Mikä sai työhaastattelussa toivomaan että et saa paikkaa?

Olisin saanut paikan, mutta firmalla ei ollut muka varaa maksaa palkkaa, mutta saisin asua ilmaiseksi 15 hengen kommuunissa ja jakaa huoneen 3 muun henkilön kanssa.

No pari paikkaa tässä olen hakenut ja tapaukset mitä tulee mieleen:

Kun hain yhtä "paras paikka ja työkaverit ikinä!!" -työpaikkaa. Ei sillä etteikö asia voisi olla totta mutta haastattelussa työnjohtajan asenne oli loppua kohti se ettei hän ei minua halua työhön. Samoin tämä lähiesimies ihmetytti koska ei sanonut koko haastattelussa MITÄÄN tai edes katsonut kohti. Niin jäi koko paikasta huonomaku suuhun jos siellä on niin hienoja tyyppejä töissä niin ystävällisyyttä pitäisi yrittää olla kiinnostunut asiallisesta hakijasta.

Toinen paikka mainosti olevansa palkittu ja kiitetty työnantaja. No kun tulin sinne huomasin että odotustila näytti kuin teinin huoneelta jota ei oltu viikkoon siivottu, sossutilan lattialla murusia ja roskia plus muovipussillinen roskia nurkassa ja haastattelijan huone haisi k*selta. Oli hyvä etten kääntyny heti ovelta.

Kolmas paikka oli... Kai muuten ihan hyvä sinänsä mutta silloin olin saanut väärän käsityksen työn luonteesta (annettu väärää infoa) ja paikan päällä koin siksi lähinnä pettymystä sillä luulin saavani omanalani töitä. Ja jokin vain paikassa ja työnjohtajassa (vaikka oli ihan kohtelias) kertoi etten halua sinne. Saattoi olla se etteivät hekään tosissaan minua halunneet sinne koska oli jo parempi työntekijä tiedossa.

”Mitenkäs sulle sopii se, että vuoroja voidaan perua kelin mukaan vaikka samalta päivältä?”

Ei kai tuollaista edes kysyttäisi, jos silti sovitulta työajalta maksettaisiin palkkaa. Hain tuota paikkaa kesäkahvilasta muutenkin vain siksi, että jotain työtä oli pakko saada, ja tuosta olisi sentään saanut kassakokemusta jatkoa varten. Olen oikeasti tosi joustava ja voin kyllä yleensä mennä vaikka vapaapäivänä tuuraamaan kesken päivän sairastunutta työkaveria, mutta sovittujen vuorojen peruminen viime tingassa ja toimeentulon arvuuttelu olisi kyllä liikaa minullekin. Haastattelutilanne oli muutenkin ahdistavan kireä ja muodollinen, kaikki kysymykset oli selvästi mietitty tarkasti ennakkoon eikä mitään keskustelua syntynyt vastausteni tai edes esittämieni kysymysten pohjalta. En päässyt jatkoon ja hyvä niin, sain jo seuraavalla viikolla työtä muualta eikä tarvinnut tyytyä ravintola-alan palkkaan ja työehtoihin.

Kun haastattelija kysyi: "Mitä sun mies tekee? Et jos sun lapsi on kipee ni pitääks sun jäädä kotiin?"

Hain pikkupaikkakunnan työpajalle työpaja-ohjaajaksi.

Kaksi miestä haastatteli pöydän takana, toinen oli asiallinen ja fiksu,

toinen leuhka m----u joka puhui alentuvasti näistä työpajalaisista.

Hän ei vaivautunut ottamaan cv+todistuspinostani kopioita kopiokoneella, vaan lupasi lähettää ne minulle myöhemmin postissa. 

Noin viikon päästä soitti vänkyttäen erittäin kireään ja ikävään sävyyn, miksi hänelle ei vastata puhelimeen silloin, kun hän päättää soittaa ja ilmoittaa kuka valitaan. 

Kaiken huipuksi vastasin kovassa kuumeessa puheluun ja olin ihan pihalla että kuka siellä on.

Aikanaan postissa tuli virallinen tieto kuka valittiin sinne.

Unohti lähettää lupaansa todistuspinoni ja ceeveeni. 

Silti olisi pitänyt päivystää 24/7 puhelimen ääressä jos hän päättää soittaa.

Ei ristus mikä jätkä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin päälle kolmekymppinen, naimisissa ja kahden lapsen äiti, kun eräs haastattelija halusi tietää isäni ammatin. Tuntui hyvin erikoiselta. Mitä ihmeen väliä sillä oli?

Äitini ammatti ei haastattelijaa kiinnostanut.

Kertonee jotain vanhanaikaisista asenteista kyseisessä firmassa.

Itseltäni kyseltiin kerran vanhemmista, sisaruksista, miehestä. Kerroin avoimesti perusasiat, mm. missä ovat töissä. Ajattelin, että heidän pitää tietää olenko ns. kunnon ihminen koska tehtävässä oli isoja vastuita. Taisin olla, koska sain paikan. Ja siellä oli mukavaa. Minulta ei kuitenkaan kyselty esim. "aiotko tehdä lapsia", vaan hyvin kohteliaasti ja yleisesti pyydettiin kertomaan itsestäni ja taustoistani.

Hyvä haastattelija saa kyllä paljon irti haastateltavasta.

Nyt on kyllä pakko kysyä, että ihanko oikein ajattelet, että vastuullisessa työssä onnistuakseen pitää olla tietynlaiset vanhemmat? Siis että vastuullisuus on yhtä kuin  perhetausta?

Mielenkiintoista lukea postauksia sieltä 1800-luvulta, ei siinä. 

Hain työpaikkaa VTT:ltä ja esitin alkupalkkatoiveekseni 3840 €/kk Tekniikan Akateemisten alkupalkkasuosituksen mukaisesti. Minulle tarjottiin 3000 €/kk eikä mitään etuja palkan päälle. Myöhemmin kuulin tuttavan kautta, että VTT:llä voi kestää 15 vuotta että kuukausipalkka nousee 1000 € siitä, mitä se on työsuhteen alussa. Onneksi minua ei valittu.

Nyrpeä ilmapiiri työpaikalla on saanut minut toivomaan, etten saisi paikkaa. Ilmapiirin kyllä huomaa, kun saapuu paikalle.

Kerran työhaastattelussa oli ainakin viisi ihmistä mukana, osa kyseli, osa tarkkaili ja oli hiljaa. Oli jotenkin kytätty olo, kun porukkaa oli niin paljon ympärillä. Ainoastaan pomo tuntui mukavalta, muut aika tympeiltä. Onneksi en tullut valituksi.

Jollain työpaikalla oli selkeästi sisäilmaongelmia, haistoin sen jo ulko-ovelta. En onneksi saanut paikkaa, en olisi voinut ottaa sitä mitenkään vastaan.

Sovinisti Oy kirjoitti:

Menin työhaastatteluun erääseen sihteerin tehtävään. Kyseinen pölyinen toimisto oli aivan sekaisin, vanhoja esite- ja mappipinoja pitkin lattioita ja seinänvieriä, piti kulkea polkuja pitkin eikä ikkunoista nähnyt läpi. Inha ensivaikutelma.

Minua haastatteli kaksi vanhempaa miestä, joiden asenne tuli selväksi. ”Osaatkos sä keittää kahvia? Entä siivota? Sihteerinhommien lisäksi sun pitäis siivota.” Ja vielä: ”tehtävässä pitää matkustaa muutaman kerran vuodessa. Eri huoneet meillä on kuitenkin hotellissa, häh häh.” Ei ollut työpaikkailmoituksessa mitään tästä matkustelusta.

Paikkaan piti laittaa hakukirjeessä palkkatoive, mutta näiden mielestä minun toiveeni oli liian suuri. ”Kun ei meillä ole varaa maksaa näin isoja summia. Kävisikö sulle vähän pienempi, vaikka viissataa vähemmän?”

Lopussa ukot olivat puheissaan jo melkein valinneet minut. Lähdin todella ahdistuneena haastattelusta. Kun minulle soitettiin ja ilmoitettiin valinnasta, totesin jo saaneeni toisen paikan. Sääliksi kävi sitä, joka sinne valittiin.

Tällaisiin hommiin ei kukatahansa ole hyvä. Sihteerissä täytyy olla Justiina-luonnetta, koska hän on sihteeri ja talon/firman emäntä, joka pitää kaiken jämptisti reilassa ja ruodussa. Tiedän tällaisen henkilön, joka oli eräästä pienestä firmasta.  Kun hän lähti pois, niin kaikki meni sekaisin ja mikään ei toiminut.  Todella hankalaa saada nopeasti ketään korvaavaa tilalle.

Haastattelu ja haastattelu, mutta menköön nyt tämän otsikon alle :D olin juuri päässyt lukiosta ja hain myyjäksi kauppaan, joka oli erikoistunut erään maan ruoka-antimiin. Puhelimessa kaupan omistaja kuulosti ihan normaalilta. Ja kuten ilmoituksessakin sanottiin, tämän erään maan kieltä ei tarvitsisi valmiiksi osata vaan työn ohessa oppisi kyllä.

Omistaja kysyi, tulisinko seuraavana päivänä paikan päälle kokeilemaan, sopisinko työhön. Menin, ja jo sisään astuessa yleinen ilmapiiri oli todella ankea kaikin puolin. Pomo oli vanha, äreä mies, joka jäi välillä hassusti jupisemaan itsekseen. Perehdytys oli huikeaa; kiersin suomea juuri puhumattoman työntekijän kanssa vieraskieliset tuotehyllyt 20 minuutissa läpi. Sitten mun pitikin jo purkaa lavalta tölkkejä ja purnukoita itsekseni. Ainoa vaan, että pakkausten ulkonäkö ei antanut mitään osviittaa, mitä purkit sisälsivät. Jos kysyin apua tai näytin peuralta ajovaloissa (sitä olinkin), "perehdyttäjä" tuhahteli ja saattoi tai ei saattanut avustaa hyllyttämisessä. Jossain vaiheessa tuli toinen vakkarityöntekijä paikalle, joka oli tosi suloinen ja symppis. Ja joka sanoi, että hän lähtee töistä itkien vähintään kerran viikossa, kun pomo huutaa ja haukkuu. Kyllä vain. 

Tämän jälkeen näytettiin kassajärjestelmää (painikkeet olivat myös maan x kielellä). Sitten pitikin jo osata se homma. Sitten tuli ruokatauko, jolloin pomo pyysi takahuoneeseen ja sanoi, että olen hidas ja en opi kunnolla, enkä sovi työporukkaan - näin perehdyttäjä oli hänelle kertonut. Jälkeenpäin olen lähinnä nauranut kauhujen työpaikkana tätä. En itse asiassa edes laskuttanut tosta 2,5 tunnista mitään, kun en vain halunnut olla missään tekemisissä koko paikan kanssa. Viikkoa myöhemmin sain saman alan duunia toisaalta.

Vierailija kirjoitti:

Hain ammattikoulun opettajan paikkaa. Haastattelijat olivat kiinnostuneita ainoastaan siitä, miten hyvin osaan markkinoida koulutusta esim. messuilla. Mistään opetukseen liittyvästä ei edes puhuttu.

Tätä on koulutusmaailma Suomessa nykyään. Tärkeintä on haalia opiskelijoita pyörimään jonnekin "koulutukseen" jossa heitä ei opeteta, jotta koulu saa rahaa ja opettajille on töitä. Ihan sama oppiiko ne opiskelijat siellä mitään vai ei.

Sain paikan ja olen tosi turhautunut meininkiin. 

Sama meininki on ammattikorkeassa. Pääasia että opiskelijoita markkinoidaan sisään pyörimään, mutta opintojen eteneminen ja oppilaiden hyvinvointi ei kiinnosta ketään. Eikä ole muuten enää opetustakaan, on kaiken maailman työelämän projekteja ja monikymmensivuisia raportteja tee se itse, opeta itse -mentaliteetillä. Voisin kertoa niin uskomattomia juttuja, ettei uskoisi, että kyse on suomalaisesta korkeakoulusta ja opetuksesta. Tai ”opetuksesta”...

Vierailija kirjoitti:

"

Aikanaan kaksi naista haastattelemassa siivoojan lyhyehköön sijaisuuteen ala-asteen koululla. Tärkeänä kriteerinä tulevalle sijaiselle oli mahdollisimman laaja, hyvä kielitaito ja joku tutkinto olisi ollut eduksi. (Muu henkilökunta ja oppilaat olivat suomenkielisiä.)

Kysyin ajattelevatko he oikeasti, että joku korkeasti koulutettu haluaisi sen työn. Kyllä, koska akateeminen ihminen arvostaa työntekoa, hän ottaisi paikan vastaan ihan ilomielin. Hän ymmärtää työn merkityksen. (Minä en ilmeisesti ymmärtänyt, ja he eivät ymmärtäneet miksi tulin haastatteluun..)

Akateemisilla tyypeillä oli silloin ihan hyvat työllistymismahdollisuudet omille aloilleen.

Tuli sellainen outo fiilis, että ne kuvaa jotain piilokamerajuttua. Ne olikin tosissaan nenä pystyssä, enkä "päässyt" siihen paikkaan, koska aloin nauraa."

Hah hah. Just tätä: tai kaksi naista haastattelemassa johonkin ravitsemistyöntekijän paikkaan, yksikköön johon kukaan ei halua paskan ilmapiirin takia edes ilmaiseksi.  Haastattelu käydään tyyliin kuin etsittäisiin avaruusinsinööriä NASA:an . Aivan naurettavaa grillaamista ja nipottamista haastattelutilanteessa.

Eukot elävät varmaan elämänsä tähtihetkiä kun saavat päteä "haastatellen" sieraimet turhantärkeydestä väristen. Eipä ihme, että uusintahakuja piisaa.

Jos joku hommaan haluu, niin eipä halua työhaastattelun jälkeen.

Juuri tämä. Hain opiskeluaikana (AMK) kesätöihin erään yrityksen aulapalveluun, työtehtävinä siis lähinnä sitä vieraiden opastamista ja kulkulupia, jotain tyyliin kopiointia ym. Ennen haastattelua oli jo melko laajat psykologiset testit, joiden tulosten perusteella minua sitten haastettelussa arvioitiin. Lisäksi kysymyksiä vedettiin paperilta yksi kerrallaan järjestyksessä ja tosi saman tyylisiä, jolloin tuli tilanteita, että olin juuri edellisen vastauksen yhdeydessä käsitellyt asiaa, kysyttiin se erikseen uudestaan. Haastettelussa tuli jo sellainen olo, että en minä sinne halua, eikä panostus niihin samaa toistaviin kysymyksiin ilmeisesti ollut melkoinenkaan, kun en paikkaa saanut. Ei haitannut 😊

Vierailija kirjoitti:

Haastattelussa tuli ilmi, että työhön ei tule saamaan minkäänlaista perehdytystä vaikka pesti ei mikään uusi firmassa olekaan. Sain paikan ja täällä nyt ollaan. Pitkään kyllä mietin otanko vastaan. Onhan tää aika homma ollut. Paljon joutunut etsimään/selvittämään tietoa joka on kadonnut edeltävän mukana. Olisi ollut huomattavasti yksinkertaisempaa jos edeltävä olisi perehdyttänyt työhön. Kyseessä laajaa osaamista vaativa erikoisala.

Tuohon perehdyttämisen puutteeseen voi olla tämmöinenkin syy, tämän olen itse kokenut. Olin valtiolla muutaman vuoden silloin kun Internet oli vielä uusi ja rakensin sekä sisäisen että ulkoisen nettisivuston kyseiselle laitokselle. Tein siinä sivussa mikrotukihommia sekä pääosastolle että ympäri maata sijaitseville sivuosastoille.

Homma olisi ollut melko mukava, mutten noin viiden vuoden päästä enää kestänyt niitä ihmisiä vaan irtisanouduin. Talo sai jopa kolmen kuukauden varoitusajan, ja mielestäni heidän olisi siinä ajassa pitänyt ehtiä hankkia tilalleni toinen tekijä, jonka olisin hyvin ehtinyt perehdyttää vaikka joka ikiseen tekemääni hommaan.

Mutta ei. Ehdin lopettaa ja koska olin päättänyt kouluttautua lisää, olin jo ehtinyt aloittaa koulutuksen kursseja kun sain puhelun henkilöltä, jonka entinen työntantajani vihdoin viimein oli valinnut tilalleni. Osaston mielestä minun olisi pitänyt tulla vapaa-ajallani perehdyttämään häntä työtehtäviin!

Arvatkaa miltä tuntui. Onneksi olin niin kiireinen (koulutuksen takia, ja olin jo starttaamassa omaa firmaakin) että ainut järkevä vastaus minulta oli etten mitenkään voisi palvella heitä enää.

Lisäksi sain erikseen pyytää työtodistusta kun sitä ei alkanut kuulua. Ensin sain ihan oudon, epämääräisen lappusen, jota jouduin täydentämään itse. Allekirjoittajana ei lopuksi suinkaan ollut oma pomoni, vaan koko laitoksen johtaja (joka tiesi hyvin vähän ATK-jutuista). Oma pomoni olikin k*rpiintynyt, koska ilmaisin irtisanoutuessani tyytymättömyyteni myös hänen toimintaansa.

Olo oli kyllä aivan typertynyt, kun tällaista voi tapahtua.

Firma oli nähnyt CV:ni mollin CV-netissä. Kyseinen työ oli siis ständimyyntityötä, joka ei alkuakaan ole minun juttuni. Haastatteluun nyt täytyi joka tapauksessa mennä ja ajattelin että ehkä pitää enemmän rohkeasti kokeilla uusia asioita. Haastattelussa nuorehko mies lähinnä kertoi, miten työporukka on nuorekas, työpäivien jälkeen mennään kaljalle ja viikonloppuna biletetään yhdessä. Energiselle ja sosiaaliselle nuorelle tuo varmaan olisi unelmien täyttymys, mutta näin introverttina kammostutti jo ajatus, että eka pitää väsyttää itsensä myyntityöllä ja sitten vielä pitäisi työkavereiden kansa hengata vapaa-ajalla kaljottelun merkeissä. Toki nyt ketään ei pakoteta bilettämään, mutta jos muu työporukka on sen henkistä porukaa niin ei ihan itse tunnu sopivan siihen työyhteisöön..

Hain joskus nuorena tyttönä kesätöihin kioskiin. Pääsin haastatteluun. Haastattelu tapahtui kioskin varastotiloissa jonne pomo jätti minut yksin täyttämään paperinivaskaa, joka sisälsi kaiken maailman kysymyksiä muun muassa tupakoinko ja käytänkö alkoholia. Laitoin viivat noihin kohtiin. Puolen tunnin päästä pomo tuli paikalle ja kysyi mitä nuo viivat tarkoittavat. Sanoin, että en käytä kumpaakaan. Kysymyksenä oli myös, että onko minulla kesällä pakollisia sukujuhlia, festareita tai muuta. Annettiin sitten ymmärtää, että mihinkään en pääsisi minään viikonloppuna. Yksi kysymys oli myös, että olenko valmis tulemaan töihin palkkatuella. Vastasin kieltävästi siihen kohtaan. En saanut paikkaa. Hyvä niin, en olisi varmaan naurultani pystynyt oli sen verran kummallinen episodi tuo "työhaastattelu"

Hoh hoh, kun näitä lukee niin ymmärrän itseäni paremmin. En vain jaksa hakea uutta paikkaa, vaikka nykyinen työ on uuvuttava ja huonot työolot meilläkin. Hassua kyllä, tästä nykyisestä työpaikasta tuli ihn hyvä kuva aikanaan haastattelussa. Tosin silloin oli työpaikallakin enemmän porukkaa, meitä on nyt ehkä 60% siitä mitä oli ennen ja etenkin osaavat tyypit häipyneet, kiitos yliopistoleikkausten. Jäljelle jääneet etsivät töitä, ne siis jotka jaksavat.

Kävin yksityisen hoivakodin muistisairaiden yksikössä työhaastattelussa kesätöihin joitakin vuosia sitten. Esimies maalaili upeat kuvat hoivakodin arjesta ja  että on niin hienoa ja modernia plaaplaaplaa kunnes kuulin hoitajien määrät ja työtehtävät. Aamuvuorossa 30 hoidettavaa kohtaan 5 hoitajaa joista yksi vastasi lääkkeistä eli 4 kentällä. Iltavuorossa 3, joista yksi lääkevastaava eli 2 kentällä. Yövuorossa 1 hoitaja ja koko 60 asukkaan talossa 2 hoitajaa koko yönä!!! Lisäksi hoitajille kuului päivittäinen viriketoiminta, ulkoilutus jne ja öisin olisi pitänyt leipoa ja keitellä puuroja ja viikonloppuna tehdä osittain ruokiakin. Kehotus oli myös jos ei yöllä leiponut niin sitten olisi pitänyt vapaa-ajalla leipoa. Viimesen päälle meikeissä, korkkareissa ja tekokynsissä ollut esimies kehtasi vielä sanoa itsekin tekevänsä silloin tällöin hoivatyötä, juu niin varmaan ja paskanmarjat!!! Olisivat valinneet minut töihin mutta kieltäydyin ilman syytä ja menin toiseen paikkaan.

Edellinen työntekijä ei ollut kuulemma selviytynyt kaikista töistään (kun oli annettu liikaa töitä ja vastuuta yhdelle ihmiselle ja oli siksi lähtenyt kalppimaan). Toisessa paikassa palkka oli vastuuseen nähden surkea.

" kolmen kuukauden varoitusajan,

ja mielestäni heidän olisi siinä ajassa pitänyt ehtiä hankkia tilalleni toinen tekijä, jonka olisin hyvin ehtinyt perehdyttää vaikka joka ikiseen tekemääni hommaan.

Mutta ei. Ehdin lopettaa .

Osaston mielestä minun olisi pitänyt tulla vapaa-ajallani perehdyttämään häntä työtehtäviin!"

Tuo on valitettavasti ihan normisettiä nykyään.

Ja uudet on ihan pihalla kun ei perehdytetä vaan vaaditaan ja tiuskitaan.

No lähinnä se että pyydettiin keskustelemaan siirtymisestä heille hommiin ja ekan keskustelun jälkeen tiedusteltiin mitä vaatii että laitan nimen papereihin.