Lue keskustelun säännöt.
Tehkää vaan niitä lapsia pienellä ikäerolla. Taas kuulin pari erouutista kun vanhemmat ei vaan jaksa.
31.03.2019 |
Tämä on asia, jota en vain käsitä. Miksi oi miksi niitä lapsia pitää tehdä 2-vuoden ikäerolla tai vielä pienemmällä?
Kuvio on niin usein nähty, että tulee melkein huono olo kun kuulen joillekin olevan tulossa TAAS vauva, vaikka edellinenkin on vielä ihan pieni.
Osalla ihmisistä ei vain näytä olevan minkäänlaista kykyä arvioida voimavarojaan tulevan suhteen tai arvioidaan ne ihan väärin. Yleensähän homma menee näin: tehdään muksu ja sitten kohta perään (yhteiskunnan/kavereiden painostuksesta tai ruusunpunaisten lasien läpi suunniteltuna) toinen.
Sitten on parhaimmillaan kaksi vaippaikäistä, yksi pahassa uhmassa ja huomionpuutteessa ja toinen herättelee muuten vaan ja vaatii huomiota. Ensin väsyy äiti ja sitten isä ja sitten tulee ero kun talo ei pysy kasassa. Tämä on nähty niin monta kertaa.
Ja kaikelta tätä voisi välttyä venyttämällä ikäeroa ainakin vuodella, mutta niinhän ei voi tehdä koska: "kaikki muutkin, kyllä mekin pärjätään".
Lopputuloksena rikkinäinen perhe tai vähintäänkin tainnuksiin asti väsynyttä meininkiä.
Kommentit (363)
Aina yhtä jännää tää, kun jotkut tekee lapsia.
Meillä ne saatiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän perheeseen ei tule toista lasta, on tämä sen verran rankkaa ihan yhdenkin kanssa. Tajuan, että omat voimavarat ei riitä. Mieluummin kasvatan yhden hyvinbkuik kuin kaksi vähän niin ja näin. Ympäristön painostus ja kysely on kyllä kovaa. Menevät yleensä hiljaiseksi kun sanon että toista ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsuudenperheessä kolme lasta, välissä aina viisi vuotta.
Se se vasta tyhmä malli oli. Me kaikki lapset elimme ihan eri elämää, jäimme vieraiksi toisillemme.
Ja äiti sidottu kotiin vaikka kuinka kauan, lapsiperheen äidin elämä kesti ja kesti ja kesti.
Meillä on kaksi lasta lähes 5v ikäerolla ja he ovat kyllä tosi läheisiä toisilleen, ja touhuavat ja tappelevat yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei te, jotka olette tunteneet että olette liian suuressa vastuussa esim. omasta sisaruksestanne, voisitteko kertoa tästä lisää?
Ajoittuiko tuo jollekin tietylle ikäkaudelle? Miten teidän piti ottaa vastuuta sisaruksestanne, miten tuo vastuullistaminen näkyi? Saiko teillä olla omia kavereita, harrastuksia tai menoja?
Missä vaiheessa alkoi tuntua, ettei ole ihan ok tai tavallista? Kortistako koskaan puhua tuosta vanhemmille, jos, niin millaisia reaktiot ovat olleet?
2-3-vuotias pikkusisko laitettiin kanssani "leikkimään". No mitä tonikäinen nyt leikkii 8-10-vuotiaiden kanssa. Lastenvahdiksi nakitettiin eskari-ikäisenä. Muistan kun hätäännyin vaipan vaihdon kanssa, kun äiti halusi "omaa aikaa" ja oli jossain kulttuurilautakunnan kokouksessa.
Tätä tämmöistä jatkuvaa painostusta koko ajan. Samaten sitä, että piti osata olla aina iso ja huomaamaton.
Kun pikkusisko oli alaluokilla, piti aina tulla suoraan kotiin ja olla "seurana", ettei siskolla olisi yksinäistä.
Sama homma kesällä. Tavallaan koko ajan sellainen kummallinen kolmas puoliaikuinen perheessä.
Kuulostaa kyllä hurjalta... ja aika ikävältä. Missä vaiheessa susta alkoi tuntua ettei tää ehkä ole yleinen tapa tai ettei ole ok? Entä otitko (vaikka aikuisena) koskaan tuota puheeksi? Kiinnostaa, miten vanhempasi tuon kokivat tai mitä olivat siitä mieltä.
Meillä on 8v ja 3v ja en kyllä jättäisi vahtimaan :O Välillä leikkivät yhdessä jotain, ja vuosi sitten isompi halusi itse kokeilla välillä auttaa vaipanvaihdossa (housuvaippa, itse siinä saatavilla koko ajan) mutta ei tulisi mieleenkään nakittaa tuollaista tehtävää jatkuvasti sisarukselle. Johan siinä hygieniakysymykset ja ennen kaikkea turvallisuus tulee vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Tähän perheeseen ei tule toista lasta, on tämä sen verran rankkaa ihan yhdenkin kanssa. Tajuan, että omat voimavarat ei riitä. Mieluummin kasvatan yhden hyvinbkuik kuin kaksi vähän niin ja näin. Ympäristön painostus ja kysely on kyllä kovaa. Menevät yleensä hiljaiseksi kun sanon että toista ei tule.
No niinpä. Parempi kai sitten jättää toinen tekemättä, ettei isompi missään tapauksessa joudu "varaäidiksi". Pienen ikäeron mahdollisuus meni jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina yhtä jännää tää, kun jotkut tekee lapsia.
Meillä ne saatiin.
Kaikki nyt eivät asettele sanojaan noin...
Meillä on lapsilla 5v ikäeroa. Ovat läheisiä ja rakkaita toisilleen. Molemmat ovat saaneet elää vauva- ja taaperoiän riittävän huomion kohteena kun ei ole ollut toista hoidettavaa. Minusta paras ikäero on 4-5v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lapsilla 5v ikäeroa. Ovat läheisiä ja rakkaita toisilleen. Molemmat ovat saaneet elää vauva- ja taaperoiän riittävän huomion kohteena kun ei ole ollut toista hoidettavaa. Minusta paras ikäero on 4-5v.
Onko sitten tuntunut kertaakaan siltä, että juuri kun on päästy tietyistä vaaka-ja taaperoikään kuuluvista asioista, niin kaikki alkaakin alusta?
Itse siis ajattelen jotenkin (omalla kohdalla) että on helpompi kun ei enää lasten tultua isommaksi tarvi palata sinne pikkulapsivaiheeseen. Omat haasteensa tässäkin tietysti. Mutta siis kiinnostaa että onko tästä esim. sinulla millaisia ajatuksia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän perheeseen ei tule toista lasta, on tämä sen verran rankkaa ihan yhdenkin kanssa. Tajuan, että omat voimavarat ei riitä. Mieluummin kasvatan yhden hyvinbkuik kuin kaksi vähän niin ja näin. Ympäristön painostus ja kysely on kyllä kovaa. Menevät yleensä hiljaiseksi kun sanon että toista ei tule.
No niinpä. Parempi kai sitten jättää toinen tekemättä, ettei isompi missään tapauksessa joudu "varaäidiksi". Pienen ikäeron mahdollisuus meni jo.
Varaäitiys on kyllä jotakin ihan muuta, kuin sitä, että sisarukset viettävät aikaa yhdessä tai että isompi vähän leikeissä katsoo pienempänsä perään. Minusta toisista huolehtiminen on normaali asia, johon myös lapset voi tietyllä tavalla opettaa jo pienenä. Ei kuitenkaan niin, että he ovat lähinnä sisaruksensa jatke, pitää olla muutakin elämää ja on tervettä ollakin, niin rakas kuin sisarus on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vuotta on ideaali.
Näihin ois mukava kuulla perusteluja. Ja myös että mikä tilanne olis huonoin teille ja miksi?
Toiveesi on toteutumassa kun syntyvyys on Suomessa loppumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toiveesi on toteutumassa kun syntyvyys on Suomessa loppumassa.
Onkohan muuten alueelliset erot suuria?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lapsilla 5v ikäeroa. Ovat läheisiä ja rakkaita toisilleen. Molemmat ovat saaneet elää vauva- ja taaperoiän riittävän huomion kohteena kun ei ole ollut toista hoidettavaa. Minusta paras ikäero on 4-5v.
Onko sitten tuntunut kertaakaan siltä, että juuri kun on päästy tietyistä vaaka-ja taaperoikään kuuluvista asioista, niin kaikki alkaakin alusta?
Itse siis ajattelen jotenkin (omalla kohdalla) että on helpompi kun ei enää lasten tultua isommaksi tarvi palata sinne pikkulapsivaiheeseen. Omat haasteensa tässäkin tietysti. Mutta siis kiinnostaa että onko tästä esim. sinulla millaisia ajatuksia :)
En ole tuo edellinen, mutta on myös n. 5v ikäerot lapsilla, ja mä olen nimenomaan halunnut palata sinne pikkulapsivaiheeseen kaksi kertaa uudestaan. Meille on sopinut näin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Outoa sanoa että pienellä ikäerolla olevien lasten vanhemmat olisivat tainnoksiin asti väsyneitä. Onhan siinä touhua, mutta en kyllä ole (tai miehenikään) tainnoksiin asti väsymys.
Väsymys tulee esim. siitä, etten malta mennä ajoissa nukkumaan tai jos yö on muuten rikkonainen, viikon kestäneestä korkeasta kuumeesta tai jostain muusta. Ei sinänsä lapsista.
Kun lapsia on, on pakko miettiä omia prioriteettejaan uusiksi ja ajattelu ei voi olla täysin minäkeskeistä, vaikka itsensä on hyvä muistaa jaksamisenkin kannalta.
Mulle esim. on ollut selvää että kun lapsia on pienellä ikäerolla, voi jotain tiettyä hommaa olla enemmän kuin muuten olisi. Vaikka vaipparallia. Tai että yöt voivat olla rikkinäisiä, jos lapset eivät nuku hyvin.
Eli ei, nämä asiat eivät tulleet järkytyksenä - tosin olen paremminkin yllättynyt siitä kuinka helppoa tämä on :D
No se riippuu paljon niistä lapsista onko helppoa vai vaikeaa. Meillä kaksi lasta isolla ikäerolla, eka hyvä nukkumaan ja helppo muutenkin. Ei ollut raskasta. Toinen taas niin huono nukkumaan ja vaativa muutenkin, että jäi se haaveiltu kolmas lapsi tekemättä. Olin kyllä ihan tainnoksissa väsymyksestä, vaikka oli vain yksi pieni lapsi. Jos olisi ollut kaksi, olisin varmaan päätynyt hullujenhuoneelle tai rekan alle.
Meillä ikäero muutamaa viikkoa vaille 6v. Sopii meille. Ehti kasvattaa isompaa rauhassa ja tutustua häneen. Hän ehti toivoa pikkusisarusta kauan, eipä ole ollut mustasukkaisuusongelmia. Vanhemmat ehtivät opiskella ja luoda uraa. Omaisuus kasvanut ja ollaan matkusteltu. Eipä tule kahta teiniäkään samaan aikaan.
Kaksi lasta (nyt jo aikuisia) kuuden vuoden ikäerolla oli mielestäni hyvä. Sopi meidän perheelle. Toki asuimme alueella jossa oli paljon lapsiperheitä joten kummallekin löytyi ikäisiään kavereita.
Jep, tehtiin. Allekin 2v. Ei erottu :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lapsilla 5v ikäeroa. Ovat läheisiä ja rakkaita toisilleen. Molemmat ovat saaneet elää vauva- ja taaperoiän riittävän huomion kohteena kun ei ole ollut toista hoidettavaa. Minusta paras ikäero on 4-5v.
Onko sitten tuntunut kertaakaan siltä, että juuri kun on päästy tietyistä vaaka-ja taaperoikään kuuluvista asioista, niin kaikki alkaakin alusta?
Itse siis ajattelen jotenkin (omalla kohdalla) että on helpompi kun ei enää lasten tultua isommaksi tarvi palata sinne pikkulapsivaiheeseen. Omat haasteensa tässäkin tietysti. Mutta siis kiinnostaa että onko tästä esim. sinulla millaisia ajatuksia :)
En ole tuo edellinen, mutta on myös n. 5v ikäerot lapsilla, ja mä olen nimenomaan halunnut palata sinne pikkulapsivaiheeseen kaksi kertaa uudestaan. Meille on sopinut näin :)
Kiitos silti vastauksesta :) vilpittömästi kiinnostaa, miksi joku tekee jonkun tietynlaisen ratkaisun, kun itse taas tekee toisin.
Ihanahan se on, että monenlaisia perheitä löytyy. Tylsää olisi, jos kaikki tehtäisiin samoin.
Mulle ei edes tullut mieleen, että osa tosiaan voi nimenomaan haluta palata sinne pikkulapsiaikaan. Olenpa kyllä välillä tyhmä :D Mutta kai se on juuri sitä, että kun itse on niin kiivaasti jotain tiettyä mieltä niin ei osaa edes ajatella että jollain se asia on ihan päinvastoin.
T. Se edellä asiaa kysynyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa sanoa että pienellä ikäerolla olevien lasten vanhemmat olisivat tainnoksiin asti väsyneitä. Onhan siinä touhua, mutta en kyllä ole (tai miehenikään) tainnoksiin asti väsymys.
Väsymys tulee esim. siitä, etten malta mennä ajoissa nukkumaan tai jos yö on muuten rikkonainen, viikon kestäneestä korkeasta kuumeesta tai jostain muusta. Ei sinänsä lapsista.
Kun lapsia on, on pakko miettiä omia prioriteettejaan uusiksi ja ajattelu ei voi olla täysin minäkeskeistä, vaikka itsensä on hyvä muistaa jaksamisenkin kannalta.
Mulle esim. on ollut selvää että kun lapsia on pienellä ikäerolla, voi jotain tiettyä hommaa olla enemmän kuin muuten olisi. Vaikka vaipparallia. Tai että yöt voivat olla rikkinäisiä, jos lapset eivät nuku hyvin.
Eli ei, nämä asiat eivät tulleet järkytyksenä - tosin olen paremminkin yllättynyt siitä kuinka helppoa tämä on :D
No se riippuu paljon niistä lapsista onko helppoa vai vaikeaa. Meillä kaksi lasta isolla ikäerolla, eka hyvä nukkumaan ja helppo muutenkin. Ei ollut raskasta. Toinen taas niin huono nukkumaan ja vaativa muutenkin, että jäi se haaveiltu kolmas lapsi tekemättä. Olin kyllä ihan tainnoksissa väsymyksestä, vaikka oli vain yksi pieni lapsi. Jos olisi ollut kaksi, olisin varmaan päätynyt hullujenhuoneelle tai rekan alle.
Oikeassa olet, niinhän se on että lapsista se on kiinni. Ja saman perheen sisällä voi olla keskenään hirveän erilaisiakin lapsia.
Tarkoitin lähinnä edellä sitä, että ei tuo tainnoksissa olo välttämättä siihen pieneen ikäeroon liity, kun väsymystä ja haastavia tilanteita voi olla toisenlaisissakin perhetilanteissa.
Mulle itselleni on ollut yllätys, kuinka eri tavoin asiat voi olla perheissä, vaikka lapsia olisi saman verran, samalla ikäerolla jne. Joku toinen voi kokea toisen asian hirveän raskaana, kun itse sitä sietää paremmin ja päinvastoin. Näistä pitäisi puhua enemmän.
2-3-vuotias pikkusisko laitettiin kanssani "leikkimään". No mitä tonikäinen nyt leikkii 8-10-vuotiaiden kanssa. Lastenvahdiksi nakitettiin eskari-ikäisenä. Muistan kun hätäännyin vaipan vaihdon kanssa, kun äiti halusi "omaa aikaa" ja oli jossain kulttuurilautakunnan kokouksessa.
Tätä tämmöistä jatkuvaa painostusta koko ajan. Samaten sitä, että piti osata olla aina iso ja huomaamaton.
Kun pikkusisko oli alaluokilla, piti aina tulla suoraan kotiin ja olla "seurana", ettei siskolla olisi yksinäistä.
Sama homma kesällä. Tavallaan koko ajan sellainen kummallinen kolmas puoliaikuinen perheessä.