Sinä, joka et halua periaatteesta naimisiin. Mikä siinä naimisiin menossa oikein pelottaa?

Meillä on ydinperhe, eli vain yhteisiä lapsia. Lapset perii joka tapauksessa, ei muut. Ei tarvetta avioliitolle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan mikään noista. En vain usko avioliittoihin enää nykyään. Olen todistanut kavereiden ja lähipiirin normaaleja ja rumaksi menneitä avioeroja. En usko avioliiton ikuiseen kestävyyteen, ja jos menisin naimisiin, minulle sen pitäisi olla ikuinen. En koe tarvetta avioitua, kun on ihan hyvä elää näin avoliitossakin. Jos ero joskus tuleekin, on se yksinkertaisempaa ilman erinäisiä hakemuksia.

Tämä usein on juuri se ydin, miksi avioliittoon ei haluta = ero on avoliitossa helpompi. Ja tottahan se onkin.

Ei ole.  Se ei ole yhtään sen helpompi.  Ero on aina raskas asia, eikä avoliitot ole sen parempia eikä kestävämpiä liittoja kuin avioliitotkaan.  Ei ne avopuolisot ole parempia puolisoita, kuin aviopuolisotkaan.  Ihan samoista asioista riidellään, samalla tavalla toista väijytään, haukutaan ja sidotaan, ollaan mustasukkaisia ja käytetään lapsia pelinappuloina.  Eikä avoliitosta lähdetä sen herkemmin kuin avioliitostakaan, isot taistelut käydään ja jokaisesta kuppiparista tapellaan, silloin kun tilanne siihen menee.  Kaikki riippuu niistä ihmisistä itsestään, ei liiton juridisesta muodosta.

Onko muka avoliitossa olevan helpompi lähteä omille teilleen noin vaan yhteisestä kodista?  Onko muka?  Niinkö sitä vain lähdetään ja kaikki hoituu itsestään, kun oltiin vain avoliitossa?  Ei tarvitse tehdä minkäänlaisia omaisuuden jakoja eikä lapsista tarvitse mitenkään sopia mitään, niinkö?   Noinko se vaan asumisetkin ratkeavat ihan niitä mitenkään itse järjestelemättä?  Joku tuuli ilmeisesti vain pyyhkäisee yli ja sitten onkin kaikki järjestyksessä ilman, että itse piti tehdä mitään?  

Eikö mistään tule edes riitaa?  Miten minä olen joutunut näkemään vaikka kuinka monta vallan helkkarin riitaista ja vaikeaa avoeroa?  Vuosia siinä on taisteltu ja syytelty ja yritetty saada toista syylliseksi ja itseä pyhimykseksi jne.  Vaikka oltiin vain avoliitossa, mikä on niin ihanteellinen olotila?

Ihan sama tietysti, miten ihmiset yhdessäolonsa järjestävät.  Tärkeintä on, että oppisivat oikeasti elämään yhdessä niin, ettei edes tarvitsisi erota.  Tärkeintä on kunnioitus ja toisesta välittäminen.  Ja jos naimisiin mennään vain sen takia, että voi järjestää sen prinsessapäivän ja voi laatia lahjatoivelistan tilinumerolla, niin kiitos ei, pysykää mieluummin avona.  Sellainen liitto ei kestä ja on vain häävieraitten hyväksikäyttöä.

Samoin voisi kysyä "Sinä, joka periaatteessa haluat naimisiin - miksi?". Tiedän monia henkilöitä, joiden on ollut pakko päästä naimisiin, jotkut ovat ehtineet jo kolmesti. Pakko saada häät, pakko saada toinen sormus, pakko päästä rouvaksi jne. Itse en halua naimisiin juurikaan noista syistä mulla ei ole tarvetta todistaa kenellekään mitään. Jos joskus menen naimisiin, en vaihda nimeäni koska tätä olen kantanut syntymästäni asti enkä myös kerro kenellekään siviilisäädyn vaihtamisesta. Palkkakonttori onneksi on vaitiolovelvollinen. Lisäksi ainoa syy naimisiin menolle olisi leskeneläke. Sormus tai kaksi sormessa ei todista rakkautta, mielestäni teot ja ajatukset sen tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle se taas on tapa rakastaa, että joka päivä tahdon jäädä edelleen yli 20 vuode jälkeen, vaikka ilman avioliittoa kai voisi olla helppoa lähteä.

Avioliittohan ei muuta tuota asiaa yhtään mitenkään. Naimisissakin on vapaa lähtemään tai voi jättää tulematta takaisin.

Ero on kuitenkin avoliitossa helpompi, ei paperihommia, byrokratiaa, omaisuudenjakoja. Sehän täälläkin oli usean peruste avoliitolle.

Mikä paperihomma?

Mikä byrokatia?

Ei omaisuuden jakoja?  Ihan tottako, eiks avoparit hanki koskaan yhteistä asuntoa, esim.?  Minä oon päinvastoin kuullut, kuinka kauhea kamppailu on käyty, kun ei ole ollut selkeetä käsitystä siitä kumpi nyt joskus 10-15 vuotta sitten osti tämän tai tämän, kumpi on oikeutetumpi saamaan jonkun yhdessä hankitun,  on tapeltu lahjoista, on  riidelty jostain kauan sitten tehdyistä matkoista, että kumpi senkin kustansi ja kumpi tässä on ostanut enemmän ruokaa kuin toinen ja kumpi on maksanut enemmän laskuja ja kumpi on hoitanut enemmän lapsia ja kumpi niille enemmän ostanut vaatteita jne.  ihan järjettömästi on tapeltu.  Avioerossa tehdään selkeä tasajako.  Sen voi teettää vaikka asianajajalla ja se on selvä.  Avoliitto on hankala, jos kumpikin on kuitenkin osallistunut yhteiseen elämään, mutta kummallakin on oma näkemyksensä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä mikään pelota. Keksin nyt muutakin rahan menoa kuin häät.

Aina yhtä paljon naurattaa kun ihmiset jotka ovat olleet vaikka nyt 5v. Yhdessä ja naimisissa paasaavat mulle ja miehelleni naimisiin menon tärkeydestä. Me kun olemme 15v. Kulkeneet yhtä taivalta.

Ja muuten tämän 15v. Aikana olemme todistaneet suhteita joissa ollaan menty naimisiin ja jo keretty eroamaankin.

Naimisiin voi mennä maistraatissa ilman häitäkin.

Naimisiin voi mennä kirkossa ilman häitäkin, jos kuuluu kirkkoon ja haluaa sen uskonnollisen sisällön siihen. Ei pakko kutsua yhtään sen enempää väkeä kuin maistraattiinkaan.

Haluamme pitää rahamme erillään nyt ja mahdollisen kuoleman tai eron jälkeen. Avioliitto mutkistaa asiaa, koska sen mukana tulee elatusvelvollisuus, perintö ja omaisuuden ositus. Osa näistä asioista hoituisi toki avioehdolla, mutta yhtä hyvin voimme elää avoliitossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.

Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.

Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.

Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.

Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta. 

Eli sinua ei haittaa jos puolison perillinen muuttaa kanssasi asumaan kun kerran omistaa puolet?

Ei käynyt mielessä, että voi myös tehdä testamentin missä avopuoliso perii kaiken.

Ihan vaan tiedoksi, avopuolison perintövero on korkeampi kuin aviopuolison. Itse aikanaan pohdin, että mitä kaikkia papereita sitä nyt tarvitsisi tehdä, että tulevaisuuden tilanteet olisi puolison kanssa hallussa (testamentit, lähioimaiseksi nimeäminen ym.) ja totesin, että on todella paljon helpompaa vain mennä naimisiin ;). Viisi minuuttia maistraatissa, yksi paperi ja kaikki on hoidettu. (Mikään pakko ei ole järjestää mitään juhlia). Avopuolisolla ei muuten ole mitään oikeutta jäädä asumaan yhteiseen asuntoon toisen kuoleman jälkeen, jos muut omistajat vaativat muuttoa (vrt. lesken ikuinen oikeus asua asunnossaan.) Voi käydä niin, että on alettava järkätä muuttoa, vaikka oma elämäntilanne ei sitä oikein sallisi. Kannattaa kyllä oikeasti miettiä mitä tapahtuu, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Sen jälkeen sitten tarvittavat paperit kuntoon (oli se sitten se testamentti tai avioliitto).

Tai sitten vielä helpompi ratkaisu: pidetään rakkaus ja rahat erillään. Minä muutin puolisoni omistamaan taloon ja hän yksin omistaa sen jatkossakin. Minulle on päivänselvää, että jos eroamme tai hän kuolee ennen minua, kaikki hänen omaisuutensa menee hänen lähiomaiselleen. Vastaavasti kaikki minun omaisuuteni menee minun lapselleni. Me emme kerrytä yhteistä omaisuutta vaan maksamme juoksevat menot puoliksi ja jäljelle jäävän rahan kumpikin laittaa ja käyttää kuten itse haluaa. Jos meille tulee ero tai puolisoni kuolee ennen minua, pääsen kyllä kuukaudessa-parissa vuokralle ja voin sen jälkeen pohtia pysyvämpää asumismuotoani.

Miksi sinulle on noin tärkeää, että muut ihmiset menisivät naimisiin? Eihän meidän valintamme vaikuta mitenkään sinun elämääsi.

Ei mulle ole tärkee meneekö muut naimisiin. Mähän sanon tuossa lopussa, että miettii sen oman tilanteen kuten esim. sinä olet miettinyt ja tekee ratkaisunsa sen mukaan. On vaan todella yleistä, ettei ihmiset ollenkaan mieti näitä. Hoetaan vaan, että minähän en mitään häitä järjestä ja palloa jalkaan ota, mutta samalla ei myöskään mietitä mitä sitten, kun se oman puoliso on sairalassa letkuissa ja he soittavat äidille, koska avopuolisolla ei ole oikeuksia (ellei niitä ole erikseen annettu). Asioihin varautuminen tavalla tai toisella on fiksua.

Jos minulla olisi hyvä parisuhde, haluaisin naimisiin. jos mies ei haluaisi, kokisin että hän haluaa pitää verkot vesillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.

Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.

Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.

Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.

Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta. 

Eli sinua ei haittaa jos puolison perillinen muuttaa kanssasi asumaan kun kerran omistaa puolet?

Ei käynyt mielessä, että voi myös tehdä testamentin missä avopuoliso perii kaiken.

Ihan vaan tiedoksi, avopuolison perintövero on korkeampi kuin aviopuolison. Itse aikanaan pohdin, että mitä kaikkia papereita sitä nyt tarvitsisi tehdä, että tulevaisuuden tilanteet olisi puolison kanssa hallussa (testamentit, lähioimaiseksi nimeäminen ym.) ja totesin, että on todella paljon helpompaa vain mennä naimisiin ;). Viisi minuuttia maistraatissa, yksi paperi ja kaikki on hoidettu. (Mikään pakko ei ole järjestää mitään juhlia). Avopuolisolla ei muuten ole mitään oikeutta jäädä asumaan yhteiseen asuntoon toisen kuoleman jälkeen, jos muut omistajat vaativat muuttoa (vrt. lesken ikuinen oikeus asua asunnossaan.) Voi käydä niin, että on alettava järkätä muuttoa, vaikka oma elämäntilanne ei sitä oikein sallisi. Kannattaa kyllä oikeasti miettiä mitä tapahtuu, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Sen jälkeen sitten tarvittavat paperit kuntoon (oli se sitten se testamentti tai avioliitto).

Tai sitten vielä helpompi ratkaisu: pidetään rakkaus ja rahat erillään. Minä muutin puolisoni omistamaan taloon ja hän yksin omistaa sen jatkossakin. Minulle on päivänselvää, että jos eroamme tai hän kuolee ennen minua, kaikki hänen omaisuutensa menee hänen lähiomaiselleen. Vastaavasti kaikki minun omaisuuteni menee minun lapselleni. Me emme kerrytä yhteistä omaisuutta vaan maksamme juoksevat menot puoliksi ja jäljelle jäävän rahan kumpikin laittaa ja käyttää kuten itse haluaa. Jos meille tulee ero tai puolisoni kuolee ennen minua, pääsen kyllä kuukaudessa-parissa vuokralle ja voin sen jälkeen pohtia pysyvämpää asumismuotoani.

Miksi sinulle on noin tärkeää, että muut ihmiset menisivät naimisiin? Eihän meidän valintamme vaikuta mitenkään sinun elämääsi.

Kuulostaahan tuo järkevältä, mutta ajattelet, niin kuin ihmiset yleensä ajattelevat: he aikovat pysyä aina yhtä nuorina.  Muut ehkä vanhenevat, mutta he itse eivät.

Kun puoliso kuolee ja olet 85-vuotias, et ehkä ihan yhtä helposti muuta siitä vuokra-asuntoon ja voi olla, että kodistasi lähteminen on järkyttävä tilanne, voit olla jo aika avutonkin siinä iässä.  Muuta siinä nyt sitten ensin vuokralle ja sitten ajattele "pysyvämpää asumismuotoa."  Tilanteesi on myös sellainen, että koti, jossa nyt asut, ei ole sinun kotisi.  Se on nyt miehesi, ja hänen jälkeensä hänen lähiomaistensa omaisuutta.  Et voi koskaan laittaa mitään ns. omaa asuntoon, joka ei ole sinun.  Itse en haluaisi tuollaiseen tilanteeseen.  Pienestäkin riidasta voisi puoliso sanoa, että painu mäelle.   Tai hänen omaisensa.  Sinun sijassasi pitäisin joka tapauksessa oman asuntoni.  En laittaisi mitään sen varaan, että asun tässä nyt toisen reviirillä ja hän voi vaikka vaatia minulta vuokraa, jos hän niin päättää.  

Ei ketään haittaa teidän tai kenenkään muittenkaan systeemit, ihan samahan se muille ihmisille on.

Avioliitto on mielestäni paras rakkauden osoitus mitä voi toiselle antaa. Se on tärkeä juridinen sopimus ja ennenkaikkea todistus siitä, että puoliso haluaa olla sinun lähimmäinen, puoliso siis nimenomaan viranomaisten silmissä. 

Ja entäs jos ei tulekaan avioeroa, kuolemaa vaan toinen vammautuu pahasti?  Avopuoliso on juridisesti todella heikoilla. Voit olla sairaalassa lähimmäinen, mutta menepä pankkiin hoitamaan hänen asioitaan....

Avioliitto ei takaa rakkautta tai pitkää liittoa, se ei muuta oikeastaan mitään, onpahan kuitenkin se turva jos jotain sattuu.

Ihmiset ottavat vakuutuksia, katsovat tarkkaan lainapaperit, ostavat auton harkiten. Yhtään sähkölaitettakaan ei osteta ilman takuuta! Mutta yhteinen elämä luodaan aika lailla tyhjän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.

Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.

Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.

Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.

Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta. 

Eli sinua ei haittaa jos puolison perillinen muuttaa kanssasi asumaan kun kerran omistaa puolet?

Ei käynyt mielessä, että voi myös tehdä testamentin missä avopuoliso perii kaiken.

Ihan vaan tiedoksi, avopuolison perintövero on korkeampi kuin aviopuolison. Itse aikanaan pohdin, että mitä kaikkia papereita sitä nyt tarvitsisi tehdä, että tulevaisuuden tilanteet olisi puolison kanssa hallussa (testamentit, lähioimaiseksi nimeäminen ym.) ja totesin, että on todella paljon helpompaa vain mennä naimisiin ;). Viisi minuuttia maistraatissa, yksi paperi ja kaikki on hoidettu. (Mikään pakko ei ole järjestää mitään juhlia). Avopuolisolla ei muuten ole mitään oikeutta jäädä asumaan yhteiseen asuntoon toisen kuoleman jälkeen, jos muut omistajat vaativat muuttoa (vrt. lesken ikuinen oikeus asua asunnossaan.) Voi käydä niin, että on alettava järkätä muuttoa, vaikka oma elämäntilanne ei sitä oikein sallisi. Kannattaa kyllä oikeasti miettiä mitä tapahtuu, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Sen jälkeen sitten tarvittavat paperit kuntoon (oli se sitten se testamentti tai avioliitto).

Tai sitten vielä helpompi ratkaisu: pidetään rakkaus ja rahat erillään. Minä muutin puolisoni omistamaan taloon ja hän yksin omistaa sen jatkossakin. Minulle on päivänselvää, että jos eroamme tai hän kuolee ennen minua, kaikki hänen omaisuutensa menee hänen lähiomaiselleen. Vastaavasti kaikki minun omaisuuteni menee minun lapselleni. Me emme kerrytä yhteistä omaisuutta vaan maksamme juoksevat menot puoliksi ja jäljelle jäävän rahan kumpikin laittaa ja käyttää kuten itse haluaa. Jos meille tulee ero tai puolisoni kuolee ennen minua, pääsen kyllä kuukaudessa-parissa vuokralle ja voin sen jälkeen pohtia pysyvämpää asumismuotoani.

Miksi sinulle on noin tärkeää, että muut ihmiset menisivät naimisiin? Eihän meidän valintamme vaikuta mitenkään sinun elämääsi.

Eli te ette koskaan osta mitään yhdessä? Onko kaikessa lappu (sohvan pohjassa, telkkarin takana ym.), että muistaa vielä kymmenen vuoden päästä, että kuka osti mitäkin. Anteeksi nyt vaan, mutta tuo ei todellakaan ole helpompi ratkaisu. Me ollaa naimisissa, joten kaikki on yhteistä, jos joskus tulee ero, niin kaikki menee puoliksi. Toki asiat täytyy edelleen jakaa, mutta vain rahallisen arvon mukaan. Ei tarvitse tapella kuka on ostanut mitäkin näinä 20 yhteisenä vuotena...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.

Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.

Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.

Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.

Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta. 

Eli sinua ei haittaa jos puolison perillinen muuttaa kanssasi asumaan kun kerran omistaa puolet?

Ei käynyt mielessä, että voi myös tehdä testamentin missä avopuoliso perii kaiken.

Ihan vaan tiedoksi, avopuolison perintövero on korkeampi kuin aviopuolison. Itse aikanaan pohdin, että mitä kaikkia papereita sitä nyt tarvitsisi tehdä, että tulevaisuuden tilanteet olisi puolison kanssa hallussa (testamentit, lähioimaiseksi nimeäminen ym.) ja totesin, että on todella paljon helpompaa vain mennä naimisiin ;). Viisi minuuttia maistraatissa, yksi paperi ja kaikki on hoidettu. (Mikään pakko ei ole järjestää mitään juhlia). Avopuolisolla ei muuten ole mitään oikeutta jäädä asumaan yhteiseen asuntoon toisen kuoleman jälkeen, jos muut omistajat vaativat muuttoa (vrt. lesken ikuinen oikeus asua asunnossaan.) Voi käydä niin, että on alettava järkätä muuttoa, vaikka oma elämäntilanne ei sitä oikein sallisi. Kannattaa kyllä oikeasti miettiä mitä tapahtuu, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Sen jälkeen sitten tarvittavat paperit kuntoon (oli se sitten se testamentti tai avioliitto).

Tai sitten vielä helpompi ratkaisu: pidetään rakkaus ja rahat erillään. Minä muutin puolisoni omistamaan taloon ja hän yksin omistaa sen jatkossakin. Minulle on päivänselvää, että jos eroamme tai hän kuolee ennen minua, kaikki hänen omaisuutensa menee hänen lähiomaiselleen. Vastaavasti kaikki minun omaisuuteni menee minun lapselleni. Me emme kerrytä yhteistä omaisuutta vaan maksamme juoksevat menot puoliksi ja jäljelle jäävän rahan kumpikin laittaa ja käyttää kuten itse haluaa. Jos meille tulee ero tai puolisoni kuolee ennen minua, pääsen kyllä kuukaudessa-parissa vuokralle ja voin sen jälkeen pohtia pysyvämpää asumismuotoani.

Miksi sinulle on noin tärkeää, että muut ihmiset menisivät naimisiin? Eihän meidän valintamme vaikuta mitenkään sinun elämääsi.

Kuulostaahan tuo järkevältä, mutta ajattelet, niin kuin ihmiset yleensä ajattelevat: he aikovat pysyä aina yhtä nuorina.  Muut ehkä vanhenevat, mutta he itse eivät.

Kun puoliso kuolee ja olet 85-vuotias, et ehkä ihan yhtä helposti muuta siitä vuokra-asuntoon ja voi olla, että kodistasi lähteminen on järkyttävä tilanne, voit olla jo aika avutonkin siinä iässä.  Muuta siinä nyt sitten ensin vuokralle ja sitten ajattele "pysyvämpää asumismuotoa."  Tilanteesi on myös sellainen, että koti, jossa nyt asut, ei ole sinun kotisi.  Se on nyt miehesi, ja hänen jälkeensä hänen lähiomaistensa omaisuutta.  Et voi koskaan laittaa mitään ns. omaa asuntoon, joka ei ole sinun.  Itse en haluaisi tuollaiseen tilanteeseen.  Pienestäkin riidasta voisi puoliso sanoa, että painu mäelle.   Tai hänen omaisensa.  Sinun sijassasi pitäisin joka tapauksessa oman asuntoni.  En laittaisi mitään sen varaan, että asun tässä nyt toisen reviirillä ja hän voi vaikka vaatia minulta vuokraa, jos hän niin päättää.  

Ei ketään haittaa teidän tai kenenkään muittenkaan systeemit, ihan samahan se muille ihmisille on.

Meistä kumpikaan ei 85-vuotiaana asu yli 300 m2 ok-talossa joka on kolmessa kerroksessa, joten älä ole huolissasi :-D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.

Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.

Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.

Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.

Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta. 

Eli sinua ei haittaa jos puolison perillinen muuttaa kanssasi asumaan kun kerran omistaa puolet?

Ei käynyt mielessä, että voi myös tehdä testamentin missä avopuoliso perii kaiken.

Ihan vaan tiedoksi, avopuolison perintövero on korkeampi kuin aviopuolison. Itse aikanaan pohdin, että mitä kaikkia papereita sitä nyt tarvitsisi tehdä, että tulevaisuuden tilanteet olisi puolison kanssa hallussa (testamentit, lähioimaiseksi nimeäminen ym.) ja totesin, että on todella paljon helpompaa vain mennä naimisiin ;). Viisi minuuttia maistraatissa, yksi paperi ja kaikki on hoidettu. (Mikään pakko ei ole järjestää mitään juhlia). Avopuolisolla ei muuten ole mitään oikeutta jäädä asumaan yhteiseen asuntoon toisen kuoleman jälkeen, jos muut omistajat vaativat muuttoa (vrt. lesken ikuinen oikeus asua asunnossaan.) Voi käydä niin, että on alettava järkätä muuttoa, vaikka oma elämäntilanne ei sitä oikein sallisi. Kannattaa kyllä oikeasti miettiä mitä tapahtuu, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Sen jälkeen sitten tarvittavat paperit kuntoon (oli se sitten se testamentti tai avioliitto).

Tai sitten vielä helpompi ratkaisu: pidetään rakkaus ja rahat erillään. Minä muutin puolisoni omistamaan taloon ja hän yksin omistaa sen jatkossakin. Minulle on päivänselvää, että jos eroamme tai hän kuolee ennen minua, kaikki hänen omaisuutensa menee hänen lähiomaiselleen. Vastaavasti kaikki minun omaisuuteni menee minun lapselleni. Me emme kerrytä yhteistä omaisuutta vaan maksamme juoksevat menot puoliksi ja jäljelle jäävän rahan kumpikin laittaa ja käyttää kuten itse haluaa. Jos meille tulee ero tai puolisoni kuolee ennen minua, pääsen kyllä kuukaudessa-parissa vuokralle ja voin sen jälkeen pohtia pysyvämpää asumismuotoani.

Miksi sinulle on noin tärkeää, että muut ihmiset menisivät naimisiin? Eihän meidän valintamme vaikuta mitenkään sinun elämääsi.

Eli te ette koskaan osta mitään yhdessä? Onko kaikessa lappu (sohvan pohjassa, telkkarin takana ym.), että muistaa vielä kymmenen vuoden päästä, että kuka osti mitäkin. Anteeksi nyt vaan, mutta tuo ei todellakaan ole helpompi ratkaisu. Me ollaa naimisissa, joten kaikki on yhteistä, jos joskus tulee ero, niin kaikki menee puoliksi. Toki asiat täytyy edelleen jakaa, mutta vain rahallisen arvon mukaan. Ei tarvitse tapella kuka on ostanut mitäkin näinä 20 yhteisenä vuotena...

Ei taida kymmenen vuoden kuluttua olla sen television tai sohvan ostajalla enää merkitystä. Mutta kuten arvelinkin, niin toisin kuin ap väitti, hän (sinä) kuitenkin haluaisi ihmisten nimenomaan menevän naimisiin. Ei vain pohtivan ja sopivan asioita etukäteen. MOT.

Vierailija kirjoitti:

Haluamme pitää rahamme erillään nyt ja mahdollisen kuoleman tai eron jälkeen. Avioliitto mutkistaa asiaa, koska sen mukana tulee elatusvelvollisuus, perintö ja omaisuuden ositus. Osa näistä asioista hoituisi toki avioehdolla, mutta yhtä hyvin voimme elää avoliitossa.

Elatusvelvollisuus puolisoon nähden on nykyään aika harvinainen ilmiö, lähinnä se tarkoittaa lasten elättämistä ja se kyllä kuuluu vanhemmille, on he avoliitossa tai avioliitossa.  Sitä ei mikään muuta.

Mikä kumman perintö?  Lapset perii aina vanhempansa, on ne naimisissa tai ei.  Mikä on ongelma?

Omaisuuden ositus, en nyt tajua mitä tarkoitetaan mutta eikö kummassakin tapauksessa eron tullessa omaisuus jotenkin jaeta?  Saahan senkin jättää jakamatta yhteisellä päätöksellä, siitä vaan toinen ottakoon ja toinen jättäköön.  

Ihan vaan sivuhuomautuksena, miksi tässä puhutaan milleniaaleista, eli 1980-1995 syntyneistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.

Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.

Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.

Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.

Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta. 

Eli sinua ei haittaa jos puolison perillinen muuttaa kanssasi asumaan kun kerran omistaa puolet?

Ei käynyt mielessä, että voi myös tehdä testamentin missä avopuoliso perii kaiken.

Ihan vaan tiedoksi, avopuolison perintövero on korkeampi kuin aviopuolison. Itse aikanaan pohdin, että mitä kaikkia papereita sitä nyt tarvitsisi tehdä, että tulevaisuuden tilanteet olisi puolison kanssa hallussa (testamentit, lähioimaiseksi nimeäminen ym.) ja totesin, että on todella paljon helpompaa vain mennä naimisiin ;). Viisi minuuttia maistraatissa, yksi paperi ja kaikki on hoidettu. (Mikään pakko ei ole järjestää mitään juhlia). Avopuolisolla ei muuten ole mitään oikeutta jäädä asumaan yhteiseen asuntoon toisen kuoleman jälkeen, jos muut omistajat vaativat muuttoa (vrt. lesken ikuinen oikeus asua asunnossaan.) Voi käydä niin, että on alettava järkätä muuttoa, vaikka oma elämäntilanne ei sitä oikein sallisi. Kannattaa kyllä oikeasti miettiä mitä tapahtuu, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Sen jälkeen sitten tarvittavat paperit kuntoon (oli se sitten se testamentti tai avioliitto).

Tai sitten vielä helpompi ratkaisu: pidetään rakkaus ja rahat erillään. Minä muutin puolisoni omistamaan taloon ja hän yksin omistaa sen jatkossakin. Minulle on päivänselvää, että jos eroamme tai hän kuolee ennen minua, kaikki hänen omaisuutensa menee hänen lähiomaiselleen. Vastaavasti kaikki minun omaisuuteni menee minun lapselleni. Me emme kerrytä yhteistä omaisuutta vaan maksamme juoksevat menot puoliksi ja jäljelle jäävän rahan kumpikin laittaa ja käyttää kuten itse haluaa. Jos meille tulee ero tai puolisoni kuolee ennen minua, pääsen kyllä kuukaudessa-parissa vuokralle ja voin sen jälkeen pohtia pysyvämpää asumismuotoani.

Miksi sinulle on noin tärkeää, että muut ihmiset menisivät naimisiin? Eihän meidän valintamme vaikuta mitenkään sinun elämääsi.

Eli te ette koskaan osta mitään yhdessä? Onko kaikessa lappu (sohvan pohjassa, telkkarin takana ym.), että muistaa vielä kymmenen vuoden päästä, että kuka osti mitäkin. Anteeksi nyt vaan, mutta tuo ei todellakaan ole helpompi ratkaisu. Me ollaa naimisissa, joten kaikki on yhteistä, jos joskus tulee ero, niin kaikki menee puoliksi. Toki asiat täytyy edelleen jakaa, mutta vain rahallisen arvon mukaan. Ei tarvitse tapella kuka on ostanut mitäkin näinä 20 yhteisenä vuotena...

Ei taida kymmenen vuoden kuluttua olla sen television tai sohvan ostajalla enää merkitystä. Mutta kuten arvelinkin, niin toisin kuin ap väitti, hän (sinä) kuitenkin haluaisi ihmisten nimenomaan menevän naimisiin. Ei vain pohtivan ja sopivan asioita etukäteen. MOT.

Voi kuule kyllä niillä vaan on merkitystä.  Eron tullen niillä vasta merkitystä onkin.  Ihmisen sielu on pieni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.

Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.

Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.

Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.

Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta. 

Eli sinua ei haittaa jos puolison perillinen muuttaa kanssasi asumaan kun kerran omistaa puolet?

Ei käynyt mielessä, että voi myös tehdä testamentin missä avopuoliso perii kaiken.

Ei varmaan käynyt, koska rintaperillistä ei testamentein sivuuteta.

-ohis

No kävikö se mielessä, että kaikilla ei ole rintaperillisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.

Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.

Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.

Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.

Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta. 

Eli sinua ei haittaa jos puolison perillinen muuttaa kanssasi asumaan kun kerran omistaa puolet?

Ei käynyt mielessä, että voi myös tehdä testamentin missä avopuoliso perii kaiken.

Ihan vaan tiedoksi, avopuolison perintövero on korkeampi kuin aviopuolison. Itse aikanaan pohdin, että mitä kaikkia papereita sitä nyt tarvitsisi tehdä, että tulevaisuuden tilanteet olisi puolison kanssa hallussa (testamentit, lähioimaiseksi nimeäminen ym.) ja totesin, että on todella paljon helpompaa vain mennä naimisiin ;). Viisi minuuttia maistraatissa, yksi paperi ja kaikki on hoidettu. (Mikään pakko ei ole järjestää mitään juhlia). Avopuolisolla ei muuten ole mitään oikeutta jäädä asumaan yhteiseen asuntoon toisen kuoleman jälkeen, jos muut omistajat vaativat muuttoa (vrt. lesken ikuinen oikeus asua asunnossaan.) Voi käydä niin, että on alettava järkätä muuttoa, vaikka oma elämäntilanne ei sitä oikein sallisi. Kannattaa kyllä oikeasti miettiä mitä tapahtuu, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Sen jälkeen sitten tarvittavat paperit kuntoon (oli se sitten se testamentti tai avioliitto).

Tai sitten vielä helpompi ratkaisu: pidetään rakkaus ja rahat erillään. Minä muutin puolisoni omistamaan taloon ja hän yksin omistaa sen jatkossakin. Minulle on päivänselvää, että jos eroamme tai hän kuolee ennen minua, kaikki hänen omaisuutensa menee hänen lähiomaiselleen. Vastaavasti kaikki minun omaisuuteni menee minun lapselleni. Me emme kerrytä yhteistä omaisuutta vaan maksamme juoksevat menot puoliksi ja jäljelle jäävän rahan kumpikin laittaa ja käyttää kuten itse haluaa. Jos meille tulee ero tai puolisoni kuolee ennen minua, pääsen kyllä kuukaudessa-parissa vuokralle ja voin sen jälkeen pohtia pysyvämpää asumismuotoani.

Miksi sinulle on noin tärkeää, että muut ihmiset menisivät naimisiin? Eihän meidän valintamme vaikuta mitenkään sinun elämääsi.

Kuulostaahan tuo järkevältä, mutta ajattelet, niin kuin ihmiset yleensä ajattelevat: he aikovat pysyä aina yhtä nuorina.  Muut ehkä vanhenevat, mutta he itse eivät.

Kun puoliso kuolee ja olet 85-vuotias, et ehkä ihan yhtä helposti muuta siitä vuokra-asuntoon ja voi olla, että kodistasi lähteminen on järkyttävä tilanne, voit olla jo aika avutonkin siinä iässä.  Muuta siinä nyt sitten ensin vuokralle ja sitten ajattele "pysyvämpää asumismuotoa."  Tilanteesi on myös sellainen, että koti, jossa nyt asut, ei ole sinun kotisi.  Se on nyt miehesi, ja hänen jälkeensä hänen lähiomaistensa omaisuutta.  Et voi koskaan laittaa mitään ns. omaa asuntoon, joka ei ole sinun.  Itse en haluaisi tuollaiseen tilanteeseen.  Pienestäkin riidasta voisi puoliso sanoa, että painu mäelle.   Tai hänen omaisensa.  Sinun sijassasi pitäisin joka tapauksessa oman asuntoni.  En laittaisi mitään sen varaan, että asun tässä nyt toisen reviirillä ja hän voi vaikka vaatia minulta vuokraa, jos hän niin päättää.  

Ei ketään haittaa teidän tai kenenkään muittenkaan systeemit, ihan samahan se muille ihmisille on.

Meistä kumpikaan ei 85-vuotiaana asu yli 300 m2 ok-talossa joka on kolmessa kerroksessa, joten älä ole huolissasi :-D

Tiedän tapauksen, jossa mies kuoli nelikymppisenä ja miehen omistamaan asuntoon muuttanut avokki joutui pikana pihalle kodistaan, kun sukulaiset alkoivat vaatia omaisuutteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.

Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.

Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.

Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.

Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta. 

Eli sinua ei haittaa jos puolison perillinen muuttaa kanssasi asumaan kun kerran omistaa puolet?

Ei käynyt mielessä, että voi myös tehdä testamentin missä avopuoliso perii kaiken.

Ihan vaan tiedoksi, avopuolison perintövero on korkeampi kuin aviopuolison. Itse aikanaan pohdin, että mitä kaikkia papereita sitä nyt tarvitsisi tehdä, että tulevaisuuden tilanteet olisi puolison kanssa hallussa (testamentit, lähioimaiseksi nimeäminen ym.) ja totesin, että on todella paljon helpompaa vain mennä naimisiin ;). Viisi minuuttia maistraatissa, yksi paperi ja kaikki on hoidettu. (Mikään pakko ei ole järjestää mitään juhlia). Avopuolisolla ei muuten ole mitään oikeutta jäädä asumaan yhteiseen asuntoon toisen kuoleman jälkeen, jos muut omistajat vaativat muuttoa (vrt. lesken ikuinen oikeus asua asunnossaan.) Voi käydä niin, että on alettava järkätä muuttoa, vaikka oma elämäntilanne ei sitä oikein sallisi. Kannattaa kyllä oikeasti miettiä mitä tapahtuu, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Sen jälkeen sitten tarvittavat paperit kuntoon (oli se sitten se testamentti tai avioliitto).

Tai sitten vielä helpompi ratkaisu: pidetään rakkaus ja rahat erillään. Minä muutin puolisoni omistamaan taloon ja hän yksin omistaa sen jatkossakin. Minulle on päivänselvää, että jos eroamme tai hän kuolee ennen minua, kaikki hänen omaisuutensa menee hänen lähiomaiselleen. Vastaavasti kaikki minun omaisuuteni menee minun lapselleni. Me emme kerrytä yhteistä omaisuutta vaan maksamme juoksevat menot puoliksi ja jäljelle jäävän rahan kumpikin laittaa ja käyttää kuten itse haluaa. Jos meille tulee ero tai puolisoni kuolee ennen minua, pääsen kyllä kuukaudessa-parissa vuokralle ja voin sen jälkeen pohtia pysyvämpää asumismuotoani.

Miksi sinulle on noin tärkeää, että muut ihmiset menisivät naimisiin? Eihän meidän valintamme vaikuta mitenkään sinun elämääsi.

Kuulostaahan tuo järkevältä, mutta ajattelet, niin kuin ihmiset yleensä ajattelevat: he aikovat pysyä aina yhtä nuorina.  Muut ehkä vanhenevat, mutta he itse eivät.

Kun puoliso kuolee ja olet 85-vuotias, et ehkä ihan yhtä helposti muuta siitä vuokra-asuntoon ja voi olla, että kodistasi lähteminen on järkyttävä tilanne, voit olla jo aika avutonkin siinä iässä.  Muuta siinä nyt sitten ensin vuokralle ja sitten ajattele "pysyvämpää asumismuotoa."  Tilanteesi on myös sellainen, että koti, jossa nyt asut, ei ole sinun kotisi.  Se on nyt miehesi, ja hänen jälkeensä hänen lähiomaistensa omaisuutta.  Et voi koskaan laittaa mitään ns. omaa asuntoon, joka ei ole sinun.  Itse en haluaisi tuollaiseen tilanteeseen.  Pienestäkin riidasta voisi puoliso sanoa, että painu mäelle.   Tai hänen omaisensa.  Sinun sijassasi pitäisin joka tapauksessa oman asuntoni.  En laittaisi mitään sen varaan, että asun tässä nyt toisen reviirillä ja hän voi vaikka vaatia minulta vuokraa, jos hän niin päättää.  

Ei ketään haittaa teidän tai kenenkään muittenkaan systeemit, ihan samahan se muille ihmisille on.

Enpä tiedä. Mun suvussa oli pariskunta joka eli 40 vuotta avoliitossa. Molemmilla lapset nuoruuden avioliitossa, joka lyhyempi kuin tämä avoliitto. Molemmilla oma talo, joista toista pitivät talviasuntona ja toista kesämökkinä. Kun puoliso kuoli, leskelle jäi oma talonsa jossa hän asuu. Vainajan lapsille jäi tämän talo, kuten oli tarkoituskin.

En usko avioliittoon. Sen sijaan uskon siihen, että kaksi aikuista ihmistä päättää jakaa elämänsä, koska yhdessä on parempmi kuin erikseen.

Tällä on pärjätty 25 vuotta ja pärjätään toivottavasti vielä toisetkin 25 vuotta