Lue keskustelun säännöt.
Liian ujo työelämään
Tällaista palautetta saan jatkuvasti. Toivoisin asiallista keskustelua, tämä on minulle jaksamista koetteleva asia.
Olen äärimmäisen ujo ja punastelen helposti. Tähän olen hakenut vuosia psykiatrista apua tuloksetta. Saan palautetta jatkuvasti työelämässä asian vuoksi, koska vuorovaikutus on äärettömän vaikeaa tämän vuoksi. Punastelu töissä myös miesten kanssa puhuessa tietenkin johtaa väärintulkintoihin ja kun olen perheellinen, on soppa entistä pahempi. Kaikki asiat halutaan selittää ujoudella, esim. meillä on määrä pyytää kollegoilta apua, jos työmäärä paisuu liian suureksi. Kun pyydän, apua ei heru MINULLE, muille kyllä. MInua sensijaan kuormiteen jatkuvasti muiden työllä. Sitten kun minua ei auteta, taivastellaan, että etkö sä taaskaan uskaltanut pyytää apua ujoutesi vuoksi.
Voiko tällaisen asian vuoksi päästä eläkkeelle. Mitään masennus diagnoosia yms. ei ole koskaan ollut, tämä ujous vaan lähinnä. Yksin työskentely ei oikein tule kyseeseen, siis kotoa käsin, alallani se olisi oikeataan ihan mahdotonta.
Ongelma ei siis ole pelkästään minä itse, vaan muiden reagointi asiaan ja todella epäasialliselle tasolle on menyty joidenkin taholta, esim. ujouteni aiheuttamia eleitä matkitaan, kävelytyyliäni ym. Asenteet eivät kuitenkaan muilla muutu ja tähän samaan törmää jokaisessa työpaikassa. Monesti ujoja syytetään ylimielisyydestä, minua ei tästä ole moitittu, eli tämäkään ei voi olla syynä.
Auttakaa.
Kommentit (314)
Etkö sä ap voi mennä vaikka Postiin töihin ja ryhtyä postinjakelijaksi. Siinä työssä ei paljoa joudu tekemisiin muiden ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristiina xx kirjoitti:
Etkö sä ap voi mennä vaikka Postiin töihin ja ryhtyä postinjakelijaksi. Siinä työssä ei paljoa joudu tekemisiin muiden ihmisten kanssa.
Ettekö te muut voi ihan vaikka hyväksyä muiden piirteet, ette ole ainoita ihmisiä maailmassa vaikka soitattekin suutanne.
Vierailija kirjoitti:
Kristiina xx kirjoitti:
Etkö sä ap voi mennä vaikka Postiin töihin ja ryhtyä postinjakelijaksi. Siinä työssä ei paljoa joudu tekemisiin muiden ihmisten kanssa.
Ettekö te muut voi ihan vaikka hyväksyä muiden piirteet, ette ole ainoita ihmisiä maailmassa vaikka soitattekin suutanne.
No sehän se on kun ihmiset jos vain osaisivat kunnoittaa toisiaan, niin helppoa kun se ois ja kuinka hyvä olo tulis itselle ja muille!
Mut jostain syystä hyvä olo ja hyvät asiat ei kiinnosta suurtakaan osaa ihmisistä ja toisia vain _pitää_ kiusata, niin tämä maailma vaan toimii valitettavasti. :/
Kansakoulun aikana ne opettajat olivat pahimpia kiusaajia ym.
Aikamoista. :D
No kannattaako näistä kiusaajista ottaa mitään huomiota, ovat kuitenki 1 pieru maailmassa,osoittavat oman tyhmyytensä käytöksellään ja sillä, että heitä ei ole kasvatettu oikein.
Jos jollekin tuottaa iloa huutaa naama punaisena niin antaa mennä, sitä huutoa kuullaan varmaan kotonaankin....
Jos joku rouvashenkilö tulee pölpöttämään miksi palvelet potilasta niin sanoi vain että tämä ei ole sinua koskeva asia, poistuisutko kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten sun pitää vaihtaa työpaikkaa jos kerran pomokin on kusipää, onko sulla puolisoa joka auttaa sinua? Kai Suomessa on monia ohjelmia millä saa apua...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanan kannustavia viestejä tässä ketjussa, näitä on toisenkin ujon miellyttävä lukea :)
Minulla on sillä tavalla erilainen tilanne, ettei ujous ole kovin suuresti työelämässä haitannut. Olen tehnyt perus asiakaspalvelutyötä ja saanut työstäni kehujakin. Myöskään työhaastatteluissa ei ole ollut ongelmia. Ongelmat alkavat silloin, kun mennään kahvihuoneeseen ja pitäisi olla "oma itsensä" ja osallistua keskusteluun. Työssä on helppo mennä sen työroolin taakse, työn ulkopuolella roolia ei ole ja ujous alkaa vaikuttaa.En sanois, että kyse on ujoudesta.
Tota mä tossa vähän ylempää tarkoitin sillä tiedostamattomalla rooliinsa ja "itseensä" samaistumisella, että tuhlaa elämänsä ahdistukseen siitä, että miten olla ja käyttäytyä toisten mielen mukaisesti tai yleisesti hyväksyttävästi.
Miksi pitää osallistua kahvipöytä keskusteluihin ja esittää "omaa itseään" ja väkisin yrittää sanoa jotain fiksua, että muut pitäisivät varmasti osana porukkaa tjsp.?
Löytäkää itsenne ja miellyttäkää ITSEÄNNE, älkääkä menkö lauman mukana kuin päättömät kanat konsanaan, omasta voimasta luopuneena, kun kokoajan pitää olla varuillaan siitä, antaako oikeanlaisen kuvan itsestään muille.
Emme me sitä oikeasti tarvitse!:)On työpaikkoja, joissa ei siedetä yhtään erilaisuutta. Jos kahvihuoneessa et osallistu poissaolevan työntekijän haukkumiseen, kohta sinua aletaan kiusata.
On ihania työpaikkoja, joissa saa olla ns. oma itsensä. Voit kahvitauolla vaikka selata kännykkää tai kuunnella napeilla musiikkia eikä siitä kukaan suutu. On työpaikkoja, joissa tällaista ei siedetä.
Yleisimmin 50-60-vuotiaat naiset nousevat heti takajaloilleen, jos et silitä heitä joka hetki joka asiassa myötäkarvaan. Olen tk:ssa töissä ja jos en kahvilla ota lääke-esittelijän tuomaa pullaa, 50+ työkaverit nostavat niin hirveän äläkän, että työnteosta ei enää mitää tulee. Eli työilmapiiri pysyy siedettävänä, jos JOKA asiassa nuolet näiden rouvien peräpäätä. Eräs rouvashenkilö raivosi minulle kerran siitä, että olin "liian ystävällinen" potilaalle ja toinen siitä, että palvelin potilasta heti. Potilaan pitää kuulemma "joutua odottamaan".
Joku tod.näk. kommentoi, että älä välitä. On vaikea tehdä töitä, jos työkaveri rupeaa esim. pimittämään tärkeää tietoa, antamaan tahallaan väärää tietoa, levittämään töitäni haittaavia täysin perättämiä juttuja yms. Kyse ei ole välittämisestä vaan yksinkertaisesti siitä, että työntekoedellytykset menevät mahdottomiksi.
Itse olen tällaisista työpaikoista lähtenyt pois, koska alallani helposti uusi työpaikka löytyy.
Olen huomannut useimmissa työpaikoissa saman. Sitä joutuu äkkiä muiden työntekijöiden silmätikuksi, jos ei osallistu juoruiluun. En yksinkertaisesti ole se ihminen, joka heti alkaa ryhmässä naureskelemaan naureskelemisen ilosta sille, joka on just poistunut huoneesta. Näihin keskusteluihin en koskaan edes yritä osallistua, olen ennemmin hiljaa. Tästä syystä en työntekijöiden keskuudessa ole koskaan ollut kovin pidetty. En osaa (enkä halua) integroitua siihen juorukerhoon. Tässä nyt ei varmaan enää olekaan kyse ujoudesta vaan syvemmistä eroista ajatusmaailmoissa.
Minäkään en osallistu juorukerhoihin ja asenteeni on, että olen töissä tekemässä töitä. Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja työt on tehtävä hyvin annettuun päivämäärään mennessä. Jos satun ystävystymään siinä samalla, niin tosi kiva. En ymmärrä, miksi ihmisten pitää tuntea töissä toisensa juurta jaksain kuin parhaatkin ystävät, koska muuten ei pysty tekemään töitä tämän ihmisen kanssa. Mitä ihmettä, lapsetkin tulee paremmin toimeen tuntemattomien lasten kanssa!
Niin siinä on sitten käynyt, että minut on aina suljettu ryhmän ulkopuolelle. Ei onnitella syntymäpäivänä. Ei kerrota firman sisäisistä tapahtumista. Ei kysytä minnekään tai pyydetä mukaan. Työtehtäviä ei anneta, etenemään ei pääse ja suoraan sanottua minua pidetään tyhmänä ja yksinkertaisena.
Ajattelen aina, että jos sosiaalinen pöhinä on tärkeämpää kuin ammatillinen osaaminen ja hyvin tehty työ (sekä reilu käyttäytyminen KAIKKIA kohtaan sosiaalisista nokkimisista riippumatta), niin olkoot. Minä en menetä mitään. He menettävät minun korkeimman potentiaalini ja ammattiuskollisuuteni siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lol
Idiootti.
Samaa mieltä. Täys pelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano niille, että maksatteko mieluummin minulle työttömyystuet loppuikäni jos jättäydyn työttömäksi.
Eli muiden pitäisi sopeutua ja muovata maailman ujon mukaiseksi ilman, että tämä joutuisi ottaamaan todellista vastuuta?
Kerro mitä vastuuta olen jättänyt ottamatta? Olen puhunut asiasta, ei tulosta, käynyt terpiassa, ei tulosta. Ap
Siinä terapiassa pitää myös itse tehdä töitä. Joskus vuosia. Ei siellä vain käydä jatisemassa ja taikaiskusta muututa toiseksi ihmiseksi. Ihan ekana sun tekstistä näkee että et edes ole viitsinyt opetella sanomaan "ei" kun sulle työnnetään toisten ylimääräisiä töitä. Jos muut ei auta sinua, älä sinäkään ota toisten töitä.
Ja jos olet nuin ujo, miksi edes olet alalla, jossa vaaditaan kanssakäymistä toisten kanssa? Tämä on sitä vastuuta: alat etsiä työpaikkaa, joka sopii sulle TAI kouluttaudut uudelleen alalle, joka sopii sulle. Ei yhteiskunnan tehtävä ole kantaa vastuuta sun pieleen menneestä alanvalinnasta ja siitä ettet ole tehnyt sen vertaa töitä terapiassasi että osaisit sanoa "ei".
Olipa vastaus. En odotakaan mitään taikaiskua itseni "muutoksessa", mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että työssäkäynti on vaikeaa. Määräykset muiden töiden vastaanottamisesta tulevat pomotasolta, siinä ei mikään terapiassa opeteltu EI kelpaa. Samalta pomotasolta tulee hyväksyntä sille, että muut eivät auta minua, jos eivät "ehdi". Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun sinulla on perhe, olet hankkinut perheen, niinhän kerrot, kuinka voit olla liian ujo! Aika ristiriitaista.
Kasvata itseäsi,vahvistä itsetuntoasi, katso peiliin ja ole ihmisyyteesi tyytyväinen.
Opettele rajasi, mene kursseille missä ladataan sinuun rohkeutta ja itsetunnon kohennusta. Jokainen ihminen on tarpeellinen ja arvokas ja vastuussa myös itsestään. Älä anna pyörittää ja kuormittaa itseäsi, ne rajat otat rohkeasti, punastuit tai et.
Tämä on surullisen typerä kirjoitus.
Ihmisen ujous voi tulla/tulee eri tavoin esille eri tilanteissa. Ujo ihminen voi pärjätä erinomaisesti työhaastattelussa, jos haastattelija on kohtelias ja asiallinen. Hän voi hallita ujouden niin, ettei se nouse ongelmaksi, jos ympäristö on hyväksyvä ja salliva.
Jos ympärillä on ivaavia ja pilkkaavia ihmisiä, ujo voi mennä täysin lukkoon. Hän voi mennä niin lukkoon, ettei siinä mikään onnistu. Tiedon ujoja, jotka ovat pyörtyneet ja oksentaneet heille ns. väärissä työpaikoissa, mutta heille ns. sopivissa työpaikoissa he menestyvät hyvin.
Ujous on monesti tilannekohtaista. Ujo voi perustaa perheen jne. Hän voi silti olla ujo.
Ihminen ei voi kasvattaa itsetuntoa, jos häntä kiusataan. Kiusaamisen pitää loppua ja kiusatun pitää saada tukea. Miten ajattelet itsetunnon kasvattamisen käytännössä tapahtuvan? Aivan idioottimaisia neuvoja työpaikkakiusatulle nämä "katso peiliin, ole itseesi tyytyväinen".
Ja "olet vastuussa itsestäsi". SItähän Ap tässä kyselee, että mitä HÄN voisi tehdä. Hänhän nimenomaan haluaa tehdä itse, ottaa vastuuta tilanteesta.
Itse olen sellainen ns. keskitason ujo, jolle kahdenkeskiset tilanteet eivät ole kovin vaikeita. Siis työhaastattelut sujuu yms. Samoin sujuu esitelmän pito 200-henkiselle yleisölle. Minulle on vaikeinta ryhmätilanteet, kokoukset, kahvipöytätilanteet. Näissä tulee hikoilua, vapinaa, sanat menevät solmuun yms.
Toivon, että Ap löytää ihmisen (terveydenhuollosta, työsuojeluvaltuutetusta yms.), joka ymmärtää hänen tilanteensa. On varmasti hyvin raskasta yrittää selittää asiaa jos ei ymmärrystä saa. Voisitko yrittää es. tk-lääkäriä, joka ei tunne kyseistä yritystä ja esimiestä eikä sillä tavalla joudu olemaan lojaali sille/hänelle.
Kaikki, joille olet puhunut asiasta, näyttävät ajattelevan työpaikan kokonaisetua eikä sinun pahoinvointia.
Siinähän se itsetunto juuri todella kasvaakin, kun kohtaa hankaluuksia, kuten tuollainen typerä kiusaaminen.
Pakottaa oikeasti tuntemaan itsensä ja sen, mitä on ja etenkin sen mitä EI ole.
Koska tolle linjalle jos lähtee, että nappeja painelemalla olet maassa (tuo joidenkin ihmisten ivaava käytös), kun taas toisia nappejasi painelemalla olet jaloillasi (se tuki mitä saa kuuntelijalta), niin itsetunto heikkenee entisestään, koska lopulta kaikki valta on toisilla ihmisillä, ei sinulla.
Itse ne asiat loppujenlopuksi kohdata ja tehdä selviksi, vaikka se hetken sattuukin.
Mut sitten kaikki helpottuu!:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun sinulla on perhe, olet hankkinut perheen, niinhän kerrot, kuinka voit olla liian ujo! Aika ristiriitaista.
Kasvata itseäsi,vahvistä itsetuntoasi, katso peiliin ja ole ihmisyyteesi tyytyväinen.
Opettele rajasi, mene kursseille missä ladataan sinuun rohkeutta ja itsetunnon kohennusta. Jokainen ihminen on tarpeellinen ja arvokas ja vastuussa myös itsestään. Älä anna pyörittää ja kuormittaa itseäsi, ne rajat otat rohkeasti, punastuit tai et.
Tämä on surullisen typerä kirjoitus.
Ihmisen ujous voi tulla/tulee eri tavoin esille eri tilanteissa. Ujo ihminen voi pärjätä erinomaisesti työhaastattelussa, jos haastattelija on kohtelias ja asiallinen. Hän voi hallita ujouden niin, ettei se nouse ongelmaksi, jos ympäristö on hyväksyvä ja salliva.
Jos ympärillä on ivaavia ja pilkkaavia ihmisiä, ujo voi mennä täysin lukkoon. Hän voi mennä niin lukkoon, ettei siinä mikään onnistu. Tiedon ujoja, jotka ovat pyörtyneet ja oksentaneet heille ns. väärissä työpaikoissa, mutta heille ns. sopivissa työpaikoissa he menestyvät hyvin.
Ujous on monesti tilannekohtaista. Ujo voi perustaa perheen jne. Hän voi silti olla ujo.
Ihminen ei voi kasvattaa itsetuntoa, jos häntä kiusataan. Kiusaamisen pitää loppua ja kiusatun pitää saada tukea. Miten ajattelet itsetunnon kasvattamisen käytännössä tapahtuvan? Aivan idioottimaisia neuvoja työpaikkakiusatulle nämä "katso peiliin, ole itseesi tyytyväinen".
Ja "olet vastuussa itsestäsi". SItähän Ap tässä kyselee, että mitä HÄN voisi tehdä. Hänhän nimenomaan haluaa tehdä itse, ottaa vastuuta tilanteesta.
Itse olen sellainen ns. keskitason ujo, jolle kahdenkeskiset tilanteet eivät ole kovin vaikeita. Siis työhaastattelut sujuu yms. Samoin sujuu esitelmän pito 200-henkiselle yleisölle. Minulle on vaikeinta ryhmätilanteet, kokoukset, kahvipöytätilanteet. Näissä tulee hikoilua, vapinaa, sanat menevät solmuun yms.
Toivon, että Ap löytää ihmisen (terveydenhuollosta, työsuojeluvaltuutetusta yms.), joka ymmärtää hänen tilanteensa. On varmasti hyvin raskasta yrittää selittää asiaa jos ei ymmärrystä saa. Voisitko yrittää es. tk-lääkäriä, joka ei tunne kyseistä yritystä ja esimiestä eikä sillä tavalla joudu olemaan lojaali sille/hänelle.
Kaikki, joille olet puhunut asiasta, näyttävät ajattelevan työpaikan kokonaisetua eikä sinun pahoinvointia.
Siinähän se itsetunto juuri todella kasvaakin, kun kohtaa hankaluuksia, kuten tuollainen typerä kiusaaminen.
Pakottaa oikeasti tuntemaan itsensä ja sen, mitä on ja etenkin sen mitä EI ole.
Koska tolle linjalle jos lähtee, että nappeja painelemalla olet maassa (tuo joidenkin ihmisten ivaava käytös), kun taas toisia nappejasi painelemalla olet jaloillasi (se tuki mitä saa kuuntelijalta), niin itsetunto heikkenee entisestään, koska lopulta kaikki valta on toisilla ihmisillä, ei sinulla.
Itse ne asiat loppujenlopuksi kohdata ja tehdä selviksi, vaikka se hetken sattuukin.
Mut sitten kaikki helpottuu!:)
Nappeja painamalla? Ajatteletko oikeasti noin yksinkertaisesti kaikesta? Miksi ei saisi tukeutua muihin ihmisiin, vaan yksin pitäisi pärjätä kaikessa? Helppoahan se yksinpärjääminen on sellaiselle, kenelle ei pahoja vastoinkäymisiä tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun sinulla on perhe, olet hankkinut perheen, niinhän kerrot, kuinka voit olla liian ujo! Aika ristiriitaista.
Kasvata itseäsi,vahvistä itsetuntoasi, katso peiliin ja ole ihmisyyteesi tyytyväinen.
Opettele rajasi, mene kursseille missä ladataan sinuun rohkeutta ja itsetunnon kohennusta. Jokainen ihminen on tarpeellinen ja arvokas ja vastuussa myös itsestään. Älä anna pyörittää ja kuormittaa itseäsi, ne rajat otat rohkeasti, punastuit tai et.
Tämä on surullisen typerä kirjoitus.
Ihmisen ujous voi tulla/tulee eri tavoin esille eri tilanteissa. Ujo ihminen voi pärjätä erinomaisesti työhaastattelussa, jos haastattelija on kohtelias ja asiallinen. Hän voi hallita ujouden niin, ettei se nouse ongelmaksi, jos ympäristö on hyväksyvä ja salliva.
Jos ympärillä on ivaavia ja pilkkaavia ihmisiä, ujo voi mennä täysin lukkoon. Hän voi mennä niin lukkoon, ettei siinä mikään onnistu. Tiedon ujoja, jotka ovat pyörtyneet ja oksentaneet heille ns. väärissä työpaikoissa, mutta heille ns. sopivissa työpaikoissa he menestyvät hyvin.
Ujous on monesti tilannekohtaista. Ujo voi perustaa perheen jne. Hän voi silti olla ujo.
Ihminen ei voi kasvattaa itsetuntoa, jos häntä kiusataan. Kiusaamisen pitää loppua ja kiusatun pitää saada tukea. Miten ajattelet itsetunnon kasvattamisen käytännössä tapahtuvan? Aivan idioottimaisia neuvoja työpaikkakiusatulle nämä "katso peiliin, ole itseesi tyytyväinen".
Ja "olet vastuussa itsestäsi". SItähän Ap tässä kyselee, että mitä HÄN voisi tehdä. Hänhän nimenomaan haluaa tehdä itse, ottaa vastuuta tilanteesta.
Itse olen sellainen ns. keskitason ujo, jolle kahdenkeskiset tilanteet eivät ole kovin vaikeita. Siis työhaastattelut sujuu yms. Samoin sujuu esitelmän pito 200-henkiselle yleisölle. Minulle on vaikeinta ryhmätilanteet, kokoukset, kahvipöytätilanteet. Näissä tulee hikoilua, vapinaa, sanat menevät solmuun yms.
Toivon, että Ap löytää ihmisen (terveydenhuollosta, työsuojeluvaltuutetusta yms.), joka ymmärtää hänen tilanteensa. On varmasti hyvin raskasta yrittää selittää asiaa jos ei ymmärrystä saa. Voisitko yrittää es. tk-lääkäriä, joka ei tunne kyseistä yritystä ja esimiestä eikä sillä tavalla joudu olemaan lojaali sille/hänelle.
Kaikki, joille olet puhunut asiasta, näyttävät ajattelevan työpaikan kokonaisetua eikä sinun pahoinvointia.
Siinähän se itsetunto juuri todella kasvaakin, kun kohtaa hankaluuksia, kuten tuollainen typerä kiusaaminen.
Pakottaa oikeasti tuntemaan itsensä ja sen, mitä on ja etenkin sen mitä EI ole.
Koska tolle linjalle jos lähtee, että nappeja painelemalla olet maassa (tuo joidenkin ihmisten ivaava käytös), kun taas toisia nappejasi painelemalla olet jaloillasi (se tuki mitä saa kuuntelijalta), niin itsetunto heikkenee entisestään, koska lopulta kaikki valta on toisilla ihmisillä, ei sinulla.
Itse ne asiat loppujenlopuksi kohdata ja tehdä selviksi, vaikka se hetken sattuukin.
Mut sitten kaikki helpottuu!:)Nappeja painamalla? Ajatteletko oikeasti noin yksinkertaisesti kaikesta? Miksi ei saisi tukeutua muihin ihmisiin, vaan yksin pitäisi pärjätä kaikessa? Helppoahan se yksinpärjääminen on sellaiselle, kenelle ei pahoja vastoinkäymisiä tapahdu.
Tottakai kannattaa käydä juttelemassa, kun on liikaa asioita päässä, mutta kyllä se työ 99% kuitenkin tehdään ihan ypöyksin jokainen sieluissamme pikkuhiljaa. :)
Joskus suurempia askelia kerralla, joskus pienempiä.
Vierailija kirjoitti:
Ihanan kannustavia viestejä tässä ketjussa, näitä on toisenkin ujon miellyttävä lukea :)
Minulla on sillä tavalla erilainen tilanne, ettei ujous ole kovin suuresti työelämässä haitannut. Olen tehnyt perus asiakaspalvelutyötä ja saanut työstäni kehujakin. Myöskään työhaastatteluissa ei ole ollut ongelmia. Ongelmat alkavat silloin, kun mennään kahvihuoneeseen ja pitäisi olla "oma itsensä" ja osallistua keskusteluun. Työssä on helppo mennä sen työroolin taakse, työn ulkopuolella roolia ei ole ja ujous alkaa vaikuttaa.
Mä olen jättänyt kahvitauot väliin, pidän omalla työpisteellä tauot. Oon sanonut etten kaipaa sellaisia, syömässä käydään pienellä porukalla. Aluksi tätä ihmeteltiin, mutta nyt on tottuneet jo. Eihän siellä saanut edes lukea lehteä rauhassa. Eikä mulla oo mitään kiinnostusta osallistua jokaiseen keskusteluun ihmisten kanssa joita en muuten valitsisi lähelleni, ihan pakkopullaa. Muutamasta työkaverista on toki tullut kaveri, mutta kaikkien kaa ei kiinnosta istua joka päivä samassa kahvipöydässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanan kannustavia viestejä tässä ketjussa, näitä on toisenkin ujon miellyttävä lukea :)
Minulla on sillä tavalla erilainen tilanne, ettei ujous ole kovin suuresti työelämässä haitannut. Olen tehnyt perus asiakaspalvelutyötä ja saanut työstäni kehujakin. Myöskään työhaastatteluissa ei ole ollut ongelmia. Ongelmat alkavat silloin, kun mennään kahvihuoneeseen ja pitäisi olla "oma itsensä" ja osallistua keskusteluun. Työssä on helppo mennä sen työroolin taakse, työn ulkopuolella roolia ei ole ja ujous alkaa vaikuttaa.En sanois, että kyse on ujoudesta.
Tota mä tossa vähän ylempää tarkoitin sillä tiedostamattomalla rooliinsa ja "itseensä" samaistumisella, että tuhlaa elämänsä ahdistukseen siitä, että miten olla ja käyttäytyä toisten mielen mukaisesti tai yleisesti hyväksyttävästi.
Miksi pitää osallistua kahvipöytä keskusteluihin ja esittää "omaa itseään" ja väkisin yrittää sanoa jotain fiksua, että muut pitäisivät varmasti osana porukkaa tjsp.?
Löytäkää itsenne ja miellyttäkää ITSEÄNNE, älkääkä menkö lauman mukana kuin päättömät kanat konsanaan, omasta voimasta luopuneena, kun kokoajan pitää olla varuillaan siitä, antaako oikeanlaisen kuvan itsestään muille.
Emme me sitä oikeasti tarvitse!:)On työpaikkoja, joissa ei siedetä yhtään erilaisuutta. Jos kahvihuoneessa et osallistu poissaolevan työntekijän haukkumiseen, kohta sinua aletaan kiusata.
On ihania työpaikkoja, joissa saa olla ns. oma itsensä. Voit kahvitauolla vaikka selata kännykkää tai kuunnella napeilla musiikkia eikä siitä kukaan suutu. On työpaikkoja, joissa tällaista ei siedetä.
Yleisimmin 50-60-vuotiaat naiset nousevat heti takajaloilleen, jos et silitä heitä joka hetki joka asiassa myötäkarvaan. Olen tk:ssa töissä ja jos en kahvilla ota lääke-esittelijän tuomaa pullaa, 50+ työkaverit nostavat niin hirveän äläkän, että työnteosta ei enää mitää tulee. Eli työilmapiiri pysyy siedettävänä, jos JOKA asiassa nuolet näiden rouvien peräpäätä. Eräs rouvashenkilö raivosi minulle kerran siitä, että olin "liian ystävällinen" potilaalle ja toinen siitä, että palvelin potilasta heti. Potilaan pitää kuulemma "joutua odottamaan".
Joku tod.näk. kommentoi, että älä välitä. On vaikea tehdä töitä, jos työkaveri rupeaa esim. pimittämään tärkeää tietoa, antamaan tahallaan väärää tietoa, levittämään töitäni haittaavia täysin perättämiä juttuja yms. Kyse ei ole välittämisestä vaan yksinkertaisesti siitä, että työntekoedellytykset menevät mahdottomiksi.
Itse olen tällaisista työpaikoista lähtenyt pois, koska alallani helposti uusi työpaikka löytyy.
Olen huomannut useimmissa työpaikoissa saman. Sitä joutuu äkkiä muiden työntekijöiden silmätikuksi, jos ei osallistu juoruiluun. En yksinkertaisesti ole se ihminen, joka heti alkaa ryhmässä naureskelemaan naureskelemisen ilosta sille, joka on just poistunut huoneesta. Näihin keskusteluihin en koskaan edes yritä osallistua, olen ennemmin hiljaa. Tästä syystä en työntekijöiden keskuudessa ole koskaan ollut kovin pidetty. En osaa (enkä halua) integroitua siihen juorukerhoon. Tässä nyt ei varmaan enää olekaan kyse ujoudesta vaan syvemmistä eroista ajatusmaailmoissa.
Minäkään en osallistu juorukerhoihin ja asenteeni on, että olen töissä tekemässä töitä. Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja työt on tehtävä hyvin annettuun päivämäärään mennessä. Jos satun ystävystymään siinä samalla, niin tosi kiva. En ymmärrä, miksi ihmisten pitää tuntea töissä toisensa juurta jaksain kuin parhaatkin ystävät, koska muuten ei pysty tekemään töitä tämän ihmisen kanssa. Mitä ihmettä, lapsetkin tulee paremmin toimeen tuntemattomien lasten kanssa!
Niin siinä on sitten käynyt, että minut on aina suljettu ryhmän ulkopuolelle. Ei onnitella syntymäpäivänä. Ei kerrota firman sisäisistä tapahtumista. Ei kysytä minnekään tai pyydetä mukaan. Työtehtäviä ei anneta, etenemään ei pääse ja suoraan sanottua minua pidetään tyhmänä ja yksinkertaisena.
Ajattelen aina, että jos sosiaalinen pöhinä on tärkeämpää kuin ammatillinen osaaminen ja hyvin tehty työ (sekä reilu käyttäytyminen KAIKKIA kohtaan sosiaalisista nokkimisista riippumatta), niin olkoot. Minä en menetä mitään. He menettävät minun korkeimman potentiaalini ja ammattiuskollisuuteni siinä.
Olen itsekin samalla asenteella töissä. Ollaan kyllä ”juoruttu” näiden muutamien ihan asiallisten tyyppien kanssa muutamasta epäasiallisesti käyttäytyvästä kolleegasta, parista ollaan valitettukin ja työterveys on ollut selvittämässä tätä kiusaamistapausta. Tiedän että muutama juoruakka ei myöskään tykkää musta kun en puhu heille juuri koskaan, joskus harvoin jotain pinnallista, mut en mäkään tykkää heistä enkä halua tutustua syvemmin, joten en näe tässä mitään ongelmaa, kierrän vaan kaukaa, onneks lähimpien työkavereiden joukkoon ei kuulu näitä. Mutta tosiaan töissä on käyttäydyttävä asiallisesti eikä tarvitse olla ystäviä. Meillä on onneks herätty tähän tämän kiusaamistapauksen johdosta ja kaikille tehty selväksi että epäasiallisesta käytöksestä seuraa varoitus.
Itse olen siivooja ja ujous (+sosiaalisten tilanteiden pelko) ei ole itsessään aiheuttanut ihmetystä. Muutama työkaveri on kysynyt olenko ulkomailta alunperin. Muuten olen saanut samaa kohtelua kuin muutkin. Tuntuu että tällä alalla hyväksytään myös hiljaiset ihmiset. Toisin kuin jossakin avokonttorissa.
Itselläni on auttanut Propral + Optipar punasteluun/ ahdistukseen. Oletko kokeillut ikinä mitään SSRI-lääkettä?
Mä en ehkä lähtisi lääkitsemään itšeäni eri aineilla voidakseni käydä töissä...
Mut ap tuntuu että vaan haukut muita työpaikalla. Et mieti ratkaisuja siis silleen oikeasti että tekisit muutoksia.
Ei sun tarvi olla ylitiösosiaalinen. Riittää kun olet tavallisen kohtelias. Vastaat kun kysytään, sanot kiitos, anteeksi, moi, ja joskus kysyt kuulumisia ja hymyilet. Joka päivä teet noita kaikkia.
Varmaan joku jo ehdottanutkin, että olisiko työpaikan vaihtaminen yksi ratkaisu. Työpaikallasi on selvästi huono ilmapiiri. Kaikki työpaikat eivät ole huonoja. Hyvällä työpaikalla ujous ja muut ihmisten ominaisuudet hyväksytään ja työkavereita tuetaan.
Vierailija kirjoitti:
Siinä terapiassa pitää myös itse tehdä töitä. Joskus vuosia. Ei siellä vain käydä jatisemassa ja taikaiskusta muututa toiseksi ihmiseksi.
Ei yhteiskunnan tehtävä ole kantaa vastuuta sun pieleen menneestä alanvalinnasta ja siitä ettet ole tehnyt sen vertaa töitä terapiassasi että osaisit sanoa "ei".
Mä en nyt ihan ymmärtänyt tätä. Sä siis jostain tiedät ettei ap:n terapia ole kestänyt vuosia, vaikka ap heti avauksessa kertoi vuosia kestäneestä terapiasta. Ja tiedät myös sen, että ap jatisee turhia ja odottaa taikaiskua. Mistähän kuvittelet tietäväsi nämä asiat?
Tämä myös: Mistä ap mielestäsi syyttää yhteiskuntaa? Mistään hänen vastauksestaan, saati aloituksesta ei normaali ihminen voi tällaista johtopäätöstä saada. Miten ap:n alanvalinta on mennyt pieleen? Se että työpaikalla noin räikeästi kiusataan ei kerro väärästä alanvalinnasta mitään, vaan kiusajista itsestään.
Eli, oletko itse kiusaaja, vai muuten vaan pahantahtoinen tai luetunymmärtämisessä vikaa pahasti.
No ei kyllä moni itseään ja muita kunnioittava ihminen tollasessa työpaikassa halua olla, en minäkään olis.
Terv. Se kelle vastasit