Mikä sai työhaastattelussa toivomaan että et saa paikkaa?

Naistyöhaastattelija alkoi kopeloimaan ja jouduin poistumaan hämmentyneenä haastattelusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi limainen äijä, joka haki firmaansa apuria. Firmassa siis vain hän ja apulainen. Yhdessä olisi paljon matkustamista ja yöpyminen säästösyistä samassa hotellihuoneessa. Hotellissa voi sitten hieroa toisen väsymystä pois. Vihjaili mm. että kaikkea ei tarvitse sitten kotona kertoa.

No en kyllä edes harkinnut meneväni sinne vaikka äijä olisi minut valinnutkin, olisin vaikka karenssin ottanut ennemmin. Ja kotona kerroin heti kaiken 😁

Myöhemmin selvisi, että kyseinen äijä oli laittanut Kelassa työskentelevän eukkonsa katsomaan ihmisten tietoja, ja käytti niitä sitten eräänlaisissa kiristystarkoituksissa.

Kai tää rouva sai tuomion virkarikoksesta?

virkavelvollisuuden rikkomisesta ja henkilörekisteririkoksesta. Toivon todella, että myös potkut Kelasta.

Harvat ovat siellä virassa.

Vierailija kirjoitti:

Kun rekrytoiva esimies raportoi jo haastattelussa kaikki tiiminsä terveystiedot... "Tiina oli  vuoden poissa kun sillä oli syöpä ja Jennalta leikattiin sappikivet... Minna juoksee niitä maratoneja ja Maurilla on sydänvika"

Juu. Ei. Missä on ovi.

Tämä on yleistä! Minun oli pakko ottaa yksi työ työttömyysjakson jälkeen, mutta tiesinpähän että pidän rajat siinä mitä kerron esimiehelle.

Oudointa oli, että paikka oli sosiaalialan paikka, ja esimiehellä taatusti koulutus vaitiolovelvollisuuteen, kuten meillä muillakin. Kehui vielä näillä monilla koulutuksillaan. Omien työntekijöiden peräsuolenlaskeumat olivat sitten vapaata riistaa ihan ensimmäisissä puheenvuoroissa. Varmaan kertoi asiakkaillekin, jos olin niistänyt nenän. 

Vierailija kirjoitti:

Multa kysyttiin, miten suhtaudun kaksimielisiin vitseihin.

Mitä vastasit?:D

Haastattelijoiden pomo sanoi minulle ennen haastattelua, sen jälkeen ja kahdesti sen aikana, että voisin käydä hakemassa viereisestä kanttiinista itselleni kupposen kahvia "omakustanteisesti tietenkin". Minä olisin hänen asemassaan ehkä tarjonnut firman piikkiin sen sumpin haastateltavalle, joka oli lähtenyt ajamaan haastatteluun aamuyöllä ja oli lähdössä takaisin tuntikausien taipaleelle heti haastattelun jälkeen.

Jälkeenpäin tämä omakustanteisuuden tähdentäminen sai lisää outoja piirteitä, kun puljun törsäämisestä nousi lehdistössä valtava kohu. Ehkä minun kohdallani haluttiin välttää se, että julkisuuteen olisi tullut kuitti puolentoista euron kahvikupillisesta.

En saanut tuota työpaikkaa, mutta olisin kyllä ottanut sen ja muuttanut sen vuoksi kauas kotoani, koska ehdottomasti tarvitsin työtä. Normaalioloissa - ja jolleivät itse työtehtävät olisi olleet juuri kuin minulle tehdyt - olisin harkinnut kahdesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi limainen äijä, joka haki firmaansa apuria. Firmassa siis vain hän ja apulainen. Yhdessä olisi paljon matkustamista ja yöpyminen säästösyistä samassa hotellihuoneessa. Hotellissa voi sitten hieroa toisen väsymystä pois. Vihjaili mm. että kaikkea ei tarvitse sitten kotona kertoa.

No en kyllä edes harkinnut meneväni sinne vaikka äijä olisi minut valinnutkin, olisin vaikka karenssin ottanut ennemmin. Ja kotona kerroin heti kaiken 😁

Myöhemmin selvisi, että kyseinen äijä oli laittanut Kelassa työskentelevän eukkonsa katsomaan ihmisten tietoja, ja käytti niitä sitten eräänlaisissa kiristystarkoituksissa.

Kai tää rouva sai tuomion virkarikoksesta?

virkavelvollisuuden rikkomisesta ja henkilörekisteririkoksesta. Toivon todella, että myös potkut Kelasta.

Harvat ovat siellä virassa.

Nykyisen hallintolain mukaan ihmisen ei tarvitse olla virassa joutuakseen toimimaan virkavastuulla, vaan virkavastuu koske myös kaikkia sellaisia töitä, joita ihminen tekee viran omaisesti, vaikka olisikin normaalissa työsuhteessa.

(Tämä on tietysti aika ongelmallista, koska normaalisti virkasuhteen on tarkoitus suojella virkamiestä juuri niiltä ongelmilta, joihin virkavastuun noudattaminen voi johtaa. Virkavastuu kun voi estää esimerkiksi noudattamasta esimiehen käskyjä, jos ne ovat laittomia tai epätasa-arvoisia tai jotain vastaavaa - ja virkamiestä ei voi tästä syystä irtisanoa, mutta työsuhteisen työntekijän voi.Työsuhteinen työntekijä on siis tilanteessa, jossa virkavastuu tarkoittaa, että jos teet kuten esimies käskee, vankilaan menet tai korvausvastuussa olet sinä ihan itse ja henkilökohtaisesti, mutta toisaalta jos et tee, saat potkut.)

Tapaus 1: Toimistotyö kaupungintalolla. Parin ilmoitettuun paikkaan liittyvän kysymyksen jälkeen pidettiin lyhyt hiljaisuus. Sitten kysyttiin, että "haittaako, jos asiakkaat pahoinpitelevät sinua ... päivittäin?" Selvisi hyvin pian, että ilmoitettua paikkaa ei ole olemassakaan. Hakivat jollekin dementiaosastolle hoitajia huijaamalla. 

Tapaus 2: Erään rekryfirman paikka. Saapuessani haastatteluun istutettiin alas odottamaan. Sitten kyseinen istuttaja kävi viereisessä huoneessa ja toi kaverinsa ovensuuhun ja osoitteli sormella. Naureskelivat sitten äänekkäästi hetken. Itse haastattelussa sitten kävi ilmi, että "takki ei sovi firman imagoon". Sitä eivät osanneet sanoa miksi. Ihan tavallinen kelin mukainen takki oli talvella. 

Tapaus 3: Data analyst, Google Irlanti. Pari viikkoa ennen haastattelua kävi ilmi, että paikka onkin nyt Puolassa. Sain sikäläisen yhteyshenkilön tiedot. Pari päivää ennen ilmoitettiin, että eipä olekaan ja taas uusi yhteyshenkilö, nyt Suomesta. Soittivat sitten ja hyvin pian puhelu katkaistiin. Soittivat takaisin ja ilmoittivat, että "kuulokkeista loppui patterit, eihän haittaa". Vähän väliä haastattelussa ilmeni "ongelmia" ja se katkesi. Lähes koko haastattelun ajan elämään kyllästyneellä äänellä haastatteleva myös mässytti jotain ja selitti miten heillä on aina jotain ongelmia ja pitää olla ongelmansietokykyä. Yhtään itse paikkaan/tehtävään liittyvää kysymystä ei kysytty. Tiedä sitten mihin tehtävään olivat hakemassa vai halusivatko vain ajan kuluksi soitella.

Päiväkoti haki ryhmähaastatteluilla  lastenhoitajaa yksikköönsä vakituiseen työsuhteeseen. Paljastui sattumalta, että ainoana syynä ryhmähaastatteluun oli se,  että annetaan ulospäin kuva miten suosittu ja haluttu työpaikka on.

Todellisuudessa ei viitsitty panostaa yhtään mihinkään , edes yksilöhaastatteluun että saataisiin pätevää ja motivoitunutta henkilökuntaa. Ja ...todellisuudessa paikka ei ollut vakituinen vaan haettiin sijaistajia.

Heti kun kävi ilmi että kyseessä -taas - ryhmähaastattelu, 3 jäi suosiolla pois ko paikan ryhmähaastattelusta.

Sähköpostiin, jokaiselle ko haastatelusta poisjääneelle laitetiin myöhemmin viesti tyyliin : valitettavasti valinta ei kohdistunut tällä kertaa sinuun, mutta olisitko kiinnostunut tekemään kiertävän sijaistajan töitä tarvittaessa.

Se miten haastattelia eli mahdollinen uusi pomo puhui muista työntekijöistä. Tyyliin tää olis eka määräaikainen työ mutta kunhan päästään tuosta laiskasta saikuttelijasta eroon niin aukee paikka vakituiselle työntekijälle.

Mun mielestä asiatonta kertoo tuollaista ja antoi selkeän kuvan millainen pomo olisi.

Sain sen työn mutten ottanut sitä vastaan vaan aloitin toisessa paikassa viikkoa myöhemmin.

Kaikesta lukemastani voi päätellä, että työhaastatteluun kannattaa mennä nauhuri taskussa.

Ja kun työtön haluaa töitä oikeasti, sitäkin pitää alapeukuttaa näköjään. Aina olen toivonut saavani sitä työtä, mitä olen mennyt hakemaan. Perhesyistä en haluaisi muuttaa pois Joensuusta ja täällähän työttömiä riittää.

Tämä ei ollut varsinainen työpaikkahaastattelu, vaan liiketoiminnan haltuunoton yhteydessä järjestetyt hae-omaa-duuniasi-haastattelut, joiden perusteella uusi omistaja päätti töihin jäävistä ja potkut saavista työntekijöistä. Kaikkien oli osallistuttava, koska nämä ryhmähaastattelut järjestettiin työajalla. Haastattelun lopuksi kerrottiin, että kaikki entiset edut otettaisiin pois ja palkka pienennettäisiin puoleen. Vastapainoksi kuulemma firmassa oli tosi hyvä henki ja mahtavat pikkujoulut.

Minä ilmoitin lähteväni uuteen työpaikkaan. Minulle kuitenkin järjestettiin uusi keskustelu henkilöstöjohtajan kanssa, koska minut haluttiin pitää (ainakin niin pitkään, että ehtisin kouluttaa uuden omistajan työntekijät eräisiin tehtäviin). Ennen tätä keskustelua HR-johtaja soitti minulle pari kertaa ja jutteli niitä näitä. Odotellessani lopulta hänen työhuoneensa ulkopuolella kuulin oven läpi, kuinka hän naureskellen selitti puhelimessa jollekulle lirkutelleensa minulle ahkerasti ja pehmitelleensä minut niin, että varmasti suostuisin. Ojennellessani hänelle firman ja auton avaimia ja puhelimia ynnä muuta huomautin, että tuossa ovessa muuten ei ole minkäänlaisia äänieristyksiä, joten puhe kuuluu lähes esteettä käytävään.

HR-johtaja kokosi itsensä nopeasti, ja meillä oli ihan kiva juttutuokio. Sen lopuksi hän kysyi minulta, voisinko järjestää hänetkin tuohon uuteen työpaikkaani.

Vierailija kirjoitti:

HR-johtaja kokosi itsensä nopeasti, ja meillä oli ihan kiva juttutuokio. Sen lopuksi hän kysyi minulta, voisinko järjestää hänetkin tuohon uuteen työpaikkaani.

Toivottavasti et järjestänyt

Kyseessä oli HR-alan harjoittelupaikka eräässä valtion organisaatiossa, jota silloin pidin hienona työpaikkana ja itselleni varteenotettavana urapolkuna. Haastattelu oli kuitenkin kuin jostain sketsisarjasta, satiirista tai ankeasta painajaisesta. 

Minut ohjattiin vitivalkoiseen ikkunattomaan "paniikkihuoneeseen", jota haastattelija itse nimitti taukohuoneeksi. Huoneessa oli korkeat pöydät ja huojuviksi suunnitellut ergonomiset jakkarat, joilla ei ollut mahdollista istua normaalisti. Haastattelija varoitti minua koko ajan istumasta tuolille, sillä ne olivat vaarallisia ja niihin piti kuulema vain nojata kevyesti. Koko haastattelun ajan yritin jotenkin olla normaalisti käsittämättömän Liisa Ihmemaassa-tuolini kanssa, ja lopulta päätin vain seistä. 

Vaikka haastattelija yritti puhelimessa antaa itsestään ja haastattelutilanteesta rennon kuvan, hän vaikutti hyvin konservatiiviselta ja jähmeältä (vanhempi nainen). Hän ei tuntunut lainkaan tajuavan kuka olin, ja tenttasi minua ihan ihmeellisistä asioista CV:ssäni. Oli kuin olisimme olleet eri todellisuuksista. Hän oli myös hyvin nyrpeä huojuvista tuoleista, jotka selvästi olivat hänen mielestään kaiken pahan alku ja juuri. Haastattelun lopuksi nainen kysyi vielä velvollisuudentuntoisesti, miten rentoudun vapaa-ajallani. Kysymyksen oli varmaan tarkoitus olla tuttavallinen ja luoda kuvaa inhimillisestä työpaikasta, mutta hänen suustaan se kuulosti lähinnä tungettelevalta tenttaukselta. Teki mieli vastata, että "no eipä kuulu sulle". 

Sitä on vaikea selittää, mutta jotenkin siinä tilanteessa ja ilmapiirissä tiivistyi kaikki asiat mitä vihaan työpaikassa: modernin toimiston ylhäältä tuleva pseudo-innovatiivisuus (huojuvat jakkarat ja muka-rentous) ja tunkkainen sääntökeskeisyys ja muutosvastaisuus (kuivakka vanhempi esimies). Oloni haastattelun jälkeen oli väsynyt ja epäinnostunut. Rukoilin salaa, etten saisi työtä – enkä saanutkaan. Jos haastattelu oli yhtään suuntaa-antava, veikkaan, että olisin lopulta hirttänyt itseni siinä steriilissä toimistokirkossa/kidutuskammiossa. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ollut varsinainen työpaikkahaastattelu, vaan liiketoiminnan haltuunoton yhteydessä järjestetyt hae-omaa-duuniasi-haastattelut, joiden perusteella uusi omistaja päätti töihin jäävistä ja potkut saavista työntekijöistä. Kaikkien oli osallistuttava, koska nämä ryhmähaastattelut järjestettiin työajalla. Haastattelun lopuksi kerrottiin, että kaikki entiset edut otettaisiin pois ja palkka pienennettäisiin puoleen. Vastapainoksi kuulemma firmassa oli tosi hyvä henki ja mahtavat pikkujoulut.

Minä ilmoitin lähteväni uuteen työpaikkaan. Minulle kuitenkin järjestettiin uusi keskustelu henkilöstöjohtajan kanssa, koska minut haluttiin pitää (ainakin niin pitkään, että ehtisin kouluttaa uuden omistajan työntekijät eräisiin tehtäviin). Ennen tätä keskustelua HR-johtaja soitti minulle pari kertaa ja jutteli niitä näitä. Odotellessani lopulta hänen työhuoneensa ulkopuolella kuulin oven läpi, kuinka hän naureskellen selitti puhelimessa jollekulle lirkutelleensa minulle ahkerasti ja pehmitelleensä minut niin, että varmasti suostuisin. Ojennellessani hänelle firman ja auton avaimia ja puhelimia ynnä muuta huomautin, että tuossa ovessa muuten ei ole minkäänlaisia äänieristyksiä, joten puhe kuuluu lähes esteettä käytävään.

HR-johtaja kokosi itsensä nopeasti, ja meillä oli ihan kiva juttutuokio. Sen lopuksi hän kysyi minulta, voisinko järjestää hänetkin tuohon uuteen työpaikkaani.

Hah hah. Sinussa on tyyliä.

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä oli HR-alan harjoittelupaikka eräässä valtion organisaatiossa, jota silloin pidin hienona työpaikkana ja itselleni varteenotettavana urapolkuna. Haastattelu oli kuitenkin kuin jostain sketsisarjasta, satiirista tai ankeasta painajaisesta. 

Minut ohjattiin vitivalkoiseen ikkunattomaan "paniikkihuoneeseen", jota haastattelija itse nimitti taukohuoneeksi. Huoneessa oli korkeat pöydät ja huojuviksi suunnitellut ergonomiset jakkarat, joilla ei ollut mahdollista istua normaalisti. Haastattelija varoitti minua koko ajan istumasta tuolille, sillä ne olivat vaarallisia ja niihin piti kuulema vain nojata kevyesti. Koko haastattelun ajan yritin jotenkin olla normaalisti käsittämättömän Liisa Ihmemaassa-tuolini kanssa, ja lopulta päätin vain seistä. 

Vaikka haastattelija yritti puhelimessa antaa itsestään ja haastattelutilanteesta rennon kuvan, hän vaikutti hyvin konservatiiviselta ja jähmeältä (vanhempi nainen). Hän ei tuntunut lainkaan tajuavan kuka olin, ja tenttasi minua ihan ihmeellisistä asioista CV:ssäni. Oli kuin olisimme olleet eri todellisuuksista. Hän oli myös hyvin nyrpeä huojuvista tuoleista, jotka selvästi olivat hänen mielestään kaiken pahan alku ja juuri. Haastattelun lopuksi nainen kysyi vielä velvollisuudentuntoisesti, miten rentoudun vapaa-ajallani. Kysymyksen oli varmaan tarkoitus olla tuttavallinen ja luoda kuvaa inhimillisestä työpaikasta, mutta hänen suustaan se kuulosti lähinnä tungettelevalta tenttaukselta. Teki mieli vastata, että "no eipä kuulu sulle". 

Sitä on vaikea selittää, mutta jotenkin siinä tilanteessa ja ilmapiirissä tiivistyi kaikki asiat mitä vihaan työpaikassa: modernin toimiston ylhäältä tuleva pseudo-innovatiivisuus (huojuvat jakkarat ja muka-rentous) ja tunkkainen sääntökeskeisyys ja muutosvastaisuus (kuivakka vanhempi esimies). Oloni haastattelun jälkeen oli väsynyt ja epäinnostunut. Rukoilin salaa, etten saisi työtä – enkä saanutkaan. Jos haastattelu oli yhtään suuntaa-antava, veikkaan, että olisin lopulta hirttänyt itseni siinä steriilissä toimistokirkossa/kidutuskammiossa. 

Epäilemättä olisit "hirttänyt itsesi henkisesti" kyseisessä kidutuskammiossa. Ihan huippuhyvin kyllä kuvailit, respectit! Onneksi ei saanut noin hyvää tyyppiä panic-roomiinsa.

Olin yrittäjä, mutta hain palkkatöitä ns. renkinä, koska alan työt olivat siirtymässä isojen vuokratyöfirmojen käsiin. Työpaikkahaastattelussa firman tj kehotti minua siirtämään omat asiakkaani hänen firmaansa ja hoitamaan näiden projektit kuten ennenkin, mistä hän sitten maksaisi minulle pientä provisiopalkkaa. Ja toimenkuvaan kuuluisi myös uusien asiakkaiden hankkiminen ja hoitaminen (vielä pienemmällä palkalla). Olisin saanut paikan siltä istumalta, mutta en ottanut.

"Vakuutappas meidät nopeesti kun ollaan vähän aikataulusta jäljessä!"

Kyseessä myyjän paikka erään uskonlahkon pyörittämästä halpakauppaketjusta..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HR-johtaja kokosi itsensä nopeasti, ja meillä oli ihan kiva juttutuokio. Sen lopuksi hän kysyi minulta, voisinko järjestää hänetkin tuohon uuteen työpaikkaani.

Toivottavasti et järjestänyt

Sanoin kohteliaasti, että minulle ei valitettavasti ollut tulossa oikeutta tehdä virkanimityksiä. :)

Nro 161

Haastattelussa tuleva esimies ja tuleva työkaveri hirveitä kälättäjiä.Oli ajolähtö uupumuksen ja työmäärän vuoksi entisistä hommista.Oli pakko ottaa homma vastaan.Sosiaalialan hommasta kyse.Kevyemmät työt sain,mutta työyhteisön suhteen pahat aavistukset piti paikkansa.