Lue keskustelun säännöt.
Mikä sai työhaastattelussa toivomaan että et saa paikkaa?
Itellä on kokemus että joskus työhaastattelun jälkeen toivoo saavansa "Kiitämme mielenkiinnostanne mutta..." -kirjeen.
Eräässä firmassa oli puitteet niin vanhanaikaiset, siis jostain 80-luvulta, ja tuli tunne että tässä firmassa muutenkin asiat junnaa. Valitettavasti pääsin työkokeiluun (säästivät siis rahaa, olin ammattitaitoinen työharjoittelussa) ja ensivaikutelma piti paikkansa. Firma säästi ihan joka asiassa, ja oli hyvin hierarkinen ja jäykkä. Join kakkukahvit kun se pesti loppui.
Toisen kerran tunne tuli haastattelijasta (tulevasta pomosta). En onneksi saanut paikkaa, mutta olen nykyisen työn suhteen häneen välillä yhteydessä. Vaikutti erittäin nipolta, joka pomottaa minkä ehtii. Haastattelun kysymyksetkin ärsytti, kysyi mm. olenko siisti työpisteelläni; miltä autoni näyttää sisältä jos hän menee sitä katsomaan. Ärsytti siksi että autoani käyttää muutkin kuin minä (=lapset) ja auton siisteys antaa vain viitettä omasta siisteydestäni. Henkilö joka hommaan valittiin oli korkeammin koulutettu, eikä minua harmittanut lainkaan että en saanut paikkaa.
Kommentit (848)
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ollut varsinainen työpaikkahaastattelu, vaan liiketoiminnan haltuunoton yhteydessä järjestetyt hae-omaa-duuniasi-haastattelut, joiden perusteella uusi omistaja päätti töihin jäävistä ja potkut saavista työntekijöistä. Kaikkien oli osallistuttava, koska nämä ryhmähaastattelut järjestettiin työajalla. Haastattelun lopuksi kerrottiin, että kaikki entiset edut otettaisiin pois ja palkka pienennettäisiin puoleen. Vastapainoksi kuulemma firmassa oli tosi hyvä henki ja mahtavat pikkujoulut.
Minä ilmoitin lähteväni uuteen työpaikkaan. Minulle kuitenkin järjestettiin uusi keskustelu henkilöstöjohtajan kanssa, koska minut haluttiin pitää (ainakin niin pitkään, että ehtisin kouluttaa uuden omistajan työntekijät eräisiin tehtäviin). Ennen tätä keskustelua HR-johtaja soitti minulle pari kertaa ja jutteli niitä näitä. Odotellessani lopulta hänen työhuoneensa ulkopuolella kuulin oven läpi, kuinka hän naureskellen selitti puhelimessa jollekulle lirkutelleensa minulle ahkerasti ja pehmitelleensä minut niin, että varmasti suostuisin. Ojennellessani hänelle firman ja auton avaimia ja puhelimia ynnä muuta huomautin, että tuossa ovessa muuten ei ole minkäänlaisia äänieristyksiä, joten puhe kuuluu lähes esteettä käytävään.
HR-johtaja kokosi itsensä nopeasti, ja meillä oli ihan kiva juttutuokio. Sen lopuksi hän kysyi minulta, voisinko järjestää hänetkin tuohon uuteen työpaikkaani.
Erityisen tylyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hain ammattikoulun opettajan paikkaa. Haastattelijat olivat kiinnostuneita ainoastaan siitä, miten hyvin osaan markkinoida koulutusta esim. messuilla. Mistään opetukseen liittyvästä ei edes puhuttu.
Tätä on koulutusmaailma Suomessa nykyään. Tärkeintä on haalia opiskelijoita pyörimään jonnekin "koulutukseen" jossa heitä ei opeteta, jotta koulu saa rahaa ja opettajille on töitä. Ihan sama oppiiko ne opiskelijat siellä mitään vai ei.
Sain paikan ja olen tosi turhautunut meininkiin.
Eipä yllätä, että AMKeissa on tuollaista. Yliopistoissa sentään halutaan vielä nykyäänkin, että opiskelijat oppivatkin jotain.
Tätä on luetun "ymmärtäminen" nykyään. Ammattikoulu = AMK???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ollut varsinainen työpaikkahaastattelu, vaan liiketoiminnan haltuunoton yhteydessä järjestetyt hae-omaa-duuniasi-haastattelut, joiden perusteella uusi omistaja päätti töihin jäävistä ja potkut saavista työntekijöistä. Kaikkien oli osallistuttava, koska nämä ryhmähaastattelut järjestettiin työajalla. Haastattelun lopuksi kerrottiin, että kaikki entiset edut otettaisiin pois ja palkka pienennettäisiin puoleen. Vastapainoksi kuulemma firmassa oli tosi hyvä henki ja mahtavat pikkujoulut.
Minä ilmoitin lähteväni uuteen työpaikkaan. Minulle kuitenkin järjestettiin uusi keskustelu henkilöstöjohtajan kanssa, koska minut haluttiin pitää (ainakin niin pitkään, että ehtisin kouluttaa uuden omistajan työntekijät eräisiin tehtäviin). Ennen tätä keskustelua HR-johtaja soitti minulle pari kertaa ja jutteli niitä näitä. Odotellessani lopulta hänen työhuoneensa ulkopuolella kuulin oven läpi, kuinka hän naureskellen selitti puhelimessa jollekulle lirkutelleensa minulle ahkerasti ja pehmitelleensä minut niin, että varmasti suostuisin. Ojennellessani hänelle firman ja auton avaimia ja puhelimia ynnä muuta huomautin, että tuossa ovessa muuten ei ole minkäänlaisia äänieristyksiä, joten puhe kuuluu lähes esteettä käytävään.
HR-johtaja kokosi itsensä nopeasti, ja meillä oli ihan kiva juttutuokio. Sen lopuksi hän kysyi minulta, voisinko järjestää hänetkin tuohon uuteen työpaikkaani.
Hah hah. Sinussa on tyyliä.
Elämä oli helppoa, kun uusi paikka oli odottamassa, palkka vielä juoksi eikä potkuista ollut vaaraa.
Tämä ei enää kuulu haastatteluteemaan, mutta kerron silti. Liiketoiminnan haltuunotto hoidettiin (melkein) lainmukaisesti, mutta työntekijöiden kohtelu oli sikamaista. Olen tavallisesti joustava ja yhteistyökykyinen, mutta nyt sorruin passiivis-aggressiivisuuteen. Viimeisenä mahdollisena päivänä minulle soitettiin ja valehdeltiin, että velvollisuuteni olisi vielä irtisanomisajan jälkeen käydä kouluttamassa uuden omistajan työntekijöitä. Puhelu oli oikein hyvähenkinen ja kivoja ideoitakin syntyi siinä pitkitellessäni, kunnes kello löi neljä ja minä pääsin ilmoittamaan, että hupsis, työsopimukseni mukaan työsuhteeni pääsi juuri päättymään. :)
Nro 161
Se, että porin seudulla tarjotaan automaatio-insinööreille 2200e/kk palkkaa. Tosin se huippupalkka edellyttää, että on vähintään 5v työkokemusta juuri siitä haetusta tehtävästä. Vähän erilainen työ samalta alalta ei kelpaa työkokemukseksi. Siksi noihin huippupalkkaisiin insinöörin töihin en ole onneksi vielä joutunut.
Olin useampi vuosi sitten työhaastattelussa erääseen tilitoimistoon kirjanpitohommiin. Kun työpaikan rekryvastaava oli kertonut työpaikasta, paikalle saapui vielä yksi työntekijä joka kertoi tyypillisestä työpäivästä "Siellä on niin paljon tehtävää että omien työkavereiden naamatkin tulee paljon tutummaksi kuin oma naama." Tällä hän siis ilmaisi jotenkin kummallisesti, että työpäivät ovat niin pitkiä että kotona käydään vaan nukkumassa ja omaa naamaa ei ennätä katsoa peilistä. Siitä jäi todella tympeä vaikutelma, eikä palkkakaan olisi ollut kauhean hyvä. Oli jotenkin niin omituisesti sanottu, että todella toivoin että en saisi ko. työpaikkaa. Onneksi en saanutkaan, ja minua pyydettiin töihin mukavampaan työhön toisaalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä menee ennemmin omaan kuin työnantajan piikkiin, sillä aikoinaan koulusta vasta valmistuneena työttömänä menin epätoivoissani hakemaan töitä lastensuojelulaitoksesta, vaikka ala ei kiinnosta yhtään. Haastattelija oli oikein mukava ja esitteli laitosta selvästi ylpeänä. Haastatteluosion suunnilleen ensimmäinen kysymys oli "Mitä teet jos 100 kiloinen 17-vuotias mies saa vieroituspsykoosin ja haluaa hypätä kolmannen kerroksen ikkunasta?" Olen itse alle 160 cm ja painan alle 50 kiloa. Totesin että en varmaan yhtään mitään, minut on todennäköisesti jo heitetty seinään heti ensimmäiseksi ja eiköhän tämä ollut tässä.
En saanut paikkaa, eikä haitannut yhtään. Ei huvita ottaa turpaan joltain mörssäreiltä parin tonnin palkkaa vastaan. En ymmärrä kuka noissa loukossa haluaa ja kykenee työskentelemään, mutta hatunnosto heille.
Työhaastattelu järjestettiin paikallisen abc:n kahvilassa ja työhaastattelija haukkui minut pystyyn kesken haastattelun kun hänelle selvisi että olen työtön ja nostan työmarkkinatukea. Harmittaa vieläkin että nuorena ja arkana en lähtenyt samantien paikalta vaan istuin loputtoman pitkältä tuntuvan haastattelun loppuun asti vastaillen kysymyksiin itkua pidätellen. En myöskään ymmärrä miksi haastattelija edes halusi jatkaa tenttaamistaan vielä sen jälkeen kun oli selkeästi huutanut että ”sinunlaisiasi ihmisiä meille ei kaivata!”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin työhaastatteluun erääseen sihteerin tehtävään. Kyseinen pölyinen toimisto oli aivan sekaisin, vanhoja esite- ja mappipinoja pitkin lattioita ja seinänvieriä, piti kulkea polkuja pitkin eikä ikkunoista nähnyt läpi. Inha ensivaikutelma.
Minua haastatteli kaksi vanhempaa miestä, joiden asenne tuli selväksi. ”Osaatkos sä keittää kahvia? Entä siivota? Sihteerinhommien lisäksi sun pitäis siivota.” Ja vielä: ”tehtävässä pitää matkustaa muutaman kerran vuodessa. Eri huoneet meillä on kuitenkin hotellissa, häh häh.” Ei ollut työpaikkailmoituksessa mitään tästä matkustelusta.
Paikkaan piti laittaa hakukirjeessä palkkatoive, mutta näiden mielestä minun toiveeni oli liian suuri. ”Kun ei meillä ole varaa maksaa näin isoja summia. Kävisikö sulle vähän pienempi, vaikka viissataa vähemmän?”
Lopussa ukot olivat puheissaan jo melkein valinneet minut. Lähdin todella ahdistuneena haastattelusta. Kun minulle soitettiin ja ilmoitettiin valinnasta, totesin jo saaneeni toisen paikan. Sääliksi kävi sitä, joka sinne valittiin.
Kaksi tylyä keski-ikäistä naista tenttasivat minua. Vuorotellen heidän puhelimensa soivat ja he juoksivat ulos haastatteluhuoneesta. Takaisin tullessa esitti äsken poistunut samat kysymykset minulle, jotka toinen oli jo tuona aikana kysynyt.
Omituista vouhottamista. Joko testasivat stressinsietokykyäni tai olivat muuten välinpitämättömiä haastattelutilanteelle. Eipä kiinnostanut paikka tuon jälkeen enkä onneksi saanutkaan sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työhaastattelu järjestettiin paikallisen abc:n kahvilassa ja työhaastattelija haukkui minut pystyyn kesken haastattelun kun hänelle selvisi että olen työtön ja nostan työmarkkinatukea. Harmittaa vieläkin että nuorena ja arkana en lähtenyt samantien paikalta vaan istuin loputtoman pitkältä tuntuvan haastattelun loppuun asti vastaillen kysymyksiin itkua pidätellen. En myöskään ymmärrä miksi haastattelija edes halusi jatkaa tenttaamistaan vielä sen jälkeen kun oli selkeästi huutanut että ”sinunlaisiasi ihmisiä meille ei kaivata!”
Hui... Tyypillistä yksinkertaisten ihmisten ajattelua: ei saa olla työtön, mutta työttömänä ei töihin saa hakea.
Työnantajille pitäisi varmaan alkaa järjestämään jotain pakollisia koulutuksia rekryämiseen ja asennekasvatusta työttömien suhteen.
Olin typeränä laittanut hakemukseeni liian pienen palkkatoiveen. Haastattelussa selvisi, että tehtävä oli vaativampi kuin luulin ja pitkiä päiviä/vastuuta luvassa.
Tuleva pomo oli sellainen sliipattu ja lipevä, todella innostunut minusta (eikä vähiten pienen palkan vuoksi). Puhui jo siihen malliin, että kun olet tässä tehtävässä, niin sulle kuuluu tämä ja tuo ja joustoa tarvitaan erittäin paljon. Silmät kiiluen kyseli, että koska voisin aloittaa.
Haastattelun jälkeen selvitin todellisen, tehtävänkuvan mukaisen palkan ja järkytyin. Itse homma ja työympäristö olisi voinut olla muuten ihan OK minulle, mutta ei noin naurettavalla palkalla. Kun pomo soitti valinnastaan, yritin vielä kysellä palkkauksesta, mutta hän ihmetteli vain, että sehän oli jo sovittu. Kiitin ja totesin, että ottakaa seuraava onnekas tuohon hommaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useita hälytysmerkkejä oli:
1. Anonyymi rekrytointi eli vasta rekryfirman haastaattelussa selvisi firman nimi (pienehkö huonekalutehdas).
2. Toinen haastattelu, firman toimitusjohtaja kanssa, pidettiin huonekaluliikkeessä, siellä jollain sohvalla istuen.
3. Sain paikan ja ennen aloitusta sen rekryfirman haastattelija soitti kysyäkseen sainko paikan vai ei. Ilmeisesti tj yritti päästä maksamatta rekryfirmalle korvausta rekrytoinnista.
4. Kun menin ensimmäisenä päivänä töihin, niin toimitusjohtajan ensimmäiset sanat olivat: "Ai sä tulit."
En saanut mitään perehdytystä firmaan tai sen tuotteisiin ja yhdeksän päivää myöhemmin mut irtisanottiin koeajalla koska tj:n sanoin: "Mä muutin mieleni".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin päälle kolmekymppinen, naimisissa ja kahden lapsen äiti, kun eräs haastattelija halusi tietää isäni ammatin. Tuntui hyvin erikoiselta. Mitä ihmeen väliä sillä oli?
Äitini ammatti ei haastattelijaa kiinnostanut.Kertonee jotain vanhanaikaisista asenteista kyseisessä firmassa.
Itseltäni kyseltiin kerran vanhemmista, sisaruksista, miehestä. Kerroin avoimesti perusasiat, mm. missä ovat töissä. Ajattelin, että heidän pitää tietää olenko ns. kunnon ihminen koska tehtävässä oli isoja vastuita. Taisin olla, koska sain paikan. Ja siellä oli mukavaa. Minulta ei kuitenkaan kyselty esim. "aiotko tehdä lapsia", vaan hyvin kohteliaasti ja yleisesti pyydettiin kertomaan itsestäni ja taustoistani.
Hyvä haastattelija saa kyllä paljon irti haastateltavasta.
Ihan oikeasti, tosi kiva. Omat vanhempani ovat luokkaa perushoitaja-sähköasentaja ja molemmilla paha alkoholiongelma eivätkä ole tehneet töitä kuin joskus 90-luvulla viimeksi. Sisaruksia ei ole ja suvustani tiedän hyvin vähän.
En ilmeisesti kelpaisi ison vastuun töihin? Enkä vanhempieni takia ole kunnon ihminen.
Anteeksi. Taisin sortua typeryyteen ja olin alentuva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haastattelijana oli perheyrityksen naispomo, joka kylmin silmin tuijotti minua päästä jalkoihin. (Ihan normaali taviskansalainen olen). Kyseli, miksi hain tehtävää ja selitin, että työnkuva kiinnosti. Hänestä oli kummallista, että näin korkeasti koulutettu haki tuohon hommaan ja se oli selvästi ongelma, sillä tuosta puolen tunnin haastattelusta kului 15 min. siihen, kuinka hän kertoi toisen tyttärensä opiskelevan Britanniassa ja toisen Aalto yliopistossa.
Minua ei valittu. Hyvä niin, hän oli jotenkin tyly ja kylmä ihminen ja tuollaisen pomon kanssa ei olisi ollut helppoa työskennellä. Tehtävään ei kai valittu ketään, sillä seurailin aikani tilannetta ja totesin, ettei firmaan oltu otettu enempää työntekijöitä.
Hain kerran erääseen valtion rautatieyhtiöön toimistotehtäviin ja haastattelijoina oli rekrytoiva esimies sekä hänen esimiehensä. Tunnin haastattelusta 45 minuuttia meni siihen, kun tämä ylempi esimies kertoili laveasti omaa opiskelu- ja työhistoriaansa koti- ja ulkomailla. Kyllä siinä oli pokassa pitämistä, kun istuin ja mietin, miten helvetissä tämä liittyy tähän työtehtävään.
Tästä on jo aikaa, mutta kerran Turussa pikkufirman omistaja/pomo oli niin ylimielinen ja itseään täynnä ja kriittinen, että jo haastattelussa ollessa alkoi tuntua, että olen väärässä paikassa. Kysyi kuitenkin palkkatoivomustani, jonka kuultuaan nappasi hyllystä mapin ja sanoi, että "tääl mul on mapillinen hakijoita jotka kaikki tulee halvemmalla"!
Palkkatoivomus oli hyvin kohtuullinen ja olin onnellinen, kun pääsin ulos sieltä.
Pahin kokemus oli, kun hain maineikkaaseen konsulttiyhtiöön markkinointitehtäviin. Haastattelijoina oli kaksi hr-puolen nuorta naista. Toinen oli ehkä max. 24 ja toinen näytti 16-vuotiaalta- Jälkimmäinen oli otettu mukaan näön vuoksi, ei siis puhunut koko aikana yhtään mitään.
Tämä toinen sitten oli todella agressiivinen, alentuva ja tyly ja tenttasi tyylillä mitä annettavaa sinulla muka voisi tälle firmalle. Ei ymmärtänyt tehtävästä tai markkinoinnista yhtikäs mitään ja käyttäytyi todella ylimielisesti. Itse olin 40-vuotias ja omasin pitkän kokemuksen juuri vastaavista tehtävistä. Harmittaa, etten vain noussut kesken haastattelun ja marssinut ulos ovesta.
En saanut paikkaa, enkä olisi kyllä halunnutkaan.
Hain erääseen seurakuntaan tiedotussihteeriksi. Haastattelemassa oli koko kirkkovaltuusto. Yhtenä kysymyksenä oli keksiä iskulauseita kristinuskon perussanomasta. Lisäksi minulle huomautettiin siitä, että elän avoliitossa, ja että tiedänkö, mitä kristinusko ajattelee siitä. En halunnut paikkaa. Erosin myöhemmin kirkosta.
Pieni palkka ja vähän tunteja, eli osa-aikatyö.
"No niin, laitetaas töpinäksi kun mä haluun tään nyt tässä alta pois ennen lähtöäni ja päästä lähteen jo rauhas kesälomalle" (rehtori joka haastatteli koulunkäyntiavustajia kouluunsa ja valitsi joukosta ilmeisesti? sen jo ennestään tutun tyttären,joka ei edes ollut paikalla ja jonka isi kävi huikkaamassa haastattelun aluksi "mun tyttö on muuten hakees tätä paikkaa" ja rehtori kysyi minkä niminen tyttö on).