Yli sata naista avautui karmeista synnytyskokemuksista

Vierailija kirjoitti:

"Suomen terveydenhuolto on maailman parasta" -> "Ei siellä tehdä virheitä. Ei voi olla alalle sopimattomia ihmisiä töissä."

Kun se Suomen koulujärjestelmäkin on Pisa-tutkimusten valossa maailman parasta, niin kellään ei varmaan ikinä oo ollu huonoa opettajaa? Kiusaaminen on ihan mahdoton asia? Ja kaikki päätökset on aina järkeviä, kuten nyt tämä erityisluokkien lopettaminen? Ja kun ne päätökset kerran perustuu senhetkiseen tutkimustietoon, niin käytännön ongelmathan on vaan hölynpölyä ja mitään ei sitten jatkokehitetä - ikinä. Oikeasti nyt vähän aivoja siihen, että harva asia on mikään autuaaksi tekevä pyhä lehmä, jonka lantakin on kultaa. Epäkohdista pitää puhua, että niihin voidaan puuttua.

Kannattaa myös miettiä, että miten mitattuna ja millä lailla ”terveydenhoito Suomessa on maailman parasta”. Onko se sitä puhtaan tieteellisesti, tehokkaasti, kliinisesti? Ja kenen mielestä. Onko mitattu potilaiden traumatisoitumista, hoitovirheiden käsittelytapaa, virheiden jälkipurkua jne.

Tutkimusten mukaan Suomessa esimerkiksi kipua alilääkitään rutiininomaisesti. Eli potilaan kokemus sivuutetaan.

Samaten tutkimusten mukaan naiset saavat järjestelmällisesti huonompaa hoitoa kuin miehet.

Tunnen monia äitejä itseni lisäksi jolla on ollut laitoksella huonoja kokemuksia, joko salissa tai sitten vuodeosastolla vauvan kanssa. Ihan uskomatonta touhua. Itsekkin kotiuduin rinnat mustelmilla nälkäisen lapsen kanssa, pakko oli lähteä melkein väkisin kun olin huolesta suunniltani kun lapsi ei saa syödäkseen. Kotona annettiin pullosta maitoa, lapsi rauhoittui ensimmäistä kertaa 5 päivään. Neuvolassa paljastui ettei vauvalla ole minkäänlaista imuotetta eikä minulta maito noussut sen valtavan stressin takia. Kuukausi synnytyksen jälkeen tuli ekat tipat pumppaamalla, ei stressin osaa voi vähätellä yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Enpä jaksanut luke koko ketjua lävitse, joten tämä kommentti voi mennä pahasti ohi.

Minusta tässä on kaksi asiaa: kommunikaatio ja luottamus. Synnytyksessä olisi äärimmäisen tärkeää, että synnyttäjän ja hoitohenkilökunnan välillä olisi hyvä yhteys ja ymmärrys ja jo lähtökohtaisesti ennen synnytystä synnyttäjällä olisi luottamus synnytyssairaalan henkilökuntaan ja ammattitaitoon

Ongelmana on Suomen systeemi, jossa raskausaika hoidetaan neuvoloissa ja synnyttämään mennään sairaalaan täysin tuntemattomien kätilöiden ja lääkärien hoivaan. Miten tätä voitaisiin parantaa? Vaihtoehtoja:

1. doula, joka olisi jotain neuvolan terveydenhoitaja/kätilön tapaista eli mukana jo raskausaikana ja myös synnytyksessä

2. koko äitiysneuvolatoiminta lakkautetaan ja raskausajanseuranta tapahtuu synnytyssairaalassa samojen kätilöiden voimin, jotka ovat läsnä myös synnytyksessä. Tämä kasvattaisi sairaaloiden synnytysosastojen henkilökuntaa, mutta neuvoloista taas häviäisi paikkoja. Matkat sairaaloihin voi olla pitkiä... eli ei ongelmatonta - ymmärrän.

Itse olin todella onnekas. Halusin aktiivisen synnytyksen mahdollisimman vähäisillä lääketieteellisillä puuttumisilla ja sain sellaiset. Ekalla kerralla kätilöksi sattui yksi Suomen johtavista aktiivisen synnytyksen kätilöistä. Toinenkin synnytys meni näillä samoilla kokemuksilla. Toki repesin ja tikattiin jne. Mutta koska kommunikaatio ja luottamus olivat kohdallaan, olivat nuo vain sivuseikkoja kokonaisuudessa.

Hyvä, ratkaisukeskeinen lähestymistapa! Kannatan kakkosvaihtoehtoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi varmaan koota johonkin onnistuneita synnytyksiä, joissa kipu on kohtuullista ja siedettävää ja jotka päättyvät silmittömään onnentunteeseen.

Uskon, että niitä on moninkertaisesti verrattuna näihin, joiden kannattaisi jutella vielä kerran ammattilaisen kanssa ennen kampanjan perustamista.

Hyvät kokemukset eivät ole todellisia kokemuksia alapeukuista päätellen. Ei niistä saa kertoa.

Mutta oikeasti olisi ihan hyvä tuoda vähän suhteellisuudentajua. On tosi ikävä, että joitakin on kohdeltu synnärillä huonosti, mutta onko ongelma oikeasti niin paha, kuin mitä tästä(kin) ketjusta voisi päätellä?

Niin just pitäisikö jättää selvittämättä kun joillakin on kuitenkin ollut mukavat kokemukset. Ei ilmastonmuutostakaan tartte ajatella eikä se niin vakavaa oo, kun mun naapuri sanoi et se vaan tykkää kun on lämmintä.

Ihme lässyttäjiä liikenteessä, mikä teidät on noin alistanut uskomaan että kaikki on hyvin silloinkin kun joillakin ei mitä ilmeisimmin ole? Pitäisikö kumminkin myöntää, että muiden kärsimys ei oikeastaan kiinnosta, kunhan oma synnytys on mennyt hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi varmaan koota johonkin onnistuneita synnytyksiä, joissa kipu on kohtuullista ja siedettävää ja jotka päättyvät silmittömään onnentunteeseen.

Uskon, että niitä on moninkertaisesti verrattuna näihin, joiden kannattaisi jutella vielä kerran ammattilaisen kanssa ennen kampanjan perustamista.

Hyvät kokemukset eivät ole todellisia kokemuksia alapeukuista päätellen. Ei niistä saa kertoa.

Mutta oikeasti olisi ihan hyvä tuoda vähän suhteellisuudentajua. On tosi ikävä, että joitakin on kohdeltu synnärillä huonosti, mutta onko ongelma oikeasti niin paha, kuin mitä tästä(kin) ketjusta voisi päätellä?

Niin just pitäisikö jättää selvittämättä kun joillakin on kuitenkin ollut mukavat kokemukset. Ei ilmastonmuutostakaan tartte ajatella eikä se niin vakavaa oo, kun mun naapuri sanoi et se vaan tykkää kun on lämmintä.

Ihme lässyttäjiä liikenteessä, mikä teidät on noin alistanut uskomaan että kaikki on hyvin silloinkin kun joillakin ei mitä ilmeisimmin ole? Pitäisikö kumminkin myöntää, että muiden kärsimys ei oikeastaan kiinnosta, kunhan oma synnytys on mennyt hyvin?

Eikö pitäisi hoitaa se yksilökohtainen trauma ja pyrkiä yleisellä yhteisötasolla parannuksiin, jottei joku toinen joudu kokemaan samaa traumaa tulevaisuudessa? Eli pelkässä menneisyydessä vellomisesta pois!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi varmaan koota johonkin onnistuneita synnytyksiä, joissa kipu on kohtuullista ja siedettävää ja jotka päättyvät silmittömään onnentunteeseen.

Uskon, että niitä on moninkertaisesti verrattuna näihin, joiden kannattaisi jutella vielä kerran ammattilaisen kanssa ennen kampanjan perustamista.

Hyvät kokemukset eivät ole todellisia kokemuksia alapeukuista päätellen. Ei niistä saa kertoa.

Mutta oikeasti olisi ihan hyvä tuoda vähän suhteellisuudentajua. On tosi ikävä, että joitakin on kohdeltu synnärillä huonosti, mutta onko ongelma oikeasti niin paha, kuin mitä tästä(kin) ketjusta voisi päätellä?

Minä lukisin mielelläni hyviä alatiesynnytyskokemuksia ja vähällä olen ollut yläpeukuttaa niitä mutta...

Sitten ne menee aina näihin: "P*llustani tuli parempi kuin ennen! Miehenkin mukaan parempi kuin ennen! Tuntoherkkyys parani ja saan nykyään joka yhdynnässä orgasmin!".

Hei c'moon. Kiva juttu jos näin on todella päässyt käymään, mutta taas niin epärealistista. En peukuta (enkä alapeukuta) moisia vaan tavallisia ja realistisia synnytystarinoita.

Vierailija kirjoitti:

Vauvani oli tulossa vaikeassa tarjonnassa ja hyvin kookas. Minut painostettiin ja syyllistettiin pois sektiotoiveesta.

Synnytys meni juuri niin karmealla tavalla pieleen kuin voi olettaa, imukuppi, hapenpuute vauvalla, todella vaikeat repeämät minulla, jotka lähes invalidisoivat minut ja vaadin myöhemmin korjausleikkauksen.

Kipulääkettä ei haluttu antaa, laskeumaa ei muka huomattu, korjausleikkausta ei meinattu antaa.

Hirveä traumaattinen kokemus, olisin halunnut 2-3 lasta ja meillä olisi ollut varaa, tähän yhteen jäin. PTSD.

TAY$.

Jos tällaisissakaan tilanteessa ei millään tajuta sektion tarpeellisuutta Suomessa ja sitä pihdataan, voidaanko sillä oikeasti ylpeillä? Ihan sama seurauksista, kunhan tilastoon vaan saadaan laitettua yksi alakautta synnytys lisää. Mikä muu tässä on, kuin ideologia taustalla?

Vierailija kirjoitti:

Aivan karmealta tuntuu lukea, miten moni synnyttäjä on huolissaan omasta kokemuksestaan ja itsestään. Vauvalle se on sata kertaa rankempaa kaikin tavoin, miltä tuntuu esim. vetää ilmaa keuhkoihin ensi kerran tai pusertua läpi synnytyskanavasta? Luonnossa kaikella on tarkoituksensa ja alapääsynnytys on sekä äidille, että lapselle paras. Jos jommankumman terveys vaatii, on sektioon toki mentävä. Pelkästään pelosta tai omasta pyynnöstä ei sektiota tulisi lääkäreiden tehdä. Ärsyttää, kun puhutaan siitä, miten synnytys ei saisi sattua. Se saa sattua ja kivulla on tarkoituksensa prosessissa. Olen keski-ikäinen ja omassa ikäluokassani suurin osa naisista oli sitä mieltä aikanaan, ettei kipu ollut mitenkään kestämätöntä. Yhdessä naurettiin, että pidetään silti yllä myyttiä siitä, miten hirveää synnytys on, niin saadaan enemmän arvostusta miehiltä. Liekö nytkin kyse samasta vai onko muutamassa vuosikymmenessä naisten lantiot muka kaventuneet niin, ettei synnyttäminen enää onnistu?

Ja kaksi olen siis 90-luvun alussa synnyttänyt. Ensimmäisessä olin hyvin nuori ja sain paracervikaalipuudutuksen, tehtiin välilihan leikkaus ja tikkauksen ajan sain ilokaasua. Kätilö oli ikäni takia paikalla koko ajan ja lääkäri koko loppuajan. Vauva 3200 g.

Toisessa en saanut mitään puudutuksia eikä tullut repeämiä, vauva 4300 g. Kätilö oli nuoremman äidin luona ja soitin hänet avuksi ponnistusvaiheeseen kellolla.

Mitään traumoja ei jäänyt ja hyvin samanlaiset kokemukset siskoillani ja kaikilla kavereillani. Yhden kohdalla päädyttiin hätäsektioon ja hän oli hyvin pettynyt, koska olisi halunnut alatiesynnytyksen, kun siitä toipuu paljon nopeammin.

Näin se maailma muuttuu, nyt sektion tuntuu haluavan joka toinen. 90-luvulla naiset piti sitä huonona juttuna, jos siihen oli pakko päätyä.

Vauvat on käsittääkseni isompia keskimäärin.

Vierailija kirjoitti:

Vauvani oli tulossa vaikeassa tarjonnassa ja hyvin kookas. Minut painostettiin ja syyllistettiin pois sektiotoiveesta.

Synnytys meni juuri niin karmealla tavalla pieleen kuin voi olettaa, imukuppi, hapenpuute vauvalla, todella vaikeat repeämät minulla, jotka lähes invalidisoivat minut ja vaadin myöhemmin korjausleikkauksen.

Kipulääkettä ei haluttu antaa, laskeumaa ei muka huomattu, korjausleikkausta ei meinattu antaa.

Hirveä traumaattinen kokemus, olisin halunnut 2-3 lasta ja meillä olisi ollut varaa, tähän yhteen jäin. PTSD.

TAY$.

Mitä näitä lukenut ja oma kokemus niin Taysissa on selvästi joku ahkera osaston lääkäri käännyttämässä ”tilastoja kaunistamaan”, vaikka joku toinen (ihana, ystävällinen, inhimillinen, rationaalinen!) lääkäri olisi jo sektiojonoon pistänyt. Itse en antanut periksi käännytykselle, ja olen onnellinen sektiosta (kiireellinen, mutta itse vaadittu, muistakaa että näinkin voi asiat mennä!) yhä tänäkin päivänä. Lapsi syntyi terveenä ja hyvinvoivana (lähtötilanne vaikea, kiireellinen ja ennakoi aika komplisoitunutta synnytystä) ja itse säilyin vammoitta. Itse toimitus oli turvallisen tuntuinen, kohtelu todella ystävällistä, tilanne suorastaan harras. Saimme rauhallisen ja hyvän alun lapsen kanssa, ja isä erityisen suhteen lapsen kanssa alusta asti, kun piti pientä paidan alla ennen kuin sain hänet leikkauksen jälkeen rinnalle syömään (heti salissa sain kyllä jo hetkeksi). Ei voi valittaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi varmaan koota johonkin onnistuneita synnytyksiä, joissa kipu on kohtuullista ja siedettävää ja jotka päättyvät silmittömään onnentunteeseen.

Uskon, että niitä on moninkertaisesti verrattuna näihin, joiden kannattaisi jutella vielä kerran ammattilaisen kanssa ennen kampanjan perustamista.

Hyvät kokemukset eivät ole todellisia kokemuksia alapeukuista päätellen. Ei niistä saa kertoa.

Mutta oikeasti olisi ihan hyvä tuoda vähän suhteellisuudentajua. On tosi ikävä, että joitakin on kohdeltu synnärillä huonosti, mutta onko ongelma oikeasti niin paha, kuin mitä tästä(kin) ketjusta voisi päätellä?

Minä lukisin mielelläni hyviä alatiesynnytyskokemuksia ja vähällä olen ollut yläpeukuttaa niitä mutta...

Sitten ne menee aina näihin: "P*llustani tuli parempi kuin ennen! Miehenkin mukaan parempi kuin ennen! Tuntoherkkyys parani ja saan nykyään joka yhdynnässä orgasmin!".

Hei c'moon. Kiva juttu jos näin on todella päässyt käymään, mutta taas niin epärealistista. En peukuta (enkä alapeukuta) moisia vaan tavallisia ja realistisia synnytystarinoita.

No mun mielestä positiivinen synnytystarina on esimerkiksi ystäväni tarina hänen kertomanaan. 10h ja vauva ulkona, ei komplikaatioita, ei repeämiä, ilokaasulla mentiin ja paskaahan se oli, mutta siitä selvis ja lapsi nyt 5v. Päivän mittainen urheilusuoritus. Hoitohenkilökunta pätevää ja asiallista.

Ei niiden positiivisten tarinoiden tarvi mitenkään epärealistisia olla.

Omat synnytys kokemukseni ovat hyvät, vaikkakin ensimmäinen oli rankka ja päätyi imukuppiin oksitosiinitipan ja toimimattoman epiduraalin jälkeen. Lapsi vietti ekat hetkensä happikaapissa ja myöhemmin lastenosastolla sokeritipassa. Toinen synnytys meni luomuna, koska anestesialääkäri ei ikinä ehtinyt paikalle. Kummassakin tehtiin episiotomia ja sitä kursittiin ilman puudutusta. Voin kyllä ymmärtää, että siitä voi jäädä traumat.

Omalle kohdallani pahinta oli kuitenkin se, että toinen lapsi halusi olla rinnalla koko ajan tai itki. Olin valvonut kaksi vuorokautta ja olisin halunnut nukkua, mutta en voinut, koska vauva halusi tosiaan olla rinnalla jatkuvasti. Itkin miehelle väsymystä, kun hän kävi. Rukoilin hoitajia ottamaan vauvaa monta kertaa, koska tuntui siltä, että psykoosit on tulilla. Onneksi päästiin parin päivän päästä kotiin tai mut olisi saanut kyyditä toisenlaiselle osastolle. Mä en voi ymmärtää, miksi Suomen sairaaloissa jätetään äidit täysin yksin vastasyntyneen kanssa. En ole eläissäni ollut niin yksinäinen ja peloissani kuin silloin ja olin vieläpä onnekas, koska olin fyysisesti hyvässä kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä28275 kirjoitti:

Tätä ketjua ei pitäisi lukea raskaana ollessaan.

Vit*ttaa että täällä lynkataan sadan alapeukun voimin heti, jos jollain on jotain positiivistakin sanottavaa synnytyksestä/alatiesynnytyksestä/kätilöistä.

Eikö keskusteluun kuulu siis ollenkaan muut näkökulmat ja kokemukset, kuin ne kampanjaa puoltavat?

Tämä ketju ei pahentanut synnytyspelkoani. Päin vastoin menen synnyttämään ehkä hieman sisuuntuneena tästä. On harmi että moni kokee kohtelun vastaavaan rikoksia. En vain jaksa uskoa että en itse saisi suutani auki, jos jokin asia/ihminen tuntuu pahalta.

Oikea asenne! Minä voin kertoa, että ei ihmisen perusluonne synnyttäessäkään muutu. Asiat voivat mennä hyvin tai sitten h-vetin huonosti, mutta omana itsenään ja melko lailla järjissään siinä on silti koko ajan. Jos on kyennyt aiemmin reippaasti puhumaan ventovieraille, onnistuu se kätilöidenkin kanssa asiointi - ainakin omalta puolelta. Toivon, että joku olisi kertonut tämän minulle ennen esikoiseni syntymää.

T. Kolmen äiti.

Yritä nyt "reippaasti" ja "järjissäsi" keskustella siinä karmeassa tilassa kun luulet todella kuolevasi ja sitten kohta pelkäät sitä ettet kuolekaan vaan joudut kestämään sitä hirveää kidutusta.

Se on kamalaa. Ehkä jollain käy onni ja kykenee olemaan järjissään, mutta moni on siinä tilanteessa todella heikossa asemassa ja täysin puolustuskyvytön. Itse jos vielä joskus synnytän, otan erittäin jämäkän ystäväni mukaan joka osaa sitten seurata sivusta kohteluani ja tarvittaessa vaatia muutoksia. Siinä tilanteessa todella on hyvin vaikeassa tilanteessa, jonkun toisen on hyvä pitää siinä synnyttäjän puolia koska synnyttäjä itse keskittyy vaan sen karmean kivun ja sietämättömän olon kestämiseen.

Ihan hirveää miten jotkut kätilöt käyttää hyödyksi synnyttäjän todella heikkoa asemaa.

Niin pitää ottaa huomioon, että se henkilökunta siinä ympärillä on kuitenkin loppujen lopuksi ihan  ventovierasta porukkaa sinun intiimimmällä hetkelläsi. Paljon vaikeampaa sellaiselle on olla jämäkkä ja puoliaan pitävä, kuin mitä olisi tutussa ympäristössä tuttujen ympäröimänä. Täällä kun on haluttu vertailla synnytyksiä "ikiaikaisiin" saunasynnytyksiin, niin onhan se ihan eri tilanne. Silloin todellakin seurana oli ne läheiset ja tutut ja aikaa meni sen verran kuin meni, eikä ollut kiire mihinkään. Nykyään synnytys on medikalisoitu jo ihan sieltä lähtien ettei pieniä kotomaisia synnytyssairaaloita saa enää olla, vaan ne on kielletty ja keskitetty yliopistollisiin sairaalaympäristöihin liukuhihnamenolla.

Jotenkin tulee sellainen olo, että medikalisaatio on ok niin pitkälle kun se on nopeaa ja tehokasta, mutta sitten kun sitä haluttaisiin käyttää helpotuksiin, kuten vaikka siihen kivunlievitykseen se onkin yhtäkkiä pahasta ja LIIKAA medikalisoitua. Tämä menee minulla yli ymmärryksen. Ensin luodaan itse tarkoituksella synnytykselle "epäluonnollinen" ympäristö, mikä voi olla stressaava monilla tavoilla, mutta sitten loppuu ymmärrys, kun se tilanne on ahdistava ja siihen toivoisi jotain inhimmillisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi varmaan koota johonkin onnistuneita synnytyksiä, joissa kipu on kohtuullista ja siedettävää ja jotka päättyvät silmittömään onnentunteeseen.

Uskon, että niitä on moninkertaisesti verrattuna näihin, joiden kannattaisi jutella vielä kerran ammattilaisen kanssa ennen kampanjan perustamista.

Hyvät kokemukset eivät ole todellisia kokemuksia alapeukuista päätellen. Ei niistä saa kertoa.

Mutta oikeasti olisi ihan hyvä tuoda vähän suhteellisuudentajua. On tosi ikävä, että joitakin on kohdeltu synnärillä huonosti, mutta onko ongelma oikeasti niin paha, kuin mitä tästä(kin) ketjusta voisi päätellä?

Minä lukisin mielelläni hyviä alatiesynnytyskokemuksia ja vähällä olen ollut yläpeukuttaa niitä mutta...

Sitten ne menee aina näihin: "P*llustani tuli parempi kuin ennen! Miehenkin mukaan parempi kuin ennen! Tuntoherkkyys parani ja saan nykyään joka yhdynnässä orgasmin!".

Hei c'moon. Kiva juttu jos näin on todella päässyt käymään, mutta taas niin epärealistista. En peukuta (enkä alapeukuta) moisia vaan tavallisia ja realistisia synnytystarinoita.

No mun mielestä positiivinen synnytystarina on esimerkiksi ystäväni tarina hänen kertomanaan. 10h ja vauva ulkona, ei komplikaatioita, ei repeämiä, ilokaasulla mentiin ja paskaahan se oli, mutta siitä selvis ja lapsi nyt 5v. Päivän mittainen urheilusuoritus. Hoitohenkilökunta pätevää ja asiallista.

Ei niiden positiivisten tarinoiden tarvi mitenkään epärealistisia olla.

En väittänytkään että positiiviset tarinat olisi epärealistisia. Puhuin että näihin ketjuihin tullaan aina mainostamaan sitä miten vagina on niin hyvä alatiesynnytyksen jälkeen.

Itse olen monta kertaa täällä kertonut omasta sektiostani ja sanallakaan en ole maininnut alapäätä tai seksiä. Minulle riittäisi aivan hyvin lukea se että alatiesynnytyksen jälkeen seksi sujuu, ilman että se oma alapää pitää nostaa jalustalle ja kehua miten se on nyt joka toisella alatiesynnyttäneellä parempi kuin ennen. Jos kritisoidaan sitä että näihin ketjuihin tulee kertomaan kauhutarinoita vain ne jolla alatiesynnytys mennyt pieleen, niin aivan samalla tavalla keskustelua värittää se toinen ääripää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä28275 kirjoitti:

Tätä ketjua ei pitäisi lukea raskaana ollessaan.

Vit*ttaa että täällä lynkataan sadan alapeukun voimin heti, jos jollain on jotain positiivistakin sanottavaa synnytyksestä/alatiesynnytyksestä/kätilöistä.

Eikö keskusteluun kuulu siis ollenkaan muut näkökulmat ja kokemukset, kuin ne kampanjaa puoltavat?

Tämä ketju ei pahentanut synnytyspelkoani. Päin vastoin menen synnyttämään ehkä hieman sisuuntuneena tästä. On harmi että moni kokee kohtelun vastaavaan rikoksia. En vain jaksa uskoa että en itse saisi suutani auki, jos jokin asia/ihminen tuntuu pahalta.

Oikea asenne! Minä voin kertoa, että ei ihmisen perusluonne synnyttäessäkään muutu. Asiat voivat mennä hyvin tai sitten h-vetin huonosti, mutta omana itsenään ja melko lailla järjissään siinä on silti koko ajan. Jos on kyennyt aiemmin reippaasti puhumaan ventovieraille, onnistuu se kätilöidenkin kanssa asiointi - ainakin omalta puolelta. Toivon, että joku olisi kertonut tämän minulle ennen esikoiseni syntymää.

T. Kolmen äiti.

Kommunikointi vaatii kaksi osapuolta. Toisen pitää myös kuunnella mitä toinen sanoo.

Ja asiakas on terveydenhuollossa heikko, haavoittuvainen ja alisteisessa asemassa ihan lähtökohtaisesti. Silloin sen vahvan ja terveen ammattilaisen pitää olla ennen kaikkea inhimillinen, nöyrä ja empaattinen. Tajuta se valtansa, muttei väärinkäyttää sitä.

T. Kahden äiti, hoitovirheen uhri

Tästä olen samaa mieltä. Nöyrä pitää olla nimenomaan se, jolla on valta. Ei toisin päin.

Mulla takana kolme synnytystä, yhden synnytin perätilassa enkä tuntenut pelkoa, kun kolme lääkäriä seisoi vieressä tarkkaillen tilannetta koko ponnistusvaiheen ajan. En halunnut sektiota ja lääkärit sanoivat, että voin aivan hyvin synnyttää alakautta, koska lantiosta mahtui, vauva oli pieni ja ponnistusvaiheet lyhyitä. Toki tästä sai paskaa niskaan muilta äideiltä - minä kuulemma vammautan lapseni tällä päätöksellä ja otan turhia riskejä. Kyllä äiditkin osaa.

Joidenkin kätilöiden kanssa en ole niin hyvin tullut toimeen, jokainen synnytys sattui ihan sikana ja joka kerta vannoin ettei ikinä, mutta silti jälkikäteen oon ajatellut et ne on ollut mun elämäni parhaita hetkiä kipuineen kaikkineen. Seksissä ei valittamista, pissaa voi joskus vähän lirahtaa housuun ponnistaessa. En koe menettäneeni naiseuttani enkä elämääni alatiesynnytyksen takia.

Toivon, että jokainen nainen saisi valita synnytystapansa itse. Toivon myös, että loppuisi se valtataistelu sektion ja alatien välillä. Jatkuva syyllistäminen ja promillen tarkkuudella mittaaminen, että kenen lapsella on nyt turvallisin mahdollisin synnytystapa. Molemmat ovat hyviä tapoja synnyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan karmealta tuntuu lukea, miten moni synnyttäjä on huolissaan omasta kokemuksestaan ja itsestään. Vauvalle se on sata kertaa rankempaa kaikin tavoin, miltä tuntuu esim. vetää ilmaa keuhkoihin ensi kerran tai pusertua läpi synnytyskanavasta? Luonnossa kaikella on tarkoituksensa ja alapääsynnytys on sekä äidille, että lapselle paras. Jos jommankumman terveys vaatii, on sektioon toki mentävä. Pelkästään pelosta tai omasta pyynnöstä ei sektiota tulisi lääkäreiden tehdä. Ärsyttää, kun puhutaan siitä, miten synnytys ei saisi sattua. Se saa sattua ja kivulla on tarkoituksensa prosessissa. Olen keski-ikäinen ja omassa ikäluokassani suurin osa naisista oli sitä mieltä aikanaan, ettei kipu ollut mitenkään kestämätöntä. Yhdessä naurettiin, että pidetään silti yllä myyttiä siitä, miten hirveää synnytys on, niin saadaan enemmän arvostusta miehiltä. Liekö nytkin kyse samasta vai onko muutamassa vuosikymmenessä naisten lantiot muka kaventuneet niin, ettei synnyttäminen enää onnistu?

Ja kaksi olen siis 90-luvun alussa synnyttänyt. Ensimmäisessä olin hyvin nuori ja sain paracervikaalipuudutuksen, tehtiin välilihan leikkaus ja tikkauksen ajan sain ilokaasua. Kätilö oli ikäni takia paikalla koko ajan ja lääkäri koko loppuajan. Vauva 3200 g.

Toisessa en saanut mitään puudutuksia eikä tullut repeämiä, vauva 4300 g. Kätilö oli nuoremman äidin luona ja soitin hänet avuksi ponnistusvaiheeseen kellolla.

Mitään traumoja ei jäänyt ja hyvin samanlaiset kokemukset siskoillani ja kaikilla kavereillani. Yhden kohdalla päädyttiin hätäsektioon ja hän oli hyvin pettynyt, koska olisi halunnut alatiesynnytyksen, kun siitä toipuu paljon nopeammin.

Näin se maailma muuttuu, nyt sektion tuntuu haluavan joka toinen. 90-luvulla naiset piti sitä huonona juttuna, jos siihen oli pakko päätyä.

Vauvat on käsittääkseni isompia keskimäärin.

Hesarissa oli taannoin todella hyvä tieteellinen artikkeli siitä, kuinka naisen lantiot eivät enää vastaa vauvankokoa, koska vauvat ovat niin paljon isompia. Eikä naisen biologia ole mitenkään erityisemmin muovaantunut tai muokkaantunut vielä tähän muutokseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kaikkien marisijoiden myös muistaa, että Suomessa synnytys maksaa muutaman kympin. Yksityisesti perussynnytyksen (ilman komplikaatioita) hinta on useita tuhansia euroja. 

Jos maksaa kymppitonnin palvelusta sata euroa ja lopputuloksena on terve äiti ja lapsi, niin minusta osoittaa aika törkeää kiittämättömyyttä lähteä pikkuasioista julkisesti mäkättämään. Hoitovirheistä taas valitetaan ihan sitä varten luodun menettelyn kautta.

Ja miksi esim. polvileikkauksessa ei nälvitä kuten synnyttäjälle?

Jos pääasia on vain se, että potilas poistuu sairaalasta elossa?

Itse asiassa olen saanut oikein hyvää hoitoa polvileikkauksen yhteydessä, kunhan neljän kuukauden päästä onnettomuudesta viimein pääsin kiireellisessä jonossa leikkaukseen. Hyvää hoitoa sain myös kahdessa jälkimmäisessä synnytyksessäni, kun toiveitani kuunneltiin eikä minulle tai vauvoille tullut komplikaatioita. Sitä vastoin esikoisen syntymän jälkeen jouduin kestämään 20 min opiskelijan onnetonta tikkaamistuherrusta, jossa kipulääkitys ei enää toiminut ja itkuisista pyynnöistäni huolimatta minulle ei annettu esim. paikallista puudutusta. Jälkeenpäin mieskin sanoi, että kauheinta koko synnytyksessä oli katsella, kun uikutin tajunnan rajamailla apua sen 20 min mutta hänkään ei siihen ollut osannut puuttua. Synnytys oli siihen mennessä kestänyt 27 tuntia. Auttoi kummasti, kun seuraavissa raskauksissa esitin sekä kirjallisen että suullisen pyynnön, ettei synnytyssaliini saa tulla opiskelijoita, ja näin myös tapahtui.

Muutamia kuukausia sitten umpilisäkkeeni tulehtui. 8 tuntia kipujen alettua kipu viimein siirtyi oikealle vatsaan, jolloin päätin lähteä päivystykseen. Hieman ennen tätä olin soittanut terveyskeskukseen haukkoen henkeäni tuskissani, mutta aiemman oksenteluni vuoksi hoitaja käski minun pysyä kotona, sillä sairastin kuulemma vain vatsatautia. Kun kysyin, liittyykö siihen voimakas kipu, hoitaja myönsi ettei pitäisi, mutta että taidan olla vain kivulle herkempi. Pääsin sairaalaan 10 tuntia siitä, kun kipu oli alkanut, ja pääsin päivystyksen vuodeosastolle. Siellä kohtasinkin sitten hassunhauskan mieshoitajan, joka seuraavien tuntien ajan vittuili sille, että itkin. "Sattuuko sua tosiaan NOIN paljon" oli kommentti, kun laahustin varovaisesti tärinäkivun takia 80 metrin päähän vessaan antamaan pissinäytettä hänen käsipuolessaan. Hän ei tarjonnut pyörätuolia, jolla minut oltiin tuotu osastolle eikä hän suostunut kuljettamaan minua lähemmäs vessaa sängyllä, jolle minut oli autettu. Kun hän heitti päälleni sairaalavaatteet, jotka käski minun pukea ja lähti, en pystynyt kuin tuijottamaan seinää. Kun hän tuli kohta takaisin enkä ollut pukenut, hän tuhahti ja lähti. Kohta toinen hoitaja tuli ja puki minut. Sen jälkeen sain vain empaattista kohtelua tuolla osastolla, ja 16 tuntia kivun alkamisesta jopa diagnoosin tulehduksesta. 11 tuntia tästä, ja leikkaus alkoi. Kirurgi kertoi seuraavana päivänä, että lisäke oli ollut jo pahasti kuoliossa ja olisi puhjennut hetkenä minä hyvänsä. Onneksi lääkärit osasivat asiansa.

Eli voi sitä ala-arvoista kohtelua saada muulloinkin kuin synnytyksessä. Toivoisin toki, ettei kukaan joutuisi kokemaan sellaista avuttomuuden hetkellään ja ihmettelen, miksi hoitoalalle hakeutuu empatiakyvyttömiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi varmaan koota johonkin onnistuneita synnytyksiä, joissa kipu on kohtuullista ja siedettävää ja jotka päättyvät silmittömään onnentunteeseen.

Uskon, että niitä on moninkertaisesti verrattuna näihin, joiden kannattaisi jutella vielä kerran ammattilaisen kanssa ennen kampanjan perustamista.

Hyvät kokemukset eivät ole todellisia kokemuksia alapeukuista päätellen. Ei niistä saa kertoa.

Mutta oikeasti olisi ihan hyvä tuoda vähän suhteellisuudentajua. On tosi ikävä, että joitakin on kohdeltu synnärillä huonosti, mutta onko ongelma oikeasti niin paha, kuin mitä tästä(kin) ketjusta voisi päätellä?

Minä lukisin mielelläni hyviä alatiesynnytyskokemuksia ja vähällä olen ollut yläpeukuttaa niitä mutta...

Sitten ne menee aina näihin: "P*llustani tuli parempi kuin ennen! Miehenkin mukaan parempi kuin ennen! Tuntoherkkyys parani ja saan nykyään joka yhdynnässä orgasmin!".

Hei c'moon. Kiva juttu jos näin on todella päässyt käymään, mutta taas niin epärealistista. En peukuta (enkä alapeukuta) moisia vaan tavallisia ja realistisia synnytystarinoita.

Minulla on paria asiaa lukuun ottamatta ollut hyvät kokemukset kolmesta Jorvin-synnytyksestäni, niistä parista asiasta olen antanut sairaalalle palautteen jo paikan päällä. Täällä en ole mainostanut tuntoherkkyyden parantumista vaikka niin on tapahtunutkin. Kyllä se on ihan tavallinen ilmiö, ei mikään epärealistinen.

Älkää väheksykö äidin intuitiota sekä asiantuntijuutta omasta kehosta. Lääkäri voi esittää ammatilliselta kantilta mielipiteen mutta se ei ole absoluuttinen totuus.

Minä esimerkiksi halusin pelkosektion. Oma intuitioni sanoi että alatiesynnytys ei tule menemään hyvin. Olin oikeassa. Lapsi syntyi suunnitellulla sektiolla ja edes sektiossa lasta ei meinattu saada pihalle. Lapsi saatettiin maailmaan imukuppiavusteisesti leikkaushaavasta. Selvisi että syynä oli lyhyt napanuora, jota ei olisi millään voinut tietää etukäteen. Leikkaava lääkäri kertoi miehelleni minun ollessa heräämössä että hyvä että leikattiin, lasta ei olisi suurella todennäköisyydellä saatu alakautta tulemaan.

Yksi tarina, jossa äiti oli paras asiantuntija, oli puolisen vuotta sitten AlfaTV:ssä esillä. Kolme kertaa alatiesynnyttänyt nainen tiesi että joku on pielessä. Kipu ei ollut normaalia saadun epiduraalin jälkeen, hänellä oli ennestää kokemusta asiasta. Kätilö keski vain hengitellä ilokaasua. Äiti oli anellut sektiota, hän tiesi että jokin oli pielessä. Ei saanut. Odoteltiin ja lapsen voinnin seuranta laiminlyötiin. Lopulta lapsi revittiin imukupilla kahden lekurin voimin jolla syntyi eloton lapsi. Lopputulos oli 2 päivän ikäisenä kuollut vauva ja äidiltä poistettu kohtu. Potilasvakuutuskeskus myönsi että oikealla hoidolla oltaisiin voitu pelastaa sekä lapsi että kohtu.

Tämä tietysti äärimmäisen harvinainen ja ikävä tapaus, mutta siinäkin äiti oli itse itsensä paras asiantuntija. Myös lääkärit ja kätilöt tekevät virheitä eivätkä ole jumalia, vaikka lääkäreiden ammatillisille mielipiteelle tulisi aina antaa sille kuuluva painoarvo niin itse olet itsesi paras asiantuntija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaiset kertomukset ovat juuri syynä siihen miksi päätn jo reippaasti yli vuosikymmen sitten, että jos ikinä päädyn lisääntymään, vaadin sektiota. Itselleni olisi pahin painajainen joutua kohdelluksi tuolla tavalla. En aio ottaa pienintäkään riskiä siihen suuntaan. 

 Vai oikein "vaadit" sektiota. Kertoo ihan omaa kieltään nykysynnyttäjien sielunmaisemasta. Sektion kokeneena voin kertoa, että kivut on kovat sektion jälkeen vielä pitkään. Sektio EI ole mikään kivuton vaihtoehto normisynnytykselle.

Jaa. Paranin itse sektiosta nopeasti, viikko leikkauksesta liikuin ihan hyvin ja burana+panadol riittivät pitämään kivut poissa.

Muistona enää vain siisti arpi bikinirajalla.

Sektio on paikallaan kun siihen on oikea tarve.

Mutta jotenkin hämmentää tää kuvitelma, että sektio olisi helppo ja alatie kamala.

Kun helppo alatie on AINA helpompi, riskittömämpi ja siitä on vähemmän jälkiseuraamuksia kuin helposta sektiosta.

Mulla on ollut helpot alatiesynnytykset, jotka valitsin vetää luomuna. Ei ole arpia missään, ei kiinnikkeitä, ei riskejä seuraaville vauvoille ja itselle (sektio lisää riskejä nimenomaan seuraavissa synnytyksissä), ja ihan omin jaloin nousin synnytyksen jälkeen jakkaralta, altaasta, missä nyt synnytin. Ei tarvinnut särkylääkkeitä saati nostelurajoituksia, ei toipua sen ihmeemmin viikkoa, vaan liikkua pystyi ihan normaalisti heti.

Mua siksi vaan ihmetyttää tämä sektion glorifiointi. Se on yksi suurimmista vatsan alueen leikkauksista mitä tehdään. Se ei todellakaan ole riskitön saati jälkiseuraamukseton. Ja olisin itsekin ehdottomasti vaatinut sektion, jos lapsi olisi esim ollut perätilassa. Mutta muuten vaan? Ei ikinä.

Sitä omaa synnytystä voi pyrkiä ”hallitsemaan” muillakin tavoin kuin sektiovaatimuksella. Ihan jo se, että pyrkii minimoimaan kaikki toimenpiteet, antaa rauhaa olla ja synnyttää ilman hoitohenkilökunnan ylikävelyä. Suomeksi siis: opettelee itse tarvittavat kivunlievitystekniikat, ettei tarvitse lääkkeellisiä. Ja toki sitten jättää niillekin mahdollisuus, jos oikeasti menee tosi kovaksi kivut.

Kuitenkin yli 90% synnytyksistä on normaalisti eteneviä, ja niihin on synnyttäjällä itsellään mahdollista vaikuttaa. Lopuissa pitää yrittää päästä mahdollisimman hyvään lopputulokseen käyttäen kaikki mahdollinen osaaminen ja apu.

PS. Mun on helppo tunnistaa se, mistä tässä kampanjassa puhutaan, sen verran olen itsekin kätilöitä kohdannut, ja joutunut pitämään puoliani ja välillä myös täysin turhien toimenpiteiden kohteeksi. Ei siis mitään oikeasti vakavaa, mutta ammattikunnassa on tyyppejä, jotka kommunikoi ja kohtaa, ja sitten niitä, jotka jyrää ja määräilee.

Muuten hyvinkin asiapitoinen kommentti, mutta särähti korvaan tuo "sektioiden glorifiointi". Samalla tapaa kuin monet kommentoivat omista hyvin menneistä alatiesynnytyksistä niin jos kommentoi sektion menneen hyvin niin se onkin glorifiointia.

Sektion puolestapuhujille puhutaan kuin lapsille "se on todella suuri leikkaus", ihan niin kuin jokainen normaalilla älyllä varustettu henkilö sitä ei tajuaisi?

Minusta pyrkimyksenä ei ole glorifioida sektiota vaan ihan vain asettaa se tasavertaiseksi vaihtoehdoksi alatiesynnytyksen rinnalle. Suurin osa valitsisi silti synnyttää alateitse. Syy miksi hyvin menneistä sektioista puhutaan on tämä vaikenemisen kulttuuri joka Suomessa on vallinnut. Ei ole modernia maailmaa enää se että hyssytellään huonosti menneet alatiesynnytykset ja pelotellaan sektion riskeistä. Molemmista pitäisi puhua suoraan eikä glorifioida kumpaakaan. Ei se sektiota haluava ajattele sen olevan oikotie onneen vaan ymmärtää senkin synnytystavan riskit.

T. Pelkosektioitu

Miksei av:ssa avauduta ikinä, kyllä sanoin ikinä, sektiosta toipumisen hankaluudesta, etenkään jos kyseessä on ollut suunniteltu sektio ilman muuta varsinaista lääketieteellistä syytä kuin pelko? Jos alatiesynnytyksessä on ollut ongelmia niin ne tuodaan kaikkien tietoon.

Olisiko niin, että jos pelkosektio ja siitä toipuminen onkin älyttömän p.e.rseestä niin ollaan hys-hys-vaan, koska synnyttäjä voi "syyttää vain itseään". Hänhän sektiota toivoi. Ei kuitenkaan kerrota kellekään vaan annetaan jokaisen tehdä oma valintansa tilastojen ym. pohjalta.

Kuitenkin se, että suunniteltu, ei aivan välttämätön sektio esitetään täällä aina vain positiivisessa valossa ja siitä jaetaan vain positiivisia kokemuksia, vääristää ihmisten mielikuvaa keisarileikkauksesta synnytystapana.

Se taas, että hyvin sujuneita sektiokokemuksia vertaillaan ainoastaan jo oikeasti harvinaisiin hengenvaarallisiin kauhukertomuksiin alatiesynnytyksestä, vääristä mielikuvia entisestään.

Ehkä tämä kampanjointi voi käynnistää jotain hyvää, toivon niin. Ehkä joku päätösvaltainen keksii tämän innoittamana uudistaa hoitoalan opiskelikavalintojen seuloja. (Tosin kaikkialla on hoitajista pulaa ja alalle pääsevät kaikki, jotka haluavat. Kaikki eivät tietenkään lääkäreiksi) Ehkä p.a.skoja, alalle sopimattomia kätilöitä on sitten tulevaisuudessa vähemmän. Ehkä joku p.a.ska kätilö ymmärtää vaihtaa alaa tai muokata asennettaan potilaita kohtaan....

Mutta aika paljon kuraa niskaansa saavat myös työnsä kunnialla ja hienosti hoitavat ihmiset, kätilöt, sh:t ja lääkärit ja nla-tädit. Hatunnosto heille! Kohta kukaan täyspäinen ei uskalla hoitoalalle kun suureen ääneen somekohutaan, haukutaan kaikkia ja syytellään keskustelupalstoilla hoitovirheistä "kaikkia kättärillä töissäolleita 1986".... Ei ihan asiallista minusta.

Yksi selitys voi olla sekin että suunnitelluissa sektioissa harvemmin mikään menee suuresti pieleen. En tosiaan tiedä, enkä voi puhua kuin omasta puolestani. Itselleni ei aiheutunut pelkosektiostani mitään haittoja, vertakin menetin vähemmän kuin oma äitini aikanaan minun alatiesynnytyksessä. Kaikilta kohtutulehduksilta yms. vältyin.

Hieman kipeä olin tosiaan leikkauskohdasta ensimmäiset päivät mutta en mitenkään sietämättömästi kun sain kipulåäkettä.

Suurin komplikaatio suunniteltuihin sektioihin liittyen minkä itse tiedän on se että menettää paljon verta ja joudutaan lisäämään verta. Tämä ei ole mitenkään harvinainen komplikaatio sektiossa eikä myöskään kovin harvinainen alatiesynnytyksessä.

Toki suunniteltua sektiota haluavan tulee myös ymmärtää mahdolliset rajoitteet lapsilukuun. Ensimmäinen menee yleensä vielä hyvin mutta seuraavassa on jo suuremmat riskit, niin äidille kuin lapselle.

Päinvastoin. Tilastollisesti sektioissa on huomattavasti enemmän riskejä ja suurempi todennäköisyys niiden toteutumiseen, kuin alatiesynnytyksessä. Se, että sinulla sujui hyvin, ei ole pätevä tilasto. Aika huonosti sinua on ennen sektiota informoitu, jos ainut komplikaatio, jonka tiedät on verenvuoto.

Siinä tilastossa on mukana myös ne kiireelliset ja hätäsektiot jotka ovat itse asiassa jo perseelleen menneitä alatiesynnytyksiä. Suunniteltu sektio on huomattavasti turvallisempi kuin kiireellinen tai hätäsektio. Sektion riskeistä saa pelkopolilla pitkän listan mutta kas kummaa kun niistä alatiesynnytyksen todellisista riskeistä vaietaan.