Mikä sai työhaastattelussa toivomaan että et saa paikkaa?

Videohaastattelu.

Mut kutsuttiin haastatteluun ja olin ihan että jee. no ekan minuutin sisään selvisikin, että itse asiassa siinä toimistohommassa on juuri pari päivää aiemmin aloittanut toinen tyyppi :'D Mutta minua haluttiin silti haastatella, "jos joskus tulee yllättävä tarve tai tarvitaan toinenkin osa-aikatyöntekijä". Pomo kehuskeli uusilla siisteillä tiloilla, mutta näin vaan ruman tehdashallin jossa kukaan ei koskaan tainnut siivota. Valtaosa työntekijöistä siis miehiä. Ns. pomo ei lopulta edes pahemmin haastastellut minua, esitteli vaan vähän tiloja ja kertoi firmasta, sitten hän vei mut toimistolle jossa vasta palkattu nuori tyttö oli tekemässä hommia, joihin itsekin olin hakenut. "Te voitte jäädä juttelemaan kahestaan" :D Tyttö istui toppatakki päällä koska huoneessa oli helvetin kylmä, ja kiroili ettei ole saanut mitään perehdytystä kun pomo vaan aina liitelee ympäriinsä eikä malta neuvoa. Työhön kuului siis mm. palkanlaskentaa, että perehdytys olisi varmaan ollut ihan kiva juttu. Tajusin etten ikinä haluaisi olla ko. firmassa töissä. Edelliset työntekijät olivat itse irtisanoutuneet mahdottoman pomon takia, ja nyt tämä nuori tyttö parin päivän työkokemuksen jälkeen jo mietti, viitsiikö jäädä kovin pitkäksi aikaa yritykseen töihin. 

Energiatekniikan DI kirjoitti:

Hain työpaikkaa VTT:ltä ja esitin alkupalkkatoiveekseni 3840 €/kk Tekniikan Akateemisten alkupalkkasuosituksen mukaisesti. Minulle tarjottiin 3000 €/kk eikä mitään etuja palkan päälle. Myöhemmin kuulin tuttavan kautta, että VTT:llä voi kestää 15 vuotta että kuukausipalkka nousee 1000 € siitä, mitä se on työsuhteen alussa. Onneksi minua ei valittu.

On yleisesti alalla tiedossa, että VTT:llä ei pääse hyville palkoille.

TEK on jostain syystä nostanut alkupalkkasuositustaan nyt parin viime vuoden aikana reilusti, mitä olen ihmetellyt. Kävi ilmi, että nykyisin suositus annetaan ylimmän 90 käyrän mukaan eikä enää sen 75 käyrän mukaan, mikä oli tapana vielä pari vuotta sitten. Tällä TEK k*see valmistujien muroihin. Tuo alkupalkka toive on aivan liian korkea. Jos katsotaan sitä 75 käyrää, niin sillon suositus olisi n. 3600, mikä on jo kohtuullinen. Kannattaa vähän miettiä, että kannattaako tuota TEKin suositusta laittaa hakemuksiin, sillä voi karsiutua jatkosta jo sillä, että tuota pidetään epärealistisena palkkatoiveena.

Sori ohis.

Puhelinhaastattelu erääseen terveydenhuoltoalan yksityiseen paikkaan. Haastattelija puolituttu ennestään. Olin kahden pienen lapsen äiti ja osa-aikatyötä hain. Töiden piti alkaa parin päivän päästä. Soitti klo 22.15 illalla, kun oli kuulemma saunominen venähtänyt. Olin yleensä nukkumassa tuolloin. Ilmoitti miehensä myös kuuntelevan kaiuttimesta haastattelun. Kyseli ummet ja lammet asioita jotka jo tiesi minusta ( mies kommentoi taustalla) kun kysyi haittaako jos palkka ei tule silloin kun pitää kun ei välttämättä muista maksaa tai menee väärin, mietin miksi ihmeessä edes kysyin tältä henkilöltä töitä. En ottanut töitä vastaan ja kovin tuntuu henkilökunta tuolla vaihtuvan.

Vierailija kirjoitti:

Hain ammattikoulun opettajan paikkaa. Haastattelijat olivat kiinnostuneita ainoastaan siitä, miten hyvin osaan markkinoida koulutusta esim. messuilla. Mistään opetukseen liittyvästä ei edes puhuttu.

Tätä on koulutusmaailma Suomessa nykyään. Tärkeintä on haalia opiskelijoita pyörimään jonnekin "koulutukseen" jossa heitä ei opeteta, jotta koulu saa rahaa ja opettajille on töitä. Ihan sama oppiiko ne opiskelijat siellä mitään vai ei.

Sain paikan ja olen tosi turhautunut meininkiin. 

JEDU?

Sovinisti Oy kirjoitti:

Menin työhaastatteluun erääseen sihteerin tehtävään. Kyseinen pölyinen toimisto oli aivan sekaisin, vanhoja esite- ja mappipinoja pitkin lattioita ja seinänvieriä, piti kulkea polkuja pitkin eikä ikkunoista nähnyt läpi. Inha ensivaikutelma.

Minua haastatteli kaksi vanhempaa miestä, joiden asenne tuli selväksi. ”Osaatkos sä keittää kahvia? Entä siivota? Sihteerinhommien lisäksi sun pitäis siivota.” Ja vielä: ”tehtävässä pitää matkustaa muutaman kerran vuodessa. Eri huoneet meillä on kuitenkin hotellissa, häh häh.” Ei ollut työpaikkailmoituksessa mitään tästä matkustelusta.

Paikkaan piti laittaa hakukirjeessä palkkatoive, mutta näiden mielestä minun toiveeni oli liian suuri. ”Kun ei meillä ole varaa maksaa näin isoja summia. Kävisikö sulle vähän pienempi, vaikka viissataa vähemmän?”

Lopussa ukot olivat puheissaan jo melkein valinneet minut. Lähdin todella ahdistuneena haastattelusta. Kun minulle soitettiin ja ilmoitettiin valinnasta, totesin jo saaneeni toisen paikan. Sääliksi kävi sitä, joka sinne valittiin.

Miehet olivat menettäneet todellisen kultakimpaleen. Tuollainen toimistohengetär tosiaan on äiti, siivooja, huolehtii myynnistä ja tekee sen vieläpä pelkästä työnteon ilosta!

Yksi vastaava kokemus on itselläkin, tai oikeastaan en edes alkanut toivoa etten saisi sitä paikkaa vaan sanoin sitten lopulta, ettei minulla ole sitä kompetenssia mitä teidän sotkun selvittämiseen tarvitaan.

Homma oli kuitenkin sellainen, että kaksi reipasta myynti-insinööriä olivat päättäneet perustaa oman toimipisteen Suomeen. Olivat ajatelleet, että kyllä he nyt yhden kirjanpidon hoitavat, sehän on vaan numeroita laskentataulukkoon, osaahan ne he nyt matematiikkaa!

Siinä elokuun kohdalla sitten oltiin todettu, että ei se nyt ihan niin yksinkertaista ollutkaan ja koko alkuvuoden sotkut olisi pitänyt selvittää - ihan yksin, koska myyjät tietenkin halusivat tehdä sitä myyntiä ja olla asiakkaissa.

Lisäksi firmassa oli pieni varasto, joten "onhan sulla auto, niin voit viedä välillä näitä varaosia postiin?"

Jälkikäteen mietin, että miten he olivatkin muotoilleen työnhakuilmoituksen niin houkuttelevaksi, että ihan innostuin siitä?

Olen menossa työhaastatteluun ja todella toivon, että en saa paikkaa. Kyseessä tämä iso maineensa ryvettänyt hoivajätti, joka maksaa huonointa mahdollista palkkaa ja teetättää töitä minimihenkilöstöllä, maksaa veronsa (jos maksaa) johonkin veroparatiisiin ja lihottaa johtajistonsa palkkapussia/pankkitiliä/sijoitusomaisuutta repimällä voitot ruohonjuuritason työntekijöiden selkänahasta ja (mikä vieläkin pahempaa) avuttomien vanhusten hyvinvoinnista :(

Tarvitseeko sanoa, miksei työpaikka houkuta?

Menin puhelinmyyntifirmaan haastattteluun ja heti kun astuin ovesta sisään tiesin että ei ole minun paikka ja niin kyllä tiesi haastattelijakin. Ahdisti se melu ja tunnelma siellä. Ei ole minun hommaa tuommoinen :D

Kerran kesätöitä hakiessa sovittin "työhaastattelu" paikalliselle huoltoasemalle. Itse haastattelu oli sitten sitä, että täytin yhtiön työnhakulomakkeen paperisena. Koko aikana haastattelija ei sanonut mitään ja paperin saadessaan heitti vaan moikat ja lähti. Koko juttu kesti varmaan 5min. Viikon päästä tuli perinteinen "valintamme ei kohdistunut sinuun" ja olin iloinen asiasta. Löysin paremman paikan saman alan toisesta firmasta, jossa työhaastattelu oli ihan oikea haastattelu ja jatkoinkin vielä osa-aikaisena opintojen ohessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä toivonut etten saisi hakemaani työpaikkaa. Työtähän ei ole mikään pakko vastaanottaa jos se ei enää syystä tai toisesta kiinnostakaan. Tällainen ongelma taitaa koskettaa ainoastaan niitä jotka ovat työttömiä ja haluavatkin maata kotona nostaen työttömyysrahoja.

Eihän sellaiset edes hae töitä tai jos työkkäri pakottaa hakemaan, niin tekevät niin huonon hakemuksen ettei kutsua haastatteluun tule.

Mä en oikein ymmärrä tätä. Tuleeko muille vähän väliä jotain Kirjeitä vapaista paikoista??

Mä oon ollut pitkiä jaksoja työttömänä ja mulle on tullut tasan kerran työkkäristä tällainen paikka mihin piti hakea karenssin uhalla.

Se oli vieläpä tosi hyvä paikka ja vastasi koulutustani. Olisin halunnut sinne, mutta tiesin ettei minulla ole kokemusta paikassa vaaditusta spesifistä osaamisesta.

Minua ei siis kutsuttu edes haastatteluun.

Helposti huonolla hakemuksella voi välttää haastattelun. Ja lisäksi, jos haastattelussa toteaa asiallisesti ettei teille tule olemaan minusta hyötyä, tämä ei sovi minulle. Niin ilmoittaako työnantaja työkkäriin että "tämä sitten kieltäytyi itse!". No ei ilmoita... Ne ilmoittaa vaan että tätä ei nyt valittu.

Sanottiin, että palkkaus tessin mukainen. Eivtä suotuneet kertomaan mitä tessiä noudatetaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen menossa työhaastatteluun ja todella toivon, että en saa paikkaa. Kyseessä tämä iso maineensa ryvettänyt hoivajätti, joka maksaa huonointa mahdollista palkkaa ja teetättää töitä minimihenkilöstöllä, maksaa veronsa (jos maksaa) johonkin veroparatiisiin ja lihottaa johtajistonsa palkkapussia/pankkitiliä/sijoitusomaisuutta repimällä voitot ruohonjuuritason työntekijöiden selkänahasta ja (mikä vieläkin pahempaa) avuttomien vanhusten hyvinvoinnista :(

Tarvitseeko sanoa, miksei työpaikka houkuta?

Jos et halua paikkaa, kysy haastattelijoilta kauniisti, mitä mieltä he ovat viimeaikaisesta uutisoinnista ja firman julkisuuskuvasta ja miten he aikovat reagoida sekä vanhusten että työntekijöiden kokemaan huonoon kohteluun. Sano myös (edelleen kauniisti), että itse työntekijänä olet tarkka siitä, että työnantaja toimii hyvien eettisten periaatteiden mukaan ja reagoit herkästi kokemiisi vääryyksiin. Tsemppiä haastatteluun! :D

Työ olisi alkanut 190 km päässä seuraavana aamuna. Ei asuntoa, majoitus hotellissa, omalla kustannuksella tietysti. Ei puhettakaan avusta asunnon hankinnassa, eikä muutossa! Ei kiitos! Lisäksi jouduin odottamaan toista tuntia firmassa, koska herra tj:llä oli toinen haastateltava välillä. Firma syrjässä ja itse julkisilla kulkuneuvoilla liikkeellä.

Muutama vuosi sitten hain kouluttajaksi erääseen firmaan, jota oli kehuttu kovasti kokonaisen aukeaman ja hymykuvien voimin maan suurimmassa bisneslehdessä. Haastattelemassa oli yrityksen koko henkilökunta eli kaksi henkeä, jotka olivat kiinnostuneita yksinomaan siitä, mille asiakkaille olin työskennellyt ja mitä tuntitaksaa heiltä oli laskutettu. Kynät suhisivat, kun rouvat tekivät muistiinpanoja, ja välillä tj pyöritteli silmiään. Haastattelun lopuksi he nousivat seisomaan ja kertoivat, ettei heillä ollut minulle töitä.

Rouville lienee käynyt soittokierroksen myötä selväksi, että antamani tiedot olivat vanhentuneet käyttökelvottomiksi, joten pari kuukautta myöhemmin he ottivat minuun yhteyttä muina miehinä ja kertoivat, että nyt olisi minulle tarjolla paljon töitä eräästä suuresta organisaatiosta. Tämä potentiaalinen asiakas kuitenkin kuulemma vaati saada ennen kilpailutusta listan tarjotun kouluttajan asiakkaiden nimistä ja yhteystiedoista viimeisten kymmenen vuoden ajalta. En onnistunut. Tämä temppu jäi kalvamaan mieltäni niin, että soitin kyseiseen organisaatioon ja kysyin, oliko näin epätavallinen vaatimus todella annettu. Jo pelkästä reaktiosta kävi ilmi, että ei ollut, ja hyvin arvattiin firman nimikin.

Vierailija kirjoitti:

Hoh hoh, kun näitä lukee niin ymmärrän itseäni paremmin. En vain jaksa hakea uutta paikkaa, vaikka nykyinen työ on uuvuttava ja huonot työolot meilläkin. Hassua kyllä, tästä nykyisestä työpaikasta tuli ihn hyvä kuva aikanaan haastattelussa. Tosin silloin oli työpaikallakin enemmän porukkaa, meitä on nyt ehkä 60% siitä mitä oli ennen ja etenkin osaavat tyypit häipyneet, kiitos yliopistoleikkausten. Jäljelle jääneet etsivät töitä, ne siis jotka jaksavat.

Mulla on ihan sama. Ei siis vain jaksa lähteä tuohon hakurumbaan, niin älyttömältä se nykyään tuntuu. Vaatimukset ovat usein övereitä verrattuna siihen mitä se työ oikeasti on. Aivan kuin haettaisiin jotain yli-ihmisiä ja unohdetaan, että ihan normaaleita ihmisiä niitä töitä hakee ja tarvitsee. Epätoivoissani täytin juuri yhteishaun hakemuksen, vaikka työnhakuhan siinäkin lopulta edessä on, mutta sama homma koulutusten suhteen. Valintakokeiden valintakokeita ja pitkä lista vaatimuksista. En oikein ymmärrä ketä tämä palvelee.

Vierailija kirjoitti:

Se, kun haastattelussa minulta kysyttiin: Alatko helposti itkemään?

Taidat alkaa?

Eräs tanskalainen huonekaluketju. Naishaastattelija oli ihan asiallinen. Kolmekymppinen nuorimies taas keikkui tuolillaan koko haastattelun ajan (joka kesti 1,5 tuntia) ja kyseli asiattomia mm. liittyen siviilisäätyyni. Soppari oli tietysti joku loistava 8h/vko. Olisin halunnut huutaa JESSS kun soittivat ja kertoivat, ettei valinta kohdistunut minuun. :-) 

Toinen oli helsinkiläinen matkamuistomyymälä. Puljun omistaja haukkui kaikki silloiset työntekijänsä surkeiksi myyjiksi ja vaati, että osaisin esitellä kymmenellä kielellä pannunalusia. Ei olisi ollut iso homma töihin mennessä opetella tuntemattomia sanoja, kun kuitenkin osaan sujuvasti montaa kieltä. Mutta kun en tiennyt mikä se pannunalunen oli... Ja työaika ei ole muuten vessakäyntejä varten, vaan ne hoidetaan ennen töitä tai töiden jälkeen. Ja työpäiväthän voivat olla kymmenenkin tuntia. Onneksi puhelua ei koskaan tullut. 

Pomo selitti pitkään kuinka töissä ollaan kuin yhtä perhettä, aina ollaan valmiita joustamaan (tätä painotti monta kertaa, joka kerta niin että jäi sellainen maku että se on työntekijä jonka pitää joustaa, ei niinkään työnantaja) ja vietetään paljon aikaa myös työn ulkopuolella yhteisissä juhlissa ja jopa matkoilla. 

Olen itse sellainen, että minulle työ on vain työtä. Kutsumukseni on ihan muualla kuin siinä mitä teen saadakseni laskut maksettua. Olen myös introvertti enkä vietä aikaa työn ulkopuolelle juuri kuin oman mieheni kanssa koska en vain yksinkertaisesti halua enkä edes kykene jos haluan pitää mielenterveyteni. Minulle työpaikka ei ole mikään kakkosperhe. Haluan tehdä työni enkä kokea painostusta mihinkään ylimääräiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen "koska se nyt vaan kuuluu firman tyyliin". Lisäksi liian "mennään fiiliksen mukaan ja joustetaan aina suuntaan jos toiseenkin" tarkoittaa yleensä sitä, että työntekijä saa kärsiä kun työvuorot vaihtuu jatkuvasti tai sinun oletetaan tulevan töihin pillistä viheltämällä. Jouston pitäisi aina olla poikkeustilanne.

Olisin saanut työpaikan mutta onneksi tarjottiin myös toista työtä jonka otin vastaan(apteekin kassa, tässä duunissa olenkin sitten viihtynyt jo kohta viisi vuotta) . Vaikka ei olisi tätä toista työtä ollut niin olisin varmaan silti sanonut, että ei kiitos.

Hälytyskellot alkoi soimaan kun haastattelija kehui paikkaa maasta taivaisiin. On kuulemma niin hyvä ilmapiiri, kaikki on aina kivaa ja hirveä jono ihmisiä aina hakemassa töihin vaikka haku ei ole edes päällä. Lisäksi haastattelija (mies, paikan pomo) katsoi mua kuin olisi ollut lihatiskillä ostamassa viikonlopuksi kyljyksiä.

Otin paikan vastaan koska olin epätoivoinen. Ainut paikka mihin sain haastattelun koska työkokemusta ei juuri ollut ja olin vasta muuttanut paikkakunnalle.

P*skin työpaikka ikinä. Kestin siellä vuoden. Työajat vaihteli kokoajan, joka viikko jotain vääntöä. Joskus olit töissä sen 8h, joskus 12h. Lakisääteisiä taukoja ei juuri ollut. Pomo kilahteli ihan uskomattomista asioista ja raivosi suu vaahdossa kaikkien kuullen. Loppuaikoina pidättelin aina bussissa itkua ennen työvuoroa kun ahdisti niin paljon, että mistä saa sinä päivänä huudot, milloin pääsee lähtemään kotiin, onko työvuorossa ketään muita jne. Lisäksi työntekijät väheni varmaan puolella sinä aikana kun olin siellä ja suurin osa kesti viikon tai kaksi.

Luojan kiitos sain opiskelupaikan ja sen "turvin" sain sitten sen verran selkärankaa, että lähdin hittoon sieltä. Sitä keveyttä sydämessä kun astelin vikan kerran paikasta pois.

Outoja kokemuksia. Mulle on kelvannut huonokin työ, koska sitä kautta saa paremman sata kertaa helpommin kun kortistosta käsin.