Sydän särkynyt. Luetelkaa hyviä puolia siinä, että suhde on loppunut

Se mihin uskoit sitä ei lopulta ollutkaan.

(jatkoa edelliseen....)

- Sinä olet tässä erossa moraalinen voittaja: kun jonkin aikaa sinkkuiltuasi löydät uuden, hyvän tyypin, kaverisi ovat aidosti iloisia puolestasi. Häntäheikin maineesta taas on hankala päästä irti: heti aloitettua suhdetta epäillään pelkäksi hetken laastariksi/kodinrikkojaksi, tod.näk. ihan aiheestakin.

- Nyt olet vapaa tekemään elämälläsi, mitä tahdot! Voit toteuttaa niitä haaveita, joita sitoutuminen olisi vaikeuttanut, voit tehdä ne elämäntapamuutokset, joita eksä olisi karsastanut (mm. omallani oli ongelmia hyväksyä veganismini :D), voit määritellä itsesi uudestaan!

- Tämä ei ole ajankohtainen vielä hetkeen, mutta: jonain päivänä huomaat, että olet kynsinyt omin voiminesi läpi Helvetin ja voit olla ylpeä vahvuudestasi.

Missä asut, AP? Mennään vaikka tyttöjen kesken teelle juttelemaan.♡

Vierailija kirjoitti:

Se mihin uskoit sitä ei lopulta ollutkaan.

Olet varmasti oikeassa. Pilvilinnoja vain. Olen ihan aikuinen, en edes naiivi teini.

Hän halusi saada minut ihastumaan ja rakastumaan.

Silti kenenkään sylissä ei ole koskaan ollut niin hyvä olla. En nyt puhu edes s*ksistä. Rakastuneena sylissä, iso käsi silittää selkääni. Sitä kaipaan. S*ksistä rakastuneena en viitsi edes puhua. Parempi kun en olisi koskaan saanut tietää, millaista se voi olla.

Olisipa olemassa kipulääkettä mielelle samalla lailla kuin ruumille.

Kaikki on niin harmaata, edessä näkyy harmaa yksinäinen elämä. No siis, kunhan tuska helpottaa.

Jatkan elämää surullisena ja viisastuneena. Ei, en pysty muuttamaan ihmistä, vaikka rakastan kuinka. Tämä on varmaan niitä asioita, jotka oppii vain kantapään kautta.

Surullista nähdä, kuinka moni on kokenut samaa. Voimia teille, sisaret.

Rakastuminen on vain aivokemiaa. Sun aivokemia on sekaisin. Kunhan saat sen takaisin raiteilleen, huomaat ajattelevasi toisin. Kyllä se päivä tulee vielä. Yritä keksiä asioita, joista saisit ne samat hormonit liikkeelle. Mistä sinä nautit? Tee niitä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli talvella paskamainen ero ikävästä ihmisestä ja pari kuukautta itkeskelin ja mikään ei kiinnostanu ja tuntui etten koskaan tapaa ketään enää ym. No, jotenkin sain itsestäni sen irti, että tein profiilin nettideittisivustolle ja nyt olen päässyt erosta yli ja tavannut monia tosi mukavia tyyppejä. Yhden kanssa juttu on jo vakavoitumassa ja tällöin tajusin etten exää ottaisi enää takaisin kultatarjoittimellakaan. Elämä on siis auennut edessäni, vaikka eron hetkellä tuntui etten toivu koskaan ja ikävöin häntä ikuisesti. Ja paskat 😂

Näin kävi mullekin :) Ei ollut tarkoitus, aioin olla sinkkuna ja oppia olemaan taas itsekseni... Sitten match otti yhteyttä, olin ensi alkuun vähän varuillani, mutta nyt olen tutustunut häneen paremmin ja hän on aivan ihana ihminen ❤️

Tiedostin, että on riski alkaa heti heittelemään verkkoja uudestaan veteen, mutta olen saanut tästä päätöksestä lopulta paljon hyvää elämääni. Olin nimittäin myös eron hetkellä varma, että en enää koskaan voi kiinnostua kenestäkään, koska mikään ei voi tuntua enää samalta kuin ne leiskuvat tunteet eksääni kohtaan, vaikka samalla tiesin että suhde oli aika epävakaalla pohjalla ja eksä luonteeltaan melkoinen tuuliviiri.

Erosta on nyt aika tarkalleen kaksi kuukautta, vasta nyt nämä muutamat viime päivät olen tuntenut että elämä oikeasti jatkuu. Anna siis itsellesi aikaa ja tilaa surra, ap. Älä anna tunteiden hukkua arkipäivän puuhasteluun, sillä tavalla ne tulee helposti sivuuttaneeksi, minkä seurauksena ne voivat patoutua ja muuttua jopa mielenterveysongelmiksi. Varaa aikaa tunteissa vellomiseen, kuitenkin sillä mielellä että elämän on jatkuttava. Jokainen lähestyy näitä asioita omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan, joten kannattaa etsiä myös se itselle luontevin tapa surra. Tsemppiä kovasti. 

Vierailija kirjoitti:

Suhde loppui erittäin satuttavalla tavalla eilen.

Yritän koota itseäni ja miettiä jotain hyviä puolia. Olen muutaman jo keksinyt:

- paino laskee, koska ruokahalu on täysin kadonnut

- ei enää epävarmuutta, ei tarvitse pelätä, milloin pettää ja tai jättää

- enemmän aikaa itselle esim. kuntoiluun ja puutarhanhoitoon

Suru ja tuska ovat todellisia, vaikka tämä ehkä kevyeltä kuulostaakin. Toivoisin oikeasti, että kertoisitte, mitä hyviä puolia tilanteessa on.

Hyviä puolia on kiistatta se että pääset lukemaan Av-palstaa.  Tätä kun aikansa lukee niin hokaa että ehkäpä onkin parasta olla sinkkuna :D

Varasin pari käyntiä psykologille.

Sanoinkin varmaan, etten ole koskaan itkenyt niin paljon kuin tuossa suhteessa enkä ollut niin onnellinen ja onneton.

Hän ei tule koskaan pysyvää onnea löytämään, koska ei osaa rakastaa. Hassua mutta säälin häntä. Hänen viimeiset sanansa kun ovelta sanoin että rakastan häntä, oo onnellinen: "En mä oo." Ja mä tiedän että se on totta.

Minä olisin antanut kaiken. Mennyt vaikka naimisiin. Olin niin rakastunut. Voi kun olisin voinut korjata hänet. Ei, mun rakkaus ei muuta miestä. Hyvä nainen ei muuta miestä.

Suren välillä, itken välillä. Kaipaan sitä hyvää aikaa. Se ei palaa.

En ole käynyt Fb-sivuillaan ja tärkeämpää, en ole laittanut viestiä. En ala kakkosnaiseksi jota ei rakasteta ja jolle innolla kerrotaan, miten ihana uusi p*no on.

Olisin ansainnut parempaa. Parempi yksin kuin noin. Ap

Hei rakas. Tai en saa sanoo sulle enää niin, uusi nainen saa.

Muistan viime juhannuksen. Oli niin ihanaa. Ajattelin löytäneeni elämäni rakkauden.

Niin löysinkin. Sinä et.

Rakastan sua yhä. Sä oot unohtanut mut. Saisinpa sanoa sulle vielä Rakas! :(

Ette voi uskoa: psykologi kehotti etsimään uuden suhteen, vaikka laastarin. Ap

Tero N ???

Ei ollut Tero.

Niin ikävä että itku meinaa tulla. Viime juhannus oltiin yhdessä ja mä hullu luulin, että oltiin löydetty toisemme ja ollaan aina.

Hänellä on uusi, jonka kanssa viettää tämän juhannuksen. NIIN ja heti juhannuksen jälkeen petti mua eksänsä kanssa ja ihmetteli, kun itkin.

Oon pimee. Mä kaipaan. Rakastan. Mietin, eikö muista mua enää. Et varmaan. Sulla on uutta ja upeeta, huumaa, jännitystä.

Oonko vaan sekasin kun luulen, että jokin vetää meitä vielä yhteen? Myönnän että voin vain kuvitella. Ymmärrän, että oikeesti mulle on parempi jos ei ikinä olla yhteydessä. Sisällä vain kaivertaa kipu.

Hyvää matkaa rakas. Oo onnellinen. Toivon oikeesti että pystyisit oleen.

Mä tapaan tänään mahdollisen laastarin. Paskaako siitä tulee. En haluu suudella ketään muuta, en haluu toisen syliin, meen sinne ehkä itkien. Lähden varmaan saman tien ja pahoittelen. Miksi edes tapaan ketään lun TIEDÄN tämän?

Elämä on vain harmaata, harmaata. Välillä lasinviiltävää surua. Sitten harmaus levittyy kuin painava peitto mun päälle. Ap

Hyviä puolia suhteen loppuessa

- voit sisustaa kodin juuri kuten itse haluat

- kukaan ei nalkuta, vaikka jääkaappi olisi lähes tyhjä

- voit käyttää omat rahasi aivan miten haluat

- voit lähteä ex-temporee lomamatkoille

- voit hemmotella itseäsi käymällä kampaajalla, kasvohoidossa kosmetologilla tai jalkahoidossa

- voit piristää itseäsi laittamalla kauniit geelikynnet kesäksi

- sinulla on enemmän aikaa käydä jumpassa, joogassa tai lenkillä

- sinulla on enemmän aikaa käydä kulttuuritapahtumissa ystäviesi kanssa

- voit aloittaa uuden harrastuksen... Ehkä siellä tutustut uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin.

- voit opetella kokkaamaan gourmet herkkuruokia ja kutsua ystäviäsi maistamaan herkkuruokiasi. Sana leviää, miten hyvä kokki olet...

- voit iskeä kesäheilan laastariksi

- et ole kenellekään tilivelvollinen tekemisistäsi tai tekemättä jättämistä asioista

Vierailija kirjoitti:

Kuinka ollakaan, mä tänään päätin yli kaksi vuotta kestäneen suhteen. Suhde oli salasuhde ja koin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, kun en päässyt tapaamisiin aina, vaikka oli sovittu. Kas, kun mulla on tässä kaksi lasta ja muitakin velvollisuuksia. Hänellä niin ikään omat menonsa, mutta aina syy oli mussa, en halua tavata tai mulla on toinen tai jos ei ole, niin ainakin haussa yms. En jaksanut enää.

Vaikea tästä mitään hyvää on löytää, mutta sen ehkä halusin sanoa, että meitä on muitakin, vaikkei se ehkä lohduta.

No sä et sympatiaa ansaitse.

Vierailija kirjoitti:

Totta, ei ollut kunnon mies, luulin (HAH) että minä ja rakkauteni muuttaa hänet. Itkin suhteen aikana enemmän kuin pariinkymmeneen vuoteen. Hirveää vuoristorataa.

Odotin kuitenkin ihanaa yhteistä kesää.

En halua enää koskaan rakastua.

Ei kuulosta mitenkään helmi-äijältä, jos sun rakkautes ois pitäny muuttaa hänet ja jos suhde oli vuoristorataa...narsistimies?

Kattele tavallisia, rauhallisia, ahkeria, sitoitumiskykyisiä miehiä.

Nyt vaan uutta miestä kehiin, unohdat vaikka pakolla.

Rakastitko oikeasti, jos mies kohteli sua noin huonosti?

Onko enemmänkin läheisriippuvuutta tai ”rakastuit”johonkin haavekuvaan?

Tuo suhde ei ollut sulle hyväksi, hyvää se. Piina on ohi, uutta päin. Hyvää juhannusta!

Miehiä tulee ja menee, mutta kaikki mitä saat itse aikaan, säilyy.

Vierailija kirjoitti:

Nyt vaan uutta miestä kehiin, unohdat vaikka pakolla.

Rakastitko oikeasti, jos mies kohteli sua noin huonosti?

Onko enemmänkin läheisriippuvuutta tai ”rakastuit”johonkin haavekuvaan?

Tuo suhde ei ollut sulle hyväksi, hyvää se. Piina on ohi, uutta päin. Hyvää juhannusta!

*hyvää se, että ohi.

Hei ap, täällä toinen sydän särkyneenä. Tämä on todellakin hyvä laihdutuslääke koska ruokahalua ei ole, parin viikon aikana olen laihtunut kolme kiloa. Kun on ollut sellaisessa sylissä jossa haluaisi elää koko loppuelämän niin miten ikinä voi mikään muu edes kelvata. Yritän uskotella itselleni että mies on todella paska eikä sellaisen kanssa tulevaisuutta olisi ollut mutta v**** kun pää ei usko.

En halua koskaan enää rakastua koska sen päättymisen tuska on näin valtava. Ei saa nukuttua, ei saa syötyä ja aika ei kulu. Liikkua olen yrittänyt mutta tällä ruokahalulla tuskin sekään kovin terveellistä on.

Kertokaa miten tästä paskasta selviää?

Rakastin oikeasti, nyt tunnen surua, kaipausta ja kyllä, katumusta omasta typeryydestä. Olisi pitänyt tajuta. Olisi pitänyt uskoa. Olisi pitänyt lähteä aikasemmin.

Ei siitä eilisestä tullut mitään tietenkään. Väärä ihminen, väärä! Lähdin aikaisin kotiin. Pahoittelin tänään ja sanoin ettei tavata enää.

Jos eksäni olisi eilen laittanut viestiä, olisin itkien mennyt heti. Hyvä ettei laittanut.

Neljä viikkoa siitä kun hän kertoi, että jotain puuttuu minua kohtaan, kipinä, halu, ja että hän oli rakastellut uutta naistaan tuntikausia. Sitten olivat syöneet ja uudestaan. Ja oli jäänyt yöksi.

Miksi prkl hänen oli pakko saada minut rakastumaan?

Ei, en itke. En.

Mutta hänen hymynsä! Hänen katseensa, silloin joskus kun luulin, että molemmat rakastettiin!

Okei. Itken.

Se olisi ollut samaa paskaa. Ei se olisi muuttunut. Tämän tiedän. Ap

Vierailija kirjoitti:

Rakastin oikeasti, nyt tunnen surua, kaipausta ja kyllä, katumusta omasta typeryydestä. Olisi pitänyt tajuta. Olisi pitänyt uskoa. Olisi pitänyt lähteä aikasemmin.

Ei siitä eilisestä tullut mitään tietenkään. Väärä ihminen, väärä! Lähdin aikaisin kotiin. Pahoittelin tänään ja sanoin ettei tavata enää.

Jos eksäni olisi eilen laittanut viestiä, olisin itkien mennyt heti. Hyvä ettei laittanut.

Neljä viikkoa siitä kun hän kertoi, että jotain puuttuu minua kohtaan, kipinä, halu, ja että hän oli rakastellut uutta naistaan tuntikausia. Sitten olivat syöneet ja uudestaan. Ja oli jäänyt yöksi.

Miksi prkl hänen oli pakko saada minut rakastumaan?

Ei, en itke. En.

Mutta hänen hymynsä! Hänen katseensa, silloin joskus kun luulin, että molemmat rakastettiin!

Okei. Itken.

Se olisi ollut samaa paskaa. Ei se olisi muuttunut. Tämän tiedän. Ap

Kuka hemmetti kertoo jotain tuollaista siinä vaiheessa kun suhde loppuu, Sairas mies.

En usko edelleenkään että rakastit.

Et usko, että rakastin?? No jopas nyt. Ihastuin, rakastuin, aloin rakastaa. Hän oli hellä, älykäs, huumorintajuinen, huomaavainen. Huolehtivainen.

Myös täysi k*sipää näin jälkikäteen ajatellen. Täysin empatiakyvytön.

En ole koskaan ollut niin onnellinen kuin viime kesänä kun rakastimme toisiamme, tai niin luulin. Miksen uskonut, kun hän sanoi, ettei pysty parisuhteeseen ja on täysin kuollut sisältä?

Tiesin, että hän oli rikkinäinen, mutta luulin, että minä rakastan hänet ehjäksi. Joo, saa nauraa. En voi itsekään uskoa tyhmyyttäni.

Näen hänestä unta joka yö. Onko omaa harhaani, ettemme voineet erota noin, että jokin vetää meitä yhteen? Ehkä tämä on defenssi, helpompi kestää, kun en suostu tajuamaan sen olevan ihan oikeasti ohi. Olkoon niin. Se antaa minulle aikaa parantua, tulla järkiini.

Se oli elämäni rakkaustarina. Hänen ei.

En vieläkään pysty tajuamaan, että joku oikeasti on tuollainen, loukkaa toista niin äärettömän syvästi ja IHMETTELEE KUN ITKEN.

Minä käyn muutaman käynnin psykologilla. Tulee mieleen, että väärä henkilö on nyt hoidossa. Ap