Kesäloma ja eroperheet

Pohdiskelija kirjoitti:

Otetaanpas hypoteettinen tilanne miehen näkökulmasta:

3 alaikäistä lasta perheessä ja vanhemmille tulee ero. Pääosin miehen päätös. Nainen katkeroituu aika pahasti ja päättää alkaa "kiristämään ja uhkailemaan" ex-miestään lapsilla. Mies on todellakin hyvä isä ja ei ansaitsisi tuollaista kohtelua. Syynä katkeroitumiseen on se, että mies vain myönsi ääneen että rakkaus oli heidän suhteestaan kuollut ja vain lasten takia hän ei parisuhdetta pidä yllä. No aikaa menee eteenpäin sellainen 5kk ja mies löytää itselleen uuden tyttöystävän. Tästä tämä ex-vaimo riemastuu lopullisesti ja tilanne kärjistyy siihen että hakee lasten täyttä huoltajuutta. Tätä ennen lapset ovat olleet vanhemmillaan vuoroviikoin, asuvat siis edelleen lähekkäin ja jalpset voivat käydä koulussa molempien luota. Tästä seuraa suhteellisen pitkä ajanjakso kaikkine oikeustaisteluineen ja asianhaaroineen. Miehen stressinsietokyky alkaa pettää ja tulee burnout. Hän päättää luovuttaa oman mielenterveyden vuoksi taistelun ja allekirjoittaa sopimuksen yksinhuoltajuudesta exänsä hyväksi. Mies muuttaa kokonaan toiselle paikkakunnalle.

Tämän jälkeen miehen on hieman pakko alkaa ottamaan pientä eroa myös lapsiinsa, että pystyy alkamaan rakentamaan uudenlaista elämäänsä kuntoon. Kuitenkin exä alkaa alle vuoden päästä sopimuksesta muistuttelemaan että lomilla miehen pitää ottaa sitten lapsia hoitoon, koska myös hänen pitää saada lomailla.  Tähänmies ei tietenkään suostu, vaan lupaa ilmoittaa milloin pystyy ottamaan lapset. Todellisuudessa miehellä ei ole hirveää halua edes ottaa lapsia, koska se repii auki vanhat haavat ja kiduttaa häntä henkisesti. Helpompaa on olla ilman lapsia kokonaan kuin että satunnainen päivä tai viikko vuodessa. 

Mielipiteitä?

Lapsellinen ja kostonhimoinen pelle. Kun nainen sai yksinhuoltajuuden (siihen löytyi oikeuden mielestä varmastikin painavat syyt), katkera mies päätti kostaa muuttamalla ja hylkäämällä lapsensa vaikka muuta ulkopuolisille selitteleekin.

Mä en laske mitään ex-miehen varaan. Muutin kahden teinin kanssa puoli vuotta sitten 50 kilsan päähän. Mulla on yksinhuoltajuus, eivätkä nuoret haluaisi millään tavata isäänsä. Isänpäiväksi "pakotin" heidät yöksi isän luo, ja toisen kerran ennen joulua. Koko talven mies vinkui ja valitti, kun lapset eivät käy. Tapasivat kyllä monta kertaa kuussa pojan urheilutapahtumissa. Nyt kesän alussa " pakotin" taas heidät isän luo. Oli tarkoitus olla kokonainen viikko. Vein heidät maanantaina kahden ruokakassin kera. Jääkaappi oli tyhjä ja keittiö kuin sikolätti. Siivosin pahimmat ja lähdin. Tytär oli jatkanut, koska talossa ei olisi voinut olla. Vaihtoi kaikki lakanat ja pisti isänsä siivoamaan. Poika oli lähitalossa kesätöissä päivät. Tytär teki myös ruuat.

Tein pari pikku reissua ti -to. Torstaina lapset tulivat ennen aikojaan kotiin, piti siis olla koko viikko, mutta ei siellä voinut olla. Seuraavalla viikolla poika meni takaisin kesätöihin, mutta asui siellä naapuritalossa. Siitäkös poru nousi.

Mua ei haittaa lomailla lasten kanssa, koska ovat kivaa seuraa, vaikka oltais vaan kotona. Onhan se tietysti luksusta olla ypöyksin omien ajatustensa kanssa. Yleensä katson jonkun sarjamaratonin tai siivoan jonkin erikoiskohteen. On kiva, kun homma ei keskeydy esim. ruuanlaittoon.

Kun tilanne on se, että etävanhemman ei tarvitse ottaa lapsia luokseen ellei halua ja tämä siis herättää ärtymistä miksei lähillä saisi olla oikeuttaa vapaaseen ja lomaan ilman lapsia ja etälle vastuuta ottaa ne lapset jne. Miten tilanteen voisi ratkaista ja muuttaa? onko sellainenkaan oikein, että lähi saa tuoda lapset vaan etälle ja sanoa, että sä hoidat nyt viikon tarhaikäisiä lapsia ilman päivähoitopaikkaa työnohessa jos esim asutaan eri paikkakunnilla. Monet ex-parit eivät vaan pysty sopimaan ja näkemään asioita toisen kannalta eikä lapsien kannalta. Lähipiirissä olen nähnyt ja kuullut näitä mitä ihmeellisempiä tilityksiä ja järkevätkin ihmiset muuttuu ihan sekopäisiksi ja lähestulkoot ihan sairasta uhoamista, että lapset vaan jätetään exälle "hoitoon" ilmoittamatta. Tilanteet kärjistyvät. Eihän se etäkään voi olla mikään päivystävä vanhempi jonka elämäntehtävä on odottaa milloin lapset tulee ja milloin ne taas viedään. Onhan selkeä käytäntö oltava, että toinen on lähi jolla on valta ja vastuu ja toinen saa tapaamisoikeuden ja maksu velvollisuuden, mutta vapauden kieltäytyä lapsia hoitamasta. Ei kait kukaan voi pakottaa tekemään mitään sopimuksia jos asiat muuten hoituu, mutta eikö näitä sopimuksia juuri tehdä sen vuoksi kun asiat ei toimi muuten. Kun sopimus tehdään ja se joka on lähi on vastuussa aina jos etä haluaakin viettää lomansa tai viikonloppunsa ilman lapsia hän viettää ja lähi elää sen mukaan, että hän on aina vastuussa. Vaikka olisi viikko-viikko systeemi niin eikö kuitenkin jompikumpi ole se lähi jonka luona lapset ovat kirjoilla.

Erosta nyt kaksi vuotta, ja teini-ikäiset lapset ovat asuneet luonani vuoden. Isä näkee päiväseltään lapsia kolmen kuukauden välein. Ei ole kysynyt luokseen, ei anna käyttörahaa eikä ole muistanut jouluna eikä syntymäpäivinä vuoden aikana. En tiedä kuinka usein on yhteydessä puhelimitse. En alennu kysymäänkään onko aikomusta ottaa lapsia luokseen kesällä. On muuttanutkin satojen kilometrien päähän. Lasten kanssa on hyvä näin ilman surkeaa exää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustele lasten kanssa ja kysy, mitä he haluavat. Jos ei kiinnosta aika isän luona (ei isän kanssa), niin kerro se miehelle ja kysy, haluaako hän olla lapsille isänä ollenkaan. Jos ei halua, niin pyydä kertomaan se lapsille samantien. Ei tässä ole kyse sinusta, tässä on kyse isästä ja lapsista ja jos ei isä halua olla lastensa kanssa, niin hänen tehtävänsä on selittää asia lapsille.

Teinit kyllä kestävät sen, että isästä ei ole isäksi. Mutta laita mies itse sanomaan se.

Myös ap voisi haluta viettää muutaman päivän ilman lapsia... Vai onko se liikaa vaadittu?

Ap ei ilmaissut, että tämä 2 vko lomajakso on hänen jaksamiselleen ehdottoman tärkeä asia. Monessa perheessä teinien lomasta osa menee leireillä, joten oletin, että ap osaa itse järjestää lapsetonta aikaa itselleen, teinit kun yleensä on jo 13v täyttäneitä.

Miten niin monessa perheessä teinit ovat kesälomalla leireillä? Meidän kolmesta teinistä vain yksi menee viikon leirille heinäkuussa.

Se nyt on itsestään selvää, että ap haluaisi olla myös joskus muutaman päivän itsekseen ilman vastuuta, edes sen viikon pari vuodessa.

Jos minä haluan jotain, niin minä järjestän sen itse itselleni enkä oleta, että on olemassa joku muu, jolla on käsissään onneni avaimet!

Kirjotin oman tuttavapiirini kokemuksista eli iso osa teineistä 13-19v on kesällä erilaisilla harrasteleireillä tai töissä. Kaikki eivät ole, se on totta, mutta näistäkin osa menee mummolaan, kummilaan, erilaisille parin päivän retkille jne. eli koko kesän vain kotona oleva teini on minun maailmassani vähän epätavallisempi asia.

Toiseksi en ikinä ole ajatellut, että lasteni isän tulee järjestää minulle omaa aikaa. Omien lasten kanssa on jo ennen joulua keskusteltu heidän kesäsuunnitelmansa ja tehty tarvittavat varaukset eli soiteltu lasten kummeille sopimukset mökkeilystä, varattu matkat jne. En todellakaan kuvittele, että lasten isä varmistaa, että saan vapaata, ihan itse minä sen varmistan.

Ja olen lisäksi aina varautunut siihen, että vastavuoroisesti lasteni kummien jälkikasvu voi tulla meille lomalle.

Ihan fiksuja juttuja nuo ennakoinnit ja järjestelyt. Pakosti vaan alkoi naurattaa 18 ja 19 vuotiaat teinit joille vanhemmat keksii ja järkkää aktiviteettia saadakseen omaa aikaa. 😂 Itse miellän sen ikäiset aikuisiksi joiden pitäisi kyetä pyörittämään omaa elämäänsä ja jos tuossa iässä vielä vanhemman luona asuu niin luulisi itse keksivän menoja jolloin hänestä saa omaa aikaa tai vaihtoehtoisesti vanhempi / vanhemmat voivat lähteä johonkin ja tämä aikuinen teini on yksin kotona ja vaikka tarvittaessa huolehtii lemmikeistä ym, jopa pienemmistä sisaruksista vaikka korvausta vastaan.

Etävanhempi tapaa jos haluaa, mikään pakko ei ole. Ajankohdat päättää itse sopimuksen puitteissa.

Meillä on sopimus jokatoinen viikonloppu, joka keskiviikko ja puolet lomista. Neljä vuotta erosta aikaa. Lapset eivät ole ikinä olleet puolikasta lomaa isällään. Yhtenä kesänä kaksi kolmesta lapsesta oli viikon isällään putkeen. Välissä oli puolitoista vuotta niin ettei isä ottanut lapsia yöksi kertaakaan ja tapasi satunnaisesti päivällä tunnin verran koska hänen uusi naisystävä oli mustasukkainen, lähinnä minusta, mutta kohdistui lapsiin.

Nykyään lapset on isällään yhden yön tai viikonlopun epäsäännöllisesti, joskus parina viikonloppuna samankin kuukauden aikana ja joskus menee pari kuukautta, että eivät edes tapaa. Tänä kesänä kaksi kolmesta lapsesta on ollut kolme yötä isällä ja yhtenä niistä öistä oli kaikki kolme siellä. Esikoinen ei ole viimeisen vuoden aikana mielellään enää lähtenyt isälle ja olen muutaman kerran saanut hänet puhuttua sinne, mutta ei kiinnosta häntä niinkään enää vaan on vihainen ja katkera isälleen.

Ei lapsia kannata tuputtaa etälle. Ottaa sovitusti omasta halustaan tai muuten pyytää jos haluaa viettää aikaa lastensa kanssa, jos ei niin lasten parempi ilman.

Jos ei ota niin ei ota.

Up

Pohdiskelija kirjoitti:

Otetaanpas hypoteettinen tilanne miehen näkökulmasta:

3 alaikäistä lasta perheessä ja vanhemmille tulee ero. Pääosin miehen päätös. Nainen katkeroituu aika pahasti ja päättää alkaa "kiristämään ja uhkailemaan" ex-miestään lapsilla. Mies on todellakin hyvä isä ja ei ansaitsisi tuollaista kohtelua. Syynä katkeroitumiseen on se, että mies vain myönsi ääneen että rakkaus oli heidän suhteestaan kuollut ja vain lasten takia hän ei parisuhdetta pidä yllä. No aikaa menee eteenpäin sellainen 5kk ja mies löytää itselleen uuden tyttöystävän. Tästä tämä ex-vaimo riemastuu lopullisesti ja tilanne kärjistyy siihen että hakee lasten täyttä huoltajuutta. Tätä ennen lapset ovat olleet vanhemmillaan vuoroviikoin, asuvat siis edelleen lähekkäin ja jalpset voivat käydä koulussa molempien luota. Tästä seuraa suhteellisen pitkä ajanjakso kaikkine oikeustaisteluineen ja asianhaaroineen. Miehen stressinsietokyky alkaa pettää ja tulee burnout. Hän päättää luovuttaa oman mielenterveyden vuoksi taistelun ja allekirjoittaa sopimuksen yksinhuoltajuudesta exänsä hyväksi. Mies muuttaa kokonaan toiselle paikkakunnalle.

Tämän jälkeen miehen on hieman pakko alkaa ottamaan pientä eroa myös lapsiinsa, että pystyy alkamaan rakentamaan uudenlaista elämäänsä kuntoon. Kuitenkin exä alkaa alle vuoden päästä sopimuksesta muistuttelemaan että lomilla miehen pitää ottaa sitten lapsia hoitoon, koska myös hänen pitää saada lomailla.  Tähänmies ei tietenkään suostu, vaan lupaa ilmoittaa milloin pystyy ottamaan lapset. Todellisuudessa miehellä ei ole hirveää halua edes ottaa lapsia, koska se repii auki vanhat haavat ja kiduttaa häntä henkisesti. Helpompaa on olla ilman lapsia kokonaan kuin että satunnainen päivä tai viikko vuodessa. 

Mielipiteitä?

Viikko-viikko-huoltajuudesta ei ollut mitään syytä luopua.

Vanhemmuuden vaikeiden tunteiden käsitteleminen on kova paikka, mutta apua on saatavilla vaikka perheneuvolasta tai Kela-korvatusta terapiasta.

Lapsille ei järjestetä vaikeuksia loppuiäksi siksi että itellä on "vaikeaa".

Tossa "teoreettinen selitys hylkääjäiskän paskamaisuudelle" on nähtävillä se vanha käsitys että lapsille riittää mikä vaan rippunen mitä vanhemmilta (isältä) yli jää.

Ei riitä. Tossa pääppointtina pitäisi olla lasten kokemukset isän hylkäämisestä, ei isän suru vaikeasta tilanteesta ja jee no mutta ainakin saa lapsivapaata kesälomaa.

Eroperheissä sitä ei ole kellään, jos vanhemmat ovat vastuullisia: lapset saadaan kyllä hoidetuksi kätevästi jos lomat saa limittäin mutta jos ei saada niin sitten tehdään ihmetemppuja ja taivutaan.

Ihmeellisen vaikeaa ihmisille ymmärtää ero huoltajuuden ja tapaamisoikeuden välillä. Huvittaa ja lopulta ärsyttää nämä vuoroviikkohuoltajat, varmaan vaihtavat lapsen sukunimeä ja uskontoa vuoroviikoin :-P

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisen vaikeaa ihmisille ymmärtää ero huoltajuuden ja tapaamisoikeuden välillä. Huvittaa ja lopulta ärsyttää nämä vuoroviikkohuoltajat, varmaan vaihtavat lapsen sukunimeä ja uskontoa vuoroviikoin :-P

Mitä mahdat tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Erosta nyt kaksi vuotta, ja teini-ikäiset lapset ovat asuneet luonani vuoden. Isä näkee päiväseltään lapsia kolmen kuukauden välein. Ei ole kysynyt luokseen, ei anna käyttörahaa eikä ole muistanut jouluna eikä syntymäpäivinä vuoden aikana. En tiedä kuinka usein on yhteydessä puhelimitse. En alennu kysymäänkään onko aikomusta ottaa lapsia luokseen kesällä. On muuttanutkin satojen kilometrien päähän. Lasten kanssa on hyvä näin ilman surkeaa exää.

Meillä muuten sama, mutta nuorempi lapsista suree tilannetta ja kaipaa isää. Vanhempi ei yhtään. Nuorempi itkee, miksei isä koskaan ole heidän kanssa eikä tee mitään. Kaverit, joiden vanhemmat ovat eronneet, tapaavat kaikki isäänsä normaalisti ja säännöllisesti, ja se on raskasta lapselleni.

Siksi yhä kolmen vuoden jälkeen soittelen eksälle ja pyytelen, voisiko hän tavata lapsiaan.

Lapsillahan on oikeus tavata molempia vanhempiaan. Etävanhemmalla taas ei ole velvollisuutta tavata lapsiaan, ja se on kauhean ristiriitaista, koska lapset eivät pysty yksin vaatimaan, että tuo heidän tapamisoikeutensa toteutuu.

Minun on vaikea ymmärtää näitä isejä (ja aina ne ovat isejä), jotka eivät jaksa/viitsi taistella lapsistaan vaan mieluummin luopuvat, kun on itselle niin vaikeaa. Jos oikeasti niitä lapsiaan rakastaa, niin niiden vuoksi tekee todellakin asioita, jotka ovat vaikeita ja hankalia itselle.

Onneksi tunnen isän, joka kävi läpi kaikki oikeusvaiheet saadakseen lasten huoltajuuden ja lopulta saikin, vaikka äiti teki kaikkensa, ettei se onnistuisi. Prosessi kesti kolme vuotta ja maksoi maltaita mutta tämä isä ei miettinyt omaa mukavuuttaan vaan nimenomaan sitä lasten parasta. Äiti sai tapaamisoikeuden. Yksi peruste päätökselle antaa isälle huoltajuus oli nimenomaan se, että isä ei yrittänyt kieltää lasten oikeutta nähdä äitiään, äiti sen sijaan yritti estää kaikki tapaamiset isän ja lasten välillä. Toki äidissä oli paljon muutakin vikaa mutta sosiaaliviranomaisten mielestä ei kuitenkaan tarpeeksi (vaikka lastensuojeluilmoituksia oli opettajilta ja naapureilta useampi), koska puolsivat koko ajan äidin oikeutta pitää lapset.

Ei se luovuttaminen ole vanhemmuutta eikä lasten parasta, ellei itse ole sitten ihan sysipas*a vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Ihan näin ydinperheen äitinä mietin, mistä saisin itselleni kesälomalla sitä omaa aikaa..... Lähtiskö vaikka mökille ja jättäisi alakoululaisen työssäkäyvän vanhemman kanssa kotiin 🤔.

Koululaisillahan alkaa olla harrastusten tai koulun myötä kaiken maailman leirejä ja leirikouluja. Partiolaisilla varsinkin on lyhyempiä viikonloppureissuja ja myös pidempiä leirejä. Koulun puolesta meillä oli joka toinen vuosi leirikoulu, ensimmäinen heti viidennellä luokalla 2,5 viikkoa ja se vasta tuntui oudolta, että lapsi oli niin pitkään pois ja ulkomailla asti. Muut leirikoulut olivat viikon (tai viiden päivän) mittaisia. Mutta lisäksi oli harrastusten puolesta leirejä kesällä ja joululomalla ja vaikka ei mikään hinku ollutkaan päästä lapsesta eroon, niin olihan se meille vanhemmille kuitenkin jonkinlaista vaihtelua. Saatiin pieninä annoksina opetella myös sitä kahdestaan olemista, mitä sitten oli taas edessä kun lapsi lähti lukioon toiselle paikkakunnalle ja sen jälkeen muutti kokonaan pois.

Minä kyllä ennen näitä leirejä ja leirikouluja koin myös työn ja opiskelun omaksi ajaksi. Lapsen kanssa kun oli kotona, niin siinä oli aika tiiviisti sidottu. Mutta kun meni töihin, niin siellä sai  tehdä hommansa rauhassa, juoda kahvin ennen kuin se jäähtyy ja käydä vessassa yksin. Ja ennen kaikkea sai olla ja jutella aikuisten kanssa. Ei sitä työn lisäksi mitään muuta omaa aikaa kaivannut.

No kannattiko apn:n sitten erota ? Oisit pystynyt yhdessä niin ei olisi näitä huolia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ihan ajattelin, että sopimuksessa tarkoitettiin isän kesälomaa. Mutta en ole varma. Sinänsä asia ei tullut yllätyksenä. Viime kesänä isä oli toisen kanssa 2 päivää ja toisen 4 päivää.

Mutta mitä siinä sopimuksessa sanottiin? Jos nyt mietit, että etävanhemmalla on lomaa toukokuun viimeinen viikko ja kesäkuun ensimmäinen viikko ja sen jälkeen elokuun puolivälistä lähtien kaksi viikkoa. Jos etävanhempi asuu sen verran kaukana, että lasten ei ole mahdollista käydä sieltä koulua, mahdollisia yhteisiä lomaviikkoja lapsilla ja etävanhemmalla on vain yksi eli tuo kesäkuun ensimmäinen viikko. Ei siis ole edes mahdollista, että lapset olisivat 2 viikkoa lomalla siten, että myös etävanhempi olisi silloin lomalla. Ja jos lähivanhempi on vielä varannut lomareissun kesäkuun ensimmäiselle viikolle, yhteisiä lomaviikkoja lasten ja etävanhemman kanssa ei ole koko kesänä lainkaan. Ei siis ole mitenkään poikkeuksellista, että lapset ovat etävanhemman luona kesälomallaan siten, että etävanhempi on kuitenkin silloin töissä. Ja myös etävanhemmalla voi olla lomallaan jokin reissu, johon taas ei voi ottaa lapsia mukaan. 

Asumme ihan lähekkäin toisiaan ja isä on asiantuntijatyössä, jossa saa itse päättää loma-ajan. Tähän asti (20v) ollut aina 4-5 viikkoa putkeen heinäkuussa koulujen loma-aikoina.  Tämä on toinen kesä eroperheenä. Ja tuo sopimus tehtiin sen vuoksi, että viime kesänä isä ei halunnut sitoutua ollenkaan lasten kanssa olemiseen vedoten omaan vaativaan työhön, josta palautumiseen tarvitsee ehdottomasti omaa aikaa.

Mikä tässä on tarkalleen ottaen ongelmana? Etähän on siis ottamassa lapsia kaksi viikkoa kesällä luokseen, hän vaan on toisen viikon töissä? Kun kyse on teineistä, he eivät varmaankaan tarvitse vanhempaansa edes vahtimaan päivisin. Etä voi antaa teineille rahaa ja nämä voivat mennä keskenään vaikka Linnanmäelle tms sillä aikaa, kun etä on töissä. Ja itsekin vaativaa työtä tekevänä ymmärrän, että kesälomalla pitää olla omaakin aikaa. 

Meillä on eroperhe ja kesät on aina sovittu niin, että lapset pääsevät kesällä myös etävanhemman luokse. On sitten ollut meidän vanhempiemme asia, ollaanko silloin itse lomalla vai ei . Olen ollut montakin kertaa lomalla niin, että lapset ovat olleet silloin isällään. Minusta ihan kivaa olla välillä lomalla JA ilman lapsia. Joskus ihan kotinurkissa, joskus jossain reissussa. Ymmärrän, että lasteni isänkin mielestä on välillä kivaa olla lomalla JA ilman lapsia. Teinien kanssa nyt ei lomilla muutenkaan kauheasti kotona tehdä mitään sellaista, mitä ei heidän kanssaan tekisi arkenakin. Eri juttu on, jos teinien kanssa on lähdössä reissuun. Ja mitä omiin lapsiini tulee, he ovat kyllä teineinä nukkuneet kesälomillaan vähintään puolille päivin, usein ovat nousseet ylös vasta pari tuntia ennenkuin mä olen tullut töistä. 

Kun elämä kerran on noin vaivatonta teinien kanssa, niin entistä enemmän ihmetyttää, miksei isä voi olla lastensa kanssa pari viikkoa lomallaan. Jäähän hänelle kuitenkin vielä puolet lomasta ihan vain itselleen.

Saarenmaa kirjoitti:

No kannattiko apn:n sitten erota ? Oisit pystynyt yhdessä niin ei olisi näitä huolia!

Eiköhän ap:n miehen nykyinen asenne anna osviittaa siitä, millainen isä ja aviomies hän on ollut avioliitonkin aikana.

En ymmärrä koko murinaa aiheesta.Kenen vuoksi ap haluaa mielensä pahoittaa?Itsensä,koska ei saa haluamaansa lapsivapaata?Lasten,koska?Isän,koska ei ymmärrä haluta viettää lomaansa lasten kanssa?Se on isän ja lasten välinen asia,minkälaisen suhteen muodostavat ja miten aikansa viettävät!

Eihän tuo kivalta varmaan kaikkien näkökulmasta kuulosta tai näytä,mutta kenen tekeminen näyttää...Ei tuollainen lastenvalvojan kautta neuvottelukaan hyvältä näytä,kun aikuiset pyrkivät kontrolloimaan toistensa eloa eronkin jälkeen.