Liian ujo työelämään

Vierailija kirjoitti:

Töissä saadut roolit vaan pysyvät. Olet saanut ujon roolin ja siinä sinun halutaan pysyvän.

Tämä on tosi mielenkiintoinen näkökulma. Valtasuhteiden järkkyminen. Kiusaajathan hakevat nimenomaan oman aseman vahvistamista yhteisössä ja kontrollia. Osa on täällä ehdottanut lääkkeitä ja varmasti ne voisikin olla hyvä apu katkaisemaan tuota pahan olon kärkeä. Toisaalta mietin myös, että itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on ja siihen tuen saaminen olisi todella tärkeää. Sinä saat olla ujo ja punastella. Välillä saa olla hiljaa ja se on ihan ok. Kenelläkään ei ole oikeutta pilkata sinua tai vaatia sinua olemaan erilainen, jos vain perus työt hoituvat. Olen itse myös työpaikan hiljainen ja jouduin työpaikan kiusaajan silmätikuksi (alistamista, kontrollointia, piikittelyä) . Yritti laittaa muun muassa epämiellyttävään tilanteeseen tenttaamalla kokouksissa henk koht minua, silmissään ilkeä pilke, kun näki minun kärsivän. Tiesi, että ahdistun huomion kohdistuessa minuun. Lopulta päätin, että teen asiasta julkista ja kiusaaminen loppuu nyt. Otin kiusaamisen kokemuksen ja omat tunteeni julkisesti puheeksi työyhteisössä ja tein kiusaajan toiminnasta ja minulle aiheuttamistaan tunteista julkista. Koin tuon hetken todella voimaannuttavana, kun sain kaiken sanottua, vaikka hän yritti kaikin keinoin kääntää asiat syykseni. Nyt valtasuhteet ovat järkähtäneet ja huomasin että työyhteisön on jopa vaikeaa suhtautua minuun, kun liikautin näitä vallitsevia rooleja. Kontrollointiin tottunut henkilö ei sitä voi enää tehdä. Tämä minun neuvo on kyllä vähän huono ehkä eikä helppo toteuttaa, mutta siis itsensä hyväksyminen ja omien rajojen asettaminen. Saa olla hiljainen jos sellainen on, mutta älä salli muiden käyttää tätä häpeän lyömisaseena sinua vastaan. Se hiljaisuus ja ujous on myös arvokas osa sinua. Puolusta oikeuttasi siihen. Hiljainen, ujo ja kiltti voi olla myös vahva.

Henkisen ja fyysisen pahoinpitelyn vaikutukset on tajuttu vasta vastikään. Traumat muuttavat aivoja solu- ja välittäjäainetasolla ja sen takia niin valtava määrä ihmisiä tarvitsee lääkkeitä selvitäkseen ihan arkielämästä. Silloin muutama vuosi sitten se eräs psykologi sanoi julkisuudessa, että mielenhäiriöitä ei saisi hoitaa lääkkeillä koska ne sairaudet on muka asenneongelmia. Aloin tuntea syyllisyyttä että olen heikko kun alistun pillereihin. Opin lääkärissä ja terapiassa että minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä lääkkeiden syönnistä, koska minut on todellisuudessa pahoinpidelty fyysisesti sairaaksi. Minua on siis kiusattu peruskoulusta työelämään asti. 

Vierailija kirjoitti:

Henkisen ja fyysisen pahoinpitelyn vaikutukset on tajuttu vasta vastikään. Traumat muuttavat aivoja solu- ja välittäjäainetasolla ja sen takia niin valtava määrä ihmisiä tarvitsee lääkkeitä selvitäkseen ihan arkielämästä. Silloin muutama vuosi sitten se eräs psykologi sanoi julkisuudessa, että mielenhäiriöitä ei saisi hoitaa lääkkeillä koska ne sairaudet on muka asenneongelmia. Aloin tuntea syyllisyyttä että olen heikko kun alistun pillereihin. Opin lääkärissä ja terapiassa että minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä lääkkeiden syönnistä, koska minut on todellisuudessa pahoinpidelty fyysisesti sairaaksi. Minua on siis kiusattu peruskoulusta työelämään asti. 

Mua on myös kiusattu koulussa ujouden vuoksi ja kyllä se jätti arvet. Onneksi oon saanut itsevarmuutta iän myötä, mutta valtavasti töitä ja vastoinkäymisiä se on vaatinut, että olen oppinut pitämään rajoistani kiinni ja arvostamaan itseäni sellaisena kuin oon. Työelämässä se ilmeni lähinnä niin että en osannut vastata jonkun häirikön (joka häiriköi muitakin) mitään olleille kommenteille ja menin aina lukkoon. Nykyään osaan sanoa suoraan ja asiallisesti ja myös vähemmän asiallisesti jos tarve vaatii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkisen ja fyysisen pahoinpitelyn vaikutukset on tajuttu vasta vastikään. Traumat muuttavat aivoja solu- ja välittäjäainetasolla ja sen takia niin valtava määrä ihmisiä tarvitsee lääkkeitä selvitäkseen ihan arkielämästä. Silloin muutama vuosi sitten se eräs psykologi sanoi julkisuudessa, että mielenhäiriöitä ei saisi hoitaa lääkkeillä koska ne sairaudet on muka asenneongelmia. Aloin tuntea syyllisyyttä että olen heikko kun alistun pillereihin. Opin lääkärissä ja terapiassa että minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä lääkkeiden syönnistä, koska minut on todellisuudessa pahoinpidelty fyysisesti sairaaksi. Minua on siis kiusattu peruskoulusta työelämään asti. 

Mua on myös kiusattu koulussa ujouden vuoksi ja kyllä se jätti arvet. Onneksi oon saanut itsevarmuutta iän myötä, mutta valtavasti töitä ja vastoinkäymisiä se on vaatinut, että olen oppinut pitämään rajoistani kiinni ja arvostamaan itseäni sellaisena kuin oon. Työelämässä se ilmeni lähinnä niin että en osannut vastata jonkun häirikön (joka häiriköi muitakin) mitään olleille kommenteille ja menin aina lukkoon. Nykyään osaan sanoa suoraan ja asiallisesti ja myös vähemmän asiallisesti jos tarve vaatii.

Ilkeille kommenteille piti lukea. Joskus jouduin jopa suoranaisen raivon kohteeksi ja itkin, se oli kamalaa, mutta myös opetti paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis työkyvyttömyyseläkkeelle ujouden perusteella? Ei mene läpi.

Joko menet johonkin terapiaan, jolla saat tilanteen korjattua. Tai sitten vaihdat alaa, jotta voit tehdä sellaista duunia missä ei joudu olemaan tekemisissä kollegojen, asiakkaiden tai muidenkaan ihmisten kanssa (eipä tule näin äkkiseltään mieleen yhtään, mutta on niitäkin varmaan).

Luitko aloitukseni läpi? Kerroin vuosikausia hakeneeni apua, tähän on kuulunut myös terapia. En itsekään keksi alaa, jossa ei tarvitsisi tavata ihmisiä. Tottakai kun vuosia kiusataan ja vähätellään lopulta masentuu ja murtuu, jospa sitä sitten riitävän huonossa kunnossa pääsee eläkkeelle. Harmi vaan lasten takia, jos siihen tilanne menee. Ap

Haudankaivajan hommassa asiakkaita ei tarvitse ujostella. Toinen työ voisi olla postinjakajan työ.

Tiedän niin tunteen. Pyristelen asiakaspalvelutyössä ja yritän lievittää sosiaalistentilanteidenpelkoani, joka ollut varjona mukana. Koko kouluajan kiusattiin, 5 eri koulussa ripari ja kesäleirit mukaan lukien. Opin hitaasti asioita, mutta teen työni kuitenkin niin hyvin, kuin osaan.

Edellisessä työpaikassa sain pelkojani hyvin kuriin, kunnes pomo alkoi hankalaksi. Paikassa ilmoitettiin että osa siirretään toisiin tehtäviin ja olin innoissani, koska se tuntui omalta jutultani enemmän. No, minulle sanottiin ensin, että ehdottomasti pääsen sinne. Sitten pomon kommentti olikin, että olen liian ujo. Kahdesti sain kuulla saman. Hassuinta oli, että olin AINOA joka halusi porukasta sinne. Sitten kuulinkin, että yhtä harjoittelijana ollutta oli pyydetty haastatteluun. Minua ei edes pyydetty. Sitten kun porukka ei halunnutkaan sinne, minut vaihdettiin sinne kysymättä. Ei kiinnostanut enää yhtään. Perehdytys oli todella huonoa ja mieltä painoi jo aiempi säätäminen.

Petyin niin paljon ja häpeän olla tällainen. En mielestäni ole edes enää niin ujo. Olen vain rauhallinen ja mieluummin hiljaa, kuin suunapäänä, kuten muut.

Jouduin silmätikuksi sairasteluni vuoksi, mille en voinut mitään. Lopulta sairastuin loppuelämäkseni, ja kun yritin työpaikassa puhua siitä, ei ollut aikaa kuunnella. Työkaverit puhuivat selän takana pomolle että olen hidas, eivät koskaan suoraan minulle. Lopulta minut siirrettiin takaisin kysymättä edelliseen paikkaan "koska en pärjää". Työ oli vain ihan uutta, ohjeita tuli miten sattui. Olisin tykännyt työstä, harmittaa todella etten ole räjähtävää tyyppiä, kun on vaikeaa pitää puoliaan.

Voin lohduttautua vain sillä, että työilmapiiri oli huono ja pomokin toimi väärin. Olen ujo, mutta teen silti työni.

Helppo apu: beetasalpaajat. Pyytäkää työterveyslääkäriltä resepti. Beetasalpaajat estävät punastumisen ja muut jännitysoireet. Päätä ne eivät laita sekaisin.

Maailman paras apu sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja jännitysoireisiin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös aika ujo ihminen. Minulla on paha kiusaamistausta ja vieläkin jännitän ihmisten kanssa olemista ja varsinkin kaikkia uusia tilanteita. Esillä olo on kamalaa ja mieluummin haluaisin tehdä työtä omassa rauhassa. Myös kaikki stressi ja kiire saavat minut vielä huonompaan kuntoon ja jännitän myös paljon sitä, että jos teen jonkun virheen. Olen vasta nuori ihminen ja ollut vielä aika vähissä työpaikoissa. Silti olen nyt jo huomannut sen kuinka ihmiset ovat monesti kommentoineet kuinka ujo olen, vitsailleet kuinka "tuo ei puhu mitään" ja muutenkin naureskelleet jos esim olen tauolla istunut vaan omissa oloissani. Joku jopa kerran pukkasi leikillä kylkeen, kun muut nauroivat jotain asiaa ja itseä se ei naurattanut ja istuin totisena. No, saivat muut ainakin lisää aihetta nauruun. Joskus eräs ihminen myös neuvoi minua kuinka pitää puhua ja missä pitäisi istua ja hänestä tein kaiken väärin. Haukkui myös kuinka hidas olen ja hän sitten näytti kuinka pitäisi hommat hoitua. Olin vasta harjoittelija tuolloin ja olen aina halunnut tehdä asiat kunnolla ja tarkasti. Tässä tilanteessa ei myöskään ollut niin kiire ja tuo hänen neuvontansa ei ollut asiallista.

Olen luontaisestikin introvertti ja toisaalta ikävät kokemukset vielä tehneet lisää haittaa. Minua myös pelottaa se miten tulen pärjäämään. Osaan olla ihan asiallinen ihminen ja haluan tehdä työni hyvin. En vaan hanki jaksaa toisten ilkeilyä ja jään helposti muiden jalkoihin, kun olen liiankin myöntyväinen ja en osaa tarpeeksi pitää puoliani. Stressiä en jaksa kauaa. En tiedä mihin minunkin pitäisi suunnata. Asiaa ei helpota se, etten meinaa päästä opiskelmaan ja monet duunariammatit ovat tunnettuja siitä, että pitää olla sosiaalinen ja sietää stressiä. Tietysti lähes kaikki ammatit jo tällaisiä. En tiedä miten minun oikein käy. Olen miettinyt lähes kaikkea ja yrittäjäksi ryhtymistäkin, mutta ei minulla ole resursseja siihenkään. Mitään "myrkkyjä" en halua syödä ja en ole edes mitenkään sairas. Itse en sentään punastele, mutta muuten pää "hajoaa" helposti ja väsyn nopeasti stressiin. En taida mitenkään olla unelma työntekijä. Tosin muuten tunnollinen, tarkka, ystävällinen ja muuten minun kanssani ei olisi ongelmia.

Törmäsin aikaisempaan viestiini. Nyt oma tilanne on mennyt aika huonoksi ja en tiedä miten enää pystyn hakemaan töitä. En pärjää niissä sosiaalisissa tilanteissa enää kovinkaan hyvin ja nyt on alkanut ahdistaa myös muuten. Opiskelemaan yritän hakea, mutta pelkään miten käy. En tiedä mitä tästä elämästäni oikein tulee. Varmaan olen jotenkin masentunut ja ahdistunut ainakin tällä hetkellä. Pari ikävää asiaa vielä sattunut ja ne ajatukset pyörivät mielessä. Välillä häpeän itseäni niin paljon, etten pysty siihen mihin muut. Tosin minulla on todella ikäviä kokemuksia ihmisistä ja senkin takia olen tavallaan huonommassa tilanteessa ja itsetunto huonompi muutenkin. Yksinäinen olen myös ja uusiin ihmisiin on vaikeaa silti tutustua ja tästä syntyy ikävä kierre.

En voi olla tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Jotenkin tulevaisuus pelottaa kauheasti ja pelkään, että elämäni mene vaan huonommaksi. Ei tämä ole mitään tavallisen nuoren elämää ja en toivoisi tällaista kenellekään. Itsestä tietysti asiat ovat kiinni, mutta pelkään todella terveyteni puolesta ja sen vuoksi ettei minusta tule mitään. Kerran on "pää pettänyt" jo aiemmin ja siihen tilanteeseen pelkään kohta taas joutuvani. En vaan haluaisi kokea enää sitä uudestaan. Nukkumisen kanssa jo hirveitä ongelmia ja tämä valoisuus ei ainakaan auta. Sori, valitus. En vaan voi kovin hyvin tällä hetkellä ja muutenkin olen todella yksinäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös aika ujo ihminen. Minulla on paha kiusaamistausta ja vieläkin jännitän ihmisten kanssa olemista ja varsinkin kaikkia uusia tilanteita. Esillä olo on kamalaa ja mieluummin haluaisin tehdä työtä omassa rauhassa. Myös kaikki stressi ja kiire saavat minut vielä huonompaan kuntoon ja jännitän myös paljon sitä, että jos teen jonkun virheen. Olen vasta nuori ihminen ja ollut vielä aika vähissä työpaikoissa. Silti olen nyt jo huomannut sen kuinka ihmiset ovat monesti kommentoineet kuinka ujo olen, vitsailleet kuinka "tuo ei puhu mitään" ja muutenkin naureskelleet jos esim olen tauolla istunut vaan omissa oloissani. Joku jopa kerran pukkasi leikillä kylkeen, kun muut nauroivat jotain asiaa ja itseä se ei naurattanut ja istuin totisena. No, saivat muut ainakin lisää aihetta nauruun. Joskus eräs ihminen myös neuvoi minua kuinka pitää puhua ja missä pitäisi istua ja hänestä tein kaiken väärin. Haukkui myös kuinka hidas olen ja hän sitten näytti kuinka pitäisi hommat hoitua. Olin vasta harjoittelija tuolloin ja olen aina halunnut tehdä asiat kunnolla ja tarkasti. Tässä tilanteessa ei myöskään ollut niin kiire ja tuo hänen neuvontansa ei ollut asiallista.

Olen luontaisestikin introvertti ja toisaalta ikävät kokemukset vielä tehneet lisää haittaa. Minua myös pelottaa se miten tulen pärjäämään. Osaan olla ihan asiallinen ihminen ja haluan tehdä työni hyvin. En vaan hanki jaksaa toisten ilkeilyä ja jään helposti muiden jalkoihin, kun olen liiankin myöntyväinen ja en osaa tarpeeksi pitää puoliani. Stressiä en jaksa kauaa. En tiedä mihin minunkin pitäisi suunnata. Asiaa ei helpota se, etten meinaa päästä opiskelmaan ja monet duunariammatit ovat tunnettuja siitä, että pitää olla sosiaalinen ja sietää stressiä. Tietysti lähes kaikki ammatit jo tällaisiä. En tiedä miten minun oikein käy. Olen miettinyt lähes kaikkea ja yrittäjäksi ryhtymistäkin, mutta ei minulla ole resursseja siihenkään. Mitään "myrkkyjä" en halua syödä ja en ole edes mitenkään sairas. Itse en sentään punastele, mutta muuten pää "hajoaa" helposti ja väsyn nopeasti stressiin. En taida mitenkään olla unelma työntekijä. Tosin muuten tunnollinen, tarkka, ystävällinen ja muuten minun kanssani ei olisi ongelmia.

Törmäsin aikaisempaan viestiini. Nyt oma tilanne on mennyt aika huonoksi ja en tiedä miten enää pystyn hakemaan töitä. En pärjää niissä sosiaalisissa tilanteissa enää kovinkaan hyvin ja nyt on alkanut ahdistaa myös muuten. Opiskelemaan yritän hakea, mutta pelkään miten käy. En tiedä mitä tästä elämästäni oikein tulee. Varmaan olen jotenkin masentunut ja ahdistunut ainakin tällä hetkellä. Pari ikävää asiaa vielä sattunut ja ne ajatukset pyörivät mielessä. Välillä häpeän itseäni niin paljon, etten pysty siihen mihin muut. Tosin minulla on todella ikäviä kokemuksia ihmisistä ja senkin takia olen tavallaan huonommassa tilanteessa ja itsetunto huonompi muutenkin. Yksinäinen olen myös ja uusiin ihmisiin on vaikeaa silti tutustua ja tästä syntyy ikävä kierre.

En voi olla tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Jotenkin tulevaisuus pelottaa kauheasti ja pelkään, että elämäni mene vaan huonommaksi. Ei tämä ole mitään tavallisen nuoren elämää ja en toivoisi tällaista kenellekään. Itsestä tietysti asiat ovat kiinni, mutta pelkään todella terveyteni puolesta ja sen vuoksi ettei minusta tule mitään. Kerran on "pää pettänyt" jo aiemmin ja siihen tilanteeseen pelkään kohta taas joutuvani. En vaan haluaisi kokea enää sitä uudestaan. Nukkumisen kanssa jo hirveitä ongelmia ja tämä valoisuus ei ainakaan auta. Sori, valitus. En vaan voi kovin hyvin tällä hetkellä ja muutenkin olen todella yksinäinen. 

Oletko käynyt lääkärissä? Sosiaalisten tilanteiden pelkoon on saatavilla apua. Monia jo pelkästään oireita poistavat lääkkeet auttavat huomattavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös aika ujo ihminen. Minulla on paha kiusaamistausta ja vieläkin jännitän ihmisten kanssa olemista ja varsinkin kaikkia uusia tilanteita. Esillä olo on kamalaa ja mieluummin haluaisin tehdä työtä omassa rauhassa. Myös kaikki stressi ja kiire saavat minut vielä huonompaan kuntoon ja jännitän myös paljon sitä, että jos teen jonkun virheen. Olen vasta nuori ihminen ja ollut vielä aika vähissä työpaikoissa. Silti olen nyt jo huomannut sen kuinka ihmiset ovat monesti kommentoineet kuinka ujo olen, vitsailleet kuinka "tuo ei puhu mitään" ja muutenkin naureskelleet jos esim olen tauolla istunut vaan omissa oloissani. Joku jopa kerran pukkasi leikillä kylkeen, kun muut nauroivat jotain asiaa ja itseä se ei naurattanut ja istuin totisena. No, saivat muut ainakin lisää aihetta nauruun. Joskus eräs ihminen myös neuvoi minua kuinka pitää puhua ja missä pitäisi istua ja hänestä tein kaiken väärin. Haukkui myös kuinka hidas olen ja hän sitten näytti kuinka pitäisi hommat hoitua. Olin vasta harjoittelija tuolloin ja olen aina halunnut tehdä asiat kunnolla ja tarkasti. Tässä tilanteessa ei myöskään ollut niin kiire ja tuo hänen neuvontansa ei ollut asiallista.

Olen luontaisestikin introvertti ja toisaalta ikävät kokemukset vielä tehneet lisää haittaa. Minua myös pelottaa se miten tulen pärjäämään. Osaan olla ihan asiallinen ihminen ja haluan tehdä työni hyvin. En vaan hanki jaksaa toisten ilkeilyä ja jään helposti muiden jalkoihin, kun olen liiankin myöntyväinen ja en osaa tarpeeksi pitää puoliani. Stressiä en jaksa kauaa. En tiedä mihin minunkin pitäisi suunnata. Asiaa ei helpota se, etten meinaa päästä opiskelmaan ja monet duunariammatit ovat tunnettuja siitä, että pitää olla sosiaalinen ja sietää stressiä. Tietysti lähes kaikki ammatit jo tällaisiä. En tiedä miten minun oikein käy. Olen miettinyt lähes kaikkea ja yrittäjäksi ryhtymistäkin, mutta ei minulla ole resursseja siihenkään. Mitään "myrkkyjä" en halua syödä ja en ole edes mitenkään sairas. Itse en sentään punastele, mutta muuten pää "hajoaa" helposti ja väsyn nopeasti stressiin. En taida mitenkään olla unelma työntekijä. Tosin muuten tunnollinen, tarkka, ystävällinen ja muuten minun kanssani ei olisi ongelmia.

Törmäsin aikaisempaan viestiini. Nyt oma tilanne on mennyt aika huonoksi ja en tiedä miten enää pystyn hakemaan töitä. En pärjää niissä sosiaalisissa tilanteissa enää kovinkaan hyvin ja nyt on alkanut ahdistaa myös muuten. Opiskelemaan yritän hakea, mutta pelkään miten käy. En tiedä mitä tästä elämästäni oikein tulee. Varmaan olen jotenkin masentunut ja ahdistunut ainakin tällä hetkellä. Pari ikävää asiaa vielä sattunut ja ne ajatukset pyörivät mielessä. Välillä häpeän itseäni niin paljon, etten pysty siihen mihin muut. Tosin minulla on todella ikäviä kokemuksia ihmisistä ja senkin takia olen tavallaan huonommassa tilanteessa ja itsetunto huonompi muutenkin. Yksinäinen olen myös ja uusiin ihmisiin on vaikeaa silti tutustua ja tästä syntyy ikävä kierre.

En voi olla tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Jotenkin tulevaisuus pelottaa kauheasti ja pelkään, että elämäni mene vaan huonommaksi. Ei tämä ole mitään tavallisen nuoren elämää ja en toivoisi tällaista kenellekään. Itsestä tietysti asiat ovat kiinni, mutta pelkään todella terveyteni puolesta ja sen vuoksi ettei minusta tule mitään. Kerran on "pää pettänyt" jo aiemmin ja siihen tilanteeseen pelkään kohta taas joutuvani. En vaan haluaisi kokea enää sitä uudestaan. Nukkumisen kanssa jo hirveitä ongelmia ja tämä valoisuus ei ainakaan auta. Sori, valitus. En vaan voi kovin hyvin tällä hetkellä ja muutenkin olen todella yksinäinen. 

Oletko käynyt lääkärissä? Sosiaalisten tilanteiden pelkoon on saatavilla apua. Monia jo pelkästään oireita poistavat lääkkeet auttavat huomattavasti.

En toisaalta haluaisi syödä mitään lääkkeitä ja uskon, että tarvisin mieluummin jotain keskustelua toisen kanssa. Mieluummin jotain terapiaa. En varmaan muuten pääse koskaan näistä asioista muuten yli. Menneisyyden kokemukset ovat mielessä usein. Nytkin todella ahdistunut olo ja voin pahoin.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä saadut roolit vaan pysyvät. Olet saanut ujon roolin ja siinä sinun halutaan pysyvän.

Tämä on tosi mielenkiintoinen näkökulma. Valtasuhteiden järkkyminen. Kiusaajathan hakevat nimenomaan oman aseman vahvistamista yhteisössä ja kontrollia. Osa on täällä ehdottanut lääkkeitä ja varmasti ne voisikin olla hyvä apu katkaisemaan tuota pahan olon kärkeä. Toisaalta mietin myös, että itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on ja siihen tuen saaminen olisi todella tärkeää. Sinä saat olla ujo ja punastella. Välillä saa olla hiljaa ja se on ihan ok. Kenelläkään ei ole oikeutta pilkata sinua tai vaatia sinua olemaan erilainen, jos vain perus työt hoituvat. Olen itse myös työpaikan hiljainen ja jouduin työpaikan kiusaajan silmätikuksi (alistamista, kontrollointia, piikittelyä) . Yritti laittaa muun muassa epämiellyttävään tilanteeseen tenttaamalla kokouksissa henk koht minua, silmissään ilkeä pilke, kun näki minun kärsivän. Tiesi, että ahdistun huomion kohdistuessa minuun. Lopulta päätin, että teen asiasta julkista ja kiusaaminen loppuu nyt. Otin kiusaamisen kokemuksen ja omat tunteeni julkisesti puheeksi työyhteisössä ja tein kiusaajan toiminnasta ja minulle aiheuttamistaan tunteista julkista. Koin tuon hetken todella voimaannuttavana, kun sain kaiken sanottua, vaikka hän yritti kaikin keinoin kääntää asiat syykseni. Nyt valtasuhteet ovat järkähtäneet ja huomasin että työyhteisön on jopa vaikeaa suhtautua minuun, kun liikautin näitä vallitsevia rooleja. Kontrollointiin tottunut henkilö ei sitä voi enää tehdä. Tämä minun neuvo on kyllä vähän huono ehkä eikä helppo toteuttaa, mutta siis itsensä hyväksyminen ja omien rajojen asettaminen. Saa olla hiljainen jos sellainen on, mutta älä salli muiden käyttää tätä häpeän lyömisaseena sinua vastaan. Se hiljaisuus ja ujous on myös arvokas osa sinua. Puolusta oikeuttasi siihen. Hiljainen, ujo ja kiltti voi olla myös vahva.

Hienoa! Itse olen löytänyt työpaikan, jossa ujo ja introverttikin voi olla esimies, ja osaamista arvostetaan.

Vierailija kirjoitti:

Helppo apu: beetasalpaajat. Pyytäkää työterveyslääkäriltä resepti. Beetasalpaajat estävät punastumisen ja muut jännitysoireet. Päätä ne eivät laita sekaisin.

Maailman

paras apu sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja jännitysoireisiin.

Juuri näin! Kunpa olisin nuorena, ja toivottoman punastelevana sekä työpaikalla, että missä vain esim. kadulla tms. tuttuja tavatessa punaiseksi lehahtaneena, saanut beetasalpaajia. Kuinka erilainen ja paljon, paljon helpompi elämäni olisi ollutkaan.

Toisilla vaan on se autonomisen hermoston reagointi niin yliherkkää, ja vielä verisuonetkin kasvoilla niin pinnalla, että vähäinenkin ärsyke saa punastumaan. Punastujat ovat kyllä kaikkein pahimmassa asemassa työympäristössään ja totaalisen väärinymmärrettyjä. Kyse ei ole välttämättä ollenkaan ujoudesta, mutta herkästi punastuja joutuu rajoittamaan kaikkea kommunikointiaan ja välttämään "vaarallisia" tilanteita, ja se tulkitaan ujoudeksi. Lisäksi ihminen voidaan ehdollistaa punastumaan jatkuvalla asiasta huomauttamisella, niin kävi minulle.

Voihan olla että aloittaja sanattomalla ja miksei sanallisellakin ilmaisullaan viestii alistuvuutta ja epävarmuutta. Sellainen aiheuttaa muissa ihmisissä irrationaalista ärtymystä. Silloin tuon tyyppinen tilanne helposti toistuu paikasta toiseen. Eli se ylimielinen ja välinpitämätön vaikutelma voi olla jopa parempi kuin olla reppanatyylisesti ujo.

Vierailija kirjoitti:

Voihan olla että aloittaja sanattomalla ja miksei sanallisellakin ilmaisullaan viestii alistuvuutta ja epävarmuutta. Sellainen aiheuttaa muissa ihmisissä irrationaalista ärtymystä. Silloin tuon tyyppinen tilanne helposti toistuu paikasta toiseen. Eli se ylimielinen ja välinpitämätön vaikutelma voi olla jopa parempi kuin olla reppanatyylisesti ujo.

Varmaan aika harvinaista, että reppanatyylisesti ujo edes onnistuu työpaikan saamaan, ellei sitten ole työssään aivan huippulahjakkuus. Yleensä nämä karsiutuvat aika pian jo rekrytointivaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan olla että aloittaja sanattomalla ja miksei sanallisellakin ilmaisullaan viestii alistuvuutta ja epävarmuutta. Sellainen aiheuttaa muissa ihmisissä irrationaalista ärtymystä. Silloin tuon tyyppinen tilanne helposti toistuu paikasta toiseen. Eli se ylimielinen ja välinpitämätön vaikutelma voi olla jopa parempi kuin olla reppanatyylisesti ujo.

Varmaan aika harvinaista, että reppanatyylisesti ujo edes onnistuu työpaikan saamaan, ellei sitten ole työssään aivan huippulahjakkuus. Yleensä nämä karsiutuvat aika pian jo rekrytointivaiheessa.

Tähän vielä tarkennan että ainakin silloin, jos työ on tiimityötä ja vaatii paljon kommunikointia muiden ihmisten kanssa.

Ei se beetasalpaaja yksinään auta, jos ahdistus on kova, muutakin lääkitystä tarvitaan.

Ja jos mahdollista terapiaa, mut sekään ei paranna, itsellä vuosikymmenen kokemus.

Olertko kokeillut jotain luontaislääkitystä? antistress nimistä joskus käytin ja se hieman helpotti, tosin itsellä on sosiaalistentilanteiden pelko niin vaikutuskin saattoi olla lievempi. Olin pienenä ujo ja sitten noin 7 vuotta jatkuneen kiusaamisen takia lopulta sairastuin. Eka itsemurha yritys oli noin 13-14 vuotiaana kun pelotti liikaa, koska oli tulossa taas joku  koko luokan edessä tehtävä esitys. Joten mun mielestä sun ehdottomasti pitäisi päästä sieltä työstä pois (ainakin hetkellisesti) ennen kuin tilanne pahenee.

Mietiskelin, että mahdatko olla kuinka vanha? Olen itsekin luonteeltani kovin ujo ja hiljainen, mutta vuosien saatossa olen kehittänyt itselleni ns. ”työminän”- supersankarihahmon, joka on seurallinen, aktiivinen ja ahkera. Parikymppisenä en puhunut töissä kun vain silloin, kun joku kysyi jotain. Olen nyt hieman alle nelikymppinen ja nykyään en enää jaksa mietiskellä, mitä toiset ajattelevat minusta työpaikalla. En ole se kaikista äänekkäin porukasta vieläkään, mutta osaan hassutella ja heittäytyä keskusteluun muiden kanssa. Ainoa huono puoli on, että työpäivän jälkeen olen täysin lopussa, sosiaalinen kanssakäyminen on kuluttanut kaiken energiani. Arkipäivät käyn vain töissä ja nukun. Viikonloppuna lataan akkujani olemalla täysin yksinäni, laitan tulpat korviin ja sammutan puhelimenkin välillä. Minuakin moitittiin vuosia siitä, että olen liian ujo ja syrjäänvetäytyvä, mutta en osannut loukkaantua siitä, koska en katso sen olevan huonoin luonteenpiirteeni. Se on osa minua, eikä todellakaan vaikuta työpanokseeni. Naispuoleinen esimies jätti minut lopulta rauhaan, kun vihjasin hänelle, että nykyaikana se, että painostaa introverttiä ihmistä ”puheliaammaksi” voidaan luokitella syrjinnäksi ja työpaikkakiusaamiseksi (olin juuri nähnyt ohjelman siitä telkkarissa). Lisäksi kysyin häneltä, että onko työpanokseni ollut hänen mielestään jotenkin vähäisempää kuin muiden, koska en huuda kahvitunnilla kaikkien ylitse omia juttujani tai kerro rivoja vitsejä. Pomo joutui myöntämään, että olin kahden ahkerimman joukossa ja perääntyi. Lisäksi olen aina tullut kaikkien kollegoiden kanssa toimeen kahden kesken, jopa niiden, jotka on luokiteltu muiden mielestä työpaikalla ”hankaliksi”. Oltuani vuosia työelämässä, olen havainnut, että työpaikoilla ei kannata näyttää heikkouksiaan tai puhua niistä julkisesti leimautumisen takia, esim. en kerro muille masennuksestani tai terapiastani. Joskus olen kuullut muiden vitsailevan mielenterveyspalveluja käyttävien kustannuksella, mutta olen vain ollut hyvilläni heidän puolestaan, että he eivät ainakaan ole koskaan kokeneet syvää, pitkäkestoista masennusta ja ahdistusta, koska siitä noin kevyesti haastelevat! Toivottavasti osaavat olla onnellisia! Jonkun mielestä voi olla väärin, että joudun muuttamaan persoonaani toiseksi, eli ns. näyttelemään sosiaalista ja reipasta ihmistä ulkomaailmassa, mutta minä katson sen auttavan minua eteenpäin työelämässä ja hoitamaan tehtäväni paremmin ja mutkattomammin. Loppujen lopuksi haluan menestyä työssäni. Lisäksi KAIKKIEN olisi hyvä muistaa, että työpaikalle on tultu ensisijaisesti tekemään töitä, työnantajaa eivät kiinnosta alaisten henkilökohtaiset asiat tai ongelmat. Niin työpaikalla kuin ulkomaailmassakin täytyy tulla aikuisena ihmisenä muiden kanssa toimeen, vaikkei heistä niin kovasti muuten pitäisikään.

Minustakin on jotenkin helpompi olla sosiaalisempi, jos on joku työrooli päällä. Vaikka jossain asiakaspalvelutiskillä. Sitten taas kahvihuoneessa on paljon vaikeampaa, kun pitää olla oma itsensä ja ihmiset odottavat että siellä jakaa itsestään tietoja. Olen tosi huono sellaisessa enkä halua kertoa kaikille, mitä tein viikonloppuna tms. henkilökohtaista.

Vierailija kirjoitti:

Voihan olla että aloittaja sanattomalla ja miksei sanallisellakin ilmaisullaan viestii alistuvuutta ja epävarmuutta. Sellainen aiheuttaa muissa ihmisissä irrationaalista ärtymystä. Silloin tuon tyyppinen tilanne helposti toistuu paikasta toiseen. Eli se ylimielinen ja välinpitämätön vaikutelma voi olla jopa parempi kuin olla reppanatyylisesti ujo.

Tämä ihmetyttää minua.

Olemmeko me ihmiset todella syvällä sisimmässä niin petomaisia, että haluamme raadella "heikot" yksilöt?

Onko se sivistyneen ihmisen käytöstä?

Minusta se on paheksuttavaa.

Itseäni ärsyttävät enemmän ne, jotka ovat suuna päänä, eivät anna muille puheenvuoroa tai heittelevät ajattelemattomia, tylyjä kommentteja.

Kuulun hitaisiin, ujoihin ja hiljaisiin, mutta välillä suutun.