Ihan uskomatonta, että toisissa parisuhteissa eletään tosiaan ihan eri elämiä. Meillä se maksaa, jolla sillä hetkellä on rahaa. Kun olen hoitovapaalla, mies hoitaa suurimman osan kuluista. Kun mies oli hetken työttömänä firman konkurssin vuoksi, minä hoidin suurimman osan kaikesta. Mitä väliä. Kuka oikeasti laskee avioliitossa kuka maksaa ja mitä.
Veikkaan, että ainakin osa näistä ehdottoman 50-50 kannattajista on nuoria, jotka vastikään muuttaneet elämänsä ekaan avoliittoon.
Ei vielä tiedetä, miten elämä voi heitellä, ja miten poikkeustilanteessa tosiaan haluaa sen kumppaninsa olevan sellainen, joka ei vaadi sinua maksamaan esim. sairaspäivärahoista tismalleen puolia kaikista yhteisistä kuluista.Olen yksi näistä 50/50 kannattajista ja olen yli 20 vuotta sitten ensimmäisestä liitostani eronnut yli viisikymppinen nainen. Nykyisen puolisoni kanssa muutin yhteen tilanteessa, jossa nettotuloistani 1/3 meni ulosottoon. Ei tullut pieneen mieleenikään silti odottaa, että mieheni olisi ottanut suuremman vastuun taloudesta.
Ei sitä pidäkään odottaa mutta jos niin kuitenkin olisi tapahtunut niin se olisi ollut minusta merkki siitä että mies on oikeasti sitoutunut ajattelemaan suhteessa yhteistä hyvää ja elämää nimenomaan pariskuntana. Ymmärrän siis jos mies ei osallistu enempää mutta arvostaisin suuresti jos osallistuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on molemminpuolinen elatusvelvollisuus, ja tämä tarkoittaa sitä että isoja elintasokuiluja ei lainkaan mukaan suvaita.
En voi käsitttää näitä rahapuheita. En olisi ikinä mennyt naimisiin miehen kanssa, joka niuhottaa rahoistaan eikä halua minulle samaa ja yhtä hyvää kuin itselleen. Pätee myös toisinpäin, olemme molemmat korkeasti koulutettuja mutta tulotasot vaihtelevat.
Olet todella paljon väärässä! Avioliittolain mukaan kumpikin puoliso osallistuu mahdollisuuksien mukaan perheen elatukseen, ei siellä missään sanota, että puolisolle tulee tarjota korkeampi elintaso kuin mihin puolison tulot riittävät. Katto pään päälle, ruokaa ja lämpöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
No olishan se ihan reilua, että sille toisellekin jää rahaa, jota voi laittaa itseensä tai säästää.
Minulle jää käyttörahaa kuukaudessa (pakollisten menojen kuten ruoka, asuminen, puhelin jne. jälkeen) noin 2000 e. Jos se ei riitä säästöön ja itseeni, niin aika tuhlari olen.
Loistavaa. Mutta pienituloiselle ei välttämättä jää.
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.
Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.
Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.
Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin.
Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.
Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...
Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.
Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.
En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...
Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.
Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.
Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:
* työttömäksi jääminen
* sairaus
* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?
"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍
Olen jo monta sivua sitten todennut, että hoitovapaat ja pitkäaikaiset sairaudet yms ovat asia erikseen.
En mä laittaisi pitkäaikaissairautta samaan kategoriaan hoitovapaan kanssa. Hoitovapaa on yhteisestä lapsesta, yhteisestä sopimukseta ja lapsen parhaaksi.
Kyllä mun aikuisena pitää pystyä elämään sairaanakin "omilla rahoilla", kun se vakava sairaus kuitenkin elämän varrella todennäköisesti iskee. Niinhän se yksin asuvallakin menee. Kumppani jelppaa silloin sitten hoitamalla enempi kotihommia ja toimii kuskina tms.
Entäs jos ei pysty? Katsos kun parisuhteessa elävä ei saa esim. samanlaisia tukia kuin yksin asuva juuri siksi että parisuhteessa oletusarvoisesti sen kumppanin ajatellaan osallistuvan kustannuksiin. Eli myös viranomainen ajattelee että parisuhteessa autetaan toista myös rahallisesti.
Miksi ei pysty? Ei Kela kysele puolison tuloja, kun se laskee minulle sairauspäivärahaa. Ei sairauteen liity mitään sellaisia tukia, joissa kyseltäisiin puolison rahavaroja.
No ensinnäkin saurauspäivärahaa ei saa loputtomiin vaan sen loppumisen jälkeen putoaa muille yhteiskunnan tuille jos ei pystykään silloin töihin. Ja silloin puolison tulot vaikuttavat. Samoin yksin asuen voi saada asumistukea (myös sairauspäivärahan päälle) jota et saa jos asut puolison kanssa yhdessä ja hänellä on ok tulot.
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Läheskään aina tai oikeastaan hyvin harvoin se panostus ennen työuraa ei ole ollut miehellä suurempi vaativampi tai parempi kuin naisella vaan ns miestyöstä maksetaan paremmin. Ja nainen pääsääntöisesti ei ole ottanut elåmää kevyemmin.
Parisuhde jossa huomattavasti suurempituloimpi maksattaa toisella kulut puoliksi ei ole parisuhde vaan hyötymissuhde jossa suurempituloinen käyttää toista taloudellisesti hyväksi ja alistaa tätå.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.
Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.
-eri
Entä kun koulut on käyty ja silti ei saa hyväpalkkaista työtä? Tai entä kun joutuu asumaan sellaisessa paikassa, jonne on muutettu puolison työn perässä ja sieltä ei saa hyväpalkkaista työtä? Toisen on hoidettava lapset, kun toinen reissaa työkseen. Puolisoni ainakin kompensoi minulle näitä enkä tunne yhtään huonoa omatuntoa.
En ole koskaan ymmärtänyt ihmissuhteita, joissa toinen kokee joutuvansa tämän tästä tekemään vastoin omaa parastaan. Joutuu muuttamaan puolison vuoksi, joutuu hoitamaan lapsia, joutuu elämään väärää elämää. Koska jostain syystä näillä ihmisillä se oma elämä olisi paljon ankeampaa pienellä palkalla kuin tuo karmea joutuminen paikkoihin, joihin pääsyn vain puolison työ mahdollistaa.
Pitkässä parisuhteessa tulee välillä eteen tilanteita, jossa joutuu yhteisen parhaan vuoksi tinkimään omasta henkilökohtaisesta edustaan. Eikö se nimenomaan ole sitä yhteistä elämää? Tehdään kompromisseja ja valintoja yhdessä?
Silloin ei pidä valittaa kuten tuo edellinen valitti. Jos teet päätöksen muuttaa puolison perässä ja jäät sen vuoksi työttömäksi, niin päätös on sinun ja vastuu on sinun. Silloin ei kannata sanoa, että uhrauduin puolison työn takia. Et uhrautunut, vain tingit henkilökohtaisesta edustasi. Jos se teki sinusta köyhän, niin onko se puolison vika?
Että parempi hajonnut perhe ja lapset heittopusseiksi? Näin kaikki ovat varakkaita ja lapset tulevaisuuden mielenterveysongelmaisia.
Vierailija kirjoitti:
kokemus-k kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.
Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.
Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.
Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin.
Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.
Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...
Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.
Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.
En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...
Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.
Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.
Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:
* työttömäksi jääminen
* sairaus
* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?
"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍
Taitaa olla suht nuoria vastaajia liikkeellä, eivät ymmärrä mitä kaikkea vuosikymmenten aikana saattaa tapahtua. Joka kolmas sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä syöpään, se voi romuttaa koko talouden. Silloin laitetaan sairas kylmästi pihalle? Tai yli 5-kymppisenä saat kenkää, eikä uutta työtä enää löydykään tuosta vain kuten ennen. Kyse ei ole todellakaan rakkaudesta siinä tapauksessa vaan hyötysuhteesta.
Miksi sinä oletat, että puoliso on pankki ja vakuutuslaitos? Eiköhän meistä jokaisen kannattaisi turvata tulevaisuutensa jollain muulla tavalla kuin puolisolla, koska voihan se varakas vaikka löytää uuden. Silloin eläminen omien eikä puolison tulojen mukaan takaa sen, että ero ei ole taloudellinen katastrofi.
Ehkä koska sekä laki (=puolisoiden elatusvelvollisuus) että vaikkapa KELAkin ajattelee niin?
Avioliittolaissa ei ole elatusvelvollisuutta, ainoastaan toteamus siitä, että kumpikin puoliso osallistuu perheen elatukseen vointinsa mukaan. Sairas saa sairauspäivärahaa.
Niin, eli jos toisella on 7000e tulot niin hänen oletetaan sillä pystyvän elättämään tarpeen mukaan vaikka molemmat. Ja sairauspäiväraha loppuu 300 päivän jälkeen ja jos sairaus pitkittyy niin sitten putoaa muille tuille. Myöskään asumistukea tai toimeentulotukea ei saa jos puolison tulot ovat yhtään isommat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poikani seurusteli yhdessä vaiheessa sairaanhoitajaksi opiskelevan tytön kanssa. Muistutin, että jos yhteen menette ja tytöllä on lokkitaipumusta, niin joudut aika lailla runsaasti maksamaan siitä, että siivoat ja tiskaat. Poika onneksi ymmärsi asian ja vaihtoi parempituloiseen tyttöystävään.
Onneksi sanoin tyttärelle että älä elätä säästöilläsi poikaasi (=poikaystäväänsä) joten teki fiksusti ja jätti poikasi.
Etsiköön poikasi uuden hyysääjän.
Alun alkaen apn ei olisi pitänyt suostua tuohon jörjestelyyn.
Ap sinisilmäinen, mies röyhkeä eikä todellakaan välitä apsta. Normaalit ihmiset välittävät tousistaan haluamalla tehdä toisen onnelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.
Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.
-eri
Entä kun koulut on käyty ja silti ei saa hyväpalkkaista työtä? Tai entä kun joutuu asumaan sellaisessa paikassa, jonne on muutettu puolison työn perässä ja sieltä ei saa hyväpalkkaista työtä? Toisen on hoidettava lapset, kun toinen reissaa työkseen. Puolisoni ainakin kompensoi minulle näitä enkä tunne yhtään huonoa omatuntoa.
En ole koskaan ymmärtänyt ihmissuhteita, joissa toinen kokee joutuvansa tämän tästä tekemään vastoin omaa parastaan. Joutuu muuttamaan puolison vuoksi, joutuu hoitamaan lapsia, joutuu elämään väärää elämää. Koska jostain syystä näillä ihmisillä se oma elämä olisi paljon ankeampaa pienellä palkalla kuin tuo karmea joutuminen paikkoihin, joihin pääsyn vain puolison työ mahdollistaa.
Pitkässä parisuhteessa tulee välillä eteen tilanteita, jossa joutuu yhteisen parhaan vuoksi tinkimään omasta henkilökohtaisesta edustaan. Eikö se nimenomaan ole sitä yhteistä elämää? Tehdään kompromisseja ja valintoja yhdessä?
Silloin ei pidä valittaa kuten tuo edellinen valitti. Jos teet päätöksen muuttaa puolison perässä ja jäät sen vuoksi työttömäksi, niin päätös on sinun ja vastuu on sinun. Silloin ei kannata sanoa, että uhrauduin puolison työn takia. Et uhrautunut, vain tingit henkilökohtaisesta edustasi. Jos se teki sinusta köyhän, niin onko se puolison vika?
No kai siinä on puolison kanssa keskusteltu, että miten muutto vaikuttaa sen mukana muuttavan taloudelliseen tilanteeseen. Kyllä minä oletan, että jos puolison työn vuoksi muutetaan ja toinen ei saa heti uutta työtä, puoliso kompensoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on molemminpuolinen elatusvelvollisuus, ja tämä tarkoittaa sitä että isoja elintasokuiluja ei lainkaan mukaan suvaita.
En voi käsitttää näitä rahapuheita. En olisi ikinä mennyt naimisiin miehen kanssa, joka niuhottaa rahoistaan eikä halua minulle samaa ja yhtä hyvää kuin itselleen. Pätee myös toisinpäin, olemme molemmat korkeasti koulutettuja mutta tulotasot vaihtelevat.
Olet todella paljon väärässä! Avioliittolain mukaan kumpikin puoliso osallistuu mahdollisuuksien mukaan perheen elatukseen, ei siellä missään sanota, että puolisolle tulee tarjota korkeampi elintaso kuin mihin puolison tulot riittävät. Katto pään päälle, ruokaa ja lämpöä.
Kyllä oikeusistuimet tulkitsevat lakia niin, että elatukseen kuuluu muutakin kuin katto pään päällä ja ruoka. Jos varakkaampi haluaa asua kalliisti ja toisen rahat kuluvat siihen, todellakin täytyy elättää lain mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on molemminpuolinen elatusvelvollisuus, ja tämä tarkoittaa sitä että isoja elintasokuiluja ei lainkaan mukaan suvaita.
En voi käsitttää näitä rahapuheita. En olisi ikinä mennyt naimisiin miehen kanssa, joka niuhottaa rahoistaan eikä halua minulle samaa ja yhtä hyvää kuin itselleen. Pätee myös toisinpäin, olemme molemmat korkeasti koulutettuja mutta tulotasot vaihtelevat.
Olet todella paljon väärässä! Avioliittolain mukaan kumpikin puoliso osallistuu mahdollisuuksien mukaan perheen elatukseen, ei siellä missään sanota, että puolisolle tulee tarjota korkeampi elintaso kuin mihin puolison tulot riittävät. Katto pään päälle, ruokaa ja lämpöä.
Niin, eli pitää olla valmis jopa kustantamaan toiselle ihan yksin koko asuminen, sen kulut ja ruoka molemmille. Ei siis 50-50 kuten on jatkuvasti sanottu.
Vierailija kirjoitti:
kokemus-k kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.
Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.
Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.
Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin.
Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.
Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...
Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.
Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.
En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...
Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.
Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.
Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:
* työttömäksi jääminen
* sairaus
* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?
"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍
Taitaa olla suht nuoria vastaajia liikkeellä, eivät ymmärrä mitä kaikkea vuosikymmenten aikana saattaa tapahtua. Joka kolmas sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä syöpään, se voi romuttaa koko talouden. Silloin laitetaan sairas kylmästi pihalle? Tai yli 5-kymppisenä saat kenkää, eikä uutta työtä enää löydykään tuosta vain kuten ennen. Kyse ei ole todellakaan rakkaudesta siinä tapauksessa vaan hyötysuhteesta.
Miksi sinä oletat, että puoliso on pankki ja vakuutuslaitos? Eiköhän meistä jokaisen kannattaisi turvata tulevaisuutensa jollain muulla tavalla kuin puolisolla, koska voihan se varakas vaikka löytää uuden. Silloin eläminen omien eikä puolison tulojen mukaan takaa sen, että ero ei ole taloudellinen katastrofi.
Ehkä koska sekä laki (=puolisoiden elatusvelvollisuus) että vaikkapa KELAkin ajattelee niin?
Avioliittolaissa ei ole elatusvelvollisuutta, ainoastaan toteamus siitä, että kumpikin puoliso osallistuu perheen elatukseen vointinsa mukaan. Sairas saa sairauspäivärahaa.
Niin ja pienempituloisella se saattaa olla peruspäivärahan suuruinen. Sillä ei makseta puolta menoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.
Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.
Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.
Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin.
Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.
Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...
Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.
Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.
En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...
Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.
Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.
Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:
* työttömäksi jääminen
* sairaus
* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?
"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍
Olen jo monta sivua sitten todennut, että hoitovapaat ja pitkäaikaiset sairaudet yms ovat asia erikseen.
En mä laittaisi pitkäaikaissairautta samaan kategoriaan hoitovapaan kanssa. Hoitovapaa on yhteisestä lapsesta, yhteisestä sopimukseta ja lapsen parhaaksi.
Kyllä mun aikuisena pitää pystyä elämään sairaanakin "omilla rahoilla", kun se vakava sairaus kuitenkin elämän varrella todennäköisesti iskee. Niinhän se yksin asuvallakin menee. Kumppani jelppaa silloin sitten hoitamalla enempi kotihommia ja toimii kuskina tms.
Yksinasuvana voit olla oikeutettu talouskohtaisiin tukiin, kuten asumis- ja toimeentulotukeen.
Jos on hyvin tienaava puoliso, ei näitä saa.
Eli muutatteko asumuseroon, mikäli toinen sairastuu tai joutuu työttömäksi?
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on molemminpuolinen elatusvelvollisuus, ja tämä tarkoittaa sitä että isoja elintasokuiluja ei lainkaan mukaan suvaita.
En voi käsitttää näitä rahapuheita. En olisi ikinä mennyt naimisiin miehen kanssa, joka niuhottaa rahoistaan eikä halua minulle samaa ja yhtä hyvää kuin itselleen. Pätee myös toisinpäin, olemme molemmat korkeasti koulutettuja mutta tulotasot vaihtelevat.
Olet todella paljon väärässä! Avioliittolain mukaan kumpikin puoliso osallistuu mahdollisuuksien mukaan perheen elatukseen, ei siellä missään sanota, että puolisolle tulee tarjota korkeampi elintaso kuin mihin puolison tulot riittävät. Katto pään päälle, ruokaa ja lämpöä.
Niin, eli pitää olla valmis jopa kustantamaan toiselle ihan yksin koko asuminen, sen kulut ja ruoka molemmille. Ei siis 50-50 kuten on jatkuvasti sanottu.
Toisinaan näinkin voi käydä esim. karenssin aikana. Se on sitä avioliiton tuomaa turvallisuutta. Itse en näe ongelmaa siinä, että tällä hetkellä elätän yksin koko perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Läheskään aina tai oikeastaan hyvin harvoin se panostus ennen työuraa ei ole ollut miehellä suurempi vaativampi tai parempi kuin naisella vaan ns miestyöstä maksetaan paremmin. Ja nainen pääsääntöisesti ei ole ottanut elåmää kevyemmin.
Parisuhde jossa huomattavasti suurempituloimpi maksattaa toisella kulut puoliksi ei ole parisuhde vaan hyötymissuhde jossa suurempituloinen käyttää toista taloudellisesti hyväksi ja alistaa tätå.
Miksi se olisi hyötysuhde? Eikö jokainen vastaa omista menoistaan, joten asumiskuluista 50% on kahden aikuisen parisuhteessa ihan reilua eikä se ole mitään toisesta hyötymistä.
Vai oletko sitä mieltä, että jos isoveli saa viikkorahaa 15 e ja pikkusisko 10 e, niin veljelle riittää jäätelöä 1 pallero ja pikkusiskolle 3, vaikka isoveli joutuu ne molemmat maksamaan?
Mua ihmetyttää, miksi olet suostunut muuttamaan noin kalliiseen asuntoon. Etkö asuntoa valitessanne yhtään miettinyt, ettei tuloillasi ole varaa - ei yksin eikä parisuhteessa - maksaa 1100€/kk vuokraa? Ilmeisesti mies halusi juuri tämän asunnon, mutta sun olisi kannattanut sanoa jo ennen asunnon vuokraamista (tai jos asunto oli jo miehellä, ennen yhteenmuuttamista), että sinulla ei ole varaa noin kalliiseen asuntoon. Tällöin mies olisi voinut tarjoutua maksamaan 3/4 vuokrasta ja sinä olisit maksanut 1/4. Tai olisitte valinneet jonkun edullisemman asunnon, johon sinullakin on varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kokemus-k kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.
Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.
Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.
Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin.
Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.
Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...
Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.
Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.
En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...
Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.
Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.
Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:
* työttömäksi jääminen
* sairaus
* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?
"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍
Taitaa olla suht nuoria vastaajia liikkeellä, eivät ymmärrä mitä kaikkea vuosikymmenten aikana saattaa tapahtua. Joka kolmas sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä syöpään, se voi romuttaa koko talouden. Silloin laitetaan sairas kylmästi pihalle? Tai yli 5-kymppisenä saat kenkää, eikä uutta työtä enää löydykään tuosta vain kuten ennen. Kyse ei ole todellakaan rakkaudesta siinä tapauksessa vaan hyötysuhteesta.
Miksi sinä oletat, että puoliso on pankki ja vakuutuslaitos? Eiköhän meistä jokaisen kannattaisi turvata tulevaisuutensa jollain muulla tavalla kuin puolisolla, koska voihan se varakas vaikka löytää uuden. Silloin eläminen omien eikä puolison tulojen mukaan takaa sen, että ero ei ole taloudellinen katastrofi.
Ehkä koska sekä laki (=puolisoiden elatusvelvollisuus) että vaikkapa KELAkin ajattelee niin?
Avioliittolaissa ei ole elatusvelvollisuutta, ainoastaan toteamus siitä, että kumpikin puoliso osallistuu perheen elatukseen vointinsa mukaan. Sairas saa sairauspäivärahaa.
Niin ja pienempituloisella se saattaa olla peruspäivärahan suuruinen. Sillä ei makseta puolta menoista.
Menot pitää mitoittaa tulojen mukaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.
Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.
Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.
Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.
Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.
Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin.
Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.
Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...
Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.
Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.
En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...
Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.
Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.
Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:
* työttömäksi jääminen
* sairaus
* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?
"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍
Taitaa olla suht nuoria vastaajia liikkeellä, eivät ymmärrä mitä kaikkea vuosikymmenten aikana saattaa tapahtua. Joka kolmas sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä syöpään, se voi romuttaa koko talouden. Silloin laitetaan sairas kylmästi pihalle? Tai yli 5-kymppisenä saat kenkää, eikä uutta työtä enää löydykään tuosta vain kuten ennen. Kyse ei ole todellakaan rakkaudesta siinä tapauksessa vaan hyötysuhteesta.
Miksi sinä oletat, että puoliso on pankki ja vakuutuslaitos? Eiköhän meistä jokaisen kannattaisi turvata tulevaisuutensa jollain muulla tavalla kuin puolisolla, koska voihan se varakas vaikka löytää uuden. Silloin eläminen omien eikä puolison tulojen mukaan takaa sen, että ero ei ole taloudellinen katastrofi.
Tämä kiteyttää ideologian tuon ehdottoman 50-50 -ajatuksen taustalla: eroon valmistautuminen, ja miten tulevasta erosta helpompi.
Avioliittolaissa ei ole elatusvelvollisuutta, ainoastaan toteamus siitä, että kumpikin puoliso osallistuu perheen elatukseen vointinsa mukaan. Sairas saa sairauspäivärahaa.