Lue keskustelun säännöt.
Lapsuuden jäljet: tunne ettei ole olemassa tai todellinen
Miten tyypillistä on, että tällainen kokemus seuraa lapsuuden jäljiltä sitkeästi mukana aikuisuuteen? Lapsena ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alistua huonoon kohteluun. Aikuisena taas se nostaa nopeasti pintaan voimakkaita raivon tunteita ja minusta on tullut hyvin puolustautuva. Kipukohta on silti edelleen sama, vaikka reaktio on eri. Huono kohtelu herättää minussa tunteen siitä, että olen muiden silmissä arvoton eikä minulla ole mitään väliä. Toisinaan tuntuu siltä, etten ole edes oikeasti olemassa.
Kommentit (793)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Ei kai tässä ketjussa tarvitse vähätellä kenenkään kokemuksia?
Pointti ei ollut vähättely, vaan tuo hyväosaisten käsitys traumoista ja niiden hoidosta, tyyliin että kaikki vastoinkäymiset luokitellaan erheellisesti "traumaksi" ja kun kerran itse vaan päättää että ei traumatisoitua niin sitten ei traumatisoidu. Jo se kertoo että kyseessä ei ollut trauma, että kokee voivansa päättää tuleeko ikävästä tapahtumasta traumaoireita vai ei. Kaikki ikävät tapahtumat elämässä ei ole traumoja vaan ikäviä tapahtumia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaltoinkohdeltujen lasten traumat ovat usein erityyppistä traumatisoitumista kuin yksittäisestä tapahtumasta esim. onnettomuudesta aiheutuvat traumat. Lasten kotona saamat traumat ovat jatkuvasta ja pitkäkestoisesta tilanteesta syntyneitä ja siksi myös jonkin verran erilaisia.
On varmaan helppo maalikkonakin ymmärtää, että ihminen, joka on vaikka osallisena suuronnettomuudessa traumatisoituu toisenlaisella mekanismilla ja oireilla kuin vaikka lapsi, joka on saanut alisteisessa asemassa kokea väkivaltaa pitkin lapsuuttaan tai lapsi, jolla ei ole yhtään turvallista aikuista elämässään auttamassa vaikeissa asioissa, jotka voivat välillä olla hyvinkin vaikeita asioita ja tuen tarve huomattava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Voihan se olla iso onnettomuus. Monet ovat halvaantuneet kun ovat tippuneet hevosen selästä. Voisi verrata auto-onnettomuuteen tai mihin tahansa, missä henki on vaarassa ja siten voi olla myös hyvin traumaattista.
Itse olen ollut autossa, joka meni vesiliirron kautta ojaan. Mitään ei käynyt ihmisille, mutta se tieto miten vaarallinen itse tilanne oli, on traumatisoinut minut. Vasta vuosia myöhemmin sain paniikkikohtauksia samanlaisissa tilanteissa, enkä nyt aja autoa ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Ei kai tässä ketjussa tarvitse vähätellä kenenkään kokemuksia?
Ei se ole vähättelyä vaan faktaa, että hevosen selästä putoaminen voi toki olla ikävä sattuma, mutta se on täysin eri asia, kuin vauvasta asti jatkunut kaltoinkohtelu ja pahoinpitely. Kukaan ei voi vakavalla naamalla puhua näistä asioista verrannollisesti keskenään. Minäkin olen tippunut hevosen selästä lukuisia kertoja ja onhan se pelottavaa ja ikävä tapahtuma, mutta ei se hevosen selästä tippuminen aiheuta vakavaa traumaoireilua ja dissosiointia, vaan lähes kaiken kattava väkivalta lapsuudessa ja nuoruudessa.
Vierailija kirjoitti:
Kaltoinkohdeltujen lasten traumat ovat usein erityyppistä traumatisoitumista kuin yksittäisestä tapahtumasta esim. onnettomuudesta aiheutuvat traumat. Lasten kotona saamat traumat ovat jatkuvasta ja pitkäkestoisesta tilanteesta syntyneitä ja siksi myös jonkin verran erilaisia.
On varmaan helppo maalikkonakin ymmärtää, että ihminen, joka on vaikka osallisena suuronnettomuudessa traumatisoituu toisenlaisella mekanismilla ja oireilla kuin vaikka lapsi, joka on saanut alisteisessa asemassa kokea väkivaltaa pitkin lapsuuttaan tai lapsi, jolla ei ole yhtään turvallista aikuista elämässään auttamassa vaikeissa asioissa, jotka voivat välillä olla hyvinkin vaikeita asioita ja tuen tarve huomattava.
Tulikin tästä viestistä mieleen tämä artikkeli: https://asiakas.kotisivukone.com/files/ttkeskus.palvelee.fi/tiedostot/s…
Monelle ei varmasti mitään uutta, mutta itselleni aikanaan valaisevaa. Niin ja tämä ei varmaan .pdf-linkkiä osaa linkittää kunnolla, niin kannattaa kopioida se tuosta osoitekenttään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Ei kai tässä ketjussa tarvitse vähätellä kenenkään kokemuksia?
Ei se ole vähättelyä vaan faktaa, että hevosen selästä putoaminen voi toki olla ikävä sattuma, mutta se on täysin eri asia, kuin vauvasta asti jatkunut kaltoinkohtelu ja pahoinpitely. Kukaan ei voi vakavalla naamalla puhua näistä asioista verrannollisesti keskenään. Minäkin olen tippunut hevosen selästä lukuisia kertoja ja onhan se pelottavaa ja ikävä tapahtuma, mutta ei se hevosen selästä tippuminen aiheuta vakavaa traumaoireilua ja dissosiointia, vaan lähes kaiken kattava väkivalta lapsuudessa ja nuoruudessa.
Mistä tiedät mitä kaikkea muuta kyseinen ihminen on kokenut, mutta jättänyt artikkelissa mainitsematta? Oikeasti tiedämme todella vähän toisten elämästä. Ei välttämättä jollain julkkiksella ole kiinnostusta purkaa kaikkein rajuimpia kokemuksiaan julkisuudessa. Kyse voi olla puhtaasti itsesuojeluvaistosta, jos ei käsittele kaikkea julkisesti. Jotkut asiat voivat olla niin kipeitä, ettei niitä ole edes mieli pystynyt millään tavalla käsittelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Voihan se olla iso onnettomuus. Monet ovat halvaantuneet kun ovat tippuneet hevosen selästä. Voisi verrata auto-onnettomuuteen tai mihin tahansa, missä henki on vaarassa ja siten voi olla myös hyvin traumaattista.
Itse olen ollut autossa, joka meni vesiliirron kautta ojaan. Mitään ei käynyt ihmisille, mutta se tieto miten vaarallinen itse tilanne oli, on traumatisoinut minut. Vasta vuosia myöhemmin sain paniikkikohtauksia samanlaisissa tilanteissa, enkä nyt aja autoa ollenkaan.
Yksittäinen onnettomuus ei aiheuta samaa, mitä koko elämän kestänyt kaltoinkohtelu. Yksittäisestä onnettomuudesta selviää oikein hyvin, kun taustalla on hyvä lapsuus, tukijoukkoja ja rakastavia ihmisiä ympärillä. On eri asia selviytyä yksittäisestä onnettomuudesta, jos taustalla on ollut terveellä tavalla rakentunut itsetunto, lapsuudesta opittu kyky luottaa, opittu usko hyvään ja onnistumiseen. Nämä voivat horjua kriisivaiheessa, mutta kriisivaiheen ohitettuaan ihminen palaa niihin lapsuuden opittuihin malleihin ja voi jopa voimaantua kokemuksestaan.
Mietippä kun taustalla on pelkoa, kauhua, usko siitä että elämä on katastrofi, muut tahtovat pahaa, uskomukset siitä että on arvoton ja huono, että ansaitsee kaiken pahan. Ja kun tämä on se maailmankuva ja usko itsestä, mikä on iskostettu ihmiseen syvälle sisälle hermorakenteisiin. Tuo verrattuna siihen, että ihminen pohjimmiltaan uskoo ja tietää olevansa hyvä ja rakastettu.
Kyllä, kyse on eri asioista ja mekanismi on täysin erilainen. Yksittäisestä onnettomuudesta, mutta hyvän lapsuuden saaneena ihminen ei ole millään tavalla pätevä kommentoimaan lukuisia lapsuuden traumoja kohdanneen ihmisen selviytymistä. Ne eivät ole verrannollisia vaan jälkimmäinen on huomattavasti vakavampi ja isompi vyyhti purettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet muuten sellaista, että on vaikea ystävystyä ns. "normaalien" ihmisten kanssa? Joko itse kavahtaa heitä tai he kavahtavat sinua, mutta vaikea sanoa miksi.
Jos löytyy ihminen jonka kanssa tulee heti juttuun, niin lähes poikkeuksetta myös hänellä ollut huono lapsuus jne. samanlaisia kokemuksia. Ovat myös ihan eri tavalla empaattisia ja huomaavaisia kuin ns. "normaalit" ihmiset. Eivät tuomitse tai ilkeile.
Näin se menee. En tiedä itsekään miten hyväosaiset ”haistaa” kaltoinkohdellun ja osaavat alkaa häntä nokkimaan.
Niin. Sanotaan, että samanlaiset lapset leikkii keskenään. Hyväosaiset osaa oman koodistonsa, jota huono-osaiset ei, joten siten he "haistaa" kaltoinkohdellun. Epäreiluahan se on, mutta minkäs teet.
Näinpä. Sekin on kurjaa että kun olet jo valmiiksi kärsinyt kauhean kltoinkohdellun lapsuuden niin muutkin sitten huomaa ”heikkoutesi” ja alkaa kiusaamaan.
Mua alkoi heti ensitapaamisesta lähtien anoppi kiusaamaan. Aivan törkeitä loukkauksia päin naamaa, mieskin kuuli muttei osannut puolustaa. Kestin haukkumista ja arvostelua ja perseilyä hiljaa koska en edes tiennyt että voisi puolustautua tai nousta kapinaan.
Anopin taki tuli erokin melkein ja vasta viime hetkessä saimme yjdostettyä voimamme ja laitettua anopin jäähylle (tästä sit suuttui ja siurieleisesti katkaisi välit ”ikuisiksi ajoiksi”).
Viimein on rauha maassa.Mutta todellakin jotkut ”haistaa” sen valmiiksi nöyryytetyn ja käy kiusaamaan itsekin.
Meillä on myös anoppi jäähyllä ja ihan samasta syystä.
Ehkä tuo "haistaminen" liittyy jotenkin laumatoimintaan. Jos jossain ihmisessä on jotain omituista (ei keskimääräisen mukaista), niin se hylätään ja laitetaan lauman ulkopuolle. Hänessähän voi olla vaikka joku sairaus joka tarttuu. Näin siis eläimet ajattelee, mutta jotkut ihmiset toimii kuin laumaeläimet.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin nuoruusvuosien asiat ovat vaikuttaneet koulumenestykseenkin jo liikaa ja todistus huono. Opiskelemaan en myöskään meinaa päästä ja moniin aloihin minusta ei vaan olisi sekä "äly" ei riitä osaan. Näiden syiden takia se menestys ei ole aina itsestään selvää ja tavallaan uskon, että minulla olisi samat ongelmat opiskelun suhteen myös "hyvän" nuoruuden saaneena. Tosin uskon kiusaamisen vaikuttaneen opiskeluun kyllä paljon ja siinä mielessä olen katkera. Paljon voimia on mennyt hukkaan ja tietysti tämäkin on oma syy sitten lopulta, kun vanhempien sanoin ei olisi saanut antaa vaikuttaa.
Ihmettelen tätä, että kuka on tavallaan ottanut palan viestistäni ja julkaissut sen erillisenä viestinä uudelleen? Kirjoitin pitkän viestin ja tämä on osa sitä. Ehkä pieleen mennyt lainaus? En tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Ei kai tässä ketjussa tarvitse vähätellä kenenkään kokemuksia?
Ei se ole vähättelyä vaan faktaa, että hevosen selästä putoaminen voi toki olla ikävä sattuma, mutta se on täysin eri asia, kuin vauvasta asti jatkunut kaltoinkohtelu ja pahoinpitely. Kukaan ei voi vakavalla naamalla puhua näistä asioista verrannollisesti keskenään. Minäkin olen tippunut hevosen selästä lukuisia kertoja ja onhan se pelottavaa ja ikävä tapahtuma, mutta ei se hevosen selästä tippuminen aiheuta vakavaa traumaoireilua ja dissosiointia, vaan lähes kaiken kattava väkivalta lapsuudessa ja nuoruudessa.
Mistä tiedät mitä kaikkea muuta kyseinen ihminen on kokenut, mutta jättänyt artikkelissa mainitsematta? Oikeasti tiedämme todella vähän toisten elämästä. Ei välttämättä jollain julkkiksella ole kiinnostusta purkaa kaikkein rajuimpia kokemuksiaan julkisuudessa. Kyse voi olla puhtaasti itsesuojeluvaistosta, jos ei käsittele kaikkea julkisesti. Jotkut asiat voivat olla niin kipeitä, ettei niitä ole edes mieli pystynyt millään tavalla käsittelemään.
Emme tiedäkään vaan pystymme kommentoimaan sen perusteella, mitä ihminen itsestään kertoo. Jos ihminen sanoo, että hevosen selästä tippuminen on isoin katastrofi, niin en minä ala ylimielisesti kuvittelemaan, että eihän ole, vaan sulla on pakko olla vakavempaa traumaa taustalla. Kommentoin silloin sen perusteella, mitä ihminen itsestään kertoo, en kuvittele muuta, koska kuvittelu ja tarinoiden keksiminen on typerää.
Joku aiemmin tässä viittasi prinsessoihin ja siihen ettei niitä niin paljon ole mutta moni esittää. Miksi? Miksi kukaan haluaa esittää prinsessaa?
Anteeksl vaan mutta hirveämpää ja raivostuttavampaa ihmistyyppiä ei ole kuin lellilapsen pumpulilapsuuden elänyt prinsessadiiva, jolle KAIKKI maailmassa mallintuu sen mukaan ”mitä MÄ tunnen, mitä mieltä MÄ oon, tykkänks MÄ siitä vai en, saanks MÄ siitä jotain”. Lisäksk koko ajatuskuvio on MINÄMINÄ MULLEMULLE MÄHALUUN MÄ TAHDON.
Inhoon näitä niiiin paljon ettei mitään rajaa. Suljen ulos tietoisuudestani. Varmaan johtuu traumalapsuudesta osittain, kun itselle opetti että et ole mitään, et minlään arvoinen, et ansaitse mitään, et saa tuntea/puhua/kuulua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Voihan se olla iso onnettomuus. Monet ovat halvaantuneet kun ovat tippuneet hevosen selästä. Voisi verrata auto-onnettomuuteen tai mihin tahansa, missä henki on vaarassa ja siten voi olla myös hyvin traumaattista.
Itse olen ollut autossa, joka meni vesiliirron kautta ojaan. Mitään ei käynyt ihmisille, mutta se tieto miten vaarallinen itse tilanne oli, on traumatisoinut minut. Vasta vuosia myöhemmin sain paniikkikohtauksia samanlaisissa tilanteissa, enkä nyt aja autoa ollenkaan.
Yksittäinen onnettomuus ei aiheuta samaa, mitä koko elämän kestänyt kaltoinkohtelu. Yksittäisestä onnettomuudesta selviää oikein hyvin, kun taustalla on hyvä lapsuus, tukijoukkoja ja rakastavia ihmisiä ympärillä. On eri asia selviytyä yksittäisestä onnettomuudesta, jos taustalla on ollut terveellä tavalla rakentunut itsetunto, lapsuudesta opittu kyky luottaa, opittu usko hyvään ja onnistumiseen. Nämä voivat horjua kriisivaiheessa, mutta kriisivaiheen ohitettuaan ihminen palaa niihin lapsuuden opittuihin malleihin ja voi jopa voimaantua kokemuksestaan.
Mietippä kun taustalla on pelkoa, kauhua, usko siitä että elämä on katastrofi, muut tahtovat pahaa, uskomukset siitä että on arvoton ja huono, että ansaitsee kaiken pahan. Ja kun tämä on se maailmankuva ja usko itsestä, mikä on iskostettu ihmiseen syvälle sisälle hermorakenteisiin. Tuo verrattuna siihen, että ihminen pohjimmiltaan uskoo ja tietää olevansa hyvä ja rakastettu.
Kyllä, kyse on eri asioista ja mekanismi on täysin erilainen. Yksittäisestä onnettomuudesta, mutta hyvän lapsuuden saaneena ihminen ei ole millään tavalla pätevä kommentoimaan lukuisia lapsuuden traumoja kohdanneen ihmisen selviytymistä. Ne eivät ole verrannollisia vaan jälkimmäinen on huomattavasti vakavampi ja isompi vyyhti purettavaksi.
Edelleen, et voi tietää onko joku hyväosainen vai ei. Älä oleta. Oletuksesi toisten elämästä voivat olla virheellisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Ei kai tässä ketjussa tarvitse vähätellä kenenkään kokemuksia?
Ei se ole vähättelyä vaan faktaa, että hevosen selästä putoaminen voi toki olla ikävä sattuma, mutta se on täysin eri asia, kuin vauvasta asti jatkunut kaltoinkohtelu ja pahoinpitely. Kukaan ei voi vakavalla naamalla puhua näistä asioista verrannollisesti keskenään. Minäkin olen tippunut hevosen selästä lukuisia kertoja ja onhan se pelottavaa ja ikävä tapahtuma, mutta ei se hevosen selästä tippuminen aiheuta vakavaa traumaoireilua ja dissosiointia, vaan lähes kaiken kattava väkivalta lapsuudessa ja nuoruudessa.
Mistä tiedät mitä kaikkea muuta kyseinen ihminen on kokenut, mutta jättänyt artikkelissa mainitsematta? Oikeasti tiedämme todella vähän toisten elämästä. Ei välttämättä jollain julkkiksella ole kiinnostusta purkaa kaikkein rajuimpia kokemuksiaan julkisuudessa. Kyse voi olla puhtaasti itsesuojeluvaistosta, jos ei käsittele kaikkea julkisesti. Jotkut asiat voivat olla niin kipeitä, ettei niitä ole edes mieli pystynyt millään tavalla käsittelemään.
Niin, no jos ko henkilöllä oli tuon yksittäisen tapaturman lisäksi vaikka fyysistä, psyykkistä ja seksuaalista pahoinpitelyä jne niin sillä lukija ei voi mitään, jos haastateltava kertoo ko tapaturman olleen se elämän pahin trauma. Ja tuossa ei itseäni häirinnyt muu kuin se, että "päätinpä olla traumatisoitumatta". Sama kuin sanoisi syöpäsairaalle, että "minä vaan päätin olla, sairastumatta syöpään, siksi en sairastunut".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin nuoruusvuosien asiat ovat vaikuttaneet koulumenestykseenkin jo liikaa ja todistus huono. Opiskelemaan en myöskään meinaa päästä ja moniin aloihin minusta ei vaan olisi sekä "äly" ei riitä osaan. Näiden syiden takia se menestys ei ole aina itsestään selvää ja tavallaan uskon, että minulla olisi samat ongelmat opiskelun suhteen myös "hyvän" nuoruuden saaneena. Tosin uskon kiusaamisen vaikuttaneen opiskeluun kyllä paljon ja siinä mielessä olen katkera. Paljon voimia on mennyt hukkaan ja tietysti tämäkin on oma syy sitten lopulta, kun vanhempien sanoin ei olisi saanut antaa vaikuttaa.
Ihmettelen tätä, että kuka on tavallaan ottanut palan viestistäni ja julkaissut sen erillisenä viestinä uudelleen? Kirjoitin pitkän viestin ja tämä on osa sitä. Ehkä pieleen mennyt lainaus? En tiedä.
Joku trolli tuli kusaamaan. Mun viesteistä leikattu palasia myös ja siirretty vastauksiksi ihan vääriin kohtiin. Tunnisan tyypin tämä sama tulee aina tiehumaan juuri kaltoinkohtelu-ketjuihin. Haukkuu ja leikkaa-liimaa muiden viestejä.
T. Nro3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Ei kai tässä ketjussa tarvitse vähätellä kenenkään kokemuksia?
Ei se ole vähättelyä vaan faktaa, että hevosen selästä putoaminen voi toki olla ikävä sattuma, mutta se on täysin eri asia, kuin vauvasta asti jatkunut kaltoinkohtelu ja pahoinpitely. Kukaan ei voi vakavalla naamalla puhua näistä asioista verrannollisesti keskenään. Minäkin olen tippunut hevosen selästä lukuisia kertoja ja onhan se pelottavaa ja ikävä tapahtuma, mutta ei se hevosen selästä tippuminen aiheuta vakavaa traumaoireilua ja dissosiointia, vaan lähes kaiken kattava väkivalta lapsuudessa ja nuoruudessa.
Mistä tiedät mitä kaikkea muuta kyseinen ihminen on kokenut, mutta jättänyt artikkelissa mainitsematta? Oikeasti tiedämme todella vähän toisten elämästä. Ei välttämättä jollain julkkiksella ole kiinnostusta purkaa kaikkein rajuimpia kokemuksiaan julkisuudessa. Kyse voi olla puhtaasti itsesuojeluvaistosta, jos ei käsittele kaikkea julkisesti. Jotkut asiat voivat olla niin kipeitä, ettei niitä ole edes mieli pystynyt millään tavalla käsittelemään.
Emme tiedäkään vaan pystymme kommentoimaan sen perusteella, mitä ihminen itsestään kertoo. Jos ihminen sanoo, että hevosen selästä tippuminen on isoin katastrofi, niin en minä ala ylimielisesti kuvittelemaan, että eihän ole, vaan sulla on pakko olla vakavempaa traumaa taustalla. Kommentoin silloin sen perusteella, mitä ihminen itsestään kertoo, en kuvittele muuta, koska kuvittelu ja tarinoiden keksiminen on typerää.
Julkisuuteen tulee ihmisiä, jotka kertovat romahduksistaan vasta hyvin iäkkäinä, mm. Tellervo Koivisto. Elämä on voinut olla sellaista, että vasta jossain tietyssä vaiheessa on riittävästi voimavaroja käsitellä kaikkea kokemaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Ei kai tässä ketjussa tarvitse vähätellä kenenkään kokemuksia?
Ei se ole vähättelyä vaan faktaa, että hevosen selästä putoaminen voi toki olla ikävä sattuma, mutta se on täysin eri asia, kuin vauvasta asti jatkunut kaltoinkohtelu ja pahoinpitely. Kukaan ei voi vakavalla naamalla puhua näistä asioista verrannollisesti keskenään. Minäkin olen tippunut hevosen selästä lukuisia kertoja ja onhan se pelottavaa ja ikävä tapahtuma, mutta ei se hevosen selästä tippuminen aiheuta vakavaa traumaoireilua ja dissosiointia, vaan lähes kaiken kattava väkivalta lapsuudessa ja nuoruudessa.
Mistä tiedät mitä kaikkea muuta kyseinen ihminen on kokenut, mutta jättänyt artikkelissa mainitsematta? Oikeasti tiedämme todella vähän toisten elämästä. Ei välttämättä jollain julkkiksella ole kiinnostusta purkaa kaikkein rajuimpia kokemuksiaan julkisuudessa. Kyse voi olla puhtaasti itsesuojeluvaistosta, jos ei käsittele kaikkea julkisesti. Jotkut asiat voivat olla niin kipeitä, ettei niitä ole edes mieli pystynyt millään tavalla käsittelemään.
Niin, no jos ko henkilöllä oli tuon yksittäisen tapaturman lisäksi vaikka fyysistä, psyykkistä ja seksuaalista pahoinpitelyä jne niin sillä lukija ei voi mitään, jos haastateltava kertoo ko tapaturman olleen se elämän pahin trauma. Ja tuossa ei itseäni häirinnyt muu kuin se, että "päätinpä olla traumatisoitumatta". Sama kuin sanoisi syöpäsairaalle, että "minä vaan päätin olla, sairastumatta syöpään, siksi en sairastunut".
Kannattaa opetella tunnistamaan yleisimmät psyykkiset defenssit, niin ei provosoidu yhtä helposti toisten mielipiteistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Voihan se olla iso onnettomuus. Monet ovat halvaantuneet kun ovat tippuneet hevosen selästä. Voisi verrata auto-onnettomuuteen tai mihin tahansa, missä henki on vaarassa ja siten voi olla myös hyvin traumaattista.
Itse olen ollut autossa, joka meni vesiliirron kautta ojaan. Mitään ei käynyt ihmisille, mutta se tieto miten vaarallinen itse tilanne oli, on traumatisoinut minut. Vasta vuosia myöhemmin sain paniikkikohtauksia samanlaisissa tilanteissa, enkä nyt aja autoa ollenkaan.
Yksittäinen onnettomuus ei aiheuta samaa, mitä koko elämän kestänyt kaltoinkohtelu. Yksittäisestä onnettomuudesta selviää oikein hyvin, kun taustalla on hyvä lapsuus, tukijoukkoja ja rakastavia ihmisiä ympärillä. On eri asia selviytyä yksittäisestä onnettomuudesta, jos taustalla on ollut terveellä tavalla rakentunut itsetunto, lapsuudesta opittu kyky luottaa, opittu usko hyvään ja onnistumiseen. Nämä voivat horjua kriisivaiheessa, mutta kriisivaiheen ohitettuaan ihminen palaa niihin lapsuuden opittuihin malleihin ja voi jopa voimaantua kokemuksestaan.
Mietippä kun taustalla on pelkoa, kauhua, usko siitä että elämä on katastrofi, muut tahtovat pahaa, uskomukset siitä että on arvoton ja huono, että ansaitsee kaiken pahan. Ja kun tämä on se maailmankuva ja usko itsestä, mikä on iskostettu ihmiseen syvälle sisälle hermorakenteisiin. Tuo verrattuna siihen, että ihminen pohjimmiltaan uskoo ja tietää olevansa hyvä ja rakastettu.
Kyllä, kyse on eri asioista ja mekanismi on täysin erilainen. Yksittäisestä onnettomuudesta, mutta hyvän lapsuuden saaneena ihminen ei ole millään tavalla pätevä kommentoimaan lukuisia lapsuuden traumoja kohdanneen ihmisen selviytymistä. Ne eivät ole verrannollisia vaan jälkimmäinen on huomattavasti vakavampi ja isompi vyyhti purettavaksi.
Edelleen, et voi tietää onko joku hyväosainen vai ei. Älä oleta. Oletuksesi toisten elämästä voivat olla virheellisiä.
Kyllä lapsuudestaan traumatisoituneen vain tunnistaa. Vakavalla tavalla traumatisoituneen. Tietysti vaikeuksia voi olla elämässä muutenkin ja hankaluuksia perhesuhteissa ilman, että se auheuttaa traumatisoitumista. Mutta silloinkin se on eri asia ja vaikuttaa eri asteella.
Voi jessus tuota ”tipuin hepan selästä” -trauman puolustelijaa.
Mua on hakattu 18 vuoden ajan tuhansia kertoja, alistettu ja kidutettu, oma isä yrittänyt ottaa nirrin pois, järkyttävää nöyryytystä, vessakäyntien rajoitusta, syömisen estämistä, lukitsemista kellariin. Luita on murtunut ja aivotärähdyksiä tullut ja lopuksi hakkaajavanhemmat hylkäsi minut täysin kun täytin 18. Yksin maailmaan ilman rahaa ja tukea, kaikki yhteydenpito loppui siihen.
Ihanko TOSISSASI rinnastat hyvän perheen lellikersan heppaonnettomuuden samaan? Lievän halveksuvaa sinulta, olet kyllä pas*apää ja tällä lailla suorastaan pilkkaat ja vähättelet oikeasti kurjan elämän kokenutta!! Olet siis itsekin etuoikeutettu lellitty puudeli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden näyttelijän haastattelun, jonka elämän isoin vastoinkäyminen on että kaatui lapsena hevosella. "Traumoihin voi jäädä makaamaan, tai selviytyä. Päätin selviytyä." Torille tämänkin sankarin kunniaksi sitten vaan saatan a...
Apua, eikä :D. Ihan tosissaanko se reppana kuvitteli kokeneensa kovia, kun kaatui lapsena hevosella :D?
Voihan se olla iso onnettomuus. Monet ovat halvaantuneet kun ovat tippuneet hevosen selästä. Voisi verrata auto-onnettomuuteen tai mihin tahansa, missä henki on vaarassa ja siten voi olla myös hyvin traumaattista.
Itse olen ollut autossa, joka meni vesiliirron kautta ojaan. Mitään ei käynyt ihmisille, mutta se tieto miten vaarallinen itse tilanne oli, on traumatisoinut minut. Vasta vuosia myöhemmin sain paniikkikohtauksia samanlaisissa tilanteissa, enkä nyt aja autoa ollenkaan.
Yksittäinen onnettomuus ei aiheuta samaa, mitä koko elämän kestänyt kaltoinkohtelu. Yksittäisestä onnettomuudesta selviää oikein hyvin, kun taustalla on hyvä lapsuus, tukijoukkoja ja rakastavia ihmisiä ympärillä. On eri asia selviytyä yksittäisestä onnettomuudesta, jos taustalla on ollut terveellä tavalla rakentunut itsetunto, lapsuudesta opittu kyky luottaa, opittu usko hyvään ja onnistumiseen. Nämä voivat horjua kriisivaiheessa, mutta kriisivaiheen ohitettuaan ihminen palaa niihin lapsuuden opittuihin malleihin ja voi jopa voimaantua kokemuksestaan.
Mietippä kun taustalla on pelkoa, kauhua, usko siitä että elämä on katastrofi, muut tahtovat pahaa, uskomukset siitä että on arvoton ja huono, että ansaitsee kaiken pahan. Ja kun tämä on se maailmankuva ja usko itsestä, mikä on iskostettu ihmiseen syvälle sisälle hermorakenteisiin. Tuo verrattuna siihen, että ihminen pohjimmiltaan uskoo ja tietää olevansa hyvä ja rakastettu.
Kyllä, kyse on eri asioista ja mekanismi on täysin erilainen. Yksittäisestä onnettomuudesta, mutta hyvän lapsuuden saaneena ihminen ei ole millään tavalla pätevä kommentoimaan lukuisia lapsuuden traumoja kohdanneen ihmisen selviytymistä. Ne eivät ole verrannollisia vaan jälkimmäinen on huomattavasti vakavampi ja isompi vyyhti purettavaksi.
Edelleen, et voi tietää onko joku hyväosainen vai ei. Älä oleta. Oletuksesi toisten elämästä voivat olla virheellisiä.
Kyllä lapsuudestaan traumatisoituneen vain tunnistaa. Vakavalla tavalla traumatisoituneen. Tietysti vaikeuksia voi olla elämässä muutenkin ja hankaluuksia perhesuhteissa ilman, että se auheuttaa traumatisoitumista. Mutta silloinkin se on eri asia ja vaikuttaa eri asteella.
Ihan miten vain. Sinulle tuntuu olevan tärkeää tuo ajatus siitä, että olet erehtymätön. Pidä toki siitä kiinni, jos se noin tärkeää psyykkiselle hyvinvoinnillesi on. Jokainen meistä on omalla tavallaan egonsa vanki.
Ei, vaan paljon stressiä. Vanhemmuus on hyvin vastuullinen tehtävä. Se aiheuttaa siksi paljon epävarmuuden tunteita.