Mikä sai työhaastattelussa toivomaan että et saa paikkaa?

Ei ihan suoraan vastaa aloitukseen, mutta... Minulle palkattiin äitiysloman sijaista. Kun kaksi pomoa päätti haastatella, pyysin päästä mukaan, sillä tiesin, etteivät he edes tunne töitäni. Toinen kun oli itsekin uusi, toinen teki ihan muita juttuja. Yhden hakijan haastatteluun pääsin mukaan. Tilanne oli kamalan vaivaannuttava, sillä toinen nojaili taakse päin leuka pystyssä ja kyseli haastateltavalta asioita, joita hänen ei tarvinnutkaan vielä osata. Koetin paikata tilannetta hymyilemällä ystävällisesti ja tuumaamalla haastateltavan mennessä jäihin, että mäkin opettelin vasta töissä, sen oppii. Toinen oli ylimielisen ympäripyöreänä aina, kun haastateltava kysyi. Koetin vielä poissaattaessani esitellä paikkaa ja kertoa hyviä asioita, mutta näin, että haastateltava ei tainnut enää olla kovin tulossa sinne. Kuulin kollegalta, jonka kaveri haastateltava oli, että ei ollutkaan tuntunut omalta hommalta. No ei ihme, niin häpesin minäkin työpaikkaani nähdessäni, miten nuo kaksi toimivat tilanteessa.

Tilannetta ja uutta pomokaksikkoa tämä valaisi itselleni yllättäen sen verran, että hain sitten itsekin muualle enkä palannut firmaan. Haki muuten pois moni muukin pomokaksikon myötä, joten oli hyvä opetustilaisuus nähdä asennetta tuo hetki.

Hain työkkäriin töihin paikkaa jota mainostettiin että tehtävänä suunnitella yritysten kanssa heille sopivia työllisyyskursseja ym.

Pääsin haastatteluun ja aikalailla haastattelun alussa toinen haastattelijoista sanoi että kestänkö sen että työ on melkein kokonaan työttömille soittelua... koetin kysellä siitä yrityksien kanssa toimimisesta mutta sitä olikin vain joskus vähän...

En halunnut karenssia mutta en todellakaan halunnut tuota tarjolla olevaa työtä. Kyllä piti harkita tarkkaan jokainen vastaus jonka annoin näille työkkärin ihmisille. En päässyt jatkohaastatteluihin.

Kuulin muualta että tuolla aivan surkea henki työpaikalla. Ja jatkuvasti näyttää henkilökunta vaihtuvan kun uusia haetaaan.

Yhdessä paikassa olin sihteerinä kun minulle haastateltiin seuraajia. Pätevintä ei valittu koska esimies sanoi haastattelun jälkeen että ei kestä katsoa niin lihavaa ihmistä joten tätä ei voi valita kun hän joutuisi nähdä tätä. Sitten kääntyi katsomaan minua todeten että et sinä ole niin lihava että haittais (bmin mukaan olen normaalipainon ja lievän ylipainon rajoilla) . En kyllä osannut vastata mitään mutta olin todella iloinen että olin lopettamassa tuon akan alaisuudesta...

Hain erästä hanketyöpaikkaa. Lehdessä paikka avoinna kerrottiin että asiaan liittyy A ja B asiat. Netistä löysin että samaan projektiin muualla liittyy C ja D.

Haastattelussa kyselin asioista A ja B. Molemmat haastattelijat katsoivat minua kuin tyhmää, selittivät että ne liittyvät muiden osuuteen projektissa. Eivätkä oikein selittäneet mitään siitä mikä kuuluisi hakemaani paikkaan. Kysyin sitten suoraan pariin kertaan niin vuoden työsuhteen työnkuvaksi kerrottiin yhden tapahtuman järjestäminen pian, ohjelma oli jo tiedossa ja paikka mutta kuulijat pitäisi kutsua jne. Ja sitten pitäisi keskittyä uuden hankerahoituksen hakemuksen tekoon...

Onneksi en päässyt.olen varma että heillä oli etukäteen valittu "suosikki" mutta paikka nyt piti vaan laittaa auki virallisesti. Kurja olla haastattelussa jossa selkeästi näkyy ettei minua todellakaan haluttaisi paikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Hain ammattikoulun opettajan paikkaa. Haastattelijat olivat kiinnostuneita ainoastaan siitä, miten hyvin osaan markkinoida koulutusta esim. messuilla. Mistään opetukseen liittyvästä ei edes puhuttu.

Tätä on koulutusmaailma Suomessa nykyään. Tärkeintä on haalia opiskelijoita pyörimään jonnekin "koulutukseen" jossa heitä ei opeteta, jotta koulu saa rahaa ja opettajille on töitä. Ihan sama oppiiko ne opiskelijat siellä mitään vai ei.

Sain paikan ja olen tosi turhautunut meininkiin. 

Eipä yllätä, että AMKeissa on tuollaista. Yliopistoissa sentään halutaan vielä nykyäänkin, että opiskelijat oppivatkin jotain.

Vierailija kirjoitti:

"me ollaan pieni perheyritys, ni ei meillä oo varaa maksaa sunnuntailisiä"

Tohon pitäisi vastata, että "varmaan perheenjäsenet tekee sitten sunnuntaivuorot".

Olin kerran haastattelussa, jossa toinen haastattelijoista (potentiaalinen tuleva esimies) oli todellinen kusipää. Haastattelussa toisena oleva hr-henkilö yritti parhaansa mukaan pehmentää sen sanomisia, mutta kaikesta näki, että se oli tosi vaivaantunut. Kun kutsu toiselle haastattelukierrokselle tuli, niin kiitin kauniisti, mutta sanoin, että se taitaisi olla molempien ajan haaskausta.

Hain joskus nuorempana kiinteistönhoitajaksi. Netissä hakemuksessa hienosti kerrottiin, ettei aiempaa kokemusta tai koulutusta vaadittu vaan hommat oppisi kokeneempien tekijöiden mukana liikkuessa. No mitä oli todellisuus? Haastattelussa kerrottiin että pitäisi olla samaan aikaan LVI-koulutus, sähköalan koulutus, kaikkea muuta ja rakennusalasta hyvä tieto. Ja pitäisi tietää jotain konttorissa työskentelystä ja laskutuksesta?

No eipä sitä nuorena poikana ilman työpaikkaa voinut suoraan päin naamaa sanoa että jos hallitsisin nämä kaikki tai edes yhden, niin luulevatko he että olisi hakenut juuri tähän paikkaan. Onneksi en tullut valituksi juuri siksi, etten ollut heidän hakemansa multialan suurmestari :)

Mä olin kerran haastattelussa, jossa yksikön esimies suhtautui minuun tosi alentuvasti ja suorastaan vittuili. Haastattelun puolivälissä aloin itse vastaamaan tosi provosoivasti ja vittuilemaan takaisin. Olin siis hyvin yllättynyt, kun minut kutsuttiin soveltuvuustesteihin (mutta jostain ihmeen syystä suostuin niihin osallistumaan). Kun ko. henkilö sitten soitti ja ilmoitti, että minut on valittu, niin nautin siitä, kun sanoin hänelle, ”ei kiitos”. Ajattelin, että en todellakaan haluaisi työskennellä sellaisen ihmisen kanssa päivittäin.

Se, että työ paljastuu paljon vaativammaksi kuin olin kuvitellut tai jos se vaatii hyviä sosiaalisia taitoja (omat ihan paskat). Jälkimmäinen varsinkin on varma kieltäytyminen minun puolelta.

Hain 18-vuotiaana kesätyöntekijäksi pieneen yritykseen taloushallinnon puolelle. Ilmoituksessa sanottiin että kokemus vastaavista tehtävistä ei ole pakollista vaan että henkilö koulutetaan tehtävään ja että asenne ratkaisee. No, tein hakemuksen vaikka kokemusta ei ollut ja pääsin haastatteluun. Haastattelussa sain sitten käteeni listan erilaisia liiketapahtumia, jotka piti kirjata oikeille tileille annetussa aikarajassa haastattelijan hengittäessä niskaani. No, yllättäen en selviytynyt tästä erityisen hyvin johon haastattelija sitten: "Mikä sun tausta oikein on? Kyllä meille pitää palkata joku joka jotain osaakin. Miksi edes hait meille?"

Yllättäen en saanut paikkaa enkä olisi sitä kyllä halunnutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Olin päälle kolmekymppinen, naimisissa ja kahden lapsen äiti, kun eräs haastattelija halusi tietää isäni ammatin. Tuntui hyvin erikoiselta. Mitä ihmeen väliä sillä oli?

Äitini ammatti ei haastattelijaa kiinnostanut.

Kertonee jotain vanhanaikaisista asenteista kyseisessä firmassa.

Itseltäni kyseltiin kerran vanhemmista, sisaruksista, miehestä. Kerroin avoimesti perusasiat, mm. missä ovat töissä. Ajattelin, että heidän pitää tietää olenko ns. kunnon ihminen koska tehtävässä oli isoja vastuita. Taisin olla, koska sain paikan. Ja siellä oli mukavaa. Minulta ei kuitenkaan kyselty esim. "aiotko tehdä lapsia", vaan hyvin kohteliaasti ja yleisesti pyydettiin kertomaan itsestäni ja taustoistani.

Hyvä haastattelija saa kyllä paljon irti haastateltavasta.

Työhaastatteluun saapuessani työnantaja väitti minua valehtelijaksi. Syynä tähän oli se, että en päässyt alaovesta sisälle sen ollessa lukittuna ja myöhästyin haastattelusta, saamaani puhelinnumeroon ei vastattu.

Tämän jälkeen sain tehdä varsin kummallisen "testin" johon kuului mm piirtämistä. Lisäksi työantaja oli kiinnostunut varsin erikoista henkilökohtaisista asioista, kuten onko minua piiskattu tai muuten fyysisesti rankaistu lapsena.

En saanut kutsua jatkoon, enkä olisi kyllä mennytkään. Hyvin erikoinen kokemus kaikkiaan.

Kun haastattelussa alkoi valjeta, että mitätöntä palkkaa vasten olisi kuulemma kamalasti töitä ja velvollisuuksia ja olisi vähän niinkuin kaikkien juoksupoika ja heittosäkki. Viran nimike ja työnkuvaus ei kuitenkaan vastannut tuota mielstäni ollenkaan. 

Ensin haastatteluaikaa siirrettiin ja pyydettiin soittamaan ovenavaus. Kun oikealla ajalla tulin paikalle ja soitin pari kertaa, kukaan ei vastannut. Onneksi joku aukaisi oven ja pääsin sisälle. Haastattelija oli kyllä paikalla ja samantien ottikin minut haastatteluun. Siellä alkoi ihme tenttaaminen opinnoista, ei nähtävästi kelvannut, vaikka olin jo puhelussa kertonut mitä niihin liittyy ja mitä ei. Työkokemuskaan ei ollut yhtäkkiä sopivaa, vaikka aiemman puhelun aikana oli myös näistä asioista keskusteltu.

Nuuskaa tämä henkilö laittoi kahdesti haastattelun aikana ja hoiti samalla työasioita koneella. Heti kävi kyllä selväksi, ettei aikonutkaan harkita minua töihin.

Eipä siinä, haastattelun kärvistelin läpi enkä kyllä todellakaan halunnut tämän henkilön alaisuuteen. Onneksi seuraavalla viikolla tuli massaviesti kaikille hakijoille, joita ei oltu valittu edes haastatteluun. En vastannut enää viestiin mitään😁

Kun selviää, että yrityksen kilpailuetu on tuotteen halpa hinta. Senhän tietää, keiden kustannuksella hinta saadaan pidettyä matalana...

Menee off topic, koska ei tapahtunut minulle, mutta sopii kyllä tähän jonon jatkoksi. Olin viime keväänä yksinäni kahvilla kun tajusin, että viereisessä pöydässä valmistaudutaan työhaastatteluihin. Kaksi ikäistäni naista (yli 30-vuotiaita) haastatteli kolmea teinityttöä ilmeisesti jonkunlaisen vain kesäisin auki olevan kahvilan jäätelön myyntiin. 

En voinut olla salaa seuraamatta ja ihailematta, että ne kolme tyttöä olivat paljon reippaampia kuin minä heidän ikäisinään, mutta ne kysymykset! Toinen oli juuri kertonut olevansa 17-vuotias sen kevään abi, kun haastattelija kysyy, että onko hänellä ajokorttia ja mahdollisuutta käyttää omaa autoa. Tyttö vastasi siihen, että ei mulla ole ajokorttia kun en tosiaan ole vielä 18 vuotta. Sitten toinen kysyy että aikooko tytön vanhemmat maksaa tälle ajokortin, ja aikooko hän asua vanhempiensa luona vielä kesän jälkeen. 

Naiset myös kysyivät jokaiselta jatko-opintosuunnitelmista, ja jokaisen tytön jälkeen kommentoivat toisilleen että "ei se halua tälle alalle". Mietin, että mitä ihmettä ne on kirjoittaneet siihen ilmoitukseensa, ja miksi ihmeessä olivat pyytäneet haastatteluun lukiolaisia, jos etsivät kuitenkin nuorta jolla olisi joko haavena ravintola-ala (?) tai jopa opiskelisi sellaista jo. 

Sitten kysyttiin työkokemuksesta ja joustavuudesta, ja jokaiselle selitettiin että työ on nollatuntisopimuksella, ja että työ painottuu viikonloppuihin. Sitten kysyttiin, onko suunnitteilla festarit kesällä (oikein mukavaan äänensävyyn) ja kun nuori sitten vastasi että joillain olisi kiva käydä, niin toinen haastattelija tokaisee että ei onnistu. 

He haastattelivat ainakin kolmea nuorta siis, ja jäivät vielä kahvilaan kun itse lähdin. Haastattelut kesti sen viisi minuuttia korkeintaan, ja yhdenkin tytön mentyä naiset ihmetteli että kun ei tytöllä ole työkokemusta ollenkaan.

Jäin itse toivomaan, että ne nuoret ja reippaat naiset saivat viime kesänä työtä jostain muualta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin päälle kolmekymppinen, naimisissa ja kahden lapsen äiti, kun eräs haastattelija halusi tietää isäni ammatin. Tuntui hyvin erikoiselta. Mitä ihmeen väliä sillä oli?

Äitini ammatti ei haastattelijaa kiinnostanut.

Kertonee jotain vanhanaikaisista asenteista kyseisessä firmassa.

Itseltäni kyseltiin kerran vanhemmista, sisaruksista, miehestä. Kerroin avoimesti perusasiat, mm. missä ovat töissä. Ajattelin, että heidän pitää tietää olenko ns. kunnon ihminen koska tehtävässä oli isoja vastuita. Taisin olla, koska sain paikan. Ja siellä oli mukavaa. Minulta ei kuitenkaan kyselty esim. "aiotko tehdä lapsia", vaan hyvin kohteliaasti ja yleisesti pyydettiin kertomaan itsestäni ja taustoistani.

Hyvä haastattelija saa kyllä paljon irti haastateltavasta.

Ihan oikeasti, tosi kiva. Omat vanhempani ovat luokkaa perushoitaja-sähköasentaja ja molemmilla paha alkoholiongelma eivätkä ole tehneet töitä kuin joskus 90-luvulla viimeksi. Sisaruksia ei ole ja suvustani tiedän hyvin vähän. 

En ilmeisesti kelpaisi ison vastuun töihin? Enkä vanhempieni takia ole kunnon ihminen. 

Hain urakkatyötä, jota olin tehnyt parikymmentä vuotta aiemmin. Aivan ensimmäiseksi parikymmentä vuotta minua nuorempi haastattelija kysyi alentuvan lässyttävällä äänellä kuin vähän hitaalta taaperolta: "Kuinkahan sinä jaksaisit tehdä tällaista työtä?"

Haastattelun aikana kävi ilmi, että näitä urakoita oli tarjolla koko sesongin ajan, koska jo työsopimuksen allekirjoittaneita jäi aina pois vielä viime tingassa. Sain tietää myös sen, että minun aikoinani vielä kohtuullinen palkka oli nyt huvennut aivan käsittämättömän matalaksi ja että suunnilleen mitkään lain pykälät eivät tässä työpaikassa olleet voimassa.

Näitä on monta, toisaalta asiallisia työnantajia ja saatuja töitä on prosentuaalisesti enemmän kuin paikkoja, joihin en toivonut pääseväni. Yhdessä oli sijainti sellainen, etten olisi sopeutunut siihen osaan Suomea. Tätähän nykyään kuulutetaan, työttömän olisi otettava töitä mistä vaan, jätettävä kaikki. Haastatteluun osallistuneet muut olivat samannäköisiä, työntekijät samoin, ja sellainen valittiin. Oli vielä sukua pomolle. 

Kerran ihastuin pomoon kesken haastattelun. Sen katseen, käsittääkseni molemminpuolisen, jälkeen tajusin, että ongelmia tulisi, jos saisin paikan. 

Kerran minulle valehdeltiin asiakkaiden mt-ongelmien tasosta. Minulla ei ole mt-osaamista, ja hakijan kysymysten kohdalla kysyin, miten paljon sitä tarvittaisiin työssä, kun oma koulutus on mitä on. Tämän paikan sain, ja pakko oli ottaa koska työttömyyttä oli kestänyt vuoden. Asiakkaat pamahtelivat psykooseihin, minun piti vain toimittaa heitä ambulanssilla hoitolaitoksiin aina kun kävi. Haastattelussa olisi pitänyt tajuta, että pomo valehtelee.